D r a c o   D o r m i e n s ~ Kirjoittanut: Cassandra Claire ~ Suomentanut: Ginny ~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta ~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille) ~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi. 11. luku ~ Magideja ja peilejä "Ihan miten vain, Malfoy," Harry sanoi ja laski Salazar Luihuisen miekan yllättävän lempeästi Dracon käsivarrelle. Draco sulki miekan kätensä käteensä. "Kiitti, Potter," hän sai juuri ja juuri sanotuksi. Sirius, Harry ja Hermione vaihtoivat huolestuneita katseita. Sirius nousi ylös ja käveli lentävän auton luokse jättäen Harryn ja Hermionen istumaan Dracon kummallekin puolelle. Weasleyn veljekset olivat juuri saaneet tungettua Lucius Malfoyn takakonttiin ja katsoivat toisiaan nyt tyytyväiset ilmeet kasvoillaan. "Heippa Sirius," Ron sanoi kun mies käveli heitä kohti. "Laitoimme Luciuksen auton taakse niin kuin sanoit." "Kiitti," Sirius sanoi. "Muttei Lucius ei ole se Malfoy, josta juuri nyt olen eniten huolissani." Fred pudisti päätään. "En olisi koskaan uskonut tuntevani sääliä Draco Malfoyta kohtaan," hän sanoi, "mutta jotenkin tunnen nyt. Tiedoksenne, etten silti pidä hänestä, mutta hänen oma isänsä yritti juuri tappaa hänet sillä ihme vempeleellä.." Frediä puistatti. "Tunnen vaan olevani melko onnekas Malfoyyn verrattuna." "Te olettekin onnekkaita," Sirius sanoi lyhyesti. Ron puri alahuultaan. "Yrittikö Lucius oikeasti tappaa hänet?" poika kysyi. "Kyllä vain," Sirius sanoi. "Ja melkein onnistuikin siinä. Ja voi muuten vieläkin onnistua, ellemme saa Dracoa nopeasti takaisin Tylypahkaan. Hän on kuolemassa." George pudotti auton avaimet maahan. "Kuolemassa?" Georgen ääni kaikui kun hän tuijotti Siriusta kauhuissaan. "Laita auto valmiiksi," Sirius sanoi nopeasti ja käveli takaisin Dracon luokse. Hän polvistui pojan viereen ja kysyi, "Pystytkö kävelemään?" Draco näytti miettivän hetken, mutta sanoi sitten hieman yllättynyt ilme kasvoillaan, "Itseasiassa en." Hermione näytti siltä niin kuin hän olisi voinut purskahtaa itkuun sillä samalla sekunnilla. "Ei se mitään," Sirius sanoi karkeasti, kumartui ja nosti Dracon ylös niin kuin hän olisi ollut vain kevyen lapsen painoinen - ei läheskään täysikasvuisen aikuisen kokoinen poika. Kun Sirius nosti Dracon käsivarsiensa varaan, miekka tippui Dracon otteesta ja kolahti vasten nurmen alta paistavaa kalliota. Harry nosti miekan ja ojensi sen Siriukselle, joka nappasi aseen kahvasta kiinni.. ..ja tiputti sen saman tien maahan aivan niin kuin se olisi polttanut hänen kättään. Kun Sirius puhui, hänen äänensä oli oudon väkinäinen. "Harry. Ota sinä tuo miekka." "Okei," Harry sanoi näyttäen yllättyneeltä. "Äläkä anna kenenkään muun koskea siihen," Sirius sanoi kantaen Dracoa autolle. "Mitä ihmettä?" Hermione kysyi kummaksuen. Mutta Harry ei kiinnittänyt tyttöön huomiota. Katsoessaan kuinka Sirius kantoi Dracoa autolle, hän sanoi kireällä äänellä, "Olin unohtanut kuinka voimakas Sirius on." Hermione kääntyi katsomaan Harrya, joka katsoi takaisin. Se oli ensimmäinen kerta kun Harry oli katsonut Hermionea silmiin heidän epämukavan keskustelunsa jälkeen. Tyttö ei voinut olla tuntematta kuinka jokin Harryn tavassa katsoa häntä oli erilaista. Jokin mitä hän ei oikein saanut selville. "Luuletko että Draco kuolee?" Hermione kysyi. Harry pudisti päätään. "Toivottavasti ei," hän sanoi, nousi ylös ja nosti miekan maasta. "Mutta Siriuksen mielestä hän on hyvin heikko. En oikeastaan osaa sanoa." Kun Hermione seurasi Harrya autolle, hän katsoi kädessään kimaltavaa episyklistä riipusta. Se oli ilkeän kaunis esine - kirkasta lasia kiersi kimaltava valkokultainen reunus. Korun keskellä oli yksi Dracon pieni vauvahammas. Hän näki kuinka Luciuksen kynnet olivat tehneet pieniä lommoja ja viiruja pehmeään, aitoon kultaan ja kuinka hänen puristava nyrkkinsä oli taivuttanut lasin niin, että se muistutti nyt lähinnä kaukoputken linssiä. Sirius oli laittanut Dracon auton taakse, missä poika lysähti vasten ikkunaa kietoutuen käsiinsä niin kuin hänellä olisi ollut kylmä. Draco hymyili viereensä kapuavalle Hermionelle heikosti ja sulki sitten silmänsä. Sirius istui Hermionen viereen. Harry istui edessä Weasleyjen kanssa. Hermione seurasi Dracon hengitystä kun George peruutti auton ja ajoi sen sitten ilmaan lennähtäen kielekkeen yli. Hermionella oli sellainen olo, että Siriuskin kurkki tytön olkapään yli Dracon hengitystä. Hermionella ei ollut kuitenkaan aavistustakaan siitä mitä hän tekisi jos pojan tasaisesti puhiseva hengitys yhtäkkiä pysähtyisi. Tyttö vilkaisi alas ja näki kuinka he seilasivat yllä rotkon, joka vaikutti mustalta ja lopulliselta valkenevan yötaivaan alla. Hän piteli vieläkin lasiriipusta käsissään, kun yllättävä ajatus kiipi hänen mieleensä. Mikä tahansa lumous koruun oli liitetty, se olisi ikuisesti vaarana Dracolle, joka olisi lopun elämänsä yhtä heikko kuin tuo kultainen riipus. Mutta jos Hermione heittäisi sen rotkoon, se tippuisi ja tippuisi ikuisesti pehmeän ilman siivittelemänä vahingoittumatta mitenkään. Hermione nojasti vasten auton takapenkkiä puristaen korua hellästi käsissään ja miettien pitäisikö hänen heittää se kohti rotkon nielua. Pieni, hento kosketus pyyhkäisi hänen rannettaan vasten. Hermione katsahti alas ja näki yllätyksekseen, että koskettaja oli Draco. Hän oli hyvin kalpea ja iho hänen silmiensä alla oli melkein läpikuultava, mutta hän oli hereillä. Poika kuiskasi, "Älä." Hermione tuijotti häntä. Tiesikö Draco mikä koru oli? "Luulen, että tiedän mikä se on," poika sanoi. "Olen varmaan aina tiennyt.. Haluan että sinä pidät sen." "Minä? Pidän?" Hermione oli kauhuissaan. "En minä halua--" "Ole kiltti," Draco sanoi ja sulki silmänsä. Hitaasti Hermione veti kätensä takaisin autoon. Raskaan vastahakoisesti hän avasi hopeisen ketjun jykevän lukon, laittoi koru kaulansa ympärille ja lukitsi soljen. Riipus tuntui kylmältä hänen ihoaan vasten kun se soljui hänen paitansa alle. Koru oli painava. Paljon painavampi kun hän olisi odottanut. Niin kuin ankkuri. *** Taivas oli valjennut aamun siniseksi kun he saapuivat Tylypahkan maille. Draco oli jo melkein tajuton, eikä häntä saanut enää pudistamallakaan hereille. Kun auto laskeutui maahan, Sirius hyppäsi ulos ja sanoi; "Menen Dumbledoren puheille," pudottautuen samassa koiran muotoon neljälle tassulle kiitäen jo hetken kuluttua kohti linnaa. Kukaan ei osannut sanoa mitään. Weasleyt lähtivät tarkastamaan oliko Lucius vielä tajuttomana takakontissa. Hermione ja Harry vain istuivat paikoillaan ja katsoivat kuinka Draco hengitti hitaasti. Hermione halusi kysyä oliko Harry hänelle vielä vihainen, mutta tuntui jotenkin epäkohteliaalta keskustella asiasta samalla kun Draco makasi heidän välissään tajuttomana. Lopulta Hermione kuitenkin sanoi; "Harry, oletko kunnossa?" Harry katsahti kohti ylös. "Olen ihan kunnossa," hän sanoi. Pojan äänessä oli outo sävy, ja hänellä oli vieläkin se outo ilme kasvoillaan - se, jota Hermione ei vieläkään pystynyt tulkitsemaan. "Ranteesi vuotavat vieläkin," Hermione sanoi hiljaa. "Haluatko, että--" Harry nousi ulos autosta katsomatta taakseen ja liittyi Weasleyjen joukkoon. Hermione vain istui paikoillaan ja yritti olla itkemättä. Kun Sirius tuli takaisin Dumbledoren ja matami Pomfreyn kera, kaikki muuttui sumeaksi. Matami Pomfrey komensi ylimääräiset henkilöt pois Dracon luota, taikoi ilmasta paarit, nosti pojan niiden varaan ja kiirehti pois vilkaisematta taaksepäin. Kaikki katsoivat naisen perään kasvoillaan erilaiset epäilyn asteet. "Professori," Hermione sanoi pienellä äänellä, "Selviääkö Draco?" Dumbledore pudisti päätään. "Tuohon kysymykseen," hän sanoi raskaalla äänellä, "en juuri tällä hetkellä pysty vastaamaan." Hän kääntyi kohti Weasleyja. "Tiedän että olette varmasti väsyneitä, pojat," hän lisäsi pienen kimalluksen välähtäessä silmissään," ja isänne haluaa varmasti autonsa takaisin, mutta haluaisin pyytää teiltä vielä yhtä pientä palvelusta." Kaikki punapäiset pojat nyökkäsivät. "Voisitteko viedä Luciuksen ministeriön taikalainvartijaosastolle ja luovuttaa hänet auroreille," Dumbledore jatkoi. "Olen jo puhunut heille ja he odottavat teitä." Hän kääntyi kohti Siriusta. "Sirius, kertoisitko pojille ohjeet. Minun on nyt kiidettävä kohti sairaalasiipeä katsomaan tarvitseeko matami Pomfrey apua. Harry ja Hermione.. tulettehan mukaani." "Yksi juttu vielä, professori," Sirius sanoi nopeasti. "Se miekka josta puhuin -- se on Harrylla." Dumbledore katsoi Harrya. "Voisinko vähän vilkaista sitä?" Harry luovutti miekan Dumbledorelle, joka katsoi esinettä syvästi mietiskellen. "Kappas vain," hän sanoi pitkän tauon jälkeen ja ojensi miekan sitten takaisin Harrylle. "Älä anna kenenkään muun koskea siihen," hän sanoi juuri niin kuin Siriuskin. Dumbledore kääntyi kannoillaan ja kiisi halki Tylypahkan sumuisten maiden kohti linnaa. Harry ja Hermione seurasivat nopein askelin perässä. *** "Miten hän voi?" Dumbledore kysyi tuijottaen alas kohti sängyllä makaavaa kalpeaa poikaa. Harry ja Hermione seisoivat vanhan velhon kummallakin puolella näyttäen hyvin onnettomilta. "Hän jää eloon," matami Pomfrey sanoi näyttäen väsyneeltä, mutta paljon vähemmän huolestuneelta kuin muut. "Annoin hänelle useita voimaseerumeita ja energialiemiä. Mitään pysyviä vammoja ei ole syntynyt, joten poika herää varmasti kohta. Hän on itseasiassa melko vahva, vaikkei siltä näytäkään." "Haluan, että minulle ilmoitetaan välittömästi kun poika herää," Dumbledore sanoi. Sairassalin ovi aukesi ja Sirius käveli sisään. "He lähtivät matkaan," hän sanoi Dumbledorelle. Matami Pomfrey näytti kärttyisältä. "Tämä on sairaalasiipi - ei mikään yleinen juna-asema," hän näpäytti. "Poika tarvitsee nyt lepoa." Hermione halusi hymyillä Harrylle. Hän oli niin tottunut kuulemaan nuo matami Pomfreyn sanat niinä lukuisina kertoina kun Harry oli ollut sairaalasiivessä paikattavana jonkin uuden, oudon seikkailun jälkeen. Nyt Harry ei edes vilkaissut Hermionea päinkään. "Olet aivan oikeassa, Poppy," Dumbledore sanoi rauhallisesti. "Harry, tule mukaan huoneeseeni - haluan puhua kanssasi. Sirius ja neiti Granger; voitte jäädä tänne Dracon seuraksi mikäli haluatte." Dumbledore lähti Harryn kanssa. Sirius ja Hermione vetivät tuolit Dracon sängyn kummallekin puolelle. Hän näytti jo hieman paremmalta. Pienet väriläiskät olivat ilmestyneet hänen muuten niin kalpeille kasvoilleen. Hermione oli iloinen saadessaan vähän aikaa Siriuksen kanssa kahden. Hän halusi kysyä mieheltä jotain. Hermione veti paidan sisältään painavan episyklisen riipuksen ja näytti sitä Siriukselle. "Draco halusi minun pitää tämän, mutten oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä sen kanssa," hän sanoi. "Aioin heivata koko korun pohjattomaan kuiluun, mutta.." "Hyvä ettet tehnyt sitä," Sirius sanoi. "Jos Lucius joskus joutuu oikeuden eteen, tarvitsemme tuon korun todisteeksi. Pelkästään tuon kaltaisen esineen tekemisestä saa ainakin kymmenen vuotta häkkiä Azkabanissa, ja sen käytöstä murhan yrityksessä saa uudet kymmenen vuotta. Ja vielä kun ottaa huomioon, että murhan kohteena oli oma poika.." "Hyvä," Hermione sanoi lopettaakseen miehen jaarittelun. "Sirius..." "Niin?" "Mikset anna kenenkään muun kuin Harryn koskea siihen miekkaan?" hän kysyi. Vastaukseksi Sirius nosti kätensä, hilasi pitkää hihaansa ylös ja paljasti melko ilkeän näköisen punertavan palovamman keskellä kämmentään. "Tämän vuoksi," hän sanoi. "Jos olisin pidellyt miekkaa sekunninkin kauemmin, olisin voinut sanoa hyvästit oikealle kädelleni." "Mutta Draco koski sitä, eikä hänelle tullut mitään jälkiä," Hermione sanoi. "Aivan," Sirius vastasi katsoen taas kohti nukkuvaa poikaa. "Ja se avaakin hänelle aivan uudenlaisia mielenkiintoisia polkuja.." "Et aio kertoa minulle, ethän?" Hermione sanoi murjottaen. "Aiot vain istua siinä ja pysyä kryptisenä." "Sellainen minä olen," Sirius myönsi. "Kryptinen mies. Kryptinen koiramies, jos tarkkoja ollaan." Hermione hymyili. "Itseasiassa halusin kertoa sinulle jotain," Sirius sanoi. Hermione nosti kulmiaan mielenkiinnosta. "Älä ole liian ankara Harrylle," Sirius sanoi rauhallisesti. "Kaikki joita hän on elämänsä aikana rakastunut ovat.. no, yleensä kuolleet. Sellainen tekee kundista vähän kiikkerän kertomaan omista tunteistaan kenellekään." "Voitaisko täällä siirtyä pikkuhiljaa siitä neuvojen antamisesta," Draco sanoi, "kohti potilaan hoitoa? Minähän olen täällä se huomion kohde, enkö vain?" Sirius