D r a c o   D o r m i e n s

~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ uomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ uokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.

7. luku ~ Draco Malfoyn tyttöystävä

Hermione istui Lucius Malfoyta vastapäätä kartanon vanhassa kirjastossa. Missä tahansa muussa tilanteessa Hermione olisi ollut innoissaan päästessään huoneeseen, jonka kaikki seinät olivat täytetty kirjoilla lattiasta kattoon. Tuli rätisi suuren takan uumenissa kun Lucius raahanasi sen ääreen kaksi suurta pehmeää tuolia - yhden hänelle ja yhden Hermionelle.

Harrylla ei ollut paikkaa istua, joten hän seisoi Hermionen tuolin vieressä.

"Noniin, Lavender," Lucius sanoi. Hän nojasi pitkät sormet vasten leukaansa ja hymyili paljastaen kaikki terävät hampaansa. Hermione piti enemmän Luciuksen ilkeästä ja vihaisesta ilmeestä kuin tästä. "Miten tapasit poikani? Minua kiinnostaa mitä noin kaunis tyttö näkee Dracossa."

Mikä rotta tämä mies onkaan, Hermione ajatteli raivoissaan. "Monet tytöt pitävät Dracosta," hän sanoi kohteliaasti. "Hän on hyvin suosittu."

"Oletko sinä myös Luihuisessa?" Lucius kysyi.

"En," Hermione sanoi nopeasti tuntien pahan olon virtaavan sisällään ajatellessaan itseään Luihuisen tuvassa. Hänen oli vastattava kieltävästi myös siksi, ettei Lucius alkaisi miettiä miksei Draco ollut maininnut mitään hänestä viimeisen kuuden vuoden aikana. Toisaalta hän ei myöskään voinut myöntää olevansa Rohkelikossa. "Olen Korpinkynnessä."

"Taidat siis olla melkoisen älykäs," Lucius sanoi.

Hermione ei tiennyt mitä vastata, joten pysyi hiljaa. Harry selvitti kurkkuaan. "Hän on vuosikurssimme paras oppilas, isä," hän sanoi.

Luciuksen katse kohosi kohti Harrya ja taas takaisin Hermioneen. Aivan niin kuin Harry ei edes olisi ollut paikalla. "Olen iloinen että olet täällä, Lavender," Lucius sanoi. "Olet valinnut erittäin suopean ajan tulla kyläilemään. Malfoyn kartanossa tulee tapahtumaan hienoja asioita. Itseasiassa muutamat ystäväni tulevat tänään iltapäivällä käymään ja ajattelin järjestää pienen juhlan. Voinhan olettaa että sinä osallistut myös.." hänen kylmät silmänsä katsoivat hetken ajan Harrya. "Dracon.. seuralaisena?"

Lucius sanoi sanan "seuralaisena" niin kuin hän ei olisi sanonut sitä viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen.

"Minulla ei ole.. mitään päällepantavaa," Hermione sanoi mulkoillen vastapäätä istuvaa miestä ihmeissään.

Luciuksen katse harhaili pitkin Hermionen vartaloa -- hänen vanhoista farkuistaan ja T-paidastaan kohti hänen pitkiä ruskeita hiuksia, jotka olivat alkaneet kihartua hieman latvoista (Hermione ei ollut muistanut hetkeen käyttää hiustensuorennustaikaa.) "Olet pieni ja hoikka," Lucius sanoi vilauttaen vielä iljettävämpää hymyä kasvoillaan. Harryn käsi puristi Hermionen olkapäätä tiukasti. "Kuten vaimoni," Lucius jatkoi lempeästi. "Olen varma että hän lainaa sinulle jotain. Draco!"

"Niin?" Harry sanoi tuntien kuinka kirkkaat, punaiset pisteet ilmestyivät hänen poskipäilleen - aivan kuten Dracolla aina kun hän on vihainen. "Mitä?"

"Lähde etsimään äitiäsi," Lucius sanoi. "Kysy häneltä, jos hän voisi tuoda jonkun leningin nuorelle ystävättärellesi. Hän näyttäisi varmasti kauniilta jossain.. laventelin värisessä puvussa."

Lucius hymyili. Hän oli selvästikin mielestään kovin hupaisa. Harry ei ollut samaa mieltä. Hän katsoi nopeasti Luciuksesta kohti Hermionea, joka hymyili pojalle epätoivoisesti. Mene, Hermione sanoi äänettömästi. Pärjään ihan hyvin.

"Selvä," Harry sanoi. Hän käveli jo kohti ovea, mutta pysähtyi yhtäkkiä, kääntyi kannoillaan ja otti muutaman askeleen Hermionea päin kaartuen kohti hänen kasvojaan. Harry sanoi selvästi Luciuksen kuullen "Tulen kohta takaisin, rakas."

"Tietysti tulet," Hermione sanoi tuntien itsensä hieman sekavaksi.

Hän katsoi suoraan Harrya silmiin, jotka olivat täynnä vihaa, ahdistusta ja jotain kolmatta tunnetta, jota Hermione ei pystynyt lukemaan. Yhtäkkiä poika nojautui hitaasti kohti Hermionen kasvoja suudellen häntä suoraan suulle.

Se oli nopea, mutta perusteellinen suudelma, joka oli ohi melkein ennen kuin Hermione edes ymmärsi mitä oli tapahtumassa. Hän sulki silmänsä ja nojautui kohti poikaa, mutta Harry oli jo perääntynyt pois. Pienen hetken ajan hän katsoi Hermionea silmiin ja Hermione olisi voinut vannoa katsovansa Harryn vihreitä silmiä Dracon harmaiden sijasta.. sillä pienellä hetkellä hän oli niin täydellisen selkeästi Harry.

Poika nousi ylös ja vilkaisi Luciusta. "Tulen kohta takaisin," hän sanoi, kääntyi ja käveli pois huoneesta.

Kun Harry oli lähtenyt, Hermione tunsi sydämensä painuvan alas kuin takorautainen ankkuri. Hän oli aina uskonut pystyvänsä kohtaamaan mitä tahansa kunhan hän oli Harryn kanssa.. jopa Dracon kanssa kaikki oli ollut turvallista, koska hän edes näytti Harrylta.. mutta Lucius Malfoyn kohtaaminen täysin yksin suuressa kirjastohuoneessa toi Hermionelle yllättävän pahan olon tunteen.

"Noniin, Lavender," Lucius sanoi inhottavan virnistyksen valaistessa kalpeat, terävät kasvot. "Et kertonut minulle miten te tutustuitte Dracon kanssa."

"Huispaus!" Hermione sanoi nopeasti. "Hänhän on etsijänä Luihuisessa ja heillä oli ottelu Rohkelikkoa vastaan, jonka he voittivat. Pelin jälkeen menin onnittelemaan Dracoa Harry Potterin voittamisesta ja hän pyysi minua ulos."

Luciuksen silmissä välähti kun hän kuuli Harryn nimen. "Tunnetko sinä Harry Potterin?"

