D r a c o   D o r m i e n s

~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ Suomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.

3. luku ~ Narcissa Malfoy

..."Ja Harry Potterista."

Harry päästi irti miekastaan. Se rämähti alas kivilattialle kääntäen Luciuksen ja McNairin katseet häntä kohti.

Lucius rypisti otsaansa. "Niin, Draco? Oliko sinulla jotain lisättävää?"

Harry pakotti itsensä vastaamaan. "Mitä Harry Potterista?"

Lucius katsoi Harrya tiukasti kylmät silmät kiiltäen. "Draco," hän sanoi McNairille, "puhuu nuoresta Harrysta jatkuvasti, etkö vain poika?"

Tämä tiedonjyvänen ei ilahduttanut Harrya tippaakaan.

"M-- Minä pelaan häntä vastaan huispauksessa," Harry sanoi kankeasti.

"Missä - jos muistan oikein - hän on peitonnut sinut joka ikinen kerta," Lucius sihisi laimeasti.

Harry ei voinut pidätellä leveää hymyä joka nousi hänen kalpeille kasvoilleen herra Malfoyn kommentista. "Aivan!" hän sanoi hilpeästi.

Sekä Lucius, että McNair tuijottivat poikaa pitkään kulmiensa alta. Lopulta, Harryn suureksi huojennukseksi, Dracon isä kääntyi takaisin ystävänsä puoleen. "Sanoit, että sinulla on uutisia minulle, McNair," hän murahti. "Älä vain sano, että sinulla on taas joku uusi typerä juoni sen Potterin pojan pään menoksi."

McNair katsoi varpaitaan. "Mutta tällä kertaa juoni on hyvä. Todella hyvä, Lucius," hän sanoi. "Se on oikein ilkeä ja salakavala."

"Aivan varmasti," Lucius tuhahti. "Ja sanoit samaa viime kerralla kun lähetimme 'ilkeänä ja salakavalana juonenasi' Harrylle myrkytetyn syntymäpäivälahjan hänen sukulaistensa luokse, missä hän muistaakseni on aina ollut tarkoin suojattu Dumbledoren Familius -loitsulla. Saimme aikaan vain sen, että hänen serkkunsa Dudley söi kaiken myrkytetyn suklaan ja oksensi toisen kerroksen avonaisesta ikkunasta suoraan Harryn kankeaa ruumista hakemaan tulleen kuolonsyöjämme päälle. Muistatko tätä tapahtumaa, McNair? Ja sitten oli se kerta, kun Nott yritti hiiviskellä Tylypahkaan sieppaamaan pojan, mutta päätyikin Tällipajun mestaamaksi. Ja muistatko sitä, kun Zabini yritti lähettää pojalle räjähtävää luutaa, mutta Dumbledore sieppasi paketin lennosta ja lähetti räjähteen takaisin lähettäjälle uudessa paketissa. Zabini haudattiin seuraavana päivänä tulitikkurasiassa oman talonsa takapihalle!" Lucius huusi heilauttaen ponnekkaasti miekkaansa. "Sinun typerien juonittelujesi takia on kuollut enemmän kuolonsyöjiä kuin Aurorien taikasauvoista!"

Harry kuunteli tätä kaikkea hölmistyneenä. Hän ei ollut koskaan aavistanutkaan mitään tällaista. Tai no, olihan hän kuullut kauhunkiljahduksia etupihan ikkunoiden alta juuri silloin kun Dudley oli oksentanut ikkunasta, mutta hän oli olettanut, että kiljahtaja oli yksi Rouva Figg'n uteliaista kissoista.

"Ihan totta, Lucius" McNair vinkui, "kuuntele nyt edes mitä minulla on sanottavana."

Lucius kietoi kätensä ristiin rinnalleen. "Sinulla on tasan viisi minuuttia aikaa selittää."

"Olet aivan oikeassa siinä, että se poika on tarkoin suojattu perheensä luona," McNair selitti nopeasti, "ja samat loitsut suojaavat häntä myös Tylypahkassa. Olemme toki ennenkin yrittäneet juonitella hänet ulos linnasta - muistatko kun lähetimme hänelle ne eturivin liput Englannin maajoukkueen huispauspeliin, mutta Dumbledore ei koskaan päästänyt häntä lähtemään."

