D r a c o   D o r m i e n s ~ Kirjoittanut: Cassandra Claire ~ Suomentanut: Ginny ~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta ~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille) ~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi. 4. luku ~ Totuuskirous Hetken ajan he vain tuijottivat toisiaan, kunnes Hermione kaappasi viitankauluksista kiinni Dracoa, joka lennähti taaksepäin täydellisen valmistautumattomana tytön hyökkäykseen. Draco kaatui maahan Hermionen lennähtäessä hänen päälleen lyöden poikaa kummallakin nyrkillä raivokkaasti vasten rintaa. "MISSÄ HARRY ON?" Hermione kiljui. "Mitä olet tehnyt hänelle? Missä pidät Harrya? Et varmastikaan ole tappanut häntä, koska tarvitset häntä tehdäksesi uuden monijuomaliemen--" "Hermione--" Draco ei vastustellut tytön heiluvia nyrkkejä tippaakaan. "Vannon, etten ole koskenutkaan--" "Valehtelija!" Hermione otti taas kiinni Dracon viitankauluksista vetäen tämän pään ylös kirjaston lattiasta. Samassa hän päästi irti kauluksista Dracon pään mäjähtäessä takaisin kivilattiaan niin, että poika näki hetken aikaa pelkkää harmaanmustaa sumua sekoittuneina kirkkaisiin tähtiin. Hermione veti taikasauvansa kaapunsa toisesta hihasta ja osoitti sillä kohti Dracon sydäntä. "Jos satutat Harrya-- jos olet viiltänyt häneltä sormenkin tehdäksesi järkyttäviä liemiäsi--" "Hei," Draco sanoi yrittäen kaikin voimin pysyä tajuissaan. "En ole hiustakaan leikannut pieneltä poikaystävältäsi. Vaikkakin hän kyllä tarvitsisi aika kipeästi hiustenleikkuuta.. En ole tehnyt ainuttakaan taikalientä. Tämä kaikki alkoi jo Kalkaroksen luokassa. Monijuomaliemi ei koskaan lähtenyt pois." Hermione tärisi, muttei päästänyt irti taikasauvastaan. "Ja luulet minun uskovan tuon selityksen?" Draco katsoi tyttöä syvään silmiin. "Tiedät kai, että isäni on opettanut minulle pimeyden voimia," hän sanoi. "Älä vaihda puheenaihetta, Malfoy." "Hän on monestikin käyttänyt totuuskirousta," Draco jatkoi. "Voin näyttää sinulle miten se tehdään." "Se on yksi edistyneimmistä pimeyden voimien kirouksista," Hermione sanoi näyttäen yhtäkkiä hyvin kalpealta. "Sen käyttö on Ministeriön tarkoin seuraamaa ja--" "Ihan miten vain," Draco sanoi, nousi ylös, kaappasi Hermionen taikasauvan ja osoitti sillä omaa sydäntään. "Veritas," hän sanoi. Pikimusta valonsäde lensi taikasauvan päästä suoraan Dracon rintaan. Hän oli nähnyt isänsä käyttävän totuuskirousta monesti kiduttamiinsa velhoihin, muttei koskaan osannut kuvitellakkaan miltä se tuntuisi omassa rinnassa. Nyt hän tiesi -- ja ymmärsi saman tien miksi tämä kirous on luokiteltu pimeyden voimiin. Dracosta tuntui niinkuin kaksi mielettömän suurta hopeista koukkua olisi revitty läpi hänen rintansa juuri rintalastojen alapuolelta raastaen irti kaiken sydämen ympärillä olevan - lihakset, luut, kudokset... "Kysy nopesti," hän sanoi yhteen painautuneiden hampaiden välistä. "Tämä sattuu." Hermione tuijotti polvilleen laonnutta poikaa shokissa, mutta keräsi ajatuksensa sulkemalla silmänsä hetkeksi. Nopeasti hän sanoi; "Harry. Onko Harry kunnossa?" "On," Draco sanoi. Hänen äänensä tuntui oudon läpikuultavalta jopa hänen omiin korviinsa. Hermione räpytti silmiään. "Miksi sinä näytät Harrylta?" "Kun joimme monijuomalientä Kalkaroksen tunnilla, emme muuttuneet takaisin niinkuin kaikki muut. Harry luuli että olin laittanut liemeen jotain, mutta en ollut. Hän ei uskonut minua ja -- löi aika mukavan oikean koukun suoraan leukaani. Minä löin tietysti takaisin ja tyrmäsin Harryn vahingossa tajuttomaksi. Silloin tajusin kaikkien luulevan että minä olen Harry. Enkä korjannut asiaa." "Miksi?" "Halusin