~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ Suomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.


Kun olet poissa
näen kasvojasi noissa
mieleni soissa
lätäköissä joissa kuu
heijastuu

Saisi aurinko nousta
tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta
ja se katkeaa jos en unta saa

~ Martti Syrjä


Draco Sinister
1. luku ~ Painajaisia

Ja taas se sama uni: kuolemaa, verta ja kauhua. Hän makasi taistelukentän mutaisella maalla painajaismaisten kohtausten ympäröimänä: teräviä miekkojaan heiluttelevat peikot juoksivat hänen ohitseen kantaen mestattujen velhojen verisiä päitä käsissään; kiljuvat jättiläiset repivät miehiä palasiksi luu toisensa jälkeen suurilla ja vahvoilla käsillään ja heittivät katkenneita ruumiinosia ympäriinsä kuin aavemaista serpentiiniä. Kuolevien ihmisten huudot kantautuivat hänen korviinsa jokapuolelta. Kaikkialla oli verta. Niin paljon verta. Hän oli kokonaan paksun, punaisen veren peittämä.

Musta hevonen karahti hänen luokseen kuopien kohti taivasta kavioillaan. Hevosen selässä ei ollut ratsastajaa, mutta se kantoi mukanaan mustaa lippua, jonka keskellä oli hopeinen lohikäärme. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä kun terävät kaviot laskeutuivat hurjalla voimalla häntä kohti--

Draco säpsähti hereille hiestä märkänä, kun pahan olon tunne virtasi läpi hänen vartalonsa. Hän kierähti sängyllään ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hän näki tämänkaltaisia painajaisia. Ne olivat lisääntyneet tiheään tahtiin sen jälkeen kun hän lähti Tylypahkasta Magid-koulutukseen. Draco nousi ylös sängyltään antaen kylmän kuunvalon koskea kasvojaan. Kunpa hän voisi kertoa unista jollekin, puhua jonkun kanssa...

Harry? Ei. Ei hän voinut kertoa Harrylle. Narcissa? Hänen äitinsä oli juuri lähdössä lomamatkalle Siriuksen kanssa ja unista kertominen vain huolestuttaisi häntä liikaa. Sirius? Draco leikki ajatuksen kanssa hetken. Sirius oli aina täynnä hyviä neuvoja, eikä yleensä huolestunut liikoja. Mutta Sirius voisi kertoa Narcissalle.

Olihan aina olemassa Hermione.

Draco nousi ylös ja kurottautui kohti taikasauvaansa joka oli hänen yöpöydällään. "Valois," hän kuiskasi ja pieni säde tuikahti sauvan päähän. Hän olisi tietysti saanut valon aikaan ilman taikasauvaakin, mutta kouluttamattomat Magidit eivät saaneet tehdä "taikasauvattomia" loitsuja - tai niin hänelle ainakin oli kerrottu.

Draco haki pienen palan paperia sekä kynän, ja nosti sitten paperin polviaan vasten mietiskellen. Hän kirjoitti tytön nimen, Hermione, mutta pysähtyi sitten. Mitä jos Hermione kertoisi Harrylle? Ei. Ei hän tekisi niin. Mutta mitä Draco kirjoittaisi hänelle? Hermione, näen painajaisia. Näen joka yö sen saman painajaisen, enkä tiedä miksi. Hermione luulisi että poika olisi menettämässä mielenterveytensä - ehkä hän olikin. Hänen isänsä mukaan hulluutta liikkui heidän suvussaan ja jos otetaan huomioon vielä se, että hänen isänsä makasi tällä hetkellä eristetyssä huoneessa Pyhän Mungon taikatautien sairaalan hullujenhuone-osastolla, hän ei itseasiassa ollut kovin kaukana hullun leimasta.

Draco istui paikoillaan pitkän aikaa tuijottaen tyhjää paperinpalaa. Hän ei pystynyt ajattelemaan ainuttakaan sanaa. Lopulta hän rutisti paperin pieneksi palloksi ja heitti sen ulos ikkunasta. Sen jälkeen hän vain makasi paikoillaan ja tuijotti kohti kattoa kunnes aamun valo hiipi hiljaa huoneeseen.

***

Rakas Hermione,

Kiitos, että kirjoitit minulle niin nopeasti -- oli hienoa saada kirje heti kun tulin tänne. Kerrothan rouva Weasleylle, että pidän kovasti hänen lähettämästä paidastaan, vaikkakin täällä on kiehuvan kuuma. Ainiin ja kiitokset vielä kaikesta siitä toffeesta, vaikkakin Draco söi ne kaikki jo eilen lupaa kysymättä. Kerroinko jo että minä ja hän olemme kämppiksiä? Olemme ainoat pojat Englannista, joten meidät lyötiin heti yhteen. Yritin sanoa, että asuisin tuhat kertaa mieluummin vaikkapa Transylvanialaisen, englantia puhmattoman ja auringonvaloa kaihtavan tyypin kanssa, mutta eipä paljoa auttanut.

Tämä koulu on paljolti Tylypahkan tyylinen; tämäkin on linna, tai itseasiassa linnake, jota Godric Rohkelikko käytti aikoinaan. Godricilla taisi olla aika reippaasti vihamiehiä. Täällä on tykinjalustoja joka puolella, linnaa kiertää valtavan syvä vallihauta ja sisällä on muutama järjettömän kokoinen noidankattila, joita Rohkelikko on luultavasti käyttänyt kaatamaan kiehuvaa öljyä vihollisjoukkojensa päälle.

Tähän mennessä meillä on ollut vain yksi tunti, eikä kukaan ole sanonut vielä sanaakaan voimiemme käytöstä. Meille puhutaan vaan kontrolloinnista. Pitää osata kontrolloida tunteensa niin, ettei yhtäkkiä huomaa posauttaneensa vahingossa kokonaisen kaupunginosan ilmaan.. tai muuttanut lumen siniseksi.. hmm, jokatapauksessa, Draco osaa jo kontrolloida tunteensa, joten en oikeastaan edes tiedä miksi hän on täällä. Ehkei hän vaan halunnut hengailla yksin kartanossa koko kesää - sehän on täynnä auroreita muutenkin. Sirius ja Narcissa sanoivat, että Draco olisi voinut lähteä heidän mukaansa Kreikan matkalle, mutta luulen ettei hän halunnut tehdä sitäkään. Enkä oikeastaan edes ihmettele - en itsekään haluaisi katsoa kun Sirius ja Narcissa kuhertelevat pitkin Kreikan rannikkoa. Luulen, että minun on vain hyväksyttävä se tosiasia, että Dracosta vapaa elämä on hyvin epätodennäköistä, ellei jopa mahdotonta, varsinkin nyt kun meistä tulee sukulaisia, ja meidän on tavattava toisemme ainakin häissä ja hautajaisissa koko loppuelämämme ajan. Häistä puheenollen, Sirius ja Narcissa menevät naimisiin 15. elokuuta, joten kannattaa jo alkaa suunnittelemaan matkaa sinne päin - se onkin sitten ensimmäinen kerta kun näen sinut kahteen kuukauteen. En jaksaisi millään odottaa; kaipaan sinua kokoajan.

Arvaa muuten kuka on täällä opettajana? Professori Lupin! Vaikka eipä kai se kovin outoa ole, ottaen huomioon, että Dumbledore johtaa myös tätä koulua, ja hänhän on yksi niistä harvoista rehtoreista joka suostuu edes palkkaamaan Lupinin. Jokatapauksessa on hienoa nähdä häntä täällä; tällä hetkellä oikein jopa odotan tuntien alkamista. Ainoa oppilas jonka täältä tunnet on Fleur Delacour. Mitä ilmeisemmin hän näytti Magidin voimansa melko myöhään - hänhän täyttää jo yhdeksäntoista ja tämä on hänen ensimmäinen vuotensa. Tämä koko Magid juttu on varmaankin paljon yleisempi veela-sukujen keskuudessa, mikä selittäisi myös Dracon kyvyt.

Toivottavasti sinulla on hauskaa Kotikolossa kun vanhempasi ovat lomalla. Lähetäthän terveiseni Weasleyille ja kysy Ronilta toimiiko hänen uusi luutansa hyvin - sen ainakin pitäisi olla erityisen hyvälaatuinen. Onko Ginny tullut jo takaisin Ranskasta? Kerro hänelle terveisiä.

Kirjoitathan takaisin jo pian - rakastan saada kirjeitä sinulta.

Kaikella rakkaudella,

Harry

Hermione hymyili itselleen, taittoi Harryn kirjeen ja laittoi sen taskuunsa uutta myöhempää lukemista varten.