"Ja se asia nyt ei ainakaan tule koskaan muuttumaan," Lucius tuhahti.

"Ei niin," McNair jatkoi, "Ja me tiedämme sen. Olemme yrittäneet joskus myös kidnapata jonkun pojan läheisistä ystävistä, jotta saisimme hänet lähtemään linnasta, mutta kun kaikki pojan ystävät ovat Tylypahkan suojausloitsujen alla. Potter vihaa sitä jästiperhettään ja Weasleyt ovat myös tarkoin suojattuja melko voimakkain loitsuin."

Lucius alkoi näyttää tylsistyneeltä.

"Mutta," McNair jatkoi hätäisesti, "nyt kaikki on muuttunut. Nyt meillä on joku -- joku jonka eteen se poika tekee mitä tahansa."

Luciuksen kylmän harmaa katse nousi nopeasti ylös kivilattiasta kohti McNairia. "Sinä siis yrität sanoa, että sinulla on joku Harry Potterille läheinen henkilö rautaisissa pihdeissäsi?" hän kysyi. "Kuka?"

Harryn vatsaa puristi kauhu. McNair hymyili viekkaasti. Harry oli nähnyt sen saman viekkaan hymyn ennenkin. McNair oli väläyttänyt kellertävän hammaskalustonsa viimeksi Tylypahkassa yrittäessään mestata Hagridin rakasta hevoskotkaa.

"Sirius Musta," hän sanoi.

***

Draco laahusti apeana sairaalasiivestä kohti Rohkelikon tornia. "Kuolonsyöjät haisee," hän mumisi hiljaa Lihavalle Leidille ja astui sisään taulun jättämästä aukosta. Tavanmukaisesti hän käveli kohti takkatulta ja istui hyvin kauniin vaaleanpunaisen kaavun peittämän Hermionen ja Jästien sodankäynnin taito -kirjaan uppoutuneen Ronin viereen.

"Dracon isä vei hänet Malfoyn kartanoon", Draco sanoi turtuneella äänellä.

"Vei hänet minne?" Ron kysyi laskien tiiliskiven paksuista kirjaansa alaspäin.

"Malfoyn kartanoon. Siellähän he asuvat."

"Mahtavaa," Ron sanoi keskittyen taas kirjaansa. "Jos meillä on yhtään onnea, hän ei enää koskaan tule takaisin."

Draco tunsi tiukan puristuksen kurkussaan ja köhäisi hiljaa. Hermione katsoi häntä kulmiensa alta hyvin huolestuneen näköisenä. "Harry," hän sanoi ystävällisesti, "ei se ollut sinun vikasi. Sinä vain löit häntä koska hän löi ensin."

Draco ei vastannut. Hänen mielensä täyttyi isänsä tuimasta katseesta, joka porautui läpi ajatusten seinämien suoraan hänen silmiinsä. Jos Harry ei osannut näytellä tarpeeksi hyvin -- jos hän vahingossakin paljastaisi kuka hän oikeasti on -- jos Lucius Malfoy saa jotenkin selville, että poika jonka hän toi kotiinsa ei olekaan hänen oma poikansa, vaan Lordi Voldemortin kuuluisa arkkivihollinen -- hän tappaa Harryn. Siitä Dracolla ei ollut epäilystäkään. Mitä hänen isänsä olikaan kertonut Voldemortin sanoneen?

Se joka tuo minulle Harry Potterin kuolleen ruumiin, saa ylitsevuotavan kunnioituksen kaikkien maailman kuolonsyöjien keskuudessa.

Ronin ääni keskeytti Dracon muistelmat. "Tämä jästien sodankäyntijuttu on tosi mielenkiintoista," hän sanoi. "Mahtaisikohan hallitus koskaan suostua pudottamaan tätä - mikä se nyt olikaan - atomipommia Malfoyn kartanoon?"

Draco nousi nopeasti ylös. "Umm.. minun täytyy mennä yläkertaan," hän sanoi ja kiisi poikien makuusalia kohti. Juuri kun Draco oli nousemassa ensimmäiselle rappuselle, hän kuuli jonkun juoksevan hänen peräänsä. Kääntäessään päänsä, hän näki Hermionen tuijottavan häntä suurin, pyörein ja huolestunein silmin.