nähdä millaista se olisi," Draco sanoi. "Ajattelin aluksi, että teen jotain typerää Harryn kustannuksella. Selvittäisin hänen salaisuutensa ja käyttäisin niitä sitten häntä vastaan. Mutta-- ei siinä käynytkään niin." Draco haukkoi henkeä. Jokainen sana tuntui aina uudelta murskaantuneelta kylkiluulta. "Otin jotenkin osan Harrya itseeni sen juoman mukana. Aloin käyttäytyä niinkuin Harry enkä pystynyt kontrolloimaan itseäni. Pelastin Nevillen sammakon Goylelta ja pelastin sinut ryhmyltä. Tunnen asioita nyt.. asioita joita en ole koskaan ennen tuntenut." "Kuten sääliä?" Hermione sanoi tuimasti. "Aivan," Draco sanoi. "Missä Harry on?" "Puhuin totta kun sanoin, että Draco Malfoyn isä on tullut hakemaan hänet kotiin. Mutta minun sijastani hän veikin Harryn." Hermionea puistatti, mutta hän piti edelleen tiukasti kiinni taikasauvastaan. "Miten voit tietää että Harry on kunnossa?" hän vaati. "Voin tuntea sen," Draco sanoi. Hänen oma vastauksensa yllätti jopa hänet itsensä. "En.. en edes ymmärtänyt tätä ennen kuin nyt.. tämä on vähän niinkuin Harryn arpi. Hän ja Voldemort ovat yhteydessä pieleen menneen kirouksen takia; nyt minä olen yhteydessä Harryyn pieleen menneen taikajuoman takia. Pystyin tuntemaan hänen lähtönsä linnasta ja siksi juoksin yläkertaan päivällisen jälkeen. Pystyin tuntemaan sen kun hän heräsi." "Mitä oikein ajattelit?" Hermione kysyi. "Aioitko vain elää Harryna koko loppuelämäsi? Joku olisi varmasti huomannut. Minä huomasin. Mikä oli sinun suunnitelmasi?" "Ei minulla ollut mitään suunnitelmaa," Draco sanoi. "Yritin vain saada Harryn jotenkin pulaan." "Välitätkö edes mitä Harrylle tapahtuu? Mitä sinä välität vaikka Harry kuolisikin?" "Hei, minähän sanoin sinulle," Draco irvisti jokaisen sanan tuomalle pistävälle kivulle. "Minussa on osa Harrya nyt. Se pistää minut tekemään asioita joita en normaalisti tekisi. Luulen, että juuri nyt se pieni osa minussa taistelee suojellakseen itseään. Harrylla on hyvin vahva tahto. Pieni ääni päässäni toistaa jatkuvasti 'Lähde hakemaan Harrya, lähde hakemaan Harrya.'" Harryn kasvoille nousi vanha tuttu Malfoyn virne. "Koska jos kaikki olisi vain minusta kiinni," hän jatkoi, "jättäisin Harryn mitä luultavammin kuolemaan." Hermione tuijotti Harrya-- Dracoa vakavana. "Miksi suutelit minua?" hän kysyi. "Älä.. älä kysy sitä," Draco sanoi sulkien silmänsä tiukasti ja yrittäen taistella totuuskirousta vastaan, mutta mikään ei auttanut. Hänen oli vastattava. "Sinä," hän sanoi, "Minä.. pidän sinusta. Sinun takiasi haluaisin olla parempi ihminen." Hän aukaisi silmänsä ja katsoi Hermionea. Hetken ajan heidän katseensa lukkiutuivat toisiinsa täysin samanlaisin hämmästynein ilmein, ennen kuin Hermionen kullanvaaleille kasvoille nousi ujo pieni hymy. "Malfoy," hän sanoi, "Oletko koskaan harrastanut seksiä?" "En," Draco vastasi nopeasti ennen kuin huusi täysillä kirjaston katto kaikuen "HERMIONE, PURA TÄMÄ KIROUS MINUSTA NYT! HETI!" "Okei, okei," Hermione kikatti. "Lopeti loitsuimes!" Kaikki kipu ja tuska häipyi hetkessä. Draco haukkoi henkeä kuin olisi juuri juossut kuuden mantereen maratonin. "Hermione," hän sanoi kylmällä äänellään, "se oli todella, todella ilkeää." "Anteeksi," Hermione sanoi näyttäen kuitenkin kaikelta muulta kuin pahoillaan olevalta. "Minulla oli veto Ronin kanssa. Ja sitäpaitsi ansaitsit sen suudellessasi minua ja antaen minun ajatella että olit Harry." Hermione nousi ylös ja ojensi Dracon hämmästykseksi kätensä nostaakseen hänet ylös lattialta. "Meidän on parasta lähteä. Koko linna on täynnä sensoreita jotka tunnistavat pimeyden voimien käytön. Joku voi olla jo tulossa