Ginny katsoi häntä pöydän yli utelias ilme kasvoillaan. "No? Oliko mitään mielenkiintoisia uutisia?" Harryn kirjeen perille kuljettanut Posityyhtynen huhuili katonrajassa hullunlailla ja hypähti sitten Ginnyn lautaselle läikyttäen kahvia ympäri Weasleyjen juuri puhtaaksi pestyä keittiön pöytää. "Possu ei! Mene pois!"

Ron kurottautui kaappaamaan Posityyhtysen käsiinsä. "Mitä minä olen sanonut kahvipöydälle hyppimisestä, Possu," hän sanoi hymyillen pienelle visertävälle pöllölle. "Ginny ei tykkää siitä."

"Just. Ja sinähän sitten rakastat pöllönhöyhenillä maustettua kahvia," Ginny sanoi irvistäen samalla isoveljelleen ja kääntyen sitten kohti Hermionea, joka nojasi leukaa käsiinsä ja tuijotti unelmoiden tyhjyyteen. "Mitä Harry sanoi Hermione? Onko kaikki kunnossa?"

"Tottakai on, hän on ihan kunnossa," Hermione sanoi. "Ja hän käski sanoa terveisiä sinulle."

Ginny punastui hieman. Nuorempana hän oli ollut järjettömän ihastunut Harryyn ja niistä tunteista oli ehkä vieläkin pieni hitunen jäljellä. Kaikesta huolimatta Ginny oli hyvin aidosti onnellinen Hermionen puolesta. Ginny oli juuri niin mielettömän mukava ihminen, Hermione ajatteli, että häntä oli lähes mahdoton vihata, vaikkakin hän oli juuri tullut takaisin Ranskasta Beauxbatonsin vaihto-oppilasvuodeltaan puhuen täydellistä ranskaa ja kantaen kehonsa niin kauniisti ja kehittyneesti, että Hermione tunsi itsensä Ginnyn vierellä melko.. kömpelöksi.

"No.. kerro hänelle terveisiä minulta kun kirjoitat takaisin," Ginny sanoi siivoten yli-innokkaasti Posiryyhtysen jäljiltä likaista keittiön pöytää.

Ron luki samalla omaa kirjettään, jonka hän oli saanut Harrylta. "Hän sanoo että Fleur on siellä oppilaana," Ron sanoi. "Bill taisikin kertoa siitä jotain itseasiassa. Olin ihan unohtanut."

"Ovatko Fleur ja Bill vielä yhdessä?" Hermione kysyi.

Roh kohautti olkapäitään. "En tiedä. Välillä he ovat, välillä eivät - vaikea sanoa. Tällä hetkellä he eivät taida seurustella, jos oikein muistan."

Hermione kurtisti kulmiaan. Hän ei pitänyt ideasta, että vapailla markkinoilla oleva Fleur olisi edes kymmenen kilometrin säteellä Harrysta. Tai Dracosta -- vaikka Dracohan oli osaksi veela itsekin ja pystyi varmasti vastustamaan tytön viehätysvoimaa paremmin kuin Harry. Sitäpaitsi sehän ei ollut ollenkaan hänen asiansa mitä Draco teki, Hermione mietti itsekseen, mutta kamaan.. Draco pystyisi niin paljon parempaankin.

Hermione puistatteli ajatukset mielestään ja noukki pöydältä toisen Posityyhtysen hänelle tuoman kirjeen. Kirje oli sidottu mustalla samettinauhalla ja hänen nimensä oli kirjoitettu vaalean kuoren päälle kaltevalla, lähes tutulla käsialalla. Kun hän luki kirjeen läpi, hänen suunsa aukeni yllätyksestä. "No onpas outoa!" hän huokaisi.

"Mikä on outoa?" Ginny kysyi.

"Tämä kirje on Viktor Krumilta," Hermione sanoi.

Nyt myös Ron katsahti tyttöä kohti.

"Hän on Lontoossa," Hermione sanoi. "Hän haluaa kanssani kahville Vuotavaan Noidankattilaan. Sanoo viipyvänsä kaupungissa pari päivää. Hänellä on kuulemma jotain tärkeää kerrottavaa minulle."

"Voi, Harry on varmaan iloinen kun kerrot hänelle," Ron sanoi irvistäen.

"Älä ole hölmö Ron," Hermione sanoi laskien kirjeen käsistään. "En ole nähnyt Viktoria kahteen vuoteen. Ja sitäpaitsi viimeksi kun kuulin hänestä jotain, hänellä oli tyttöystävä."

"Oletko varma ettei hän halua tavata sinua kertoakseen kuinka hän rrrrrrrakastaa sinua vieläkin?" Ron kiusoitteli.

"Melko varma," Hermione sanoi rypistäen otsaansa. "No, eipä minulla mitään Viktorin tapaamista vastaan ole.. ja Ginny, etkö sanonut, että haluat shoppailemaan Lontooseen? Voisimme mennä yhdessä."

"Okei," Ginny sanoi ja Ron lisäsi nopeasti, "Minun täytyisi mennä viistokujalle muutenkin hakemaan tarvikkeita uutta luutaani varten. Voimme kaikki mennä yhdessä."

"Selvä," Hermione sanoi. "Kirjoitan vain yhden kirjeen nopeasti ensin."

Hermione juoksi yläkerran vierashuoneeseen, jossa hän oli nukkunut lähipäivät. Vaikka Weasleyt eivät olleet muuttaneet Kotikolosta minnekään Fredin ja Georgen pilailukaupan suunnattoman menestyksen jälkeen, he olivat lisänneet taloon muutaman ylimääräisen huoneen. Ulkoapäin talo näytti nyt vieläkin enemmän toispuoleiselta ylisuurelta kermakakulta. Hermionen huone oli yksi niistä uusista, ja hän piti siitä kovin paljon; se oli kaunis pyöreä huone jossa oli lyijylasein koristeltu soikea ikkuna, jonka kuviossa toistui auringossa kiven päällä nukkuva lumikko.

Hermione istahti työpöydän ääreen, otti esille palan valkoista paperia ja kirjoitti Hyvä Harry... Sitten hän pysähtyi. Hän ei ollut kovin hyvä kirjoittamaan rakkauskirjeitä, mutta hän halusi olla vähän tunteikkaampi kuin "hyvä" -- erityisesti nyt kun Harry hengaili uudessa koulussaan Fleur Delacourin seurassa. Ehkä hänen pitäisi vähän muistuttaa poikaa siitä, kenen Harry hän oikeasti oli. Hermione yritti Rakas Harryni, mutta se näytti typerältä. Hän yritti Harry, rakkaani, mutta se näytti lähinnä järkyttävältä. Lopulta hän rutisti koko paperin pieneksi palloksi ja heitti sen lattialle. Hän yritti uudelleen puhtaalla valkoisella paperilla, Rakkain Harry..

No, se näytti ihan hyvältä. Hän raapusti loput kirjeestä nopeasti, kirjoitti pienen viestin Dracolle ja ryntäsi ulos huoneesta lähes törmäten Roniin rapuissa. "Hermione! Hidasta vähän!"

"Ron, voinko lainata Possua?" Hermione sanoi nopeasti. "Ainiin ja anteeksi kun astuin varpaillesi," hän lisäsi jälkikäteen.

"Lähetin Possun juuri viemään kirjettä Fredille ja Georgelle, mutta voit lainata äidin pöllöä. Hei Hermione, mikä tuo on?"

"Mikä mikä on?"

"Tuo," Ron sanoi ja kosketti kädellään Hermionen kaulaa juuri siitä kohdasta missä paidan kaulus loppui. Kesti hetken ennen kuin Hermione tajusi Ronin tarkoittavan kultaista ketjua joka kiersi hänen kaulaansa. "Et yleensä käytä koruja."

"Oi," Hermione sanoi. "Tämä," hän nosti riipuksen paitansa sisältä. "Se on Dracon episyklinen riipus," hän sanoi hieman vaivautuneena. "Hän antoi sen minulle."

Ron tuijotti Hermionea. "Eikö se ole aika outoa?" hän sanoi. "Tarkoitan, jos pudotat sen tai unohdat sen jonnekin tai.."

"Ron!" Hermione mulkaisi poikaa takaisin. "Niinkuin koskaan tekisin mitään sellaista. Ja sitäpaitsi Dumbledore laittoi siihen muutamia loitsuja, joten se ei voi särkyä eikä mennä hukkaan. En voi edes ottaa sitä pois. Ainoastaan Draco tai Dumbledore voi ottaa sen minulta."