"Kaikki tuntevat Harry Potterin," Hermione sanoi täysin vilpittömästi.

"Onko hän ystäväsi?"

Hermione veti syvään henkeä. "Ei," hän sanoi. Ja se sattui.. jostain kylkiluiden alta. Sydämestä asti sattui sanoa, ettei hän ollut Harryn ystävä. "Hän on niin inhottava Dracoa kohtaan, joten en oikein edes pidä hänestä." Hermione veti taas syvään henkeä. "Ja hänhän on vihollinen, eikö vain?"

Luciuksen hymy kasvoi entisestään. "Olin oikeassa kutsuessani sinua älykkääksi," hän sanoi. "Olet siis meidän puolellamme?"

"Tottakai. Draco on kertonut minulle asioita ja ne tuntuvat hyvin järkeviltä. Kun... kun Suuri Suunnitelma toteutetaan, kaikki kuuliaiset palkitaan."

"Aivan. Oletko sinä yksi kuuliaisista.. Lavender?"

"Olen kuuliainen Dracolle," Hermione vastasi urheasti.

"Oletko?" Lucius sanoi mietiskellen. "Tulehan tänne hetkeksi, tyttö kulta. Haluan näyttää sinulle jotain." Lucius nousi ylös ja käveli kohti kirjahyllyä Hermionen seuratessa perässä. Lucius otti käsiinsä paksun vihreän kirjan jonka kannessa luki mustin kirjaimin Episyklisen taikuuden laadinta. Hän avasi kirjan selaten läpi kellertävien sivujen. "Oletko nähnyt tätä kirjaa aikaisemmin?" hän kysyi.

"En," Hermione sanoi varmana siitä, ettei sitä kirjaa löytyisi Tylypahkan kirjastosta. Ei edes suljetulta alueelta.

"Katsopas tätä," Lucius sanoi laskien kirjan alas mahonkipuiselle pöydälle ja näyttäen Hermionelle kellertävän sivun peittävää piirrosta. Kuvassa oli aikuinen velho, jolla oli päällään huoliteltu kaapu ja vasemmassa kädessään taikasauva. Hänen oikea kätensä oli koteloitunut kiiltävän metallihansikkaan sisään, jonka kärjessä oli erityisen ilkeän näköinen terävä miekankärkeä muistuttava pistin. Hermione nielaisi.

"Onko se.. jonkinlainen ase?" hän kysyi osoittaen sormellaan kuvaa.

"Tuo," Lucius sanoi katsoen kirjaa hempeästi, "on laaserikirous. Hyvin hienostunut taikuuden muoto, jossa pimeyden voimilla viimeistelty metallikäsi istutetaan elävän ihmisen käteen."

"Minkä vuoksi?" Hermione kysyi.

"Kun käsi on istutettu ihmiseen, siitä tulee voimakas ja valikoiva taika-ase. Lyhyesti sanottuna metallikäden pelkkä kosketus tuhoaa kenet tahansa, jonka suonissa ei virtaa maaginen veri."

"Se siis tappaa jästejä," Hermione sanoi laimeasti.

"Ja kuraverisiä," Lucius lisäsi. "Se on hyvin tehokas ase."

Hermione tuijotti hyvin tyytyväisen näköistä Luciusta. Mies esitteli kirjan kuvaa niin kuin se olisi ollut potretti kauniista kukkakilpailun voittaneista pelargonioista ennemminkin kuin järkyttävästä aseesta.

"Aiotte laittaa tämän kirouksen Harry Potteriin," Hermione sanoi tylysti.

"En minä," Lucius sanoi sulkien kirjan pamauttaen sen kannet yhteen. "mutta Voldemort kyllä. Minä tietysti aion avustaa häntä."

Lucius katsoi Hermionea taas sillä iljettävällä katseella. Juuri sillä, josta Hermione ei pitänyt. Hän otti muutaman askeleen taaksepäin kohti seinää kun Lucius käveli häntä päin.

"Kun laaserikirous on istutettu Potteriin, Herramme kiroaa hänet komennuskirouksella. Mieti miltä se näyttää kun suuri Harry Potter kävelee ympäriinsä käyttäen pimeyden voimia tappaakseen jästejä ja puoliverisiä. Monet tulevat juosten hakemaan turvaa Voldemortilta. Ja hän antaa sitä. Tietyin uhrauksin tietysti."

He olivat nyt vasten kirjahyllyä ja Lucius oli laittanut kätensä Hermionen vartalon kummallekin puolen nojaten vasten kylmää seinää. Hermione oli loukussa. Hän ei osannut päättää pitäisikö hänen juosta pois vai yrittää selvittää lisää tietoa Suuresta Suunnitelmasta.

"Miksi Harry?" hän sanoi ja korjasi lauseensa nopeasti, "Miksi Harry Potter? Miksei Voldemort vain tapa Harry Potteria ja laita asetta jonkun muun käteen -- jonkun johon hänen ei tarvitse edes käyttää komennuskirousta?"

"Laaserikirous on tappava kun sen asentaa ihmiseen," Lucius sanoi. "Se imee kaiken energian kantajastaan ja tappaa hänet hitaasti. Harry kyllä kuolee, mutta Herramme palveluksessa. Ironiaa, joka varmasti miellyttää myös sinuakin. Pysy nyt paikoillasi typerä tyttö. Yritän suudella sinua."

Hermione tuijotti Luciusta. "Mutta olet Dracon isä," hän sanoi.

"Ja siksi myös hyvin erinomaisessa asemassa uskotellakseni sinulle, että olet aivan liian hyvä hänelle," Lucius sanoi huohottaen vasten Hermionen kasvoja.

"Et edes tunne minua," Hermione sanoi työntäen Luciuksen käsiä poispäin.

"Sen tilanteen," Lucius sanoi, "aion muuttaa juuri nyt."

Lucius kurottautui taas kohti Hermionea ottaen tiukasti kiinni hänen lanteistaan. Hermione yritti päästä irti miehen otteesta kyynärpäätaktiikalla, mutta Lucius oli melko nopea niinkin pitkäksi mieheksi ja Hermione löysi itsensä taas Luciuksen otteesta.

Jokin viilahti Hermionen pään ohi heilauttaen hänen hiuksiaan hellästi.

TUMPS!

"Auuts!" Lucius huusi. Hän heilahti taaksepäin pidellen kättään verta vuotavan otsansa päällä. Koristeellinen mutta painava kynttilänjalka oli lentänyt halki ilman mäjähtäen suoraan päin Luciuksen päätä jumalattomalla voimalla.

"Kuka heitti sen?" Lucius katsoi nopeasti ympärilleen. "Missä sinä olet?"

Toinenkin esine kiisi haki ilman -- kiinalainen liskonmuotoinen paperipaino. Lucius väisti täpärästi ja paino murskaantui vasten kiviseinää.

Hermione huomasi hymyilevänsä.

Draco.

"Onko talossanne räyhänhenki, herra Malfoy?" Hermione sanoi kuuluvasti yli lattialle tippuvien pirstaleiksi hajoavien lasien kilinän.

