~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ Suomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.


Raskasta taivaltaa, raskasta kantaa
Kun sokeudeltansa ei löydä taivaanrantaa
Niin lämpö korventaa kunnes on pelkkää mustaa
Kaikki ampuu suoraan kohti ilman varoitusta

Toivo on vain ensimmäinen askel tiellä pettymysten

~ Toni Wirtanen


Draco Sinister
2. luku ~ Mustetta, verta ja veljeyttä

"Hän.. hän on jättänyt minut." Harry sanoi.

"Hermione on tehnyt mitä?"

"Jättänyt minut," Harry sanoi kasvoillaan vieläkin täydellisen tyhjä hämmästys.

"Eikä ole," Draco sanoi tuomiten. "Luit kirjeen väärin. Anna se minulle."

Harry oli selvästikin järkyttynyt, sillä hän todellakin totteli Dracoa ja ojensi kirjeen sanaakaan sanomatta pojalle. Draco nappasi sen ja luki nopeasti läpi.

Hyvä Harry,

Näin Viktorin tänään iltapäivällä ja tajusin, että olen oikeastaan rakastanut häntä kaikki nämä vuodet ja rakastan vieläkin. Lähden hänen mukaansa Bulgariaan, jossa voimme olla yhdessä. Tulet aina olemaan hyvä ystäväni, mutta sydämeni kuuluu yksin Viktorille. Ole kiltti äläkä yritä ottaa minuun yhteyttä.

Hermione

"Eipä jätä paljoa tulkinnanvaraan," Harry sanoi tuhoontuomitulla äänellä. "Melko suorasukaista tekstiä."

"Hän ei voi olla rakastunut Viktor Krumiin - ei vaan voi," Draco protestoi silmäillen kirjettä ja yrittäen analysoida Hermionen lyhyttä tekstiä uudelleen. "Tarkoitan - olin aina ajatellut, että jos Hermione jättäisi sinut, se tapahtuisi minun takiani. Sori," hän lisäsi vilkaisten Harrya. "Mutta siis oikeasti. Viktor Krum?"

Harry vain tuijotti Dracoa tyhjä ilme kasvoillaan. "Miksei Viktor Krum?"

"Koska hän on suuri typerä neandertaalilainen, joka ei osaa edes lausua Hermionen nimeä!"

"Ei sillä ole mitään merkitystä," Harry sanoi ontosti. "Hermione ei rakasta minua. Sillä on merkitystä." Hän kaappasi kirjeen takaisin Dracolta, katsoi sitä niin kuin se olisi ollut outo yliluonnollinen esine ja tunki sen sitten taskuunsa. "Meidän on varmaan parempi mennä tunnille."

"Mitä?"

"Tunnille," Harry sanoi. "Lupinin tunti alkaa yhdeksältä."

"Sinä siis haluat mennä tunnille ihan niin kuin.. ihan niin kuin mitään ei olisi.."

Mutta Harry oli jo kääntynyt ympäri ja vaelsi nyt pitkin käytävää. Draco tuijotti poikaa epäuskoisena. Hän ei voinut ymmärtää miksi Harry käyttäytyi nyt niin kuin olisi juuri saanut ankeuttajan suudelman. Jos Dracon tyttöystävä olisi lähettänyt hänelle sen kaltaisen kirjeen, hän olisi huutanut, karjunut ja heittänyt hyvin painavia esineitä ympäriinsä. Ehkä Harry oli shokissa? Draco oli lukenut ihmisten shokkitilasta. Heidät piti saada makuuasentoon ja painavan peiton alle. Harryn kamppaaminen keskelle käytävää ja suurella peitolla vuoraaminen tuntui kuitenkin nyt vähän liian kaukaa haetulta idealta.

"'Eippa Draco!" ääni sanoi hänen takanaan.

Fleur. Juuri se henkilö, jota hän ei olisi halunnut nähdä.

"Fleur, minun on mentävä tunnille juuri nyt.."

"Sinullahan on tunti Lupinin kanssa, eikö vain? Minulla on myös. Voimme mennä yhdessä!" hän julisti kirkkain silmin ja kaappasi kiinni Dracon käsivarresta. Draco kiihdytti askeleitaan kunnes käveli Harryn vierellä. Harry näytti vieläkin ilmeettömän tyhjältä.

"'Eippa 'Arry!" Fleur sirkutti.

Harry oli hiljaa.

"Onko 'Arry kunnossa?" hän kysyi hiljaa Dracolta.

Draco säästyi vastaamiselta, kun professori Lupin käveli käytävän päässä heidän edellään. Hän nyökkäsi tervehdykseksi heille kaikille ja sukelsi sitten luokkahuoneeseensa.

"Siinä vasta hyvännäköinen mies," Fleur sanoi tyytyväisesti. "'Än ei ole niin kuin muut professorit. 'Än on.. 'änessä on jotain.."

"Eläimellistä vetovoimaa?" Draco ehdotti.

"Aivan," Fleur sanoi hymyillen.

Draco oli helpottunut kun tyttö päästi irti hänen kädestään ja ampaisi luokkahuoneeseen Lupinin perässä. Draco kääntyi nopeasti kohti Harrya. "Potter, oletko varma, että.."

"Olen ihan kunnossa, Malfoy."

Draco halusi kertoa Harrylle, että hän näytti kaikkea muuta kuin hyväkuntoiselta. Hän näytti itseasiassa siltä niin kuin olisi voinut oksentaa, mutta Dracolla ei ollut mielipiteidensä jakamiseen mitään tilaisuutta. Oppilaat vaelsivat kohti luokkahuonetta - Harry heidän joukossaan. Draco seurasi Harrya ja istui alas paikalle, josta hän pystyi tarkkailemaan huonetoveriaan. Hän ei ollut varma mitä tämä Harryn outo tyyneys tarkoitti, muttei se voinut olla mitään hyvää.

