D r a c o   D o r m i e n s ~ Kirjoittanut: Cassandra Claire ~ uomentanut: Ginny ~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta ~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille) ~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi. 5. luku ~ Jälleennäkeminen Draco heräsi junan penkiltä säpsähtäen ja avasi silmänsä nopeasti. "Voi ei," hän sanoi. "Harry senkin idiootti! Mitä olet mennyt tekemään?!" *** Harry kuuli taulun kiljahdusten läpi käytävältä saliin päin kantautuvia nopeiden askelten ääniä. Hän katsoi ympärilleen paniikinomaisesti. Huoneessa oli vain yksi uloskäynti ja se johti suoraan käytävään. Kunpa hän osaisi kaikkoontua! Takka, pieni ääni hänen päänsä sisällä kuiskasi. Harry kääntyi nopeasti ympäri, muttei nähnyt ketään. Hällä väliä, Harry ajatteli ja juoksi kohti takkaa heittäen itsensä mustan noen sekaan sillä samalla hetkellä kun salin ovi avautui. Harryn rinnan korkeudella oli juuri sopivan korkuinen hormireunus, jonka päälle hän kipusi nopeasti heilauttaen jalkansa pois näkyvistä. Mustuneiden punatiilten halkeamista Harry näki kuinka Lucius Malfoy käveli saliin takanaan lauma kuolonsyöjiä ja kalmankalpea Narcissa. Lucius ei ollut koskaan näyttänyt niin vihaiselta. Tummanpuhuvan miehen mustat, kimaltelevat ja kapeiksi viiruiksi muuttuneet silmät tiirailivat pitkin huoneen jokaista kolkkaa. Lucius heitti persialaismaton pois paikoiltaan ja paljasti sen alla piileksivän salaoven. Hänen katseensa oli nauliintunut takan päällä olevaan tauluun. "Mona," Lucius sanoi. "Kuka tämän teki? Kuka syyllistyi tähän ilkitekoon?" Harry jännitti itsensä tiukasti vasten hormin reunaa. "Poika," taulun nainen sanoi. "Poika jota en tuntenut." "Ei -- Draco?" Narcissa kysyi. Hänen ilmeensä oli lähes yhtä tuima ja vihainen kuin miehensäkin, mutta hänen siniset silmänsä kiisivät katseellaan villisti ympäri huonetta. Narcissa näytti oudolta - lähes skitsofreniselta. Harry tuijotti saliin avautuvaa maisemaa kivien raosta hikikarpaloiden noustessa hänen otsalleen. "Tunkeilijassa ei ollut pisaraakaan Malfoyn verta," taulu sanoi. "Pääsikö hän sisään vankityrmiin?" Lucius kysyi. "Ei," taulu sanoi, "Hän juoksi pakoon kun kiljuin." "Ja minne hän meni?" Huoneessa vallitsi syvä hiljaisuus, ennen kuin taulun nainen sanoi; "Minä en näe. Minä vain tunnen. En tiedä minne hän meni." "Siinä tapauksessa olet epäonnistunut vartijan tehtävässäsi," Lucius sanoi jääkylmällä äänellä nostaen mustan taikasauvansa korkealle ylös ilmaan. "Liekity!" hän huusi osoittaen taikasauvallaan kohti rubiiniketjuaan villisti hipelöivää Monaa. Nainen kiljahti vain kerran ennen kuin vihreät liekit täyttivät kultaisten kehysten sisällön. Hetken kuluttua salin lattialle leijui harmaita tuhkansiruja. "Lucius--" Narcissa aloitti, muttei jatkanut lausettaan kun herra Malfoy käännähti nopeasti ja tuijotti vaimoaan mustat silmät edelleen vihasta kihelmöiden. Narcissan ilmekään ei värähtänyt, kun hän kääntyi ja käveli pois huoneesta. Yksi kuolonsyöjistä yskäisi merkitsevästi. "Hupsista sentään! Onpas kello jo paljon," hän sanoi. "Lucius, kiitos viehttävästä illallisesta. Välitäthän kiitokseni Narcissalle." Kuolonsyöjä ilmeentyi pois. Yksi toisensa jälkeen koko lauma kuolonsyöjiä ilmeentyi pois huoneesta jättäen Luciuksen seisomaan keskelle salin lattiaa Eleftheria Parpiksen kanssa. "Noh noh Lucius," nainen sanoi tyynnytellen. "Taulu varmaan vaan hössötti omiaan. Ne tekevät niin joskus jos niitä ei huomioi tarpeeksi. Olen aivan varma ettei täällä ollut ketään." Luciuksen ilme ei muuttunut miksikään Eleftherian rauhoittavista sanoista. Hän tuijotti vieläkin salaovea ja sen takorautaista vedintä. "Ainakin," Eleftheria jatkoi, "olemme nyt kahden." Rehevä nainen lähestyi Luciusta, joka Harryn suureksi hämmästykseksi otti kiinni naisen olkapäistä ja suuteli tämän kaulaa. Harry ei ollut eläessään kokenut mitään niin kamalaa kuin seuraavan kymmenen minuutin aikana. Hän joutui pakosta katsomaan Lucius Malfoyn ja Eleftheria Parpiksen kiihkeää kuhertelusessiota salin suurella punasamettisella rokokootuolilla. Harry yritti sulkea silmänsä tiukasti kiinni, mutta kaikki äänet kantautuivat takan hormiin kaikuen vielä kaksinverroin voimakkaampina hänen korviinsa. Hän ei voinut edes nostaa käsiään korvilleen, ellei halunnut tippua keskelle takkapuita