D r a c o   D o r m i e n s

~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ Suomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ uokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.

9. luku ~ Lucius & kuolonsyöjät

"Hei isä," Draco sanoi.

Lucius tuijotti poikaansa vieläkin niin kuin joku olisi pakkosyöttänyt hänelle palan sitruunaa, joka oli sattumoisin teipattu kuuden kilon tiiliskiveen. "Draco?"

"Hän todellakin näyttää sinulta, Lucius," Voldemort sanoi mulkaisten Dracoa ylimalkaisesti. "Ainakin tuosta silmien ympäriltä." Voldemort nosti taikasauvaansa. "Harmi, että minun on nyt poltettava ne."

"Isäntäni," Lucius sanoi epätoivoisesti kääntyen kohti Voldemortia. "Uskottehan minua--" Pienen hetken ajan Draco luuli, että hänen isänsä aikoi rukoilla Voldemortilta pelastusta poikansa hengen pitimiksi. "Uskottehan minua.. en tiennyt tästä mitään!"

"Omituista kyllä - minä uskon sinua Lucius," Voldemort sanoi. "Olet aina ollut erityisen tyhmä, eikä poikasi tekemisten tietämättömyys yllätä minua ollenkaan. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että tämä poika on petturi ja hänen on kuoltava."

"Voisinko ehdottaa jotain, Herra?" Lucius sanoi.

"Isä," Draco yritti sanoa väliin.

Lucius ei huomioinut häntä.

"Nopeasti sitten," Pimeyden Lordi sanoi.

"Totuuskirous," Lucius sanoi hienovaraisesti. "On mahdollista, jopa todennäköistä, että Draco tietää missä oikea Harry Potter majailee.. jos tämä on saatu aikaan monijuomaliemellä, Potterin pojan on oltava jossain täällä lähettyvillä.."

Voldemort hymyili kylmästi. "Erinomainen idea." Hän otti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä Dracoa.

"Isä--" Draco sanoi taas.

"Veritas," Pimeyden Lordi sihisi.

Toisen kerran elämänsä aikana Draco tunsi suurten koukkujen tunkeutuvan läpi hänen rintasa repien kaiken auki. Hän yski kivusta ja kauhusta olla niin turvattoman avoinna. Tällä kertaa kipu oli vieläkin kovempi - johtuen ehkä siitä, että tällä kertaa hän vastusteli kirousta. Vaikkei siitä mitään hyötyä ollutkaan. Mitä tahansa hän aikoisi sanoa avatessaan suunsa, hän tiesi, että totuuden sanat sieltä soljuisivat.

Voldemort aloitti yksinkertaisella kysymyksellä. "Mikä on nimesi, poika?"

"Draco Thomas Malfoy."

"Olet nimennyt hänet minun mukaani, Lucius." Voldemort sanoi. "Kuinka viehättävää."

Lucius hymyili typerästi.

"Missä on Harry Potter?"

Draco puri huultaan, muttei siitä ollut mitään hyötyä. "En tiedä," hän kuuli itsensä sanovan. Mikä helpotus. Valolanka, joka hänet oli pitänyt yhteydessä Harryyn oli nyt poikki; hänellä ei ollut enää aavistustakaan missä Harry oli.

"Miksi esiinnyit Harry Potterina?"

"Isäni aikoi tappaa Hermionen," Draco sanoi. "Enkä voinut antaa sen tapahtua."

Lucius näytti yllättyneeltä. "Onko hän oikeasti tyttöystäväsi?"

"Ei," Draco sanoi. "Ei ole. Hän on Harryn paras ystävä."

"Ja sinun piti riskeerata oma elämäsi jonkun muun parhaan ystävän vuoksi?" Pimeyden Lordi tuhahti. "Miksi?"

"Rakastan häntä." Draco sanoi tuntiessaan kasvojensa peittyvän helakanpunaiseen sävyyn. Draco oli luullut jo unohtaneensa miltä täydellinen nöyrtyminen tuntui, mutta näköjään hän oli väärässä.

"Kappas, kuinka noloa," Voldemort sanoi kasvoillaan lähes huvittunut ilme. "Kerrohan meille, nuori Malfoy, miten päädyit tähän taloon luultavimmin sinuksi naamioituneen Harry Potterin ja hänen parhaan ystävänsä.. jota sinä siis.. rakastat.. kanssa?"

"Ei," Draco sanoi yrittäen nousta jaloilleen. Hänen kasvoillaan oli jotain märkää ja kun hän pyyhki sen pois, hänen kätensä muuttui kirkkaanpunaiseksi. Verta. Hän oli purrut läpi huulensa. "Ei."

Mutta hän ei päässyt ylös. Kipu hänen rintansa sisällä oli aivan liian voimakas. Halki revityn vartalon pistävä tuska oli liian ankara. Hän kaatui selälleen maahan.

"Isä," hän kuuli äänensä sanovan. Draco hätkähti kuullessaan kuinka lapselliselta hän kuulosti, "Isä auta, ole kiltti."

Lucius värähti epämukavasti. "Ehkä teidän pitäisi kirota hänet uudelleen, Herra?" hän sanoi.

"Varmasti," Voldemort sanoi kiljahtaen uudelleen totuuskirouksen Dracon ylle.

***

He olivat jo melkein saliin johtavien harmaiden kivirappusten kohdalla, kun Harry kiljahti kertakaikkisen lujaa ja sinkosi maahan. Hermione heilahti ympäri ihmeissään.

"Harry!" hän huusi. "Oletko kunnossa...?"

Pojan vastaus oli vaisu. Hän oli käpertynyt kaksin kerroin kivusta ja kieppui maassa peittäen kasvonsa käsillään. Hermione juoksi kohti Harrya, joka nosti päänsä hitaasti ylös lattialta. "Hermione? Oletko se sinä?"

Tyttö oli juuri vastaamassa typerään kysymykseen tiuskaisulla, kun ylhäältä kiisi pieni säde valaisten pojan kasvot. Hermionen vastaus muuttui kiljahdukseksi. Hän löi kätensä suunsa ylle ja tuijotti lattialla makaavaa poikaa. "Harry..." hän henkäisi. "Se olet sinä!"

"Tottakai minä olen minä," poika sanoi kärttyisästi. "Toivoitko että olisin ollut Lucius? Eh, ei mitään, älä vastaa tuohon."

"Hiljaa," Hermione sanoi. "Olen tosissani, Harry. Olet todellakin sinä... olet muuttunut takaisin, ymmärrätkö?"

Harry oli taas oma itsensä. Sekainen musta tukka, kirkkaanvihreät silmät, salamanmuotoinen arpi ja kaikki. Hän tiputti kätensä kasvoiltaan ja hymyili heikosti Hermionelle. "Osasin jotenkin aavistaa sen," hän sanoi. "Ottaen huomioon tämän karmean kivun ja sen, etten näe yhtään mitään."

Hermione ei pystynyt irrottamaan tuijotustaan hänestä. Oli niin outoa nähdä Harrylla hänen omat kasvonsa taas; tutut piirteet heräsivät eloon sisällä elävän älykkyyden valaistessa kasvot. Harry oli taas elossa. Ja Harry oli taas Harry. Hetken ajan maanalaisen käytävän vallitsi outo hiljaisuus, kun Hermione vain tuijotti poikaa. Lopulta hän sanoi, "Eihän se enää satu, vai sattuuko?"

Harry pudisti päätään. "Ei, mutta..." Hänen lauseensa katkesi kesken. "Toivoisin, että pystyisin näkemään jotain."

Hermione polvistui pojan viereen. "Pystyn korjaamaan näkösi, Harry. Haluatko että teen sen?"

Hetken ajan Harry oli hiljaa ja puri vain huultaan. Vastentahtoisesti hän kuitenkin vastasi; "Ehkä niin on parasta."

Hermione tiesi miksei Harry ollut koskaan antanut hänen tai kenenkään muunkaan korjata näköään taialla. Hänen pyöreistä silmälaseistaan oli tullut vähän niinkuin Harry Potterin symboli - piti hän siitä tai ei - ja jos hän olisi yhtäkkiä korjannut näkönsä ja hävittänyt lasinsa, Me Noidissa olisi taatusti ollut lööppi asiasta. Lehti oli jo tehnyt juttuja muun muassa siitä kuinka Harry leikkaa hiuksensa (yksin kylpyhuoneessa kynsisaksilla) ja mistä hän ostaa vaatteensa ("Hagrid tuo jotain vaatteita tullessaan kun käy Viistokujalla.") Jos hän nyt hankkiutuisi eroon laseistaan, olisi Me Noitien etusivulla varmasti otsikko: HARRY POTTER ON LIIAN LEUHKA KÄYTTÄÄKSEEN SILMÄLASEJA; ONKO IHMEPOJALLE NOUSSUT KUULUISUUS PÄÄHÄN? ja Harry vihasi itsestään kertovia otsikoita.