tännepäin." "Ainiin," Draco sanoi noustessaan ylös, "Muistankin sen Tylypahkan historiasta." Hermione pysähtyi, kääntyi ja tuijotti poikaa suu auki. "Oletko sinä lukenut Tylypahkan historian?" "Olen," poika vastasi, "Miten niin?" "E-ei mitään. Mennään." *** Lucius Malfoy ilmeentyi pois McNairin perässä kertoen Harrylle ja Narcissalle olevansa hyvin kiireinen. Harry ei halunnut jäädä istumaan illallishuoneeseen Dracon äidin kanssa keskustelemaan mitä oudoimmista asioista, joten päätti lähteä tutkimaan kartanoa lähinnä vanhojen vankityrmien löytymisen toivossa. Sirius olisi täällä huomenna ja Harry halusi olla valmiina. Ensin hän meni ulos ja käveli koko kartanon ympäri yrittäen tutkailla talon kokoa ja muotoa. Kartano oli jumalattoman suuri ja näytti olevan kaiverrettu kokonaan suuresta mustasta graniittikivestä. Harry löysi kivipuutarhan, muutamia tyhjillään olevia hevostalleja, hyvin masentavannäköisen näkötornin ja suunnattoman suuren labyrintin, jota Harry päätti harkitusti vältellä. (Neljännen Tylypahkavuotensa jälkeen Harry ei mitään erityisemmin ole pitänyt labyrinteistä.) Kartanon takaa hän löysi pienen puutarhan, jonka keskellä kasvoi metsänvihreitä pensaita leikattuina erilaisten taikaeläinten muotoon. Pensaikosta löytyi hevoskotka, feenikslintu, yksisarvinen, kirvestä pitelevä peikko, lohikäärme ja muutamia melko ilkeännäköisiä otuksia, joita Harry ei edes tunnistanut. Harryn oli aivan pakko tökkästä peikkopensasta etusormellaan jalkaan. Se näytti niin aidolta.. Poika kiljahti kun peikko kääntyi ja upotti terävät hampaansa hänen käteensä. Harry väisteli ja kumartui kun peikko heilutti suurta kirvestään suunnaten terän suoraan kohti Harryn kaulaa. Kirves oli kyllä tehty lehdistä ja oksista, mutta siitä kuului hyvin aidonkuuloinen TUMPS, kun se osui maahan Harryn väistettyä taas kerran täpärästi kirveen menosuunnan edestä. Hän etsi hihastaan taikasauvansa, veti sen tarmokkaasti kohti peikkoa ja kiljahti "Tainnutu!". Pensaspeikko jähmettyi puutarhan pihalle kesken velhonpalottelun. Harry nousi jaloilleen ja juoksi täysillä ulos puutarhasta. Hän oli kyllä ylpeä taikataidoistaan, muttei hänkään ollut aivan varma miten hyvin tainnutusloitsu tehoaisi pensaikkoon. Harryn käsi oli veren peitossa peikon lehdekkäiden, mutta terävien hampaiden jäljiltä. Kun hän oli päässyt takaisin kartanolle, koko hänen hihansa oli muuttunut tummanpunaiseksi verestä. Narcissa käveli häntä vastaan käytävällä ja kiljui lujaa nähdessään poikansa verisen käden. "Draco!" hän kiljahti. "Mitä sinulle on tapahtunut?" Narcissa otti pojan kipeän käsivarren käteensä ja tutki syvää puremahaavaa, johon oli jäänyt pieniä oksan palasia ja muutamia lehtiä. "Draco, tiedät varsin hyvin ettet saa mennä puutarhaan! Isäsi olisi niin vihainen jos-- jos--" hän lopetti lauseen kesken ja raahasi vertavuotavan poikansa keittiöön, jossa hän upotti koko käden violetinväriseen pistävään ja kirvelevään aineesen ja kietoi haavan sitten sideharsolla tiukkaan pakettiin. "Sinun täytyy pitää käsineitä tänään, Draco," hän sanoi. "Jos isäsi saa tietää--" Narcissa katsoi nopeasti ylös poikansa jäänsinisiin silmiin. "Tiedäthän, että meille tulee vieraita lauantai-iltaisin. Isäsi.. ahm.. kollegat ovat täällä minä hetkenä hyvänsä." "Ai--ainiin," Harry sanoi. "Unohdin." Harry ei voinut olla muistelematta Vernon-sedän järjestämiä illallisia porayhtiön kollegoilleen. Hänellä oli kuitenkin pienen pieni aavistus siitä, että kuolonsyöjien illanistujaiset olisivat jotain aivan muuta kuin Dursleyjen nihkeät vietot. "Pitääkö minun pukeutua?" Harry kysyi ajattelematta edes mitä sanoi. "Draco!" Narcissa katsoi