D r a c o   D o r m i e n s

~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ uomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.

6. luku ~ Poika Joka Kiukutteli

Hermione ja Draco sukelsivat vaatekaappiin piiloutuen vaatteiden sekaan. Draco löi narisevan puuoven nopeasti kiinni perässään. Harry heilautti taikasauvaansa rikkoutunutta ikkunaa kohti ja kuiskasi hiljaa "Entistus!". Tuhannet pienet lasinsirut leijailivat ilmassa liimautuen kohti ikkunaa ja muodostaen nopeasti täydellisen ehjän ikkunalasin. Harry hyppäsi sängylle ja tarttui käsillään sängynpylväistä juuri sillä hetkellä, kun huoneen ovi lehahti auki lähes räjäyttäen vanhat saranat liitoksistaan. Lucius Malfoy juoksi sisään täydessä raivossa.

"Poika!" hän kiljui Harrylle. Lucius muistutti hieman Dracoa suuttuessaan; hän oli hyvin kalpea, mutta hänen vaaleille poskipäilleen ilmestyi kaksi kirkkaanpunaista täplää. "Miksi et avannut ovea?" Lucius karjui.

"En tiedä," Harry sanoi tasaisen tylsällä äänellä. "Ehkäpä yksi syy löytyisi siitä, että olet sitonut minut sänkyyn?"

Lucius oli selvästi hieman hämillään. "Olin täysin unohtanut," hän myönsi ja osoitti taikasauvallaan Harrya tiuskaisten "Lopeti loitsuimes!"

Harry antoi käsiensä tippua syliin. "Kiitti," hän sanoi. "Miten Nar-- äitini voi?"

"Hän on kunnossa," Lucius sanoi nopeasti.

"Voinko nähdä hänet?"

"Et," Lucius sähähti. "Tarvitsen apuasi eräässä asiassa. Minun on mentävä alas vankityrmään ja haluan että tulet mukaani."

Harry tuijotti Luciusta. Juuri tätä kutsua hän oli toivonut. Nyt hänellä olisi vihdoin mahdollisuus nähdä missä Lucius kumppaneineen piti Siriusta. Harryn mielessä välähti kuitenkin huoli jättää Hermione ja Draco lukittuna vaatekaappiin. Toisaalta Lucius Malfoyn toiveiden torjuminen ei ollut myöskään mikään vaihtoehto. Lucius näytti jo nyt tarpeeksi vihaiselta.

"Selvä," Harry sanoi, nousi ylös sängyltä ja lähetti sanattoman ajatusviestin 'sinnitelkää siellä hetki' kohti vaatekaappia kävellessään Luciuksen perässä kohti huoneen ovea.

***

Vaatekaapissa oli pilkkopimeää. Toinen puoli Hermionen kasvoista oli litistynyt vasten karheaa kangasta. Hänen toinen polvensa oli lukkiutunut vasten Dracoa ja hänen puutunut kätensä oli nauliintunut Harryn laukun alle. Hermione kuuli Dracon pehmeän hengityksen vieressään ja etäisesti hän kuuli myös Luciuksen ja Harryn keskustelun vaatekaapin paksun oven läpi. Hän kuuli kuinka Lucius käski Harryn lähteä kanssaan vankityrmiin. Hän kuuli kuinka Harry lupautui Luciuksen pyyntöön ja käveli pois makuuhuoneesta sulkien oven perässään.

Draco puhui ensin. Itseasiassa hän ei oikeastaan puhunut mitään, ellei rankkaa kiroilemista lasketa. Draco toisti uudelleen kaikki tuntemansa kirosanat, joista osa oli hyvinkin luovia ja melko taiteellisiakin tavallaan. Hermione henkäisi kesken kirosanojen pitkän listan. Hän ei ollut koskaan tiennytkään että luudalla pystyisi tekemään niin..

"Tuota.." Hermione sanoi lopulta. "Anteeksi että keskeytän, vaikka nautin esityksestäsi kyllä kovasti, mutta luulisin että meidän on yritettävä päästä pois tästä vaatekaapista nyt. Käteni on ihan puutunut."

"Emme pääse pois täältä," Draco sanoi hitaasti. "Ovi on lukittu ulkoa päin."

Hermione tuijotti poikaa suu aiki. "Mitä tarkoitat?"

"Mitä osaa 'ovi on lukittu ulkoa päin' -lauseesta et ymmärtänyt? Ihan totta.. luulin että sinun piti olla se viisas noita." Draco sanoi terävästi.

"Yksi pieni avaamisloitsu--"

"Ei," Draco sanoi. "Tämä vaatekaappi on suojattu kaikilta loitsuilta. Isäni lukitsi minut tänne usein pienenä jos en totellut häntä, joten usko minua kun sanon ettei mikään, siis mikään, loitsu tehoa."

"Isäsi kuulostaa hirvittävältä henkilöltä."

"Jätä perheeni pois tästä, Granger," Draco sanoi lyhyesti.

"Granger?" Hermione kivahti äkäisesti. "Ensin Harry ja nyt sinä! Miksi te kummatkin yhtäkkiä vihaatte minua? Yritin vain pelastaa Harryn hengen. En tiedä mikä sinun valituksen syysi on, mutta--"

"Haluatko tosiaan tietää?" Dracon ääni oli kylmä ja etäinen. Se ääni oli Hermionelle tuttu niistä kaikista tuhansista kiusaamisista ja pilkkaamisista, joista Draco oli varsin kuuluisa Tylypahkan käytävillä.

"En," Hermione sanoi kylmästi.

"Valois," Draco hengähti. Kirkas säde välähti taikasauvan päässä valaisten hetkessä koko pimeän vaatekaapin. Hermione säpsähti. Dracon kanssa oli paljon helpompaa keskustella pimeässä kun hän pystyi yhdistämään sen kylmän ja matalan äänen niihin kalpeisiin kasvoihin jotka hän muisti niin tarkasti koulusta. Nyt hän oli taas kasvotusten Harryn kanssa. Pojan silmät kuulsivat himmeässä valossa kuin tummat jalokivet. Kaikki näytti niin Harrylta.. paitsi se kasvoille nouseva vihainen hymy. Se oli Dracon.

"Potter," Draco sanoi lyhyesti, "on ollut täydellinen palikka ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin: hän ei voi sietää ajatusta, että minä pelastaisin hänet jostain. Ymmärrän sen. Tuntisin itsekin samoin hänen tilanteessaan."

"Ja se toinen syy?" Hermione kysyi.

"Hän on kateellinen," Draco sanoi.

Hermionen sydän teki kiepin vatsanpohjalla ja hypähtii sieltä aivan ylös asti juuttuen kurkunpohjalle. "Kateellinen?" hän sanoi hiljaa. "Mistä?"

"Älä ole tyhmä, Hermione."