Luciuksen ja hänen rakastajattarensa löydettäväksi. "Isäntä Malfoy," pehmeä ääni kantautui Harryn korviin. Harry raotti toista silmäänsä ja näki Anton-aaveen leijuvan seesteisesti hänen edessään. Kummitus ei näyttäyt tippaakaan yllättyneeltä löytäessään Malfoyn ainoan perillisen roikkumassa savupiipun kielekkeestä. "Isäntä Malfoy. Saanen ehdottaa että kipuaisitte vielä hieman korkeammalle hormiin. Löytänette toisen kerroksen aution makuuhuoneen tuolta ylempää ellen aivan väärin muista." Harry nyökkäsi kiitokseksi ja kipusi yhä ylemmäs mustaan savupiippuun. Noin kolmen minuutin kuluttua hän löysi tiensä tyhjään takkaan, josta kieri vasten paljasta ja kylmää kivilattiaa köhien ja yskien nokea pois kurkustaan. *** Draco räpäytti silmiään ja näki Hermionen tuijottavan häntä silmät suurena ja suu auki. "Mitä tapahtui?" tyttö kysyi. "Sanoit 'Harry senkin idiootti' ja sen jälkeen kiljuit jotain takasta." "Niinkö?" Dracon kasvoille nousi outo pieni hymy. "Tippuiko Harry takkaan?" Hermione kysyi. "Äläkä virnistä noin. Näytät mielisairaalta." "En ole aivan varma mitä tapahtui," Draco sanoi, "En näe tarkalleen mitä hän näkee.. saan vain välähdyksiä voimakkaista tunteista." "Joten.. siis et katso Harryn elämää niinkuin elokuvaa?" Hermione kysyi. "Sitähän minä en voi tietää," Draco vastasi. "En ole koskaan nähnyt elokuvaa." Juna hiljensi vauhtiaan kaartaen hitaasti kohti jotain jästien juna-asemaa. Hermione katsoi ulos ikkunasta ja näki lauman nuoria istuskelemassa aseman penkillä himmeiden lamppujen valaistessa sateen jäljiltä kostean asfaltin. He olivat luultavasti tulleet jostain bileistä ja suuntaamassa kohti kotia. He nauroivat ja vitsailivat keskenään. Yksi heistä oli pitkä poika mustassa, sekaisessa tukassa ja silmälaiseissa. Hän ei oikeastaan edes näyttänyt Harrylta, mutta Hermione tunsi kurkussaan silti pistävän puristuksen. "Onko Harry kunnossa?" hän kysyi katsomatta Dracoa kohti. "Jos hän kuolee yllättäen," Draco sanoi, "sanon siitä kyllä." *** Noesta ja tuhkasta lähes pikimustaksi muuttunut Harry suuntasi tyhjästä makuuhuoneesta suoraan kohti suihkua, jonka jälkeen hän puki päälleen Dracon pyjaman (jossa oli kirkkaanpunaisia paloautoja) ja käveli kohti makuuhuonettaan, jossa Lucius ja Narcissa odottivat häntä. "Poika," Lucius sanoi samalla hetkellä kun Harry astui sisään Dracon huoneen ovesta. "Missä olet ollut?" "Kävin suihkussa isä," sanoi Harry, joka huokaisi helpotuksesta muistaessaan jättäneensä noesta mustan ja litimärän pyyhkeen kylpyhuoneeseen. "Tule tänne," Lucius sanoi. Harry otti varovasti askeleen kohti miestä. Lucius tarttui nopeasti Harryn käsivarteen ja katsoi häntä raivokkaasti suoraan silmiin. "Minä en ole tyhmä," hän sihisi uhkaavasti. "Olet käyttäytynyt perin omituisesti lähipäivinä ja haluan tietää siihen syyn. Olit käynyt puutarhassakin!" Lucius tiuskaisi. Harry katsoi kohti Narcissaa, joka käänsi katseensa nopeasti kohti lattiaa. "Et tiedä mitään sukumme juhlakaavuista! Pyydät poistumislupaa MINUN illalliseltani", Lucius huusi. "Ja jos saan jostain selville, että olet ollut edes jotenkin syyllisenä siihen fiaskoon, joka tapahtui salissa illallisen jälkeen..." "Mitä isäsi siis yrittää sanoa, Draco," Narcissa sanoi nopeasti hypistellen mustan paitansa helmaa, "on.. että.. oletko sekaantunut huumeisiin?" Harryn suu kalahti auki. "Koska.. voit kyllä kertoa meille jos olet," Narcissa jatkoi kiiruhtaen. "Me olemme täällä.. umm.. sinua varten." Harry katsoi ensin Narcissaa, jonka katse harhaili taas ympäri huonetta ja sitten Luciusta, jonka raivoisa ilme toi Harrylle mieleen lähinnä pilailukaupan naamarin. "En," Harry sanoi. "En ole sekaantunut huumeisiin. Sori!" "Joten--" Narcissa katsoi Luciusta epävarmana. "Äitisi," ilkeästi hymyilevä Lucius sanoi, "on huolissaan oletko tulossa hulluksi nuori Draco. Suvussamme liikkuu hulluutta - polveudummehan suoraan Uric Ihmehyypiöstä - mutta myönnän, etten ollut ennen kuvitellutkaan hulluuden nyt yhtäkkiä ilmestyvän sinussa. Nyt kun hän siitä kuitenkin kertoi..." "Minä EN ole tulossa hulluksi," Harry sanoi lyhyesti. "Sain vaan aika pahan kuhmun päähäni eilen, siinä kaikki. Oikeasti! En ole alkanut esimerkiksi puhumaan itsekseni tai mitään." "Et vielä," Lucius sanoi ja kumartui aivan Harryn korvan ääreen, "Minä taas toisinaan kysyn itseltäni mitä tein