D r a c o   D o r m i e n s

~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ Suomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.

10. luku ~ Episyklisen taikuuden laadinta

Harry putosi tajuttomana alas tummuuteen. Pudotessaan hän näki unta, jossa hän oli keskellä Weasleyjen puutarhajuhlia. Herra ja rouva Weasley olivat paikalla, samoin kaikki lapset: Charlie, joka näytti hieman palaneelta kuten aina, ja Bill, joka oli tyttöystävänsä Fleur Delacourin kanssa - he ovat seurustelleet jo vuoden päivät. Fred, George ja Ron pelasivat pamahtavaa pokeria Ginnyn kanssa vihreällä rottinkipöydällä.

Draco Malfoy oli siellä myös. Hän seisoi valtavan tammipuun varjossa valkoisessa t-paidassaan näyttäen hyvin tyytyväiseltä itseensä. Hän jutteli jonkun hoikan tytön kanssa, joka oli pukeutunut keltaiseen mekkoon ja mielettömän suureen valkoiseen hattuun.

Olenko kuollut? Harry mietti. Onko tämä taivas? Ja jos tämä on taivas, miksi Malfoy on täällä?

Dracon kanssa jutellut tyttö kääntyi yhtäkkiä ympäri - hän oli Hermione. Tyttö käveli Harryn luokse nurmikon halki heilutellen samalla tennismailaansa. Harry tunnisti sen keltaisen mekon - Hermione oli pitänyt sitä viime kesälomalla kun Harry oli viettänyt muutaman viikon Grangereilla. Hän oli aina pitänyt siitä keltaisesta mekosta. "Hei Harry!" tyttö huudahti.

"Hermione," Harry sanoi kävellen kohti häntä. "Luulen että olen lankeamassa.."

"Minuun?" tyttö sanoi näyttäen haltioituneelta.

"Ei, tarkoitan siis kirjaimellisesti lankeamassa. Luulen että putoan," Harry jatkoi. "Niin kuin.. putoaisin läpi ilman. Itseasiassa minulla on vähän paha olo."

Haltioitunut ilme pyyhkiytyi pois Hermionen kasvoilta muuttuen nopeasti syväksi raivoksi. "Olet todellinen idiotti, Harry Potter," hän sanoi, nosti kätensä ja löi poikaa suoraan päähän tennismailallaan.

Harry kiljui kivusta. "Miksi noin teit?" hän huusi. "Ihan totta!"

"Hei!" ääni hänen korvassaan sanoi - ääni, joka ei ollut Hermionen. "Harry! Rauhoitu!"

"Ehkä pudotus on järkyttänyt hänen mielensä," sanoi toinen huolestunut ääni.

"Harry?" ensimmäinen ääni sanoi taas, "Harry, herää, herää," ja tällä kertaa Harry tunnisti äänen. Hän avasi silmänsä ja vain tuijotti ylöspäin.

Hän makasi auton takapenkillä ja Ron Weasley oli kyyristynyt hänen ylleen näyttäen hyvin kalpealta, mutta hymyililen leveästi kuin mielipuoli. George istui kuljettajan paikalla ja Fred istui hänen vieressään. Kumpikin kaksosista kääntyi mulkoilemaan häntä. Taaksepäin mulkoilu olisikin ollut vähän ongelmallista, jos auto olisi liikkunut eteenpäin, mutta kun se ei liikkunut. Se vaan.. leijui paikoillaan.

Keskellä ei mitään.

Harry säpsähti ylös. "Mitä-- mitä?" hän sekosi sanoissaan. "Miten? Te? Täällä? Lentävä auto?"

"Aivan," George sanoi. "Me. Täällä. Lentävä auto."

"Miten valtavan hyvä reaktiokyky sinulla," Fred huomautti.

Harry yritti uudestaan "Miten te--?"

"Saimme sinut kiinni kun putosit," George selitti innostuneesti. "Se oli uskomatonta, ihan huippua!"

"Hyvä juttu, että isä korjasi Anglian taas," Ron lisäsi.

"Ja minä paransin kätesi," Fred sanoi pyöritellen taikasauvaansa taidokkaasti hyppysissään. "Ihan iisi juttu."

"Mutta mitä te teette täällä?" Harry sanoi tuijottaen punatukkaista kolmikkoa hölmistyneenä. "Äläkääkä kertoko, että päätitte vain ottaa isän auton keskiyön kierrokselle ja vaan satuitte löytämään minut huojumasta jyrkänteen reunalta."

"No ei todellakaan," Ron sanoi. "Mitä siihen tulee.." Hän kurottautui ottamaan taskustaan pienen nätisti taitellun paperilappusen, jonka hän heitti Harryn syliin. "Minun piti olla sinulle tosi vihainen," hänn sanoi, "mutta koska melkein tipuit äsken pohjattomaan kuiluun, voin tämän kerran unohtaa sen."

Harry avasi lappusen ihmeissään. Se oli viesti, jonka yläreunassa luki suurin kirjaimin HARRY POTTER. Hänen oli luettava lappu moneen kertaan, ennen kuin sen sisältö todella selvisi hänelle. "Se on lunnasvaatimus," Harry sanoi ihmeissään. "Se jonka Matohäntä lähetti minulle kouluun kertoen että Sirius on täällä." Hän katsoi Ronia ihmeissään. "Miten sinä sait sen?"

"Harry.. senkin hillittömän massiivinen idiootti," Ron nauroi. "Avasin postisi tietysti. Mitäs luulit minun tehneen? Sinä ja Hermione katositte kuin tuhka tuuleen ja sitten saan tämän oudon viestin häneltä - muistuta että näytän sen sinulle - jossa hän kertoi lähteneensä kanssasi jonkinlaiselle pelastusretkelle ja käski olemaan kertomatta kenellekään. Tietysti tajusin, että jotain todella outoa on tekeillä, joten kun ikkunasta lehahti sellainen tosi ilkeän näköinen musta lintu, joka kantoi nokassaan kirjettä sinulle, tietysti avasin sen."

"Ja hemmetin hyvä juttu että avasitkin," Fred heitti väliin.

"Joten näytin sitä Fredille ja Georgelle heti ja he ampaisivat kotiin ja nappasivat isän uuden auton, jonka he muuten ovat ostaneet hänelle pilailupuodista saamillaan rahoilla. Isä oli tietysti taikonut auton niin, että sillä voi lentää. Me kiristimme isää uhkaamalla kertoa siitä äidille, joten saimme auton käyttöömme. Sen jälkeen vain seurasimme lunnasvaatimuksen ohjeita ja pääsimme tänne." Ron hymyili leveästi. "Ja just kun pääsimme paikalle ja katsoimme alas, näimme kuinka sinä riipuit kallionkielekkeellä Hermionen rutistaessa ranteitasi rikki. Järkytyin niinku ihan hiukan! Sitten päästit irti ja vaan heittäydyit alas. Se oli karmeeta! George löi tallan pohjaan, me kiidettiin perääsi ja ehdittiin just ja just noukkimaan sinut." Ron hengähti tyytyväisenä. "Se oli muuten upeampi juttu kuin Wronskin harhautus!"

Harry ei ollut asiasta lainkaan niin innostunut kuin Ron. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja vaikersi; "Oi ei.. Hermione. Oi ei."

"Huusit hänen nimeään kun yritimme saada sinua heräämään," George sanoi hyvin tärkeällä äänellä.

"Näin unta jossa hän huitaisi minua tennismailalla naamatauluun," Harry mutisi sormiensa välistä.

"Just," Ron sanoi selvästikin epäuskoisena.