"Vain väliaikaisesti," Hermione sanoi lempeästi. "Korjausloitsu. Kunnes saamme lasisi takaisin."

"Selvä.. okei." Harry sanoi ja sulki silmänsä.

Hermione otti taikasauvan viittansa hihasta ja kosketti kärjellä hellästi Harryn kumpaakin silmäluomea. Hän nojasi kohti poikaa ja painoi sormensa vasten ohimoita. "Pysy paikoillasi," Hermione neuvoi ja Harry otti kiinni tytön ranteista pitääkseen itsensä vakaana. "Pupillius," Hermione sanoi.

Harry avasi silmänsä hätkähtäen niin kuin jokin olisi pistänyt häntä. Väkinäinen hymy nousi hänen kasvoilleen. "Hei," hän sanoi. "Kiitti Hermione."

***

Oli kulunut vain viisitoista minuuttia, mutta Dracon mielestä Voldemortin piina tuntui lukuisilta tunneilta. Draco oli jotenkin onnistunut irtautumaan ruumiistaan ja kuuli nyt oman äänensä jossain hyvin kaukana kertovan Pimeyden Lordille ja hänen isälleen kaiken -- siitä ensimmäisestä hetkestä kun hänestä tuli Harry siihen viimeiseen hetkeen, jolloin hän vielä tunsi Harryn liikkuvan vankityrmässä pelastamassa Siriusta.

Kun hänellä ei ollut enää mitään kerrottavaa, Pimeyden Lordi otti totuuskirouksen pois. Tunne oli valtavan vapauttava, mutta samalla niin ilkeän syyllinen.

"Noniin," hänen isänsä puhui, "Ehkä meidän tulisi lähteä etsimään sitä Potterin poikaa talon alla olevista käytävistä, Herra?"

"Ei tarvitse," Voldemort sanoi näyttäen tyytyväiseltä. "Meidän täytyy vain odottaa. Harry Potter kyllä tulee luoksemme. Hän tulee pelastamaan poikaasi."

Lucius Malfoy näytti epäilevältä. "Mutta Herrani.. eiväthän he edes ole ystäviä, Draco sanoi niin..."

Voldemort pudisti päätään. "Minä tunnen Harry Potterin," hän sanoi. "Hän on juuri niin kuin isänsäkin. Hän kyllä tulee poikasi luo, Lucius. Voin vannoa sen."

***

Kun Harry ja Hermione kipusivat ylös saliin, Sirius odotti heitä siellä koiran muodossa. Harry avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Sirius pudisti koiran päätään nopeasti ja nyökkäsi heidät seuraamaan häntä. He tallustelivat koiran perässä pitkin käytäviä kohti Luciuksen kirjastoa. Sirius avasi oven tassullaan ja meni sisään.

Narcissa istui työpöydän takana juuri siinä samassa paikassa mistä Sirius oli hänet ennemminkin löytänyt. Tällä kertaa hänen päänsä oli hautautunut hänen kalpeisiin käsiinsä. Hän itki.

Sirius muuttui takaisin ihmiseksi niin nopeasti, että huoneessa saattoi kuulla pienen *pop* äänen. Hän nyökkäsi kohti Narcissa leuallaan. "Minun oli kerrottava hänelle kaikki," Sirius kuiskasi Harrylle ja Hermionelle. "Hän on kovin järkyttynyt." Sirius katsahti kohti Harrya. "Olet taksaisin omana itsenäsi, etkö vain? Ajattelinkin niin."

Harry näytti yllättyneeltä. "Mistä niin päättelet?"

Sirius naputti jalallaan hitaasti lattiaa näyttäen hyvin onnettomalta. "Voldemort on jo tullut," hän sanoi katsoen huolestuneesti Hermionea. "Hän lähti etsimään Harrya.." Sirius huokaisi. "Siis tarkoitan.. hän luultavasti tiesi heti ettei Draco ole sinä, eikö niin? Hän varmaankin otti kirouksen pois."

Hermione näytti huolestuneelta ja järkyttyneeltä; Harry ei kuitenkaan näyttänyt ollenkaan yllättyneeltä, vaan alistuneelta. "Arvelinkin että niin on tapahtunut," hän sanoi hiljaa. "Arpeni on sattunut jo ainakin tunnin."

Hermione oli raivoissaan. "Mikset sanonut minulle mitään?" hän vaati.

Harry vilkaisi Hermionea ärtyistästi. Tytön mieliin muistui kuinka he juuri tunti sitten olivat suudelleet vankityrmässä ja sen jälkeen hän oli heivannut Harryn luotaan melko kiivaalla eleellä. Ehkä Harryn mielestä siinä kohtaa ei ollut oikea aika kertoa arven kivuista. "Ainiin," Hermione sanoi punastuen lähes rubiininpunaiseksi. "Sori."

Harry kääntyi kohti Siriusta. "Luuletko että Draco on kunnossa?" Hän katsoi hätäisesti kohti Narcissaa ja madalsi ääntään. "Uskotko että hän on vielä elossa?"

Sirius kohautti olkapäitään. "En tiedä. Pimeyden Lordi on voinut tappaa hänet raivonpuuskassaan. Toisaalta, Draco on hänen läheisimmän ja voimakkaimman kuolonsyöjänsä poika. Jos Draco pystyy todistamaan, että on näytellyt monijuomaliemen alaisena... jos hän antaa Voldemortille tietoa sinusta..."

"Draco ei ikinä tekisi niin," Hermione keskeytti napakasti.

"Ehkä ei," Sirius sanoi varovasti. Tämän sanottuaan Sirius, eikä sen paremmin Harrykaan, pystynyt katsomaan tyttöä silmiin.

"Onko Narcissa kunnossa?" Harry kysyi lopulta rikkoen hiljaisuuden.

"Toivon niin," Sirius sanoi pidättyväisesti. "Lucius.." hän sanoi miehen nimen suunnattoman vihan säestäessä jokaista kirjainta. "Lucius on pitänyt häntä kaikennäköisten erilaisten lumousten ja taikojen alla liian kauan -- pakotuslumouksia, komennuskirouksiakin joskus.. hän on kieltänyt Narcissalta oman taikasauvan, kieltänyt häntä valehtelemasta hänelle, kieltänyt kivun ja kuoleman uhalla jopa lausumasta hänen nimeään, jottei hän käyttäisi sitä mihinkään taikaan."

Hermione pudisti päätään. "Eikö Luciuksen olisi vain ollut helpompi mennä naimisiin jonkun sellaisen kanssa joka oikeasti piti hänestä?" tyttö mietti ääneen.

"Luciuksen kaltaiset miehet eivät tee asioita vain koska ne ovat helppoja," Sirius sanoi katkerasti. "He tekevät niitä koska haluavat näyttää kuinka voimakkaita he ovat. Lucius halusi mennä naimisiin koulun kauneimman tytön kanssa. Ja niin hän tekikin."

"Hänet pitäisi passittaa suoraan Azkabaniin," Hermione sanoi vihaisesti.

"Ja meidän pitäisi lähteä pelastamaan Dracoa," Harry sanoi.

Hermionea puistatti.

"Minun täytyy kohdata Voldemort," Harry sanoi näyttäen ankealta.

"Ja tehdä mitä, Harry?"

"Teen vaihtokaupan," Harry sanoi. "Vaihdan itseni Dracoon."

"Just niin," Hermione sanoi vihaisesti, "Voldemorthan on niin tunnettu pitämään lupauksensa."

"Luulen Hermionen tarkoittavan," Sirius sanoi, "että Voldemort tappaa sinut jokatapauksessa. Itseasiassa olen varma että hän odottaa sinun tekevän juuri niin kuin ehdotitkin."

"No.. emme ainakaan voi jättää Dracoa Luciuksen ja Voldemortin haltuun," Harry protestoi. "Ja kuolonsyöjien."

"Kuolonsyöjät eivät ole heidän kanssaan," himmeä ääni sanoi. Se oli Narcissa, joka oli nostanut päänsä käsiensä varasta ja pyyhki kyyneleitä silmäkulmistaan. "He ovat alakerran tanssisalissa valmistautumassa laaserikirouksen toimeenpanoon."