ja Hermione pelästyivät ja tuijottivat poikaa, joka oli täysin hereillä ja katsoi heitä kohti. Hän ei hymyillyt, mutta hänen kirkkaan harmaissa silmissään oli selvästikin huvittunut häivähdys. "Draco!" Hermione kiljahti onneissaan ja heittäytyi pojan kaulan ympäri. "Au, au," Draco vaikersi mutta hymyili kaikesta huolimatta leveästi. "Sori," Hermione sanoi irrottaessaan otteensa. "Enkai satuttanut?" "Kymmenen kuolonsyöjän jyrän alle jääminen satuttaa," Draco sanoi. "Sinä vain... muistutit minua siitä." Sirius näytti ankaralta. "Kauanko olet ollut hereillä?" hän kysyi. "Kuulitko meidän puhuvan episyklisestä lumouksesta?" "Joo," Draco sanoi häivyttäen hymyn kasvoiltaan. Sirius avasi suunsa, mutta Draco pudisti nopeasti päätään. "Ei se mitään," hän sanoi. "Ymmärrän kyllä. Ymmärrän niin paljon kuin haluan ymmärtää. Ei tarvi selittää." Sirius sulki suunsa ja nousi ylös näyttäen vieläkin hieman huolestuneelta. "Lähden hakemaan Dumbledorea," hän sanoi. "Tulen kohta takaisin." *** "Harry," Dumbledore sanoi pitkän, hiljaisen tauon jälkeen. "Niin professori?" Harry oli juuri kertonut Dumbledorelle lähiviikkojen kaikki värikkäät tapahtumat. He istuivat rehtorin kauniissa, ympyränmuotoisessa huoneessa, johon Harry oli kovasti kiintynyt vuosien mittaan. Se olikin sinänsä ihan hyvä, sillä hän joutui viettämään suuren osan ajastaan rehtorin kansliassa. Dumbledore ajatteli ilmeisesti juuri samaa asiaa. "Olin toivonut, että tämä olisi ollut se lukuvuosi, jonka päättyessä sinä et istuisi täällä huoneessani näyttäen siltä niin kuin olisit juuri päihittänyt kokonaisen peikkoarmeijan. No, näyttää kuitenkin siltä, että toivoin jälleen kerran liikoja," vanha velho vaikeroi. "Lisätääkseni vielä - aurorimme tekevät ympäripyöreitä päiviä kiertäen halki Englantia taikoen muistiloitsuja kaikille jästeille, jotka ovat kertoneet nähneensä taivaalta putoilevia velhoja - kiitos neiti Grangerin erittäin tehokkaan pyörremyrskyloitsun. Ja mitä tulee Voldemortiin-" Dumbledore henkäsi. "Meillä ei ole aavistustakaan missä hän voisi olla." "Olen todella pahoillani tästä kaikesta, professori," Harry sanoi voipuneena. Dumbledore nosti kulmiaan. "Kuulehan Harry," hän sanoi. "Sinun on tiedettävä, etten syytä sinua mistään. En sen yhtään sen enempää kuin neljäntenä vuonna liekehtivän pikarin aiheuttaman sotkun takia." "Niin," Harry sanoi samalla voipuneella äänellään, "Kaikki aina näyttää tapahtuvan minulle." "Olet poikkeuksellinen," Dumbledore sanoi. "Et edes itse tiedä kuinka poikkeuksellinen." "Joten.. kerro minulle," Harry sanoi. "Se on suunnitelmissani," Dumbledore sanoi yllättäen. "Mutta odotan nuoren Malfoyn heräävän ensin, sillä asiani koskee myös häntä," velho lisäsi. Harry tuijotti. "Miten tämä liittyy Malfoyyn mitenkään?" Nyt Dumbledore katsoi häntä pohdiskellen. "Et taida oikein pitää hänestä?" "En oikeastaan," Harry sanoi tuijottaen lattiaa. "Ja kuitenkin olit valmis tarjoamaan oman elämäsi hänen henkensä puolesta - ainakin Siriuksen ja sinun itsesi mukaan," Dumbledore sanoi. "Ja hän oli valmis tekemään samoin myös sinun puolestasi. Miksi näin?" "En- en tiedä," Harry sanoi näyttäen pelästyneeltä. "Professori-" "Niin Harry?" "Lucius Malfoy sanoi, että hänen perheensä on suoraa sukua Luihuiselle. Ja tämä miekka oli myös hänen.. mutta tehän kerroitte, ettei ainuttakaan Luihuisen jälkeläistä ole enää elossa Voldemortin lisäksi." "Olin väärässä," Dumbledore sanoi hilpeästi. "Sitäkin sattuu. Salazar Luihuinen eli monia tuhansia vuosia sitten. Tottahan toki joitain hänen jälkeläisiään voi vielä olla elossa. Yhdenkään suonissa ei kuitenkaan taida virrata merkittäviä määriä Luihuisen verta. Tai niin ainakin luulin. Sehän on vähän niin kuin se kuinka sinussa virtaa Rohkelikon veri-" Harry kaatoi mustepullon, jonka kanssa hän oli leikkinyt pöydällä. "Minussa on Rohkelikon verta?" "Herttinen sentään," Dumbledore sanoi hilpeästi. "Sen piti kyllä säilyä salaisuutena." "No ei ihmekään jos emme tule Malfoyn kanssa toimeen," Harry sanoi. "Rohkelikko ja Luihuinen - hehän eivät pitäneet toisistaan kovinkaan paljoa." "Sinä ja Malfoy muistutatte minua muutamasta muustakin pojasta jotka tunsin kerran," Dumbledore sanoi. "He olivat huoneessani lukuisia kertoja - menin laskuissa sekaisin jo heidän toisena vuotenaan. Voi kuinka he vihasivatkaan toisiaan! Ja kuitenkin.. tutustuttuaan kunnolla he olisivat voineet kuolla toistensa puolesta. Ja sen minä tiedän varmaksi." Harry katsoi Dumbledorea uteliaana. "James Potter ja Sirius Musta," Dumbledore sanoi. Hämmästynyt Harry oli juuri esittämässä vastalausettaan, kun rehtorin huoneen ovi aukeni ja Siriuksen pää pisti esiin oven raosta. "Professori," hän sanoi. "Draco Malfoy on hereillä. Luulen, että haluat nähdä hänet." *** "Harmi, ettei isä päässyt mukaamme," George Weasley sanoi käyttäen taikasauvaansa suunnatessaan Lucius Malfoyn jäykkää ruumista ylös taikalainvartijoiden rakennuksen rappusia. (Ron oli jätetty kadehdittamattomaan koitokseen, jossa hänen tuli estää ohikulkijoita törmäämästä näkymättömään autoon.) "Isän suurin unelma olisi ollut nähdä Malfoyn tuho." "Lakkaa takomasta Luciuksen päätä jatkuvasti kaiteisiin, George," Fred sanoi. "Hups, sori," George sanoi, mutta hänen äänensä ei ollut tippaakaan katuva. "Taikasauvakäteni on vähän hatara." Pieni joukko lainvartijavelhoja odotti heitä rakennuksen sisällä. Heidän joukossaan oli Villisilmä Vauhkomieli, joka seisoi pitkän, huppupäisen noidan vieressä. Villisilmä vinkkasi pojille maagisella silmällään kun he tulivat sisään huoneeseen. George purki taian Luciuksesta, joka tippui saman tien maahan kaikkien velhojen keskelle ja makasi lattialla lähes liikkumattomana samalla kuorsaten koreasti. "Kas tässä," George sanoi iloisesti. "Lucius Malfoy. Kokonaan teidän, hyvä herrasväki." Velhot mulkoilivat häntä. Villisilmä Vauhkomieli otti ohjat käsiinsä. "Dumbledore sanoi, että Malfoy on käyttänyt jonkinlaista laitonta episyklinen lumousta," hän murahti. "Onko se totta?" Fred ja Goerge puhua pulputtivat välittömästi. "Hän kidnappasi Sirius Mustan--" "Käytti kidutuskirousta Hermione Grangeriin-- hän on Tylypahkan oppilas--" "Kauhea määrä pimeyden voimien juttuja hänen talossaan--" "Yritti tappaa oman poikansa sillä episyklisellä systeemillä--me näimme kaiken--" "Hän on rikollinen!" George päätteli lopulta. "Heittäkää häkkiä." "Tai," Fred lisäsi toiveikkaasti, "Voisitte heittää suurempia, painavampiakin esineitä." "Kuten kiviä," George ehdotti. "Jotain oikein isoja kiviä." "Onko silminnäkijöitä?" yksi velhoista kysyi kuulostaen jo hieman ärtyneeltä. "Mitä?" Fred sanoi takellellen. "Silminnäkijöitä," Villisilmä Vauhkomieli jyrähti. "Kyllähän me tiedämme, että Lucius Malfoy on yksi ilkeä kasa pimeyden voimien velhoa - senhän me olemme tieneet jo vuosia, mutta kukaan ei ole koskaan todistanut häntä vastaan." Fred ja George katsoivat toisiaan. "No," George sanoi epävarmasti. "Me. Me olemme silminnäkijöitä." Velhot näyttivät epäileviltä. "Ja Sirius Musta," George lisäsi. Velhot näyttivät vieläkin epäilevimmiltä. Vaikkakin Siriuksen maine oli puhdistettu jo vuosia sitten (Peter Piskuilanin oli todistettu olevan elossa ja levittävän Voldemortin sanaa ympäriinsä), monet eivät vieläkään pitäneet häntä maagisen maailman ryhdikkäimpänä kansalaisena. "Ja Harry Potter," Fred sanoi epätoivoisena. Tämä aiheutti velhojoukossa pientä mutinaa. Monet taikamaailman jäsenet pitivät Harrya sankarinaan, mutta osa oli vieläkin kahta mieltä pojan edelleenkin mysteerinä pysyvästä historiasta ja maagisista kyvyistä. George kuuli mutinan joukosta sanat "kärmessuu" ja "aina jonkin oudon seikkailun keskipisteenä." Fred ja George katsoivat toisiaan orastavan ahdistuneisuuden noustessa kummankin kasvoille. "Minä todistan," ääni sanoi. Kaikki kääntyivät katsomaan puhujaa, joka osoittautui Villisilmä Vauhkomilen vieressä seisovaksi huppupäiseksi noidaksi. Hän oli ollut tähän asti täysin hiljaa. Noita nosti käsiään ja veti tumman hupun taakse. Hupun alta paljastui Narcissa. Villisilmä hymyili. Hän oli selvästikin osannut odottaa tätä. Fredin ja Georgen suut kalahtivat auki. "Minä todistan," hän sanoi taas. "Olen Narcissa Malfoy. Lucius Malfoy oli aviomieheni. Voin vahvistaa, että hän todellakin on syyllinen kaikkiin syytöksiin. Lisäksi avaan Malfoyn kartanon taikalainvartijaosastolle ja annan auroreillenne täydellisen pääsyn kaikkiin kartanon käytäviin, kammiohin ja tyrmiin. Talosta löytynee tarpeeksi pimeyden voimien materiaalia pitääkseen aurorinne kiireisinä vuoden päivät. Voin myöskin," hän jatkoi katsoen nyt suoraan kohti Villisilmä Vauhkomieltä, joka näytti jo siltä, että joulu oli tullut tänä vuonna paljon normaalia aikaisemmin, "antaa teille kaikki Luciuksen paperit ja tiedostot. Löydätte niistä tietoa Lordi Voldemortista ja hänen Suuresta Suunnitelmastaan. Löytänette niistä paljon mielenkiintoista luettavaa." "Mutta-- mutta miksi?" yksi velhoista änkytti. "Koska haluan teiltä jotain vastalahjaksi," Narcissa vastasi. "Niinkö?" Villisilmä Vauhkomieli sanoi näyttäen siltä kuin tietäisi mistä on kyse. "Ja mikähän se voisi olla?" "En halua, että lähetätte Luciuksen Azkabaniin," Narcissa sanoi. George ja Fred olivat kauhuissaan. "Mikset?" Fred kiljahti. "Et voi tarkoittaa, että päästäisimme hänet menemään?" George protestoi. Narcissa katsoi miehensä vatsallaan makaavaa hahmoa pitkään. "En pyydä tätä itseni vuoksi," hän sanoi. "Minun puolestani hän voisi pilaantua Azkabanissa koko loppuelämänsä.. mutta meillä on yhteinen lapsi. Draco. Minun poikani." hän katsoi ylös kohti Villisilmää. "En halua hänen ajattelevan isäänsä Azkabanissa - kuinka hän kituu, sekoaa ja tulee lopulta hulluksi." Narcissa kääntyi kohti velhojoukkoa. "Haluan, että lähetätte hänet Pyhän Mungon taikatautien sairaalaan sen sijaan. Siellä on oma osastonsa paatuneille rikollisille." "Luulen että järjestely sopii meille," Villisilmä sanoi nopeasti. Huoneessa vallitsi pitkä hiljaisuus, ennen kuin muut velhot nyökkäsivät hyväksyvästi. "Onhan siellä sitten todella kammottavaa?" George kysyi toiveikkaasti. Villisilmä hymyili pojalle, mutta muut velhot olivat jo liian kiireisiä mutistessaan toisilleen ja olivat jo jättäneet Weasleyt huomioimatta. Yksi velhoista taikoi esiin paarit ja siirsi Luciuksen niiden päälle. Osa velhojoukosta lähti saattamaan Luciusta pois - luultavasti jonkinlaiseen tilapäisselliin. Loput velhoista olivat kiinnostuneita puhumaan Narcissalle, mutta nainen asteli kohti Frediä ja Georgea. "Haluaisin kiittää teitä," hän sanoi. "Dumbledore lähetti Villisilmän hakemaan minua - hän kertoi kaiken tapahtuneesta. Haluan kiittää teitä kaikesta mitä olette tehneet Dracon hyväksi." George punastui. Narcissa oli runsaasti heistä vanhempi ja Draco Malfoyn äiti vielä kaikenlisäksi, mutta hän oli siltikin hyvin kaunis. "Ääh, eihän se ollut mitään," George sanoi. "Voisitteko tehdä minulle pienen palveluksen?" Narcissa jatkoi ojentaen heille kirjekuoren. "Kirjoitin Dracolle kirjeen, koska en voi olla hänen kanssaan juuri nyt. Annattehan sen hänelle?" "Tottakai. Varmasti," George sanoi ottaen kuoren vastaan. "Kiitos," nainen sanoi taas, kumartui, suuteli kumpaakin poikaa poskelle ja käveli sitten kohti velhoja, jotka saattoivat hänet pois huoneesta. Fred ja George kulkivat kohti autoa punastellen lähes kirkkaanpunaisiksi tulenpalavien hiustensa alla. *** Kun Harry, Dumbledore ja Sirius astelivat sisään sairaalasiipeen, Hermione ja Draco juttelivat äänekkäästi. Hermione nojasi olkapäitään Dracon tyynyyn ja Draco oli kääntänyt päänsä tyttöä kohti. He jutustelivat vilkkaasti, ja lopettivat pulinan vasta kun Dumbledore köhäisi merkitsevästi. "Voitko jo paremmin, herra Mafloy?" hän sanoi pienen välähdyksen kimmeltäessä silmissään. Dumbledore haki tuolin Dracon viereen ja Harry ja Sirius istuivat häntä vastapäätä. Harry piteli sylissään Salazar Luihuisen miekkaa. Se näytti jotenkin sopimattomalta sairaalahuoneen steriiliä ilmapiiriä vasten. "Harry," Dumbledore sanoi. "Ja Draco." Hän katsoi kumpaakin puolikuun muotoisten silmälasiensa kultaisten kehysten takaa. "Tietääkö teistä kumpikaan," hän sanoi, "mikä Magid on?" Harry ja Draco katsoivat häntä ilmeettömästi. Dumbledore kääntyi kohti Hermionea, jonka kasvoilla loisti tuttu tietävä ilme. "Neiti Granger?" "Professori Binns kertoi minulle, että Magid on erittäin harvinainen velhotyyppi, jolla on synnynnäisiä erityislahjakkuuksia," Hermione sanoi ripeästi. "Salazar Luihuinen oli