"Meidän on päästävä takaisin polulle," Harry sanoi hätäisesti. "Hermione ja Sirius - he luultavasti luulevat että olen kuollut. Ja Malfoy - hän vain juoksi pois--"

"Siitä muuten pääsenkin siihen toiseen kysymykseeni," Ron sanoi. "Hermionen sekavassa viestissä oli paljon juttua Malfoysta - mistä ihmeestä hän oikein selitti, Harry?"

"Vie nyt tämä auto vaan takaisin ylös," Harry sanoi. "Selitän matkalla."

***

Kului hetki ennen kuin he pääsivät ylös kuilusta. Matkalla Harry kuvaili lähipäivien tapahtumat auton muille asukeille. Fred ja George olivat hyviä kuuntelijoita buuaten, hihkuen ja huutaen juuri oikeissa kohdissa. Ron oli toista maata.

"Hermione suuteli Malfoyta?" hän vaati kun Harry oli lopettanut tarinansa. "Draco Malfoyta?"

"Vain kerran, "Harry sanoi. "Tai ainakin luulisin niin.." hän lisäsi rypistäen otsaansa.

"Hermione ja MALFOY?" Ron sanoi taas.

"Hei, kerroinko jo siitä isosta ja pelottavasta laaseriaseesta?" Harry kysyi.

"No joo joo," Ron sanoi, "Mutta siis Hermione ja --"

"Hei nuppi umpeen jo Ron," George vetosi. "Saan kohta päänsäryn."

"Se ei vaan ole hänen tapaistaan," Ron sanoi ihmeissään. "Ajattelin aina että.. tarkoitan.. Hermione ja sinä," Ron sanoi vilkaisten Harrya. "Tai.. tai ei mitään." hän lisäsi nopeasti.

"Perillä," George sanoi, kun he todellakin olivat jo polun kanssa samassa tasossa. Weasleyt pomppasivat ulos autosta ja Harry, jonka jalat olivat vieläkin kuin löllösääriloitsun jäljiltä, seurasi perässä.

Ensin näytti siltä, niin kuin polulla olisi istunut vain yksi henkilö. Kun he tulivat lähemmäs, yhden henkilön mytty muokkaantuikin Siriukseksi, joka piteli olkapäätään vasten itkevää Hermionea.

Hermione itki hyvin harvoin, eikä Harry ollut koskaan kuullut hänen itkevän niin lujaa. Se oli kaamea, kaipaava ja rintaa riistävä ääni. Hän yritti ottaa askeleen eteenpäin, mutta hänen jalkansa eivät toimineet. Lopulta hän kompuroi eteenpäin lähes kaatuen maahan, mutta George sai hänet kiinni. "Hei rauhassa, Potter," poika lisäsi.

Georgen äänen kuullessaan Sirius katsahti ylös. Hänen silmänsä suurenivat kun hän näki Harryn, ja jumalattoman suuri hymy valaisi miehen kasvot. Rauhallisesti hän laittoi toisen kätensä Hermionen olkapäille ja nosti tytön pään ylös. "Hei.. Hermione," hän sanoi. "Hermione." Sirius laittoi toisen kätensä tytön leuan alle ja käänsi hänen päänsä. Hermionen katse seurasi Siriusta ja hän näki...

Ron?

Hermione ei edes ehtinyt miettimään miten Ron oli päässyt Malfoyn maille. Hän vain henkäisi syvään sisään, pomppasi ylös ja heittäytyi pojan kaulaan nyyhkyttäen hysteerisesti tämän paitaa vasten. "Ron, oi Ron.. Harry on kuollut. Olen niin pahoillani, kaikki on minun syytäni! Minä yritin--"

Ron silitti Hermionen hiuksia. "Sanoitko kuollut?" Ron sanoi kuulostaen kaikkea muuta kuin surulliselta. "No, arvasin aina että niin tulee joskus käymään."

Hermione vetäytyi hieman taaksepäin ja katsoi poikaa kyynelverhon takaa epävarmasti. "Mitä?"

"No, Harry eli aina niin riskaabelia elämää," Ron sanoi huomioimatta Hermionen kasvoille nousevaa kauhistunutta ilmettä. "Eikö sinustakin? Luulen että meidän on nyt parasta pyhittää lopun elämämme Harryn muiston kunnioittamiseen. Pidämme huolen myös siitä, että koko velhomaailma tekee samoin. Ehkä voisimme pystyttää jonkin tuhottoman suuren muistopatsaan jonnekin. Joku sellainen, jossa on iso kasa marmoria ja sen päällä keikkuisi minikokoinen kääpiö-Harry pyöreine laseineen. Fred ja George voisi vaikka rahoittaa hankkeen ja--" Nähdessään Hermionen ilmeen, Ron lauhtui ja oli hiljaa. "Hermione, senkin suuri tomppeli," hän sanoi hymyillen leveästi. "Katso taakseni."

Hermione käänsi hitaasti päänsä ja näki Fred ja George Weasleyn seisovan edessään virnistäen niin, että valkoiset hammasrivit paistoivat illan pimenevässä valossa. Heidän välissään seisoi poika, jolla oli risaiset vaatteet, jokaiseen ilmansuuntaan sojottavat hiukset ja naarmuuntuneet lasit, mutta joka oli hyvinkin elossa. Ja se poika oli Harry.

Hermionen polvet notkahtivat ja hän lysähti maahan.

Harry sysäsi välittömästi Ronin edestään (melko rumasti) ja heittäytyi tytön viereen maahan. "Hermione," hän henkäisi kietoen kätensä tytön ympäri. "Olen pahoillani.. olen niin pahoillani.. Ron on idiootti." Hän kääntyi ja katsoi Ronia. "Ron, olet idiooti!" Ron pyöräytti silmiään. "Olen ihan kunnossa," Harry jatkoi. "Älä itke."

Muttei Hermione itseasiassa itkenyt - hän ennemminkin vain haukkoi henkeään suurin, värisevin henkäyksin aivan niin kuin kala kuivalla maalla. Harry piti häntä sylissään ja hengästynyt Hermione takertui kiinni häneen haudaten päänsä pojan olkakuoppaan. Harry katsoi tytön pään yli Ronia ja elehti epätoivoisesti: Mitä minun nyt pitäisi tehdä?

Ron esitti silittävänsä näkymätöntä päätä. Harry noudatti ystävänsä neuvoa.

Hermionen hengitys tasaantui hieman.

Nyt Ron esitti kallistavansa näkymätöntä päätä hieman alas päin ja suutelevansa sitä kiihkeästi.

Harry mulkaisi Ronia raivoissaan. Ei nyt, nuija! Harry elehti takaisin.

Weasleyn kaksoset katsoivat päitään pudistellen, kun Harry ja Hermione takertuivat toisiinsa niin kuin maailma lla olisi enää muutama sekunti elinaikaa.

George henkäsi. "Katsokaa nyt Harrya," hän sanoi matalalla, hiljaisella äänellä. "kundilla olisi käytössään maailman paras iskulause - 'hei, en sittenkään kuollut' - eikä hän käytä sitä hyväkseen."

"Harry on virallisesti seonnut," Fred oli samaa mieltä.

"Olen silti iloinen, että hän on elossa," sanoi Ron, joka ei oikeastaan edes kuunnellut veljiensä juttuja.

"Minä myös," George sanoi. "Meillä on ensi viikolla matsi Luihuista vastaan, emmekä voita heitä mitenkään ilman Harrya."

***

Kukaan ei oikeastaan halunnut kävellä enää pitkin sitä siltaa, jolta Harry oli pudonnut (vaikkakin poika olikin nyt ihan kunnossa), joten he sulloutuivat autoon ja ajoivat takaisin jyrkänteelle, jossa he parkkeerasivat auton keskelle metsikköä. Sirius sanoi yhtäkkiä jotain mikä yllätti kaikki.