Harry katsoi avuttomana kohti Hermionea, joka näytti erityisen mietteliäältä. Tyttö käveli kohti huoneen vastakkaista seinää, kurottautui ylös kirjahyllyn ylimmälle hyllylle ja veti mukanaan paksun, vihreän kirjan -- Episyklisen taikuuden laadinta.

Sirius kääntyi ympäri ja katsoi häntä. "Hermione, mitä sinä oikein teet?"

"Shh," Harry sanoi ja nosti etusormen huulilleen. "Anna hänen tehdä."

Hermione selasi kirjaa heitellen sivuja villisti edestakaisin. "Ajattelin vain.. ehkä... se voisi toimia... se olisi.."

Sirius näytti hämmentyneeltä. Jopa Narcissa näytti hämmentyneeltä. Mutta Harry vain seisoi, katsoi Hermionen lukemista ja yritti olla hiljaa. Lopulta tyttö laski kirjan alas ja kääntyi kohti Siriusta. "Minulla on idea," hän sanoi.

Sirius näytti epäröivältä.

"Tämä on hyvä juttu," Harry vakuutti hänelle. "Hermionella on aina mahtavia ideoita."

"Mutta tarvitsen sinun apuasi, Narcissa," Hermione lisäsi.

Nyt jopa Harry näytti epäilevältä, mutta Narcissa suoristi selkäänsä tuolillaan. "Mitä voin tehdä?" hän sanoi.

***

Voldemort komensi Luciuksen katsomaan poikansa perään, käveli huoneen poikki ja seisoi ikkunan edessä tuijottaen ulos. Draco oli nyt kahden isänsä kanssa. Jos hän odotti Luciuksen olevan tippaakaan pahoillaan siitä, että hänen poikansa oli kokenut järkyttäviä kauhunhetkiä lähiaikoina, hän oli väärässä. Lucius mittaili kylmällä katseellaan Dracoa ylös alas ja sanoi, "Olen pettynyt sinuun, poika."

Itsestään huolimatta, Draco oli lähes vaikuttunut isänsä täydellisestä katumuksen puutteesta. Se oli sykähdyttävää. "Ehkä voisit vaikka antaa minulle kotiarestia," Draco ehdotti.

Lucius murahti. "Ja tuo sinun naseva huumorintajusi ei auta ollenkaan," hän sanoi. "Jos käyttäydyt oikein katuvasti, Pimeyden Lordi saattaa antaa sinulle anteeksi. Hänellä oli suuria toiveita sinun varallesi jossain vaiheessa, Draco. Hän voi olla armollinen. Ja jos todellakin käyttäydyit monijuomaliemen alaisuudessa koko ajan..."

Draco pudisti päätään. "Valitettavasti minun on petettävä sinut jälleen kerran isä," hän sanoi. "Minulla ei ole pienintäkään halua liittyä Pimeyden Lordin jengiin. En oikein edes tiedä mitä sinä näet Voldemortissa. Hän ei ole mikään mieleltään tasapainoisin kundi jonka olen tavannut, eikä mikään järjettömän komeakaan," Draco lisäsi mietteliäästi.

"En ymmärrä mitä toivot saavuttavasi uhmatessasi minua, Draco," Lucius sanoi kuulostaen kuin miltä tahansa tavalliselta vanhemmalta, joka on juuri saanut selville, että hänen teini-ikäinen poikansa on lainannut isän autoa ja täräyttänyt sen sitten päin lumipenkkaa.

"Jos et sitä tiedä, isä" Draco sanoi kylmästi, "en aio kyllä selittääkään."

"Ja jos et lopeta uhmaamistani," Lucius sanoi vielä kylmemmin, "En ole isäsi enää."

Sen jälkeen he istuivat täydessä hiljaisuudessa.

***

Harry, Hermione ja Sirius istuivat hermostuksissaan kirjastossa katsomatta toisiaan päinkään. Narcissa oli ollut poissa jo viisi minuuttia. Kun ovi vihdoin avautui ja Narcissa asteli sisään kantaen sylissään suurta kapaloitua esinettä, Sirius oli niin huojentunut, että muuttui takaisin koiraksi, taas ihmiseksi ja taas takaisin koiraksi nopeassa rytmissä.

"Hei relaa Sirius," Harry sanoi, vaikka oli itsekin hyvin tyytyväinen nähdessään Narcissan. "Liika jännitys ei tee näköjään hyvää sinulle."

Narcissa laski käärön käsistään työpöydälle ja otti askeleen taaksepäin kun Harry, Hermione ja Sirius (joka oli muuttunut taas takaisin ihmiseksi) kerääntyivät hänen ympärilleen. "Sanoin heille, että vien sen miehelleni," Narcissa sanoi kuulostaen lähes tyytyväiseltä. "Mitä enemmän vastustan, sitä helpommaksi kaikki tulee," hän jatkoi. "Tuntuu niinkuin voisin sanoa hänen nimensäkin nyt."

Harry, Hermione ja Sirius ottivat nopean askeleen taaksepäin.

"Mutta en sano," Narcissa lisäsi.

Hermione ryntäsi kohti pöytää, avasi käärön ja henkäisi syvään. Suuri metallinen käsi lojui pöydällä hänen edessään näyttän järkyttävältä, rumalta ja kammottavalta. Jokainen sen seitsemästä sormesta päättyi ilkeän näköiseen terään ja käden kiertävä metalli oli täynnä kaiverrettuja Pimeyden Piirron merkkejä. Vaikka esine oli kauttaaltaan ontto, se näytti hyvin painavalta ja kiinteältä.

Harry tuijotti esinettä inhon noustessa totisille kasvoille. "Onko tuo laaserikäsi?"

"Järkyttävä, eikö vain?" Hermione sanoi nyökäten.

"Hyvä juttu ettei Voldemort nyt tule käyttämään tätä kättä Dracoon," Harry sanoi. "Kukaan ei saisi Dracoa pistämään pääleen mitään tämän näköistä. Tai ehkä," Harry jatkoi pienen virneen valaistessa kalpeat kasvot, "jos hänelle vakuutettaisiin, että tämä on Armanin uutta syysmallistoa."

"Hiljaa Harry," Hermione sanoi hajamielisesti. "Meillä on vain muutama minuutti aikaa ennen kuin Narcissan on vietävä metallikäsi Tiedät-kyllä-kenelle. Annapas kun minä katson sitä."

***

Kun Hermione teki töitä laaserikäden kimpussa, Sirius vei Narcissan huoneen kauimmaiseen kulmaan. "Olet tehnyt hyvää työtä. Oikein hyvää," hän sanoi kalpealle naiselle. "Tiedämme, että tämä on raskasta sinulle--"

"Teen tämän Dracon vuoksi," Narcissa sanoi hieman terävästi.

"Tiedän," Sirius sanoi.

"Ja kun tämä kaikki on ohi," Narcissa sanoi, "minun on jäätävä tänne, tiedäthän. En uskaltaisi koskaan lähteä. Ainakaan niin kauan kun Dracon isällä on se riipus."

"Mutta eikö Lucius jo nyt luule, että--"

Narcissa pudisti päätään. "Hän ei koskaan voisi kuvitellakaan, että toimisin häntä vastaan. En ainakaan omasta tahdostani, enkä näiden kaikkien seitsemäntoista vuoden jälkeen. Mutta jos lähtisin sinun mukaasi---"

Sirius näytti onnettomalta. "Ymmärrän."

Narcissa hymyili. Se oli ensimmäinen hymy, jonka Sirius oli nähnyt naisen kasvoilla sitten kahdeksaantoista vuoden. Se muistutti häntä lapsuuden vuosista. "Kaikki järjestyy, Sirius," Narcissa sanoi.

"Niin," Sirius sanoi. "Ehkä."

***

Ellei hänen vartaloaan olisi kauttaaltaan lävistänyt sykkivä kipu, Draco olisi voinut nukahtaa siihen miekkailuhuoneen lattialle. Hän oli nääntynyt. Hän ei edes kunnolla kuullut kun ovi aukesi ja Narcissa käveli huoneeseen.

Nainen käveli Luciuksen luokse. "He käskivät minun tuoda tämän sinulle," Narcissa sanoi ja ojensi laaserikäden miehelleen lähes eleettömästi.

Lucius näytti hämmästyneeltä. "Mitä-- miksi?"

"Harry Potter on talossa," Narcissa sanoi täysin totuudenmukaisesti. "Ja hän on tulossa tänne juuri nyt."