Magid. Samoin kuin Rowena Korpinkynsi. Ja sinä olet, professori. Ja--" Hermione epäröi hetken. "Pimeyden Lordi on myös." "Toden totta. Magid on erittäin harvinainen velho tai noita," Dumbledore myönsi. "Harvinainen ja hyvin voimakas. Magid pystyy taikomaan ilman taikasauvaa, vastustamaan monia kirouksia ja taikoja ja säilyy hengissä loitsuista, jotka voisivat helpostikin tappaa tavallisen velhon." Dumbledore kääntyi kohti Harrya. "Muistatko Harry kun kysyit minulta miksi Voldemort halusi tappaa sinut kun olit pieni?" Harry nyökkäsi näyttäen onnettomalta. "Sanoit etten saa vielä tietää, mutta lupasit kertoa minulle jonain päivänä." "Ja kerron sen sinulle nyt," Dumbledore sanoi. "Harry - olet Magid." Sekä Draco, että Hermione kääntyivät nopeasti katsomaan Harrya, joka oli yllätyksestä kalpea. Sirius ei näyttäny ollenkaan yllättyneeltä - oli selvää, että hän oli kuullut asiasta jo aikaisemmin. "Olenko?" Harry sanoi kuulostaen järkyttyneeltä. "Kyllä, kyllä olet," Dumbledore vastasi. "Ja vielä kaikenlisäksi hyvin voimakas Magid." "Kuinka tyypillistä," Draco ärähti. "Nyt Potter on vielä Magid kaiken muun lisäksi?" Dumbledore kääntyi kohti Dracoa, joka kalpeni hetkeksi, luullen, että rehtori oli valmiina osoittamaan hänelle ovea. Sen sijaan Dumbledore sanoi, "Sinä olet Magid myös, herra Malfoy. Ja jos en ole aivan väärässä, olet vieläkin mahtavampi sellainen kuin Harry." Draco muuttui vielä kalpeammaksi kuin Harry. "Oletko varma?" hän kysyi kuulostaen hyvin epäilevältä. "En aina ollut," Dumbledore sanoi. "Olen toki tiennyt, että Harry on Magid," hän sanoi kääntyen takaisin kohti Harrya. "Tiesimme sen kun synnyit. Sen vuoksi Voldemort halusi tappaa sinut ja sen vuoksi vanhempiesi oli piiloteltava sinua. Voldemort ei halunnut Magid lapsen syntyvän kahdelle suurimmista vihollisistaan, kahdelle minun suurimmalle tukijalle. Hän tiesi, että kun sinusta tulee tarpeeksi vanha, toimit meidän puolellamme kuin ase häntä vastaan." "Entä minä?" Draco keskeytti. "Miksei hän yrittänyt tappaa minua?" "Miksi hän olisi?" Dumbledore sanoi perustellusti. "Olet hänen lähimmän kannattajansa lapsi. Mietipä millainen ase sinusta olisi tullut hänen arsenaaliinsa! Sinusta olisi voinut tulla kaikkien aikojen mahtavin kuolonsyöjä." Dumbledore pudisti päätään. "Isäsi piti asian salassa, Draco. Magid lapsen vanhempien tulee rekisteröidä jälkeläisensä taikaministeriöön lapsen syntymän jälkeen, mutta isäsi ei koskaan rekisteröinyt sinua. Luulen, ettei sinun kyvyistäsi tiedä kukaan muu kuin Lucius ja itse Voldemort. Lukuisat käyttämäni ennuste-esineet osoittivat, että Tylypahkassa on toinenkin Magid, mutten koskaan tiennyt kuka se oli." Draco muisteli hiljaa isänsä sanoja; "Pimeyden Lordilla oli suuria toiveita sinun varallesi, Draco" "Miten sinä nyt tiedät?" hän kysyi Dumbledorelta. "Mistä tiedät, että minä olen Magid?" "Ensinnäkin, tuo miekka," Dumbledore sanoi osoittaen Dracon sylissä makaavaa asetta. "Se on hyvin voimakas taikaesine, Draco. Vain Magid pystyy koskemaan tuohon miekkaan. Ainiin, ja Luciushan teki hampaastasi episyklisen lumouksen kun olit vauva. Hän käytti sitä kontrolloidakseen sinua ja äitiäsi, mutta myös imeäkseen osan Magidin voimistasi itseensä. Tämä teki hänestä vahvemman velhon kuin mitä hän olisi koskaan muuten pystynyt olemaan." Draco ja Harry katsoivat kumpakin rehtoria kummissaan. Hermione sanoi; "Professori Dumbledore?" "Niin?" "Vaikuttiko monijuomaliemi Harryyn ja Dracoon sillä tavalla, koska he ovat kumpakin Magideja?" "Hyvä kysymys, neiti Granger. Jossain määrin myös hyvin tarkka arvaus. Monijuomaliemi jäi vaikuttamaan poikiin, koska herra Malfoy aiheutti sen." "Lucius teki mitä?" Harry sanoi ilmeettömästi. "Hän tarkoittaa minua, idiootti," Draco sanoi. "Enkä todellakaan tehnyt mitään sellaista!" hän lisäsi tuijottaen rehtoria. "Kyllä vain.. teit tosiaankin," Dumbledore sanoi hymyillen iloisesti. "Rohkenenko sanoa, että sinulla ja Harrylla on aina ollut.. melko voimakasta kilpailuhenkeä keskenänne.." "Hän on vain kateellinen minulle, jos sitä tarkoitat," Draco keskeytti. Harry pyöräytti silmiään. "Totisesti," Dumbledore sanoi. "Noh, tässä minun teoriani. Kun otitte monijuomalientä herra Malfoy, ja se muutti sinut Harryksi, näit välittömästi tilaisuutesi tulleen - sait olla Harry. Elää hänen elämäänsä. Nähdä kaikki niin kuin hän näki. Saada selville hänen suurimmat salaisuutensa. Isäsi oli opettanut sinulle, että heikkoudet tulee aina etsiä ja käyttää hyväksi, eikö vain?" Draco muuttui tuhkanharmaaksi. "Minä.." "Professori," Sirius protestoi. Dumbledore ei huomionut kumpaakaan. "Hän on opettanut sinulle muitakin samankaltaisia asioita," vanha velho jatkoi samalla tasaisella äänellä. "Tarttua pahaan, kun hyvää tarjotaan. Väheksyä niitä, jotka ovat alapuolellasi ja mielistellä niitä jotka ovat ylläsi. Ajatella aina omaa etuaan ylitse muiden." "En koskaan.." Draco sanoi heikosti. "En tahallani.." "Sanoin, että hän opetti sinulle," Dumbledore jatkoi. "En sanonut, että sinä olisi oppinut. Luulen, että sinulla oli mielessäsi kuitenkin muita etuisuuksia muuttuessasi Harryksi. Olit aina ajatellut Harryä sellaisena henkilönä, jolle hyvyys on itsestäänselvyys ja helposti saavutettavissa. Harryn ihon alla sallit itsesi seuraavan luonnollisia, parempia taipumuksia, joita itse aina pyrit tukahduttamaan. Pystyit olemaan hyvä. Rohkea. Sankarillinen." Dumbledore katsoi Dracoa hyvin terävästi silmälasiensa takaa. "En väitä, että olisit tietoisesti vaikuttanut monijuomaliemen toimintaan," hän jatkoi. "Luulen, että vain yksinkertaisesti toivoit liemen vaikutuksen jatkuvan. Tavallinen velho ei olisi koskaan pystynyt siihen, mutta sinä sait taian jatkumaan. Käytit omaa energiaasi, Magidin energiaa, taian säilymiseen. Ja mikäli ymmärrän oikein, taian purkamiseen pystyi vain toinen Magid." Draco tuijotti rehtoria suu auki. "Minulla on vielä yksi kysymys, professori," Hermione sanoi pienellä äänellä. "Niin, neiti Granger?" "Jos Draco ja Harry ovat Magideja.. miksei Harry ollut näyttänyt mitään merkkejä siitä aikaisemmin? Ja miksei Draco näyttänyt mitään merkkejä ennen kuin nyt?" "Se on ominaisuus, joka ei yleensä näyttäydy ennen kuin myöhäisessä murrosiässä. Magidin kyvyt voivat esiintyä sattumanvaraisesti, tai ne voivat vaatia monenlaisia ärsykkeitä aktivoituaakseen." "Kuten mitä?" Harry kysyi suurella mielenkiinnolla. Hän ei ollut aivan varma, mutta tuntui niinkuin Dumbledore olisi näyttänyt olevan hieman hämillään. "Jonkinlaisia suuria tunteita," Dumbledore sanoi. "Vaara on myös hyvä ärsyke. Itseasiassa vanhaan aikaan toimittiin niin, että jos Magid lapsi ei ollut näyttänyt mitään merkkejä kyvyistään kahdeksaantoista ikävuoteen mennessä, ministeriö lähetti hänet taistelemaan lohikäärmettä tai jotain muuta suurta petoa vastaan." Harry näytti huolestuneelta. "Mutta minähän kohtasin lohikäärmeen jo vuosia sitten, enkä näyttänyt mitään Magidin kykyjäni, professori.." "Ei se mitään, Harry," Dumbledore sanoi iloisesti. "Odotellaan vielä muutama vuosi. Jos mitään ei sittenkään tapahdu, syötämme sinut basiliskille." Harry katsoi rehtoria kulmiensa alta. Hän oli melko varma, että Dumbledore vain pilaili. Vai pilailiko? "Puhun teidän kanssanne tästä vielä myöhemmin," Dumbledore sanoi. "Pelkään, että jos visiittimme kestää vielä kauemmin, matami Pomfrey ottaa minut puhutteluun." Hermione hymyili Dracolle noustessaan ylös. "Tulen takaisin huomenna," hän sanoi. Harry laski miekan Dracon sängylle, jotta poika pystyi pitelemään sitä halutessaan. "Nähdään, Malfoy," hän sanoi. "Professori.. onko mitään mahdollisuuksia," Harry kysyi kun he lähtivät pois huoneesta, "että Magidin vereni tulee suoraan Godric Rohkelikolta?" "Vanha Godric kurttunaama, kuten ystäväni Nicholas Flamel häntä kutsui," Dumbledore hihkaisi hyvin hilpeästi. "Voi epäilen sitä, Harry. Hän ei ollut Magid. Ei sitten laisinkaan. Suuri soturi tietysti. Hyvin rohkea. Aina huutamassa. Se oli hänen tapansa pelottaa vihollisensa.. Godric Rohkelikon hirmuinen sotahuuto." "Luulin että hän oli voitti taistelunsa rohkeudellaan ja taktisella nerokkuudellaan," Harry kummasteli. "Voi ei laisinkaan," Dumbledore hymyili. "Pelkällä huutamisella oikeastaan." *** Sirius ja Dumbledore suuntasivat kulkunsa rehtorin kansliaan juttelemaan lisää. Hermione ja Harry olivat kummatkin lopenuupuneita, joten kävelivät hitaasti kohti Rohkelikon tornia. He pysähtyivät hetkeksi tauluaukon kohdalle, kun Hermione kääntyi kohti Harrya. "Oletko iloinen?" hän sanoi hiljaa. "Siis siitä että olet Magid?" "Toki," Harry sanoi. Hän näytti riutuneelta ja uupuneelta ja hänen vihreitä silmiään reunustivat mustat väsymyksen tahrat. "Hirmu iloinen." Hermione tuijotti poikaa ja tajusi samassa mikä hänen ilmeessään oli ollut niin erilaista. Se oli tasainen ja lukematon - Hermione oli aina ennen pystynyt lukemaan Harryn kasvoilta kaiken. Hän oli luullut tuntevansa jokaisen sävyn ja vivahteen hänen kasvoiltaan ja äänestään, mutta nyt.. mitä tahansa Harry tunsi, hän piti sen tiukasti piilossa. "Harry.. siitä mitä tapahtui aikaisemmin--" "Ei," poika sanoi ripeästi. Hermione pysähtyi. "Mitä ei?" "Ei, en halua puhua kanssasi juuri nyt," Harry sanoi tylsällä äänellä. "Mutta--" "Anna kun arvaan," hän sanoi kääntäen kasvonsa tyttöä kohti ja näyttäen vihaisemmalta kuin koskaan, "olet keksinyt lisää oikein nasevia lauseita, jotka satuttaisivat minua vieläkin enemmän, mutta et halua odottaa huomiseen, koska on niin hemmetin hauskaa katsoa ilmettäni kun sanot ne." Hermione oli järkyttynyt. "Harry, olen pahoillani--" "En halua puhua kanssasi tästä," hän sanoi. "Enkä tiedä miksi edes nostat tämän aiheen taas pinnalle. Ehkä haluat taas kertoa minulle kuinka paljon olen sinua satuttanut, kuinka käytökseni on pilannut kaikki mahdollisuuteni joita minulla sinuun oli. Sitten menet ja flirttailet Malfoyn kanssa aina niin kuin ennenkin, koska nähtävästi mikään hänen tekemisensä eivät ole pilanneet hänen mahdollisuuksiaan sinuun." Hermione avasi suunsa protestoidakseen, mutta sulki sen nopeasti. Harry oli oikeassa. Hermione oli flirttaillut Dracon kanssa hänen nenänsä edessä. Ehkä hän olikin tehnyt sen satuttaakseen Harrya. Ja jos hän oli, se oli selvästikin toiminut. Tällä hetkellä se oli kuitenkin vain pieni lohtu. Harry kääntyi ympäri. "Kuolonsyöjät haisee," hän sanoi taululle, joka aukeni samassa. "Anteeksi Harry," Hermione sanoi epätoivoisesti. "Mitä ikinä haluatkin minun sanovan--" "Juuri nyt haluan vain yhtä asiaa," hän sanoi. "Haluan lopettaa tämän keskustelun." Harry astui sisään taulun paljastamasta aukosta ja hetken kuluttua Hermione seurasi häntä. Ron, Fred ja George istuivat takkatulen ääressä toivottaen heidät tervetulleeksi iloisilla huudahduksilla. Harry käveli suoraan poikien luokse ja heittäytyi suuren tuolin sisuksiin. Hermione tunsi kyyneleiden puristavan tiensä läpi luomien ohuen seinämien ja kääntyi toiseen suuntaan juosten ylös kohti tyttöjen makuusalia. Puolessa välissä portaita hän kuuli jonkun huutavan hänen peräänsä ja kääntyi ympäri. Se oli Ron. "Hermione, odota," poika sanoi. Hermione laskeutui alas muutaman askeleen, kunnes seisoi juuri yläpuolella Ronin, jonka pää oli kallistunut taakse päin, jotta hän näki tytön kasvot (mikä oli todella outo asento Ronille, joka oli koulun pisimpänä poikana tottunut katsomaan kaikkia alaspäin.) "Mitä asiaa?" Hermione kysyi. "Oletko rakastunut Malfoyyn?" Ron kysyi terävästi. "Mitä?" "Kuulit kyllä," hän sanoi hyvin jyrkästi. "Koska Harry luulee että olet. Sanoin hänelle ettet ole, mutta hän ei usko." "Jos Harry haluaa tietää, miksei hän kysy minulta suoraan?" Hermione tiuskaisi vihaisesti. "Noh, olisiko ehkä siksi koska," Ron sanoi kärttyisästi, "viime kerralla kun hän kysyi sitä sinulta meinasit suurinpiirtein puraista häneltä pään irti." "Aha, eli nyt siis kaikki tietävät siitä?" "Hermione," Ron sanoi kuulostaen jo hieman epätoivoiselta, "Et kai tosissasi ole ajatellut lyöttäytyväsi yhteen Draco Malfoyn kanssa? Sehän olisi täydellisen hullua. Hän ei koskaan tekisi sinua onnelliseksi. Hän vaan pelleilisi kanssasi pitäen samalla selkäsi takana kymmeniä muita tyttöjä. Seuraavaksi hän todennäköisesti liittyisi johonkin rokkibändiin ja värjäisi hiuksensa sinisiksi ja sinun pitäisi odottaa kotona hellan ääressä kiljuvien lasten kanssa samalla kun Malfoy heittää sinikuontaloiden maailmankeikkaa. Lopulta hän kuitenkin jättäisi sinut yksin ja sinulle jäisi käteen vain muistot ja kuusi hintelää