Lucius sanoi lukuisia ilkeitä sanoja. Tämän jälkeen Hermionen oli helppo ymmärtää mistä Draco oli perinyt laajan kirosanojen varastonsa.

Paksu vihreä kirja lensi yhtäkkiä halki ilman kohti Luciuksen päätä. Mies kääntyi nopeasti ympäri ja kaappasi Hermionen eteensä suojakilveksi. Suuri kirja osui suoraan Hermionen olkapäähän kaataen tytön kirjaston lattialle.

"Auts," Hermione sanoi mulkoillen syyttävästi Luciusta. Mies oli entistä kalpeampi ja hänen otsansa oli hikikarpaloiden peittämä. Toinen hänen käsistään oli tiukasti kiedottuna rintansa päälle. Hetken Hermione luuli, että Lucius oli saamassa sydänkohtauksen, kunnes tajusi että mies yritti pitää jotain turvassa kiinni olevassa nyrkissään.

Kirjastossa oli hiljaista. Hermione ajatteli Dracon kyllästyneen ja lähteneen pois.

Lucius laski kätensä alas ja Hermione näki jonkin kiiltävän miehen rinnassa. Hermione aikoi juuri sanoa jotain, kun hän huomasi Luciuksen tuijottavan kohti ovea. Hermionen katse seurasi Luciuksen pistävää katsetta. Harry ja Narcissa seisoivat ovensuulla. Harry katsoi Hermionea huolestunut ilme kasvoillaan. Narcissan silmissä oli tyhjä ilme.

"Toin sen leningin jonka pyysit, Lucius," hän sanoi pidellen laskostettua mekkoa käsissään.

"Kiitos," Lucius sanoi yllättävän rauhallisesti ottaen huomioon, että hän oli juuri kokenut näkymättömien voimien hyökkäyksen ja hänen otsansa vuosi vieläkin melkoisesti verta. Lucius laittoi kätensä vuotavan haavan päälle ja Hermionella oli taas tilaisuus tutkia kimmeltävää esinettä joka nojasi vasten miehen rintaa.

Se oli hopeaketjussa roikkuva ympyrän muotoinen lasiriipus. Lasi oli hyvin kirkas ja Hermione näki riipuksen keskellä jotain.. jotain joka näytti aivan kuin.. hampaalta?

Outoa, Hermione ajatteli. Mutta toisaalta - mikä Lucius Malfoyssa ei ollut outoa?

Hermionen katse kohtasi huoneen toisella puolella seisovan Harryn katseen. Vie minut pois täältä, Hermione viestitti sanattomasti.

Harry tuli nopeasti hänen luokseen tarttuen häntä kädestä. "Luulen, että Lavenderin on parasta hieman huilata ennen juhlia," Harry sanoi. "Voinko viedä hänet..." lause katkesi kesken ja Harry näytti vaivautuneelta. Hän oli jatkamassa lausetta sanoin "minun huoneeseeni", mutta Lucius ja Narcissa eivät näyttäneet vanhemmilta jotka suostuisivat heidän teini-ikäisen poikansa vievän tyttöjä huoneeseensa.

"Hänen huoneeseensa?" Lucius lopetti lauseen. "Et. Äitisi voi viedä hänet. Tarvitsen sinua hetken täällä, Draco."

Harry katsoi Hermionea avuttomasti. Tyttö puristi hänen kättään ja meni Narcissan luokse, joka kääntyi välittömästi ja käveli ulos kirjastosta. Hermione seurasi nopeasti perässä. Narcissa ei sanonut mitään ennen kuin he saapuivat kapean tammipuisen oven luokse, jonka hän työnsi auki paljastaen pienen vierashuoneen. Huoneessa oli Malfoyn kartanolle tutut kiviseinät, mutta keskellä huonetta sijaitseva sänky oli kauniisti koristeltu maalatuin sinisin kukkasin.

"Tässä on huoneesi," Narcissa sanoi. Hän ojensi Hermionelle viikatun mekon jonka kangas tuntui kylmältä ja silkkiseltä. "Ja tässä leninkisi."

"Um.. kiitos." Hermione sanoi.

Narcissa katsoi Hermionea miettien. "Odota," hän sanoi, kääntyi ja käveli pois huoneesta palaten hetken kuluttua takaisin kantaen laatikkoa ja kaunista hopeista kenkäparia. "Ajattelin, että haluaisit varmaan nämä," hän sanoi. "Juhlat alkavat neljältä."

Narcissa lähti taas - tällä kertaa sulkien oven perässään kiinni. Uteliaana Hermione avasi laatikon. Sen sisällä oli meikkejä. Outoa, hän ajatteli. Yleensä noidat vain käyttävät huultenpunausloitsuja ja muita maagisia meikkejä.

Hän laski laatikon ja kenkäparin sängylle ja alkoi riisua T-paitaa yltään, kun kumma ajatus iski häneen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Hän laski kätensä hitaasti alas pitäen paidan vielä päällään.

"Draco?" hän sanoi. "Oletko täällä?"

Vastausta ei kuulunut, mutta Hermione oli tuntevinaan syyllisen oloista hiljaista rapinaa vaatekaapin kulmalta.

"Tiedän että olet täällä!" hän sanoi. "Minun täytyy pukeutua!"

"Siitä vaan," Dracon vaimea ääni sanoi. "Ei minua haittaa."

"Malfoy," Hermione sanoi uhkaavalla äänellä.

"No okei sitten," sanoi Draco, joka yhtäkkiä ilmestyi vaatekaapin viereen pidellen näkymättömyysviittaa toisessa kädessään ja hymyillen leveästi. "Sinä melkein--"

"En todellakaan melkein," Hermione sanoi. "Noniin, käänny ympäri ja pidä katseesi seinässä!"

Mutisten hän teki sen. Pitäen silmällä Dracoa, Hermione riisui vanhat farkkunsa ja kulahtaneen t-paitansa sujahtaen Narcissan leninkiin. Mekon kangas oli hyvin painavaa, hienoa ja selvästikin erittäin kallista. Se tuntui kylmältä hänen ihoaan vasten kun hän kallistui laittamaan hopeiset kengät jalkaan. Lopulta hän suoristi selkänsä ja heilautti pitkiä ruskeita hiuksiaan, jotka laskeutuivat kauniisti vaaleaa mekkoa vasten. "Valmis," hän sanoi.

Draco kääntyi ympäri. Hänen suunsa kalahti auki. "Hermione," hän sanoi. "Näytät upealta."

"Näytänkö?" Hermione kysyi yllättyneenä.

"Katso peiliin," Draco sanoi vinkaten kohti sängyn vieressä sijaitsevaa kampauspöytää.