väärin kun minulle on siunaantunut noin täydellisen idiootti lapsi sen oikean jälkeläisen sijasta joka minulle kuuluisi." Nyt Harrylla napsahti. "Hei kamaan!" hän tiuskaisi. "Murha, kidutus, kasapäin pimeyden voimia.. mitä ET ole tehnyt väärin? Ole onnellinen ettet saanut poikaa jolla on kolme kättä tai kuusi jalkaa! Olet yksi ilkeimmistä, typerimmistä ja sairaimmista ihmisistä jonka olen koskaan tavannut!" Lucius tuijotti poikaansa. Narcissa vingahti hiljaa. "Olet selvästikin tulossa hulluksi kun puhut minulle tuohon sävyyn," Lucius sanoi. "Tai ehkäpä vain yrität testata rohkeuttasi." Kalpea mies hymyili paljastaen tasaisen mutta terävän hammasrivistönsä. "Kunnioitan sitä. En rankaise sinua tällä kertaa." Narcissan olkapäät painuivat alas huojennuksesta ja hän käänsi päänsä poispäin piilottaakseen tunteensa. Heti kun Narcissan katse oli muualla, Lucius kumartui taas ja kuiskasi Harryn korvaan: "Jos teet yhden pienenkin virheen tämän jälkeen poikani, kiinnitän takaraivoosi omin käsin osoitetarran Pyhän Mungon taikatautien sairaalaan. He voivat heittää sinut sinne Longbottomien sekaan ja voit viettää koko loppuelämäsi sidottuna mukavaan valkoiseen sänkyyn mukavassa valkoisessa pakkopaidassa ja suukapulassa." Nevillen vanhempien mainitseminen sai Harryn niin vihaiseksi, että hän olisi aivan hyvin voinut unohtaa itsensä ja lyödä Luciusta kirkkaalla ylälyönnillä suoraan silmään, ellei makuuhuoneen ovi olisi auennut paljastaen ovensuusta kaksi miestä matkustusviitoissaan. Toinen heistä oli Angus McNair. Toinen mies oli paljon lyhyempi. Hänellä oli yllään tummanvihreä viitta jonka huppu oli vedetty matalalle silmien suojaksi. Yhdestä hihasta pilkisti mustalla hansikkaalla peitetty käsi ja toisesta kirkkaasti kiiltävä hopeisesta metallista valmistettu käsivarsi. Matohäntä. "Anteeksi kun näin ryntäämme sisään," McNair sanoi vetäen huppunsa pois päästään. "Anton kertoi meille että olette täällä." "Miten te näin nopeasti takaisin pääsitte?" Lucius sanoi. "Noh. Tuota." Angus aloitti hermostuneesti. "Cornwallista onkin itseasiassa yllättävän lyhyt matka tänne ja.." "Entä Sirius Musta?" Ei, ei ei.. anna Siriuksen olla jo pakomatkalla, Harry rukoili mielessään. "Hän on täällä," Matohäntä sanoi nopeasti. Viimeksi kun Harry oli kuullut hänen äänensä, mies oli kiljunut ja anonut Voldemortilta uutta kättä.. minkä Voldemort lopulta oli tehnytkin. Hän antoi luotettavalle kumppanilleen palkkioksi metallisen käden, joka taittoi valoa sillä samalla hetkellä kun Matohäntä osoitti kohti ovea. "Verkostumis!" hän huudahti valaisten koko huoneen valkeahkolla valolla, joka syöksähti metallikäden kämmenestä. Valo nousi nopeasti kohti kattoa kunnes muotoutui suunnattoman suureksi hopeiseksi hämähäkinverkoksi. Verkon seitit rikkoontuivat ja jokin tippui mäjähtäen seittien sisältä keskelle Dracon huoneen lattiaa. Se oli Sirius. Sirius oli suuren mustan koiran muodossa. Koiran kaikki raajat törröttivät suorina ja jäykkinä; vain hänen silmänsä liikkuivat pyörien villisti silmäkuopissaan edes takaisin Matohännän ja Luciuksen välillä. "Hyvin vaikuttavaa, Matohäntä," Lucius sanoi katse naulittuna Siriukseen. "Isäntäni antoi minulle käden jossa on suuria voimia," Matohäntä sanoi tuijottaen kiiltävää metallia kasvoillaan syvä kiintymys ja lämpö. Hän heilautti kättään huolimattomasti Siriuksen suuntaan liu'uttaen avuttoman koiran jäykkää ruumista pitkin kivilattiaa kohti Luciusta. Narcissa kiljahti. "Riittää," Lucius sanoi terävästi. "Muuta hänet takaisin," McNair käski. Matohäntä napsautti metallisia sormiaan. "Ihmisys," hän sihisi ja musta koira muuttui nytkähtäen tutuksi mieheksi; Siriuksella oli yllään risainen kaapu. Hänen käsissään oli syviä haavoja ja raapaleita. Hän ei vieläkään pystynyt liikkumaan, mutta hänen syvänmustat silmänsä olivat nauliintuneina Luciukseen kimaltaen syvää vihaa. Harry kuuli Narcissan haukkovan henkeään. Lucius käveli nopeasti läpi kivilattian ja potkaisi Siriusta kylkiluiden väliin terävän saappaansa kärjellä. Harry yritti juosta Siriuksen luokse, mutta kompastui Dracon ylipitkien pyjamahousujen lahkeeseen ja kaatui polvilleen. Hän oli juuri nousemassa takaisin jaloilleen, kun jokin sai hänet jämettymään paikoilleen. Narcissan silmät sulkeutuivat hitaasti ja hän pyörtyi lysähtäen keskelle Dracon huoneen