Lause herätti Dracon ylös. Hän säpsähti istumaan ja tuihotti äitiään, joka ei katsonut takaisin. Jotain outoa oli tekeillä - hän oli varma siitä. Ei ollut kovin todennäköistä, että kuolonsyöjät olisivat pyytäneet Narcissaa tuomaan niin tärkeää ja voimakasta taika-asetta Luciukselle ilman heidän läsnäoloaan. Ellei heillä sitten ollut siihen jotain syytä, jota Narcissa ei paljastanut.

Lucius oli selvästi myös epäluuloinen, muttei halunnut sanoa mitään Voldemortin kuullen. Hän oli jo kerran tänään näyttänyt, ettei hänellä ollut minkäänlaista kontrollia omaan perheeseensä, eikä luonnollisesti halunnut korostaa asiaa enää uudelleen. Sen sijaan hän nosti kätensä kasvojen korkeudelle ja puhui Pimeyden Piirtoon: "Matohäntä. McNair. Tulkaa. Tuokaa kaikki mukananne."

Samalla hetkellä koko huone täyttyi ilmiintyneistä kuolonsyöjistä: Matohäntä, McNair, Zabini, Rozier, Parkinson ja moni muu. Ihmisiä, jotka Draco oli tuntenut siitä asti kun hän oli lapsi, ihmisiä jotka heillä olivat vierailleet iät ja ajat - joiden lasten kanssa hän oli leikkinyt. Yksikään heistä ei katsonut Dracoa, joka makasi lattialla verisenä ja riekaleisena.

Voldemort kääntyi ikkunalta kohti kuolonsyöjiään. "Harry Potter on täällä," hän sanoi venytellen pitkiä sormiaan. "Hän on tämän huoneen ulkopuolella."

Hänen äänensä ruoski kuolonsyöjiä kuin pitkä piiska. He seisoivat täydessä asennossa mulkoillen ympärilleen. Draco näki kuinka hänen äitinsä hiipi joukon takana ulos huoneesta.

Käytävältä kuului selviä askelten ääniä. Kaksoisovet avautuivat. Ensin toinen, sitten toinen. Draco puristi huomaamattaan käsiään yhteen yhä tiukemmin.

Sirius tuli sisään koiran muodossa. Huoneen täytti syvä hiljaisuus. Hermione seurasi häntä näyttäen hyvin kalpealta ja onnettomalta. Hermionen jälkeen huoneeseen astui --- Harry.

Lyhyt huokaus kiiri yli kuolonsyöjien joukon kuin tuulenvire oksistossa.

Harry oli Hermioneakin kalpeampi. Hänen kasvonsa olivat tuhkanvaaleat, mutta hän näytti päättäväiseltä. Hänellä ei ollut silmälasejaan, minkä vuoksi hän näytti selvästi nuoremmalta. Hänen käsissään ja kaavussaan oli vieläkin kuivunutta verta -- osa hänen omaansa ja osa Dracon.

"Olen täällä," hän sanoi.

Voldemort seisoi keskellä kuolonsyöjien ympyrää ja nauroi. "Ja tiedän miksi," hän sanoi. "Olet tullut hänen vuokseen," Voldemort jatkoi osoittaen pitkän, kammottavan sormensa kohti Dracoa.

"Aivan," Harry sanoi.

"Hän ei ole sen arvoinen, Harry Potter," Voldemort sanoi. "Mitä luulet hänen tehneen täällä koko aamun kun olet ollut pelastamassa koiraystävääsi? Hän on kertonut meille kaiken. Siitä asti kun rikoin teidät sitovan taian -- ja minun on muuten pakko saada selville miten se nerokas kirous oli tehty -- hän on laulanut minulle hyvin mielenkiintoista laulua."

"En usko sinua!" Hermione napautti. "Valehtelet! Olisit voinut saada selville Harrysta ilman että Draco olisi sanonut sanaakaan!"

Voldemort käänsi myrkyllisen katseensa häntä kohti. "Olet varmasti nauttinut pienestä vaatekaappi-välikohtauksesta nuoren Malfoyn kanssa suuresti," hän sanoi, "kun nyt puolustat häntä noin pistävästi."

Hermionen kasvoille hiipi helakka puna. Draco yritti etsiä katseellaan Hermionen silmiä, mutta tyttö ei katsonut häntä päinkään. "Sitten -- sitten olet varmaankin kiduttanut häntä," Hermione sanoi, mutta tällä kertaa paljon epävarmemmin.

"En osaa kuvitella miksi haluaisin kiduttaa häntä kuullakseni sydäntäriipaisevan tarinan siitä kuinka hän vietti puoli tuntia vaatekaapissa jonkun typerän tytön kanssa," Pimeyden Lordi sanoi. "Ei. Hän kertoi kaiken minulle omasta tahdostaan."

Hermione ei sanonut mitään, mutta kyyneleet valuivat hiljalleen pitkin hänen poskeaan.

"Eikä sillä ole muutenkaan mitään merkitystä tässä tapauksessa," Voldemort sanoi kääntyen kohti Harrya. "Minulla on kaikki kortit kädessäni, sinulla ei ole ainuttakaan. Oletko todellakin niin täydellisen tyhmä, että tulet tänne luullen, että pystyt taistelemaan minua vastaan. Minä tunsin isäsi, poika... ja tämä on juuri sen kaltaista käytöstä, jota olisin odottanut häneltä. Olette ennemminkin tyhmiä kuin rohkeita - kummatkin teistä."

Harry nosti taikasauvaansa. "Minulla on tämä," hän sanoi. "Et uskalla haastaa minua kaksintaisteluun niin kauan kun minulla on taikasauvani."

"En niin," Voldemort myönsi ja napautti sormiaan. Köydet syöksähtivät ylhäältä ilmasta ja kietoutuivat Harryn ympäri liimaten hänen sauvaa pitelevän kätensä tiukasti vasten hänen vartaloaan. Voldemort käveli Harryn luo, riuhtaisi taikasauvan pois hänen kädestään ja heitti sen lattialle. "Ja nyt sinulla ei ole sitä enää." Voldemort kääntyi ja katsoi mietteliäästi Siriusta ja Hermionea. "Voisin tappaa ystäväsi," hän sanoi pehmeästi Harryn korvaan. "Mutta olisi niin paljon hauskempaa antaa sinun tehdä se."

Harry ei sanonut mitään. Hän vain tuijotti Pimeyden Lordia suuri inho ja viha pursuen kasvoillaan.

Voldemort napautti sormiaan taas ja laaserikäsi lensi Luciuksen otteesta tömähtäen Voldemortin ojennetulle käsivarrelle. Vaikka Pimeyden Lordi oli hirvittävän laiha, hänellä oli selvästikin paljon voimaa. Hän pyöritteli metallikättä toisessa kädessään niinkuin se olisi ollut vappuparaatin tahtipuikko ja nosti sitten Harryn käden -- sen joka ei ollut sidottuna hänen kylkeensä -- ja pujotti metalliaseen hänen ranteensa ympäri niin kuin ylisuuren sopimattoman hansikkaan.

Harry huusi ääneen. Häntä sitovat köydet tippuivat kun hän lyhistyi maahan. Hän ei enää huutanut, mutta kieriskeli maassa niin kuin metallikäsi olisi ollut tulikuuma ja polttava. Draco näki kuinka hopeanhohtoinen käsi sihisi ja vääntelehti kuin sulava jalometalli. Se muokkaantui vasten Harryn omaa ihoa, levittäen valonhohtoisia sulan metallin muodostamia lonkeroita pitkin hänen käsivarttaan.

Draco piteli omaa kättään kuvitellun kivun vuoksi, vaikkei edes tiennyt miksi hän niin teki.

Lopulta Harry nousi ylös. Jopa kuolonsyöjät henkäisivät. Harryn käsivarresta oli tullut jonkinlainen metallin, ilkeiden terien ja kuoleman ruma esine. Laaserikäden hopea oli levinnyt peittämään jopa hänen vasenta kättään. Hänen ympärillään oli jonkinlainen mustan valon muodostama sädekehä -- kimaltava ja tumma. Hänen ihonsa kuulsi valkoisena pahuuden valon alla ja hänen silmänsä kiilsivät kuin smaragdit. Hän ei näyttänyt enää ihmiseltä.

Draco kuuli kuinka Hermione yritti tukahduttaa nyyhkytystään.

"Harry," Pimeyden Lordi sanoi lähes kehräävällä äänellä. "Mikä sinä olet?"

"Olen ase," Harry sanoi oudon kaukaisella äänellä. "Olen sinun aseesi."