Hermione käveli kohti peiliä ja katsoi itseään. Ja punastui. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt miksi Lavenderin ja Parvatin kaltaiset tytöt käyttivät niin paljon rahaa vaatteisiin, mutta nyt hän ymmärsi. Raha ei ollut mikään este ostaa mekkoa, jos sen avulla pystyt näyttämään tältä. Painava, kaunis kangas taittoi valoa kuin veden pinta ja syvä laventelin sävy sopi täydellisesti hänen ruskeisiin hiuksiinsa (väri ei olisi mitenkään sopinut oikealle Lavenderille, jonka suortuvat olivat oikeasti kullanvaaleat.) Mekko sopi Hermionen päälle täydellisesti kaartaen juuri oikeista kohdista. Hän mietti olikohan leninki loitsuttu sopimaan niin hyvin kantajansa päälle. Vaikka väliäkö sillä. Tyttö keikisteli peilin edessä ja katsoi kuinka hame laskeutui pitkin hänen hoikkaa vartaloaan.

"Vau," hän sanoi.

Draco istui sängyn laidalla ja katsoi tyttöä, joka näki hänet peilin kautta. Hermione istui kampauspöydän pienelle tuolille ja otti Narcissan laatikosta harjan, jonka veti läpi paksujen hiuksiensa. Hän näki vieläkin sängyntolppaan nojaavan Dracon peilin kautta.

"Sinun pitäisi olla lyöjä, ei etsijä." Hermione sanoi. "Sinulla on aivan mielettömän hyvä heittokäsi."

Draco tuhahti naurahtaen. "En voi uskoa että löin omaa isääni päähän kynttilänjalalla."

"Olen todella iloinen, että olit siellä."

"Oletko?" Draco sanoi. Hän yritti kuulostaa välinpitmättömältä, mutta hänen vasen kätensä naputti taikasauvaa vihaisesti vasten reittä. "Näin kun Harry suuteli sinua. Ajattelin, että olisit ollut tyytyväinen.."

"Hän vain näytteli isällesi.. tiedät kai, yritti vakuuttaa että hän omistaa Lavenderin," Hermione sanoi hiljaa.

"Ei toiminut, eihän?" Draco sanoi naputtaen taikasauvaansa entistä nopeammin.

"Draco.." Hermione kääntyi ympäri yrittäen koskettaa Dracoa kädellään.

Poika sohaisi Hermionen käden pois. "Ei se mitään. Tiedän että hän on typerä idiootti - isäni siis."

Hermione tunsi epätoivoisen säälin tunteen Dracoa kohtaan, muttei keksinyt mitään sanottavaa.

Hetken ajan huoneen täytti vankka hiljaisuus, kunnes Draco sanoi, "Luuletko että.. kun menemme takaisin kouluun... olisimme vieläkin ystäviä niin kuin nyt?"

"Kun otamme tämän kirouksen pois sinusta, et varmaankaan halua olla ystäväni enää," hermione vastasi.

Draco ei näyttänyt vakuuttuneelta. "Niin.. ehkä," hän sanoi. "Mutta sinä et ole minkään kirouksen alaisena. Mitä sinä luulet?"

"Draco, eihän meillä ole edes paljoakaan koulua jäljellä. Nyt on jo kesäkuu."

Draco kiinnostui yhtäkkiä syvästi kengännauhastaan. "Ehkä voisin tulla katsomaan sinua vaikka kesälomalla."

Hermione tiputti harjansa pöydälle. "Mitä?"

"Siis.. jos et tee mitään erikoista," Draco sanoi nopeasti.

"Mitä?" Hermione toisti uudelleen.

Nyt Draco näytti ärsyyntyneeltä. Pieni pala vanhaa Draco Malfoyta vilahti hänen silmissään. "Tarkoitatko siis, ettet halua nähdä minua kesälomalla?"

Hermionen mielessä välähti yhtäkkiä villi kuva, jossa Draco istui heidän illallispöytänsä ääressä Hermionen lihavan Matilda-tädin ja kuuron Stuart-sedän välissä, jotka kummatkin olivat olleet kirjanpitäjiä. He yrittivät houkutella Dracoa keskusteluun Wimbledonista. Poika näytti hyvin kalpealta vasten mustaa viittaansa ja velhohattuaan ja yritti välttää keskustelua mahdollisimman pitkään. Lopulta hän ottaisi esille taikasauvansa ja muuttaisi jokaisen pöydän ääressä istuvan henkilön rupisammakoksi.

Villi kuva hiipui pois ja Hermione sanoi, "Draco! Sinä vihaisit heitä! He ovat kaikki.. jästejä!"

"No ei sitä tiedä.. ehkä se olisi ihan hauskaakin," hän sanoi tiukasti. "Minulla on erittäin hyvät käytöstavat."

Hermionen mielen sopukoihin avautui jälleen uusi mentaalinen kuva Dracosta hänen perheensä kanssa heidän jokavuotuisella Brightonin rantalomalla. Dracolla oli päällään uimahousut (omistiko hän edes uimahousuja? omistiko hän edes polvia? -- Hermione ei ollut koskaan nähnyt niitä) ja hän yritti mitä kohteliaimmin kieltäytyä Hermionen äidin mehujäätarjouksesta. "Ota nyt vaan, pidät siitä varmasti," Hermionen äiti sanoi. Draco nappasi taikasauvansa rantahietikolta ja taikoi Hermionen äidin rupisammakoksi.

Olet tulossa hulluksi Hermione, hän mutisi itsellen käännähtäen ympäri kampauspöydän tuolilla katsoen nyt suoraan kohti Dracoa.

"Okei," hän sanoi. "Jos pääsemme takaisin kouluun ja haluat vielä sen jälkeenkin tulla katsomaan minua kesällä niin kyllä, voit tulla."

Dracon ilme kirkastui. "Oikeasti?"

"Uh.. niin." Hermione sanoi miettien kuinka hänen koko perheensä olisi syyskuuhun mennessä muuttunut lumpeenlehdillä hyppiviksi ja vaakkuviksi sammakkoeläimiksi.

"Onko Harry koskaan tullut katsomaan sinua kesälomalla?" Draco sanoi neutraalisti.

"On," Hermione sanoi. "Mutta hän on melko tottunut jästeihin ja vanhempani rakastavat häntä, joten.." Hermione lopetti lauseensa kesken nähdessään Dracon ilmeen. "Voisitko lopettaa tuon Harrysta kyselemisen?" hän tiuskaisi. "Hän on paras ystäväni ja jos se on sinulle jokin ongelma niin.."

"Se kirjaston suudelma ei näyttänyt sellaiselta 'ollaan-parhaita-kavereita' -suudelmalta." Draco tiuskaisi takaisin.

"Mutta minähän sanoin sinulle! Harry vain näytteli isällesi!"

"Ihan miten vaan. Voit uskotella itsellesi mitä haluat, Hermione," Draco sanoi. "Mutta luulenpa vain että pidit siitä, vai kuinka?"

"Pää kiinni, Malfoy."

"Piditkö?"

Hermione heitti harjansa rajusti kohti kampauspöydän kermanvaaleaa pintaa. "Kyllä! Kyllä pidin!"