lattiaa. *** "Perillä," Draco sanoi nousten ylös ja naputtaen Hermionen olkapäätä. Tyttö singahti ylös ja tuijotti ulos ikkunasta. He olivat pienellä sinisin katuvaloin valaistulla asemalla jonka puisessa asemakyltissä luki koukeroisin kaunokirjaimin CHIPPING SODBURY. Tällaista Hermione ei aivan ollut ajatellut. Hän oli kuvitellut Malfoyn tulevan lähinnä synkän kolkosta linnasta joka keikkuu apean, mutta piikikkään vuoren nokassa keskellä karua ja kuivaa maastoa jossa hiekkamyrskyt ja korppikotkat vaikeuttavat liikkumista niin, ettei kukaan päässyt elävänä kolkuttelemaan Malfoyn perikunnan saarnipuista ovea. Hermionella ei ollut aavistustakaan, että Malfoy todellakin oli kotoisin suloisesta pienestä kaupungista jonka nimi oli Chipping Sodbury. Maailma oli ihmeitä täynnä. "Mennään," Draco sanoi. Hermione seurasi häntä pois junasta aina asemalaiturin reunoille asti. "Uh.. Malfoy," hän sanoi yrittäessään pysyä pojan vauhdissa. "Asemarakennus on kylläkin tuolla päin.." Samassa Draco teki napakan vasemman käännöksen ja käveli suoraan laiturin päässä olevan sementtiseinän läpi. "Herranjumala," Hermione kiljaisi kiitäen kohti seinää, "miten hän tuon teki?" Harmaan sementin seasta nousi yhtäkkiä tuttu käsi. Draco otti kiinni Hermionen kalpeasta kädestä ja veti hänet mukaansa läpi kovan seinämän. Hermionen korvissa humisi kun hän lipui seinän läpi ja lopulta tömähti maahan seinän toiselle puolelle. "Auts," Draco sanoi. Hermionen laukku oli mäjähtänyt suoraan pojan päähän. "Sori," Hermione sanoi hiljaa nousten ylös tutkaillen ympärilleen. He seisoivat kolmen metrin päässä mielettömän suuresta takorautaisesta portista, jonka yläpuolella olevaan rautalaattaan oli taottu hopeisin kirjaimin Malfoyn Puisto. "Me ei taideta enää olla Chipping Sodburyssä?" "Ei todellakaan," Draco sanoi kävellen kohti rautaporttia. "Tämä on Malfoyn puisto. Se on kylä jonka mailla on meidän kartanomme kukkula. Sinne pääsee toki Chipping Sodburystäkin jos vain tietää minne mennä ja miten." "Malfoyn mukaan on nimetty kokonainen kylä?" Hermione tyrmistyi. "Tietysti. Eikö olekin ihme, ettei tämä kaikki ole koskaan noussut päähäni?" Draco sanoi. Hermione oli juuri aikeissa sanoa terävän vastakommentin kunnes hän huomasi Dracon kasvoilla iloisen virneen. Okei, se oli siis vitsi. Sinun täytyy ottaa rennommin, Hermione sanoi itselleen. He kävelivät pois kujalta kohti laakeampaa valtakatua jonka varrella oli kymmeniä pieniä kauppoja ja pubeja. Paikka näytti kummasti tutulta Tylyahon taikakylältä sillä erotuksella, että tämän paikan joka ikisen liikkeen nimessä oli sana "Malfoy" tai sitten se liittyi jotenkin pimeyden voimiin --- kylä oli kuin Lucius Malfoyn suunnittelema Iskunkiertokuja. Kadun varrelta löytyi Malfoyn Marketti, Helga Harpun Hirveiden Loitsujen Huusholli ja Kylmän Jouluaaton Kievari -niminen pub jonka ruokalistalta löytyi Malfoyn erikoislounas (paahdettua lepakkoleipää). "Taidat olla aika suosittu täälläpäin," Hermione sanoi yrittäen pitää naamansa peruslukemilla. "Hah!" Draco tuhahti. "Kaikki vihaavat perhettäni ylikaiken. Olemme sortaneet heitä jo sukupolvien ajan ja aina silloin tällöin isäni tulee kylälle tekemään jonkun järkyttävän pimeyden voimiin liittyvän kirouksen muistuttaakseen kaikille mistä kuuluu ja kuka käskee." "Eikö se sitten haittaa sinua?" Hermione kysyi terävästi, mutta Draco pudisti päätään ja kuiskasi, "Shhh... viimeiseksi haluamme jonkun näkevän meidät täällä ja kertovan isälleni että Harry Potter harhailee hänen kylässään." "Aivan," Hermione sanoi nopeasti. Jostain syystä hänen selkärankaansa pitkin hiipi pieniä vilunväreitä Dracon seisoessa niin lähellä kuiskimassa hänen korvaansa. Draco kääntyi ja käveli tarmokkaasti kohti tietä joka vei pois päin kylästä. Hermione seurasi poikaa automaattisesti. He kävelivät hetken ajan täydellisen hiljaisuuden vallitessa; Draco oli selvästikin uppoutunut ajatuksiinsa. Lopulta he saapuivat kukkulalle, jonka kolmikaistaiselta tieltä kääntyessä he pääsivät laajalle alueelle, josta aukeni suora näkymä Malfoyn kartanolle. Hermione ei pystynyt hillitsemään äänekästä huokaustaan. Edessä avautuva jumalattoman suuri tummanpuhuva maisema oli juuri sellainen joksi hän Malfoyn kartanon oli aina kuvitellut. Suuri pistokärkinen takorautainen aita kiersi ympäri kartanon ja sen maa-alueiden. Keskellä