poikaansa silmät pyöreinä. "Tiedät varsin hyvin, että lauantai-iltaisin pidetään aina Malfoyn suvun juhlakaapuja!" "Aivan," Harry sanoi nopeasti, mutta Narcissa katsoi häntä silmissään syvä epäluulo. Harryn oli pakko päästä pois. "Minä menenkin tästä sitten puketumaan," hän sanoi hiipien kohti keittiön ovea. Päästessään ulos Dracon äidin silmien alta hän muutti hitaat askeleensa juoksuksi kohti käytävää ja Dracon huonetta. *** Hermione käski Dracon odottaa Rohkelikon oleskeluhuoneessa, koska 'Tiedän paremmin kuin sinä missä Harry pitää tavaroitaan'. Hermione juoksi salamana yläkertaan ja hiipi kohti poikien makuusalia. Olihan hän saman tehnyt joskus ennenkin, mutta vain hätätapauksessa (ja jouluaamuisin). Pyjamaansa pukeva Dean Thomas kiljahti ja hyppäsi pylvässänkyään peittävien verhojen taakse kun Hermione hiippaili keskelle poikien huonetta. "Mitä ihmettä oikein teet, Hermione?" Dean sihisi kurkkien verhojen takaa silmät suurina. "Olisit voinut vaikka nähdä.. jotain." "Dean, en nähnyt mitään," Hermione sanoi. "Vannon! Tulin vain hakemaan muutamia Harryn tavaroita. Viisi minuuttia ja voit vaikka tanssia alastomana ihan rauhassa." Hermione avasi Harryn matka-arkun ja etsi kaikkea mikä voisi jossain vaiheessa osoittautua hyödylliseksi.. Jamesilta peritty näkymättömyysviitta, vanha Kelmien kartta ja muutamia villapaitoja kylmyyden varalta. Hermione katsoi vielä ympärilleen ja näki Harryn koululaukun sängyn alla. Hermione oli ostanut laukun Harrylle Tylypahkan viidennellä luokalla. Se oli ihan tavallinen laukku, mutta Hermione oli taikonut sen niin, ettei se menisi koskaan rikki, että Harry pystyisi lukitsemaan sen ja että Harry löytäisi reppunsa jos se menisi hukkaan (niin kuin se yleensä menikin). Hän oli ommellut siihen ihan omin käsin - ilman mitään taikoja - tulenpunaisella langalla sanat: HARRY POTTER - ROHKELIKON ETSIJÄ. Laukku toi Hermionelle niin syvästi mieleen Harry Potterin, ettei hän voinut olla itkemättä. Pieni niiskautus johti ensin yhteen poskelle valuvaan kyyneleen, sitten toiseen.. ja kolmanteen.. ja neljänteen. Hermione oli toiminut kuin tunteeton robotti yrittäessään selvittää Harryn ja Dracon välillä tapahtunutta sekaannusta. Hän ei ollut edes ehtinyt ajatella kuinka suuressa vaarassa Harry oikeastaan olikaan. Mitä jos Harrylle tapahtuu jotain? Mitä-- mitä jos en ehdi ajoissa-- jos Harry kuolee minun vuokseni-- miten voin elää ilman Harrya? "Hermione.." Dean sanoi matalalla, ystävällisellä äänellä ja luikki verhojensa takaa kohti Harryn sängyllä istuvaa itkevää tyttöä. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt Hermionen itkevän. "Älä itke.." "Kiitos Dean," Hermione sanoi nostaen kätensä kohti poikaa. "Minä.. umh.. kiitos Dean. Voisit kyllä laittaa vaikka housut ensin jalkaan, mutta hei, kiitos jokatapauksessa." *** Hermionen synkkä mieli ei vaihtunut miksikään kun hän käveli takaisin oleskeluhoneeseen ja löysi Dracon istumasta ylisuuressa pehmeässä nojatuolissa selvästikin syvässä unessa. Hermione hiipi ovelasti pojan luokse ja kiljahti suoraan hänen korvaansa; "HERÄÄ!" Draco avasi vihreät silmänsä rauhallisesti ja katsoi Hermionea suoraan silmiin sanoen hitaasti; "Olen hereillä." "Hyvä," Hermione sanoi vaikka tunsi itsensä täydelliseksi idiootiksi. "Lähden hakemaan Harrya," hän jatkoi. "Ajattelin ensin ottaa Harryn Tulisalaman, mutta luulisin ettei Tylypahkasta voi lentää pois noin vain, joten ajattelin sitten vain kävellä Tylyahoon. Keskiyöllä lähtee juna joka vie suoraan laiturille 9 3/4." Draco nousi nopeasti jaloilleen. "Sinä et lähde mihinkään ilman minua," hän sanoi pehmeästi mutta vakaasti. "Et