Tyttö ojensi kätensä vaatekappaleiden välistä ja tarttui Dracon käteen puristaen sitä tiukasti. "Mitä oikein tarkoitat?"

Dracon käsi pysyi liikkumattomana Hermionen kämmenellä. "Tiedän mitä haluat kuulla," hän sanoi. "Mutta onko tämä se tilanne jossa sen haluat kuulla?"

Hermione oli hetken hiljaa. Oliko tämä tosiaan se tilanne, jossa hän haluaa kuulla että Harrylla ehkä, mahdollisesti, jonkin kumman ihmeen kautta olisi jotain tunteita häntä kohtaan (tai edes yksi pieni tunne - mikä tahansa tunne)? Haluaisiko hän kuulla siitä Dracon vaeltaessa Harryn mielen sopukoissa kuin mikä tahansa venäläinen vakooja? Se olisi häväistys. Sitäpaitsi Draco saattaisi olla väärässäkin.

Hermione pudisti päätään ja veti kätensä pois Dracon kädestä. "En," hän sanoi.

"Vaikka tunnenkin kaiken mitä Harry tuntee," Draco sanoi yhtäkkiä, "se ei tarkoita ettenkö olisi lopettanut tuntemasta omia tunteitani."

Hermione tuijotti poikaa. "Mitä sinä tunnet?" hän kysyi -- ja suureksi hämmästyksekseen hän oli yhtä innokas kuulemaan vastauksen tähän kysymykseen kuin edelliseenkin.

Draco oli laskenut päätään, eikä Hermione enää nähnyt kuultavan tummia silmiä - vain himmeän valon joka taittui Harryn silmälasien sangasta.

"Juuri nyt tunnen olevani näkäinen." Draco sanoi. "Erittäin, erittäin nälkäinen. En ole syönyt eilisen lounaan jälkeen mitään."

"Ai." Hermione sanoi selvästikin pettyneenä. Hän veti Harryn laukun vaatepinon alta etsien sormillaan vetoketjua. Hermione istui nyt Dracon vieressä selkä vasten vaatekaapin takaseinää. "Toin vähän ruokaa mukana.. täällä olisi suklaasammakkoja, kermakaljaa ja pikkelssiä."

Draco kurtisti kulmiaan. "Sanoin olevani nälkäinen - en raskaana."

Hermione kikatti. "No, mitään muuta meillä ei ole."

"Selvä sitten. Heitä minulle yksi kermakalja. Jos juon niitä tarpeeksi monta, ehkä tämä vaatekaapissa istuminenkaan ei tunnu enää niin ankealta."

***

Harry seurasi Lucius Malfoyta läpi jo tutuksi tulleen mutkaisen käytävän kunnes he saapuivat suureen saliin, jossa Lucius veti salaoven auki käskien Harryn seuraamaan häntä. Harry astui ensimmäiselle kivirappuselle yrittäen olla koskematta mihinkään. Hän ei halunnut laukaista lisää hälyttimiä, sillä hänessähän ei virrannut pisaraakaan sitä kuuluisaa Malfoyn verta.

Harmaat kivirappuset johtivat kosteaan pimeyteen, jota valaisi vain pieni valo Luciuksen taikasauvan päässä. Kaikki oli kuin suurta labyrinttia: kapeita käytäviä mutkitteli joka suuntaan kuin suuri lammikko kalkkarokäärmeitä. Harry yritti painaa matkaa muistiin mutisten "vasen, oikea, oikea, tiukka vasen" jokaisen käännöksen kohdalla, mutta hänellä oli pieni aavistus ettei hän muistaisi ainuttakaan käännöstä enää hetken kuluttua.

Lucius Malfoy puhui koko matkan aikana vain kerran, kun he ohittivat taas yhden ohuen käytävän jonka seinät olivat katettu säröisellä marmorilla. "Tämä olkoon hyväksi opiksi sinulle, poika" hän sanoi.

Lucius käveli ohi lukuisten kolkkojen sellien, jotka kehystivät suuren tyrmän kylmiä seiniä. Hän pysähtyi yhden sellin voimakkaiden rautaisten kaltereiden eteen. Harry pysähtyi miehen perässä tietäen jo etukäteen mikä näky häntä sellissä odottaisi.

Selli oli kapean kylmä huone jonka vanhoilta kiviseiniltä tippui hiljakseen ruskeaksi värjäytynyttä vettä. Kova lattia oli päällystetty ohuella olkikerroksella. Sellin kauimmaisella seinällä oli kylmä kivipenkki jonka päällä makasi risaisiin kaapuihin puettu mies.

Se oli Sirius.

"Iltaa, Musta," Lucius sanoi ja Sirius nousi ylös. Harry huokaisi helpotuksesta nähdessään, että sitomisloitsu oli otettu pois Siriuksesta. "Kaikki hyvin? Onko sänky tarpeeksi pehmeä? Tyynyt tarpeeksi muhkeita?"

Sirius murahti pitkään ja matalalta kuin koira.

"Selvä," Lucius sanoi. "Hienoa nähdä että olet omaksunut Animaagin taitosi jo niin syvästi, ettet osaa enää puhuakaan ihmisen tavoin."

Sirius käänsi päänsä poispäin.

Lucius pudisti päätään inhon vallassa, siirsi katseensa alas ja veti kaapunsa vasemman hihan ylös paljastaen kalpeaa käsivartta koristavan pimeyden piirron; mustan pääkalloa ja käärmettä esittävän merkin. Hän nosti kätensä kohti kasvojaan ja puhui kohti merkkiä niinkuin kännykkään. "McNair!" Lucius karjui. "Peter! Missä olette?"

Miehen käsivarteen tatuoitu pääkallo liikutti leukojaan pienen äänen kantautuessa selliin. "Emme pääse tyrmään ilman sinua," merkki puhui. "Tarvitsemme jonkun avaamaan salaoven."

"Hitto," Lucius tiuskaisi ja katsahti kohti Harrya. "Onko sinulla taikasauvaasi mukana poika?"

"On," Harry sanoi ojentaen sauvaansa kohti Luciusta.

"Oikein hyvä Draco," Lucius sanoi väläytäen terävää hammasrivistöään. "Katso Mustan perään kunnes palaan Peterin ja McNairin kera. Heitä häneen vaikka jalanlukituskirous jos hän liikkuu. Olet tarpeeksi vanha ottaaksesi hieman vastuuta täällä," hän lisäsi. "Nähdään onko sinussa ainesta poika."

Harry uskoi että kyse oli kuitenkin enimmäkseen siitä, että Lucius oli pulassa eikä hän voinut raahata sairasta Narcissaakaan yläkerrasta häntä auttamaan. Harry ei kuitenkaan valittanut. "Selvä isä," hän sanoi. "Pysyn täällä."