aitaa oli lähes viisimetrinen rautaportti joka muistutti suurta M-kirjainta. Valtavat pylväät nousivat portin kummallekin puolelle kannatellen päällään hopeisia käärmepatsaita. Portin läpi Hermione näki äärettömän suuren graniittikivestä veistetyn kartanorakennuksen himmeät ääriviivat. Hermione oli ottanut vain muutaman askeleen eteenpäin kun Draco tarttui häntä käsivarresta. "Ei," hän sanoi tiukasti. "Muistatko ollenkaan mitä sanoin sinulle?" "Ainiin," Hermione sanoi tuntien itsensä melko typeräksi. "Seitsemäntoista kirousta. Unohdin." "Isäni kehitti ensimmäisen niistä tähän porttiin," Draco sanoi kuulostaen lähes ylpeältä. "Sen nimi on palapelilumous lähinnä sen vuoksi, että jos yrität mennä portin läpi ilman kutsua, portti sahaa sinut palasiksi." "Isäsi kuulostaa melko hauskalta hepulta," Hermione sanoi. Draco päätti näyttää kuinka kirous toimii. Hän kaivoi taskustaan kynän, jonka vieritti pitkin maata aina portin alitse. Kun kynä vilahti takoraudan alitse, kirkkaanvihreä sokaiseva valo täytti näkökentän ja jostain kuului terävä kilahtava ääni. Hetken kuluttua savuava kynä vieri takaisin Dracon jalkoihin nätisti kymmeneen kappaleeseen pilkottuna. "Portti taitaa aliarvioida meidän kykyjä. Pystyisin helpostikin kokoamaan yli kymmenen kappaleen palapelin." "Ei ollenkaan hauskaa," Draco sanoi ankarasti ja veti taikasauvan hihastaan kohdistaen kärjen suoraan kohti porttia. "Lumos ruhtinalis," hän sanoi. Portin kalterit kietoutuivat kirkkaaseen sinineen valoon. Draco käveli rennosti läpi portin Hermionen nielaistessa syvään ennen kuin seurasi poikaa portin läpi. He olivat nyt Malfoyn kartanon mailla. Tummaa maata tuntui riittävän jokaiseen ilmansuuntaan niin paljon kuin katse kantoi. Hermione näki himmeän valon loistavan kaukana siintävän jykevän kartanon jostain ikkunasta. "Voimme välttää suurimman osan kirouksista vain ohittamalla ne," Draco sanoi. "Ota kiinni kädestäni." Hermione tarttui Dracon käteen. He kävelivät pitkin aidanreunoja hetken aikaa kunnes Draco veti Hermionen taakseen ja vei hänet pitkin kapeaa polkua, joka kiemurteli läpi aitaa reunustavien puiden. Jostain kuului aina välillä kova jysäys tai ryske, aivan kuin jotain suurta olisi ruhjoutunut kappaleiksi heidän lähellään. Hermione ei edes ajatellut kammottavia ääniä, vaan keskittyi olemaan hiljaa. He olivat jo lähellä talon portinpuoleisinta seinää. Lähellä ei ollut enää pensaikkoa tai puita. Vaalea polku hohti himmeästi kuun valossa. Suuri musta torni nousi kohti taivasta heidän päidensä yllä. Sen tumman, jykevän varren reunoissa oli pieniä, valoa hohtavia ikkunoita jotka näyttivät Hermionen mielestä samettikankaaseen kiinnitetyiltä hopeapaljeteilta näin kaukaa alhaalta katsottuna. Draco näytti sormellaan ylöspäin valaistuja ikkunoita. "Tuolla on minun huoneeni," hän kuiskasi. "Onko Harry siellä?" Hermione kysyi malttamattomana. Draco nyökkäsi. Se oli virhe. Hermione säntäsi nopeasti pitkin vaaleana hohtavaa polkua kohti tornia. Draco yritti kaapata juoksevaa tyttöä takaisin, mutta turhaan. Hän kuuli pienen metalliportin aukenevan tornin juuressa ja tiesi mitä tulisi tapahtumaan; olihan hän itse taikonut tornin vartiointimekanismin. Draco kiroili ääneen, juoksi nopeasti kohti tornia ja kaatoi Hermionen lujalla käden liikkeellä maahan. Yläilmoista kuului kimeä viheltävä ääni joka loppui kumeaan mäjähdykseen. Draco kaatui maahan Hermionen viereen. Tyttö nousi varovasti polvilleen ja katsoi ympärilleen. Vaalea polku oli täysin tyhjä lukuunottamatta häntä ja Dracoa, joka istui maassa katsoen itseään kasvoillaan yllättynyt ilme. Kultaisena hohtava kymmensenttinen nuoli sojotti Dracon reidestä. Haavasta valui verta pitkin jalkaa tummentaen hänen farkkunsa. "Voi hemmetti," Draco sanoi ennen kuin luetteli kokonaisen skaalan erilaisia kirosanoja kaihtamatta niitä kaikkein rumimpiakaan. Hermione ei syyttänyt häntä - jalasta törröttävä hohtava nuoli teki selvästikin melko kipeää. Hermione polvistui Dracon viereen ja tarttui yllättävän kylmään hohtavaan nuoleen. Hän tunsi kuinka typerät kyyneleet pulppuilivat kohti silmien pintaa. "Tämä on minun syytäni," hän sanoi hiljaa. "Eikä minulla ole mitään millä sitoa jalkasi.. tai voisin kyllä repiä osan Harryn laukusta.. tarvitsisit varmasti kiristyssiteen.. ainiin ja.. Draco.. voisitko ottaa housusi