"Pitäisiköhän sinun jo pikkuhiljaa päättää mitä mieltä olet, Hermione," Draco sanoi tiukalla äänellä josta löytyi myös häivähdys suuttumusta. "Olemme velhoja, emme mormooneja."

"Yritän pitää sen mielessä, jos päätän mennä jomman kumman teidän kanssa naimisiin."

He tuijottivat toisiaan.

"Tiedät mitä tarkoitan," Draco sanoi synkästi.

"Ehkä en tiedä," Hermione sanoi melko epäystävällisesti. "Ehkä sinun pitää vaan sanoa se."

Draco vain tuijotti häntä. Hermione mulkaisi takaisin.

"En ole tyttöystäväsi," Hermione sanoi kiivaasti. "Enkä ole Harryn tyttöystävä myöskään. Ja jos saanen huomauttaa, KUMPIKAAN TEISTÄ ei ole edes koskaan vihjannutkaan haluavansa olla minun poikaystäväni, joten jos haluan.. vaikka karata.. Neville Longbottomin kanssa, se on MINUN oma asiani eikä kummankaan teidän ongelma!"

Draco lopetti tuijottamisen ja nauroi makeasti. "Haluatko tosiaan karata Neville Longbottomin kanssa? Tiedät kai että Hermione Longbottom on melko järkyttävän kuuloinen nimi."

Hermione tunsi kuinka hänen suunsa venähti pieneen hymyyn. Draco oli kallistunut kampauspöydän tuolin selkänojaa kohti. Heidän kasvonsa näkyivät peilistä vierekkäin. Dracon tummat hiukset sojottivat joka suuntaan. Dracolla ei ollut hiuksiin yhtään sen parempaa otetta kuin Harryllakaan. Me näytämme niin hyvältä yhdessä, Hermione ajatteli ja tunsi kuinka pieni syyllisyyden kupla matkusti pitkin hänen vatsaansa rikkoutuen hänen rintansa sisällä. Ryhdistäydy Hermione, hän sanoi itselleen järjestellen Narcissan meikkilaatikon sisältöä.

Makuuhuoneen ovelta kuului hento koputus. Ovi aukesi ja Harry käveli sisään huoneeseen. Hermione ei voinut uskoa kuinka väsyneeltä poika näytti. Hänen silmiensä ympärillä oli paksut mustat renkaat ja hän näytti vieläkin kalpeammalta kuin Draco yleensä. Mutta silti hän hymyili nähdessään Hermionen.

"Hei," Harry sanoi.

"Harry," Hermione sanoi. "Oletko kunnossa?"

"Toistaiseksi," hän vastasi. "Entä sinä?"

"Olen ihan kunnossa," Hermione sanoi ja nousi ylös.

Hermionen nousuliikkeen seuraus oli melko arvaamaton. Harry näytti siltä kuin jotain oikein painavaa olisi tiputettu taivaalta hänen päänsä päälle. Hän otti kirjaimellisesti askeleen taaksepäin ja tuijotti tyttöä suu auki. "Hermione," hän sanoi kuulostaen lähes samalta kuin Draco, "sinä... näytät.."

"Niin?" Hermione sanoi.

Mutta Harrylla ei näyttänyt olevan mitään muuta sanottavaa. Hän vain tuijotti.

"Noh, se ainakin veti pojan hiljaiseksi," Draco sanoi Hermionelle. "Jatkaisimmeko keskusteluamme?"

Nyt se on päätetty, Hermione ajatteli itsekseen. Mitä tahansa tapahtuukin, aion pitää tämän hameen. Lucius Malfoyn täytyy katkaista kylmät, kuolleet sormeni pois ennenkuin suostun luovuttamaan tämän takaisin.

"Selvä," Hermione sanoi.

"Mistä me keskusteltiinkaan?" Draco sanoi.

"Tylypahkan historiasta," Hermione sanoi hymyillen leveästi.

Tämä palautti Harryn takaisin maan pinnalle. Hän tuijotti Dracoa hämmästyksissään. "Oletko SINÄ lukenut Tylypahkan historian?"

"Miksi kaikki tekevät siitä niin suuren numeron?" Draco ihmetteli ääneen.

Harry virnisti ja sanoi; "Mieti sitä."

Draco mulkaisi häntä kylmästi. "Et voi mennä juhliin tuon näköisenä, Potter," hän sanoi. "Näytät niinkuin olisit nukkunut vaatteet päällä kaksi päivää putkeen."

Harry kääntyi ja irvisti Dracolle. "Anteeksi jos en ole tarpeeksi hieno sinulle, Malfoy." hän tiuskaisi. "Olen vain ihan pikkuisen väsynyt kun olen viettänyt viimeisen tunnin ajan auttaessasi rakasta isääsi siivoamaan typerän kirjasonsa. Jonka sinä tuhosit."

"Ehkei minun olisi pitänyt tehdä sitä," Draco sanoi näytellen kovastikin katuvaa. "Ehkä minun olisi vain pitänyt ottaa rento asento ja katsoa kun isäni OTTAA HERMIONEN VAATTEET POIS JA LEMPII HÄNTÄ KIRJASTON TYÖPÖYDÄLLÄ!" Draco huusi viimeiset sanat Harryn vavahtaessa ihmetyksestä. Hänen katseensa siirtyi välittömästi Hermioneen.

"Onko se totta?" hän kysyi tiukasti.

Hermione puraisi huultaan ja nyökkäsi.

"Tapan sen. Tapan sen tyypin," Harry sanoi kiivaasti. "Kun saamme Siriuksen ulos, aion tulla tänne takaisin ja tappaa sen palikan. Jos en pysty kiroamaan häntä Avada Kedavralla, pilkon hänet palasiksi yhdellä niistä typeristä kaksintaistelumiekoista."

Hermione oli liian shokissa sanoakseen mitään. Hän ei ollut koskaan nähnyt Harrya tällaisena. Ei koskaan. Se pelotti häntä.

"Eikö tuo ole melko röyhkeää, Potter," Draco sanoi. "Puhua isästäni tuohon sävyyn kun minä seison tässä vieressä."

"Yritä vain estää minua, Malfoy." Harry sanoi. "En kuitenkaan suosittele sitä."

Vatsallaan Hermionen sängyllä maannut Draco nousi hitaasti ylös. "Ja minä suosittelen sinun jättämään tämän asian tähän," hän sanoi. Dracon silmät kiilsivät vihasta. "Hermione on täysin kunnossa."

"Hermione ei todellakaan ole kunnossa," Harry sanoi. "Lucius Malfoy on yrittänyt koko illan lääppiä häntä! Miten hän voisi olla kunnossa?"

"Haista paska, Potter," Draco sanoi kävellen kohti Harrya puristaen taikasauvaansa. Harry nosti oman taikasauvansa kohti Dracoa. Hermione kiiruhti keskelle poikia tuntien itsensä selvästikin koko tilanteen aiheuttajaksi.

"OLEN IHAN KUNNOSSA!" hän huusi, "OLEN TÄYSISSÄ SIELUN JA RUUMIIN VOIMISSA. JOS JOLLAIN TÄÄLLÄ ON JOKIN ONGELMA, SE ON TEILLÄ KAHDELLA!"