Dracon mielestä koko tilanne oli jokseenkin epätodellinen. Hermione karkaa Viktor Krumin kanssa? Hermione rakastunut Viktor Krumiin? Sehän oli lähes yhtä omituista käytöstä Hermionelta kuin loppukokeiden unohtaminen. Kukaan ei tuntenut Hermionea niin kuin Draco tunsi. Kukaan ei seuraillut häntä niin kuin Draco seuraili. Kukaan ei nähnyt miten Hermione katsoi Harrya niin kuin hän näki. Niin monta kertaa Draco oli seurannut sivusta kun Hermione oli vain katsellut Harrya.. hän ei vain yhtäkkiä voinut lakata rakastamasta häntä. Dracon oma elämä saattoi olla rakentunut hataroille peruspilareille, mutta jos Hermione todellakin karkasi Viktor Krumin kanssa, nekin pilarit tulisivat vauhdilla alas. Mitä helvettiä Hermione oikein ajatteli?

"... erittäin iloinen saadessani opettaa tätä luokkaa." Professori Lupinin ääni katkaisi Dracon ajatukset ja hän katsahti ylös. Lupin seisoi työpöytänsä takana. Pöydällä oli suuri lasinen karttapallo ja pino kirjoja. Hän oli juuri saanut kirjoitettua oppiaineen nimen taululle: MUODONMUUTOKSEN PERUSTEET MAGIDEILLE.

Fleur istui eturivissä tuijottaen herkeämättä Lupinia. Draco mietti mitä mahtaisi tapahtua jos Lupin huomaisi tytön tuijotuksen. Fleurin suoralla katseella oli taipumus aiheuttaa minkä tahansa ikäisissä miehissä outoa käytöstä.

"Noniin," Lupin jatkoi, "tehän kaikki tiedätte, että magideina teillä on erityiskykyjä, mitä muilta velhoilta ei löydy. Voitte itse päättää haluatteko opiskella voimienne hyödyntämistä vai ette, mutta jokaisella on ainakin siihen mahdollisuus. Ensiksi teidän on kuitenkin opittava mitkä nämä kyvyt ovat."

Hän kääntyi taas ja kirjoitti uuden sanan taululle: ANIMAAGI.

Hienoinen kuiskutus täytti luokkahuoneen. Draco kääntyi refleksinomaisesti kohti Harrya, joka tuijotti tiukasti sulkakynäänsä, niin kuin se olisi pitänyt sisällään koko universumin salaisuudet, eikä selvästikään kuullut sanaakaan Lupinin opetuksesta.

"Kuka tahansa velho voi ryhtyä animaagiksi," Lupin jatkoi, "mutta yleensä se vaatii suuria ponnisteluja ja vuosien harjoitusta. Mitä suuremmaksi eläimeksi haluat tulla, sitä mahtavammat velhon taidot ja synnynnäiset maagiset lahjat sinulla pitää olla. Magid kuitenkin.."

Draco ei kuunnellut enempää; hän katsoi Harrya taas. Poika tujotti edelleenkin sulkakynäänsä tyhjä ilme kasvoillaan. Draco nojasi sivuttain häntä kohti ja sanoi suupielestään, "Mietin juuri sitä Hermionen juttua, Potter, ja mielestäni--"

Bang!

Harryn pulpetin lasinen mustepullo räjähti kappaleiksi kuin pieni pommi. Lasia ja mustetta lensi joka suuntaan tahrien hämmästyneen Harryn pulpetin ja vaatteet. Draco kosketti kasvojaan ja kun hän veti kätensä pois, siinä oli jotain mustaa ja punaista; mustetta ja verta. Lentävä lasinsiru oli viiltänyt hänen poskensa.

Muutamat Harryn ja Dracon lähellä istuvat oppilaat mutisivat yllätyksestä. Draco ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, vaan tuijotti Harrya oudon varuillaan. Harry ei ollut hyvä kontrolloimaan tunteitaan - itseasiassa hän oli surkea siinä, ja jos Hermionen kirjeen alkushokki oli nyt hälvenemässä--

BANG!

Lupinin työpöydän lasinen karttapallo pamahti kappaleiksi. Lupin hätkähti ja monet oppilaat kumartuivat, kun melko suuret lasinpalaset lensivät heidän päidensä yli ja särkyivät vasten kivistä takaseinää. Draco hyppäsi ylös tuoliltaan ja tarttui Harrya viitan selkämyksestä. "Tule, Potter," hän sanoi.

"Mutta en minä--"

"Tule!"

Draco joutui puoliksi raahaamaan Harryn ulos luokkahuoneesta, kun Lupin ja muu luokka tuijottivat heitä kummissaan. Kun he pääsivät käytävälle, Draco potkaisi luokan oven kiinni ja päästi irti Harrysta, joka lysähti kovalle kivilattialle ja katsoi Dracoa pökertynyt ilme kasvoillaan.

"Mitä helvettiä luulet tekeväsi, Potter?" Draco huusi vihaisesti. Hän oli yltä päältä musteessa ja lasinsiruissa, sekä melko varma siitä, että hänen paitansa oli nyt lopullisesti piloilla. "Ota itseäsi niskasta kiinni!"

"En tee yhtään mitään!" Harry huusi takaisin raivoissaan.

KRAKS!

Yksi vastapäisen seinän korkealle sijoittunut lyijylasinen ikkuna pirstoutui palasiksi, ja käytävän ilman täytti lasinsirujen kimaltava sade.

"Lopeta!" Draco huusi peittäen päänsä käsillään. "Haluatko koko koulun kuuloetäisyydelle meistä senkin typerä ääliö?"

Nyt Harry alkoi näyttää huolestuneelta. "Mutta en tarkoita--" Hänen lauseensa jäi kesken kun suuri, pahaenteinen halkeama ilmestyi toiseen ikkunaan.

Draco oli nyt vakavasti hätääntynyt. Ottaen huomioon Harryn kyvyt loihtia pöllökuuroja ja sinistä lunta, Draco pelkäsi, että taivaalta alkaisi seuraavaksi tippua sammakoita. Tai tiiliä. Tai teräviä, piikikkäitä esineitä.