Lucius lähti jättäen innostuneen Harryn seisomaan keskelle pilkkopimeää vankityrmää. Samassa kun hän kuuli suuren rautaoven sulkeutuvan kaukana Luciuksen perässä, Harry juoksi kohti sellin kaltereita ja huusi, "Sirius! Sirius, älä pelästy, minä täällä-"

Sirius nosti päätään. "Harry," hän sanoi. "Mitä olet tehnyt hiuksillesi? Ne näyttävät typeriltä."

Harry meinasi tukehtua yllätyksestä. "Sinä tunnistat minut?!"

Sirius naurahti. "Olen koira, Harry," hän sanoi. "Tunnistan sinut aina tuoksustasi ennemmin kuin ulkonäöstäsi. Tiesin että olet täällä siitä asti kun tulin tänne."

Harry nojasi päätään kylmiä kaltereita vasten. Hän oli huojentunut siitä, että edes joku tunnisti hänet - vaikkakin sitten hänen tuoksustaan.

"Otit kuitenkin hirmuisen riskin naamioituessasi Lucius Malfoyn pojaksi," Sirius sanoi tiukasti. "Mitä käytit? Monijuomalientä?"

"Jotain sinne päin," Harry sanoi kertoen Siriukselle mahdollisimman nopeasti mitä kaikkea oli tapahtunut lähipäivien aikana. Sirius kuunteli hiljaa välillä nyökäten tai huokaisten hämmästyksestä kunnes Harry pääsi tarinassaan kohtaan, jossa Sirius tuotiin Dracon huoneeseen ja Narcissa pyörtyi.

"Narcissa," Sirius sanoi syvästi mietiskellen. "Siinä vasta mysteeri."

"Mitä?"

"Narcissa Hardesty," Sirius sanoi, "oli vuosikurssinsa kaunein tyttö Tylypahkassa. Hän oli kaksi vuotta Jamesia, Lilyä ja meitä muita vanhempi. Erittäin hyvä oppilas ja hyvin suosittu. Mutta sitten viimeisenä Tylypahkan vuotenaan hän meni kihloihin sen limaisen palikan, Lucius Malfoyn kanssa. Kukaan ei ymmärtänyt miksi. Se oli vuoden suurin mysteeri. Hän ei koskaan voinut sietää Luciusta tai ainuttakaan hänen Luihuiskavereistaan. Narcissa," Sirius jatkoi," oli Korpinkynnessä."

Harry katsoi Siriusta tiukasti silmiin. Oli vaikeaa kertoa mitään miehen kasvoista, sillä ne olivat mudan, kuran ja veritahrojen peittämät, mutta Harryn mielestä Sirius näytti melko katkeralta.

"Sirius.. olitko ihastunut häneen?" Harry vaati.

"Ehkä," Sirius myönsi. "Tunsin hänet melko hyvin, Harry. Hän oli hyvä ihminen, vannon vaikka henkeni sen puolesta -- mutta toisaalta samaahan olisin sanonut Peteristä ja katso miten hänen kävi."

"Joten sanot että minun pitäisi--" Harry aloitti, mutta Sirius keskeytti hänet.

"Pidä vain silmäsi auki Harry."

"Unohda hänet, Sirius," Harry sanoi, "meidän tarvitsee nyt saada vain sinut ulos täältä."

Sirius pudisti päätään. "Ei nyt," hän sanoi. "Malfoy on täällä minä hetkenä hyvänsä."

"Tiedän sen," Harry sanoi. "Ajattelinkin tulla tänne takaisin myöhemmin tänään. Minulla on isäni viitta ylhäällä laukussani. Se peittää meidät kaikki. Jättäisin Dracon tänne," Harry lisäsi synkästi, "mutta tarvitsen hänet avamaan ovia. Ne aukeavat vain todellisille Malfoyille."

Sirius nosti kätensä haroakseen sormillaan tummien hiusten läpi kun Harry näki hänen toisen kätensä olevan kahlittuna kivipenkin reunaan paksulla ruosteisella teräsketjulla. "Harry," Sirius sanoi. "Tiedän ettet pidä siitä Malfoyn pojasta, mutta pidä huoli että hän peittyy näkymättömyysviitan alle, okei? Koska jos he saavat hänet kiinni, he luulevat häntä sinuksi. Ja se siitä pojasta sitten."

Harryn kurkku tuntui erityisen kuivalta. "He suunnittelevat tappamistani, eikö vain Sirius?"

"Pahempaa," Sirius sanoi ankeasti. "Kuulin McNairin ja Matohännän keskustelevan Suuresta Suunnitelmasta tänään. Heidän aikeensa on yrittää käyttää minua houkuttimena saadakseen sinut tänne kartanoon. He toimittaisivat sinut suoraan Voldemortille, joka haluaa käyttää laaserikirousta sinuun--"

Sirius keskeytti lauseensa. Kaukaa kuului selkeä kajahdus, joka merkitsi vain yhtä asiaa: rautaoven vanhat saranat narisivat auki. Harry perääntyi kaltereilta ja otti taikasauvansa selkeästi esille kun Lucius, McNair ja Matohäntä kävelivät tyrmään.

He eivät huomioineet Siriusta. Lucius nyökkäsi nopeasti Dracolle. "Pysy täällä poika," hän sanoi. "Haluan että näet tämän."

Harry puristi kätensä tiukkaan nyrkkiin. Hän tiesi etteivät he aikoneet satuttaa Siriusta -- kuollut panttivanki oli huono panttivanki -- muttei hän pitänyt siitä mihin asiat selvästikin olivat menossa.

Lucius otti taikasauvansa esille pitäen sitä ilmassa Dracon edessä. McNair heilautti oman sauvansa vasten Luciuksen sauvan kärkeä. Matohäntä nosti kiiltävän kätensä ilmaan koskettaen kumpaakin taikasauvaa. "Esites majestetus," hän sihisi vikisevällä äänellä.

Kirkas vihreä valonsäde kasvoi taikasauvojen ja maagisen käden yhteensulautumasta muotoutuen olkapäiksi jotka kannattelivat miehen päätä. Miehen kasvot olivat sumeat ja epätarkat, mutta Harry tunnisti hänet heti -- kenelläkään muulla ei ollut samanlaisia litistyneitä ja ilkeitä kasvoja, joiden keskellä kimalsi kaksi kissansilmää.

Voldemort.

"Herra," Lucius sanoi matalalla äänellä jossa oli syvää kunnioitusta.

"Miksi olette kutsuneet minut?" Voldemortin himmeä kuva sanoi sumealla, karskilla äänellä.

"Halusimme näyttää teille, että olemme onnistuneet Sirius Mustan kaappaamisessa," Matohäntä sanoi nostaen leveän hymyn pienille, lihaville kasvoilleen. "Näettekö hänet sieltä?"