Pimeyden Lordi virnisti ja kääntyi kohti Luciusta. "En usko, että edes tarvitsemme komennuskäskyä tämän tapauksen kanssa," hän sanoi. "Mutta parempi katsoa kuin katua."

Hän nosti taikasauvansa osoittaen sen kohti Harrya. "Komennu!"

Harry laski päänsä alas kun kirkkaan vihreä valonsäde iski häneen. Kun hän nosti päänsä taas ylös, hänen silmänsä näyttivät vieläkin kaukaisemmilta kuin ennen.

"Noniin," Voldemort sanoi. "Noniin Harry. Käännä kätesi kohti.. häntä." Voldemort osoitti Hermionea. "Pientä tyttöystävääsi. Liikettä niveliin. Tee se."

Harry kääntyi. Hän nosti kätensä, jonka metalliterien peittävät sormet olivat puristuneet tiukkaan nyrkkiin ja osoitti sillä Hermionea, joka tuijotti poikaa silmät suurina. Sitten Harry sanoi:

"Ja sinä sanoit että minä olen tyhmä."

Poika kääntyi nopeasti ympäri niin, että laaserikäsi osoitti suoraan kohti Voldemortia. Kuolonsyöjien pieni mutta tiivis joukko kerääntyi johtajansa ympärille. Harry käveli hyvin hitaasti heitä kohti. Laaserikäsi hehkui tummassa valossa. Voldemort ja kuolonsyöjät tuijottivat tulijaa suu auki.

"Tiedät, ettei komennuskirous tehoa minuun," Harry sanoi. "Ja jopa sinun tulisi tietää, ettei viholliselle kannata koskaan antaa tappavaa asetta."

"Tuo ase ei pysty tappamaan minua", Voldemort sanoi terävästi. "Senkin idiootti."

"Ehkä," Harry sanoi. "Tai ehkä ei."

Hän avasi metallikäden tiukan nyrkin.

Hopeiset terät viuhahtivat auki ja metallisesta kämmenestä nousi sinisenä hohtava valo. Säde oli niin voimakas, että Harry kompuroi taaksepäin. Draco heittäytyi maahan kun sininen tuli piiskasi hänen päänsä yli kuin Voldemortin köydet. Yksi toisensa jälkeen huoneen kaikki henkilöt lakosivat maahan Lucius mukaanlukien - he ulvahtivat ja katosivat.

Voldemort oli viimeinen joka lähti. Hän näytti selviytyvän vain silkan Harry Potteria kohtaan kihiävän vihan vuoksi. Harry nosti kätensä ja osoitti sillä Pimeyden Lordia vielä kerran ja siten myös hän haihtui pois kuin pyörremyrsky.

Sininen valo hävisi Voldemortin mukana. Harry lakosi maahan niin kuin häntä olisi ammuttu rintaan.

Draco kömpi ylös jaloilleen ja juoksi kohti Harrya. Hermione ehti pojan luokse ensin ja heittäytyi hänen viereensä maahan. Harry näytti sairaalta. Hermione tarttui rumaan metallikäteen ja heilutti taikasauvaansa sen yllä raivokkaasti.

Draco yritti auttaa tyttöä pitämällä Harryn kättä paikoillaan, mutta Hermione, joka näytti hyvin kalpealta ja epätoivoiselta, tiuskaisi terävästi, "Älä koske häneen!"

Draco veti kätensä nopeasti pois.

Hermionen taikasauvan päästä välähti kirkas valkoinen valonsäde ja metallikäsi hävisi. Harry alkoi liikehtimään.

Hermionen olkapäät painuivat alas helpotuksesta. "Olen pahoillani," hän sanoi hiljaa katsomatta Dracoa päinkään. "Minun piti vaan-- metallikäsi imi hänestä kaikki voimat. Se olisi tappanut hänet minuutissa. Minun oli pakko ottaa se pois."

"Mutta eihän Harryssa edes ollut laaserikirousta." Draco sanoi laimeasti. Miksi Hermione ei katsonut häntä?

"Ei niin," Hermione sanoi tuijottaen vieläkin alas Harrya. "Ei niin. Me muutimme sen. Mutta käsi on silti hyvin vaarallinen muodonmuutosesine ja pelkästään sen käyttäminen voi aiheuttaa kuoleman."

Suuri kyynel valui pitkin hänen poskeaan ja tippui Harryn kasvoille. Harry avasi silmänsä.

"Lopeta tuo," hän sanoi käheällä äänellä.

Hermione hymyili leveästi. Harry hymyili takaisin.

"Olit uskomaton, Harry," Hermione sanoi. "Todella uskomaton."

Sirius nousi ylös lattialta ja istui Harryn viereen puristaen pojan kättä. "Se oli fantastista," hän sanoi. "Todella upeaa, Harry. Onnittelut."

Harry nousi hitaasti ylös. Hän oli vieläkin hyvin kalpea, mutta hänen kasvoilleen palautui pikkuhiljaa punertava sävy. "Meidän on vielä päästävä täältä ulos, eikö niin," hän sanoi päättäväisesti. "Hermione, sanoit ettei tämä taika ole pysyvä?"

Hermione pudisti päätään. "Se oli vaan hyvin voimakas pyörremyrskyloitsu, jolla korvasin laaserikäden normaalisti käyttämän tappamiskirouksen," hän sanoi. "Se ei tapa heitä kaikkia -- mutta pitää heidät pitkän aikaa pois kuvioista. Joskus se sitten tiputtaa heidät jonnekkin sattumanvaraiseen paikkaan. Minä ainakin toivon, että Voldemort tippuu eläintarhan piraija-akvaarioon," hän lisäsi vihaisesti.

Draco ajatteli, että hänen pitäisi sanoa jotain, muttei ollut oikein varma mitä. Hänen olisi varmaankin pitänyt kiittää Harrya hänen henkensä pelastamisesta. Mutta Harry ja Hermione olivat liian kiireisiä hymyilemään toisilleen kuin kaksi Pyhästä Mungosta karannutta mielisairaalapotilasta ja Sirius läpsi Harryn selkää niinkuin poika olisi ollut jonkinlainen sankari. No okei, Draco myönsi, Harry oli jonkinlainen sankari. Vaikkakin tietenkään hän ei alunperin olisi edes ollut hengen pelastamisen tarpeessa, ellei hän olisi teesekennellyt olevansa Harry ja sitä kautta pelastanut Hermionen hengen. Mistä Hermione ei ollut edes kiittänyt häntä. Itseasiassa Hermione ei ollut edes myöntänyt sitä.

Tunteet, jotka Draco luuli unohtaneensa tai jättäneensä elämässään taakse, tulvivat nyt takaisin. Mustasukkaisuus, raivo ja sisuksia kalvava pelko. Harry ja Hermione eivät edes vilkaisseet häntä kohti -- he luulivat, että hän oli pettänyt heidät -- he vihasivat häntä, inhosivat häntä--

"Potter," Draco sanoi lyhyesti. Hän kaivoi taskustaan Harryn lasit ja pudotti ne pojan syliin. "Sun rillit."

Harry katsahti ylös. "Kiitti, Malfoy," hän sanoi, mutta hänen silmistään paistoi varovaisuus.

Se vain lisäsi Dracon vihaa. "Noniin," hän sanoi. "Kysy minulta."

"Kysy sinulta mitä?" Harry sanoi näyttäen vieläkin varovaisemmalta.

"Kiduttiko Voldemort minua kertomaan missä olette," hän sanoi. "Olet kuitenkin miettinyt sitä. Joten kysy."

"Älä," Hermione sanoi terävästi, mutta kumpikaan heistä ei kuunnellut häntä. He katsoivat toisiaan - vihreät silmät lukkiutuneina harmaisiin.

"No," Harry sanoi. "Kiduttiko?"

"Ei," Draco sanoi.

Huoneessa vallitsi syvä hijaisuus pitkään.

Draco sanoi, "Pelastit henkeni, Potter." Hän nyökkäsi leukaansa kohti Hermionea. "Mutta minä pelastin hänen henkensä. Mikä minun mielestäni asettaa meidät tasoihin."

Uusi hiljaisuus.

"Selvä," Harry sanoi lopulta. "Olemme tasoissa."

Hermione katsoi ensin Harrya, sitten Dracoa ja taas takaisin. Harry oli kalpea ja tärisi hieman, mutta Draco näytti rauhalliselta ja tyyneltä niin kuin hän olisi äskettäin kokenut vaan epäonnistuenen hiustenleikkuun; vaikkakin hänen kasvoillaan ja vaatteillaan oli vielä paljon verta.