"Harry," hän sanoi, "Harry, ole kiltti ja odota."

Draco pysähtyi.

"Harry," Hermione jatkoi varoen, "näytät todella järkyttyneeltä. Mikä sinua vaivaa? Ei tämä voi johtua pelkästään Malfoysta."

Draco vain katsoi tyttöä. Kaikki hänen tunteensa sulautuivat yhdeksi suureksi solmuksi hänen vatsansa sisälle: koko se kahden päivän Harry Potterina elämisen stressi, koko se raivo, viha, shokki, kipu ja nyt myös kauhu. Kauhun tunne siitä, että jotain kamalaa voisi tapahtua Harrylle minä hetkenä tahansa. Nyt, tunnin päästä, huomenna. Kaikki se olisi täysin, totaalisesti ja kokonaan Dracon syytä. Hän ei ollut varma halusiko hän huutaa Hermionelle vai suudella häntä uudelleen. Kummatkin vaihtoehdot tuntuivat miellyttäviltä.

"Olen oikeasti tosi väsynyt, Hermione," hän sanoi. "Haluan vain mennä nukkumaan."

"Johtuuko tämä siitä mitä tänään päivällä tapahtui?" hän kysyi. "Siis-- sen ryhmyjutun jälkeen? Koska-- koska ei minun pitänyt olla sinulle vihainen siitä että suutelit minua Harry. Oikeastaan--"

Hän otti askeleen lähemmäs Dracoa. Hermionen silmissä hehkui lämmin, aito välittäminen.

Välittäminen Harrya kohtaan. Harrya. Ei Dracoa.

Draco ei pystynyt enää hillitsemään itseään. "Kaikki ei aina johdu sinusta Hermione!" Draco huusi niin täysillä kuin pystyi. "Kaikki ei aina pyöri pelkästään sinun ympärilläsi!"

Draco kääntyi tönäisten Hermionen melkein kumoon ja juoksi ulos Rohkelikon oleskeluhuoneesta häviten kohta läpi mustan taulun jättämän aukon.

***

Siriuksen nimi sai Harryn lähes lakoamaan polvilleen. Älä nyt tee mitään typerää, hän toisti mielessään. Älä tee mitään typerää.

"Mehän olemme jo kauan tienneet hänen olevan Potterin pojan kummisetä," McNair sanoi. "Meillä on vaan ollut ongelmia hänen löytämisessään. Nyt me olemme kuitenkin onnistuneet jäljittämään hänet. Tai oikeastaan Matohäntä jäljitti hänet - mikä olikin muuten Matohännältä melko nerokkaasti keksitty! Hän muisti sen vanhan luolan jossa he olivat lapsina leikkineet kun Piskuilanit vierailivat Mustien luona. Matohäntä käväisi vanhassa luolassa, löysi Mustan ja taikoi häneen aika ovelan kietomisloitusun--"

"Mene nyt jo asiaan, McNair," Lucius ärähti. "Miten minä tähän kaikkeen liityn?"

McNair näytti pettyneeltä. "No," hän sanoi takellellen, "tämä on aika helppoa itseasiassa. Matohäntä tuo Mustan tänne huomenna ja me tarvitsemme jonkun paikan missä pitää häntä. I-ihan vaan päivän tai pari niin kauan kunnes se Potterin poika tulee häntä hakemaan. Emme voi jättää sitä kietomisloitsua Mustaan ikuisiksi ajoiksi tai hän kuolee.. Eikä kenelläkään muulla koko velhojen maailmassa ole näin upeita vankityrmiä kuin teillä, hyvä herra--"

"Oi, kiitos kaunis," Lucius sanoi sarkastisesti. "Tuo on ehkä yksi typerimmistä ja älyttömimmistä juonista minkä olen koskaan kuullut, mutta silti tuhat kertaa parempi kuin mikä tahansa edellisistä juonistasi. Voin pitää Mustaa täällä. En olekaan nähnyt häntä sitten kouluaikojen.. tästähän tulee herttainen jälleennäkeminen," Lucius virnisti kylmästi.

Herra Malfoy ja McNair nauroivat. Harry ei. Häntä alkoi oikeasti oksettaa.