Voldemortin kuva käänsi kasvonsa kohti Siriuksen selliä. Katse kääntyi Siriuksesta kohti Harrya, joka tunsi tutun piston otsassaan. Hän puristi kynsiään yhä syvemmälle pehmeään kämmenlihakseen.

"Näen hänet," Voldemort sanoi. "Entä Harry Potter? Onko hänelle ilmoitettu?"

"Lähetin hänelle pöllöpostia kouluun, hyvä Herra," McNair sanoi.

"Selvä sitten," Voldemort sihisi. "Olette tehneet hyvää työtä. Teidät tullaan palkitsemaan." Kun kolmikko hymyili leveästi Herransa sanoille, Voldemort lisäsi tiuskaisten, "KUN olette tuoneet minulle sen pojan siis."

Ilkeän kolmikon leveät hymyt haihtuivat nopeasti. "Se tulee tapahtumaan mitä pikimmiten, Herra," Lucius sanoi.

Mutta Voldemort piti katseensa naulittuna Harryyn, jonka otsassa sykkivä kipu kasvoi kohisten. "Onko tuo poikasi, Lucius?"

"Kyllä, Herra."

Voldemortin katse ei liikahtanutkaan. "Hän näyttää kovasti sinulta, Lucius," hän sanoi lopulta. "Kun hänestä tulee tarpeeksi vanha, tuothan hänet minulle?"

"Tottakai, Herra."

Samassa hetkessä Voldemortin kuva hiipui pois. Hän ei selvästikään ollut pitkien jäähyväisten mies. Harry ei kuitenkaan valittanut, sillä hänen otsassaan pulppuileva kipu olisi kohta saanut hänet polvilleen.

Kuitenkin Harry oli sisimmissään iloinen otsassa tuntuvasta kivusta. Ainakin jokin kertoi hänelle, että hän todellakin oli vielä oma itsensä.

Lucius näytti hyvin tyytyväiseltä. Hän jopa laittoi kätensä Harryn olkapäille kun he poistuivat vankityrmästä. Harry yritti vielä kääntyä katsomaan Siriusta ennen kuin he menivät rautaoven läpi, mutta Sirius oli kääntänyt katseensa kohti seinää, eikä nähnyt häntä.

***

Draco oli juonut yhteensä neljä kermakaljaa samoin kuin Hermione. Viimeisestä pullosta oli noussut lyhyt mutta hyvin kikatusten täytteinen taistelu. Draco voitti. Yhden kermakaljapullon alkoholipitoisuus oli hyvin alhainen, mutta neljän pullon juominen tyhjään vatsaan toi Hermionelle kevyen ja hieman sekavan olon.

"Mitä jos typerä pieni poikaystäväsi ei koskaan tule takaisin?" Draco sanoi synkästi. "Olisi melko noloa kuolla omaan vaatekomeroonsa."

"Hän ei ole poikaystäväni," Hermione sanoi automaattisesti. "Ja hän kyllä tulee takaisin."

Draco katsoi häntä tiukasti kermakaljapullonsa läpi. "Miksi?" hän kysyi.

"Koska Harry ei koskaan jättäisi meitä tänne kuolemaan," Hermione sanoi hämillään. "Hän on ehkä hieman suuttunut minulle, muttei hän silti tappaisi ketään, vai kuinka?"

"Ei," Draco sanoi. "Tarkoitin miksei hän ole poikaystäväsi?"

Hermione ei pystynyt katsomaan Dracoa silmiin. Kello oli tosin neljä aamulla eikä hän ollut nukkunut yli kahteenkymmeneen tuntiin. "Koska," hän sanoi nyrpeästi, "hän ei pidä minusta sillä tavalla. Hän sanoi niin."

"Typerä palikka," Draco sanoi terävästi. "En usko että hän edes tietää mitä haluaa."

"Mitä Harry tuntee nyt?" Hermione kysyi, vaikkei ollut aikonutkaan.

Draco mietti hetken. "Hän on surullinen."

"Tiedätkö mitä tulen oikeastaan kaipaamaan?" kysyi Hermione, joka tunsi oudon leijuvan, lähes unenomaisen tunteen jokapuolella ruumistaan.

"Tämän kaiken Armanin keskellä istumista?" Draco ehdotti.

"En," Hermione sanoi. "Sinua. Meitä. Kun otamme kirouksen pois sinusta ja Harrysta, sinusta tulee taas ilkeä ja inhottava eikö vain?"

"Mutta hei, katso positiiviselta puolelta," Draco sanoi yrittäen kuulostaa hilpeältä, "Harry varmaankin lopettaa olemasta tuollainen typerys."

"Älä sano hänestä noin," Hermione sanoi, vaikkei sisimmissään edes tiennyt tarkoittiko hän sitä.

"Tiedätkö mitä minä jään kaipaamaan?" Draco sanoi. Hän ei katsonut Hermionea silmiin, mutta naulitsi katseensa tarkasti Hermionen pään yläpuolelle.

"Mitä?"

"Sitä että sinä olet ystäväni," Draco sanoi hyvin nopeasti. "Tarkoitan siis silloinkin kun luulit että olen Harry, kaikki oli aika hyvin.. Ennen minulla oli ystäviä kuten Crabbe ja Goyle, mutteivät he koskaan esimerkiksi kuolisi puolestani. He ehkä kuolisivat takiani mutta eivät koskaan puolestani.. saattaisin esimerkiksi käskeä heidän syömään myrkytettyjä suklaasammakkoja, jonka he ehkä tekisivätkin, muttei sitä oikeastaan voi kutsua luottamukseksi vaan lähinnä tyhmyydeksi mielestäni." Draco huokaisi. "Mutta sinä kuolisit Harryn puolesta, etkö vain?"

"Joo, "Hermione sanoi. "Toisaalta kyllä minäkin voisin kuolla hänen takiaan," hän lisäsi. Draco virnisti väläyttäen kauniit tasaisen valkoiset hampaansa. Hermione nojasi päänsä Dracon olkapäille. Poika istui tiukasti paikoillaan näyttäen hyvin vakavalta ja tutulta taikasauvan himmeässä valossa. "Sääli että alat ajamaan partaasi kohta," Hermione sanoi lähes unenomaisessa tilassa. "Rakastan tuota kuultavaa ihoasi. Olen aina rakastanut. Kun vedät ensimmäisen kerran partaterän tuota ihoa vasten, se kuultavuus lähtee pois ikuisiksi ajoiksi, eikä koskaan palaa takaisin."

Hermione nojasi päätään taaksepäin ja suuteli poikaa poskelle.

Draco käänsi katseensa alas tyttöön. Hänen silmänsä olivat vain muutaman sentin päässä Hermionen silmistä. "Hermione," Draco sanoi, "kenelle sinä puhut?"

"En tiedä," Hermione vastasi hiljaa ja suuteli Dracoa tällä kertaa suoraan suulle.