"Sinun olisi pitänyt antaa koru Dumbledorelle," Ron sanoi katsoen riipusta epäillen. "Tai Dracon olisi pitänyt pitää se itse. Eikö hän voisi kantaa omaa ilkeää, pientä, tappavaa esinettään kaulansa ympärillä?"

"Yritin antaa sen Dumbledorelle, mutta hän sanoi, että korun tulisi olla sillä jolle Draco sen haluaa antaa. Eikä Draco varmaankaan halunnut pitää sitä itse, koska se muistutti häntä liian monesta hirveästä asiasta, kuten hänen isästään." Hermionea puistatti.

Ron otti kätensä pois tytön kaulalta ja käveli alas rappuja. "Olenko muuten jo kertonut kuinka äärettömän iloinen olen siitä, ettet alkanutkaan seurustelemaan Malfoyn kanssa?"

"Ehkä noin kuusi triljoonaa kertaa," Hermione sanoi seuraten poikaa alakertaan. "Taidat olla asiasta vieläkin iloisempi kuin Harry."

"Minulla on omat syyni," Ron sanoi ja ennen kuin Hermione ennätti kysyä mitä poika tarkoitti, Ron kiljui jo Ginnyä paikalle ja käski hänen tuomaan hormipulverin mukanaan, sillä heidän oli aika lähteä kohti Lontoota.

***

Ruskea tornipöllö viuhahti sisään avoimesta ikkunasta ja laskeutui huhuillen oppilaiden salin pöydälle, jossa Harry oli juuri syömässä lounastaan. Pöllön jalkaan oli sidottu kaksi kirjettä - kummatkin oli rullattu kauniisiin pieniin putkiloihin ja kiinnitetty erivärisin nauhoin.

Harry vilkaisi kohti Dracoa, joka oli uppoutunut keskusteluun Fleur Delacourin kanssa. "Malfoy, kirjeitä," Harry sanoi.

Draco katsoi kohti poikaa ja virnisti. "Heitä minulle omani," hän sanoi.

Harry irrotti toisen kirjeistä ja heitti sen Dracolle. Kummatkin tiesivät keneltä kirjeet olivat. Hermione oli huomattavan tasapuolinen tyttö. Hän lähetti aina yhden kirjeen Harrylle ja yhden Dracolle. Harryn kirje oli aina sidottu punaisella nauhalla, Dracon hopeisella. Harry toivoi toisinaan, että Hermione olisi lähettänyt hänelle kaksi kirjettä jokaista Dracon yhtä kirjettä kohtaan, mutta sellainen ei olisi kuulunut Hermionen tapoihin. Hän oli tunnollinen henkilö.

Harry katsoi kun Draco avasi oman kirjeensä, luki sen ja tunki taskuunsa katsomatta Harrya päinkään. Harry olisi voinut antaa säkillisen kaljuunoita saadakseen tietää mitä kirjeessä luki, mutta hän olisi vaikka kuollut ennemmin kuin myöntänyt asian. Hänhän luotti Hermioneen. Hermione oli hänen tyttöystävänsä. Hermione rakasti häntä. Eikö niin?

Fleur katsoi Harrya ja taas Dracoa kirkkaansinisin silmin. Harry tiesi, että Fleur oli yhtä kiinnostunut näkemään mitä Hermionen kirjeessä luki. Fleur oli liimautunut Dracoon sinä samana päivänä kun he saapuivat koululle. Hän oli nähnyt pojan seisovan Harryn vieressä, hiihtänyt heidän luokseen kiljuen "'Eippa 'Arry! Etkö aio esitellä minua ystävällesi?"

Harry oli esitellyt heidät toisilleen ja Draco oli kätellyt Fleuria, joka hymyili hänelle hyvin leveästi ja heitti kuultavan hopeaa hiuskuontaloaan puolelta toiselle. "Malfoy," Fleur oli sanonut. "Tiedän sen nimen, sehän on ranskalainen nimi. Onko perheesi Ranskasta?"

Draco oli myöntänyt, että ehkä jokin heidän sukunsa haara todellakin tuli Ranskasta.

"Sinähän olet osaksi veela, etkö vain?" Fleur oli jatkanut. "Minä olen myös. Olemme varmasti sukua toisillemme. Minulla on veljiä jotka näyttävät tismalleen samalta kuin sinä. Kun näin sinut salin toiselta puolelta, ajattelin heti itsekseni 'tuossapa kaunis poika, hän on varmasti sukua minulle!'"

Fleur oli juuri niin itserakas kuin Dracokin, mikä taas Harryn mielestä oli yksi todiste lisää siitä, että he todellakin olivat jotain samaa kaukaista sukuhaaraa.

"Luulen että hän pitää sinusta," Harry oli sanonut Dracolle heti kun Fleur oli poistunut näkyvistä, mutta Draco oli pudistanut päätään.

"Meissä kummassakin virtaa veelan veri. Olemme immuuneja toistemme viehätysvoimalle," hän oli sanonut. "Hän pitää minusta vain koska muistutan häntä itseään."

Pitivät toisistaan tai eivät, he muodostivat keskenään tehokkaan molemminpuoleisen ihailuyhdistyksen. Draco meni enää harvoin mihinkään ilman kannoillaan tarpovaa Fleuria. Se oli Harryn mielestä jo lähes huvittavaa, ottaen huomioon kuinka hän itse oli lähes saman ikäinen kuin Draco, eikä siitä ollut kauaakaan kun Fleur oli julistanut Harryn olevan hieman liian "pikuinen" poika hänelle.

Pöllö huhuili taas palauttaen Harryn mielen takaisin maanpinnalle. Hän antoi pöllölle keksin, irrotti punanauhaisen kirjeen linnun jalasta ja repi sen auki nopeasti.

Rakkain Harry,

En ehdi kirjoittamaan paljoa, koska olen juuri lähdössä Lontooseen, mutta lähetän sinulle uuden kirjeen myöhemmin Posityyhtysen mukana. Ron ja muut Weasleyt voivat hyvin. Herra ja rouva Weasley ovat juuri lähteneet rannikolle romanttiselle lomamatkalle, ja Fred ja George ovat Tylyahossa pilailupuodissaan, joten olen täällä Kotikolossa Ronin ja Ranskasta palanneen Ginnyn kanssa, joka muuten lähettää terveisiä.

Arvaa kuka lähetti minulle kirjeen aivan yllättäen? Viktor Krum kaikista maailman henkilöistä. Olisin uskonut, että hän olisi aivan liian kiireinen kirjoittaakseen kenellekään kierrellessään Bulgarian huispausjoukkueen kanssa ympäri maailmaa, mutta hän on juuri nyt Lontoossa, joten aion pistäytyä Vuotavaan Noidankattilaan tapaamaan häntä. Kerron hänelle terveisiä sinulta. Kerrothan puolestasi professori Lupinille minulta terveisiä.

En malta odottaa kunnes näen sinut Siriuksen ja Narcissan häissä. Olen niin iloinen siitä, että Sirius on vihdoin onnellinen. Kukaan muu ei ansaitse onnea enempää kuin hän.

Kaikella rakkaudella,

Hermione

Harry taittoi kirjeen taskuunsa tuntien pientä vaivautuneisuutta. Kaikenlisäksi Draco ja Fleur tuijottivat häntä. "Mikä hätänä 'Arry?" Fleur sanoi iloisen huolestuneella äänellä. "Onko tyttöystäväsi jättänyt sinut jonkun muun pojan vuoksi? Onko hän raskaana?"

Kirje tippui Harryn kädestä. "Mitä?" hän pärskähti. "Tuohan on naurettavaa. Miten Hermione voisi olla raskaana?"

Fleur ja Draco virnistivät Harrylle.

"Ehkä nyt olisi hyvä aika puhua kanssasi kukista ja mehiläisistä, Potter," Draco sanoi edelleenkin virnistäen.

Voi helkkari, Harry mietti. Olisikohan kannattanut valita sanansa vähän tarkemmin? "Pää kiinni, Malfoy," hän sanoi.

"Koska se koko haikarajuttu on ihan tuulesta temmattua tiedäthän? Jopa velhomaailmassa."

Fleur kikatti hullun lailla käsiensä takana.

"Ikävä kyllä," ääni Harryn olkapäiden takaa sanoi.

Harry kääntyi nopeasti ympäri ja näki professori Lupinin seisovan hänen takanaan kasvoillaan pieni hymy,

"Hei Harry," hän sanoi.