"Potter," hän sanoi, "haluan sinun tietävän jotain. Loppujenlopuksi tämä on vain parhaaksi sinulle."

"Mikä on?" Harry sanoi katsoen Dracoa hämmentyneesti.

"Tämä," Draco sanoi ja potkaisi Harrya lujaa kylkiluihin.

"Auh!" Harry parkaisi, taittui kaksinkerroin ja haukkoi henkeään. Kun hän sai ilmaa takaisin itseensä, hän mulkaisi Dracoa raivoissaan. "Olet täydellinen kusipää, Malfoy," hän sanoi, nousi ylös ja suoristi nyrkkinsä suoraan Dracon silmään.

Dracon luonteeseen ei kuulunut ottaa vastaan nyrkin iskuja ilman takaisin taistelua. Hän huitaisi kohti Harrya ja osui suoraan poikaa leukaan. Draco oli pidempi ja hän ulottui pidemmälle, mutta Harrylla oli puolellaan silmittömän raivon synnyttämä vahvuus. Kun Lupin ja muu luokka olivat valuneet kohti käytävää ja näkivät mitä oli tapahtumassa, Harry istui Dracon päällä tempoen kohti poikaa kummallakin nyrkillä.

"'Arry!" kiljahti Fleur, joka ei halunnut nähdä poikien tappelevan keskenään, elleivät he tapelleet hänestä. "Älä lyö Dracoa! Pilaat 'änen kasvonsa!"

"HARRY!" Lupin karjui jäätävällä äänellää. "DRACO! MITÄ OIKEIN TEETTE?"

Harry lopetti Dracon lyömisen, tuijotti Lupinia ja taas Dracoa näyttäen kalpealta ja hämmästyneeltä.

"HUONEESEENI NYT HETI!" Lupin huusi.

Harry nousi ylös - samoin teki Draco. Kummatkin vuosivat verta, vaikkakin Draco näytti paljon pahemmalta kuin Harry. He seurasivat Lupinia vastahakoisesti läpi salin ja uteliaiden oppilaiden katseiden kohti hänen huonettaan. Lupin heitti huoneensa oven auki, ohjasi pojat sisään, sihisi, "ISTUKAA ALAS, ÄLKÄÄKÄ LIIKKUKO ENNEN KUIN TULEN TAKAISIN," ja läimäsi oven perässään kiinni.

Yhtäkkiä oli hyvin hiljaista, lukuun ottamatta seinäkellon hellää tikitystä. Draco katsoi Harrya silmäkulmastaan. Harry katsoi Dracoa silmäkulmastaan. Ja näki että hän virnuili.

"Mikä on noin hauskaa, Malfoy?" hän sanoi äänessään sekoitus uteliaisuutta ja ärsyyntyneisyyttä.

"Sainpahan pidettyä sinut aisoissa. Et ehtinyt hautaamaan meitä kaikkia lasinsiruvuoren alle." sanoi Draco, joka pystyi ruhjeiden vuoksi virnistämään vain osittain, mikä taas antoi pojalle toispuoleisen ja hämärästi psykoottisen ilmeen. "Vein huomiosi muualle aika ratkaisevalla hetkellä. Onko nyt parempi olo?"

Harry, joka todellakin tunsi olonsa vähän paremmaksi, katsoi kohti vuotavia rystysiään ja taas kohti Dracoa tuntien yhtäkkiä syyllisyyttä. "Malfoy," hän sanoi takellellen. "Olen hyvin, hyvin pahoillani, että--"

"Unohda se!" Draco sanoi hilpeästi. "Ilmeesi oli sen arvoinen, kun potkaisin sinua kylkiluiden väliin!"

Harryn syyllisyydentunne hävisi. "Sinulta on sitten ihan turha pyytää anteeksi."

Draco heilautti kättään. "Minä en koskaan pyydä anteeksi, miksi sinun pitäisi?"

"Et koskaan pyydä anteeksi? Ai ihan niin kuin et koskaan myöskään pyörry?"

"Aivan," Draco sanoi.

"Mitä muuta et koskaan tee?"

"En koskaan itke," Draco sanoi. "Enkä tanssi. Vihaan tanssimista." Hän puistatteli. "Enkä myöskään usko, että Hermione rakastaa Viktor Krumia."

Harry vavahti. "Voitaisiinko olla puhumatta siitä?"

"Kamaan, Potter!" Draco sanoi harhaillen kohti Lupinin työpöytää ja sivumennen tarkastellen sen päällä lojuvia esineitä. "Mieti nyt. Eihän siinä ole mitään järkeä--" Hänen lauseensa katkesi kesken. "Hei Potter, katso tätä."

Harry käveli katsomaan mitä Draco oikein tarkoitti ja kuikuili pojan olkapäiden yli. Suuri, melko tunkkaisen näköinen kirja lojui levällään Lupinin pöydällä. Harry kosketti sitä varovasti; siinä oli paksu nahkainen kansi ja sen sivut olivat vanhoja, kellastuneita ja hauraita. Kirja oli avattu erilaisia esineitä esittävien puupiirroskuvien kohdalta. Sivulta löytyi jonkinnäköinen taisteluhansikas ja melko ilkeän näköinen pääkallo, sekä niiden alla oli piirros hyvin vanhasta miekasta. Miekan kuva oli melko pelkistetty, mutta sen rautaiseen kantaan oli selvästi piirretty vihreitä jalokiviä.

Sivun yläosan otsikossa luki: Paholaiskapistukset - käyttäjän opas. Elävä terä. Otsikon alla olevaa tekstiä oli hyvin hankala lukea, sillä sen päälle oli läikkynyt pieniä steariinitahroja ja hyvin epäilyttävän näköisiä tummanruskeita läiskiä.

... ja sen wuoksi tämä terä oli joskus, tai woi wieläkin olla, osa paholaisen ruumiinosista tai hengestä.. terän omistajan on tunnettawa sen oikea luonne. Tämän kaltaista terää woidaan kantaa, mutta kantajan on maksettawa siitä suuria palkkioita. Palkkio woi olla osa hänen ruumistaan tai sieluaan, jonka hän woi waihtaa paholaisen kanssa. Kapistuksen omistajan on tiedettäwä, että tämä terä on puhtaimman pahuuden taikakalu, ja sitä tulisi aina käsitellä sen ansaitsemalla kunnioituksella.