pois?" Draco katsoi tyttöä hämmästynyt ilme kasvoilla. "Ei sillä etten arvosta pyyntöäsi, Hermione," hän sanoi, "tarkoitan, joskus muulloin voisin helpostikin suostua, mutta juuri tällä hetkellä voisit vaikka ajatella aivoillasi!" Draco sihisi viimeiset sanat ja jatkoi; "Kuka on vuosikurssimme paras noita? Kuka on ottanut valinnaisaineena edistyneitä taikasairaanhoidonkursseja? Kuka meistä tässä pihalla olevista henkilöistä osaa parantaa jalan alle viiden minuutin? Kuka?!" "Ai.. aivan," Hermione sanoi, "Tietysti, anteeksi." Hän hapuili taikasauvaansa hihastaan ja osoitti sen sitten suoraan verta vuotavaan haavaan. "Ompelio," Hermione sanoi pehmeästi ja näki kuinka Dracon ruumis rentoutui samalla kun haava ompeli itseään umpeen vetäen ulos hohtavan tikarin, joka tippui samassa märälle ruohikolle heidän viereensä. Hermione nosti nuolen varovasti ylös; se oli aivan tahmainen verestä ja jostain liimamaisesta hohtavasta aineesta. Hän heitti teräaseen puistatellen pensaikkoon. "Kiitos," Draco sanoi hieroen jalkaansa kevyesti. Se näytti olevan taas aivan kunnossa. "Oletko kunnossa?" Hermione kysyi katsoen Dracon vihreitä silmiä huolestuneesti. "Jep. Voin hilpeästi," Draco sanoi nousten ylös maasta. "Jalassani on vaan varsin ihastuttava arpi jota voin joskus näyttää lastenlapsilleni." "Kymmenen senttiä vasemmalle ja sinulla ei olisi edes mitään mahdollisuuksia lastenlapsiin." Hermione sanoi. "Revi siitä hilpeyttä." *** Harry oli tosiaankin Dracon huoneessa; hänellä ei ollut paljon muitakaan vaihtoehtoja ottaen huomioon kuinka hänet oli sidottu sänkyynsä. Toisaalta oli melko onnekasta, että Narcissa pyörtyi juuri sillä hetkellä kun Harry yritti epätoivoisesti pelastaa Siriusta Luciuksen kynsistä. Lucius olisi varmasti muuten ollut vieläkin vihaisempi Harrylle siitä kun hän oikeasti menetti hermonsa ja löi vasemman yläkoukun suoraan kohti miehen vasenta silmää. Raivoissaan mustasilmäinen Lucius oli käyttänyt taikasauvaansa heittääkseen Harryyn mukavan kiedontaloitsun, jonka liitti sitten kätevästi sängyntolppaan. Sen jälkeen hän nosti tajuttoman Narcissan maagisesti ylös ja käveli ulos huoneesta käskyttäen McNairinja Matohännän lukitsemaan Siriuksen vankityrmään. Harry oli yrittänyt kiemurrella pois kiedontaloitsusta jo muutaman tunnin ajan, mutta oli päässyt vain puolittain ulos paloautopyjamansa yläosasta ja roikkui nyt erittäin epämukavasti, erittäin onnettomana ja puoliksi yläosattomissa mutta täysin kiedottuna Draco Malfoyn sängyntolpasta. Harry ei edes halunnut ajatella mitä Siriukselle mahtoi tapahtua vankityrmässä sillä samaisella hetkellä. Asiat eivät todellakaan voineet enää olla huonommin. Sillä samalla hetkellä huoneen ikkuna rämähti auki. *** Kuiskatun palaverin jälkeen Draco ja Hermione päättivät yhteistuumin käyttää nostoloitsua päästäkseen Harryn ikkunalle. Draco meni ensin ylös Hermionen tekemällä loitsulla, jonka jälkeen tyttö seuraisi perässä Dracon avustuksella. "Okei," Hermione sanoi, "Oletko valmis? Siipiirdium lentiusa," Hermione sanoi heilauttaen taikasauvaansa ilmassa. Draco nousi vakaasti ilmaan nähden kuinka Hermione kurtisti kulmiaan maassa selvästikin huolissaan taian onnistumisesta. Draco nosti peukalonsa pystyyn Hermionelle merkiksi siitä, että kaikki meni ihan hyvin. Hermione odotti Dracon taikovan hänet myös ylös. Draco veti taikasauvansa hihastaan ja osoitti sen alas Hermionea kohti kuiskaten loitsun sanat. Draco ei kuitenkaan ollut yhtä hyvä loitsuissa kuin Hermione. Tyttö ei noussut ollenkaan niin tasaisesti ja varmasti ylös, vaan kiisi ylöspäin kuin raketti - sillä erotuksella tietysti, että tämä raketti kiljui kurkku suorana aina niin kauan kunnes törmäsi valtavalla voimalla täysillä päin Dracoa, joka kaatui taaksepäin paiskautuen suoraan vasten kartanon kiviseinää. Kauhistuneen Hermionen käsivarret olivat kietoutuneet Dracon kaulan ympäri ja hänen jalkansa olivat pojan lanteiden ympärillä kun he jatkoivat mieletöntä ilmalehtoaan kohti tornin ikkunoita. "Pysäytä!" Hermione kiljui Dracon korvaan. Draco pudisti päätään etsien taikasauvaansa. Hermionen vauhti oli tuhat kertaa nopeampi kuin Dracon, joten hänellä oli täysi työ pitää itsensä kiedottuna pojan ympärille (Hermionen kädet olivat jossain, minne kukaan tyttö ei Dracoa ollut koskaan ennen koskenut, muttei Dracolla ollut