Harry hymyili Lupinille, joka näytti paljon paremmalta kuin kolme vuotta sitten. Hänellä näytti olevan paljon vähemmän ryppyjä kuin ennen, vaikka se saattoi johtua myös kesän jättämästä päivetyksestä. He olivat kaikki melko ruskeita, mukaan lukien Draco, joka näytti Harryn mielestä lähes luonnonlakien vastaiselta. Ei ollut kovin todennäköistä, että niin vaaleahiuksinen ja vaaleasilmäinen poika pystyisi ruskettumaan ilman palamista. Toisaalta, Fleur oli samanlainen. Hän ja Draco olivat kummatkin hyvin ruskeita ja heidän hiuksensa olivat haalistuneet sokerinvalkoisiksi. Harry oli myös muuttunut tummemmaksi ja saanut jopa muutaman pisaman nenänpäähänsä. Hän ei ollut koskaan edes tiennyt, että hänellä oli kesakkoja. Toivottavasti ne eivät näyttäneet liian oudoilta. Hermionella oli kesakkoja nenänpäässään, ja Harryn mielestä ne näyttivät suloisilta, mutta ehkä pojilla ne eivät näyttäneet niin hellyttäviltä.

"Professori Lupin," Harry sanoi tempaisten Hermionen ja tämän nenän pois mielestään. "Hauska nähdä sinua. Haluatko istua? Oletko jo syönyt lounasta?"

"Itseasiassa olen," Lupin sanoi. "Olin juuri etsimässä sinua Harry. Sinua ja huonetoveriasi."

Lupin heilautti päätään kohti Dracoa, joka nosti kulmakarvojaan yllätyksestä. "Etsit minua? Miksi?"

"Dumbledore kertoi minulle jotain," Lupin sanoi kuulostaen hieman karttelevalta. "Voisimmeko mennä huoneeseenne hetkeksi? Haluaisin kysyä teiltä kummaltakin erästä asiaa."

Harry ja Draco katsoivat toisiaan, kohauttivat olkapäitään ja nousivat ylös. "Toki," Harry sanoi. "Miksipä ei?"

"Nähdään myöhemmin," Draco sanoi Fleurille, joka näytti hieman närkästyneeltä jäädessään yksin pöydän ääreen.

Lupin käveli edellä kun he halkoivat läpi salin ja kävelivät ylös kiviportaikkoa, joka johti poikien makuusaliin.

"Kertoiko Hermione sinulle tapaavansa Viktor Krumin Lontoossa?" Harry kysyi Dracolta ja oli hieman tyytyväinen huomatessaan kuinka Draco hätkähti yllättävästä uutisesta.

"Suuri ylikasvanut Bulgarialainen palikka," Draco sanoi, "Miksi Hermione häntä menee tapaamaan?"

"Ei hän nyt niin paha ole," Harry sanoi tuntiessaan yhtäkkiä pientä ylimielisyyttä Krumia kohtaan - tai sitten se johtui siitä, että hän oli saanut selville jotain Hermionesta mitä Draco ei tiennyt. "Professori Lupin!" harry huudahti nopeuttaen tahtiaan. "Meidän huoneemme on täällä."

Draco avasi oven ja he kaikki menivät sisään. Huone oli suuri ja kivinen. Sinne olisi mahtunut ainakin kuusi tai seitsemän poikaa, mutta Draco ja Harry olivat huoneen ainoat asukkaat. Reunustalla oli kaksi takkaa, yksi kummassakin päädyssä, sekä suuri, ulkoneva ikkuna, jonka kivisellä ikkunanlaudalla pystyi istumaan ja kaksi suurta sänkyä, joiden päällä oli samettiset katokset. Harryn matka-arkku oli hänen sänkynsä päädyssä samoin kuin Dracon.

Lupin istui alas puiselle tuolille, kun Harry ja Draco istuivat sängylle - kumpainenkin omalleen. Harryn mielestä Lupin näytti oudon levottomalta, vaikkakin mies hymyili hänelle huomatessaan Harryn tuijotuksen.

"On hienoa nähdä sinua taas Harry," hän sanoi hymyillen. "En tiedä sanoinko sen sinulle jo."

"Olen koko viikon odottanut tuntejasi," Harry sanoi hymyillen takaisin Lupinille. "Meillä on tähän mennessä ollut vain professori Emblen tunteja, ja hän pakkaa sanomaan vain samoja asioita kymmeniä kertoja peräkkäin."

"Jokaisen kunniallisen Magidin tulee osata kolme sanaa ulkoa," Draco sanoi matkien professori Embleä. "Kontrolli, kontrolli, kontrolli," poika hymyili Lupinille. "Sanoin hänelle, että siinä oli kyllä kolme samaa sanaa, muttei tyyppi kuunnellut."

"Kontrolli on tärkeää," Lupin sanoi lempeästi.

"Joo tiedän," Draco vastasi näyttäen katumattomalta. "Mutta minähän olen siinä jo hyvä, joten.."

"Mistä tulikin mieleeni," Lupin sanoi. "Draco.. professori Dumbledore kirjoitti minulle ja kertoi että sinulla on Salazar Luihuisen miekka. Hän pyysi minun katsomaan sitä."

Draco kohautti olkapäitään. "Jos vain haluat." Hän rypisti otsaansa. "Mutta kätesi--"

"Miekka polttaa vain ihmisiä jotka eivät ole Magideja," Lupin sanoi tyynesti. "Minähän olen yksi yksinäisistä, joten minun pitäisi pystyä koskemaan siihen."

"Yksinäisistä?" Harry toisti.

"Ihmissusista," Lupin sanoi. "Siksi me itseämme kutsumme."

"Eikö pureva-ilkeä-karvainen-peto olisi paljon parempi nimitys?" Draco virnisti.

"Pää kiinni, Malfoy," Harry tiuskaisi.

Mutta yllättäen Lupin hymyili katsoessaan Dracoa. "Muistutat minua niin paljon nuoresta Siriuksesta," Lupin sanoi. "Olette oikeastaan aika kammottavan samanlaisia."

"Ai oliko Siriuskin charmikas ja hyvännäköinen?" Draco sanoi.

"Eikö hän ollut vastenmielinen palikka kouluaikoinaan?" Harry lisäsi.

"Hän oli oikeastaan kaikkea mitä kuvailitte," Lupin sanoi vieläkin hymyillen. Harryn mielestä oli hienoa nähdä Lupin niin onnellisena. Se valaisi hänen koko kasvonsa ja teki niistä oudoista kultaisen vihreistä silmistä lähes kimaltavan kirkkaat. "Ahem, jokatapauksessa Draco.."

"Ainiin," Draco sanoi ja hyppäsi ylös sängyltään kohti matka-arkkuaan, jonka lennätti saman tien auki. Hän otti miekan säilöstä ja piti sitä hetken aikaa ilmassa vain katsoakseen sitä. Omalla tavallaan se oli hyvin kaunis esine. Ikkunasta kiirivä auringonvalo liukui pitkin miekan terää kuin vesi ja kirkkaan vihreät jalokivet helmeilivät aseen rautaisella kahvalla. "Kas tässä," Draco sanoi kävellen halki huoneen ja ojentaen miekan Lupinille.

Lupin nosti miekan ja käänteli sitä ylös alas sivellen samalla kädellään hellästi terän kumpaakin puolta. "Tämä on hyvin voimakas taikaesine," hän sanoi.

Draco näytti tyytyväiseltä.

"Haittaako sinua jos teen pienen kokeen sillä?" Lupin sanoi kääntäen miekan taas ylösalaisin katsoen nyt sen kantaa.

Draco kohautti olkapäitään. "Kunhan et vain riko sitä."

Lupin käänsi terän ympäri siveltäen pitkillä, taipuvilla sormillaan sen pintaa ja sanoi; "Julisto!"

Harry ja Draco nojasivat eteenpäin ja vain tuijottivat, kun miekan terään piirryi kauniiden kirjainten muodostama kaiverrus. Kirjaimet olivat mustuneet ja näyttivät ikuisuuden vanhoilta. Descensus averno facilis est.

"Mitä se tarkoittaa?" Draco kysyi ihmeissään.

Lupin katsoi miekkaa niin kuin ei olisi oikein itsekään ollut varma mitä teksti tarkoitti. "Se on latinaa," hän sanoi. "Se tarkoittaa 'Helppo on pudotus helvettiin.'"

"No sepäs oli hilpeää," Harry sanoi.

"Oletko varma ettei se tarkoita 'Hauskaa päivänjatkoa?'" Draco sanoi toiveikkaasti. "Tai 'Tämä miekka on jumalattoman arvokas'?"

"Tai 'Massiivisen imbesillin omaisuutta'?" Harry ehdotti.