"Emme lähde minnekään," hän sanoi.

"Ahaa, jep," George sanoi. "Hengaillaan sitten vain täällä hetki. Sytytetään leirinuotio ja paahdetaan vähän vaahtokarkkeja. Lauletaan 'meil on metsässä nuotiopiiri' ja odotetaan että Pimeyden Lordi tulee takaisin ja tappaa meidät kaikki."

"Emme lähde minnekään," Sirius selvensi, "ilman Dracoa."

"Hei kamaan, Sirius!" Ron kuulosti kauhistuneelta. "Kuuden vuoden ajan suurin unelmani on ollut jättää Malfoy yksin jonnekin järkyttävään, karuun paikkaan jossa ei ole mitään muuta kuin jättiläishämähäkkejä, ja nyt kun tilaisuuteni on vihdoin tullut, haluat viedä kaiken pois minulta?"

"Ne ovat hänen jättiläishämähäkkejään, Ron. Ne eivät satuta häntä," Harry ilmaisi.

"No kaikkea ei voi saada," Ron lisäsi.

"Sirius on oikeassa," Hermione sanoi.

"Tottakai sinä nyt ajattelet niin," Ron tiuskaisi. "Olet kuherrellut Malfoyn kanssa joka puolella ja nyt tietysti haluat pelastaa sen suomuisen limanuljaskan. Olet paha, paha tyttö, Hermione. Senkin-- pahuuden nuoleskelija."

Hermione pyöräytti silmiään. "Ron! Ihan totta!"

Sirius risti kätensä rinnalleen. "En lähde täältä ilman Dracoa," hän sanoi uudelleen.

"Onko hän imuutellut sinuakin?" George kysyi. "Jumpe se kundi sitten ehtii.."

Harry kääntyi katsoen taaksepäin kohti kartanoa. "Hän ei tule mukaamme, Sirius." Harry sanoi.

"Meidän on ainakin annettava hänelle tilaisuus. Olisi hyvin väärin vain jättää hänet tänne," Sirius sanoi.

"Väärin?" Ron sanoi vihaisesti. "Mitä Malfoy sitten on tehnyt muka oikein? Ensimmäiseksi hän kääntyi teitä kaikkia vastaan ja puukotti selkään, eikö niin?"

"Vain koska Voldemort käytti häneen totuuskirousta," Sirius sanoi terävästi.

Harry ja Hermione aloittivat kumpikin puhumaan samaan aikaan, mutta Sirius nosti kätensä merkitsevästi.

"Draco ei kertonut minulle," hän sanoi. "Arvasin. Enkä aikonut kertoa teillekään, koska ajattelin ettei tämä kuulu minulle ollenkaan, mutta ehkä teidän on viisainta kuitenkin tietää. Ja haluaisin nähdä sinun Ron," Sirius sanoi pienen vihansäteen kohdistuen silmistään Roniin, "taistelevan pimeyden voimien kirousta vastaan niinkuin Draco teki."

Hermione ja Harry katsoivat toisiaan kasvoillaan täysin samanlaiset syylliyyden ja kauhun sekavat ilmeet. He kääntyivät kohti Siriusta. "Miksei hän kertonut meille?" Hermione vaati. "Hän sanoi, ettei Voldemort kiduttanut häntä.. että hän kertoi kaiken omasta tahdostaan."

"Totuuskirous ei ole kidutusta," Sirius sanoi. "Ainakaan noin niinkuin käytännössä ottaen."

"Malfoy on niin itsepäinen," Harry sanoi vihaisesti.

"Niin kuin joku toinenkin tässä autossa istuva tummatukkainen nuori poika, jonka nimeä en nyt mainitse," Sirius vihjaisi.

Harry katsoi kohti kengänkärkiään. "Lähde hakemaan häntä, Sirius," hän sanoi.

"Mietitäänpäs nyt hetki," George protestoi. "Miten ikinä aiomme löytää hänet?"

Sirius naputti nenäänsä. "Unohdat että olen koira," hän sanoi. "Voin seurata hänen vainuaan - ajaa häntä takaa."

"Umm.. tuo kuulostaa lähinnä törkeältä ja häiritsevältä," Fred sanoi. "Tiedät kai sen?"

"Mutta keino on hyvin toimiva," Sirius sanoi. "Odottakaa te viisi täällä. Etsin häntä parikymmentä minuuttia - en sen kauempaa. Minusta tuntuu, ettei hän ole ehtinyt kovinkaan kauas."

***

"Minulla on kysymys sinulle, Harry," Ron sanoi. Harry ja Weasleyt istuivat täpötäyteen ahdetussa autossa joka oli parkkeerattu lähelle rotkon reunaa. Georgen mielestä auto piti outoa, kirskuvaa ääntä, joten hän ja Fred timpuroivat nyt konepellin alla yrittäen selvittää äänen alkuperää. Weasleyt olivat tuoneet ruokaa mukanaan ja Harry yritti juuri tunkea suunnattoman suurta marmeladileipää suuhunsa siemaisten välillä kurpitsamehua.

"Niin?" Harry kysyi suu täynnä leipää.

"Aiotko koskaan kertoa Hermionelle tunteistasi?"

Harry oli tukehtua kurpitsamehuunsa. "Mitä?" Hän vilkaisi hermostuneesti ympärilleen. Hermione oli sanonut olevansa kovin väsynyt ja mennyt mehunsa ja leipiensä kanssa aukean reunalle, maaten nyt nurmikolla pienen matkan päässä autosta.

"Kuulit mitä sanoin," Ron sanoi. "Kuka tahansa näkisi sen sinusta kilometrien päähän, senkin iso, tyhmä uuvatti. Etkö koskaan aio sanoa hänelle mitään?"

Fred ja George kömpivät ylös konepellin alta ja kuuntelivat takapenkin poikien keskustelua suurella mielenkiinnolla.

Harry katsoi mehumukinsa pohjaa. "Kerroin minä hänelle," hän sanoi.

"Koska?" Ron vaati.

"Kun olin tippumassa jyrkänteeltä," Harry sanoi. "Juuri ennen kuin putosin.. kerroin, että rakastan häntä."

"Aika makeet viimeiset sanat," Fred sanoi kuulostaen hyvin vaikuttuneelta.

"Niin.. pistää miettimään kannattiko meidän sittenkään pelastaa sinua," George lisäsi. "Hermione ei olisi koskaan unohtanut sinua, jos nuo olisivat olleet viimeiset sanasi jotka hänelle sanoit."

"Just. Ja haluanko minä, että Hermione muistaa lopun ikänsä minut sinä pohjattoman-kuilun-kundina," Harry sanoi.

"Parempi sekin kuin ihan-liian-myöhään-kundi," Ron sanoi. "Tai katsoi-vaan-sivusta-niin-kuin-joku-typerä-idiootti-ja-antoi-hänen-mennä-Malfoyn-mukaan-kundi."

Harry hämmensi kurpitsamehuaan. "Tuo ei auta yhtään," hän sanoi. "Jokatapauksessa.. en ole edes varma kuuliko hän mitä sanoin."

"Sinulla on vain yksi keino saada selville, eikö niin?" Ron sanoi.

***

Sirius tallusti vuolaasti läpi hopeanhohtoisen tumman maan ohittaen kaiken, mikä näytti vähänkin epäilyttävältä. Vaikkakin hän oli melko varma siitä, että koiran muodossa hän oli turvassa, hän ei halunnut törmätä mihinkään mikä saattaisi hidastaa hänen matkaansa.