aikaa nauttia tilanteesta). Jos Hermione päästäisi irti, hän lentäisi kuin tykinkuula kohti taivasta eikä varmaan koskaan tulisi takaisin. "Lentiusa!" Draco huusi hysteerisesti menettäen täysin tasapainonsa kun he syöksyivät sivuttain niin kuin seonnut paperilennokki, lentäen taas hetken kuluttua ylöspäin kiertäen oman akselinsa ympäri ja lennähtäen suoraan päin kartanoa täydellä voimalla. Hermione kiljahti kerran kun he hypähtivät läpi ikkunalasin tuhansien sirpaleiden tömähtäen keskelle Dracon huoneen lattiaa edelleenkin kädet ja jalat kietoutuneina toisiinsa. Hetken he vain makasivat maassa liikkumattomina. Hermionen kasvot olivat haudattuina Dracon kaulaan ja hän hengitti syvään mutta epätasaisesti. Luulin oikeasti että aiomme kuolla, Draco ajatteli mielessään. Ehkä Hermione ajatteli samoin. Siinä samassa jostain heidän yläpuoleltaan kuului hyvin tuttu ääni. "Mitä--?" se sanoi. "Miten--?" Draco sulki silmänsä tuntien, kuinka Hermione irrotti tiukan otteensa hitaasti hänen kaulansa ympäriltä ja istui ylös. "HARRY!" hän kuuli Hermionen huudahtavan haltioituneena. *** "Mi-mitä?" Harry sanoi. "Miten--" Harry tiesi että hänen olisi parasta sulkea suunsa, muttei yksinkertaisesti pystynyt siihen. Hermione - jonka pitkät hiukset olivat lasinsirujen peittämät - tuijotti poikaa keskeltä huoneen lattiaa. Vaikka Harry oli mielettömän onnellinen nähdessään Hermionen, hän oli samalla myös erittäin järkyttynyt siitä, että tytön kädet ja jalat olivat kietoutuneet ... Draco Malfoyn ympärille? Draco Malfoyn, joka näytti täydelliseltä Harry Potterin kopiolta, mutta silti Draco Malfoyn! "HARRY!" Hermione kiljahti haltioituneena, mutta Harryn korvaan se kuulosti lähinnä syylliseltä ääneltä, "Harry!" Dracon kädet olivat kietoutuneet Hermionen ympäri myös. Hänen silmänsä olivat nyt auki ja hän katsoi Harrya kohti lähes huvittunut ilme kasvoillaan. Harryn teki mieli lyödä häntä. "Hei Harry," Draco sanoi. "Kas, olet löytänyt pyjamani. Vaikkakin minä yleensä pidän myös sitä yläosaa." Hermione purskahti itkuun. "Harry," hän sanoi taas, nousi ylös ja nilkutti kohti Harrya. "Olet elossa!" "Sanoinhan sinulle, että hän on elossa," Draco sanoi kuulostaen närkästyneeltä. Hermione näytti siltä niin kuin hän olisi halunnut halata Harrya oikein lujaa, mutta nolostui hieman punastuenkin sekä siitä, kuinka poika oli ilman paitaa, että siitä kuinka hän oli sidottuna käsistään pylvässängyn pilareihin. "Onko tuo--?" Hermione kysyi osoittaen Harryn ranteita. "Kietomisloitsu," Harry sanoi lyhyesti. Hermione veti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä Harrya; "Lopeti Loitsuimes!" Harryn ranteet vapautuivat ja kädet tippuivat hänen syliinsä. Sekunnissa Hermione oli kietonut kätensä pojan ympäri itkien hänen hiuksiaan vasten. Hermionen olan yli Harry näki kuinka Draco nousi ylös karistaen pieniä lasinsiruja vaatteistaan. Hän katsoi Harrya ja Hermionea vihreissä silmissä kylmä katse. Harry kietoi kätensä Hermionen ympäri melko jäykästi. Jostain käsittämättömästä syystä hän tunsi olevansa hyvin vihainen Hermionelle. "Missä Ron on?" Harry kysyi äkkiä. "Ron?" Hermione vetäytyi taaksepäin hieraisten punertavia silmiään. "Hän.. hän on koulussa," Hermione sanoi yllättyneenä. "Jätin hänelle viestin." "Jätit Ronille viestin?" Harry sanoi hämmästyneenä. Hermione avasi suunsa, mutta sulki sen sitten nopeasti uudelleen. Hän ei voinut uskoa että Harry oli niin tyly häntä kohtaan; hän ei myöskään voinut uskoa että Harryn ensimmäiset sanat hänelle olivat 'Missä Ron on?'. Eikö Harry ollut ollenkaan onnellinen nähdessään hänet? "Ron vihaa Dracoa," Hermione sanoi ääni väristen. "Hän ei olisi kuitenkaan suostunut lähtemään meidän mukaamme." "Olisihan," Harry sanoi. Hermionen oli pakko myöntää, että se oli totta. "Okei, ehkä hän olisi.. koska kyseessä oli kuitenkin sinä," hän sanoi, "mutta olisin joutunut selvittämään tämän koko sotkun Ronille ja meillä olisi mennyt iäisyys suostuttelussa ennen kuin hän olisi vapaaehtoisesti lähtenyt Dracon kanssa samaan matkaan ja ajattelin että olisimme takaisin kuitenkin aamuun mennessä ja Harry..." Hermionen ääni katkesi. "Kun sain selville... kaikki mitä pystyin enää ajattelemaan oli sinä. Ja se että sinä olet kunnossa." Harry vain tuijotti tyttöä omituinen ilme kasvoillaan. "Kuulinko nyt ihan oikein?" hän