pientä blondia lasta." "Ron," Hermione sanoi kunnoittavasti, "häivy pois, jooko? Et tiedä mistä puhut ja kuulostat typerältä." "No en ainakaan puhu Draco Malfoyn deittailusta!" "Johtuisikohan siitä, ettei Draco koskaan suostuisi seurustelemaan kanssasi - et ole hänen tyyppiään. Ja sitäpaitsi olet väärässä hänen suhteen." "Olenko?" Ron sanoi näyttäen raivoisalta, "Ja mitenköhän muka?" "Draco ei koskaan värjäisi hiuksiaan sinisiksi. Hän on aivan liian turhamainen sellaiseen," Hermione sanoi, kääntyi kannoillaan ja käveli kohti tyttöjen makuusalia. Ron seisoi hetken rapuilla tuntien olonsa erityisen vihaiseksi huomatessaan, ettei ollut saanut alkuperäiseen kysymykseensä minkäänlaista vastausta. *** Kun muut olivat lähteneet, matami Pomfrey alkoi huoltamaan potilaansa ruhjeita ja haavoja. Vaikka Draco oli puolinukuksissa ja silmät kiinni, hän pystyi tuntemaan pieniä kosketuksia kasvoillaan, kaulallaan ja olkapäillään, kun Pomfrey paransi raapaleita ja viiltoja, mustaa silmää ja haljennutta ylähuulta - kaikki kuolonsyöjien aiheuttamia. Hän siirtyi hoitamaan pojan nyrjähtänyttä rannetta ja kurottautui sitten kohti Dracon kättä, jossa oli syvä, aukinainen haava. "Älä," Draco sanoi vetäen kätensä takaisin. "Jätä se rauhaan." Matami Pomfrey pelästyi nähdessään pojan silmät auki. "Älä nyt ole naurettava," hän sanoi. "Sinulla on tuossa melko syvä viilto - siihenhän tulee arpi." "Sanoin; jätä se rauhaan," Draco toisti vilauttaen kasvoillaan ainakin toivomansa mukaan parhainta uhkaavaa ilmettään. "Haluat siis arven?" Pomfrey kysyi epäilevästi. Draco vei kätensä rinnalleen ja puristi sen nyrkkiin. "Jätä käteni rauhaan," hän sanoi taas. "Selvä, selvä," Matami Pomfrey tuhahti pudistaen päätään. Kun hän siirtyi hoitamaan pojan jaloissa olevia ruhjeita ja haavoja, Draco vei kätensä kasvoilleen ja katsoi aukinaista haavaa karsastaen. Harry oli vetänyt siihen syvän ja särmikkään uran, joka viilsi läpi koko kämmenen. Hämärässä valossa oli vähän huono sanoa, mutta jos hän katsoi haavaa silmiään siristäen, se muistutti vähän salamaa. *** Lopenuupunut Hermione sai huomata, ettei pystynyt nukkumaan silmäystäkään, ennen kuin selitti koko tarinan Lavenderille ja Parvatille, jotka toivottivat hänet tervetulleeksi iloisilla kiljahduksilla. Hermione epäili kuitenkin vahvasti, että he olivat oikeasti niin iloisia nähdessään hänet - he vain halusivat kuulla hyviä juoruja. Hermione istahti sängylleen pyjamassaan (Narcissan kaunis, mutta nyt lähes täysin tuhoutunut satiinimekko oli kauniisti viikattuna hänen peilipöytänsä päällä) ja kertoi kaiken lähipäivien tapahtumista kahdelle kikattavalle kämppikselleen. "Suutelit Draco Malfoyta VAATEKAAPISSA?" Lavender kiljahti kun Hermione sai tarinansa päätökseen. "Se ei itseasiassa ollut kertomukseni pääasia," Hermione sanoi, "mutta joo." "Mutta Malfoy on niin.. ilkeä," Parvati sanoi suu auki. "Mutta silti niin oudon viehättävä," Lavender lisäsi kikattaen. "Kamaan Parvati.. Draco on niin suloinen.. en ole koskaan nähnyt kenelläkään sen värisiä hiuksia. Ne on niinkuin tinapaperia." "No ehkä," Parvati sanoi näyttäen kuitenkin vakuuttamattomalta. "Oliko Draco sitte kauheen kiihkeä?" Lavender kysyi. "Ottiko hän pois edes mitään vaatteitaan?" "LAVENDER," Hermione ulvahti. "EN TODELLAKAAN KERRO SINULLE SITÄ!" "Entä Harry?" Lavender jatkoi kysymyksiään. "Millaista Harryn suuteleminen oli? Oliko hän uskomaton?" Hermione mietti voiko Harryn suutelemista sanoa "uskomattomaksi". Se oli ollut järisyttävää, sydäntäsärkevää, ihanaa ja kamalaa - kaikkea yhtä aikaa - mutta oliko se "uskomatonta"? "Oli se ihan ok," Hermione sanoi. Lavender pyöräytti silmiään. "No olipas villiä," hän sanoi. "Joten.. seurusteletko nyt Dracon kanssa?" Parvati kysyi suurella mielenkiinnolla. Hermione puntaroi asiaa hetken. "En tiedä," hän sanoi. "Mutta et siis seurustele Harryn kanssa," Lavender sanoi kursailemattomalla äänensävyllä. "Harry ei puhu kanssani," Hermione sanoi. "Joten siihen minun on vastattava ei. Emme seurustele," hän lisäsi tuntien pistoksen sydämessään, "emmekä varmaan koskaan tulekaan seurustelemaan." "No siinä tapauksessa," Lavender sanoi hieman epäröiden, "jos asiat eivät kerran pelaa sinun ja Harryn välillä, ajattelin, että.. jos et välitä.. jos minä pyytäisin Harrya treffeille?" Hermione tuijotti Lavenderia suu auki. "Lavender! Ihan totta!" Lavender ei näyttänyt olevan tippaakaan hämillään. "Tiedän ettet ole deittaillut paljoakaan Hermione," hän sanoi tyynenrauhallisesti, "joten et taida oikein tietää miten asiat tällä saralla toimivat. En voi puhua kaikkien puolesta, mutta ainakin minä olen pysynyt kaukana Harrysta lähivuosien aikana vain koska tiedän, että pidät hänestä ja me luulimme että hän pitää myös sinusta. Mutta nyt.." "Mitä oikein ajattelit, Hermione?" Parvati tuhahti. "Harry on kuuluisa, rikas, hyvännäköinen ja mielettömän kiva. Lisäksi hän on pelastanut maailman ehkä viisi tai kuusi kertaa. Mikään kovin hyvä tanssija hän kylläkään ei ole," Parvati lisäsi mietiskellen, "mutta sitä monet eivät edes tiedä." "Ja meidän viimeinen vuotemme lähestyy," Lavender sanoi. "Tarvitsemme parit joulutanssiaisiin, unohtamatta tietenkään seitsemännen vuoden tanssiaisia.. ja Harry on siinä vaiheessa jo huispauskapteeni.." "Ja se joka menee tansseihin Harryn kanssa saa kuvansa Me Noitiin," Parvati visersi. Hermione katsoi kumpaakin ystäväänsä niin kuin he olisivat juuri muuttuneet ihmissusiksi. "Tarkoitatteko siis," hän sanoi, "että tästä lähtien Harry on vapaata riistaa?" "No," Parvati sanoi, "suurinpiirtein niin." Hermione tajusi yhtäkkiä, että kuuden vuoden lähes tulkoon täydellinen hengaileminen Harryn ja Ronin seurassa oli pudottanut hänet kokonaan pois tyttöjen maailmasta. Hän tuijotti Lavenderia kauhusta sanattomana, ja Lavender tuijotti takaisin näyttäen sympaattiselta mutta päättäväiseltä. "Olen pahoillani Hermione," hän sanoi. "Mutta eihän sinun pitäisi siitä edes enää välittää.. eihän?" *** Hermione nukkui läpi koko päivän ja suurimman osan seuraavastakin. Kun hän vihdoin nousi ylös ja laahusti kohti päivällistä, hän huomasi koko maailman muuttuneen yhden yön aikana. Tylypahkassa oli aivan turha yrittää pitää mitään salaisuutena. Varsinkaan mitään mikä liittyi Harryyn. Nyt kaikki tiesivät mitä lähipäivien aikana oli tapahtunut - missä Harry, Hermione ja Ron olivat olleet, ja että Draco Malfoyn isä oli vankilassa ja Draco oli lähestulkoon kuollut. Kaikenlisäksi käytävillä liikkui huhuja, että Hermione ja Draco olivat yhdessä, tai ainakin tapailleet toisiaan. Kun Hermione käveli suureen saliin, kaikki kääntyivät tuijottamaan häntä. Hermione etsi tavaksi tulleella katseellaan välittömästi Ronin ja Harryn, jotka istuivat Rohkelikon pöydässä Fredin ja Georgen kanssa. Kun pojat huomasivat Hermionen, Ron hymyili hermostuneesti. Mutta Harry katsoi poispäin. Hermione puri huultaan lujaa. Hän ei aikoisi itkeä. Hän katsoi pois päin ja näki -- Dracon. Draco istui Luihuisen pöydässä vieden tyypillisesti kolmen ihmisen tilan pitkät jalkansa ojennettuina tuolien päälle. Kun Draco näki Hermionen, hän hymyili. Se ratkaisi kaiken. Ajattelematta asiaa sen pidemmälle, Hermione käveli läpi salin ja istui Dracon viereen. Suhina ja mutina yltyi heidän ympärillään kuin kulovalkea, mutta Hermione ei välittänyt. Hän oli vain iloinen nähdessään Dracon jalkeilla. Pojan vasen käsi oli valkoisten kääreiden peittämä, mutta muuten hän näytti terveeltä kuin pukki. "Moi," hän sanoi taitellen lukemansa Päivän Profeetan siistiin pinoon kun Hermione istui hänen viereensä. "Tiedätkö mitä olen ajatellut?" "No?" Hermione sanoi hymyillen. "Minkä nimen antaisimme ensimmäiselle lapsellemme," Draco sanoi. "Ehkä se riippuu siitä onko esikoisemme tyttö vai poika. Jos se on poika, ajattelin, että Draco Junior voisi olla aika hyvä.. tai tietysti voisimme antaa nimen Harry - ihan vaan vanhaa nelisilmää ärsyttääksemme. Mieti sitä ilmettä!" "Draco.." Hermione pärskähti, mutta nähdessään Dracon virnistävän, hän heitti poikaa vohvelilla päähän. Draco onnistui väistämään lentävän vohvelin. "Sori," hän nauroi. "Mutta sinun pitäisi kuulla mitä kaikki puhuvat.. heidän mielestään me olemme jokin vuosisadan rakkaustarina muutaman vaatekaapissa jaetun suudelman takia." "Voi ei.." Hermione hautasi kasvonsa käsiinsä. "Miten kaikki aina saavat tietää näistä asioista?" Draco kohautti olkapäitään. "Ei mitään tietoa. Mutta sainpahan ainakin Pansy Parkinsonin pois niskastani, mistä olen sinulle ikuisesti kiitollinen. Hän tuli tänä aamuna luokseni hysteerisesti kiljuen ja vaati saavansa tietää onko kaikki totta. Päättelin, että mikä tahansa mikä sai hänet niin sekaisin, oli pakko olla jotain hyvää. Joten Pansy vannoi, ettei koskaan enää puhu kanssani," Draco virnisti ja avasi taitetun Päivän Profeettansa uudelleen. Hermione näki vilauksen etusivusta ja tuijotti sitä järkyttyneenä. LUCIUS MALFOY VANGITTU. Hän näki osia myös pienemmistä teksteistä. "Episyklisen lumouksen laitonta käyttöä", "kidnappaus ja kidutusta", "todistajana Narcissa Mafloy", "seuraa rangaistus." Draco seurasi katseellaan Hermionea, ja laski lehden pöydälle. "Olen pahoillani," Hermione sanoi katsoen häntä. "Oletko kunnossa?" "Ihan ok," Draco vastasi. "Sain kirjeen äidiltäni eilen. Hän kertoi minulle suurinpiirtein kaiken mitä tuli tapahtumaan, joten en ollut yllättynyt. Ja," hän lisäsi, "isäni ei joudu Azkabaniin." "Hyvä," Hermione sanoi, vaikka sisimmissään hänen mielestään Lucius olisi ansainnut Azkabanin kohtalon ennemmin kuin kukaan muu. Vilkaisten läpi Luihuisen pöydän hän huomasi ihmisten kääntävän nopeasti kasvonsa pois päin. "Kaikki tuijottavat minua," hän henkäisi. "Se johtuu siitä että olet tyttö, joka lemppasi Harry Potterin Draco Malfoyn vuoksi," poika lisäsi iloisesti. "Tiesitpä siitä tai et." "Hienoa," Hermione sanoi. "Nyt minulla on kaksi kuvitteellista poikaystävää. Kaikki ongelmat, muttei yhtään etua." "Haluat siis etuja?" Draco sanoi katsoen kohti tyttöä mielenkiintoinen hymy kasvoillaan. Hermione valahti kirkkaanpunaiseksi niin kuin hänet olisi juuri heitetty kiehuvaan veteen. "Umm.." hän mutisi. "Hei, mennään," Draco sanoi ja ojensi kätensä. "Kävellään lammelle. Haluan näyttää sinulle jotain." "Umm.." Hermione sanoi taas. "En mitään sellaista," Draco virnisti. "Okei," Hermione sanoi, laski lautasensa alas Luihuisen pöydälle ja käveli pojan perässä läpi suuren salin. *** Harry ja Ron katsoivat Hermionen perään. Ronin kasvoilla oli huvittunut ilme - Harryn kasvoilla taas lähes päinvastainen. "Noniin," Harry sanoi, "Luulen että tämä teki minusta sen katsoi-vaan-sivusta-niin-kuin-joku-typerä-idiootti-ja-antoi-hänen-mennä-Malfoyn-mukaan-kundin sittenkin." "Ei toki," Ron sanoi hilpeästi. "Voin ylpeällä mielellä sanoa, että sinä et toki katsonut sivusta. Menit rohkeasti kohti taistoa ja teit itsestäsi jumalattoman pellen, mutta Hermione meni silti Malfoyn mukaan." "Kiitos Ron," Harry sanoi. "Mutta hei, ainakin teit jotain," Ron sanoi. "Sellainen minä olen. Toiminnan mies." "Itseasiassa," George lisäsi, "jos nyt totta puhutaan, Malfoy on tällä hetkellä se jolla on edes jonkinnäköistä toimintaa." Harry pudotti haarukkansa lautaselle. "Voisitko olla laukomatta noita viisauksiasi kun minä istun tässä vieressä?" hän syytti Georgea. "Sori," George sanoi, mutta hänen suupielensä nytkähtelivät naurusta. Hän nosti lautasen kasvojensa suojaksi piilottaakseen naurunsa. Samoin teki Fred. "Miksi minun kärsimykseni on niin hauskaa?" Harry ihmetteli ääneen. "No eikö se ole ilmiselvää?" Ron kallisti kulmiaan ystävälleen. Harry kääntyi ja katsoi häntä. "Miten niin?" "Koska kärsimyksesi on täysin turhaa," Ron sanoi. "Hermione rakastaa sinua, senkin iso typerä idiootti. Olet vaan niin helkkarin itsepäinen, ettet suostu puhumaan hänen kanssaan, joten onko se sitten ihme jos Hermione hengailee Malfoyn seurassa? Varsinkin kun siitä kundista tihkuu vieläkin sitä vanhaa Harry Potterin charmia, jota jäi häneen monijuomaliemen jäljiltä." "En oikein usko," Harry sanoi mietteliäänä, "Luulen että hän on jo ihan oma itsensä nyt." "Tarkoitatko siis, että Malfoy oikeasti rakastaa häntä?" Ron kysyi näyttäen tyrmistyneeltä. "Jep, "Harry sanoi. "Niin uskon." "Siinä tapauksessa," George julisti, "olet syvässä liemessä Harry." Fred virnisti taas. "Mieti sitä hetkeä kun Malfoy pyysi sinua tappamaan hänet. Nyt varmaan haluaisit kokea sen hetken uudelleen, vai kuinka?" "Kun on saanut teidät ystävikseen, kuka tarvitsee enää