Hänen aavistuksensa Dracon lyhyestä pakomatkasta osuivat täysin oikeaan, kun hän saapui pienen, pimeän ja aavemaisen metsikön reunalle. Sirius muuttui mieheksi ja kumartui oksiston alle.

Draco istui maassa nojaten vanhan puun runkoon. Hänen jalkansa olivat koukussa ja hänen kasvonsa painautuneina polviin. Siriuksen mielestä hän näytti oudon paljon Narcissalta - niin haavoittuvaiselta ja hänen hiuksensa kuulsivat kaikissa hopean väreissä vasten vaaleaa kuun valoa.

Kun Sirius lähestyi poikaa, Dracon käsi nousi nopeasti ylös puristaen tiukasti taikasauvaa. Hän osoitti sauvan kärjen kohti Siriusta ja sanoi, "Älä tule yhtään lähemmäs."

"Minä tässä," Sirius sanoi rauhallisesti.

"Tiedän kuka olet," Draco sanoi nostaen päätään. "Ja sanoin; älä tule yhtään lähemmäs."

Sirius etsi taikasauvansa taskustaan ja laski sen maahan. Draco katsoi häntä varovaisesti.

"Sinulla on melko vaikuttavat refleksit," Sirius sanoi ryhdistäessään selkäänsä. "Olet Luihuisen tuvan huispausjoukkueessa, etkö olekin? Mikä pelipaikkasi olikaan?"

"Etsijä," Draco sanoi.

"Sinun pitäisi olla lyöjä," Sirius sanoi. "Olet nimittäin myös melko voimakas."

"Olet toinen henkilö joka on sanonut minulle niin kuluneiden parin päivän aikana," Draco sanoi monotonisesti. "Miksi ylipäänsä olet täällä? Et varmastikaan etsinyt minua puhuaksesi urheilusta."

Sirius istui maahan ja nojautui vasten vastakkaisen puun runkoa. Draco piti taikasauvaansa vieläkin tiukasti nyrkissään. "Halusin ehkä vain kertoa sinulle, kuinka muistutat erästä jonka tunsin Tylypahkan ajoiltani."

"Aha," Draco sanoi innottomasti. "Ketä? Isääni?"

"Ei," Sirius sanoi. "Minua."

Draco naurahti. "No tuota nyt en ainakaan usko," hän sanoi. "Sinua? Olit Harryn isän paras ystävä. Isäni kertoi kaiken sinusta ja James Potterista. Olitte kummatkin Rohkelikossa, olitte oikeita hyväntekijöitä, olitte juuri niin kuin.. Harry," Draco sanoi ponnekkaasti.

"Ehkä James oli," Sirius sanoi. "Mutta minä olin aina se pahis, se väärintekevä kundi. Vanhempani... no, et halua varmaankaan kuulla heistä. Sanotaan nyt vaikka, ettei minulla ollut sitä rakastavaa perhettä, mikä Jamesilla oli. Me olimme kämppiksiä ensimmäisenä vuonna Rohkelikossa ja minä vihasin häntä."

"Vihasit Jamesia?" Nyt Draco kiinnostui.

"Jatkuvasti," Sirius sanoi.

"Älä vaan sano," Draco keskeytti, "että eräänä päivänä James pelasti sinut järkyttävältä kohtalolta ja tajusit kuinka upea kundi hän oli ja elitte elämänne onnellisena loppuun ystävinä."

"Ei," Sirius sanoi, "itseasiassa eräänä päivänä kusetin häntä ruhtinaallisesti ja James löi minua suoraan päin naamataulua. Löin takaisin tietysti. Itseasiassa tappelimme aika railakkaasti. Dumbledore kielsi Matami Pomfreyn paikkaamasta meidän mustelmia ja ruhjeita, joten jouduimme parantelemaan tappelun tuloksia vanhanaikaisella tavalla lukittuina kahdestaan sairaalasiipeen. Kun vihdoin pääsimme pois, olimme ystäviä ja pysyimme ystävinä loppuun asti."

"Ehdotat siis, että minun pitäisi hakata Harry puolikuolleeksi?" Draco kysyi pienen virneen häivähdyksen noustessa hänen kasvoilleen. "Koska tuota elämänohjetta voisin mielelläni noudattaa."

"Tuo on melko epäsovinnainen tapa osoittaa ystävyyttä. Vai haluatko edes sitä?"

"En," Draco sanoi. "Voi helvetti," hän laski sauvansa maahan. "En tiedä."

Sirius oli paikoillaan. "Opin itsestäni paljon Azkabanista," hän sanoi. "Ajattelin paljon Jamesia myös. Ehkä osaksi se, että olimme niin suuria vihamiehiä ja niin suuria ystäviä, johtui siitä, että olimme niin samankaltaisia. Ylpeitä. Itsepäisiä. Päättäväisiä..."

Draco hymyili taas, hieman voimakkaammin tällä kertaa. "Milloin suuresta koiramiehestä tuli neuvomies?" hän sanoi.

"Ärsyttäviä," Sirius lisäsi. "Unohdin, että olimme myös ärsyttäviä."

"Tajuan mihin yrität päästä," Draco myönsi. "Mutta minä en ole niin kuin Harry. Minun jos jonkun pitäisi tietää se. Kun monijuomaliemi vielä vakutti.. se oli niin kuin joku olisi sytyttänyt valon pääni sisällä ja pystyin näkemään jokaiseen mielen osaani kirkkaammin kuin koskaan. Tiesin miksi tein asioita, tiesin mitä halusin, tiesin mikä oli oikein ja halusin tehdä niin. Ja nyt.." Hän napsautti sormiaan. "Kaikki on poissa."

"Tarkoitat siis," Sirius sanoi lempeästi, "että kun sinussa oli osa Harrya, pystyit olemaan hyvä ihminen ilman suuria ponnisteluja. Nyt sinun siis vain tarvii ponnistella ollaksesi hyvä. Niinhän me kaikki muutkin teemme."

"Älä saarnaa minulle," Draco sanoi. "Vihaan sitä." Mutta hän ei näyttänyt vihaiselta. Hän näytti surulliselta ja vieläkin enemmän Narcissalta - heissä oli samaa kalpeutta ja melankolista kauneutta. "Minun ei ole mitään järkeä lähteä takaisin kanssasi," hän sanoi. "He vihaavat minua nyt."

"Ei. Eivät he vihaa. Harry ei vihaa sinua ja Hermione nyt ei taatusti vihaa sinua."

Draco katsoi nopeasti kohti Siriusta. "Sanoiko Hermione - jotain?"

"Jos haluat tietää mitä Hermione ajattelee, sinun on kysyttävä häneltä," Sirius sanoi. "Luota minuun. Hän on sen kaltainen tyttö."

"Miksi olet niin kiva minua kohtaan?" Draco kysyi siristäen silmiään Siriukselle.

"Kerroin sinulle," Sirius sanoi. "Muistutat minua. Sitäpaitsi luulen että Harry tarvitsee sinua."

"Harry ei tarvitse ketään minun kaltaistani."

"Siinä olet väärässä," Sirius sanoi. "Mennään." Hän ojensi kätensä Dracolle, joka tarttui siihen. Sirius auttoi Dracon jaloilleen. "Ainiin, Weasleyt ovat täällä," hän sanoi.

"Okei, no he nyt ainakin vihaavat minua," Draco sanoi lopullisesti.

"Eivät vihaa," Sirius aloitti, mutta lopetti lauseensa kesken. "Okei, no ehkä he vihaavat. Mutta eräs viisas mies sanoi minulle joskus, että jos oletat kaikkien maailman ihmisten pitävän sinusta, tulet olemaan täällä kovin, kovin kauan."