"Puhtaimman pahuuden taikakalu," Harry sanoi miettien. "Kuulostaa pahalta."

"Mikä tässä kuulostaa pahalta on se, että Lupin aikoo tuhota miekkani," Draco sanoi näyttäen raivoisalta. "Minun ei olisi koskaan pitänyt lainata sitä hänelle.. mitä ihmettä oikein ajattelin?"

"Et tiedä aikooko Lupin tuhota miekkasi," Harry sanoi järkeillen. "Ei se edes välttämättä ole yksi näistä.. elävistä miekkasysteemeistä."

Draco katsoi Harrya merkitsevästi. Harry oli hämillään. "Okei, okei. Mitä luultavammin se on. Mutta jos se on puhtaimman pahuuden taikakalu, haluatko todellakin pitää sen itselläsi?"

"No totta helvetissä," Draco sanoi.

Harry pudisti päätään. "En ymmärrä sinua, Malfoy."

Huoneen ovi aukesi ja kummatkin pojista hypähtivät säikähdyksestä ainakin kaksi metriä. Oven suussa seisoi tietysti Lupin, joka näytti hyvin vakavalta. Hän käveli huoneeseen, sulki oven perässään ja istui työpöytänsä taakse. Hän katsoi Harrya -- joka oli kyyristynyt vasten yhtä seinää - ja Dracoa, joka oli kyyristynyt vasten vastapäistä seinää ja sanoi "Olen pahoillani että huusin teille. Te vain... säikäytitte minut. En ole mikään fyysisen väkivallan ystävä ja -- Harry, en olisi ikinä uskonut, että sinä olisit."

"Oi, ei hän yleensä olekaan," Draco sanoi hilpeästi. "Mutta Hermione tallasi hänen sydämen päälleen piikkareilla, joten hän on nyt vaan vähän kireä."

"Hermione...?" Lupin toisti näyttäen ällistyneeltä. Harry, joka oli muuttunut kirkkaanpunaiseksi, rypisti otsaansa ja oli hiljaa. "Selvä," Lupin sanoi. "Ei mitään. Olenkin aina sanonut, että on kovin valitettavaa," hän lisäsi, "kuinka magidin voimat, jotka ovat niin tiukasti sidottuja velhotaitoihin ja tunteiden kontrolliin, starttaavat yleensä murrosiän aikoihin, jolloin tavallisesti velholla on hyvin vähän kumpaakin. Harry, älä murjota. Hermione ei koskaan, err.. tekisi mitään mikä..." Hänen lauseensa katkesi kesken. "Aivan, eihän se ollut minun asiani. Mutta jos olet hyvin murheellinen Harry, ehkä sinun pitäisi puhua Siriuksen kanssa?"

"Hmm," Harry sanoi. "Ei. En oikein usko."

"Itseasiassa eihän se ole edes mikään kovin huono idea," Draco sanoi. "Sirius voisi hakata Viktor Krumin puolestasi, Potter."

"Viktor Krumin?" Lupin toisti nostaen kulmakarvojaan.

"Hermione häippäsi Bulgariaan Viktor Krumin kanssa eilen illalla," Draco sanoi päättäväisesti. "Ja hän kirjoitti Harrylle kirjeen, mutta olen yrittänyt sanoa tuolle palikalle, ettei hän tarkoittanut sitä, koska.. tarkoitan - jos olet nähnyt koskaan kuvia Krumista niin ymmärrät. Kundilla on vain yksi kulmakarva! Ei tämä Potterkaan mitään kauneuskilpailuja ole voittanut, mutta--"

"Sehän on mahdotonta!" Lupin sanoi näyttäen sekä suuttuneelta, että huvittuneelta.

"Ei se oikeastaan niin mahdotonta ole," Draco sanoi. "Krumilla tosiaan on vain yksi kulmakarva."

"Tarkoitan," Lupin sanoi, "ettei Hermione ole voinut, err.. karata Viktor Krumin kanssa Bulgariaan. Se on mahdotonta."

Harry näytti pelästyneeltä. "Mitä tarkoitat?"

"Koska," Lupin aloitti, "Viktor Krum on Lontoossa. Hän johti Bulgarian huispausjoukkueen mykistävään voittoon Sveitsin joukkuetta vastaan tänä aamuna. Kuulin ottelun suorana lähteyksenä Radio Magiasta. Hän ei taatusti," Lupin lisäsi, "eikä todellakaan ole Bulgariassa."

***

"Percy kamaan," Ron sanoi suivaantuneena. "Etkö voisi auttaa edes tämän yhden kerran?"

"Percy ole niin kiltti," Ginny lisäsi katsoen anovasti isoveljeään, tai ainakin sitä osaa veljestään, joka oli tällä hetkellä näkyvänä. Percyn pää leijaili takan kipinöivässä tulessa. Ron ja Ginny olivat polvistuneet takan eteen ja yrittivät kaikin voimin olla yskimättä savun ja noen takia.

"Ei," äkeä Percy sanoi topakasti. "En TODELLAKAAN anna teille Viktor Krumin Bulgarian kotiosoitetta. Tiedättekö ollenkaan millaiseen liemeen siitä voisi joutua taikaurheiluosaston kanssa?"

"Emme ajatelleetkaan etsiä häntä käsiimme ja lahdata kotiportailleen, Percy," Ron sanoi ärsyyntyneenä. "Haluamme vain lähettää kirjeen Hermionelle - katsoa onko hän kunnossa."

Percy murahti vihaisesti. "Kuule Ron, olen todella pahoillani jos tyttöystäväsi häipyi Viktor Krumin matkaan, mutta hän on hyvin kuuluisa ja hyvin rikas, ehkä oikeastaan näe tässä kuviossa mitään epäselvää. Yritä vain osoittaa reilua urheiluhenkeä ja sulattaa asia, okei?"