"Ei minulla ole mitään ongelmaa," Draco sanoi. Hän hymyili hyvin pahaenteisesti ja sai Hermionen tuijottamaan häntä epäluuloisesti - Hermione ei ollut koskaan nähnyt Harryn kasvoilla sellaista ilmettä. Se näytti lähes yhtä oudolta kuin ajatus Lucius Malfoysta tanssimassa salsaa käytävällä pukeutuen hulahulahameeseen ja kukkaseppeleesen. "Hänellä on ongelma."

"Voi hyvä elämä," Hermione huokaisi, otti taikasauvansa taskustaan ja huudahti, "Karkotaseet!"

Kummankin poikien taikasauvat lensivät halki ilman kohti Hermionea, joka sulki molemmat sauvat tiukasti taskuunsa. Pojat tuijottivat häntä ihmeissään.

"Nyt," Hermione sanoi, "jos vielä haluatte tappaa toisenne, teidän täytyy tehdä se sillä vanhanaikaisella tavalla mies miestä vastaan. Vaikkakin suosittelen ettette tallo hamettani samalla kun tappelette. Jos hameeni rikkoontuu tai tahriintuu millään tavalla, tässä huoneessa nähdään muutamia ankaria pimeyden voimien kirouksia. Ja niitä teen minä."

Draco hymyili taas leveästi, mutta tällä kertaa kasvoille noussut hymy oli erilainen - ystävällisempi. "Miten vain," hän sanoi.

Mutta Harry ei hymyillyt. Harryn ilme aiheutti tytön vatsassa melkoisen pyörremyrskyn. Hän näytti hyvin kalpealta - kalpeammalta kuin Draco koskaan - ja hänen hopeanvaaleat hiuksensa olivat liimautuneet kiinni otsassa helmeileviin hikipisaroihin. Hän hengitti hyvin epätasaisesti ja raskaasti.

"Harry," hän sanoi huolestuneesti, "oletko kunnossa?"

Harry pudisti päätään ja istuutui hyvin nopeasti huoneen lattialle. Hermione heittäytyi pojan viereen. Harry kaappasi samassa tiukasti kiinni Hermionen ranteesta. Kumpikaan heistä ei liikahtanutkaan. Kun harry vihdoin nousi ylös, hän näytti kalpealta kuin aave, mutta muuten normaalilta ja sanoi, "Minun on pukeuduttava juhlia varten. Tulen kohta takaisin." Harry käveli ulos huoneesta lyöden oven perässään kiinni.

"Potter on vihdoin seonnut lopullisesti," Draco sanoi samassa kun ovi sulkeutui kiinni.

"Ei," Hermione sanoi nousten ylös lattialta, "hän vain tuntee kaikkia uusia asioita, joita hän ei ole koskaan ennen tuntenut. Hän tiedä miten niihin pitäsi suhtautua. Harry ei ole tottunut tuntemaan vihaa. Hän ei vihaa ihmisiä. Ei edes sinua," Hermione lisäsi hymyillen lyhyesti.

"Kamaan," Draco sanoi. "Varmasti hän vihaa edes minua."

Hermione pudisti päätään.

"Olen menettämässä otteeni," Draco sanoi ja kun Hermione ei hymyillyt hän lisäsi enemmän tosissaan: "Ei Harry Potter ole mikään pyhimys, Hermione."

"Ei niin," Hermione sanoi hiljaa. "Vain parhain ja rohkein henkilö jonka olen koskaan tuntenut."

Draco ei sanonut mitään sen jälkeen. Hän istuutui hiljaa sängyn laidalle ja hetken aikaa Hermione istui hänen vierellään nojaten päätään vasten Dracon olkapäätä. Draco nojasi oman päänsä vasten Hermionea ja silitti tytön silkinpehmeitä hiuksia hyvin hellästi ja hiljaa.

"Hermione..." hän aloitti.

"Hyss.." tyttö vastasi. "Tämä ei ole mikään sellainen ele, Draco. Teen tämän vaan koska tällä hetkellä haluan olla vain näin. Edes hetken. Onko se liikaa vaadittu?"

"Ei ole," Draco sanoi. "Ei ole."

***

Luciuksen juhlat olivat lähes yhtä järkyttävät kuin Hermione oli kuvitellutkin. Ne pidettiin yhdessä kartanon jumalattoman kylmistä tanssisaleista ja koko huone oli tupaten täynnä mustakaapuisia kuolonsyöjiä. Hermione oli joukon ainoa naispuolinen henkilö lukuunottamatta mielettömän kokoista mustaan satiinileninkiin verhoutunutta naista, jonka nauru kuulosti lähinnä rikkinäiseltä sementtimyllyltä.

"Tuo on Eleftheria Parpis," Harry kuiskasi Hermionen korvaan. "Näin kun hän ja Lucius umm.. viettivät intiimejä hetkiä salissa eräänä päivänä."

"Yök," Hermione sanoi.

Harry hymyili. Hän oli selvästikin jo hieman paremmassa kunnossa. Poika näytti vieläkin hieman kalpealta, mutta muuten melko hyvältä päällään Dracon musta juhlakaapu. Monet kuolonsyöjät kävivät tervehtimässä häntä ja Hermione pystyi näkemään, että Harrylla oli vaikeuksia näytellä tuntevansa kaikki kuolonsyöjät kuin kymmenen kertotaulun. Kaikesta huolimatta Harry näytti viileältä ja siistiltä. Hyvin Dracomaiselta itseasiassa. Outoa, Hermione ajatteli itsekseen, kuinka hän aina oli vihannut Dracoa liian paljon huomatakseen kuinka hyvännäköinen poika hän oikeasti oli. Nyt hän oikeastaan vasta vihdoin ymmärsi mitä Lavender ja Parvati aina hehkuttivat. Draco oli oikeastaan omalla tavallaan paljon paremman näköinen kuin Harry. Ei Dracon ulkomuoto kuitenkaan niin järisyttävä ollut, että Hermionen vatsa tekisi kuperkeikkoja niinkuin se teki aina Harryn nähdessä, mutta Hermione ei voinut silti kiistää etteikö Draco ollut komea. Erittäin komea.

"Luulen että Lucius on jonkinnäköinen seksihullu," Hermione kuiskasi Harrylle.

"Voi olla," Harry sanoi. "Yrittihän hän lääppiä sinuakin, eikö niin?" Harry ehti sanomaan ennen kuin Hermione löi häntä leikillään melko lujaa olkapäähän.

"Eikö täällä ole mitään syötävää?" Hermione sanoi etsien katseellaan ympäri tanssisalin toiveikkaasti.

"En tiedä," Harry sanoi. "Luulen, että Lucius vain kokosi kaikki yhteen kertoakseen uudesta hirveästä juonestaan. En usko, että hän on edes ajatellut tarjota mitään ruokaa."