***

"Hermione." Se oli Harryn ääni. Tyttö avasi silmänsä ja katsoi ylös. Harryn muotoinen sumea pilvi muodostui hänen yläpuolelleen taivaankannen tähtien valaistessa taustan. Hetken ajan Hermione vain hymyili Harrylle - ihan niin kuin niissä monissa unissa joita Hermione oli vuosien mittaan nähnyt, eikä hän nytkään ollut aivan varma oliko täysin hereillä. Hänen unissaan Harry ei kuitenkaan näyttänyt yleensä aivan noin huolestuneelta.

"Harry," hän sanoi istuen ylös. "Onko kaikki kunnossa?"

"Joo," Harry vastasi katsoen Hermionea hassu ilme kasvoillaan. "Kävelisitkö minun kanssani?"

"Minne?"

"Vain johonkin vähän matkan päähän," hän sanoi. "En halua kenenkään kuulevan."

"Okei," Hermione sanoi nousten ylös ja seuraten poikaa, joka käveli pois autosta päin suunnaten kohti rotkon reunaa.

"Halusin kiittää sinua," Harry sanoi. "Henkeni pelastamisesta."

"En minä pelastanut henkäsi, Harry. Sinä putosit," Hermione muistutti katuvasti.

"Ellet olisi pitänyt minusta niin kauan kiinni, Ron, Fred ja George olisivat olleet liian myöhässä. Kuulitko mitä sanoin sinulle?"

"Mitä?" Hermione vastasi hieman hämmentyneenä pojan kysymyksestä. "Milloin?"

Harry pysähtyi, kääntyi ja katsoi suoraan Hermionen suklaanruskeisiin silmiin. Hänen kuunvalon valaisemat kasvonsa olivat tummat, mutta niitä reunusti hopeat, sädehtien tanssivat varjot. Nuo kasvot olivat Hermionelle ne kaikkein tutuimmat, mutta jotenkin myös ne kaikkein tuntemattomimmat. Tuolla katseella oli se vaikutus Hermioneen - oli aina ollut. Muu maailma tuntui Hermionen mielestä jotenkin epätodelliselta, kun Harry katsoi häntä. "Juuri ennen kun putosin," hän sanoi. "Kuulitko mitä sanoin sinulle?"

"Luulin että sanoit rakastavasi minua," Hermione sanoi katsoen pois päin. "Mutta saatoin kuulla väärin.."

Seurasi pitkä hiljaisuus, kunnes Harry vihdoin vastasi, "Kyllä minä sanoin."

Hermionen sydän poukkoili ja hän yritti katsoa alas kohti ruohikkoa. "Tiedän että rakastat minua, Harry," hän sanoi. "Olen paras ystäväsi. Sitähän sinä tarkoitat?"

"Tiedät etten tarkoita," Harry vastasi madaltaen ääntään.

"Sanoin sinulle," Hermione puhui, "Sanoin sinulle, etten aio keskustella tästä kanssasi enää."

"Älä sitten keskustele," Harry sanoi. "Vaan kuuntele."

Hermione nosti päänsä ylös ja katsoi taas kohti poikaa. Hänellä oli kasvoillaan se ilme. Harryn päättäväinen ilme. Se ilme, joka Harryn kasvoille nousi kun hänen oli ryhdistäydyttävä ja tehtävä jotain oikein kamalaa, kuten kohdata unkarilainen sarvipyrstö tai taistella Pimeyden Lordia vastaan tai.. tai kertoa Hermionelle tunteistaan.

"Rakastan sinua," Harry sanoi. "Enkä vain rakasta sinua, vaan olen rakastunut sinuun. Olen ollut vuosikausia."

Hermione vain seisoi paikoillaan. Hänestä tuntui niin kuin hän olisi irrottautunut ruumiistaan ja oikea Hermione leijuisi jossain hänen päänsä yläpuolella seuraillen kaikkea puolueettoman kiinnostuneesti.

Harry näytti huolestuneelta. "Tässä kohtaa sinun tulisi olla hirmuisen onnellinen ja suudella minua," hän sanoi.

"Vuosikausia?" Hermione kuuli itsensä sanovan. "Mitä tarkoitat vuosikausia?"

Harry näytti hämmästyneeltä. Hän ei selvästikään ollut osannut odottaa kysymyksiä. "No.. lu-luulen, tarkoitan, olen tiennyt sen jo suurinpiirtein kaksi vuotta. Ennen sitäkin varmasti rakastin sinua, mutten vain tiennyt sitä. Muistan, kun ensimmäisen kerran tajusin sen. Olimme vanhempiesi kanssa lomalla ja sinulla oli se keltainen mekko - ei se ole niin nätti kuin tuo mikä sinulla nyt on, mutta -" Harry hymyili hätäisesti, "Olit niin kaunis."

Hermione muisti. Hän oli pukenut päälleen sen keltaisen mekon, koska se oli ensimmäinen kerta kun hän oli nähnyt Harryn kahden kuukauden loman jälkeen. Hän oli niin toivonut, että Harry olisi pitänyt siitä, muttei poika ollut sanonut mitään. Ei mitään.

"Viime vuonna," Hermione sanoi hitaasti. "Sanoin sinulle, että rakastan sinua. Ja sinä sanoit, ettei sinulla ole minua kohtaan mitään muita tunteita kuin ystävyyttä."

"En halunnut menettää ystävyyttäsi. Luulen, että pelkäsin."

"Pelkäsit?" Hermionen ääni kaikui. "Tiedätkö mitä teit minulle, Harry? Tiedätkö mitä joduin käymään läpi vuoksesi? Sanoit ettet rakasta minua ja se oli pahinta mitä minulle on koskaan tapahtunut. En voi uskoa, että vain--" Hermione oli nyt niin vihainen, että hänen äänensä murtui. "Sinä valehtelit minulle, Harry. Ja vielä tuollaisessa asiassa!"

Harry näytti hölmistyneeltä. "En koskaan halunnut satuttaa sinua," hän protestoi. "Halusin vain-- En uskonut että mikään voisi toimia välillämme, okei? Luulin, että olimme liian erilaisia. Ja luulin, että jos yrittäisin Chon kanssa--"

"Siinäpä se ero sinun ja minun välillä onkin," Hermione keskeytti, "Minä en koskaan olisi yrittänyt mitään kenenkään muun kuin sinun kanssasi."

"Yritän sinun kanssasi nyt," Harry sanoi koittaen pitää itsensä tyynenä.

"Et koskaan olisi yrittänyt, ellei olisi Dracoa. Ellei häntä olisi, et koskaan olisi edes ymmärtänyt, että saattaisit menettää minut. Oletit vain, että istuisin jossain odottamassa sinua jos jonain päivänä osoittaisit minua kohtaan jotain kiinnostusta. Olen sinulle niin kuin -- niin kuin jokin taakse jäänyt matkalaukku!"

"Matkalaukku?"" Harryn kasvot olivat valkoiset shokista.

Hermione risti kätensä rinnalleen ja tuijotti poikaa. Hän oli täynnä järjetöntä raivoa, jonka hän tiesi olevan järjetöntä, muttei se auttanut tippaakaan. Harryn kasvoilla oleva ilme vain kasvatti tytön sisäistä raivoa. Harry oli ottanut Hermionen niin selviönä. Niin varmana tapauksena.

"Sinun ei tarvitse sanoa mitään mitä minä sanoin," Harry puhui lopulta. "Sano vaikka vain, ettet rakasta minua."