"Hermione ei ole tyttöystäväni," Ron sihisi hampaidensa välistä. "Hän on Harryn tyttöystävä."

"Itseasiassa," Percy sanoi kaikkitietävällä äänellä, "Hän on Viktor Krumin tyttöystävä nyt."

"No siinäpä se juuri onkin!" Ron sanoi kiihtyen lausunnostaan kuin Posityyhtynen mehukkaasta hiirestä. "En voi uskoa että hän on - ainakaan omasta tahdostaan. Luulen," hän sanoi madaltaen ääntään, "että hän on toiminut jonkinlaisen loitsun.. tai lemmenjuoman alaisena!"

"Ron!" Percy huudahti kauhuissaan. "Lemmenjuoman käyttö on täysin laitonta, tiedät sen! Viktor Krum ei koskaan tekisi mitään sen kaltaista. Hän on.. hän on.. kuuluisa kansainvälinen merkkihenkilö!"

"No niin on Voldemortkin," Ginny tuhahti.

Percy ja Ron kääntyivät siskoaan kohti. "Älä sano sitä nimeä!"

"Miksen? Harrykin sanoo."

"Sinä et ole Harry!" Ron sanoi ja kääntyi taas kohti Percyä. "Percy, vain koska hän on kuuluisa huispaaja, ei tarkoita vielä mitään. Hän oli lähes fanaattinen Hermionea kohtaan kaksi vuotta sitten - mikä oli itseasiassa hyvin ällöttävää, hänhän on paljon vanhempikin kuin Hermione--"

"Ron!" Percy keskeytti. "Onko sinulla mitään tietoa siitä, kuinka kiireinen olen? Ministeriössä on kauhea hässäkkä! Kaduilla on kaaos! Tänä aamuna ministeri Toffee sai yli viisisataa pöllöpostia! Viisisataa! Ja arvaapa kuka niihin kaikkiin sai vastata? Minä!"

Ron ja Ginny tuijottivat toisiaan, sitten taas Percyä. "Viisisataa pöllöä?" Ron sanoi yllättyneenä. "Miksi? Mitä oikein on tapahtunut?"

Percy muuttui sairaan purppuran sävyiseksi. "Ettekö te lue ollenkaan sanomalehtiä enää?" hän huusi.

"Olemme olleet liian huolissamme Hermionesta," Ginny sanoi näyttäen pelokkaalta.

"No menkää lukemaan siitä!" Percy napautti. "Älkääkä vaivatko minua ennen kuin olette niin tehneet!"

Ja hän häipyi.

Ginny ja Ron tuijottivat toisiaan ja nousivat sitten ylös. Sanaakaan sanomatta Ginny käveli etuovelle, kaappasi Päivän Profeetan ja toi sen sisään, missä hän levitti lehden keittiön pöydälle. "Oi," hän sanoi hiljaa lukiessaan etusivun suuren otsikon. "Ron.."

Ron käveli halki huoneen ja seisoi siskonsa viereen lukemaan päivän lehteä, jonka kannessa luki suurin kirjaimin:

-------------------------------
ANKEUTTAJAT HYLÄNNEET AZKABANIN

Taikaministeriö on vahvistanut, että tällä kertaa ankeuttajat, Azkabanin velhovankilan pitkäaikaiset vartijat, ovat hylänneet toimipaikkansa yli kahden tuhannen Azkabanin asukkaan vankeinhoitajina. Heidän olinpaikastaan ei ole mitään tietoa, myöntää taikaministeri Cornelius Toffee. "Näyttää niin kuin he olisivat vain kadonneet. Meillä ei ole mitään tietoa minne he olisivat voineet mennä; ainuttakaan vankia ei ole kuitenkaan karannut ja olemme korvanneet ankeuttajat täysin koulutetuilla ja pätevillä velhoilla taikalainvartijaosastolta." Toffee painotti, että maagisen maailman tulee pysyä rauhallisena; kaikki vangit pysyvät turvallisesti Azkabanissa, eikä ainuttakaan vankilapakoa ole reportoitu. "Olemme miettineet ankeuttajien korvaamista koulutetuilla velhoilla jo pitkän aikaa ministeriössä," Percy Weasley, taikaministerin apulainen lisää. "Oikeastaan tämä on vain hyvä uutinen, sillä se antaa meille mahdollisuuden kokeilla uutta ohjelmaamme."
-------------------------------

"Percy, senkin palikka," Ron henkäisi. "Miten tämä voi olla hyvä uutinen? Ankeuttajat juoksentelevat ympäri peltoja ja pientareita.."

"Mutta kun eivät juoksentele," Ginny sanoi. "Tässä sanotaan että he ovat vain kadonneet."

Ron puri rystysiään mietiskellen. "Aivan niin kuin Hermione," hän sanoi.

"Luuletko, että nämä kaksi asiaa olisi jotenkin sidoksissa toisiinsa? Vai luuletko että ankeuttajatkin karkasivat Viktor Krumin kanssa romanttiselle matkalle Bulgariaan?"

"No eivät tietenkään, mutta Harryn ystävänä olen oppinut ainakin yhden asian; kun outoja juttuja alkaa tapahtumaan samaan aikaan, ne ovat yleensä jotenkin sidoksissa toisiinsa. Tietysti olen oppinut myös, että suuri karvainen hämähäkki ei ole kenenkään ystävä."

Ginny pudisti päätään tuijottaen huolissaan kohti Posityyhtys-vapaata taivasta. "Kunpa kuulisimme jotain Harrysta," hän huokasi. "Haluan tietää mitä Hermione on sanonut hänelle."

Ron katsoi sisartaan silmäkulmastaan. "Jos Hermione todellakin lemppasi Harryn Viktor Krumin takia," hän sanoi hitaasti, "olisitko siitä oikeastaan niin kauhean surullinen, Ginny?"

"Ymmärsin jo aikoja sitten," Ginny vastasi katsomatta veljeään, "että joko voin viettää koko elämäni odottaen Harry Potterin huomaavan minut, tai voin jatkaa elämääni eteenpäin."