"Ei," Lupin sanoi. "Kyllä se tarkoittaa sitä mitä sanoin."

Sekä Draco, että Harry näyttivät nyt hieman vaivautuneilta. "No huh," Draco sanoi. "Ainakin se kuulostaa aika pahalta."

"Salazar Luihuinen ei ollut mikään maailman mukavin mies," Lupin sanoi ja nousi ylös. "Haluaisin viedä tämän miekan huoneeseeni ja tarkastella sitä vähän tarkemmin - sinun luvallasi tietysti, Draco."

"Siitä vaan," Draco sanoi katsoen miekkaa epäillen. "Mutta et sitten juoksentele miekka kädessä käytävillä!" hän lisäsi kun Lupin kääntyi lähtemään. "Se on melkoisen terävä esine."

***

Ginny vilkaisi kelloaan, kun he lähestyivät Vuotavaa Noidankattilaa. Hän ja Hermione olivat luvanneet Ronille tavata Säilässä ja Imupaperissa kolmen aikaan. Kello oli jo kaksi, joten Hermionella ei ollut kauaakaan aikaa kahvikeskusteluihin Krumin kanssa.

Ginny vilkaisi sivusilmällään ystäväänsä, joka näytti hyvin fiksulta ja nätiltä lyhyessä punaisessa takissaan. Tytön mantelinruskeat hiukset olivat sidottuina ylös nutturalle, jonka läpi pujottautui kaksi punaista hiuspuikkoa. Hermione näytti hieman hermostuneelta, mutta niin Ginnykin varmaan olisi näyttänyt, jos olisi tapaamassa vanhaa ystävää, jota ei ollut nähnyt yli kahteen vuoteen ja joka oli ollut syvästi häneen rakastunut ja saattoi vieläkin olla. Ginnyyn taas kukaan ei ollut koskaan ollut syvästi rakastunut. Ei edes Harry, jota hän vieläkin rakasti.. ei kukaan.

"Perillä," Hermione sanoi pysähtyen Vuotavan Noidankattilan kyltin alle. "Tule kanssani sisälle, jooko?" hän lisäsi katsoen Ginnyä toiveikkaasti.

"Mikä ettei," Ginny sanoi kulkien ystävänsä perässä ylös rappuja. He kumartuivat sisään Vuotavan Noidankattilan pimeään pääsaliin, joka oli lähes tyhjillään. Ginny tiiraili ympärilleen antaen silmiensä tottua hiljalleen hämärään, kun suuri hahmo muodostui tummuudesta heidän eteensä.

"Herm-oo-nini," rosoinen ääni sanoi.

Hermione tarttui Ginnyn käteen ja puristi sitä hermostuksissaan. "Viktor!" hän sanoi. "Onpa hauska nähdä sinua taas."

Kolme pitkää vuotta ei ollut muuttanut Viktor Krumin tummaa ja synkkää yleisilmettä juuri lainkaan. Ajan hammas oli ehkä lisännyt häneen vain kolkkoutta. Hän kohosi Hermionen ja Ginnyn yli mulkoillen heitä riippuvien mustien kulmakarvojensa alta. "Herm-oo-nini," hän sanoi taas, "Haluan puhua kanssasi." Hän vilkaisi merkitsevästi Ginnyä. "Kaksin."

Ginny katsoi Hermionea, joka vilkaisi ystäväänsä takaisin yllättynyt ilme kasvoillaan. "En jätä Hermionea tänne yksin!" Ginny sanoi närkästyneenä. "Hän ei pääse mitenkään takaisin omin neuvoin!"

Viktor katsoi vieläkin Hermionea. "Ole kiltti," hän sanoi. "Vain viisi minuuttia. Tuolla." Hän nykäisi päätään kohti salin reunalla olevaa pientä huonetta.

Hermione katsoi Ginnyä ja kohautti sitten olkapäitään. "Selvä. Viisi minuuttia," hän sanoi. "Ginny, voisitko odottaa täällä.."

Ginny nyökkäsi. "Tottakai."

Hän katsoi kun pitkä Krum johdatti paljon pienemmän Hermionen kaukaisimman uloskäynnin läpi ja sulki oven perässään. Ginny pudisti päätään. Hän ei tiennyt mitä asiaa Krumilla voisi Hermionelle olla, mutta hänen ilmeestään näki ettei kyseessä ollut ainakaan mitään kovin hyviä uutisia. Ginnyn mielestä Hermionen ei olisi missään nimessä pitänyt mennä pojan mukaan, ottaen huomioon kuinka epäluotettavalta Krum vaikutti - ja tietysti hänen olisi pitänyt ajatella myös Harrya. Jos Harry olisi minun poikaystäväni, en olisi koskaan... ei, Ginny sanoi itselleen, pudista nuo ajatukset päästäsi nyt heti! Ei se tule koskaan muutenkaan tapahtumaan.

Kaukaisin ovi aukeni ja Hermione käveli ulos huoneesta näyttäen hämmentyneeltä. Hän käveli Ginnyn luokse ja tarttui hänen käsiinsä. Ginny melkein kiljahti; Hermionen kädet olivat jääkylmät. "Ginny," hän sanoi, "minun on jäätävä tänne puhumaan Viktorin kanssa. Mene sinä edeltä tapaamaan Ronia. Viktor voi tuoda minut sitten Kotikoloon myöhemmin."

Hölmistynyt Ginny tuijotti ystäväänsä. "Oletko varma?"

"Olen," Hermione sanoi hyvin päättäväisesti.

"Mutta Hermione," Ginny sanoi madaltaen ääntään, "en haluaisi vain jättää sinua tänne. Eikö hän voisi.. eikö hän voisi tulla kanssamme Kotikoloon ja voisitte jutella siellä?"

Hermione pudisti päätään. "Ymmärrät myöhemmin, Ginny," hän sanoi, ja kun Ginny näytti vieläkin epäröivältä, hän lisäsi närkästyneesti, "Tiedän mitä olen tekemässä, okei?"

Ginny jäi katsomaan kun Hermione kääntyi kannoillaan, käveli pois ja katosi kauimmaiseen huoneeseen sulkien oven perässään. Hieman pökerryksissä oleva tyttö kääntyi sitten ympäri ja käveli pois Vuotavasta Noidankattilasta kohti viistokujan kirkasta päivänvaloa.

***

Draco heräsi veren ja tulen peittämän unen keskeltä, kun joku puristi hänen olkapäitään lujaa. Draco räpytteli silmiään yrittäen nähdä pimeässä. "Potter?" hän rääkäisi. "Au! Mitä oikein teet--?"

Hänen lauseensa jäi kesken. Pimeydestä häntä tuijottavat silmät eivät olleet vihreät, vaan tummanpunaiset - keskellä keltaiset viirut.

Draco huusi ja heittäytyi sivuttain pois sängyltään kierien vasten lattiaa. Hän pyörähti kohti matka-arkkuaan ja kompuroi polvilleen tuijottaen pimeyteen. Huoneessa oli lähes pikimustaa, mutta hän pystyi erottamaan jonkin koiran kokoisen hahmon ääriviivat. Se kyhjötti hänen sänkynsä jalkopäässä tuijottaen ilkeännäköisillä punaisilla silmillään.

Toisessa sängyssä nukkuva Harry säpsähti ylös ja etsi silmälasinsa. "Malfoy, mitä--"

Hänen lauseensa jäi kesken. Draco ei ollut varma oliko Harry nähnyt tumman hahmon, eikä oikeastaan välittänytkään. Polvillaan seisova poika hapuili matka-arkkunsa kantta pimeydessä ja kiskaisi sen auki. Hän tunki toisen kätensä arkun sisään ja muisti sitten pahan olon tunteen noustessa kohinalla kohti kurkkua, kuinka hän oli antanut miekkansa Lupinille iltapäivällä. Taikasauva - missä oli hänen taikasauvansa--

"Valois," Harry sanoi.

Pieni valonsäde puhkesi Harryn pitelemän taikasauvan päähän ja valaisi koko huoneen sinertävällä hohteella. Harry istui sängyllään, Draco ryömi lattialla ja outo olento kirkaisi kimakasti kyyristyen nopeasti pois valonsäteiden tieltä.

"Älkää satuttako minua!" se huusi selvällä suomenkielellä, vaikkakin sen ääni kuulosti vähemmän ihmisen ääneltä ja ennemmän juhannuskokon ratisevilta kipinöiltä. "Olkaa niin kilttejä!"