"Mutta kun minä rakastan sinua, Harry," Hermione sanoi. "Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta. Rakastan sinua niin paljon, että pelkään."

"Mikset sitten--"

Hermione pudisti päätään. "En halua enää pelätä," hän sanoi ja otti muutaman askeleen pois päin kohti autoa.

"Hermione!" Harry huusi hänen peräänsä kuulostaen epätoivoiselta.

Tyttö pysähtyi kääntymättä.

"Hän ei rakasta sinua niin kuin minä rakastan," Harry sanoi Hermionen selälle. "Hän ei tunne sinua niin kuin minä tunnen."

"Ei niin," tyttö sanoi. "Eikä hän pysty satuttamaan minua niin kuin sinä pystyt."

Hermione käveli pois.

***

Kraks (ääni, joka kuuluu siitä kun Harryn sydän murtuu tuhansiksi palasiksi)

***

"En koskaan enää noudata sinun neuvojasi," Harry sanoi Ronille.

Hän oli noussut istumaan auton takapenkille Weasleyjen kanssa. Hermione, joka ei vieläkään suostunut puhumaan hänelle, seisoi kauempana tuijottaen kohti Malfoyn kartanoa.

Ronin hymy haalistui. "Mitä..?"

"Hermione vihaa minua," Harry sanoi kuulostaen lopulliselta.

Ron, Fred ja George näyttivät kaikki ehdottoman ja täydellisen hämmästyneiltä. He olivat selvästikin olleet vieläkin varmempia Hermionen tunteista kuin Harry oli ollut. "Hermione ei vihaa sinua," George sanoi viimein äänessään kuitenkin järkyttynyt häivähdys.

"Vihaapas," Harry sanoi. "Ja ylikaiken."

"Mitä sinä teit?" Ron vaati. "Teit varmasti jotain väärin."

"Kiitos noista luottamuksen sanoista, Ron," Harry sanoi tasaisen tylsällä äänellä.

"Tarkoitin vain--"

"Hei, ota vähän kurpitsamehua," Fred tarjosi lasia Harrylle.

"En halua kurpitsamehua," Harry vastasi. "Haluan vodkaa. Raakana. Onko teillä vodkaa?"

Ron pudisti päätään pahoitellen. "Vain kurpitsamehua."

"Ja moottoriöljyä," George lisäsi. "Haluatko moottoriöljyä?"

"Nyt se on sitten tapahtunut," Harry sanoi edelleenkin tylsän tasaisella äänellä. "Tämän alemmas ei enää pääse."

"Hei katso," Fred huudahti osoittaen sormellaan metsää kohti. "Sirius tulee takaisin.. ja hänellä on Malfoy mukanaan."

"Okei, olin väärässä," Harry sanoi. "Vieläkin alemmas näköjään pääsee."

Hän suoristi selkäänsä vastahakoisesti. Sirius ja Draco tosiaankin tulivat heitä kohti. Sirius oli ihmismuodossaan ja Draco näytti juuri siltä kuin viimeksikin.

Weasleyt hyppäsivät pois autosta, kun Draco ja Sirius tulivat kohdalle. Harry seurasi perässä paljon hitaammin. Silmäkulmastaan hän näki, kuinka Hermione käveli kohti heitä aukean reunalta.

Läheltä Draco näytti -- erilaiselta. Harry ei ollut kuitenkaan aivan varma miten. Hän vain.. näytti.

"Heippa, Weasley," Draco sanoi. "Weasleyt," hän lisäsi mulkaisten Frediä ja Georgea, suuntasi sitten kasvonsa kohti Harrya ja ojensi kätensä.

"Haluan kiittää sinua henkeni pelastamisesta," hän sanoi.

Harry tuijotti poikaa. Draco jatkoi paikallaan seisomistaan käsi ojossa. Dracon pään yli Harry näki kuinka Sirius mulkoili häntä.

Harry ojensi oman kätensä ja tarttui sillä Dracon käteen pudistaen. "Ole hyvä," hän sanoi.

He irrottivat otteensa nopeasti ja Draco kääntyi kohti Weasleyita. "Hei," hän sanoi. "Tiedän ettette pidä minusta. Monetkaan eivät pidä minusta."

"Ja sen voin uskoa," Ron sanoi.

"Ja minä..." Draco rypisti otsaansa. "Hemmetti Weasley! Katkaisit ajatukseni."

"Olit kertomassa kuinka kukaan ei pidä sinusta," Fred sanoi auttavasti.

"En sanonut ettei kukaan pidä," näpäytti Draco, jonka tyyneys alkoi pikkuhiljaa haihtua. Hän katsahti kohti Siriusta.

"Parempi lopettaa kun vielä voit," Sirius neuvoi.

George napsautti sormiaan muistaen yhtäkkiä jotain. "Sirius," hän sanoi. "Voisitko katsoa autoa vähän? Se pitää omituista ääntä.. ja ajattelin että.. kun sinä olet ajellut sillä moottoripyörälläsi.."

"Mikä ettei," Sirius sanoi.

Hän seurasi Weasleyjä autolle. Harry halusi olla mahdollisimman kaukana Hermionesta ja seurasi heitä. Tämä jätti Dracon kahden Hermionen kanssa, joka oli ollut kovin hiljaa koko ajan.

"Hei," Draco sanoi.

Hermione katsoi häntä ja hänenkin mielestään Draco näytti.. jotenkin erilaiselta.

"Anteeksi," Hermione sanoi. "Sirius kertoi meille totuuskirouksesta. Olin liian valmis uskomaan pahinta sinusta ja arvioin sinut kokonaan väärin ja.. olen pahoillani."

Draco pudisti päätään. "Et arvoinut minua väärin," hän sanoi. "Ajattelit, että olen typerys ja minä olen typerys. Ja mitä luultavammin tulen aina olemaan."

"Ehkä," Hermione sanoi. "Mutta olet moraalinen typerys. Onko lauseissani enää mitään järkeä?"

"Ei oikeastaan," Draco sanoi.

"Tarkoitan siis," Hermione selitti, "että vaikken luota sinun koskaan sanovan oikeita asioita, luotan kuitenkin, että teet niitä. Aina."

Draco hymyili leveästi. "Tarkoittaako tämä, että kesälomakutskuni Grangerin residenssiin on vielä avoinna?"

"Joo," Hermione sanoi. "Ja luulen, että vanhempani pitävät sinusta.. ottaen huomioon että pelastit henkeni."

"Tiedäthän," Draco sanoi, "sanotaan että kun olet pelastanut jonkun hengen, olet vastuussa siitä ihmisestä loppuelämän. Joten minun on pidettävä sinua silmällä tästä lähtien."

"Kuulostaa vähän epäreilulta säännöltä," Hermione sanoi.

"Mikä tahansa sääntö, joka antaa minulle tekosyyn olla kanssasi enemmän on mielestäni hyvä sääntö," Draco sanoi.

Hermione punastui. Hän ei voinut sille mitään. Vain kaksi poikaa maailmassa pystyi punastuttamaan Hermionen vain katsomalla häntä kohti - ja ne kaksi poikaa seisoivat sillä samalla jyrkänteellä hänen kanssaan. Tietystikin vain yksi heistä puhui hänen kanssaan.

Draco tuntui pystyvän lukemaan hänen ajatuksiaan. "Ajattelet Harrya," hän sanoi.

"Juttelimme vähän," Hermione vastasi. "Eikä se mennyt kovin hyvin."

"Harry näyttää kamalalta," Draco sanoi.

"Niin sinäkin jos olisit juuri tippunut pohjattomaan kuiluun," Hermione sanoi puolustellen.