Ron henkäisi. "Sehän on hyvä Gin. Hienoa kuulla sinun ajattelevan niin."

Poika jatkoi sanomalehden lukemista.

"Niin no," Ginny sanoi niin hiljaa, ettei Ron kuullut. "En ole vielä päättänyt kumpaa aion tehdä."

***

"Jos jatkat vieläkin tuota edestakaisin kävelyäsi Potter," Draco sanoi aukaisematta silmiään. "Naulaan sinut kiinni lattiaan. Äläkä yhtään kuvittele, etten tekisi niin."

Harry kääntyi nopeasti ympäri ja tuijotti Dracoa, joka makasi sängyllään kaikissa vaatteissaan normaalissa nukkuma-asennossaan - selällään kädet rinnan päälle ristittyinä. "Miten voit nukkua noin?" Harry uteli tylysti. "Nukut niin kuin vampyyrilepakko. Tuo asento ei ole edes luonnollinen."

"Äitini sanoi aina, että nukun niin kuin pieni vauvaenkeli," Draco sanoi tyynesti.

Harry jatkoi edestakaisin kävelyään taas. Hän oli kävellyt huoneen nurkasta toiseen sen jälkeen kun he saapuivat makuusaliinsa Lupinin toimistosta ja nyt kello oli jo viisi iltapäivällä. Draco huokaisi ja nousi ylös. Hän ei oikeastaan olisi halunnut nukkua muutenkaan - suoraansanoen hän pelkäsi näkevänsä taas uusia painajaisia. "Potter..."

"En voi uskoa, etten ole kuullut mitään Ronista vielä. Tarkoitan, Hermione yöpyi heidän luonaan Kotikolossa, ja jos hän on mennyt jonnekin, Ron varmasti tietäisi siitä.."

"No, saithan tänä aamuna hänen pöllönsä. Ehkä heillä ei ole toista?"

Harry huokaisi ja pyyhkäisi mustat hiukset silmiltään. "Niin, ehkä." Hän katsoi Dracoa. "Tiedätkö mitä? Olet oikeassa. Tämä edestakaisin kävely on typerää. En aio enää astella ympäri huonetta."

"Hyvä," Draco huokaisi helpotuksesta.

"Sen sijaan aion lentää Kotikoloon."

"Mitä? Sehän on typerintä mitä olen koskaan--" Dracon lause katkesi. "Itseasiassa," hän sanoi mietiskellen. "sehän on aika hyvä idea. Matka täältä sinne ei vie kuin mitä, neljä tuntia luudilla? Jos lähdemme nyt, pääsemme takaisin yhdeksään mennessä ja ehdimme aamupalalle. Toiminta on aina parempaa kuin jonkun typerän pöllön odottaminen."

Harry katsoi poikaa puoliksi hymyillen. "Me?"

"Lähden mukaasi tietenkin," Draco sanoi nousten ylös ja vetäen paksun, mustan viittansa matka-arkustaan.

Harry kurottautui etsimään omaa viittaansa. "Seuraavaksi tietysti sanot että me olemme nyt tiimi?"

"En," Draco sanoi ryhdistäen selkäänsä. "Tässä kohtaa sanon sinulle, että jos et ota minua mukaasi, menen suoraan Lupinin puheille ja kerron hänelle, että olet lentänyt Englantiin ja kun tulet takaisin, sinut erotetaan."

Harry haki luutansa huoneen kulmasta. "Et sinä minusta kielisi, ethän Malfoy?"

"Olen elämäni aikana onnistunut kokoamaan itselleni pitkän ja loistokkaan uran sinun kielimisestäsi Potter. Älä luule, että lopettaisin nyt."

***

Kun Ginny kuuli oven koputuksen, hän juoksi avaamaan samalla toivoen, että oven takana seisoisi Hermione, joka olisi tullut järkiinsä ja palannut Kotikoloon.

Mutta se ei ollut Hermione.

Hän tunnisti oven takana seisovan henkilön välittömästi. Jos vihasi jotain ihmistä niin paljon, kuin Ginny oli häntä vihannut, tietty kuva oli polttomerkitty suoraan hänen mieleensä. Hän näytti erilaiselta kuin vuosi sitten - pidemmältä, paljon ruskettuneemmalta ja jos mahdollista, hänen hiuksensa näyttivät vieläkin vaaleammilta - mutta hän oli kaikesta huolimatta aivan selkeästi Draco Malfoy päällään musta matkustusviitta ja toisessa kädessään luuta.

"Heippa," Draco sanoi katsoen tyttöä niin kuin ei olisi aivan muistanut kuka hän oli. "Olet Ginny, etkö niin? Onko veljesi kotona?"

Ginny löi oven välittömästi kiinni pojan nenän edestä ja vain seisoi paikoillaan tuijottaen sitä.

Hetken aikaa ulkoa kuului vain tyrmistynyttä hiljaisuutta. Sitten toinen, hyvin tuttu ääni puhui. Ginny hätkähti.

"Gin," Harryn ääni sanoi varovaisesti. "Minä täällä. Olen, umm, täällä ulkona Malfoyn kanssa. Voisitko päästää meidät sisään?"

Jos Harry olisi pyytänyt Ginnyn sytyttämään talon palamaan, hän olisi melko varmasti totellut. Ginny avasi oven ja katsoi sen takana seisovaa kahta poikaa epäillen - Draco näytti yllättyneeltä ja Harry näytti väsyneeltä ja kalpealta, mutta niin tutulta Harrylta niillä samoilla vihreillä silmillä, sekaisilla hiuksilla ja salamanmuotoisella arvella. Harry näytti myös jotenkin pidemmältä ja hän piti Tulisalamaa toisessa kädessään.

"Hienoa nähdä sinua Ginny," hän sanoi, vaikka näytti kuitenkin hieman onnettomalta. "Onko kaikki kunnossa?"