Mitä tahansa pahoja aavistuksia Dracolla oli mielensä perukoilla, ne eivät enää ilmestyneet takaisin. Hän tarttui Hermionea olkapäistä ja suuteli häntä takaisin voimakkaasti. Mitä tahansa pieniä ajatuksia Harrysta Hermionella oli, ne olivat kadonneet. Hän ei ollut koskaan suudellut Harrya, mutta hän tiesi ettei se olisi tuntunut tältä. Tämä tuntui vieraan, tai lähes vieraan ihmisen suutelemiselta. Jokainen pieni huulen kosketus lähetti lähes pelokkaan sävyisiä innostuneisuuden tunteita läpi kaikkien hermopäätteiden. Poika ei myöskään tuoksunut Harrylta. Poika tuoksui Dracolta: sitruunamehulta, pippurilta ja kylmän yön ulkoilmalta.

Mutta kun poika sanoi hänen nimensä -- hän sanoi sen Harryn äänellä.

Hermione ei välittänyt. He makasivat keskellä vaatekomeron lattiaa pyörien ympäri ja ympäri suudellen intohimoisesti jokaisessa kaapin kulmassa vierien toiselta sivulta aina toiselle sivulle asti pitäen tiukasti kiinni toisistaan. He olivat niin keskittyneitä toisiinsa, ettei kumpikaan heistä huomannut kuinka vaatekomeron ovi aukesi valaisten koko kaapin sisällön huoneesta hehkuvalla valolla. He olivat niin keskittyneitä toisiinsa, etteivät he edes lopettaneet ennen kuin kylmä, ankara ääni halkoi ilmaa kuin terävä veitsi.

"MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU!?" Harry huusi.

***

Hermione oli onneton. Harry ei puhunut hänelle ja näytti vahvasti siltä, ettei Harry puhuisi hänelle enää koskaan. Omituista kyllä, Hermione oli vielä puheväleissä Dracon kanssa -- vaikkei kuitenkaan kovin suurella innostuksella.

Draco ja Hermione olivat irrottautuneet toisistaan voimakkaasti sillä samalla hetkellä kun he tajusivat että Harry tuijotti heitä avonaisen vaatekaapin oven takaa. He olivat kuitenkin auttamattomasti myöhässä. Hermione oli kömpinyt ulos komerosta puoliksi hysteerisenä, sekä hyvin tahmaisena kaikesta siitä kermakaljasta ja suutelemisesta. Hän yritti tarttua Harryn käteen päästäkseen ylös komeron pohjalta, mutta Harry oli vain katsonut alas häntä niin kuin Hermione olisi ollut paidan sisältä löytynyt räiskeperäinen sisulisko, ja sanonut: "Älä. Koske. Minuun." hyvin matalalla, omituisen kylmällä ja päättäväisellä äänellä. "Tule ulos kaapista, Malfoy. Minun täytyy puhua kanssasi." Harry jatkoi nopeasti yhtä kylmällä äänellä.

Draco raahasi itsenä vaatekomeronsa pohjalta näyttäen melko pelokkaalta ja selvästikin varmalta siitä, että Harry aikoi lyödä häntä vähintäänkin kylkiluiden väliin. Mutta Harry ei koskenutkaan häneen. Hän näytti syyttävän vain Hermionea, joka pyöritteli varpaitaan vasten kivilattiaa istuen Dracon sängyn päädyssä kun pojat suunnittelivat Siriuksen pelastamista vankityrmästä.

"Meidän on kummankin mentävä alas vankityrmään," Harry sanoi tasaisen tylsällä äänellä. Hän selitti Siriuksen tilanteen ja nyt kummankin pojan päät kallistuivat kohti Harryn piirtämää pohjapiirrosta Malfoyn kartanosta ja sen alla piilevistä mutkikkaista käytävistä ja tyrmistä. "Sinun on tultava mukaani, koska tarvitsen ovien avaamiseen jonkun jossa virtaa Malfoyn veri. Mahtuisimme kummatkin näkymättömyysviitan alle, mutta ehkä on viisainta jos sinä pidät viittaa ja minä seuraan sitten hetken kuluttua perästä. Epäilykset varmasti heräävät, jos ovet aukeilevat ilman mitään näkyvää syytä. Ja pysy viitan alla -- olet ulkonäöllisesti tämän talon tappolistan kärjessä."

Draco nyökkäsi. "Parempi jos lähdemme kohta," hän sanoi. "Melko pian he alkavat odottaa Harry Potterin ilmestymistä tänne ja jos et.."

"Tiedän," Harry sanoi lyhyesti. "Ajattelin että voisimme lähteä heti."

"Hyvä idea," Draco sanoi. "Mutta.. entä Hermione?"

Harry siirsi terävän, kylmän ja vihaisen katseensa kohti Hermionea. "Lukitaan hänet vaatekaappiin," Harry ehdotti.

"En todellakaan mene takaisin kaappiin," Hermione sanoi hiljaa. "Minä tulen teidän mukaanne."

"Et varmasti tule," Harry sanoi kääntäen katseensa poispäin. "Tämä tulee olemaan vaarallista, enkä voi kokoajan huolehtia sinusta tai siitä että teet jotain typerää ja vaarannat turvallisuutesi."

"Tiedät varsin hyvin etten koskaan tee mitään typerää," Hermione sanoi raivoissaan.

"Luulen että olet juuri hetki sitten todistanut tuon väitteen vääräksi," Harry sanoi sujuvan katkeralla äänellä.

Hermione ei edes ajatellut mitä oli tekemässä kun otti viisi nopeaa askelta kohti Harrya ja läimäisi kämmenellään lujaa kohti pojan kalpeita kasvoja. Pohjapiirros putosi Harryn käsistä ja hän tuijotti tyttöä kasvoillaan suuri ihmetys - aivan kuin hänen taikasauvansa olisi juuri hypännyt pois hänen taskustaan laulaen maammelaulua kuusi oktaavia liian korkealta.

Draco virnisti. "Kannattaisi varmaan istua alas, Harry," hän sanoi. "Viimeksi kun hän teki minulle saman tempun, näin tähtiä ainakin kaksi päivää."

Harry ja Hermione käännähtivät kohti virnuilevaa poikaa yhtäaikaisesti ja kiljahtivat: "Pää kiinni, Malfoy!"

"Okei, ihan miten vaan," Draco sanoi. "Minä tästä menenkin ja istun tänne." Draco laahusti kohti huoneen kaukaisimpaa nurkkaa. Hän kuulosti vastahakoiselta, mutta Hermionella oli aavistus että Draco halusi pois paikalta, jottei sekaantuisi heidän tappeluunsa.

"En aio pyytää anteeksi," Hermione sanoi Harrylle jäätävällä äänellä. "Sinä ansaitsit sen."