kurjuutta ja itsesääliä?" Harry sanoi tekopyhän lempeästi tuijottaen punatukkaista kolmikkoa. "Milloin sinusta tuli noin sarkastinen?" George kysyi mulkaisten Harrya tiukasti. "Kuulostat ihan--" "Malfoylta," Fred jatkoi. Kaikki kolme katsoivat Harrya mietiskellen. "Näyttää siltä niin kuin Malfoy olisi saanut osan kiltin kundin luonteestasi," Fred sanoi tauon jälkeen. "Ja sinuun-" "On jäänyt pelkkä erityisen ilkeä temperamentti," George lisäsi. "Voimme siis melkein sanoa, että Malfoy on voittanut tämän erän kirkkaasti kuus nolla." Fred sanoi. "Jeh," Harry huokaisi katsoen kohti ovea jonka läpi Draco ja Hermione olivat juuri kulkeneet. "Kertokaa jotain uutta." *** Oli kaunis, aurinkoinen päivä. Draco ja Hermione halkoivat lammen ympäri ja kävelivät kohti pientä vesakkoista metsäkaistaletta. He kävelivät lähelle kolmivelhoturnajaisten toisen koitoksen tapahtumapaikkoja. Hermione mietti mahtoiko Draco edes muistaa sitä. Poika pysähtyi puiden alle ja sanoi, "Tule tänne." Hermione käveli poikaa kohti ja seisoi hänen viereensä - niin lähelle, että hänen kätensä kosketti pojan kättä. "Katso tätä," Draco sanoi ja osoitti vasemmalla kädellään puun juurelle. Mitään ei tapahtunut. "Hups," hän sanoi. "Unohdin. Nämä kääreet haittaavat." Hän osoitti puun juurelle toisella kädellään ja tällä kertaa jotain tapahtui. Ilman täytti pieni ääni - aivan niin kuin joku olisi näpäyttänyt kireää kitaran kieltä. Puun alla kasvava maa siirtyi. Hermione katsoi kaikkea hämmästyneenä, kun vihreä valonsäde ujuttautui maan sisältä pinnalle, syöksyi ylös ja levitti pienessä hetkessä ympärilleen kauniit, vihreät terälehdet. Hetken kuluttua valonsäteen päähän oli ilmestynyt musta ruusu. Ainoa musta ruusu, jonka Hermione oli koskaan nähnyt. Hän katsoi Dracoa suu auki. "Onko tuo.. miten sinä..?" Draco hymyili. "Magid juttuja," hän sanoi. "Harjoittelin koko aamun. Pidätkö siitä?" "En ole koskaan ennen nähnyt mustaa ruusua," Hermione sanoi kumartuen tutkimaan silmittömän kaunista kukkaa. "En saanut taiottua minkään muun värisiä kukkia," Draco sanoi kohauttaen olkapäitään. "Kukat eivät taida olla oikein minun alaani. Osaan todistettavasti kuitenkin kasvattaa melko hyvän lihansyöjäkasvin ja sain sen jostain syystä heittelemään rakeita ympäriinsä, mutta kukkasia.. en niinkään hyvin." "Sait sen heittelemään rakeita?" "Niin, mutta vain hyvin pienelle alueelle. Ja rakeetkin olivat mustia." "Eikö Magidin kykyjen käyttäminen ole aika vaarallista varsinkaan kun et ole saanut niihin mitään koulutusta?" Hermione sanoi tietäen kuulostavansa määräilevältä kuten aina, muttei pystynyt hillitsemään itseään. "Ehkä," Draco sanoi. "Olisi ollut pahempi juttu jos kasvi olisi heittänyt ilmaan alasimia tai sadan kilon flyygeleitä. Etkö pidä kukastasi?" hän lisäsi kuulostaen huolestuneelta. Hermione poimi kukan maasta ja nousi ylös pitäen sitä sormissaan varovaisesti. Kukan varressa oli kymmeniä suuria piikkejä. "Tottakai pidän siitä," hän sanoi katsoen ylös kohti Dracoa. "Se on piikikäs ja pistävä. Vähän niin kuin sinäkin." Draco kumartui ja suuteli Hermionen huulten kulmaa, hopeisten hiustensa hipaistessa hänen poskeaan kuin perhosten siivet. Hermione hengitti pojan tuoksua sisäänsä - kahvia, sitruunaa, pippuria ja vaahterasiirappia. Hermione vetäytyi nopeasti taaksepäin. "En..en voi," hän sanoi. "Mikset?!" Draco sanoi kuulostaen hetken vähemmän siltä hillityltä, tyyneltä Malfoylta ja enemmän ärsyttävältä kuusitoistavuotiaalta teinipojalta. "En tiedä mitä minun ja Harryn välillä oikein tapahtuu." "Suuri ja mahtava ei mitään," Draco sanoi, "Ainakin sitä näyttää minun mielestäni tapahtuvan sinun ja Harryn välillä. Vai olenko väärässä?" "Et," Hermione sanoi hitaasti. "Et. Et ole väärässä. Mutta en voi tehdä mitään kanssasi samalla kun Harry ei ole kanssani edes puheväleissä, koska... koska..." "Koska haluat hänen siunauksensa?" Draco sanoi. Hermione yllättyi itsekin, sillä sehän saattoi jopa olla totta. "Niin luulen," hän vastasi. "Siinä tapauksessa," Draco sanoi, "alamme seurustelemaan vasta kun täytät kolmekymmentäviisi." "Anna minulle hieman aikaa," Hermione sanoi katsoen poikaa anovasti. Draco heitti kätensä ilmaan. "Okei," hän sanoi. "Aikaa." *** Hermione ei ollut koskaan ajatellutkaan, että koko koulu oli aina kuvitellut hänen ja Harryn olevan pari vain siksi, koska he aina liikkuivat yhdessä. (Toistuvat Me Noitien artikkelit hänen ja Harryn suuresta suhteesta eivät myöskään auttaneet asiaa.) Nyt kun koulussa liikkui huhuja hänestä ja Dracosta, ja hän ja Harry eivät olleet edes ystäviä enää, tytöt alkoivat kiemurrella ja kikatella Harryn ympärillä uskomattomalla vauhdilla. Harryn ympärillä riitti tyttöjä vaikka joka sormelle ja varpaalle. Yhtäkkiä huispausharkat täyttyivät tytöistä, Rohkelikon pöydän ympärillä pyöri tyttöjä, tuntien jälkeen käytävillä notkui aina joukko tyttöjä. Minne tahansa Hermione katsoi, Harry oli tyttöjen ympäröimä. Pitkiä tyttöjä, lyhyitä tyttöjä - jopa Murjottava Myrtti yritti hurmata Harrya kylpyhuoneen kulmilla eräänä päivänä. Näytti siltä niin kuin Hermione oli ainoa tyttö Tylypahkassa, joka ei puhunut Harrylle. Hermione kulki Tylypahkan käytävillä kuin keskellä painajaista. Minne tahansa hän meni, hän näki Harryn - hehän olivat kuitenkin samassa tuvassa ja jakoivat suurimman osan tunneistaan yhdessä - mutta tyttölauman ympäröimä poika ei puhunut hänelle, saatika sitten katsonut häntä päinkään. Jos Dracoa ei olisi ollut, Hermione olisi vajonnut varmasti syvään masennukseen. Draco näytti aina olevan iloinen nähdessään Hermionen, ja hänen kanssaan oli aina niin helppoa olla. Draco tutustutti Hermionen muutamiin Luihuisen ystäviinsä, mikä oli kovin... mielenkiintoista. Crabbe pelästyi esittelykohtauksesta niin paljon, että pärskäisi suullisen teekeksejä Hermionen ylle. Goyle vaan seisoi ja katsoi tyttöä suu auki ainakin kolme varttia. Pansy Parkinson purskahti itkuun joka kerta kun Hermione käveli hänen hänen ohitseen. Millicent Bullstrodelle esittelystä Hermione kieltäytyi kohteliaasti, muistaessaan liian selvästi sen päälukon, jonka Millicent oli häneen laittanut Tylypahkan ensimmäisenä vuonna. Muutamat Luihuiset olivat ihan ok, muttei Hermione tuntenut oloaan kovin mukavaksi heidän ympärillään. "Aina kun he katsovat minua," Hermione kertoi Parvatille (hän olisi halunnut kertoa Ronille, mutta koska Ron liikkui aina Harryn kanssa, keskustelu oli lähes mahdotonta), "Tunnen niin kuin he terottaisivat mielessään tikareita minun suuntaani." "Luihuiset eivät ole mitään maailman mukavimpia tyyppejä," Parvati myönsi, lisäten samalla ripsienpidennysloitsua tyttöjen makuusalin peilin edessä. "Mutta eiväthän he kaikki voi olla kelvottomia?" "Dracon lisäksi siis tarkoitat?" sanoi Hermione, joka makasi sängyllä katsellen Parvatin taikameikkausta. "Niin tietysti - sinähän seurustelet Dracon kanssa. "Me EMME seurustele," Hermione protestoi. "Miksette?" Parvati oli niin hämmästynyt, että hän taikoi vahingossa ripsensä lähes metrin pituisiksi, ja Hermionen oli autettava kirkuvaa tyttöä kutistusloitsulla. "En tiedä," Hermione huokaisi lopulta. "Olemme vain ystäviä." "Tiedätkö mitä, Hermione" Parvati sanoi vakavana. "Se, että olet Draco Malfoyn ystävä on melkeipä vielä oudompaa kuin se että seurustelisit hänen kanssaan." "Miten niin?" Hermione kysyi. "No, jos seurustelisit hänen kanssaan, voisin vain ajatella että olet lumoutunut kontrolloimattomasta fyysisestä vetovoimasta. Tarkoitan, Draco on söpö. Ja se on varmaa tietoa. Mutta jos olet vain hänen ystävänsä.." Parvati kohautti olkapäitään. "Sinä varmasti pidät hänestä oikeasti." Hermione pyörähti sängyllä ympäri ja tuijotti kohti kattoa. "Minä pidänkin hänestä," hän sanoi. "Vaikka hän on pilalle hemmoteltu, itsekäs ja ärsyttävä palikka, jolla on ilkeä huumorintaju ja jonka harrastuksena on kaikkien itseään heikompien kiusaaminen ja solvaaminen.." Parvatin ajatus katkesi kun hän näki Hermionen kasvoille nousevan ilmeen. "No se on totta," Parvati lisäsi. "Tiedän," Hermione sanoi. "Vaikkei hän enää ehkä niin paha ole, mutta.. Draco on oikeasti hyvä ihminen, Parvati." Tyttö kääntyi ympäri ja katsoi Hermionea tiukasti silmiin. "Mikset sitten seurustele hänen kanssaan?" "Koska.." "Koska Draco ei ole Harry," Parvati sanoi oivaltaen täsmälleen mistä oli kyse. Hermione kääntyili sängyllä levottomasti. "Ei ainakaan enää," hän sanoi. *** "Kamaan Ron," Harry sanoi vihaisesti. "Tee se." "En todellakaan!" Ron huusi takaisin kuulostaen yhtä vihaiselta. Hän leijaili luudallaan keskellä huispauskentän ilmatilaa vasten Harrya, joka istui Tulisalamallaan tuijottaen ystäväänsä kädet rinnalle ristittynä kasvoillaan lähes raivoisa ilme. He olivat uppoutuneet lentoharjoituksiin jo ainakin tunnin ajan, ennen kuin Harry oli pyytänyt ystävältään melko erikoista palvelusta, jonka seurauksena he kummatkin olivat nyt suunnattoman ärsyyntyneitä. Harryn valkoinen paita oli liimautunut hänen selkäänsä vasten. "Mikset?" Harry tiuskaisi. "Heitä minut alas luudaltani. Kamaan! Siitä vaan!" "Miksen?" Ron kaikui epäillen. "Olisikohan siinä tarpeeksi syytä, etten halua viettää loppulukuvuotta selitellen Dumbledorelle miksi murhasin parhaan ystäväni kylmäverisesti ilman näkyvää syytä?" "Dumbledore sanoi Magidin kykyjen ilmaantuvan jos minua uhkaisi suunnaton vaara," Harry sanoi. "En tule koskaan näyttämään kykyjäni jos vaan istuskelen luudanvarrellani. Minun on pelättävä. Ja jos sinä et auta, menen kiellettyyn metsään ja syötän itseni Hämäkäkille." "Harry," Ron sanoi epätoivoisesti. "Dumbledore saanoi myös, että Magidin kyvyt ilmaantuvat kuudentoista ja kahdeksantoista ikävuoden välillä. Olet vasta kuusitoista!" "Malfoy on myös vasta kuusitoista ja--" "Pää kiinni jo siitä Malfoysta!" Ron huusi raivoissaan. "En jaksa kuunnella hänestä enää tippaakaan! Vain koska hän seurustelee Hermionen kanssa, ei tarkoita, että auttaisin sinut tappamaan itsesi!" Harryn silmät muuttuivat pieniksi vihreiksi viiruiksi. Hän otti esiin taikasauvansa, ja ennen kuin Ron edes ymmärsi mitä oli tapahtumassa, Harry oli osoittanut häntä sauvalla ja huutanut, "Lentiusa!" Ronin luuta lensi eteen ja taakse jumalattomalla vauhdilla. Ron pysyi juuri ja juuri kiinni luudanvarressa ja syöksyi hirmuisella vauhdilla kohti Harrya, joka lennähti sivuttain Tulisalamansa kanssa. Luutansa kanssa kompuroiva Ron näki kuinka Harry kiisi kohti maata. Poika otti nopeasti taikasauvansa esille, osoitti sillä vauhdikkaasti putoavaa Harrya kohti ja sihisi, "Siipiirdium lentiusa!" Harry, joka ei ollut äännähtänytkään lentonsa aikana, kiljahti kun hänen alaspäin suuntaava matkansa pysähtyi viisi metriä ennen maata. Harry leijui keskellä ilmaa katsoen syyttävästi Ronia. "Idiotti," Ron mutisi ja siirsi taikasauvansa takaisin taskuun. Tämän seurauksena Harry tippui puuttuvat viisi metriä maahan keskelle huispauskentän nurmea. Ron huokaisi, suuntasi luutansa alaspäin ja pysähtyi viuhahtaen Harryn viereen. Poika makasi maassa kaikki raajat levällään katsoen kohti taivasta näyttäen siltä niin kuin ei koskaan aikoisi nousta ylös. "Ei mitään," Harry sanoi synkästi. "Nolla, täyttä tyhjää. Minulla ei ole OLLENKAAN Magidin kykyjä. Ei ainakaan tällä hetkellä." "Harry," Ron sanoi laskeutuen alas luudaltaan, "oletko koskaan ajatellut, että Draco Malfoyn etanaksi muuttaminen ja saappaalla päälle astuminen voisi olla tarpeeksi voimakas toive sytyttääkseen yhdet Magidin lahjat?" Harry hautasi kasvonsa käsiinsä ja sanoi jotain mikä kuulosti lähinnä; "Urgh." "On oltava jokin muukin keino, jonka kautta saat voimasi aktivoitua," Ron sanoi. "Jokin mikä ei välttämättä vaadi oman henkensä uhraamista." "Olen yrittänyt lukea aiheesta," Harry sanoi. "Salazar Luihuisen voimat starttasivat kun hänen piti kohdata lohikäärme, joka uhkasi hänen omaa kyläänsä. Mutta siitä on vähintäänkin triljoona vuotta ja silloin lohikäärmeitä asusti vähän joka kulmalla. Pimeyden velho Grindelwald sai Magidin kykynsä toimimaan jonkinnäköisessä taistelussa, mistä ei myöskään ole minulle mitään hyötyä. Rowena Korpinkynnen kyvyt puhkesivat kun häneen osui salama. Ja sitä on vähän hankala järjestää." "Harry.." Ron sanoi hitaasti. "Sinun pitää puhua Hermionen kanssa." Harry raotti sormiaan ja katsoi niiden välistä kohti Ronia epäilevin vihrein silmin. "Miksi?" "Koska hän on paras ystäväsi senkin imbesilli," Ron sanoi. "Ja koska sinun on ikävä häntä ja käyttäydyt sen vuoksi kuin nuija." "Aina kun näen Hermionen," Harry sanoi laskien kätensä