"Draco," Hermione aloitti, muttei poika edes katsonut häntä.

"En halua kuulla sinulta sanaakaan, Granger," Draco sanoi lyhyesti.

Hän kumartui ja noukki taikasauvansa lattialta, ryhdistyäytyi taas ja tunki sauvan taskuunsa -- hänellä oli vieläkin päällään Harryn vaattet - risainen kaapu ja kaikki. Hän ei katsonut Hermionea päinkään. Hän ei nähnyt kuinka Hermionen kasvot muuttuivat hetki hetkeltä surullisemmiksi. "Nähdään koulussa," Draco sanoi ja käveli pois.

Hermione tarttui Harryn käteen. "Harry --- Draco ei voi lähteä---"

Harry näytti väsyneeltä. "Menkööt jos haluaa, Hermione."

Tyttö pudisti päätään raivokkaasti. "Emme koskaan pääse pois täältä ilman häntä -- pelkästään etuovella on seitsemäntoista loitsua ja lumousta ja vain Draco tietää kuinka ne saa pois--"

Harry kääntyi kohti Siriusta. "Ota hänet kiinni," hän sanoi.

Sirius muuttui hetkessä koiran muotoon ja loikki Dracon perään. Hän hyppäsi vasten Dracon selkää ja kaatoi hänet vasten kylmää kivilattiaa. Draco kääntyi hetkessä ympäri huutaen, kun Sirius istui hänen rintansa päälle. Harry nousi ylös ja seurasi Hermionea, joka lähestyi heitä hitaasti.

"Kutsu koirasi pois, okei Potter?" Draco sanoi mulkoillen Siriusta epämiellyttävästi. "Vihaan koiria."

"Sinun kannattaisi varmaan olla vähän kohteliaampi henkilölle, joka juuri pelasti henkesi," Harry sanoi.

"Luulin että me ollaan tasoissa," Draco vastasi.

"En tarkoittanutkaan minua," Harry sanoi. "Tarkoitin Siriusta."

"Voi elämä.. nyt turvat tukkoon kumpakin," Hermione keskeytti kiihtyen. "Meidän on lähdettävä. Draco -- tulet meidän mukaamme - emme koskaan pääse pois Malfoyn mailta ilman sinua."

"Ja se on minun ongelmani koska...?"

Draco oli taas oma itsensä. Juuri se Draco Malfoy, jonka Hermione muisti -- jota hän vihasi.

Sirius muuttui yhtäkkiä ihmismuotoonsa, nousi ylös ja veti Dracon terävästi mukanaan jaloilleen. "Minäpä kerron miksi se on sinun ongelmasi, poika," hän sanoi ja napautti sormiaan. Ohuet köydet ilmestyivät kuin tyhjästä ja piiskaantuivat vasten Dracon vasenta kättä, joka kietoutui tiukasti vasten Siriuksen oikeaa kättä. Ennen kuin Draco ehti edes reagoida, Sirius oli jo napannut pojan taikasauvan ja asettanut sen omaan taskuunsa. "Koska minä teen siitä sinun ongelmasi."

Draco näytti niin vihaiselta, että hänen silmänsä olivat lähes mustat raivosta. Hän virnisti Harrylle ja Hermionelle. Se oli ilkeä, iloton virne. "Jos haluat pelata näin," hän sanoi, "niin hyvä. Ok."

"Mikset vaan tule mukaamme koska haluat?" Hermione vaati, mutta hänen äänensä säröili hieman. "Emme ole mitään muuta tehneet kuin yrittäneet auttaa sinua--"

"Isäni sanoi ettei ole isäni enää," Draco sanoi. "Pimeyden Lordi haluaa tappaa minut ja kun menen takaisin kouluun, minut todennäköisesti erotetaan. Jos kaiken tämän tarkoituksena oli näyttää minulle kuinka onnetonta on elää sinuna, Potter, se onnistui."

Harryn silmissä vilahti viha. "Ensinnäkin, nyt ei edes ole kyse sinusta Malfoy."

Draco näytti siltä niin kuin hän olisi oikein toivonut Harryn sanovan niin. "Ei tietenkään," Draco ivaili. "Koska kaikessahan on aina kyse sinusta, eikö niin Potter? Kukaan meistä ei olisi hengenvaarassa, ellei sinua olisi."

"Harry ei voi mitään sille kuka hän on," Hermione sanoi värisevällä äänellä.

"Ehkei," Draco sanoi, "Mutta hän voisi olla vetämättä aina ystäviään mukaan sotkuihinsa. Mitä aiot tehdä Potter kun mokaat kerran ja joku ystävistäsi kuolee? Se on kiinni vain ajan kysymys tapatko sotkuillasi Weasleyn, tämän koiraystäväsi vai Grangerin--"

"Pää kiinni, Malfoy," Harry sanoi jäätävällä äänellä.

"Granger ei varmaan tarvi paljoakaan suostutteluja kuollakseen puolestasi," Draco jatkoi silmät kimaltaen. "Kuulin teidän herkän hetkenne kun olitte alhaalla vankitrymässä, Sano se, Harry, sano se--"

"PÄÄ KIINNI!" Hermione kiljui ja Draco nauroi.

"Hän yrittää vaan saada meidät vihaiseksi, jotta päästäisimme hänet menemään," Harry sanoi samalla jäätävällä äänellä. "Mutta se ei tule toimimaan."

Harry käveli kohti miekkailuhuoneen ovea. Puolivälissä matkaa hän pysähtyi, kumartui ja nosti maasta miekan joka oli kaikessa hälinässä tippunut lattialle. Hän sujautti sen vyönsolkeensa, kääntyi ja katsoi kohti muita. "Lähdetään," hän sanoi. "Nyt."

***

Oli lähes keskiyö ja Malfoyn kartanon päälle laskeutuva taivas oli kuin ylösalaisin käännetty musta kulho, joka oli vuorattu kimaltavin paljetein. Malfoyn tilukset hehkuivat mustana, hopeana ja tappavana. Jos heillä ei olisi ollut Dracoa matkakumppaninaan, he olisivat kohdanneet tiensä pään jo ajat sitten. Draco oli ehkä katkera ja kostonhimoinen, mutta hän oli silti vielä Malfoy ja hän tiesi kuinka kartanon mailla liikuttiin.

Sirius käveli pitkin tummaa polkua pitäen Dracoa hieman edellään. Harry ja Hermione seurasivat perässä. Harry oli nääntynyt ja hiljainen. He sivuttivat lukuisia esteitä, kuten jumalattoman suuren hämähäkinpesän, jonka Sirius oli välittömästi tainnuttanut taikasauvallaan.

Hermione oli kurjassa kunnossa, eikä se johtunut pelkästään siitä, että he kävelivät tappavan vaarallisilla Malfoyn mailla, tai siitä, että Harry näytti vieläkin valkoiselta ja sairaalta ja Hermione pelkäsi vieläkin laaserikäden aiheuttaneen hänelle jonkinlaisia vammoja -- vaan myös siitä, ettei Draco puhunut hänelle ollenkaan.

Hermione oli halunnut kiittää Dracoa hänen henkensä pelastamisesta, muttei hän pystynyt, koska Draco ei suostunut puhumaan hänen kanssaan. Kun Hermione yritti lähestyä Dracoa, poika pakeni tai näytti käden liikkeellä, ettei Hermione ollut tervetullut. Itseasiassa Draco oli koko aikana puhunut heidän kanssaan vain kerran kysyäkseen onko Narcissa kunnossa. Edes nyt kukaan heistä ei rohjennut kertoa Dracolle episyklisestä lumouksesta. Sirius ei siis pystynyt kertomaan Dracolle mitään Narcissasta - ainoastaan lupaamaan, että nainen on ihan kunnossa. Tämä tietysti ärsytti Dracoa vieläkin enemmän.

Hermione yritti aina vähän väliä vilkuilla silmäkulmastaan kohti Dracoa. Kuinka hän oli koskaan voinut olla niin väärässä jonkin ihmisen suhteen? Hän oli aivan varma, niin totaalisen varma, ettei kaikki johtunut pelkästä monijuomaliemestä, ettei kaikki voinut johtua pelkästä monijuomaliemestä.. mutta se ilme jolla Draco oli katsonut Hermionea miekkailuhuoneessa, puhunut hänelle..ihan niin kuin viimeisintä viikkoa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Draco vihasi häntä taas.