Harry katsoi Dracoa. Draco katsoi takaisin. Kumpikaan heistä ei puhunut mitään, mutta he ajattelivat selvästikin samaa asiaa: ei se voinut olla mikään niin karmea hirviö, jos se pelkäsi kahta nuorta kundia pyjamissa.

"Mikä se on?" Draco sanoi katsoen Harrya hämmästyneenä.

"Ei mitään tietoa," Harry vastasi nousten ylös sängystä. Draco nousi jaloilleen ja seisoi Harryn viereen tuijottamaan otusta. Harry puristi taikasauvaansa tiukasti kädessään.

Mikä-sitten-onkaan olio oli suurinpiirtein koiran kokoinen. Sillä oli harmaa, suomuinen iho ja täydellisen pyöreä, korvaton pää. Sillä ei ollut myöskään nenää ja sen suu oli pelkkä suuri halkeama keskellä päätä. Olio kurotti kahta harmaata pitkäsormista kättään rukoillen.

"Okei," Harry sanoi tuijottaen otusta, "emme satuta sinua. Rauhoitu."

"Ja kyllä helvetissä satutamme," Draco sanoi vieläkin hieman täristen. "Miksi säikäytit minut keskellä yötä? Mitä oikein haluat?"

Otus sanoi samalla ratisevalla äänellään; "Satuttakaa vain jos haluatte. Tulin tänne vain hakemaan sitä mikä kuuluu minulle."

Harry ja Draco katsoivat toisiaan tyrmistyneinä.

"Voisitko toistaa?" Harry sanoi kohteliaasti.

"Olen vain tullut hakemaan sen mikä kuuluu minulle," olio toisti. "Minun toista puoltani!" Otus nyyhkäisi hiljaa ja katsoi Dracoa ja Harrya säälivästi. "Se oli monta vuotta piilossa minulta. Tunsin kun se tuli takaisin maailmaan. Etsin sitä läpi maiden ja merien. Ja löysin sen täältä. Se on minun!" olio kiljui, "ja se on ollut hukassa kaikki nämä tuhat vuotta!"

"Mikä tämä sinun toinen puolesi tarkalleen ottaen on?" Draco kysyi. "Siis kun minun mielestäni näytät ihan kokonaiselta - eihän sinusta puutu mitään osia tai palasia, ellei nyt lasketa sitä ettei sinulla ole korvia ollenkaan. Etsitkö muuten korviasi?"

Otus mulkaisi Dracoa halveksien. "Olet hyvin typerä kuolevainen poika," se sanoi, "ja jos minulla olisi toinen puoleni ja sitä kautta täydet voimani, olisin jo syönyt sinut."

Draco näytti vihaiselta. Harry laittoi hillitsevän kätensä pojan olkapäälle. "Kukaan ei syö nyt ketään," Harry sanoi. "Voisitko kertoa meille hieman lisää tästä, umm, toisesta puolestasi jonka olet kadottanut?"

Olio muuttui kalmankalpeaksi. "En minä sitä ole kadottanut! Ilkeä velho otti sen minulta väkisin ja piilotti sen minulta; olen etsinyt jokapuolelta ja se on TÄÄLLÄ!"

Harry katsoi oliota pää mietiskelystä kallellaan. "Olet paholainen etkö vain?"

Otus näytti viekkaalta. "En ole," se sanoi.

"Kyllä muuten olet," Harry sanoi syyttävästi. "Opiskelimme kaiken paholaisista viime vuonna pimeyden voimilta suojautumisessa. Tiedän muuten myös miten niitä karkotetaan." Harry osoitti otusta taikasauvallaan. "Syrjäyty-"

"Eiiiiii!" Paholainen huusi takoen nyrkkejään Dracon tyynyä vasten kuin kiukkuinen pikkulapsi. Harry keskeytti loitsunsa. "Sanoin sinulle, se on minun! Teillä ei ole mitään oikeutta piilottaa sitä minulta! Tuhat vuotta olen etsinyt--"

"No, muistitko varmasti katsoa myös sohvan alta HELVETISTÄ?" Draco huusi näyttäen jo kyllästyneeltä koko touhuun.

Paholainen murahti matalalla ja valittavalla äänellä. "En etsi niin kuin te kuolevaiset etsitte," se sanoi. "Tunnen mikä on minun; se kutsuu minua ja minä kuulen sen. Tuhat vuotta on ollut hiljaista. Sitten yhtäkkiä kuulin sen kutsuhuudon ja nyt--" paholaisen lause katkesi ja se katsoi kärttyisästi ympärilleen. "Nyt on taas ihan hiljaista. Mutta se oli täällä, olen siitä aivan varma!"

Harry vilkaisi Dracoa. "Tiedäthän mitä tuo tyyppi etsii," hän kuiskaisi. "Se miekka--"

"Hysh!" Draco sanoi varoittaen ja kääntyi taas kohti paholaista. "Tässä huoneessa ei ole ainuttakaan muun maailman paholaisesinettä," hän kertoi sen hetkisen totuuden otukselle. "Ellet tietenkään laske Potteria sellaiseksi. Olen aina vähän aavistanut, että tuossa kundissa on jotain erikoista.. voit ottaa hänet jos haluat."

Paholainen tuijotti Harrya kasvoillaan lähes tylsä, mielenkiinnoton ilme. "Potterin poika ei kiinnosta minua," hän sanoi.

"Hei!" kiljaisi Harry, joka oli jo tottunut maailmantapahtumien keskipisteenä olemiseen ja tunsi itsensä hyvin pieneksi. "Kuules nyt," hän sanoi paholaiselle, "voit vaikka etsiä tämän huoneen läpikotaisin, ellet usko Dracoa. Meillä ei ole mitään, umm, paholaisesineitä täällä." Harry sanoi. "Eihän sinulla ole?" hän sihisi vielä Dracon korvaan.

Draco pyöräytti silmiään.

Paholainen ei odottanut lisälupia, vaan alkoi penkomaan läpi huoneen tavaroita. Se käänsi ympäri tuolit, haravoi takan tuhkat, repi poikien koululaukut kappaleiksi ja heivasi Harryn matka-arkun kallelleen. Harry katsoi järkyttyneenä sivusta kun hänen henkilökohtaiset tavaransa lensivät ympäri huonetta. Draco kumartui kun Harryn vaatteet lensivät hänen päänsä yli vasten takana olevaa seinää.

Kun paholainen ei löytänyt Harryn puolelta mitään, hän käänsi mielenkiintonsa Dracon tavaroihin ja jatkoi tuhotöitään. Kummatkin pojista katsoivat alistuneina, kun paholainen ripotteli Dracon vaatteita ja kirjoja ympäri lattiaa. "Tiedäthän," Draco kuiskasi Harrylle, "olen aina luullut että paholaiset ovat ennemminkin sellaisia hyökkääviä, raatelevia ja tappavia tyyppejä. Tämä meidän tavaroiden penkomisjuttu tuntuu .. vähän.. tahmealta."

"Jep. Olen ihan samaa mieltä," Harry sanoi.

"Voisit karkoittaa sen," Draco sanoi toiveikkaasti.

"Parempi varmaan vaan antaa sen nähdä, ettei meillä ole mitään sille kuuluvaa. Muuten se tulisi varmasti heti huomenna takaisin," Harry sanoi. "Se ei näytä enää tuntevan missä sen 'toinen puoli' on. Tai ainakin toivon niin," Harry lisäsi ajatellen Lupinia.

"Selvä," Draco sanoi. "Mutta jos se repii yhdenkin vaatteeni, se lentää ulos täältä!"

***

"Tämä on sinun syytäsi," Ron sanoi mulkoillen Ginnyä pöydän toiselta puolelta. Hänen siniset silmänsä leiskuivat ja hänen punaiset hiuksensa olivat sekaisin aivan kuin Harryllakin. "Miten saatoit vain jättää hänet Vuotavaan Noidankattilaan sen-- sen--"

"Tuo ei ole reilua!" Ginny huusi takaisin silmät leimahtaen. "Et kuullut häntä, Ron! Et ollut siellä! Hän ei antanut minun jäädä! Hän suurinpiirtein käski minun lähtemään ja jättämään hänet rauhaan!"

"Nyt on jo keskiyö!" Ron sanoi näyttäen sekä vihaiselta, että hyvin huolestuneelta. "Missä hän on?"

"Tiedän," Ginny sanoi istuen onnettoman näköisenä keittiön pöydän ääreen, "Tiedän Ron, mutta yritä ajatella asioita vähän laajemmin. Ehkä he vain jäivät juttelemaan jonnekin eivätkä huomanneet ajan kulkua."