kasvoiltaan, "minun tekee mieli oksentaa." "Kuinka romanttista," Ron sanoi. "Aina kun näen hänet Malfoyn kanssa, minun tekee mieli oksentaa," Harry korjasi. "Siihen sinun on jokatapauksessa sopeuduttava," Ron neuvoi. "En halua sopeutua siihen," Harry sanoi nousten nopeasti ylös. "Haluan Magidin voimani nyt. Heti. Sitä minä haluan." "Magidin kyvyt ovat taikuutta," Ron sanoi lempeästi. "Mutta sinulla on särkynyt sydän. Sitä ei mikään taikuus pysty parantamaan." *** "Ajattelin vähän sitä kesälomaa, Hermione," Draco sanoi. He istuivat aamupalalla yhdessä Luihuisen pitkän pöydän ääressä. (Tänään oli Hermionen neljäs aamupala Luihuisten kanssa. Hän oli jopa alkanut tottua Goylen röyhtäilyyn ja Crabben sylkemiseen.) Draco söi paahtoleipää jumalattomalla vauhdilla - Hermione oli saanut selville, että hän oli yksi niistä pojista joka pystyi syömään mitä tahansa lihomatta kiloakaan - ja Hermione, jolla ei ollut juurikaan ruokahalua, heitteli kurpitsansiemeniä lautasensa toisesta kulmasta toiseen kulmaan. "Mitä siitä?" hän kysyi. "No, tiedän että olemme jutelleet siitä kuinka tulisin luoksesi kylään.. ja tietysti vielä haluaisin, mutta äitini kirjoitti minulle ja muistutti siitä kuinka Vlad-setäni oli toivonut minun kyläilevän hänen tuhottoman suuressa linnassaan Romaniassa ja ajattelin, että jos vaan haluaisit..." Hermionen katse harhaili salin halki kohti Rohkelikon pöytää. Hän näki Harryn istuvan Ronin vieressä; Lavenderin hänen toisella puolellaan ja Parvatin Ronin vieressä. Lavender halkoi paahtoleivän pieniin palasiin, noukki yhden niistä haarukkaansa ja tarjosi sitä Harrylle. Harry söi sen. Lavender kikatti. "Asiasta kolmanteen," Draco jatkoi. "Olen lopettanut Tylypahkan ja liittyynyt taikaministeriön palkkamurhaajalistalle." "Mi-mitä?" Hermione henkäisi kääntyen nopeasti kohti Dracoa. Poika hymyili, mutta hymy ei aivan toistunut hänen harmaissa silmissään. "Hermione, rakas," hän sanoi osoittaen sormellaan kohti tytön lautasta. "Aiotko todellakin syödä nuo kaikki?" Hermione katsoi lautaselleen ja hypähti. Hän oli jotenkin onnistunut kokoamaan lautaselleen kaksi järjettömän suurta pinoa; toisessa oli ainakin tuhat kurpitsansiementä, ja toisessa siistissä pinkassa niiden kuoret. Hän ei ollut muistanut kuorineensa ainuttakaan siementä. "Oi," hän sanoi hiljaa. "Minä.. um.. säästän ne varmaan myöhempään." "Okei, nyt riittää," Draco sanoi ja nousi ylös. Hermione nousi vaistomaisesti ylös myös. "A-anteeksi," hän sanoi. "Olen nykyään vähän muissa maailmoissa--" "Joo, olen huomannut," Draco sanoi. "Ei se mitään. Muistin juuri jotain mitä minun piti tehdä. Olen lykännyt sitä vaikka kuinka kauan, mutta nyt taitaa olla hyvä aika sysätä sekin pois päiväjärjestyksestä." "Voinko auttaa sinua?" Hermione kysyi tuntiessaan pistävää syyllisyyttä. "Et. Et todellakaan," Draco vastasi. Hän kumartui ja kosketti hyvin hellästi Hermionen poskea, ja tiputti kätensä sitten nopeasti alas. "Minulla on huispausharkat iltapäivällä," hän sanoi. "Nähdään päivällisellä." *** Harry oli järjestänyt itselleen vähän omaa aikaa Rohkelikon oleskeluhuoneen iltapäiväksi. Hän istui ylisuuressa nojatuolissa kun tauluaukko aukesi ja Draco Malfoy astui sisään. Draco suoristi selkäänsä ja tarkkaili järkyttynyttä Harrya virnistäen. "Pieni muotivinkki Potter," hän sanoi. "Suut näyttävät paremmilta kun ne ovat kiinni." Hän rojahti nojatoliin ja suoristi pitkät jalkansa kohti takkatulta. "En voi uskoa että salasana on vieläkin 'kuolonsyöjät haisee'", hän sanoi. "Te Rohkelikot olette sitten luottavaista sakkia." Harry laski lukemaansa kirjaa alaspäin ja katsoi nopeasti ympärilleen. "Voisit olla vähän varovaisempi Malfoy," hän sanoi. "Jos muut tietäsivät että sinulla on salasanamme.." "En halua olla yhtään varovaisempi," Draco sanoi. "Haluan takoa sinua päähän luudanvarrella. Mutta en tietenkään tee sitä." "Mikset?" Harry sanoi kääntäen katseensa taas kirjaan. "Voit lainata Tulisalama 5000:ni." Hän mulkaisi kirjan yli Dracoa. "Ihan vaan mielenkiinnosta; mistä tämä yhtäkkinen vihamielisyys? Enkö minä ole tällä hetkellä se jonka pitäisi vihata sinua?" "Et," Draco sanoi. "Minun pitäisi vihata sinua, ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä että teet Hermionen hyvin onnettomaksi." Harry pudotti kirjansa taas alas ja tuijotti Dracoa. Hänen poskensa hehkuivat vihasta. "Tulit tänne puhumaan kanssani hänestä?" "Jep," Draco sanoi. "Minulla on parempi idea," Harry tiuskaisi. "Mitä jos vaikka menisit helvettiin täältä?" "Siis kun minä tunnen erään tytön jonka nimi on Hermione," Draco jatkoi aivan niin kuin Harry ei olisi sanonut mitään. "Ja tulen hänen kanssaan tosi hyvin toimeen. Hän on älykäs - todella älykäs. Ja kauniskin vielä. Ja yksi rohkeimmista ihmisistä jonka olen koskaan tavannut." Draco katsoi poispäin Harrystä. "Ainoa vaan että hän on todella onneton jostain syystä. Hän itkee aina kun luulee etten katso häntä päin. Hän tuijottaa tyhjyyteen melko usein. Ja aina kun sinä olet lähettyvillä.." Draco katsoi nyt suoraan Harrya silmiin. "Hän katsoo sinua." Puna alkoi heikosti hälvetä Harryn kasvoilta. Hän näytti hämmästyneeltä. "Eihän Hermione edes puhu minulle," hän sanoi. "Ei," Draco sanoi. "Vaan sinä et puhu hänelle." Harry katsoi poikaa kummaksuen. "Miksi kerrot minulle tämän kaiken?" "En tiedä," Draco sanoi mietiskellen. "Pystyn tekemään jotain tämän kaltaista vain jos toistan itselleni kokoajan, etten oikeasti ole tekemässä sitä. Tälläkin hetkellä sanon itselleni, että olen täällä kertomassa sinulle kuinka ärsyttävä palikka olet. On toiminut ainakin tähän asti." "Onko Hermione oikeasti onneton?" Harry kysyi lähes kuiskaten. "Erittäin," Draco sanoi. "Kuule Potter. Pyydän sinulta. Puhu hänelle. Olet hänen paras ystävänsä. Tai ainakin olit." Hehkuva puna oli jo lähes kadonnut Harryn kasvoilta ja nyt hän näytti kalpealta ja onnettomalta. "En pysty," hän sanoi. "No kyllä varmasti pystyt," sanoi Draco, joka alkoi jo pikkuhiljaa hiiltyä. "Mitä sinä oikein pelkäät?" "Sitä että Hermione oli oikeassa," Harry sanoi. "Pidin häntä varmana keissinä. Kaikki nämä vuodet pidin häntä täysin itsestäänselvyytenä. Hänen pitäisi pistää minut kärsimään. Ja kärsimään. Ja taas kärsimään--" "Okei," Draco keskeytti, "haluat siis rypeä itsesäälissä - ihan ookoo. Voit vaikka hukuttautua itsesääliin minun puolestani, mutta" ja nyt hän nojautui eteenpäin ja tuijotti Harrya. "minä en aio olla vain se toiseksi paras. En aio olla hänen kanssaan vain koska hän ei voi olla sinun kanssasi." "Harry?" ääni tuolien takaa sanoi. Harry pyörähti ympäri pelästyen. "Sirius!" hän hihkaisi. "Unohdin että minun piti puhua hänelle." Harry nousi tuolistaan ja polvistui takan äärelle. Draco seurasi häntä ja näki Siriuksen pään leijuvan liekkien joukossa. Miehen villit, pitkät hiukset oli leikattu, hänen partansa oli ajettu ja hän näytti siistimmältä ja komeammalta kuin kumpikaan pojista oli ennen nähnyt. "Sirius," Harry sanoi iloisesti ja ojensi kätensä tervehtiäkseen kummisetäänsä. Draco näki arven Harryn kämmenellä - täsmälleen identtinen hänen omalle arvelleen. Harrykaan ei ollut parantanut haavaansa. "Näytät hyvältä, Sirius," Draco sanoi hymyillen, pudottautuen polvilleen Harryn viereen. Dracon näkemisestä syntynyt leveä hymy Siriuksen kasvoilla vaihtui nopeasti hälyyttävän vakavaan ilmeeseen. "En tiennytkään että olisitte kummatkin täällä," hän sanoi Harrylle. "Anteeksi," Harry sanoi. "Laitoin lukitusloitsut oviin, mutta ne eivät näköjään toimineet Malfoyn kohdalla. Tyypillistä," hän lisäsi mulkaisten Dracoa kulmiensa alta. "Sinun täytyy vaan tottua siihen, että minä olen Magid -- ja siksi paljon parempi velho kuin sinä, Potter," Draco sanoi. "Minä olen Magid myös senkin palikka," Harry sanoi kuulostaen ärsyyntyneeltä. "Niinhän sinä sanot," Draco sanoi äänessään selvää ylemmyyden tunnetta. "Mutta oletko koskaan tehnyt mitään mikä todistaisi väitteesi?" "Lopettakaa!" Sirius huudahti. "Tappelette niin kuin mikäkin naimisissa oleva aviopari." Harry ja Draco kiljahtivat kauhusta Siriuksen kommentille. "Noniin," tulen keskeltä puhuva mies jatkoi. "Ei sittenkään mitään. Minun täytyy mennä, Harry. Lähetän sinulle pöllöpostia." Ja mies hävisi. "Sirius?" Harry sanoi kasvoillaan tyhjä ilme ja kääntyi kohti Dracoa. "Kiitti vaan Malfoy." Mutta Draco katsoi poikaa mietteliäänä. "Mitäköhän asiaa hänellä olisi ollut?" Harry nojasi suuren pehmustetun nojatuolin jalkoihin ja pudisti päätään. "No, minun on nyt sitten vain odotettava hänen postiaan," poika sanoi ärsyyntyneenä. "Mikset lähtisi pois täältä Malfoy? Saan päänsäryn vuoksesi." "Selvä," Draco sanoi nousten ylös. "Ainiin, yksi juttu vielä Potter." "No mikä?" "Luonteeseeni ei normaalisti kuulu olla näin uhrautuva," Draco sanoi tärkeällä äänellä. "En tiedä johtuuko tämä monijuomaliemen jäänteistä vai mistä, mutta jos tämä ihme vaihe menee ohi jonkun ajan kuluttua ja teet Hermionen vieläkin onnettomaksi, tulen takaisin, revin rintakehäsi irti ja teen siitä itselleni talvihatun. Ymmärsitkö?" "Ymmärsin," Harry sanoi hymyillen kaikesta huolimatta leveästi. "Kymmenen pistettä ja papukaijanmerkki tuosta luovuudesta." "Kiitti," Draco sanoi ja häipyi tauluaukon tummuuteen. *** Seuraavana päivänä satoi ja Tylypahkan maat täyttyivät jylisevästä ukkosesta ja salamoista. Taivas näytti mustalta, märältä rautalevyltä. Kaikki tuntuivat sointuvan yksi yhteen Hermionen mielialan kanssa. Hän istui oleskeluhuoneessa käpertyneenä suuren nojatuolin uumeniin tuijottaen kipinöivää takkatulta. Hän mietti hämärästi missä Koukkujalka mahtoi piileskellä. Olisi ollut mukavaa silittää pörröistä kissaa sylissään juuri nyt. Tauluovi aukesi ja Ron käveli sisään huoneeseen pudistellen märkää kaapuaan. "Heippa Ron," Hermione sanoi iloisesti nähdessään, että poika tuli huoneeseen yksin ilman Harrya. Sitten hän näki kuinka huolestuneelta poika näytti ja hymy hyytyi. "Ron, onko kaikki kunnossa?" "En ole varma," hän sanoi. Hermione katsoi Ronia tiukasti. "Missä Harry on?" "Menin Harryn kanssa huispausharkkoihin," Ron sanoi hitaasti. "Mutta ne keskeytettiin sään takia. Huispausta kun ei kannata pelata ukonilmalla.." "Luonnollisesti," Hermione myönsi. "Jokatapauksessa, olimme juuri tulossa takaisin linnalle, kun juttelin Fredin ja Georgen kanssa ja kun käännyin, Harry oli.. no.. poissa." "Poissa?" Hermione toisti epäuskoisena. "Hän siis vaan katosi?" "Ei ihan. Alicia Spinnet sanoi nähneensä Harryn juoksevan kiellettyä metsää kohti." "No.." Hermione sanoi onnettomana, "hänellä oli varmasti omat syynsä.." "Sehän minua tässä juuri huolestuttaakin," Ron sanoi. "Ne hänen syynsä." Hermione oli juuri kysymässä mitä Ron oikein tarkoitti kun ovi avautui taas ja Draco astui sisään. Ron ei näyttänyt iloiselta nähdessään hänet. "Ja kun juuri olimme puhumassa erityisen ärsyttävistä ihmisistä," hän sanoi. Mitä tahansa lähiviikkojen aikana olikaan tapahtunut, Ron ja hänen veljensä eivät varmaan koskaan tulisi pitämään Dracosta. "Et voi vaan marssia sisään Rohkelikon oleskeluhuoneeseen miten tahdot. Jäät kohta kiinni." "Puhuitteko minusta?" Draco sanoi tyynesti. "Koska kuulin pienen osan keskustelustanne ja minun korvaani kuulosti kylläkin ihan siltä niin kuin olisitte puhuneet Harrysta. Potter on mennyt tekemään jotain typerää taas, eikö vain?" "Jep. Ja kaikki on sinun syytäsi," Ron sanoi melko epäreilusti. "Minun syytäni? Miten niin minun syytäni?" "Kaikki johtuu tästä koko.." Ron heilautti kättään, "Magid jutusta. Harry ei pysty sulattamaan sitä että sinun voimasi toimivat ja hänen eivät, okei? Hän on tehnyt kaikkensa yrittääkseen sytyttää voimansa. Hän pyysi minua heittämään hänet luudaltaan ja.." "Hän teki mitä?" Hermione huudahti. "Kuulit kyllä," Ron sanoi. "Ja hän on lukenut kaiken mahdollisen Magideista ja niiden historiasta ja hän puhelee kokoajan siitä kuinka eri Magidit ovat saaneet voimansa toimimaan ja yksi heistä - muistaakseni Rowena Korpinkynsi - starttasi kykynsä iskeytymällä salaman eteen ja --" Hermione ponnahti ylös tuolistaan. "Luulet että Harry yrittää saada salamaniskua?" "Edes Harry ei ole niin suuri ja typerä palikka," Draco sanoi. "Ei yleensä," Ron myönsi, "mutta hän ei ole ollut oikein oma itsensä lähipäivinä. Ja se on sinun syysi," Ron sanoi kääntyen kohti Hermionea. "Liikut jatkuvasti Malfoyn kanssa, kaikenmaailman pusi-pusi juttuja--" "Meillä ei ole ollut mitään sellaisia juttuja," Hermione sanoi ärsyyntyneenä Ronin epäoikeudenmukaisesta kommentista. "Eihän?" hän sanoi