He saapuivat matalalle sillalle, joka ylitti kapean joen. Draco pysähtyi kuin seinän. Harry, joka ei ollut kiinnittänyt kulkuunsa huomiota, oli juuri astumassa sillalle kun Draco kaappasi kiinni pojan hihasta.

"En kävelisi tuosta jos olisin sinä, Potter," hän sanoi tylysti.

Harry otti nopean askeleen taaksepäin ja katsoi Dracoa epäillen. "Miksi? Mitä siitä voi tapahtua?"

"Se tavallinen," Draco sanoi, "lennät viisikymmentä metriä ilmaan ja hajoat pieniksi pirstaleiksi kiljuen kurkku suorana."

Harry katsoi Dracoa, jonka kasvoille levisi taas se ärysttävä Malfoyn virne. Hetken ajan näytti siltä, niin kuin Harry olisi voinut raahautua häntä kohti ja lyödä nyrkkinsä täysillä vasten Dracon silmää. Poika toisaalta toivoikin niin, mutta joutui pettymään.

"Selvä," Harry sanoi vetäen syvään henkeä. "Joten siinä on siis pommi."

"En tiedä miksi sinä sitä sanot," Draco vastasi näyttäen tylsistyneeltä. "En puhu jästikieltä."

"Siinä on jonkinlainen rähähdystaika. Kierretään se Harry," Hermione sanoi näyttäen hirmuisen onnettomalta.

"Ei," Harry sanoi katsoen siltaa mietiskellen. "Anna Dracolle hänen taikasauvansa, Sirius."

Sirius näytti epäilevältä. "Harry--"

"Anna se hänelle," Harry sanoi. Hän kääntyi ja katsoi Dracoa. "Ota loitsu pois, Malfoy."

"Ja jos en ota?"

"Sitten me kaikki kävelemme pitkin sitä ja otamme riskin," Harry sanoi. "Sinä voit mennä ensin."

Draco rypisti otsaansa. Sirius otti Dracon sauvan taskustaan ja painoi sen karkeasti pojan käteen pitäen toisen kätensä tiukasti kiinni hänen ranteessa.

Draco osoitti siltaa sauvallaan. "Lumos ruhtinalis," hän sanoi.

Ilman täytti kirpeän kirkas valonsäde. Sirius otti Dracon taikasauvan takaisin haltuunsa ja käveli sillalle työntäen Dracoa edellään. Mitään ei tapahtunut, joten Harry ja Hermione seurasivat perässä.

Sirius ei ollut sanonut Dracolle sanaakaan sen jälkeen kun hän oli kietonut itsensä kiinni pojan ranteeseen. Nyt hän kuitenkin kääntyi kohti Dracoa ja sanoi; "Mitä he käyttivät sinuun, poika? Totuuskirousta?"

Draco ei osannut odottaa tätä ja horjahti. "Mitä?"

"Näin kasvosi kun tulin huoneeseen ja näin kasvosi nyt kun Harry melkein käveli sillalle," Sirius sanoi. "Et olisi kertonut Luciukselle yhtään mitään, hemmetti. Olet ensinnäkin liian ylpeä sellaiseen. Unohdat, että olin näissä samoissa kuvioissa silloin kun Voldemort oli viimeksi vallassa ja kidutti ihmisiä heitellen totuuskirouksia ympäriinsä niin kuin ne olisivat ihan tavallisia naurukirouksia. Tiedän miltä pimeyden voimien vastustaminen näyttää." Hän kaappasi Dracon leuan käsiinsä ja pakotti pojan katsomaan ylös vasten kuun valoa. "Purit huulesi läpi, etkö niin?" hän lisäsi kuulostaen hyväksyvältä. "Oikein hyvä."

Draco tempaisi päänsä pois. "Mitä sinä siitä välität?"

"En paljoakaan," Sirius myönsi. "Mutta nuo kaksi saattaisivat välittää paljonkin," hän jatkoi vinkaten kohti Harrya ja Hermionea jotka kävelivät heidän takanaan polulla.

"Eivät he uskoisi minua."

"Yritä," Sirius ehdotti.

"En," Draco sanoi. "He olivat niin valmiita uskomaan siihen, että kun kirous otettiin pois, olisin kääntynyt välittömästi heitä vastaan ja puukottanut selkään," hän lisäsi äärimmäisen katkerasti. "Hermione näytti siltä niin kuin hän olisi ollut valmiina sylkemään päälleni. He eivät edes kysyneet."

"Et kylläkään oikein edes tarjoutunut selittämään."

"Jos olisin Harry," Draco näpäytti, "Hermionen ei olisi edes tarvinnut kysyä. Hän olisi tiennyt."

"Mutta kun et ole Harry," Sirius sanoi raa'an totuuden. "Et enää."

Draco nykäisi päänsä sivuun niin, ettei Sirius pystynyt näkemään hänen kasvojaan. "Supersankari Harry," hän tuhahti. "Hän saa kävellä Hermionen kanssa ja minä joudun tallustamaan kahlittuna koiramieheen."

"usko sitten koiramiestä, kun hän sanoo ettet pääse paljoakaan pidemmälle asiassasi tuolla tavalla. Kerro heille totuus, Malfoy." Sirius sanoi.

"En ole varma olenko Malfoy enää," Draco sanoi. "Enkä ole Harrykaan enää. En tiedä enää kuka edes olen."

***

Hermione oli jo alkanut menettää ajantajunsa kun hän kuuli Harryn viheltävän ihmetyksestä. Hän katsahti eteensä ja näki mitä Harry tuijotti -- mielettömän suuri rotko puolitti maan heidän edessään. Rotko oli kapea - ei edes kymmentä metriä - mutta se näytti hyvin, hyvin syvältä. Se kiemurteli pitkin karua maata kuin suoristuva käärme. Sitä ei selvästikään voinut kiertää mistään suunnasta.

"Pohjaton kuilu," Draco sanoi näyttäen hieman levottomalta. "Tai sitten se voi olla syvyyden nielu - en ole ihan varma. Ei.. olen sittenkin melko varma että isäni sanoi maisemasuunnittelijalle haluavansa pohjattoman kuilun." Draco kohautti olkapäitään. "Jokatapauksessa en suosittelisi tuohon koloon tipahtamista. Siinä ei välttämättä ole pohjaa ja sitä voisi tippua melkoisen pitkän aikaa."

"No yllätys, että teidän perheellä on pohjaton kuilu, Malfoy," Harry sanoi synkästi. "Normaalit ihmiset hankkivat perennoja ja pensaita puutarhaansa. Teillä on pohjaton kuilu."

"No jotain harvinaisempaa täytyy olla," Draco sanoi. "Ja onhan tuo aika käytännöllinen".

"Noniin, kinastelu saa luvan loppua," Sirius sanoi terävästi. "Miten me pääsemme tuon yli?"

"Sen yli ei pääse," Draco sanoi. "Jos sinussa on Malfoyn verta voit kävellä tuon rotkon yli ilman siltaa. Muttei teissä ole." Draco käänsi päänsä kohti Harrya. "No ehkä sinussa on, Potter - haluaisitko kokeilla?"

Harrylla ei ollut aavistustakaan kauanko uudet verisolut pysyvät verenkierrossa, eikä hän taatusti halunnut koittaa onneaan hyppäämällä pohjattomaan rotkoon. Harry pudisti päätään tarmokkaasti. "En todellakaan."

"Tietystikin," Draco lisäsi, "jos minulla olisi taikasauvani..."

Sirius ojensi sauvan Dracolle, mutta piti pojan ranteesta kiinni samalla kun hän suoritti loitsun. Missään ei välähtänyt kirkasta valoa, mutta kuilun yli rakentui silta -- tai pikemminkin kapea riippusilta, joka kiinnittyi rotkon reunaan, venyen alaspäin. Silta oli juuri ja juuri niin leveä, että kaksi ihmistä mahtui kävelemään siinä rinnakkain.

"En oikein pidä siitä miltä tuo näyttää," Sirius sanoi.

Draco kohautti olkapäitään. "Tuota me käytämme jos haluamme saattaa kuilun yli sellaisia henkilöitä joissa ei ole Malfoyn verta," hän sanoi. "Se on tarpeeksi turvallinen."

"Te ensin," Harry sanoi Dracolle ja he kävelivät Siriuksen kanssa sillalle.

He olivat puolessa välissä matkaa kävellen vieri vieressä pitkin kapeaa käytävää kun suoraan yläpuolelta kuului suriseva ja rämisevä ääni. Hermione katsahti ylös.

"Mikä tuo ääni on?" hän sanoi.