Kivioven kankeat saranat narisivat ja ovensuuhun ilmestyi pitkä ja laiha nainen, jolla oli laineikkaat vaaleat hiukset, jotka ulottuivat aina selkään asti. Hänellä ei ollut päällään kaapua, vaan kokopitkä musta hame, jonka kumpaakin puolta koristivat pitkät halkiot. Harry tunnisti naisen heti Dracon äidiksi.

"Narcissa," Lucius Malfoy sanoi. "Onko jokin hätänä?"

Nainen hymyili. Hän oli hyvin kaunis hymyillessään. Harry muisti nähneensä Dracon äidin kerran huispauksen maailmanmestaruuskisoissa. Draco oli varmasti perinyt kalpean, mutta jalon ulkonäkönsä häneltä. "Halusin vain vähän lainata Dracoa," nainen sanoi rauhallisesti. "En ole nähnyt häntä sen jälkeen kun toit hänet kotiin, Lucius."

Lucius Malfoy heilautti kättään laiskasti ilmassa. "Tietysti, aivan. Menehän poika," hän sanoi.

Harry katsoi Dracon isää kulmiensa alta. Hän olisi halunnut jäädä ja kuulla lisää Siriuksesta. "Mutta kun minä--"

"Draco." Lucius Malfoy sanoi jäätävällä äänellä. "Mene äitisi mukaan."

Harry seurasi Narcissa Malfoyta vastahakoisesti ulos huoneesta. Harry oletti, että nainen yrittäisi seuraavaksi joko halata häntä tai pussata poskelle tai edes toivottaa tervetulleeksi, mutta Narcissa ei tehnyt mitään. Hän vaan kääntyi ovelta kohti pimeää käytävää ja käveli eteenpäin sanomatta sanaakaan. Harry harppoi hänen perässään pitäen silmänsä auki. Hän yritti tallentaa kaiken näkemänsä tiukasti muistiin, jotta osaisi sitten suunnistaa Malfoyn kartanossa sujuvasti pelastaessaan kummisetäänsä.

Narcissa pysähtyi hetkeksi kahden käytävän risteykseen, joka oli täynnä muotokuvia pienestä lapsesta erilaisissa värikkäissä asuissa. Kuvien vaalea pikkupoika osottautui Dracoksi. Harry hymyili leveästi. Draco kirkkaansinisissä lappuhaalareissa ja raitapaidassa.

"Oi," Narcissa hymyili. "Vauvakuvasi. Eivätkö ne olekin suloisia?"

Harry jäi katsomaan kuvaa, jossa Draco poseerasi noin kolmevuotiaana päällään vaaleanpunaiset polvihousut ja samansävyinen myssy. Toisessa kuvassa Draco oli noin viiden vanha ja hänellä oli yllään pikimusta viitta ja kaikki Malfoyn kunniamerkit. Pojan vaaleat hiukset olivat enkelinkiharoilla ja näyttivät mielettömän tyttömäisiltä. Dracolla oli kapinallinen ilme ja hän nyki jatkuvasti viittansa kaulusta vääntelehtien arvomerkkiensä alla epämukavasti.

"Jep," Harry sanoi, "suloisia todellakin."

Narcissa johti Harryn läpi kymmenien kiemurtelevien käytävien kohti suurta illallishuonetta, missä hän viittasi Harryn istumaan samalla kun lähti itse hakemaan keittiöstä ruokaa.

Harry istuutui mielettömän suuren illallispöydän ääreen tuntien itsensä yhtäkkiä hyvin pieneksi. Lähes kilometrin pituiselta tuntuvan mahonkipuisen pöydän keskellä oli jumalattoman suuri hopeinen kynttelikkö, jossa oli seitsemän metsänvihreää liskoiksi muotoiltua kynttilää. Seiniä koristivat ennennäkemättömän rumat Malfoyn suvun jäsenten muotokuvat. Yhdestä maalauksesta Harrya tuijotti tuimakatseinen velho vaaleanharmaassa röyhelökauluspaidassa, joka veti pitkällä, kalpealla sormellaan näkymättömän viillon kaulansa läpi. Harry nielaisi. Toisella seinällä riippui suuri silkkiryijy kannatellen Malfoyn suvun vaakunaa. Hopeisen vaakunan taka-alalla oli suuri vihreä käärme M-kirjaimen muodossa ja etualalla hiipi huppupäinen mies toisen miehen takana puukottaen häntä yhtäkkiä hopeisella miekalla selkään. Uhriksi joutuneen miehen jaloissa kiemurteli latinankielinen lause DE GUSTIBUS NON DISPUTANDEM. Harrylla ei ollut aavistustakaan mitä se tarkoitti. Hermione varmasti tietäisi, mutta pelkkä ajatuskin Hermionesta satutti nyt aivan liian paljon.