koskaan löydä Malfoyn kartanoa. Se on hyvin piilotettu kuten Tylypahkakin. Ja vaikka löytäisitkin kartanon jonkun ihmeen kautta, etuovelle päästäksesi sinun on voitettava seitsemäntoista kirousta, joista jokainen vaatii tietyn kumousloitsun--" "Malfoy," Hermione sanoi, "En edes ajatellut lähteä ilman sinua, joten voit olla jo hiljaa. Itseasiassa ajattelin uhata sinua totuuskirouksella, ellet suostu auttamaan minua kammottavaan kotiisi." Nyt oli Dracon vuoro tuntea itsensä tyhmäksi. "Hermione, et sinä osaa tehdä totuuskirousta," hän tiuskaisi. "Se on pimeyden voimien kirous ja siihen liittyy paljon muutakin kuin pelkän sanan sanominen." "Sinuna en kehuskelisi noin paljon pimeyden voimien taidoillasi," Hermione sanoi nopeasti. Hän heitti Harryn laukun olkansa yli ja käveli kohti tauluaukkoa. Draco juoksi nopeasti perään. Hän ei voinut sietää sitä kuinka Hermione sai aina sanottua viimeisen sanan. *** Harry istui Draco Malfoyn sängynpäädyssä hieraisten silmiään. Hän oli nukahtanut hetkeksi ja nähnyt outoa unta; hän puoliksi käveli ja puoliksi juoksi pitkin pilkkopimeää tietä Hermionen kanssa. Se oli ollut hyvin aidon tuntuinen uni - aivan kuin hän oikeasti olisi ollut siellä.. Hermionen vierellä. Kun Harry lopulta heräsi, hän tunsi lähes fyysistä kipua kaivatessaan Hermionea niin paljon. Tietysti hän kaipasi kaikkea - Tylypahkaa, Tulisalamaansa, Ronia, ystäviään.. ei vain Hermionea. Tai sitten hän vain uskotteli itselleen niin. Harry pakotti itsensä jalkeille etsiäkseen jumalattoman suuresta vaatekaapista 'Malfoyn suvun juhlakaapuja'. Tehtävä tuntui hankalalta. Dracolla oli mieletön määrä vaatteita aina pitkistä samettiviitoista lähes kaikken värisiin hyvin kalliinnäköisiin Dolce & Gabbanan kauluspaitoihin. Hänen vanhempansa ovat varmasti kuluttaneet pienen omaisuuden tämän vaatekaapin sisältöön, Harry ajatteli aukoessaan suutaan hämmästyksestä. Pelkästään Dracon design-aurinkolasien kokoelma oli varmaan kuudentuhannen punnan arvoinen. Kaikki vaatteet eivät edes olleet velhojen vetimiä. Mitä ilmeisemmin Malfoyt vihaavat kaikkea jästeihin liittyvää -- paitsi Armanin pukuja. "Draco!" Harry hypähti säikähdyksestä. Narcissan ääni kantautui oven takaa Harryn korviin. "Oletko jo valmis? Isäsi ystävät ovat täällä ihan kohta!" "Uh..." Harry sanoi. "En löydä juhlakaapujani!" "No.. laita sitten edes jotain mustaa!" Narcissa kivahti. "Okei!" Harry huudahti ja mietti hetken pitikö hänen oikeasti huutaa - Dracon äitihän oli aivan oven takana. Hän tunsi itsensä verraten tyhmäksi. Harry ojensi kätensä vaatekaapin syvyyksiin ja veti mukanaan mustat housut, kun Narcissan ääni tunkeutui huoneeseen taas: "Ja Draco.. ei jästien vaatteita!" "Aargh," Harry mutisi hiljaa ja ripusti housut takaisin kaappiin. "Lähetän Antonin hakemaan sinua," Narcissa huudahti. Jostain kuului pieni naksahdus. Ihan niinkuin joku olisi laittanut valot pois päältä. Harry päätteli, että Narcissa otti pois loitsun, jonka avulla hän pystyi puhumaan pojalleen paksujen ja tarkoin suojattujen seinien läpi. Harry kirosi hiljaa itselleen. Kuka hemmetti oli Anton? Oliko hän joku sukulainen jonka Harryn pitäisi tuntea? Hän valitsi Dracon kaapista itselleen mustat satiinihousut, pitkän, mustan röyhelökauluksisen paidan ja parin korkeita mustia saappaita ja puki vaatteet päälleen. Ne olivat kaikkein maagisimman näköiset vaatteet jotka Harry sillä hetkellä Dracon kaapista löysi. Hän tunsi olonsa typeräksi. Ovelta kuului kumea koputus. Harry avasi jykevän oven, jonka takana seisoi pitkä mies tahrattomissa hovimestarin vaatteissa kantaen mustahopeaa samettiviittaa käsissään. Mies oli