"Hermione olisi lähettänyt pöllöpostia tai jotain. Hän ei ole sen tyylinen, hän ei--"

"En ole minkä tyylinen?" Hermione sanoi samalla kun käveli sisään ovenraosta ja katseli kumpaakin uteliaasti.

Ron ja Ginny tuijottivat häntä. "Hermione," Ron henkäisi helpotuksesta. "Olet kunnossa!"

"Sanoin sinulle että hän on ihan kunnossa," Ginny sanoi tuntiessaan kuitenkin suunnatonta helpotusta nähdessään ystävänsä. "Olethan ihan kunnossa?"

"Tietysti olen," Hermione sanoi tyynesti. "Suokaa anteeksi, minun on mentävä yläkertaan hetkeksi. Tulen kohta takaisin."

Hermione kääntyi vieläkin hyvin tyynesti ja käveli ylös portaita. Ron ja Ginny katsoivat tytön perään suut auki kalahtaen.

"Onkohan hän surullinen jostain?" Ginny kysyi löytämättä ihan oikeita sanoja.

"En usko," Ron sanoi hitaasti. "Hän näyttää lähinnä surullisen vastakohdalta. Oudon tyyneltä. Ehkä sinun pitäisi mennä puhumaan hänelle," Ron lisäsi onnettomasti. "Tyttöjen juttuja."

Ginny pudisti päätään. "Hermione puhuu paljon todennäköisemmin sinun kanssasi."

Ron huokasi. "Olet ehkä oikeassa," hän sanoi, nousi ylös ja käveli kohti portaita, joiden puolessavälissä pysähtyi kuin seinään nähdessään Hermionen kävelevän häntä vastaan kantaen käsissään pientä laukkua. Hän käveli Ronin ohi suoraan kohti keittiötä. Ron juoksi tytön perään.

"Hermione," hän sanoi taistellen kasvavaa levottomuutta vastaan, "oletko varmasti ihan kunnossa?"

"Olen olen," Hermione sanoi kävellen läpi keittiön. "Päätin vain viettää muutaman päivän Viktorin kanssa, siinä kaikki."

"Mitä?" Ron ja Ginny huudahtivat yhteen ääneen.

"Hermione, et voi olla tosissasi," Ginny sanoi.

Hermione kääntyi katsomaan kumpaakin. Hän näytti niin pieneltä ja kalpealta, mutta samalla hyvin päättäväiseltä. Muutamat harhautuneet hiussuortuvat olivat irronneet hänen nutturastaan kehystäen nyt hänen kasvojaan. "Olen tosissani," hän sanoi. "Miksi en lähtisi? Miksi en tekisi mitä haluan?"

"Oletko menettänyt järkesi?" Ron kysyi.

"Entä Harry?" Ginny protestoi.

Hermione kohautti olkapäitään. "Hän ymmärtää."

"Hän mitä todennäköisemmin EI ymmärrä," Ron sanoi. "Hermione istu alas, ole kiltti. Oletko vihainen Harrylle? Tekikö hän jotain? Yritätkö kostaa hänelle jotain? Siinä tapauksessa, rukoilen että tekisit jotain muuta kuin lähtisit Krumin matkaan. Ginny, auta nyt vähän."

"Voisit vaikka aloittaa kiihkeän suhteen Ronin kanssa," Ginny ehdotti auttaen. "Se ainakin pahottaisi Harryn mielen."

"Kiitti Gin," Ron sanoi mulkaisten sisartaan tappavasti.

Hermione pudisti päätään ja katsoi Ronia suurilla, hieman lasittuneilla ruskeilla silmillään. "Tämä ei liity Harryyn mitenkään," hän sanoi. "Tämä on vain jotain minkä haluan tehdä. Voisitteko te kaksi nyt vain rauhoittua? Tulen takaisin parin päivän kuluttua."

"Parin.. päivän?" Ron sanoi hämärästi.

"No jos te aiotte ylireagoida näin, ehken tule takaisin enää ollenkaan!" Hermione näpäytti, kääntyi kannoillaan ja läimäisi oven perässään kiinni marssien ulos. Ron ja Ginny katsoivat toisiaan kauhuissaan, ennen kuin Ron hyppäsi ylös ja juoksi Hermionen perään puutarhaan,

"Hermione!" hän huusi. Tyttö käveli nurmikon halki kohti pitkää, tummaa hahmoa joka istui hajareisin luudallaan. Ennustaen tapahtumien kulun, Ron juoksi yhä lujemmin. "Hermione!" hän huusi taas, mutta tyttö oli jo kiivennyt luudalle katsomatta taakseen ja kietonut kätensä Viktor Krumin lanteiden ympäri. Krum potkaisi luudan ylös korkeuksiin ja he olivat hetkessä ilmassa liukuen halki Kotikolon kattavan taivaan. Ron taivutti päänsä taaksepäin yrittäen seurata kun Viktor ja Hermione kutistuivat pieneksi pisteeksi puiden latvojen ylle ja katosivat kokonaan näkyvistä.

"Mutta Hermionehan vihaa lentämistä," Ron sanoi turtana, tuijottaen vieläkin heidän peräänsä. "Hän ei suostu lentämään edes Harryn kanssa."

"Ehkä hän muutti mielensä asiasta," Ginny sanoi kuivasti veljensä takaa.

"Jokin on nyt hyvin, hyvin vialla," Ron sanoi kääntyen katsomaan siskoaan. "Hae Posityyhtynen," hän sanoi. "Meidän on lähetettävä postia heti. Meidän on kirjoitettava äidille ja isälle-- ja Hermionen vanhemmille--"

"En voi hakea Posityyhtystä," Ginny sanoi.

Ron tuijotti häntä. "Mikset?"

Ginnyn kasvot olivat hyvin kalpeat kuunvaloa vasten kun hän tuijotti veljeään takaisin suurin, onnettomin silmin. "Possu on poissa," hän sanoi. "Luulen että Hermione lähetti sen jo jonnekin kirjeen kanssa."

"Oi luoja," Ron henkäisi. "Harry".

***

"Minun mielestä meidän ei kannata kertoa hänelle," Draco kuiskasi sihisten. Kello oli kahdeksan aamulla ja he seisoivat Lupinin huoneen ovella. Paholainen ei ollut löytänyt etsimäänsä ja lähtenyt lopulta heidän huoneestaan kolmen aikaan aamuyöllä samalla vannoen tulevansa joskus vielä takaisin hakemaan "toista puoltaan". Kumpikaan pojista ei ollut saanut kunnolla unta enää paholaisen vierailun jälkeen, minkä seurauksena he olivat nyt hyvin väsyneitä ja hermostuneita.

"Mutta hän on ihmissusi, Malfoy," Harry protestoi haroen sormillaan hiuksiaan, jotka sojottivat nyt joka suuntaan. "Hän on tottunut kaikkiin pimeyden voimien tyyppeihin."

"Ehkäpä," Draco sanoi, "mutta hän on siltikin aikuinen ihmissusi. Opettaja ihmissusi. Jos kerromme hänelle, että makuuhuoneessamme oli paholaisia, hän tuntee moraalin piston sydämessään ja tekee varmasti asialle jotain."

"Emme voikaan kertoa että makuuhuoneessamme oli paholaisia," Harry sanoi. "Voimme kertoa, että makuuhuoneessamme oli paholaiNEN. Vain yksi."

"Luulen että opettajien velvollisuus on raportoida yhdestäkin makuusalista löytyneestä paholaisesta," Draco sanoi. "Lyön satasesta vetoa, että hän menee suoraan Dumbledoren puheille."

"Mitä siitä sitten, Malfoy?" Harry näpäytti. "Pelkäät vain, että menetät hienon miekkaleikkikalusi."

"Emme edes tiedä etsikö paholainen miekkaani!"

"No mitä helvettiä luulit sen sitten etsivän? Sukkiasi? Hiustenhoitoainekokoelmaasi? Ainiin, mutta eihän sillä ollut hiuksia! Ja haluatko tietää miksi? Koska se oli PAHOLAINEN!"

"Okei, tuo oli jo lähinnä sarkasmin väärinkäyttöä," Draco sanoi näyttäen ärtyisältä. "Haluat siis kertoa hänelle? Selvä. Mene sitten ja kerro."

"Selvä," Harry sanoi tuntien kuitenkin oudon tyhjältä. "Niin minä teenkin."

Harry koputti Lupinin huoneen ovea mikä aukesi samassa. Kummatkin pojista menivät sisään; Draco seurasi Harrya.