Ginny tunsi huulensa väreilevän. "Harry," hän sanoi. "Oi Harry. Olemme olleet niin huolissamme. Hermione--"

Ron ilmestyi Ginnyn taakse, näki Harryn ja sitten Dracon. Hän ei hymyillyt, mutta sanoi, "Teidän kahden on parasta tulla sisään."

Draco katsoi Harrya, joka näytti yllättyneeltä näin epätavallisen kylmään tervehdykseen. Harry kohautti olkapäitään kun he astuivat yli kynnyksen ja seurasivat Ronia ja Ginnyä keittiöön.

***

"Lyön vaikka vetoa, että olette ohittaneet lähettämämme pöllön matkalla tänne," Ron sanoi. Kaikki neljä istuivat Weasleyn keittiön pöydän ääressä juoden teetä. Draco kaapi järjestelmällisesti tyhjäksi maapähkinäpurkin sisältöä. Harry, joka ei ollut näkäinen, oli juuri vaihtanut kuulumiset Ronin ja Ginnyn kanssa kaikista kahden päivän tapahtumista, Päivän Profeetan uutisista ja Hermionen kirjeestä. "Possu oli liian väsynyt lentääkseen taas takaisin Irlantiin, joten minun oli haettava postitoimistosta yksi kaupungin pöllöistä."

Harry ei kunnolla edes kuullut ystävänsä puhetta; hän oli selvästikin eksynyt ajatuksiinsa. "Joten, kun Hermione lähti.. näyttikö hän teistä oudolta?"

"Kerroin sinulle sen jo," Ron sanoi hieman kärsimättömästi. "Jos nyt ei oteta huomioon sitä määrätöntä outoutta mikä ylipäänsä liittyy hänen yhtäkkisestä ihastumisesta Viktor Krumiin, niin kyllä, hän näytti hyvin oudolta."

"Luulen että Viktor käytti lemmenjuomaa Hermioneen," Ginny sanoi tiukasti. "Tiedän, että ne ovat laittomia, mutta Viktor Krumilla on paljon rahaa ja erilaisia kontakteja. Hän saisi varmasti käsiinsä moisen litkun pelkästään sormiaan näpäyttämällä."

"Mutta jos hän yritti vain saada Hermionea rakastumaan itseensä, miksi kaikki nämä harhaanjohtavat jutut heidän matkastaan Bulgariaan, kun hän itse majailee paikan päällä täällä Lontoossa? Ja jos hän on Lontoossa, niin missä Hermione on?" Draco sanoi.

"Ehkä Hermione ei halua meidän tietävän missä hän on," Harry sanoi. "Ehkä hän haluaa meidän jättävän hänet rauhaan."

"Älä ole naurettava," Draco tiuskaisi. "Jos hän todellakin on rakastanut Krumia kaiken tämän ajan, hän--" Dracon lause katkesi kesken. Hän oli sanomassa "hän olisi nähnyt Krumin iseeviot peilissä, eikä sinua," mutta Draco ei tiennyt tiesivätkö Ron ja Ginny peilistä, ja se tuntui olevan melko henkilökohtainen Harrylle. Oli outoa tietää jotain Harrysta, mitä he eivät tienneet. "Niin siis, miksei hän jäänyt Krumin luokse Bulgariaan jo kaksi vuotta sitten kun hän oli siellä käymässä? Eikä olisi pyytänyt Ronia tulemaan paikalle hakemaan häntä? Hermionella ei selvästikään ollut maailman mukavinta aikaa siellä."

"Hän oli vain neljätoista silloin," Harry sanoi hiljaa.

"Miten voi olla mahdollista," Draco sanoi korottaen ääntään kärsimättömästi, "että kaikista meistä neljästä, juuri SINÄ olet ainoa, joka suostuu uskomaan, että Hermione on lähtenyt Krumin mukaan omasta tahdostaan?"

"En uskokaan," Harry sanoi ärtyisästi. "En vain voi ymmärtää mitä hyötyä olisi siitä, että haravoisimme Viktor Krumin esiin hullun mustasukkaisen raivonpuuskan saattelemana ja-"

"Viktor Krumin haravointi hullun mustasukkaisen raivonpuuskan saattelemana on juuri se mitä sinun pitäisi tehdä!" Draco tiuskaisi kärkevästi. "Kysymys kuuluukin: karkasiko Hermione Krumin kanssa vai ei? Ja kukapa tuohonkaan paremmin osaisi vastata kuin mies itse? Ehdotan että etsimme hänet nopeasti käsiimme ja kysymme häneltä juuri tuon samaisen kysymyksen oikein kohteliaasti. Ja jos se ei toimi, riiputamme kundia jaloista ja uhkaamme ajaa hänen kulmakarvansa pois."

Ron selvitti kurkkuaan. "Olen samaa mieltä Malfoyn kanssa," hän sanoi tuntien pahan olon virtaavan vatsassaan sanoessaan olevansa samaa mieltä Malfoyn kanssa. Hän olisi samalla voinut sanoa ottavansa mielellään toisen annoksen torakkamuroja. "Kun luimme lehdestä, että Viktor Krum on sittenkin Lontoossa, otimme heti yhteyttä Percyyn, joka kertoi meille, että kaikki kansainväliset huispauspelaajat majailevat viistokujan takana sijaitsevassa Huispausklubissa. Luulen, että meidän on mentävä sinne ja puhuttava hänelle--"

"Olen ollut siellä," Draco sanoi. "Isäni kanssa. Siellä on aika rankat turvatoimet - siis ne huispausstarathan ovat todellisia julkkiksia. Emme voi vain vaeltaa sinne sisään."

"No minähän voisin vaikka esiintyä Percynä," Ron sanoi toiveikkaana. "Tarkoitan, mehän näytämme vähän samanlaisilta ja voisin sanoa olevani Percy Weasley ja minun on nähtävä Viktor Krum--"

"Miksi?" Draco keskeytti. Hän katsoi Ronia viiruiksi muuttuneilla harmailla silmillään. "Miksi sinun pitäisi nähdä Viktor Krum?"