kääntyen kohti Dracoa. "Valitettavasti ei," Draco myönsi. Ron ei näyttänyt vakuuttuneelta. "Sanot siis, että Harry on rynnännyt rajuilmalla metsään yrittääkseen aktivoida Magidin kykynsä jotta pystyisi näyttämään minulle ja Dracolle jotain?" Hermione vaati epäuskoisena. "Hänellä on ikävä sinua Hermione," Ron sanoi. "Ja onhan se tunnettu fakta, ettei mikään sano 'Minä rakastan sinua' paremmin kuin itsensä pieneksi tuhkakasaksi muuttaminen," Draco lisäsi. Hermione kääntyi kohti Dracoa ja tuijotti poikaa raivoissaan. "Et auta yhtään!" hän kiljahti. "Hei kuule," Draco sanoi yllättyen tytön vihamielisyydestä, "emme edes TIEDÄ mitä Potter on mennyt tekemään, emmehän?" "No mitä muuta se voisi olla?" Hermione sanoi lähes itkien. Hän etsi taikasauvaansa taskuistaan. "Lähden etsimään Harrya," hän sanoi. "Te kaksi voitte tehdä mitä haluatte." Hermione löysi sauvansa ja juoksi kohti tauluaukkoa. Draco seurasi häntä. "Minä tulen mukaasi," hän sanoi. Ron pudisti päätään. "Minä pysyn täällä siltä varalta jos hän tulee takaisin," hän sanoi. "Ihan miten vain," Hermione sanoi kummallekin ja juoksi kohti käytävää. Paljon pidemmät jalat omaava Draco ei joutunut edes kunnolla juoksemaan pysyäkseen tytön vauhdissa. "Hermione," hän sanoi kun he viistivät läpi käytävien kulman, "rauhoitu nyt." "Et sinä voi ymmärtää," tyttö vastasi. "Kaikki tämä on minun syytäni." He kiiruhtivat leveän rappukäytävän läpi ja löysivät tiensä linnan etuovelle. Ja törmäsivät Harryyn. Poika oli läpimärkä, hänen paitansa ja housunsa olivat liimautuneet hänen ihoaan vasten ja hänen märät hiuksensa riippuivat silmillä tiputtaen mustia pisaroita hänen kalpealle otsalleen. Muuten poika näytti täysin terveeltä. Hänen huispausvaatteidensa päällä oli koulun musta viitta ja hän kantoi märkää Koukkujalkaa sylissään. "Harry," Hermione sanoi puoliksi kyynelissä. "Oletko kunnossa? Oletko kunnossa?" Harry katsoi kumpaakin tyhjä katse kasvoillaan. "Olen ihan ok," hän sanoi tytölle. "Kissasi onnistui ujuttautumaan sadevesikaivoon. Kuulin sen mouruavan kun lähdin harkoista, joten menin ja pelastin sen." Kissa kiemurteli Harryn käsivarsilla pitäen pehmeää kehräävää ääntä. "Koukkujalka on liian lihava," Harry sanoi tylysti. "Sinun ei pitäisi ruokkia sitä niin paljon." Ukkonen jylisi heidän yläpuolellaan ja tuore sadekuuro uhkasi tyhjentyä heidän ylleen. Koukkujalka näytti hätääntyneeltä. "Meidän on parempi mennä sisälle," Draco sanoi perääntyen kohti linnan ovea. Hermione seurasi poikaa - samoin teki Harry, mutta paljon hitaammin. Kun he löysivät tiensä sisälle, Koukkujalka onnistui kiemurtelemaan pois Harryn otteesta, hypähti lattialle ja pinkaisi jonnekin kuivattelemaan. Hermione ja Draco puistattelivat märkiä vaatteitaan, mutta Harry vain seisoi paikoillaan antaen märän viittansa valua muodostaen suuren tumman lammikon kivilattialle. "Miksi te kaksi lähditte etsimään minua?" hän sanoi tylsällä äänensävyllä. "Ja miksi oikein kyselit olenko kunnossa?" "Umm," Hermione mutisi tuntiessaan itsensä hyvin typeräksi. "Meidän pitäisi varmaan mennä takaisin Rohkelin torniin Harry.. olet läpimärkä.." Harry siristi silmiään hänelle, mutta käveli kaikesta huolimatta kohti rappukäytävää. Hermione ja Draco seurasivat häntä. "Tuo ei oikeastaan ollut mikään vastaus," Harry sanoi kääntyessään käytävien kulmalta. "Hermione luuli että olisit mennyt hakemaan salamaniskua metsästä," Draco sanoi tylsästi. "Tiedät kai, saadaksesi Magidin kykysi toimimaan. Sanoin hänelle, että mitä sitten, menkööt jos tahtoo, mutta hän halusi lähteä etsimään sinua." Harry pysähtyi ja tuijotti Hermionea. "Salamaniskua?" hän sanoi. "Minkälainen idiootti luulet minun olevan?" Hermionen temperamentti nousi uusiin lukemiin. "En tiedä, Harry," hän tiuskaisi. "Ehkä sen kaltainen idiootti joka yrittää saada Ronin tönäisemään hänet luudaltaan?" "Ron osaa sitten pitää asiat omana tietonaan," Harry huokaisi, pysähtyi sitten nopeasti ja tuijotti eteenpäin. Hermione kääntyi katsomaan mitä Harry tuijotti, ja häki pojan katsovan läpi puoliksi auki olevan oven suoraan kohti tummaa huonetta. Tummuuden keskeltä Hermione näki jotain kimaltavaa.. aivan kuin lasia. "Eihän se ole.." Harry sanoi. "Ei se voi olla.." "Mikä?" Hermione kysyi ihmeissään, mutta Harry oli jo mennyt hänen ohitseen ja työntänyt huoneen oven auki. Poika käveli sisään Hermionen ja Dracon seuratessa häntä kasvoillaan hämmästyneet ilmeet. Hermione ei ollut koskaan muistanut nähneensä sellaista huonetta ennen. Se oli suuri ja himmeästi valaistu. Yksi kokonainen seinä oli ikkunoiden peittämä peilaten nyt vasten tummunutta rajuilmaa. Toisella seinällä riippui esine, joka oli heijastanut valoa Hermionen silmään. Se oli peili. Pyöreä peili, jossa oli tummat puiset kehykset. Se oli hyvin pelkistetty, mutta näytti silti heijastavan oudosti valoa hämärässä huoneessa. Harry käveli kohti peiliä ja katsoi sitä niin kuin se olisi pitänyt sisällään elämän tarkoituksen. Hänen hiuksistaan tippui tasaiseen tahtiin vesipisaroita hänen housuilleen ja läpimärän viittansa helmalle, mutta poika ei välittänyt. "Harry?" Hermione sanoi epävarmasti ja käveli pojan perässä. Harry ei kääntynyt, eikä edes näyttänyt huomaavan tytön lähestymistä. "Harry," Hermione sanoi taas. "Mitä oikein katsot?" "Meitä," hän sanoi. "Näen sinut ja minut." Hermione katsoi kohti pyöreää peiliä ja näki hänet ja Harryn tuijottavan takaisin. "Niin minäkin," Hermione sanoi. "Mitä ihmeellistä siinä nyt on? Sehän on vain peili." "Ei se ole--" Harry aloitti tuohtuneena, mutta kääntyi sitten nopeasti katsomaan tyttöä. Hänen silmänsä suurenivat. "Mitä sinä sanoit näkeväsi?" "Sinut ja minut," tyttö vastasi ihmetellen. "Siinä me olemme," hän sanoi osoittaen sormellaan kohti peiliä. Sitten hän vingahti. Peilikuvassa oli jotain outoa - jotain todella outoa. "Entä nyt?" Harry sanoi perääntyen viitisen metriä pois peilin edestä. "Mitä nyt näet?" Hermione tuijotti peiliin taas. Hänen sydämensä kääntyi ympäri. "Vieläkin sinut ja minut," hän sanoi säröilevällä äänellä. "Mutta Harry -- peilikuvassa olet ihan kuiva. Ja sinulla on--" hän lopetti lauseensa kesken ja kääntyi kohti Harrya. "Mikä peili tämä oikein on?" "Lue kehyksestä," Harry sanoi näyttäen hyvin hämmästyneeltä, muttei enää niin onnettomalta kuin ennen. Hermione luki peilin tekstin. Iseeviot nämmi vysna avisajo vsak ätyänne. Koska Hermione oli paljon fiksumpi kuin Harry, hän ymmärsi muutamassa sekunnissa, että peilin teksti oli kirjoitettu väärinpäin. En näytä kasvojasi, vaan syvimmän toiveesi. "Kerroit minulle tästä peilistä," Hermione sanoi hitaasti, "vuosia sitten.. se näytti sinulle perheesi, Harry.." "Niinhän se ennen näyttikin," Harry sanoi. "Näen heidät vieläkin.. mutta nykyään näen meidät peilikuvan etualalla. Luulisin että," Harry sanoi, "henkilön syvin toive voi muuttua." Harry oli hyvin kalpea, mutta hän katsoi Hermionea. Katsoi suoraan silmiin. Harryn takana Hermione näki kuinka Draco käveli läpi huoneen ja ulos ovesta. Hänen sydäntään raapaisi, muttei hän voinut lähteä. Tämä oli hänen elämänsä. Juuri siinä - tässä huoneessa. Ovi sulkeutui heidän takanaan ja Hermione kääntyi kohti Harrya, "Peili näyttää sinulle mitä toivot," Hermione sanoi hitaasti. Harry nyökkäsi. "Mutta eikö Dumbledore sanonut sinulle, että useimmat ihmiset haluavat vain sen mikä on heille haitaksi?" "Useimmat ihmiset," Harry sanoi. "Mutta eivät kaikki." Hän katsoi tyttöä liikahtamatta. "Rakastatko minua?" Hän kysyi. "Tietysti rakastan sinua," Hermione sanoi. "En ole koskaan, koko elämäni aikana rakastanut ketään niin kuin sinua. Mutta pelotat minua, Harry. Pystyt satuttamaan minua niin helposti. Siksi viihdyn paremmin Dracon seurassa. Hän ei koskaan satuttaisi minua." Harry kääntyi nopeasti ympäri ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Sitten hän kääntyi taas kohti Hermionea. "Hassua," hän sanoi, "juttelin Malfoyn kanssa eilen ja tajusin jotain. Tajusin että olen sinulle anteeksipyynnön velkaa." Hermione tuijotti poikaa. Harry oli niin kalpea, että hänen silmänsä heijastivat hänen kasvojensa ainoaa väriä. Harry sanoi; "Olen pahoillani. Olen pahoillani etten koskaan kertonut rakastavani sinua. Olen pahoillani, että näytti siltä niin kuin olisin vain odottanut kunnes menetin sinut ennen kuin tein mitään. Olen pahoillani, että valehtelin sinulle kun kysyit minulta rakastanko sinua. En vaan koskaan osannut ajatella sitä niin. Olet aina ollut osa minua. Ihan niin kuin omat silmäni. Tai omat käteni. Et vain koskaan tule ajatelleeksi että 'Rakastan silmiäni' tai 'Rakastan käsiäni', ethän? Mutta mietihän millaista olisi elää ilman niitä." Hänen äänensä säröili hieman. "En ole niin kuin Malfoy. En osaa sanoa mitään hienoa ja mahtavaa. Mutta tiedän mitä haluan." Hermione vain tuijotti Harrya. Hän ei pystynyt sanomaan sanaakaan. Hän ei pystynyt edes miettimään mitä olisi voinut sanoa. "Haluan että sinä olet onnellinen," Harry sanoi hitaasti. "Ja jos minä en tee sinua onnelliseksi, sinun tulisi olla sellaisen henkilön kanssa joka tekee." Harry katsoi Hermionea silmiin. Harry. Harry jota hän oli aina rakastanut - ei vain siksi että hän oli rohkea, vaikkakin hän oli, eikä siksi että hän oli fiksu, vaikka hän oli sitä myös, tai hyvä tanssija (sitä hän ei kylläkään ollut) - vaan siksi että hän oli kiltti. Sellaista kiltteyttä ei löytynyt monestakaan ihmisestä, ei ainakaan teini-ikäisestä pojasta. Sellaista kiltteyttä joka ei vain anna, vaan myös luopuu. "Malfoy todellakin rakastaa sinua," Harry sanoi. "Ei niin kuin minä rakastan, mutta--" Harryn lause katkesi kun hän käveli kohti ovea. Hän oli lähdössä, Hermione tiesi sen, koska kun Harry oli päättänyt tehdä jotain, hän myös teki sen. Ja kun hän sanoi jotain, hän myös tarkoitti sitä. Silloin Hermione vasta mietti mitä Harry oli sanonut. Millaista olisi elää ilman Harrya koko loppu elämän ajan? "Harry," Hermione sanoi irtautuen seinästä ja ottaen muutaman askeleen kohti häntä. "Tule takaisin, ole niin kiltti." Harry kääntyi. Hermione ei nähnyt hänen kasvojaan, koska poika seisoi varjojen peittämänä. Hän näki vain pojan aavemaisen valkean paidan ja osan hänen ihostaan. "Tule takaisin," Hermione sanoi taas. Harry tuli takaisin. Ja seisoi hänen edessään. Katsoen häntä silmiin. Hänen kätensä liikkuivat hänen hartioilleen - Harryn kädet. Ja hän suuteli häntä. Kun Hermione kietoi kätensä hänen ympärilleen, hänen läpimärkien vaatteidensa kylmä vesi kiidätti pieniä jäätäviä säteitä ympäri hänen vartalosa, läpi hänen vaatteidensa kuin pakkaspäivän kylmä vesipisara, mutta kun Harryn kädet koskivat häneen - se poltti. Harry maistui sadevedeltä ja kyyneliltä. Hermione kaatui vasten seinää, pitäen huulensa silti tiukasti kiinni Harryssa. Hänen kätensä tärisivät ja hänen korvansa täyttyivät huminasta, joka hiljalleen kirkastui, kunnes muuttui täydelliseksi musiikiksi. Kauniimpaa muusiikkia hän ei ollut koskaan kuullut. Hermione irrottautui Harryn syleilystä kasvoillaan täsmälleen yhtä hämmästynyt ilme kuin hänellä. Harry oli selvästikin myös kuullut musiikin. "Mikä tuo ääni on?" hän kysyi. "Feeniksin laulu," Harry sanoi näyttäen yhtä hämmästyneeltä. "Mistä se tulee?" Hermione kysyi kääntyen puoliksi ympäri. Hän ei nähnyt juuri mitään kaiken sen lumisateen keskeltä. "Um," Harry sanoi hieman hämillään. "Luulisin, että.. minusta." "Harry," Hermione sanoi kuoleman hiljaisella äänellä, "täällä sataa lunta." "Tiedän," Harry sanoi nyt jo hyvin hämillään. "Mutta.. kesäkuussa? Ja täällä sisällä?" "No.. " Harry sanoi muuttuen korvien kohdalta melko punaiseksi. "Dumbledorehan sanoi, että suuret tunteet voisivat aktivoida Magidin kykyni." "Ne toimivat?" "Näköjään," Harry sanoi näyttäen hämmästyneeltä mutta onnelliselta, "Tunsin sen. Niin kuin valo olisi sytytetty sisälläni. En vain oikein taida vielä osata.." "Kontrolloida niitä?" Hermione sanoi hymyillen leveästi kun kymmenet pienet lumipöllönpoikaset huhuilivat heille katonrajasta. "Niin," Harry sanoi hymyillen takaisin. "En tiennytkään että pidät pöllöistä näin paljon," Hermione sanoi kun kymmenet ja taas kymmenet pienet linnut lentelivät heidän yllään. "Suutele minua taas," Harry ehdotti. "Ehkä saamme aikaan kanarianlintuja." "Harry," Hermione sanoi uuden suudelman lomasta, "Tiesitkö että lumisade muuttui siniseksi?" "Pidän sinisestä," Harry sanoi. "Se on lempivärini." "Mutta.. sinistä lunta?" "Miksei sinistä lunta?" "Niin no, sanoithan aina että lumisade on mielestäsi romanttista," Hermione sanoi kikattaen. "Ole