Kaikki kääntyivät kohti Dracoa, joka oli ymmällään. "Ei mitään tietoa," hän sanoi nopeasti.

"Kaikki vasten seinämää - nyt," Sirius sanoi terävästi. Nelikko painautui kiven luoman varjon varaan. Muutaman minuutin kuluttua ääni oli hälvennyt ja he kävelivät taas pitkin kapeaa siltaa - tällä kertaa huomattavasti hitaammin.

"Se kuulosti vähän niinkuin.. helikopterilta," Harry henkäisi Hermionelle. "Mutta eihän se voinut olla.. ei täällä."

"Helikopteri ei toimisi täällä," tyttö myönsi. "Liikaa taikaa ilmassa."

"Jonkinlainen lentävä hirviö?" Harry huolestui.

"Ei se kuulostanut kyllä miltään eläimeltä---"

Hermionen ajatus katkesi kun suhiseva, kirskuva ääni kuului taas yläpuolelta. Tällä kertaa äänen seurana oli voimakkaan kirkas valonsäde. Mikä tahansa ääni olikaan, se kiersi ympäri rotkon ja palasi taas takaisin. Harry, Hermione, Draco ja Sirius juoksivat takaisin vasten rotkon reunamaa painautuen tiiviisti yhteen. Jokin liiteli aivan heidän päidensä yllä -- jokin suuri -- ellei Hermione olisi tiennyt paremmin, hän olisi luullut että se tosiaankin oli helikopteri tai lentokone, muttei se voinut olla--

"Tule takaisin tänne," Sirius sanoi karkeasti. Hermione tajusi, että Sirius puhui Dracolle, joka oli ottanut muutaman askeleen eteenpäin ja seisoi nyt keskellä siltaa täysin varjottomassa paikassa. Yläpuolen kirkas valonsäde muutti hänen hiuksensa salaman värittömän vaaleaksi sävyksi. Hän teki jotain käsillään -- mutta hänen vasen kätensähän oli sidottu.. eikö niin?

"Sirius" Harry sanoi nopeasti. "Hänellä on taikasauva--"

Sirius tempaisi itsensä ympäri. Draco horjahti taaksepäin, nykäisten raivokkaasti ranteitaan irti maagisista köysistä. Jotenkin kaiken hälinän keskellä hän oli saanut taikasauvansa Siriuksen taskusta ja onnistunut vapauttamaan itsensä. Hän tempaisi viimeisetkin köydenrippeet ranteistaan ja pudotti ne maahan. Dracon kasvoilla oli erittäin outo ilme -- puolet voitonriemua, puolet epätoivoa.

"Voitte jatkaa ilman minua tästä," hän sanoi, kääntyi ja juoksi takaisin sinne, mistä he olivat tulleet.

Sirius muuttui salamassa koiraksi, pudottautui neljälle tassulle ja syöksyi pojan perään.

Monta asiaa tapahtui samaan aikaan.

Draco kuuli Siriuksen lähestyvät askeleet, jarrutti nopeasti pysähtyen, pyörähti ympäri ja juoksi sivuttain yli sillan - jalkojensa alla pelkkää ilmaa. Hän ei ollut valehdellut - hän pystyi kävelemään rotkon yllä olevan ilman päällä. Dracon askeleita seurasivat kirkkaat hopeiset salamat kun hän juoksi - niin kuin veitsi joka osui viiltäen vasten metallia jättäen jälkeensä sädehtiviä kipinöitä.

Sirius oli selvästikin hämmentynyt ja jarrutti nopeasti kiljaisten shokista.

Harry näki Siriuksen tukalan tilanteen ja juoksi nopeasti eteenpäin. Hänen jalkansa takeltuivat kuitenkin Dracon jättämiin köydenpalasiin ja hän sinkosi äänettömästi eteenpäin, kieppui pitkin ohutta polkua ja lopulta luisui ohi riippusillan reunan pois näkyvistä.

Hermionen sydän pysähtyi.

"Harry!" hän kiljui juosten sillan reunalle hoippuen hetken villisti polun kulmalla. "Harry!"

"Olen täällä," Hermione kuuli heikon äänen kaukaa alhaalta. "Mutta käteni taitaa olla poikki."

Hermione pudottautui polvilleen, raahasi itsensä aivan sillan reunalle ja katsoi alas. Aluksi hän näki pelkkää pimeyttä, joka liukeni hiljalleen varjoiksi ja taas vaaleimmiksi varjoiksi. Hän pystyi erottamaan tummuudesta Harryn kalpeat kasvot, jotka olivat kääntyneet ylös kohti Hermionea. Hän piti tiukasti toisella kädellään kiinni ulkonevasta kiven lohkareesta. Hänen toinen kätensä heilui oudossa kulmassa toisella sivulla. Hänen jalkansa riippuivat alas kohti rotkon syvää, mustaa loputtomuutta.

"Harry," Hermione henkäisi. Hän heilautti itsensä vatsalleen ja raahautui aivan sillan reunalle niin, että hän pystyi koskettamaan ojennetulla kädellään Harryn kivenlohkaretta puristavaa kättä. Hermione kurottautui kohti pojan rannetta ja otti siitä tiukan otteen. "Olet kunnossa," hän sai sanottua. "yritä pärjätä, Harry--" Hermione käänsi päänsä etsien epätoivoisesti Siriusta, joka oli muutaman kymmenen metrin päässä katsoen kuinka Draco juoksi läpi ilman rotkon vastakkaiselle puolelle. "Sirius!" hän kiljui. "Sirius, tule tänne pian!"

Ilman täytti voimakas halkeava ääni ja Harryn hengen pelastama lohkare luhistui alas pohjattomuuteen. Harry tippui metrin verran alaspäin vetäen Hermionea mukanaan. Tyttö heitti vapaan kätensä nopeasti kiven ympäri kannatellen nyt Harrya omassa kädessään rotkon yllä. Kalliosora raastoi hänen ihoaan, mutta se myös esti häntä liukumasta eteenpäin kohti kuilua.

Hermione katsoi kohti Harrya taas puristaen pojan kättä niin lujaa, että hänen kyntensä painautuivat syvälle Harryn ihon läpi. "Odota vielä hetki," hän sanoi ääni kuitenkin sortuen pelosta. "Sirius on tulossa ihan kohta--"

Hermione näki kuinka Sirius jolkotti heitä kohti täydessä vauhdissa. Hän juoksi kaikkien neljän tassun viistäen sillan pintaa kuin puuma, muttei hän silti näyttänyt pääsevän yhtään lähemmäs.

"En.. en pysty," Harry sanoi Hermionen alapuolelta.

Tyttö katsoi nopeasti alas kohti Harrya. Hän oli hyvin kalpea - hiekka ja haavat erottuivat selvästi vasten valkoista ihoa, mutta hän näytti silti ihmeen tyyneltä. "En pysty," hän sanoi taas ja tällä kertaa Hermione näki, että Harry todellakin tarkoitti sitä. Pojan käsi lipesi pikku hiljaa Hermionen otteesta - tyttö kurottautui eteenpäin riippuen jo puoliksi yli sillan reunan. Hermione sai vihdoin tiukemman otteen hänen hihastaan.

"Harry," hän sanoi. "Harry, ole kiltti."

Mutta hän tiesi ettei siitä ollut enää mitään hyötyä. Harry ei pystynyt vetämään itseään ylös katkenneen käden kanssa. Hänen painonsa alkoi olla liikaa Hermionelle, jonka olkapäissä pisti jo terävä kipu. Hermione kuuli yläpuolellaan taas surisevan äänen, muttei pystynyt katsomaan ylös.

"Hermione," Harry sanoi.

Hän hymyili. Miten Harry pystyi hymyilemään tällaisessa tilanteessa?

"Minä.. kyllä minä rakastan sinua," hän sanoi.

Tai ainakin siltä se kuulosti. Suriseva ääni oli jo niin voimakas, ettei Hermione ollut aivan varma mitä kuuli.

"Mitä?" Hermione haukkoi henkeä täydellisessä shokissa. "Mitä sinä sanoit?"

Harry avasi suunsa vastatakseen, mutta ilman täytti repeävän vaatteen ääni. Harryn hihan riekale jäi Hermionen käteen juuri niin kuin hän oli arvellutkin. Hermione näki Harryn silmien suurenevan kauhusta -- ja sen jälkeen hän putosi. Putosi pois Hermionen luota kieppuen ilmassa kohti tutkimatonta tummuutta.

***

<< Edellinen luku (8)       Etusivulle       Seuraava luku (10) >>