Narcissa tuli takaisin huoneeseen kantaen suurta hopeista tarjotinta jossa oli teepannu, kuppi, maitokaadin ja lautasellinen keksejä. "Kas tässä," hän sanoi laskien tarjottimen pöydälle. Hän istuutui Harrya vastapäätä ja katsoi kun poika söi. "Matami Pomfrey sanoi että sinun tulee syödä kevyesti päivän tai pari," hän sanoi katsoen Harryn tunkiessa kuutta keksiä samaan aikaan suuhunsa.

"Tuota.. äiti," Harry sanoi peittääkseen oudon hiljaisen hetken, "Mitä olet puuhaillut viimeaikoina?"

"Olen kirjaillut sinulle peittoa jonka voit viedä mukanasi kouluun," hän sanoi innokkaasti. "Siinä on sukumme tunnuslause kultaisin kirjaimin. Se oli isäsi ehdotus. Hän ajatteli, että voisit opetella sen ulkoa. Haluaisitko nähdä sen?"

Harry ei todellakaan halunnut nähdä Malfoyn suvun tunnuslauseella kirjailtua peittoa. "Mikä ettei," hän kuitenkin sanoi kohteliaasti.

Narcissa kiiruhti ulos huoneesta ja riensi takaisin illallishuoneen kaariovesta lähes hetkessä kantaen suurta vihreää samettipeittoa. Hän ojensi peiton Harrylle, jonka silmiin sattui heti reunaa kiertävä teksti:

RANGAISTUS JOHTAA PELKOON. PELKO JOHTAA KUULIAISUUTEEN. KUULIAISUUS JOHTAA VAPAUTEEN. SEN VUOKSI RANGAISTUS ON VAPAUS.

Sillä samalla hetkellä Harry tajusi miksi Draco oli niin inhottava ihminen.

"Vau," Harry sanoi elottomalla äänellä. "Tämä on todella.. hieno, äiti. Varmaan jokaikinen oppilas koulussa haluaisi peiton johon on kirjailtu näin kammottava lause."

Hetken ajan Harry luuli menneensä liian pitkälle, mutta Narcissa vain hymyili hänelle ilmeettömästi ja Harry käänsi katseensa kohti pöydänkulmaa. Jos hän olisi katsonut Dracon äitiä hetkenkin kauemmin, hän olisi nähnyt sinisten silmien täyttyvän karpalonkokoisin kyynelin.

Illallishuoneen toisen päädyn kaksoisovet remahtivat auki jättäen Lucius Malfoyn ja McNairin seisomaan keskelle huoneen lattiaa. "Narcissa," Lucius tiuski, "järjestä McNairille kuppi teetä."

Narcissa kiiruhti samassa kohti keittiötä välttäen aviomiehensä tuiman katseen. McNair istuutui Harrya vastapäätä ja hymyili leveästi. "Noh, Draco," hän sanoi isällisesti. "Muistan kun itse olin Tylypahkassa - Luihuisessa tietenkin.. meillä oli sitten hauskaa! Uskon, että sinäkin aiheutat kokoajan jotain pientä ongelmaa koulussa, eikö vain?"

"No," Harry vastasi. "Tiedät kai.. meillä on aika kiireistä kun on niitä Kuolonsyöjien Nuorisojaoston tapaamisia ja muiden opiskelijoiden kiusaamista esimerkiksi rahanpuutteen tai sosiaalisen aseman vuoksi. Joskus me valvotaan yhdessä oikein myöhään illalla ja yritetään herättää paholaisia henkiin, mutta yleensä me vaan tilataan kolme isoa perhepizzaa ja vedetään parilta kärpäseltä siivet irti."