"Voisimmeko hiipiä jo pois täältä?" Hermione kysyi taivuttaen kaulaansa yli kuolonsyöjien päiden. Draco seisoi jossain seinänvierustalla kietoutuen näkymättömyysviittaansa. Hermione oli selittänyt kaiken Luciuksen suunnitelmasta pojille ja he olivat päättäneet pelastaa Siriuksen jo tänään. Tähän mennessä heillä ei kuitenkaan ollut sopivaa paikkaa livahtaa pois kuolonsyöjien keskuudesta.

"Voisimme yrittää," Harry sanoi. "Jos he näkevät meidät, sanomme vain että olemme hiipimässä pussailemaan johonkin."

"Hurraa teinien hyrrääville hormooneille," Hermione sanoi. "Mennään kuhertelemaan ryijyn taakse."

"Vai niin," kylmä ääni heidän takaansa henkäisi. Se oli Lucius. Hermione hypähti ja punastui. Eleftheria Parpis seisoi Luciuksen vierellä katsoen Hermionea äidillisen lempeästi.

"Kukapa voisi syyttää sinua, tyttö kulta," Eleftheria sanoi. "Dracosta on kasvamassa oikein komea mies - kuten hänen isänsä," hän lisäsi katsoen Luciusta tavalla joka toi Hermionelle ja Harrylle oudon pahanolon tunteen.

"Uh," Hermione sanoi.

"Lavender vain pilaili," Harry sanoi.

"Varmasti," Lucius virnisti. Hermionella oli tunne, että Lucius oli vieläkin hieman ärtyisä siitä kun hän oli torjunut miehen lähestymisyrityksen. "Eleftheria, tässä on Lavender Brown, poikani tyttöystävä." Hermione hymyili Eleftherialle kohteliaasti.

"Hyviä uutisia, Draco," Lucius lisäsi. "Kylmän Jouluaaton Kievarin pitäjä oli nähnyt Harry Potterin Malfoyn puistossa. Hän lähetti minulle pöllöpostia hetki sitten."

"Vau, onpa hyviä uutisia," Harry sanoi hämärästi. "Oliko hän yksin vai jonkun kanssa?"

"Ainakin yksi henkilö oli hänen mukanaan," Lucius sanoi. "Joku tyttö."

"Joten.. hän on siis täällä kohta," Harry sanoi.

"Ja meillä on häntä vastassa oikea tervetulokomitea," Lucius hykerteli.

Hirvittävä hiljaisuus nousi Harryn ja Hermionen ylle. Kumpikaan heistä ei keksinyt mitään sanottavaa. Lopulta Hermione sanoi, "Harrylla on paljon tyttöystäviä, se voi olla kuka tahansa heistä."

"Varmasti," Lucius napautti ja katsoi kumpaakin mietiskelevästi. "Noh, pitäkää hauskaa lapset," hän sanoi ja katosi väkijoukkoon Eleftherian seuratessa vaappuen perässä.

"Tämä saattaa kuulostaa sarjakuvasankarin kuplalta, mutta meiltä taitaa loppua aika. Meidän on parasta lähteä nyt."

Hermione oli samaa mieltä ja nyökkäsi innokkaasti ennen kuin he kävelivät päättäväisesti kohti pöytää, jonne he Dracon olivat jättäneet. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta pieni rasahtava ääni ilmoitti heille, että Draco oli liittynyt heidän seuraansa. Kaikki kolme sukelsivat nopeasti läpi lähimmän ovensuun. Harry ja Hermione seurasivat Dracon kuiskaamia ohjeita suunnistaessaan kohti salia.

"Paljon tyttöystäviä," Harry tuhahti pudistellen päätään kun he ohittivat jälleen yhden käytävät yhteen kietovan risteyksen. "Minulla ei ole paljon tyttöystäviä. En ole mikään naistenmies, Hermione."

"Tiedän, tiedän," Hermione sanoi yrittäen pitää naamansa peruslukemilla.

"Tälläkin hetkellä," Harry jatkoi, "tyttöystävälukemani lähentelee pyöreää nollaa."

"Ja sekin johtuu vain siitä, että olet aina vain jahdannut Chota." Hermione sanoi ärtyistästi. "Joka ei haluaisi lähteä ulos kanssasi kuitenkaan."

"En olisi ihan varma siitä," Dracon ruumiiton ääni sanoi.

Harry tuijotti epäluuloisesti tyhjää kohtaa jossa Draco mitä luultavammin seisoi. "Mitä tarkoitat?"

"Nooh.. luulen että hän on lähiaikoina kokenut muutamia dramaattisia tunnemuutoksia sinua kohtaan."

"Teitkö hänelle jotain, Malfoy?" Harry ärähti.

"No en aivan tarkalleen niinkään," Draco sanoi. Hermione pystyi kuulemaan kuinka tuttu virne nousi Dracon kasvoille. "Tarvittiin vain pieni ripaus vanhaa kunnon Malfoyn charmia ja tyttö lähes tulkoon aneli treffeille kanssani."

"Ah, aivan," Harry sanoi. "Kuuluisa Malfoyn charmi. Onko se kenties sitä samaa charmia joka vakuutti isällesi, että olet homo? Vai johtuiko se vain näistä hiuksistasi?"

Draco ei välittänyt Harryn kommentista. "Jokatapauksessa, kerroin Cholle ettet ole kiinnostunut hänestä."

"Miksi niin typerästi teit?" Harry tiuskaisi.

"Koska.. Et ole." Draco sanoi ja jatkoi nopeasti ennen kuin Harry ehti sanomaan mitään; "Kappas vain, olemme perillä!"

Salin takorautaisen takan sisällä loimusi tuli, mutta muuten huone oli autuaan hiljainen. Takan päälle oli ripustettu uusi taulu. Tällä kertaa kehysten sisältä mulkoili vihaisen näköinen mies jonka pälvikaljua peitti aivan selvä tupee. Taulun alareunassa luki miehen nimi; MARVOLO MALFOY.

Harry kumartui ja veti persialaismaton sivuun.

"Luulen, ettet halua tehdä tuota, Draco," pehmeä ääni heidän takaansa sanoi.

Kaikki kolme hypähtivät nopeasti ympäri. Lucius Malfoy seisoi ovensuussa takanaan lauma kuolonsyöjiä. Eleftheria seisoi Luciuksen vierellä, eikä hänen kasvoissaan ollut enää tippaakaan äidillistä lempeyttä. Hänen suuret mustat silmät näyttivät kuin luolilta hänen vaaleaa, lyllerömäistä ihoaan vasten.

"Sinä," hän sanoi Hermionelle. "Minkä sanoitkaan nimesi olevan?"

"Lavender," Hermione sanoi takellellen. "Lavender Brown."

"Tunnen Brownit," Eleftheria sanoi ottaen muutaman askeleen kohti Hermionea. "Ja tunnen heidän tyttärensä Lavenderin. Sinä et ole Lavender." Hän kääntyi kohti kuolonsyöjiä ja komensi: "Ottakaa kiinni tuo tyttö!"