melko läpinäkyvä. Ah, Harry ajatteli. Kummituspalvelija. Okei. Harry oli tottunut kummituksiin. "Äitisi toivoi minun tuovan tämän teille," kummitus-Anton sanoi ojentaen samettiviitan Harrylle. Se oli pitkä ja näytti kovin kalliilta. Viitan kauluksessa kimalsi hopeinen käärmesolki. Tämän jälkeen Harry ei halunnut nähdä enää ainuttakaan hopeista käärmekuviota missään. "Jätitte sen saliin viimeksi kun olitte täällä." Harry jähmettyi paikoilleen kesken viitan pukemisen. Kummituksen lause sai jotain naksahtamaan Harryn mielen perukoissa. Sali. Siinä huoneessa oli varmasti jotain erityistä-- jotain suurta. Mitä tärkeää saliin liittyy? "Jos saanen ehdottaa, nuori herra Malfoy," kummitus sanoi, "että kiinnittäisitte soljen peilin edessä. Se on kovin monimutkainen." Kummituksen ilme oli tasainen ja vakaa, vaikka Harryn taistelu painavan samettiviitan kanssa näytti varmasti joko huvittavalta tai epäilyttävältä. Harry käveli kohti peiliä miettien samalla kuumeisesti Malfoyn salin merkitystä. Hänen ajatuksensa kuitenkin katkesivat samassa kun hän näki oman kuvansa peilistä. Jos hän olisi ollut tyttö, peilin kuva olisi varmasti näyttänyt viettelevältä ja hienostuneelta - Dracon hopeanvaaleat hiukset muodostivat kauniin kontrastin mustalle samettiviitalle, jonka reunoja koristivat lähes kimaltelevalla hopealangalla ommellut resorit, jotka taas puolestaan toivat hyvin esiin Dracon harmaat silmät. Mutta Harry ei ollut tyttö. Hänen mielestään peilikuva toi lähinnä mieleen transvestiitin. Röyhelöitä! Satiinia! Käärmesolkia! Kuvottavaa! *** Draco ja Hermione istuivat Tylyahon juna-aseman laiturilla odottaen punaista höyryjunaa kun Draco alkoi nauraa. Hermione käänsi päänsä poikaa kohti. "Mikä on niin hauskaa?" hän kysyi paheksuen. "Harry," Draco sanoi. "Hänellä on päällään minun vaatteeni ja hän vihaa niitä.. Hei!" Draco huudahti ärtyisästi, "Satun pitämään siitä paidasta. Ja se ei todellakaan ole naismainen!" Hermione tuijotti Dracoa. "Malfoy, voisitko lopettaa tuon sinun ja Harryn välisen telepatiayhteyden," hän sanoi. "Se on sairasta." Hermione hypisteli laukkunsa hihnaa. "Näkeekö Harry mitä sinä teet?" hän kysyi lopulta. "Näkee.. tai ainakin vähän," Draco sanoi, "mutta hän luulee vaan näkevänsä unta." "Miksi?" "Harrylla on vahvempi tahto kuin minulla," Draco sanoi. "Hän heijastaa enemmän tunteitaan ulospäin kuin minä." "Ajatteleeko.." Hermione sanoi näperrellen laukkunsa hihnan lähes solmuun, "ajatteleeko Harry koskaan minua?" Draco katsoi tyttöä vihreissä silmissään katse jota Hermione ei pystynyt lukemaan. "Joskus." Hermione avasi suunsa kysyäkseen lisää, mutta juuri sillä hetkellä juna puuskutti kohti asemaa. Se oli maalattu punaiseksi ja sen kyljessä oli kimaltelevin kirjaimin kirjoitettu Tylyaho-Lontoo -kyltti. Hermione ja Draco nousivat junaan, jossa he olivat vaununsa ainoita matkustajia. "Hermione," Draco sanoi kun he istahtivat paikoilleen, "Miten sait selville etten ole Harry?" Hermione puraisi huultaan. Miksi hän kysyy tuota juuri nyt? Ei hänellä ollut hyvää vastausta; tai se vastaus joka hänellä oli kuulosti typerältä.. Harry vaan tuoksui erilaiselta kun he suutelivat. Se tuoksu oli.. ei-Harrymainen. Hermione tutki pojan kasvoja, muttei osannut lukea siitä mitään. Ehkä syy löytyikin juuri siitä, hän ajatteli. "Tiedän aina mitä Harry ajattelee," Hermione sanoi. "Hän ei koskaan välitä peittää tunteitaan. Mutta kun katsoin sinua, näin kyllä Harryn kasvot, mutta niistä puuttui jotain Harrymaista. En pystynytkään enää sanomaan mitä sinä ajattelit." Draco ei sanonut mitään - katsoi vain ulos ikkunasta. Juna kiisi halki Tylyahoa kiertävän