sanoi. "Kutsuitko äsken Malfoyta Dracoksi?" Draco otti askeleen eteenpäin asettaen itsensä Hermionen ja Harryn väliin. "Hei, Potter," hän sanoi terävästi. "Tiedän ettet pidä minusta. Minäkään en pidä sinusta. Olisin jättänyt sinut isäni hellään huomaan tai vankityrmään kuolemaan jos olisin itse saanut päättää. Mutta kun en saanut. Voit joko uskoa minua tai et, mutta usko edes Hermionea kun sanomme että olemme täällä PELASTAMASSA HENKEÄSI SENKIN TYPERÄ KIITTÄMÄTÖN PALIKKA!" Draco huusi viimeiset sanat. "Joten. Jalkaa toisen eteen. Mennään!" Harry räpäytti silmiään ja sanoi sitten täysin rauhallisella äänellä, "Minä en lähde sinun kanssasi yhtään mihinkään." Hermione ja Draco tuijottivat Harrya. Edes Draco ei löytänyt sopivia sanoja. Lopulta, pitkän hiljaisen tauon jälkeen Hermione henkäisi pienellä äänellä, "Mikset?" Harry huokaisi ennen kuin kertoi kaiken Siriuksesta, McNairin Suuresta Suunnitelmasta hänen henkensä pitimiksi, Voldemortista ja Matohännästä. Lopulta hän lisäsi, "Ja luulen että äidilläsi on jotain todella pahasti vialla, Draco." "Ahaa," Draco sanoi huokaisten. "Pilkkakirveillä vielä heitellään. Tietysti. Kiitos, kiitos." "Ei," Harry korjasi, "tarkoitan, että hänellä on oikeasti jotain vialla. Hän vaikuttaa todella onnettomalta ja tänään aamupäivällä hän pyörtyi kun Matohäntä ja McNair toivat Siriuksen tänne." Draco meni sanattomaksi. Hermionen huulet tärisivät, mutta hänen leukansa pysyi tiukasti liikkumattomana. "Selvä se sitten," hän sanoi. "Olemme pelastusretkellä muutenkin. Nyt meidän täytyy vaan pelastaa lisäksi vielä Sirius." "Se ei tule olemaan helppoa," Harry sanoi. "Yritin tänään päästä vankityrmään mutta salin salaovella on kaikkia erilaisia hälyttimiä--" "Jokaiseen maanalaiseen kammioon mentävällä ovella on loitsu," Draco sanoi, "sinussa täytyy olla ainakin pisara Malfoyn verta jotta pääset niistä ovista sisään. Me ei tykätä tunkeilijoista." "Tai kenestäkään muusta," Harry lisäsi. "Tässä talossa ei ole mitään erityisen paljon positiivista energiaa, tiesitkö sitä Malfoy? Sen olen oppinut täällä asuessani. Ainiin ja tietysti sen, että tarvitisisitte paljon paremman lämmityssysteemin. Tänne jäätyy." "Harry, olet varmasti oppinut paljon tarpeellisia asioita," Hermione sanoi lepytellen. "Olen varma että--" "Kaikki on aina vain pelkkää oppimista ja kotitehtäviä sinulle, Hermione," Harry keskeytti melko ilkeästi. "Selvä sitten. Kerron mitä olen oppinut. Olen oppinut että Malfoyn suvussa liikkuu periytyvää hulluutta, mikä kuulostaakin aivan loogiselta ottaen huomioon tämänkin talon täydellisen pököt asukkaat; olen oppinut että blondeilla ei todellakaan ole hauskempaa; ja ai! ainiin, olen oppinut myös sen, että Dracolla on täydellinen Iso-Britannian kartan muotoinen syntymämerkki takapuolessaan." "Eikä ole," Draco sanoi. "Onhan!" "Voi hyvä elämä, antakaas kun minä katson," Hermione sanoi. "Ei!" Draco ja Harry huudahtivat yhteen ääneen. "Mitä sinä siitä välität Harry, ei se ole edes sinun ruumiisi," Hermione esitti hyvän pointin. "No.. jos olet oikein hyvä tyttö, voin ehkä näyttää sinulle osan Skotlantia.." "Se on minun ruumiini," Draco sanoi terävästi, "enkä todellakaan anna lupaa vilautella sitä kenelle tahansa. Katso nyt itseäsi!" hän lisäsi, "Hypit täällä ilman paitaa.. Et varmaan malttanut odottaa hetkeäkään että saisit vaatteeni pois, vai kuinka? Onko mukavaa kun saa välillä katsella ruumista jossa on oikeat lihaksetkin, Potter?" "Älä ole tyhmä," Harry sanoi. "Sinulla on täydelliset spagettikädet ja tiedät sen varsin hyvin Malfoy!" Harry heilautti kättään ympäri ilmassa. "Katso! Pelkkää luuta ja nahkaa!" "PÄÄ KIINNI KUMMATKIN!" Hermione kiljahti lopulta. "Voisimme tämänkin ajan käyttää puhuen Siriuksesta, mutta eeeeeiii - teidän tarvii käyttää kallisarvoista aikaa typeriin tappeluihinne!" "Aivan," Harry sanoi viiltävän syyllisyyden pistäessä sydäntään. "Selvä." Sitten se tapahtui. Makuuhuoneen ovelta kuului luja koputus. Kaikki kolme jähmettyivät samassa hetkessä tuijottaen toisiaan silmät suurina toivoen koputtajan lähtevän pois, mutta ääni vaan jatkui ja jatkui lujempana ja ponnekkaampana. Oven vanhat saranat näyttivät lähes ratkeavan. Harry katsoi Hermionea ja Dracoa. "Te kaksi," hän sihisi, "Vaatekaappiin! Heti!" *** << Edellinen luku (4)       Etusivulle       Seuraava luku (6) >>