"Niin," Harry sanoi näyttäen vielä melko yllättyneeltä. Hän noudatti Dracon ohjetta ja istui sängyn päähän nojaten jalkaansa vasten kylmää, rautaista sängyntolppaa. "Eikai tämä ole minun asiani muutenkaan."

Harry näytti niin onnettomalta, että Hermione tunsi pistävää syyllisyyttä rinnassaan. "Harry.. tiedän mitä varmaan ajattelet.."

"Ei. Et todellakaan tiedä."

"Tiedän ettet pidä Dracosta--"

"En pidä Dracosta?" Harry kuulosti siltä, niinkuin Hermione olisi juuri kertonut lähtevänsä lämpimälle kynttiläillalliselle Voldemortin kanssa. "Tämä on Draco Malfoy, Hermione. Ymmärrätkö ollenkaan, että keskustelemme Draco Malfoysta? Se sama kundi, joka on yrittänyt lähettää Hagridin Azkabaniin suurinpiirtein miljoona kertaa. Se sama tyyppi, joka kutsuu sinua kuraveriseksi. Se sama palikka, jonka isä sai Ronin isän erotettua Taikaministeriöstä."

"Hei, en tiennyt siitä mitään!" Draco huudahti huoneen toiselta puolelta.

"Pää kiinni!" Harry huusi pojalle kääntämättä katsettaan pois Hermionen suurista ruskeista silmistä. "Se sama Draco Malfoy, jonka olet aina toivonut kuolevan tai edes haihtuvan pieniksi palasiksi. Muistatko sitä Hermione?"

"Hän on muuttunut," Hermione protestoi tietäen kuinka tyhmältä oikeastaan kuulosti. "Hän ei ole enää samanlainen kuin ennen."

"Muuttunut?" Harry toisti kuulostaen siltä, niin kuin Hermione olisi juuri kertonut lähtevänsä kynttiläillalliselle Voldemortin kanssa JA vieden mukanaan pullon kalleinta vuosikertaviiniä. "Mitä Ron sanoisi jos tietäisi että olet imuutellut vaatekomerossa kundin kanssa, jonka isä erotti Arthurin vieden koko perheen lähes konkurssin partaalle? Ilman Fredin ja Georgen pilailukauppaa he asuisivat nyt kadulla ja sinä tiedät sen varsin hyvin!"

"Tuo ei ole reilua," Hermione sanoi tuntien syvää syyllisyyttä kuuliessaan Ronin nimen. "Sen teki Lucius, ei Draco. En minäkään syytä sinua siitä mitä Dursleyt ovat tehneet, enhän?" Hermionen ääni muuttui loppua kohden hiljaiseksi kuiskaukseksi. "Harry..." hän sanoi taas, "Draco on muuttunut. Kun yritimme päästä tänne sisään, hän hyppäsi minua kohti kiitävän nuolen eteen. Hän pelasti henkeni. Eikö se tarkoita mitään?"

Harry tuijotti Hermionea. Hänen ruskeat silmänsä olivat suunnattoman suuret, hänen kuultava ihonsa oli muuttunut lähes valkoiseksi ja hänen vaaleat, kosteat huulensa värisivät hieman. "Se johtuu monijuomaliemestä, Hermione." hän sanoi. "Tiedät sen. Kuulostat aivan Hagridilta, joka on juuri adoptoinut jonkun hirveän pedon ja uskotellut itselleen kuinka hyvätapainen ja kiltti se oikeasti on. Eräänä päivänä se kuitenkin puree kätesi irti. Joko sitten kun puramme tämän kirouksen, tai sitten ennen sitä."

"Mistä tiedät, että tämä kaikki johtuu kirouksesta, Harry?" Hermione sanoi vilkaisten nopeasti huoneen toisessa kulmassa istuvaa Dracoa.

"Koska," Harry sanoi, piti pienen tauon ja katsoi kohti Hermionea. Hermione näki että hän yritti päättää pitäisikö hänen kertoa jotain vai ei. "..koska.. pystyn tuntemaan kaikki tunteeni päinvastaisena."

"Tarkoitatko.. tarkoitatko että pystyt kuulemaan mitä Draco ajattelee?"

Harry pudisti päätään. "En. Jotain muuta." Hän otti taikasauvansa taskustaan ja vinkkasi Hermionen lähemmäs häntä. "Katso tätä," hän sanoi ja osoitti sauvallaan muutamaa kiviseinän halkeamien välissä kiipeilevää hämähäkkiä.

"Surmios!" Harry sihisi.

Pikimusta valonsäde kimposi taikasauvan kärjestä osuen yhteen pitkäjalkaiseen hämähäkkiin. Kirottu hämähäkki hyökkäsi yhtäkkiä kohti kumppaniaan puraisten ensin irti sen pään ja sen jälkeen jokaisen jalan yksitellen, kunnes toisesta hämähäkistä oli jäljellä vain pieni musta piste. Harry katsoi hämähäkin tuhoa ilkeä ilme kasvoillaan.

Hermionen silmät suurenivat kauhusta. "Harry," hän sanoi hitaasti, "oliko tuo.. se oli pimeyden voimia, eikö niin?"

"Ja tuo ei ollut edes mikään kovin inhottava kirous," Harry sanoi tympeästi katsoen taiottua hämähäkkiä, joka tallusti nyt poikki kivilattian entistä pulleampana. "Suurin osa niistä on paljon iljettävimpiä."

"Mutta.. mutta et ole tehnyt mitään pimeyden voimien kirouksia koko elämäsi aikana," Hermione sanoi täydellisessä shokissa. "Ja sitäpaitsi niiden opettelemiseen tarvitaan paljon harjoitusta.."

"En olekaan," Harry sanoi, "mutta tuo on," Harry sanoi vinkaten päätään kohti Dracoa. "Ymmärrätkö nyt?"

"Oi.. oi Harry," Hermione sanoi istuen pojan viereen sängyn laidalle. Hän näki kuinka onnettomalta ja surulliselta Harry näytti - ja se sai hänen oman sydämensä lähes murtumaan pieniksi palasiksi. Hän oli luvannut itselleen ettei tuntisi syyllisyyttä Dracon suutelemisesta, mutta nyt hän kuitenkin tunsi sen pistävän viillon. Mikään ei enää tuntunut järkevältä. Eihän hän ollut Harrylle velkaa mitään. Harry tuskin edes piti hänestä sillä tavalla, mutta yhtä kaikki; Hermione tunsi syvää syyllisyyttä yhdestä ainoasta suudelmasta. Hiljaa hän lupasi itselleen, ettei koskaan enää suutelisi Dracoa. Ei koskaan. "Pääsemme pois täältä, Harry. Haemme Siriuksen vankityrmästä, puramme kirouksen ja kaikki palautuu taas ennalleen."

"Mitä hyötyä minusta on Siriukselle kun olen tällainen?" Harry tuhahti. "Mitä jos yhtäkkiä sekoan ja minusta tulee mielisairas kuolonsyöjä? Tai mitä jos emme koskaan saa tätä kirousta purettua?"