metsän ja puuskutti kohti tummien peltojen peittävää maisemaa. Siellä täällä näkyi pieniä maataloja. Suuri valkoinen kuu oli noussut tummansiniselle, lähes mustalle taivaalle. "Haluatko tietää mitä ajattelen juuri nyt?" Draco kysyi lopulta. "En," Hermione sanoi. "Olen varma, että se on jotain todella vastenmielistä." Hän katui sanomaansa välittömästi, muttei ollut varma miten sen olisi enää saanut sanomattomaksi. Lopun matkaa he istuivat kuun valaisemassa junavaunussa täysin hiljaa. *** Harry ei olisi koskaan osannut kuvitellakkaan, että suuri kuolonsyöjien kokoontuminen olisi voinut olla jotain niin fantastisen tylsää. Kuolonsyöjien joukkio koostui kourallisesta ilkeän näköisiä heppuja. Lucius Malfoy istui pöydän päässä (olihan hän sentään kuolonsyöjien puheenjohtaja). Harry tunnisti osan miehistä: Crabbe ja Goyle näyttivät juuri niin suurilta ja rumilta kun heidän ällöttävät jälkeläisensäkin. Pöydän ääressä istuivat myös Nott, Zabini, Rozier ja Franz Parkinson. Harry oli toivonut että kokouksessa oltaisiin käsitelty Siriusta, mutta Suuresta Suunnitelmasta ei puhuttu sanallakaan. Näytti kovasti siltä, että McNair ja Dracon isä olivat ainoat jotka edes tiesivät suunnitelmasta. Ja Matohäntä, tietysti. He eivät varmaankaan halunneet jakaa tulevaa kunniaansa Harry Potterin lahtaajina. Harry istui lähes litistyneenä Hugo Zabinin (tulitikkuaskissa haudatun Zabinin veli) ja huomattavan suuren mustan satiinikaavun peittämän Eleftheria Parpisin (ainoa naispuolinen kuolonsyöjä) välissä. Eleftheria Parpis oli selvästikin melko kiinnostunut Lucius Malfoysta. Hän nauroi kaikelle mitä Lucius sanoi ja nojasi pöydän yli vilauttaen avonaisen kaapunsa kaula-aukosta paljastuvaa muhkeaa näkymää aina sopivan paikan tullen. Narcissa ei edes huomannut. Hän oli aivan liian kiireinen kantaessaan kukkurallaan olevia tarjottimia keittiöstä kuolonsyöjille ja taas takaisin. Kuolonsyöjät eivät selvästikään tulleet toimeen pelkän kuoleman syömisellä; tarjottimilta löytyi verenpunaista viiniä, tiriseviä paisteja, kalkkunankoipia, viinirypäleitä ja äärettömän suuria kerrosvoileipiä. Herra Zabini oli kovasti kiinnostunut kuulemaan kuinka paljon hauskaa Harry oli pitänyt Luihuisena Tylypahkassa. Harry, joka ei edes kunnolla muistanut mitä hauskuus tarkoitti, viihdytti itseään keksimällä kaikenlaisia harrastuksia Dracolle ja hänen Luihuiskavereilleen. "No, me luemme paljon tietysti," hän sanoi, "ja.. leikimme kidutuslaitteilla kylmissä kammioissa ja, ainiin, joku antoi meille basiliskinmunan jota me yritämme parhaillaan saada kuoriutumaan." "Onkohan se kovin viisasta?" kysyi Rozier - pitkä, vanha mies jolla oli hyvin ohuet kulmakarvat. Harry ei ollut edes huomannut, että joku oikeasti oli kuunnellut hänen höpötyksiään ja sopersi nopeasti, "No, McNair sanoi että hän tappaa sen jos siitä tulee liian suuri lemmikki meille." "Minä ainakin," Eleftheria sanoi, "pidän siitä kun lapset opiskelevat itse asioita. Siksi minä lähetin poikani Durmstrangiin, jossa he ovat jo läpäisseet pimeyden voimien viidenneen asteen." "Onko totta että Durmstragissa oppilaat kahlitaan jäävuoreen moneksi päiväksi jos he saavat kokeesta huonon numeron?" Harry kysyi suurella uteliaisuudella. "No ei nyt sentään yön yli," Eleftheria sanoi heilauttaen haarukkaansa ilmassa. Zabini kääntyi Harrya kohti, "Onko Severus Kalkaros vielä Luihuisten tuvanjohtajana?" hän kysyi. "Jep," Harry vastasi. Lucius Malfoy kääntyi nopeasti ja sylkäisi lattialle. "Draco," hän sihisi hampaidensa välistä, "on melko hyvissä väleissä Severuksen kanssa. Se liero kavalsi meidät kaikki! Olen sanonut siitä hänelle, muttei poika