Draco hymyili hänelle. "En tarkoittanut nyt sitä ja tiedät sen," hän sanoi. "Sinulla ei taida olla aavistustakaan mitä haluat."

"Ajattelin aina että haluan Harryn," hän sanoi. "Nyt en tiedä enää." Hermione huokaisi syvään. "Hän saa minut niin vihaiseksi."

"Jos nyt ei puhuta enää Harrysta," Draco sanoi, "vaikkakin hän on tietysti rakkain puheenaiheeni, mutta tajusin juuri jotain."

"Mitä?"

"En ole koskaan suudellut sinua kun olen ollut omassa ruumiissani," Draco sanoi.

Hermione punastui taas. "Olisiko se... erilaista?"

"On vain yksi keino saada selville," Draco sanoi hymyillen laiskan kissamaisesti.

"Hermione!"

Kutsuja oli Sirius. Hermione kääntyi ympäri ja näki kuinka mies viittoi heitä takaisin autolle. Hän, Harry ja Weasleyt istuivat jo sisällä valmiina lähtöön.

Hermione katsahti kohti Dracoa, joka näytti tyynen rauhalliselta. "Ei se mitään," hän sanoi. "Meillä on paljon aikaa kesälomalla."

Hirmu itsevarma tyyppi, eikö olekin? Hermione ajatteli kun he kävelivät kohti autoa. Ihan päinvastainen kuin Harry. Harry, joka istui takapenkillä Ronin vieressä tuijottaen tiiviisti kohti rotkoa.

Draco hyppäsi sisään autoon ja istui Harryn viereen, joka ei edes kääntynyt. Hermionella ei ollut paikkaa istua.

"Ei tilaa vai?" George sanoi iloisesti. "Hermione, sinun on vain istuttava jonkun syliin."

Sekä Draco, että Harry katsoivat tyttöä. Harry katsoi nopeasti pois. Hermione tuijotti Georgea ja istui sitten Ronin syliin.

"Eikö tätä autoa olisi saanut suuremmaksi jollain taialla?" Hermione kysyi Georgelta kun he löivät ovia kiinni.

"Ja pointtisi on?" George sanoi kepeästi käynnistäen autoa, joka ampaisi eteenpäin ja ylöspäin lujan pamauksen siivittämänä. George hihkaisi ilosta ja Ron vaikeroi äänekkäästi vasten Hermionen korvaa siitä, kuinka hänen jalkansa murskaantuivat tytön painosta. Kaiken metelin keskeltä Hermione kuuli kuinka Harry kiljahti äänellä, joka muistutti kovasti kipua.

Hermione kiepautti itsensä ympäri ja näki kuinka Harry nousi penkiltään. Itseasiassa hän ei niinkään noussut - näytti siltä niin kuin näkymättömät kädet olisivat nostaneet hänet ylös paitansa kauluksista ja raahanneet hänet ylös penkiltään. Harry piti käsiään kurkullaan yrittäen vetää paidankauluksiaan alaspäin, jottei tukehtuisi kokonaan.

"George!" Hermione kiljui. "Pysäytä auto!"

He olivat noin viiden metrin korkeudella kun George kääntyi ympäri, näki Harryn, tuijotti hetken silmät suurina ja löi sitten jarrupolkimen pohjaan. Tämän seurauksena Harry lensi ilmaan, kierähti auton takaosan yli ja tippui viisi metriä maahan.

George painoi jarrupoljinta uudelleen, käänsi auton nopeasti ympäri ja syöksyi kohti maata. He laskeutuivat vihlaisevan jymähdyksen saattelemana ja purkautuivat nopeasti ulos autosta.

Kun Hermione kompuroi ulos autosta, hän näki ensimmäiseksi maassa polvillaan olevan Harryn. Hänen kätensä olivat sidottuina selkää vasten.

Toiseksi hän näki Lucius Malfoyn, joka seisoi muutaman metrin päässä Harrysta. Hän piteli toisessa ojennetussa kädessään taikasauvaa, jota osoitti suoraan kohti Harryn sydäntä.

"Te kaikki," hän sanoi pitäen katseesa tiukasti maassa lojuvassa Harryssa. "Pysykää paikoillanne."

***

"Miten hän löysi meidät?" Hermione sihisi Siriukselle.

"Episyklinen lumous," Sirius kuiskasi takaisin. Hän katsoi huolestuneesti Luciusta kohti. "Se ikäänkuin etsii aina tiensä kotiin."

Lucius otti askeleen kohti Harrya, yrittäen pitää taikasauvansa suorassa linjassa kohti poikaa. "Harry Potter," hän sanoi. Lucius näytti kammottavalta. Hänen hiuksensa reunustivat villisti hänen kalpeita kasvojaan ja kaapuaan, joka oli osittain revennyt ja riekaleinen, osittain mudan ja veren peitossa. "Olet aiheuttanut minulle paljon harmia." Lucius nosti Harryn päätä ja katsoi auton reunustalla seisovia kauhistuneita ihmisiä. Hänen katseensa viipyi Dracossa. "Te kaikki olette aiheuttaneet minulle paljon harmia."

"Jätä hänet rauhaan, Lucius," Sirius murahti.

"Miksi ihmeessä?" Lucius sanoi katsoen taas Harrya. Näytti siltä, niin kuin Lucius olisi taikonut Harryn käsiin jonkinlaisen kietomisloitsun - hän näki naruja pojan ranteiden ympärillä.

"Koska et pysty tappamaan meitä kaikkia," Sirius sanoi terävästi. "Ja jos kosketkin Harryyn--"

"Kuka sanoo etten voi tappaa teitä kaikkia?" Lucius sanoi näyttäen melko vihaiselta. "Olen Malfoy! Suonissani virtaa Salazar Luihuisen veri!"

"Ei muuten virtaa," Harry sanoi nopeasti. "Dumbledore kertoi ettei ainuttakaan Luihuisen jälkeläistä ole enää elossa Voldemortin lisäksi!"

Lucius nojasi päätän taaksepäin ja tuijotti sitten Harrya. "En voi mitenkään ymmärtää miksi kaikki yrityksemme tappaa tämä typerä pieni poika on voinut mennä niin pieleen," hän sanoi. "Mutta se kaikki muuttuu nyt. Isäntäni toivoi saavansa tappaa sinut omin käsin, mutta hänen on nyt tyydyttävä nyt vain kuolleeseen ruumiiseen."

Lucius osoitti taikasauvallaan Harrya. "Avada---"

Lause jäi kesken, koska Draco ampaisi eteenpäin ja heittäytyi Luciuksen taikasauvan ja Harryn väliin. Hän kohtasi isänsä puuskuttaen hieman, mutta pitäen katseensa tiukasti taikasauvassa.

Lucius Malfoy rypisti otsaansa. "Pois tieltä, Draco," hän sanoi kärsimättömästi.

"Ei," Draco sanoi näyttäen hyvin kalpealta. "Jos haluat tappaa Harryn, sinun on tapettava minut ensin."

Lucius näytti raivoisalta. "Älä ole tyhmä," hän sanoi.

Harry kömpi jaloilleen Dracon takana. Hän teki jotain käsillään, muttei Hermione nähnyt mitä.

"Tiedän, että olisit antanut Pimeyden Lordin tappaa minut," Draco sanoi katsoen vieläkin isäänsä silmiin. "Mutten tiedä pystytkö tekemään sitä itse."

"Voin vannoa, että pystyn," Lucius sanoi. "Ja voin tehdä sen myös. Siirry nyt sivuun."

"Tapa hänet ja menetät Narcissan myös," Sirius sanoi.