Harry huomasi äänessään lähes raivonsekaisen sävyn, mutta McNair ei näyttänyt välittävän siitä tippaakaan. "Sinulla on tässä melkoisen lupaava poika, Lucius!" hän sanoi kääntyen kohti Dracon isää. "Olet varmasti kovin ylpeä hänestä."

"Lapsena hän oli kaikkea muuta kuin lupaava," Lucius Malfoy sanoi ilman pisaraakaan tunnetta. "Heikko ja sairaalloinen. Sanoin vaimolleni, että vanhoina hyvinä Malfoyn suvun aikoina sellaiset lapset olisi jätetty kallionkoloon kuolemaan, mutta tiedät kai nuo naiset.. Narcissa halusi pitää hänet."

McNair nauroi, mutta Harry oli lähes varma siitä ettei Lucius Malfoy pilaillut tippaakaan.

Narcissa tuli takaisin kaariovesta täytetyn tarjottimen kera. McNair nousi ja käveli Narcissan luokse sanoen; "Olen pahoillani, Narcissa, mutta minun on otettava tämä mukaan. Pitää lähteä.. bisneksiä." Hän nappasi kupin tarjottimelta ja vinkkasi Dracon isälle. "Nähdään huomenna, Lucius," hän sanoi ja ilmeentyi pois.

***

Draco istui hämärän kirjaston pimeimmässä kulmassa nojaten kasvonsa kämmeniinsä ja kyynärpäät vasten avointa taikajuomakirjaa. Ironista, Draco ajatteli, sillä juuri kyseisestä kirjasta löytyvä monijuomaliemihän hänet tähän soppaan saattoikin.

Hän yritti etsiä jotain ratkaisua tähän kaikkeen mutta mikään vaihtoehdoista ei tuntunut sopivalta. Hän voisi lähettää pöllöpostia isälleen kertoen mitä oli tapahtunut, mutta siinä tapauksessa Lucius Malfoy tajuaisi, että hänen kotonaan asuva poika onkin Harry Potter ja tappaisi hänet siihen paikkaan. Draco voisi etsiä vastajuomaa joka muuttaisi Harryn takaisin Harryksi, mutta siinäkin tapauksessa Harryn pää joutuisi Luciuksen miekan alle. Hän voisi lähteä itse Malfoyn kartanolle ja yrittää pelastaa Harrya, mutta hänen isänsä tietysti löytäisi hänet ja luulisi hänen olevan Harry ja näin ollen hän itse tulisi tapetuksi oman isänsä miekasta.

Dumbledoren puheille menoa hän ei edes ajatellut. Olihan hän kuitenkin vielä Malfoy.

Kirjaston ovi lehahti auki ja taikasauvaa kantava tyttö asteli sisään. "Valois," hän sanoi valaisten koko kirjaston kirkkailla säteillä. Draco katsoi ylös taikajuomakirjastaan räpytellen pimeyteen tottuneita silmiään.

Tyttö oli Cho Chang.

"Ajattelinkin, että löydän sinut täältä," hän sanoi kuulostaen tyytyväiseltä.

"Ja minä ajattelin päässeeni sinusta eroon jo huispauskentällä," Draco sanoi.

Cho ei näyttänyt tippaakaan loukatulta, vaan hymyili leveästi. "Se oli ennen kuin ymmärsin että leikit vaikeasti tavoiteltavaa," hän sanoi.

"Joten tulit takaisin hakemaan lisää loukkauksia? Naiset!" Draco tuhahti.

"Tunsin syyllisyyttä siitä kuinka olen kohdellut sinua.. sanonut että olet minulle liian nuori tai että hiuksesi ovat liian takkuiset.. se ei oikeastaan ollut kovin reilua minulta."

"Aijai. Olet todellakin ollut paha tyttö," Draco myönsi. "Ehkä sinun pitäisi olla nyt ihan yksin ja miettiä mitä olet tehnyt väärin. Äläkä pidä mitään kiirettä."

Cho astui askeleen lähemmäs ja istahti kirjaston pöydän toiselle puolelle piirtäen taikasauvallaan pieniä näkymättömiä kuvioita Dracon viitan paljastamaan käsivarteen. "Tiedän ettet tarkoita sitä, Harry," Cho sopersi. "Tunnet itsesi vaan loukatuksi ja minä ymmärrän sen. Itseasiassa minä kunnioitan sitä."