Monta asiaa tapahtui samaan aikaan. Kuolonsyöjät hyökkäsivät eteenpäin. Hermione perääntyi kauhuissaan. Harry tiputti matonkulman, josta hän oli pitänyt kiinni ja astui sivuun asettuen Hermionen ja kuolonsyöjien väliin.

"Pois tieltä, Draco," Lucius murahti.

"Ei," Harry sanoi. "Jättäkää hänet rauhaan."

"Hän on vakooja," Eleftheria sanoi kylmällä äänellään. "Hän on vihollisen ystävä. Hänet on tunnistettu, Draco. Malfoyn puiston kievarin pitäjä tunnisti hänet samaksi tytöksi joka liikuskeli puistossa Harry Potterin kanssa."

"Emme me kuitenkaan sinua voi syyttää," Lucius lisäsi. "Sinulla on vain kovaonninen maku tyttöjen suhteen. Parempi sinun vain tyytyä miehiin kuin tulla kauniiden naisten petkutettavaksi. Neuvon sinua nyt siirtymään sivuun, Draco. En haluaisi satuttaa sinua, mutta teen sen kyllä jos et siirry."

"Valehtelija," Harry sanoi. "Sinä rakastat satuttaa minua."

Lucius hymyili. "Ehkä," hän sanoi vinkaten kahdelle kuolonsyöjälle, jotka seisoivat Harryn edessä. Poika yritti etsiä taukasauvaansa, mutta tuloksetta. Kuolonsyöjiä oli kaksi ja häntä vain yksi. Toinen kuolonsyöjistä kaappasi Harryn otteeseensa ja heitti hänet maahan. Kun Harry yritti nousta ylös, kuolonsyöjä potkaisi häntä suoraan ohimoon teräskärkisellä kengällään.

Harry lakosi alas kuin heikko korttitalo.

Kuolonsyöjä potkaisi häntä uudelleen.

"Varovasti," Lucius sanoi venyttäen ääntänsä. "Repostelette ainoata jälkeläistäni."

Kuolonsyöjä mulkaisi Harrya. "Hän jää eloon," mies sanoi. "Muttei ehkä pääse ylös hetkeen aikaan."

"Anna hänen sitten maata siinä." Lucius sanoi. "Tuokaa tuo tyttö minulle."

Kaksi kuolonsyöjää pitelivät Hermionea käsistä, muttei tyttö edes huomannut. Hän tuijotti Harrya, joka makasi kivilattialla yhä kasvavan verilammikon keskellä. Kuolonsyöjät työnsivät Hermionea eteenpäin kunnes hän seisoi suoraan Luciuksen edessä.

"Hei, Lavender," Lucius sanoi. "Pitäisiköhän minun kysyä oikeaa nimeäsi? Eipä kai varmaan, koska emmehän me ole niin kovinkaan kiinnostuneita sinusta. Olemme kiinnostuneita Potterin pojasta. Missä hän on?"

Hermione puristi silmänsä tiukasti kiinni, mutta hän pystyi silti näkemään silmäluomiensa sisäpuolella kuvan Harrysta verilammikon keskellä. "Tapoit hänet," Hermione sanoi lisäten lauseeseen vielä kutsumanimen, jota hän ei edes tiennyt osaavansa. Hän oli varmaankin viettänyt liikaa aikaa Dracon seurassa.

"Draco on ihan kunnossa," Lucius sanoi tuskastuneena. "Äläkä teeskentele. Ei sinua kiinnosta Draco. Tulit tänne Harry Potterin kanssa. Missä hän on?"

Hermione avasi silmäsä ja tuijotti kohti Luciuksen harmaita silmiä. Ne olivat kylmät kuin talvi-ilta.

Hermione pudisti päätään.

"Selvä," Lucius sanoi välinpitämättömästi, otti taikasauvansa esille ja osoitti sen kärjen kohti Hermionen sydäntä. Lucius nojautui lähemmäs kohti Hermionea, kunnes heidän kasvonsa olivat suuteluetäisyydellä.

"Kidutu!"

Hermionen vartalo täyttyi ennenkokemattomasta kivusta. Tuntui kuinka hänen vartaloaan olisi poltettu, viilletty, paloiteltu ja revitty auki; kaikki yhtäaikaa. Hänet kidutettiin ja raiskattiin; hänen vartalonsa ei enää koskaan palautuisi entiselleen. Hermione kuuli äänensä huutavan tuskasta, vaikka samalla tuntui niinkuin hän olisi menettänyt sekä kuulonsa että näkönsä. Maailma muuttui valkoiseksi. Hän kiljui ja kiljui; hän oli kuolemassa.

Lucius otti taikasauvan pois ja kipu loppui. Hermione lakosi polvilleen. Kuolonsyöjät päästivät irti hänen käsistään. Hermione hautasi kasvonsa käsiinsä.

"Ai sattuiko se?" Lucius hykerteli.

"Älä ole typerä," Hermione sanoi. Hänen äänensä kuulosti oudolta jopa hänen omiin korviinsa. "Tottakai se sattui."

Lucius otti askeleen eteenpäin, laittoi toisen saappaalla peitetyn jalkansa Hermionen olkapäälle ja painoi tytön täysillä vasten salin lattiaa. Hermione ei pystynyt nousemaan ylös vaan kaatui selälleen lattialle tuijottaen suoraan Dracon isää silmiin. Minä kuolen, hän ajatteli nopeasti. Minä kuolen enkä koskaan ehtinyt kertoa--

"Sinun ei tarvitse kuolla," Lucius sanoi ihan niinkuin hän olisi pystynyt lukemaan Hermionen ajatukset. "Kerro vain meille missä Harry Potter on."

Hermione pysyi hiljaa.

Lucius huokaisi ja nosti taikasauvansa taas ylös. "Kidu---"

"Lopeta!" joku huusi huoneen toiselta puolelta kuulostaen Hermionen korvaan niinkuin ääni olisi tullut tuhansien kilometrien päästä. "Jätä hänet rauhaan!"

Hermione tiesi heti kuka puhuja oli. Terävä epätoivon pistos kiisi hänen lävitsensä kuin kynsi. Ei, hän ajatteli, Draco. Älä.

Mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Draco oli laskenut näkymättömyysviitan pois päältään pidellen sitä käsissään niin näkyvänä - niin suojattomana. Kaikki kuolonsyöjät kääntyivät kohti puhujaa tuijottaen häntä shokissa. Voitonriemuisa hymy nousi Lucius Malfoyn kasvoille.

"Jätä hänet rauhaan," Draco sanoi uudelleen, tällä kertaa hieman epävarmemmalla äänellä. Hän oli kauhuissaan -- hän oli kalpea kuin aave ja pienet hikipisarat tippuivat hänen mustilta hiuksiltaan vasten vaaleaa otsaa. Mutta hän näytti päättäväiseltä. "Minä tässä. Harry Potter. Olen täällä."

***

<< Edellinen luku (6)       Etusivulle       Seuraava luku (8) >>