"Hiljaa, Musta!" Lucius näpäytti. Hänen kätensä liukui kohti kaulaa ja lähemmäs lasiriipusta. Hän nosti riipuksen päänsä yli. Draco katsoi isäänsä hämmentyneenä.

"Olet poikani ja ainoa jälkeläiseni," Lucius sanoi Dracolle. "Viimeisen kerran: aiotko siirtyä sivuun?"

Draco pudisti päätään. "En."

"No olkoon," Lucius sanoi. "Olen nuori. Voin mennä uudelleen naimisiin. Voin saada lisää lapsia."

Hän puristi riipusta kädessään upottaen kyntensä lasin pintaa vasten.

Draco kirkui ja lakosi maahan kuin kaatuva puu. Kaatuessaan hän törmäsi Harryn, joka kaatui vasten kalliomaata Dracon pudotessa hänen päälleen kasvot sinisinä, mutta henki vielä kulkien.

Lucius helläsi tiukkaa otettaan lasiriipuksesta ja Hermione näki sen kimaltavan vasten hänen kämmentään - kuhmuisena, muttei särkyneenä.

Ei vielä.

Lucius harppoi nurmimaan halki kohti Dracoa ja Harrya. Hermione katsahti sivulle ja näki kuinka Ron, Fred ja George olivat kaikki onnistuneet kaivamaan taikasauvansa taskuistaan ja olivat valmiina osoittamaan niitä kohti Luciusta.

"Ei nyt!" Hermione kuiskasi heille.

Pojat katsoivat takaisin häntä niinkuin hän olisi ollut päästään sekaisin.

"Odottakaa," Hermione sihisi.

Lucius saapui maassa makaavien Harryn ja Dracon luokse. Hän kumartui ja tarrautui yhdellä kädellä poikansa paidan selkämykseen vetäen hänet pois Harryn päältä. Hän heilautti Dracon velton ruumiin sivuun.

Harry makasi maassa toinen käsi vartalonsa alla katsoen ylös kohti Luciusta.

"Hyvästi Harry," Lucius sanoi nostaen taikasauvansa.

"Heippa Lucius," Harry sanoi istuen ylös.

Hermione näki jonkin hopeisen vilahtavan nopeasti ja kirkkaasti Harryn oikeassa kädessä. Se oli Harryn miekkailuhuoneesta nappaama miekka. Hän väläytti sitä hetken ilmassa ja katkaisi hetkessä miehen taikasauvan kahtia. Harry hyppäsi jaloilleen kun Lucius huusi ja kompuroi taaksepäin oikean käden sormet paksun, tummanpunaisen veren peitossa. Miehellä oli episyklinen riipus toisessa kädessään.

Harry kääntyi kohti Hermionea, joka tiesi välittömästi mitä Harry halusi hänen tekevän. "Hermione!" hän juusi. "Nyt!"

Hermione osoitti taikasauvansa kohti miestä. "Tulejo!" hän kiljahti ja episyklinen riipus lensi Luciuksen kädestä kohti tytön avointa kämmentä. Hermione otti korun hyvin varovasti käteensä ja kääntyi kohti Weasleyjä, jotka osoittivat vieläkin taikasauvojaan kohti Luciusta.

"Nyt," Hermione sanoi.

"Tainnutu!" Ron, Fred ja George huusivat.

Valkoinen valo kiisi kolmen taikasauvan kärjestä kohti Luciuksen päätä. Hermione oli ennenkin nähnyt mitä monen tainnutusloitsun yhdistelmä oli saanut aikaan, mutta mikään ei ollut koskaan ennen näyttänyt näin vaikuttavalta. Lucius lensi sivuttain läpi ilman tömähtäen vasten puunrunkoa, jossa hän makasi sitten aivan liikkumatta.

Harry lakosi polvilleen Dracon viereen pitäen vieläkin kiinni miekastaan. Hermione ja Sirius juoksivat kohti poikia kun taas Weasleyt kiisivät katsomaan vieläkö Lucius oli tajuissaan ja sitä kautta vaarallinen.

Polvistunut Hermione laittoi kätensä Dracon olkapäälle. Poika näytti vieläkin sinertävältä, mutta hänen hengityksensä tuntui jo tasaiselta. Hermione katsoi Siriusta huolestuneesti.

"Tuleeko Draco vielä kuntoon?" hän kysyi.

"Luulen, että hän vain pyörtyi kivusta," Sirius sanoi hiljaa.

Draco siristi ja avasi silmänsä. "En todellakaan," hän sanoi. "Minä en pyörry koskaan."

"Ainiin," Harry sanoi. "Päätit vaan yhtäkkiä pitää pienen lepotauon kaiken hälinän keskellä."

Draco katsoi Hermionea. "Isäni?"

"On elossa," Hermione vastasi nopeasti. "Tainnutimme hänet."

Draco näytti yhtäkkiä hyvin, hyvin väsyneeltä. "Hyvä."

Hänen silmiensä alle ilmestyi tumma varjo. Hermione kumartui pojan ylle ja kosketti hänen kasvojaan hyvin hellästi. "Olit uskomaton," hän sanoi. "Olit todella uskomaton."

Draco katsoi Harrya. "Miten sait ne köydet irti?" hän kysyi.

Harry nosti miekkaa ylös. "Löin tällä kappaleiksi," hän sanoi ja Hermione näki kuinka Harryn ranteet olivat täynnä pieniä haavoja, joista vuosi hieman verta. "Ja tiedätkö mitä muuta?" hän lisäsi ja käänsi miekkansa ylösalaisin. "Luulen, että isäsi oli oikeassa siinä Luihuisen jälkeläisjutussa." Harry käänsi miekan niin, että muutkin näkivät sen kahvan, jonka ylle oli vihrein jalokivin kirjailtu: Salazar Luihuinen.

"Tiesin aina, että olen poikkeuksellinen," Draco sanoi sulkiessaan silmänsä taas.

Harry katsoi Hermionea. Poika ei näyttänyt enää vihaiselta, vaan väsyneeltä, huolestuneelta ja surulliselta.

"Hieno kutsuloitsu, Hermione," hän sanoi. "Kiitti."

Hermione nyökkäsi pojalle hiljaa.

Sillä hetkellä Ron, Fred ja George ryntäsivät paikalle. Ron juoksi edellä kun taas Fred ja George kävelivät perässä raahaten Luciusta keskellään. Sirius katsahti heitä kohti.

"Laittakaa hänet auton taakse," hän sanoi.

Vaikkakin Sirius oli tarkoittanut lähinnä auton takapenkkiä, Weasleyt ottivat ohjeesta vaarin ja tunkivat Luciuksen takakoppaan. Sirius katsoi punapäisiä poikia kulmiensa alta, mutta kolmikko vain kohautti olkiaan virnistäen.

"Kun pääsemme takaisin koululle," Draco sanoi kääntyen vaivallisesti kohti Siriusta, "aiothan kertoa mikä se riipusjuttu oikein on?"

"Varmasti," Sirius sanoi näyttäen huolestuneelta.

"Ja Potter - annathan tuon miekan takaisin? Koska sehän ei ole sinun, tiedäthän. Se on kuulunut suvullemme vuosikaudet."

"Malfoy," Harry sanoi, "ethän edes tiennyt koko miekasta ennen tätä päivää."

"Ehkä, ehkä en," Draco sanoi. Hän hymyili Harrylle, jonka kasvoille nousi Hermionen suureksi hämmästykseksi hyvin väsynyt ja hyvin vastahakoinen hymy.

"Miten vain, Malfoy," Harry sanoi. "Miten vain."

***

<< Edellinen luku (9)       Etusivulle &nbps;     Seuraava luku (11) >>