"Siinä tapauksessa kalpimme Ministeriöön ja selvitämme tämän asian," sanoi Draco joka oli laahustanut kohti Harrya ja Hermionea nurkastaan tuntiessaan pahimman tappelunpuuskan olevan jo ohi. Hän tuijotti Harrya vihaisesti. "Voisitko jo lopettaa tuon itsesäälissä kieriskelyn Potter? Ei sinusta tule mielisairasta tai pahaa. Sinussa on osa minua, ei osa Voldemortia."

"Mitä eroa?" Harry sanoi tuijottaen lattiaa.

"Just. Aivan." Draco huokaisi. "Kerro minulle milloin kuuluisa Poika Joka Eli muuttui Pojaksi Joka Kiukutteli?"

"Hauskaa. Todella hauskaa." Harry sanoi. "Sääli ettei Luihuiskaverisi ole täällä aplodeeraamassa sinulle, Malfoy."

"En todellakaan toivonut saavani jakaa näitä ihmekaksosten lahjoja kanssasi, mutta huomaatko minun valittavan? Et." Draco sanoi.

"No en," Harry sanoi sarkastisesti, "sinun ongelmanratkaisumetodisi lääppiä Hermionea jokaisessa mahdollisessa välissä toimii sitten aivan täydellisesti! Sinä kohtaat kriisisi omalla tavallasi, minä omalla tavallani."

"Minun tapani on sentään paljon hauskempi." Draco huomautti.

"Sinun tapasi," Harry sanoi, "saa kohta aivosi lentämään pihalle komeassa kaaressa."

"Kas, sieltähän se vanha kunnon Malfoyn puoli löytyi," Draco sanoi tyytyväisesti. "Tunnistin heti tuon pahansisuisen temperamentin."

Harry ei edes jaksanut sanoa itselleen onnittelevasti hymyilevälle Malfoylle vastakommenttia. Hän vaan tuijotti virnistävää poikaa, nousi ylös, kaappasi pohjapiirustuksen lattialta ja sanoi; "Jos aiomme lähteä joskus, kannattaisi varmaan lähteä nyt."

Draco nappasi näkymättömyysviitan ja Hermione kalasti vaatekaapin pohjalle tippuneen taikasauvansa. Kävellessään kohti ovea, Harry mutisi hiljaa Dracolle hampaidensa välistä; "Hermione pitää sinusta vain siksi koska näytät minulta."

Draco ei jostain syystä enää hymyillyt.

***

Suunnitelman ensimmäinen osa sujui ihailtavan hyvin. Näkymättömyysviitan peittämä Draco käveli saliin, tarkisti reitin ja avasi salaoven Harrylle ja Hermionelle. He ryntäsivät alas harmaita kivirappusia Dracon seuratessa näkymättömänä perässä.

Käyttäen sekä Dracon muistia, että Harryn kiireessä piirrettyä karttaa, he löysivät hitaasti tiensä ulos sokkeloisista tunneleista. Hermione ei voinut uskoa kuinka suuri kartanon alla kiemurteleva tunneliverkosto oikeastaan oli. He ohittivat kymmeniä maanalaisia huoneita, joiden koot vaihtelivat tenniskentistä lentokenttiin. Muutamien kiviin kaiverrettujen huoneiden seinillä roikkui korumaisesti kimaltelevia tippukiviä.

"Talonne alla on enemmän huoneita kuin itse talossa, Draco," Hermione sanoi.

"Tiedän," Dracon ääni kantautui jostain takaapäin. "Kartano on ehkä vain kuusisataa vuotta vanha, mutta nämä tunnelit ja käytävät ovat olleet täällä jo vuosituhansia. Äitini muisteli kuulleensa joskus, että täällä on ollut kokonainen maanalainen kaupunki."

"Tiesitkö muuten, että äitisi kävi samaa koulua vanhempieni kanssa?" sanoi vieläkin melko vihaisen näköinen, mutta tilanteeseen jo hieman sopeutunut Harry.

"Tiesin että hän on ollut Tylypahkassa."

"Hän oli Siriuksen hyvä ystävä," Harry sanoi.

Dracon ääni muuttui matalaksi ja tasaiseksi. Hän kuulosti siltä, ettei haluisi puhua äidistään. "Äitini ei ole koskaan maininnut Siriusta."

Hermione seurasi vauhdilla eteenpäin kiitävää Harrya. Hän ei vieläkään voinut uskoa mitä hänen ja Dracon välillä oikein tapahtui vaatekomerossa. Mahtoikohan Draco miettiä samaa asiaa? Sitä oli tietysti vähän vaikea kertoa, ottaen huomioon, että poika oli näkymätön.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Hermione oli suudellut poikaa. Hän oli suudellut Ronia muutaman kerran viidentenä vuonna, muttei siitä tullut koskaan mitään sen kummempaa. Joka kerta kun heidän huulensa koskettivat toisiaan, Ron juoksi paniikissa pois pitäen sen jälkeen monen päivän mykkäkoulua ja vältellen Hermionen tapaamista. Hermione oli todennut heidän olevan parempia vain ystävinä, mikä olikin ollut helpotus heille kummallekin.

Sitten oli myös Viktor. Hermione hymyili itselleen. Viktor raukka. Hermione ei oikeastaan edes pitänyt hänestä, vaikkakin oli suudellut poikaa monesti eri tilanteissa. Hermione oli käyttänyt Viktoria vaan apukeinona saadakseen Harryn mustasukkaiseksi, mutta Harry näki tapansa mukaan täysin Hermionen läpi ja ymmärsi heti, ettei Hermione ollut tippaakaan kiinnostunut Viktorista.

Hermione muisti kuinka onnellinen hän oli ollut Kolmivelhoturnajaisten toisen koetuksen aikoihin kun hänelle ilmoitettiin, että hänestä tulisi erään kilpailijan panttivanki - "henkilö jota kilpailija kaipaisi ikuisesti." Hermione oli automaattisesti olettanut olevansa Harryn panttivanki. Kuinka pettynyt hän olikaan kun hän vihdoin tajusi olevansa Viktorin ikuisesti kaipaama henkilö.

"Perillä," jostain oikealta päin kuului Dracon ääni. "Odottakaa."

He seisoivat vankityrmän sisäänkäynnin edessä. Vahva rautaportti oli lukittu paksulla puupalkilla ja käärmeemuotoisella lukolla. Draco teki lukolle jotain, mistä kuului koliseva ja kilisevä ääni. Hetken kuluttua hopeinen käärmelukko tippui sivulle ja vahva rautaportti narisi auki.