vain onnellinen etten ole Hagrid," Harry sanoi syleillen Hermionen uuteen suudelmaan. "Tai muuten tällä sataisi räiskeperäisiä sisuliskoja." *** "Minun on puhuttava Dracon kanssa," Hermione sanoi joidenkin ajattomien tuntien jälkeen, kun he olivat jättäneet peilihuoneen taakseen ja kävelivät nyt pitkin Tylypahkan käytäviä käsi kädessä. Harryn märät kengät pitivät narskuvaa ääntä jokaisella askeleella, mutta hän näytti silti hyvin tyytyväiseltä koko maailmaan, koko elämään ja kaikkeen mikä siihen sisältyi. "Tiedän," Harry sanoi. "Minun pitäisi puhua hänen kanssaan myös." "Mutta minun pitäisi ehkä ensin," Hermione sanoi. "Selvä," Harry sanoi irrottaen tytön käden kädestään. "Mutta et sitten yhtäkkiä päätä rakastua häneen sittenkin," Harry lisäsi varoittaen. "En pystyisi enää elämään sen kanssa." "Jos epäilen jotain siihen suuntaan viittaavaakaan, voinhan aina mennä takaisin peilin luokse," Hermione sanoi kiusoitellen ja kulkien takaperin käytävällä. "Jos siis enää koskaan löydän sitä." "Älä kiusaa minua Hermione," Harry sanoi. "Minulla on sinistä lunta paitani sisällä ja pöllön höyheniä hiuksissani. Olen jo nyt tarpeeksi huonolla tuulella." Mutta Harry hymyili. Hermione heitti hänelle lentosuukon ja häipyi kohti tummaa käytävää. Kun Hermione pääsi pois Harryn näkyvistä, hän veti paitansa sisältä Dracon episyklisen riipuksen. Hän tiesi riipuksen käytön olevan huijausta, mutta hänen oli löydettävä Draco nopeasti, eikä hänellä oikeastaan ollut tietoakaan missä poika voisi olla. Hermione keskittyi ja mietti hyvin voimakkaasti Dracoa, piirtäen pojan kuvan mieleensä niin kirkkaasti kuin pystyi.. hänen tutut kasvonsa, vaaleat silmänsä ja hopeiset hiuksensa, sen hassun pienen virneen.. ja riipus nytkähti hiljaa. Hermione otti askeleen eteenpäin ja riipus nytkähti taas. Nytkähdyksiä seuraten Hermione löysi tiensä ulos linnasta kohti lampea. Sade oli jo loppunut, mutta maa oli silti vielä märkä. Hermione seurasi riipuksen ohjeita kohti pientä metsäkaistaletta, jonne Draco oli kasvattanut hänelle mustan ruusun kaksi päivää sitten. Draco seisoi paikoillaan nojaten vasten puuta ja tuijottaen kohti lampea. Oksiin ja lehtiin tippuneet vesipisarat muodostivat yhdessä himmeästi kimaltavan sädekehän hänen ympärilleen. Hermione käveli pojan taakse ja laittoi kätensä hellästi hänen olkapäälleen. "Hei," Hermione sanoi. Draco ei kääntynyt, "Ei sinun tarvitse kertoa minulle," Draco sanoi. "Tiedän jo." "Draco," Hermione sanoi. Nyt poika kääntyi ja katsoi Hermionea. Hän ei pystynyt lukemaan pojan kasvojen ilmettä. Ellei Hermione olisi oppinut tuntemaan Dracoa niin hyvin, hän ei olisi edes pystynyt sanomaan, että hän oli onneton. "Näköjään," poika sanoi harkituin sanoin, "pystyn vieläkin tuntemaan osan Harryn tunteista jos ne ovat tarpeeksi vahvoja." "Ai," Hermione sanoi tuntien kuinka hänen kasvonsa muuttuivat kirkkaanpunaisiksi. "Olen pahoillani.." "Älä ole," Draco sanoi. "Olen aina tiennyt että tämä tulisi tapahtumaan. Olen yrittänyt välttää sitä, mutta olen aina tiennyt." Hän yritti hymyillä, mutta epäonnistui ja kohautti olkapäitään. "Muistatko sen ajan kun olimme vaatekaapissa kartanossamme?" "Tottakai muistan," Hermione sanoi. "No, sinä sanoit koko ajan 'Harry, Harry, Harry'" "Tein mitä?" Hermione tunsi kuinka hänen kasvonsa syttyivät tuleen. "Mikset sanonut mitään?" Draco kohautti taas olkapäitään. "Olen kuusitoista," hän sanoi. "En aio lopettaa täydellistä kuhertelusessiota niin mitättömän pienen asian takia." Hermione hautasi kasvonsa käsiinsä. "Häpeän niin paljon," hän sanoi. "Älä turhaan," Draco sanoi. "Olet aina ollut rehellinen. Et ole koskaan sanonut ettetkö rakastaisi Harrya. Jos minä olisin sinä, olisin rakastanut häntä myös itseni sijasta." Draco irvisti. "Mitä minä oikein selitän? Ei, en tietenkään olisi. Olen tuhat kertaa parempi kuin hän. Olet hullu, Hermione." "Kyllä minä rakastan sinua," Hermione sanoi. Draco oli hetken aikaa hiljaa, ennen kuin sanoi, "Niin, tiedän. Niin kuin.. niin kuin esimerkiksi rakastat Ronia." Hermione pudisti päätään. "Se on erilaista. En--en ole koskaan tuntenut tällaista ketään muuta kohtaan. En pysty edes selittämään sitä, mutta olet tärkeä minulle. Olen sitten Harryn kanssa tai en, haluan silti olla ystäväsi. Haluan silti nähdä sinua. Haluan että tulet luokseni kesällä," Hermione hymyili vapisten. "Tulen varmasti olemaan mustasukkainen kaikille niille tyttöystäville joiden kanssa tulet liikkumaan kohta kun kaikki saavat tietää ettemme sittenkään seurustele." "Mitä Harry siihen sitten sanoo?" "Ei mitään. Hän pitää sinusta - ainakin jollain oudolla tasolla," Hermione sanoi tietäen lauseen olevan totta. "Uskon, että hän kaipaisi sinua jos nyt yhtäkkiä vaan katoaisit." "Luulen että minäkin kaipaisin häntä," Draco sanoi. "Kaipaisin ainakin kaikkia niitä 'Pää kiinni, Malfoy!' huutoja. Olen jo niin tottunut niihin. Crabbe ja Goyle eivät koskaan sano minulle niin." "Luulen, että voimme luottaa Harryyn siinä asiassa," Hermione sanoi. Draco katsoi tyttöä outo pieni hymy kasvoillaan. "Joten," hän sanoi, "Seurusteletteko te nyt.. virallisesti?" "Virallisesti?" Hermione sanoi kummaksuen. "Emme oikeastaan edes puhuneet siitä, mutta.." Draco tarttui tytön käteen ja käänsi sitä niin että näki hänen kellonsa. "Minuutti vaille kolmen," Draco sanoi. "Sanotaanko vaikka että suhteesi Harryn kanssa alkaa tasan kello kolme, okei?" "Mikä antaa meille tasan minuutin aikaa tehdä mitä?" Hermione kysyi, mutta Draco pudisti päätään hänelle ja sanoi; "Hermione. Tuhlaat kallisarvoista aikaa." Sitten puuta vasten nojaava poika tarttui yllättynyttä tyttöä lanteilta ja veti hänet luokseen. Hermione kompastui ja lennähti vasten Dracoa, joka suuteli häntä. Draco laittoi siihen suudelmaan kaikkensa - jokaisen pienenkin tunteensa Hermionea kohtaan, viimeisenkin pienen intohimon pisaran, jokaisen turhautuneen rakkauden viiltävän piston. Aivan niin kuin hän olisi yrittänyt polttaa tunteensa Hermionea kohtaan, tappaa ne ja puristaa pois. Sillä hetkellä Hermione kuitenkin vain tunsi kuinka hänen polvensa notkahtivat ja hänen korvansa täyttyivät kumeasta äänestä aivan niin kuin joku olisi pitänyt suuria simpukankuoria niitä vasten. Hän sulki silmänsä ja näki pienten salamoiden tanssiessa silmäluomiensa sisäpuolella. Hermione mietti olikohan hän ainoa tyttö maailmassa joka oli suudellut samana päivänä kahta Magidia? Seuraavaksi hän mietti olikohan se kovin epätervellistä tai kenties tappavaa? Draco päästi irti Hermionesta ja todellisuus ui takaisin hänen mieleensä kirkastaen ajatukset taas normaaleiksi. "Kello on kolme Granger," Draco sanoi ja pudotti tytön käden otteestaan. "Vau," Hermione sanoi heikosti ja katsoi ylös kohti poikaa. Draco katsoi häntä taas pieni outo hymy kasvoillaan - puoliksi huvittuneena, puoliksi pahoillaan. Hermione tiesi, että hän oli juuri näyttänyt aidot, oikeat tunteensa. Ja samalla hän tiesi ettei Draco tekisi niin enää koskaan uudelleen. Draco virnisti hänelle. "No?" "Se oli... mieletöntä." Hermione sanoi hiljaa. "Ja?" "Ja jos vielä joskus yrität tehdä noin, läimäisen sinua." Dracon virne muuttui leveäksi hymyksi. "Sinä sitten rakastat minun lyömistäni, etkö vain Granger?" hän sanoi. "Sinun pitäisi ehkä tehdä sille jotain." Hermione hymyili takaisin. "Pää kiinni, Malfoy," hän sanoi. *** "Mitä Ron sanoi?" Hermione kysyi mielenkiinnolla. "Jotain tyyliin 'no jo oli aikakin' ja sitten hän näpäytti aika törkeän kommentin jota en aio toistaa.. ainiin ja tietysti 'minähän sanoin niin'". "Ja mitä sinä sitten sanoit?" Hermione kysyi kikattaen. "Muutin hänen luutansa etanaksi vain osoittaen sitä kohti sormella." "Oikeasti?" "No oikeaan minun piti muuttaa se luuta sammakoksi," Harry myönsi. "Ja Posityyhtynen etanaksi, joten nyt olen Ronille velkaa uuden luudan. Tämä Magid juttu on oikeastaan aika ongelmallista." Hermione nauroi ja kurottautui ottamaan ruohikolta omenaa. Mitä kaikkea yhden päivän aikana voikaan tapahtua, hän mietti. Eilinen oli ollut pelkkää sadetta ja kurjuutta, ja nyt.. He olivat tuoneet lounaansa lammen rannalle ja taivas oli muuttunut täysin kirkkaaksi. Oli aurinkoinen kesäkuinen päivä. Harry istui nojaten vasten suurta kiveä ja Hermione nojasi vasten pojan polvia. "Mutta haluat silti vielä olla Magid, etkö niin?" hän kysyi. "Niin kai sitten," Harry sanoi. Hän leikki laiskasti Hermionen hiuskiehkuran kanssa vetäen sen ensin täysin suoraksi ja antaen sen sitten ponnahtaa takaisin kiharaksi pilveksi. "Puhuin juuri Dumbledoren kanssa ja hän sanoi että kouluttamattomille Magideille on olemassa jonkinlainen koulutusohjelma. Se pidetään kesäisin Irlannissa ja jos haluan, voin osallistua sille tänä kesänä." "Haluatko osallistua?" Hermione kysyi kääntyen katsomaan Harrya. "No.. ei se ainakaan pahempi paikka voi olla kuin likusteritie. Ja se kestää vain kaksi kuukautta, joten voin tulla katsomaan sinua elokuussa." "Tiedäthän muuten että Draco on vielä tulossa luokseni kesällä?" "Tiedän," Harry sanoi. "Voimme viettää aikaa kolmestaan. Mennään rannalle ja katsotaan kuinka Malfoy ei rusketu." "Hei!" Kummatkin kääntyivät nopeasti nähden kuinka Draco juoksi heitä kohti lammen ympäri. Hän hölkkäsi lopun matkaa ja seisoi sitten heidän edessään nojaten käsiään polviinsa ja haukkoen henkeä. "Harry--" hän huohotti. Hermione katsoi poikaa uteliaana. "Juoksitko koko matkan linnalta tänne?" Draco nyökkäsi. "Miksi?" "Minun pitää puhua kanssasi," hän henkäisi kastoen kohti Harrya. Jos Harryn ja Hermionen näkeminen vaivasi Dracoa, hän ei ainakaan näyttänyt sitä. Draco oli sillä tavalla lahjakas. "Potter--" Draco ojensi pienen valkoisen paperilappusen hänelle. "Sain tämän juuri pöllöpostissa." Hermione ja Harry nousivat ylös ja Harry otti paperin käsiinsä. Hän avasi sen, luki hetken aikaa ja muuttui sitten kirkkaanvalkoiseksi. "Harry?" Hermione sanoi kauhuissaan. "Pahoja uutisia?" Sanaakaan sanomatta hän ojensi paperilapun Hermionelle. Se oli kirje Siriukselta. Harry ja Draco, Päätin osoittaa tämän kirjeen teille kummallekin, koska se koskee oikeastaan teitä molempia tasapuolisesti. Halusin kirjoittaa teille kertoakseni kaksi asiaa. Ensinnäkin; hakemukseni adoptoida Harry virallisesti pojakseni on hyväksytty, ja sen tulisi tulla voimaan lähikuukausien aikana. Olen hyvin iloinen tästä ja toivon että sinäkin olisit, Harry. Toiseksi; niin kuin Draco varmasti jo tietää, Narcissa ja minä olemme hieman jutelleet ja tulleet siihen tulokseen, että haluamme mennä naimisiin elokussa - heti kun hänen avioeronsa Luciuksesta tulee voimaan. Olen hyvin iloinen myös tästä uutisesta, ja toivon että te olette myös-- "Mitä Sirius tarkoittaa 'Draco varmasti jo tietää'?" Hermione kysyi ihmeissään laskien kirjettä käsistään. "Sain tuon mukana äidiltäni kirjeen," Draco sanoi näyttäen kuin puulla päähän lyödyltä. "Siinä kerrottiin suurinpiirtein samat asiat. En voi uskoa sitä," hän lisäsi pudistaen päätään. "En voi uskoa sitä!" "Tämän Sirius siis halusi kertoa minulle oleskeluhuoneessa," Harry sanoi näyttäen yhtä hämmästyneeltä. "Sirius!" Draco huudahti. "Se vanha viekas koira! Ja kirjaimellisesti myös!" "No, minä vähän aavistin että näin voisi käydä," Hermione sanoi muuttuen vaaleanpunaiseksi yrittäessään olla nauramatta poikien hämmentyneille ilmeille. "Ettekö te sitten?" "No en," Harry ja Draco sanoivat yhteen ääneen pudistellen päitään. "Tiedätte kai mitä tämä tarkoittaa?" hän sanoi osoittaen paperia. "Jos he menevät naimisiin ja Sirius adoptoi Harryn. Teistä kahdesta tulee.." "Veljiä," Harry sanoi tuijottaen Dracoa kauhuissaan. Draco tuijotti takaisin suu auki. Hermione ei pystynyt hillitsemään itseään enää. "Veljiä! Teistä kahdesta!" Hän purskahti makeaan nauruun. "Nuo ilmeet teidän kasvoillanne!" hän kiemurteli naurusta. "Voi luoja nuo ilmeet teidän kasvoillanne!" Harry tuijotti tyttöä. "Hermione!" "En voi sille mitään!" Hermione kikatti. "Tämä on ihan liian hauskaa!" Draco alkoi nauraa myös. Harry ei ollut koskaan nähnyt Dracon nauravan niin -- hän ei vain virnuillut, vaan oikeasti nauroi. Hän oikein istui maahan ja laittoi kasvonsa käsiinsä ja lähes kiljui naurusta. Hitaasti Harry alkoi hymyillä ja katsoen kuinka Hermione taittui kaksinkerroin lähes hysteeriseksi muuttuneesta kikatuksesta, Harryn hymy muuttui helakaksi nauruksi. Heidän ilonsa sointu kohosi korkealle ilmaan, kaikui yli lammen ja nummien aina kauas takana siintävälle Tylypahkan linnalle asti. *** ~ Loppu ~ *** << Edellinen luku (10)       Etusivulle