Professori Lupin istui työpöytänsä ääressä lukien Päivän Profeettaa. Aamuauringon kylmät säteet siiviöityivät huoneen ikkunan läpi muuttaen miehen hiukset tumman kullan värisiksi. Hän katsahti ylös ja hymyili leveästi nähdessään poikien kävelevän huoneeseen. Lupin taittoi sanomalehtensä ja tunki sen työpöytänsä laatikkoon. "Mietinkin aiotteko tulla sisään vai päätättekö vaan seisoa siinä oven edessä koko aamun tapellen toistenne kanssa," hän sanoi.

Draco ja Harry katsoivat toisiaan kasvoillaan yhtenäiset syyllisyyden järkyttyneet ilmeet.

"Älkää pelätkö," Lupin sanoi. "En kuullut mistä keskustelitte." Hän vilkaisi Dracoa. "Olen itseasiassa iloinen että tulitte, minä--"

"Ehditkö katsomaan miekkaani?" Draco kysyi nopeasti.

"Kyllä vain," Lupin sanoi. Hän nousi ylös ja tarpoi läpi huoneen kohti lasista kaappia, joka riippui vastakkaisella seinällä. Kaapin sisällä oli Luihuisen miekka. Hän irrotti kapistuksen seinästä, kantoi sen työpöydälleen ja laski varovasti alas. "Draco," hän sanoi. "Kun miekka oli sukusi omistuksessa, missä sitä säilytettiin?"

"Lasisessa kaapissa miekkailuhuoneessamme," Draco sanoi välittömästi.

"Käyttikö kukaan sitä koskaan?"

"Ei," Draco sanoi hetken kuluttua, "se oli aina lasikaapissa. Kukaan ei edes avannut kaappia ainakaan minun nähden."

"Dumbledore kertoi minulle, että lasikaappi särkyi jonkinlaisen paholaisesineen aiheuttaman pyörremyrskyloitsun yhteydessä," Lupin sanoi ja sekä Harry että Draco nyökkäsivät. "Hyvin omituinen asioiden yhteensattuma. Olen melko varma, vaikkei minulla todisteita olekaan, että isäsi lasikaappi ei ollut mikään tavallinen säilytyspaikka. Eikä tämä miekka ole myöskään mikään kovin tavallinen."

"Ei tietenkään ole," Harry sanoi. "Dumbledore kertoi meille että se on Magid miekka."

"Se on paljon muutakin," Lupin sanoi. "Tätä miekkaa kutsutaan myös nimellä paholaisen terä. Voit tappaa sen kanssa suorastaan mitä tahansa: paholaisia, vampyyrejä, kuolemattomia hirviöitä, jopa kuolleista nousseita."

"Hienoa," Draco sanoi. "Siitä onkin paljon iloa bileissä. 'Heippa, nimeni on Draco Malfoy ja pystyn tappamaan suorastaan mitä tahansa - mitä SINÄ osaat tehdä?'"

"Et todellakaan vie tätä miekkaa bileisiin," Lupin sanoi ankarasti. "Itseasiassa et saa edes koskea siihen hetkeen aikaan."

Draco katsoi Harrya 'mitäs minä sanoin' -ilmeellään. "Mutta se on minun!" hän vastusti kääntyen taas kohti Lupinia. "Se on kuulunut suvulleni vuosikausia!"

"Kun sanoin miekan olevan paholaisen terä," Lupin sanoi, "en tarkoittanut, että miekan olisi tehnyt paholainen, tai että se olisi tehty jotain paholaista varten. Tarkoitan että se on paholainen. Tämä miekka on hyvinkin elossa. Ja se on myös hyvin paha."

Draco nosti kätensä rinnalleen ja tuijotti Lupinia. "Mistä muka tiedät että se on paha?"

"En tiedäkään," Lupin myönsi, "Tarvitsen enemmän aikaa tutkiakseni sitä, tehdäkseni lisää testejä--" Hän keskeytti lauseensa. "Olen pahoillani, Draco. Minun on pidettävä sitä ainakin siihen asti kunnes saan testit valmiiksi."

"Ja täällä sinun huoneessasi se on vähemmän paha sitten vai?" Draco kysyi purren huultaan.

"Ei se johdu tästä huoneesta," Lupin sanoi. "Vaan tästä lasikaapista. Ellen ole aivan väärässä, luulisin että isäsi piti miekkaa aikoinaan hyvin samankaltaisessa kaapissa." Draco ja Harry tuijottivat päät kenossa lasikaappia, joka näytti ainakin päältäpäin aivan tavalliselta. "Se ei itseasiassa ole lasia," Lupin sanoi lukiessaan oikein poikien katseet. "Se on tehty timantista. Vahvasta materiaalista, joka vastustaa suurta osaa maagisista häiriötekijöistä ja," hän lisäsi katsoen Dracoa, "sitä ei juuri koskaan pysty särkemään. Ehkä toinen hyvin vahva pöyrremyrskyloitsu pystyisi hajottamaan sen, mutta en silti suosittele sen yrittämistä."

"Toisinsanoen minun on turha yrittää varastaa sitä takaisin," Draco sanoi virnistäen kierosti. "Entä jos käytän kutsuloitsua?"

"Ei mitään tehoa," Lupin sanoi hilpeästi. "Et pysty paikantamaan miekkaa taikakeinoin kun se on tässä kaapissa."

Draco ja Harry katsoivat toisiaan. Ei ihme, ettei paholainen ollut löytänyt etsimäänsä.

"Saat sen takaisin kun olen varma, ettei siitä ole mitään vaaraa," Lupin sanoi Dracolle ja kääntyi sitten kohti Harrya. "Oliko sinulla minulle jotain asiaa Harry?"

Harry tuijotti Lupinia, joka katsoi häntä aidon uteliaana. Hän käänsi katseensa sitten Dracoon, joka tuijotti vihaisesti ulos ikkunasta. Harry tiesi, että jos hän edes mainitsi jotain melko hysteerisestä paholaisesta joka tupsahti heidän huoneeseensa keskellä yötä etsien "toista puoltaan", Draco ei saisi miekkaansa koskaan enää takaisin.

Harry pudisti päätään. "Ei, professori Lupin. Ei mitään."

***

"Ooooh," Draco sanoi kun he kävelivät pois Lupinin huoneesta kohti salia, "valehtelit opettajalle, Potter. Ja vieläpä ihan pokalla naamalla. Muutut kohta minuksi."

"Siinä nyt ei olisi mitään uutta," Harry sanoi.

Draco virnisti hänelle. "Kamaan, pidit siitä, myönnä pois--" ja keskeytti sitten puheensa kun pieni pöllö lehahti hänen päänsä ylle sirkuttaen hullunlailla.

"Hei!" Harry sanoi ojentaen päänsä ylös. "Posityyhtynen!" Hän suoristi kätensä ja Posityyhtynen laskeutui sen päälle huhuillen hyvin väsyneesti. "Possu raukka," Harry sanoi. "Olet lentänyt edestakaisin Irlannin ja Englannin välillä kahdesti saman päivän aikana. Onko sinulla minulle kirje?"

Posityyhtynen ojensi pienen jalkansa, johon oli sidottu valkoinen paperikäärö, ympärillään punainen nauha. Harry otti kirjeen ja päästi irti Possusta, joka lennähti istumaan hänen olkapäälleen.

Draco katsoi poikaa uteliaasti. Harry mietti olikohan hän vaivautunut siitä ettei Hermione ollut lähettänyt kirjettä myös hänelle. Se ei kyllä ollut oikein Hermionen tapaista. Hänellä oli varmasti jotain muuta mielessään.

Harry repi kirjeen auki, aloitti lukemaan ja muuttui sitten yhtäkkiä vitivalkoiseksi.

Draco katsoi häntä ihmeissään. "Onko kaikki kunnossa, Potter?"

"Se on-- se on Hermionelta," Harry sanoi.

"Tiedän," Draco sanoi silmissään hälyyttävä vilahdus. "Onko hänelle tapahtunut jotain?"

"Hän on ihan kunnossa," Harry sanoi oudon tukahtuneella äänellä. "Hän on... kunnossa."

"Mikä sitten on vialla?"

"Hermione on lähtenyt kesäksi Viktor Krumin luokse," Harry sanoi tuijottaen vieläkin kirjettä tyhjä ilme kasvoillaan. "Bulgariaan. Hän sanoo huomanneensa, että rakasti sittenkin Viktoria kaikki nämä vuodet." Harry katsoi Dracoa kasvoillaan lähes painajaismaisen kauhistunut ilme. "Hän.. hän on jättänyt minut."

***

      Etusivulle       Seuraava luku (2) ~ ~