Harry puristi Hermionen kättä kun he kävelivät läpi suunnattoman suuren portin. Hermione liu'utti sormensa Harryn sormien välistä ja puristi vieläkin lujempaa. Vankityrmässä oli pelottavaa ja pimeää. Harry veti Hermionea eteenpäin, ja takaansa hän kuuli Dracon askelten hiljaiset äänet.

Harry lakosi polvilleen kaltereiden edessä ja Hermione seurasi esimerkkiä tiputtaen polvensa vasten jäätävän kylmää kivilattiaa. "Sirius," Harry kuiskasi. "Sirius, oletko hereillä?"

Vastausta ei kuulunut. "Sirius," Harry toisti lujempaa.

Pieni räjähtävä valo halkaisi yhtäkkiä vankityrmän sakean pimeyden. Hermione tajusi samassa, että valo tuli taikasauvasta. Se laajeni nopeasti valaisten koko sellin paljastaen olkien peittämän kivilattian, kosteat seinät sekä Lucius Malfoyn ja Matohännän, jotka istuivat sellin kivipenkillä. Lucius piteli käsissään kuultavaa taikasauvaa ja tuijotti Harrya raivon hiipiessä miehen pitkille, kalpeille kasvoille.

"Draco," hän sihisi hampaidensa välistä. "Mitä teet täällä?"

Hermione kuuli oikean Dracon henkäisevän shokista takanaan. Harry oli liian järkyttynyt puhuakseen. Hänen katseensa kiisi hurjaa vauhtia Luciuksen kasvoista kohti kivipenkkiä, jossa Sirius oli juuri hetki sitten maannut.

Hermione tajusi, että hänen oli nyt tehtävä jotain. Hän nousi nopeasti ylös irroittaen kätensä Harryn kädestä. "Herra Malfoy," hän sanoi. "Tämä on kaikki minun syytäni."

Luciuksen katse kääntyi kohti Hermionea, joka näki miehen kasvoille nousevan syvän epäluulon. "Ja kuka sinä sitten olet?" Lucius kysyi.

"Olen Dracon tyttöystävä," Hermione vastasi. "Olen.. Lavender Brown."

Hermione puraisi huultaan ja lähetti mielessään anteeksipyynnön Lavenderille, jonka nimen hän oli valinnut muistaessaan, että Brownien perhe on vanhaa ja arvostettua velhosukua, jonka Lucius Malfoy varmasti tiesi.

Harry, joka tuijotti tyttöä tyhjä ilme kasvoillaan kuin täytetty sammakko, yritti puristaa Hermionen nilkkaa merkiksi. Palkaksi Hermione talloi sujuvasti kengällään Harryn käden päälle.

"Minulla ja Dracolla oli pieni väittely," hän sanoi räpsyttäen pitkiä silmäripsiään Luciukselle. "Draco sanoi että teidän perheellään on Englannin suurimmat vankityrmät, ja minä taas puolestani väitin että mahtavimmat tyrmät löytyvät Rookwoodseilta.." Hermione purskahti itkuun, mikä sinänsä ei vaatinut kovasti ponnistelemista ottaen huomioon lähihetkien erilaiset tilanteet. Kuten Hermione odotti, Lucius Malfoy ei osannut mitenkään ennakoida teinitytön itkunpurskahdusta, vaikka kaiken maailman kidutuksia ja pimeyden voimia käyttikin varsin sujuvasti. Lucius näytti menevän lähes shokkiin.

"Lopeta tuo," hän sanoi Hermionelle. "Miten sinä edes pääsit kartanoomme?"

"Hormipulverilla," Hermione sanoi itkien yhä vuolaammin. "Minulla oli niin kova ikävä Dracoa kun häntä ei näkynyt koulussa.. ja halusin nähdä Sirius Mustan, koska hän on kaikkein pelottavin velho koko Englannissa, enkä voinut uskoa että te oikeasti olitte saaneet hänet kiinni, Herra Malfoy.. oi, en osannut edes aavistaa kuinka suuri ja mahtava velho Dracon isä onkaan.."

Lucius suoristi selkäänsä. "Noh," hän sanoi. "Ei tässä mitään harmia ole ehtinyt tapahtumaan.. varsinkaan kun Musta ei edes ole täällä enää. Olemme vieneet hänet toiseen selliin."

Hermione kurkisti sormiensa lävitse Lucius Malfoyta, odottaen häneltä edes pienen pientä lisätietoa Siriuksen olinpaikasta, mutta Lucius pysyi vaiti.

"Täytyy kyllä sanoa," Lucius myönsi katsoen Harrya, "että olen melko huojentunut nähdessäni että sinulla on tyttöystävä, Draco. Olin jo melkein alkanut uskoa että pidät enemmän, ahm... pojista."

Hermionen ja Harryn takaa kuului pieni tuhahtava ääni, jonka oikea Draco sopersi närkästyneesti.

"Um," Harry sanoi. "Aivan. No, en kuitenkaan pidä. Vaikka toisaalta ymmärrän varsin hyvin miksi olet luullut niin," hän lisäsi. "Kaikki ne pitsiset vaatteet ja hopeiset soljet.."

Draco tallasi näkymättömällä jalallaan Harryn nilkan päälle.

"Ja tyttöystäväsi on vieläpä melko kaunis," Lucius sanoi katsoen taas Hermionea, joka ei pitänyt tippaakaan Luciuksen imelästä ilmeestä. "Mennäänpä kaikki yläkertaan ja tutustutaan.. vähän paremmin." Lucius kääntyi kohti Matohäntää. "Peter, jää sinä vangin kanssa tänne alas kunnes hän saapuu."

Matohäntä nyökkäsi ja tuijotti Hermionea oudon sekava ilme kasvoillaan. Hermione tajusi, että Matohäntä varmaankin mietti kuumeisesti missä hän oli nähnyt tytön ennenkin. Tosiasiahan oli, että Matohäntä oli nähnyt Hermionen ennenkin --- Harryn seurassa. Tietysti hän oli silloin ollut kolmetoista ja nyt hän oli kuusitoista -- noina kolmena vuotenahan tytöt yleensä kasvavat kaikkein eniten. Hermione oli ainakin puoli metriä pidempi kuin silloin, hänellä oli pitkät, suorat, silkinpehmeät hiukset sen takkutukan sijasta ja tietysti hänen hampaansa olivat erilaiset.. ja hänen vartalonsa.. yök, toivottavasti Matohäntä ei katsonut hänen vartaloaan!

"Sillä välin," Lucius sanoi, "Lavender ja minä menemme yläkertaan vähän..krhm, keskustelemaan. Draco, nouse ylös lattialta. Voit tulla kanssamme jos haluat."

Lucius kiisi ulos sellistä tarttuen Hermionen käsivarteen raahaten tämän voimakkaasti kohti yläkertaa. Hyvin vihaisen näköinen Harry seurasi tarmokkaasti perässä.

***

<< Edellinen luku (5)       Etusivulle       Seuraava luku (7) >>