Draco veti kätensä nopeasti pois pöydältä. "Katso nyt sinua!" hän huudahti. "Lyön vaikka vetoa että Harry on jahdannut sinua vuosia, kantanut kirjojasi ja lähettänyt sinulle kukkia, mutta olet aina vain heittänyt hänet pois kuin vanhan villasukan. Nyt kun hän pilkkaa sinua ja käyttäytyy kuin typerä kakara, et yhtäkkiä voi jättää häntä rauhaan!"

Cho tuijotti Dracoa. "Tiedätkö että puhut itsestäsi kolmannessa persoonassa?" hän kysyi.

"Umm.." Draco hengähti.

"Anteeksi," pieni ja hiljainen ääni sanoi. Draco katsoi ylös kohti kirjaston ovensuuta. Huoneessa oli joku kolmas heidän lisäkseen. "Toivottavasti en häiritse mitään, mutta--"

Se oli Hermione.

"No mutta kun häiritset," Cho sanoi. "Mene pois."

"Ei!" Draco sanoi. "Et häiritse yhtään." Hän nousi ylös niin nopeasti, että tiputti pinon vanhoja kirjoja lattialle. "Hermione--"

Cho mulkaisi ensin Dracoa, sitten Hermionea ja taas Dracoa. "Se on Hermione!" hän kiljahti ja muuttui lähes fuksianpunaiseksi raivosta. "Sen vuoksi olet vältellyt minua! En voi uskoa että valitset tämän -- tämän -- talttahampaisen jästin vaikka voisit saada minut!"

"Ei minulla ole talttahampaita!" tiuskaisi Hermione, jolla oli todellakin ollut jo Tylypahkan neljännen vuoden jälkeen täydellisen kauniit valkoiset hampaat.

"Eikä Hermione ole jästi!" Draco huusi. "Enkä minä ole ketään valinnut! Eihän me koskaan edes seurusteltu! Lähde nyt jo pois!"

Cho tuijotti hieman vinoilla silmillään Dracon kirkkaanvihreitä silmiä syvän raivon hiipiessä pitkin selkärankaa. "Johtuuko tämä sitten siitää, että olet ylikuuluisa Harry Potter eikä sinulla ole aikaa tällaiselle tytölle?" hän tiuskaisi.

"Ei," Draco sanoi rauhallisesti. "Olet vaan niin pahuksen ärsyttävä."

Cho kaappasi taikasauvansa pöydältään ja ryntäsi ulos lyöden kirjaston oven kiinni niin että ikivanha ylin sarana oli irrota liitoksistaan.

Draco kääntyi hermostuneena Hermionen puoleen. "Hän vaan pitää minusta todella, todella paljon," Draco sanoi kohauttaen olkapäitään. "Mitä siihen sitten voi sanoa." Hermione ei vastannut vaan käveli kohti Dracoa jääden seisomaan vain muutaman askeleen päähän, risti käsivartensa napakasti ja tuijotti poikaa.

Kukaan ei ollut koskaan tuijottanut häntä niin. Ihan niinkuin.. Hermione olisi nähnyt suoraan hänen lävitsensä.

"Hermione, älä," Draco valitti, ennen kuin menetti itsehillintänsä. Ja taas sitä mennään, hän ajatteli. Draco Malfoy pyytää anteeksi jo toisen kerran. "Hei, olen pahoillani siitä mitä sanoin tänään."

"Et ole," Hermione aloitti.

Draco keskeytti hänet. "Hei, minä pyysin jo anteeksi, mitä muuta--"

"Ei," Hermione tiuskaisi heilauttaen taikasauvaansa napakasti. "En tarkoita ettetkö olisi pahoillasi. Tarkoitan että -- et ole hän."

"En ole kuka?"

"Et ole Harry," Hermione sanoi. "Sinä et ole Harry Potter."

Draco tuijotti Hermionen suklaanruskeita, päättäväisiä silmiä. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä hyvin väsyneeksi. "En tietenkään ole," hän sanoi lopulta. "Olen Draco Malfoy."

***

<< Edellinen luku (2)       Etusivulle       Seuraava luku (4) >>