ota oppiakseen." Harry käänsi katseensa kohti lautastaan. "Severus ansaitsee vielä kohtalonsa, Lucius" Rozier sanoi äänellä, joka melkein jäädytti Harryn suonissa virtaavan veren. "Heti kun käynnistämme Suuren Suunnitelman." Harry ei olisi koskaan uskonut tuntevansa sääliä Kalkarosta kohtaan, mutta nyt hän todella tunsi. "Isä," Harry sanoi ennen kuin pystyi pysäyttämään itsensä, "en voi oikein hyvin. Voisinko lähteä huoneeseeni?" Hän ei olisi saanut sanoa näitä sanoja. Lucius muuttui kylmäksi. Hänen silmissään kimmelsi jäätävä raivo, mutta kun hän puhui, hänen äänensä oli kuitenkin tasainen ja vakaa: "Tottakai, Draco," hän sanoi. Harry työnsi tuolinsa taaksepäin ja otti muutaman askeleen kohti aulaa. Kun hän ohitti Luciuksen, mies kaappasi Harryn käden lujaan, kylmään otteeseen. "Tulet luokseni saliin päivällisen jälkeen, Draco," hän sihisi hiljaa. "Etkä ole sekuntiakaan myöhässä." "Selvä," Harry sanoi automaattisesti ja juoksi kohti aulaa Luciuksen vapauttaessa tiukan otteen hänen kädestään. Kun Harry pääsi vihdoin pois kuolonsyöjien katseista, hänen polvensa muuttuivat hyytelöksi ja hän lyhistyi vasten kylmän ja pimeän käytävän seinää pidellen päätään käsissään. Lucius Malfoyn sanoessa sanan sali hänen muistinsa kirkastui. Hän muisti elävästi kuinka neljä vuotta sitten Draco Malfoy oli kertonut Crabbelle ja Goylelle kuinka heidän perheensä säilyttää joitain tosi arvokkaita pimeyden voimien kamppeita salin lattian alla. Silloin Harry oli luullut, että salin lattian alla on jonkinlainen salalokero, mutta nyt hänen mieleensä juolahti kuin salama kirkkaalta taivaalta, että Draco tarkoitti mitä luultavammin salista pääsevän suoraan Malfoyn kartanon alla piileviin kammioihin. Ehkäpä vankityrmän ovi löytyy myös sieltä. Harry ei osannut sanoa miksi kaikki tämä kirkastui hänen mieleensä juuri nyt. Ihan niinkuin joku olisi.. kertonut hänelle tästä kaikesta. Se oli vain pieni mahdollisuus, mutta pienetkin mahdollisuudet kannattaa aina tutkia. "Anton," Harry sanoi pehmeästi. "Anton." Kummitus ilmestyi hänen eteensä kantaen pientä pyyheliinaa. "Anton," Harry kuiskasi. "Miten pääsen saliin? Olen unohtanut." Kummituksen ilmekään ei värähtänyt. "Seuraatkaa minua, isäntä Malfoy," hän sanoi lehahdellen pitkin käytävää. Aave johti Harryn suureen huoneeseen, jonka keskellä oli täyteläisiä verenpunaisella sametilla päällystettyjä nojatuoleja. Takan yläpuolella oli muotokuva pitkästä naisesta jonka kaulaa peitti jumalattoman suuri ketju täynnä peukalonpäänkokoisia punaisia rubiineita ja lattiaa peitti leveä persialaismatto. "Kiitos Anton," Harry sanoi poissaolevalla äänellä kun aave häipyi näkymättömiin. Harry meni polvilleen lattialle ja siirsi mattoa syrjään. Alta paljastui selkeät oven rajat ja pyöreä, rautainen vedin. Harry otti voimakkaan otteen rautakahvasta ja veti lujaa. Ovi aukeni helposti paljastaen harmaat kivirappuset jotka hävisivät mustaan pimeyteen. Harry ehti nähdä vain osan rapuista ennen kuin hänen päänsä lähes halkesi hirveästä kiljahduksesta. "ISÄNTÄ LUCIUS! ISÄNTÄ LUCIUS!" Takan päällä oleva rubiinein koristeltu taulunainen kiljui kurkku suorana. "SALAOVI ON AUKI! ISÄNTÄ LUCIUS! TULKAA ÄKKIÄ SALIIN! SALAOVI ON AUKI!" Harry antoi oven tippua takaisin paikoilleen nostaen kätensä korvien suojaksi. Vaikka ovi mäjähti takaisin kiinni, taulun nainen ei lopettanut korviaviiltävää kiljumistaan "ISÄNTÄ LUCIUS! TULKAA ÄKKIÄ!" *** Draco heräsi junan penkiltä säpsähtäen ja avasi silmänsä nopeasti. "Voi ei," hän sanoi. "Harry senkin idiootti! Mitä olet mennyt tekemään?!" *** << Edellinen luku (3)       Etusivulle       Seuraava luku (5) >>