"No," Ron sanoi. "En ole vielä miettinyt niin pitkälle, mutta--"

"Tämän vuoksi," Draco sanoi, "teidän pitäisi antaa minun tehdä suunnitelmat."

"Sinun?" Ron sanoi nousten ylös ja mulkoillen poikaa.

"Minä olen se meistä se Luihuinen," Draco sanoi viileästi nousten myös ylös ja tuijottaen Ronia yhtä tiiviisti silmiin. "Minä olen meistä se viekas ja salakavala tyyppi. Minä keksin ne ovelat suunnitelmat, et sinä. Et tunnistaisi ovelaa suunnitelmaa, vaikka se maalaisi itsensä siniseksi ja tanssisi alastomana balalaikan tahdissa laulaen uusinta versiota hittibiisistä 'ovelat suunnitelmat ovat täällä taas'!"

"Se ei ole totta!" Ron huusi raivon noustessa punertavana sävynä hänen kasvoilleen. "Olen keksinyt muutamia hyvin ovelia suunnitelmia!"

"Olet Rohkelikossa!" Draco ivaili. "Sinun versiosi ovelasta suunnitelmasta on 'Än yy tee nyt'!"

Ron syöksyi kohti Dracoa - juuri kun Harry sai itsensä ujutettua heidän väliinsä. Ron iskeytyi suoraan vasten Harrya heittäen hänet suoraan päin hellaa ja ruhjoen oman olkapäänsä kaiken hälinän keskellä. Jumalaton määrä pannuja ja kattiloita mäjähti lattialle ja hellan yllä riippuva peili huusi "Katso vähän eteesi kömpelys!"

Ron hieroi kolhiintunutta olkapäätään. "Hemmetti Harry," hän sanoi vihaisesti. "Miksi aina teet noin?"

Harry nousi ylös näyttäen raivostuneelta. "Okei, ROn. Meidän on puhuttava. Ulkona. Nyt."

Vieläkin olkapäätään hipelöivä Ron seurasi Harrya ulos kohti tummunutta puutarhaa, jättäen Dracon ja Ginnyn ymmällään keskelle keittiötä. Harry ja Ron kävelivät viitisen metriä pois talolta, kunnes Harry pyörähti ympäri ja sanoi vihaisesti; "Mikä helvetti sinua riepoo Ron? Miksi otat Malfoyn noin tosissasi? Tiedät, että hän vain yritti ärsyttää sinua! Hänellä ei mitä luultavimmin edes itsellään ole minkäänlaista suunnitelmaa!"

Osa punertavasta väristä häipyi hänen kasvoiltaan. "Ron, en ajatellut mitä--"

"Just. Siinähän se juuri onkin - sinä et ajatellut! Et edes ajattele enää! Mitä sinulle on tapahtunut Harry?"

"Siis tarkoitatko nyt jotain muuta kuin sitä, että tyttöystäväni on häipynyt kuusimetrisen bulgarialaisen huispaajan kanssa kuin tuhka tuuleen?"

Ron heitti kätensä ilmaan. "Älä edes yritä vierittää tätä Hermionen häipymiseen," hän tiuskaisi lähes täristen vihasta. "Ilmestyt ovelleni Malfoyn kanssa niin kuin olisitte aina olleet niin hemmetin hyvää pataa. 'Ainiin, Malfoy on kämppikseni, Malfoy on maailman parhain ystäväni, Malfoysta tulee veljeni, Malfoy, Malfoy, Malfoy.' Ja sinä tiedät minkälainen henkilö hän oikeasti on!"

"Hän pelasti henkeni," Harry sanoi.

"Hän vain pelasti henkesi päästäkseen Hermionen kanssa edes jonkinlaiseen fyysiseen kontaktiin," Ron sanoi kylmällä äänellä.

"Eipä toiminut," Harry sanoi yrittäen virnistää.

"Sitähän sinä et tiedä," Ron sanoi tasaisella äänellä.

Harryn virne häipyi. "Tuo ei ole hauskaa."

"En edes yritä olla hauska!" Ron huusi. "Yritän vain herättää sinua tähän todellisuuteen! Malfoy ei ole sinun ystäväsi!"

"Tiedän," Harry sanoi.

Ron pysähtyi ja katsoi häntä ihmeissään.

"Hän ei ole ystäväni," Harry sanoi. "En tiedä mikä hän on. Tiedän vain, että voin luottaa häneen kaikessa mikä koskee Hermionea. Hän tekisi mitä tahansa hänen vuokseen. Hän myisi minut valkoisten orjien välittäjille, jos se saisi Hermionen hymyilemään. Ja tiedätkö mitä? Olen ihan okei sen asian kanssa." Harry huokaisi ja haroi hiuksiaan kädellään, joka oli jo valmiiksi nostettu ylös varoittavasti. "Olet paras ystäväni," hän sanoi. "Ja tiedätkö miksi? Koska valitsin sinut ystäväkseni. En valinnut Malfoyta elämääni, mutta siinä hän nyt on, enkä voi tehdä sille juuri mitään."

Osa vihasta laimeni Ronin kasvoilla. Hän näytti nyt väsyneeltä nojaten vasten talon seinämää, hivellen vasenta, ruhjoutunutta kättään. "En vain voi ymmärtää miten voisin koskaan luottaa Malfoyyn."

"Kaksi syytä," Harry sanoi. "Ensinnäkin: Hermione rakastaa häntä, ja me kaikki tiedämme, ettei Hermione ole tyhmä."

"Nyt en taas tajua," Ron sanoi. "Miten voi olla okei, että Hermione rakastaa häntä?"

"Sanoin että hän rakastaa häntä, en sanonut, että hän on rakastunut häneen. Hermione rakastaa sinua myös, enkä vedä sisuskalujasi ulos sinusta, enhän?"

Ron huokaisi. "Olet joko mielettömän itsevarma tai auttamattomasti seonnut," hän sanoi. "Enkä ole varma kumpi."

"Toinen syy," Harry sanoi nostaen sormensa varoittavasti, "ja se kaikkein tärkein..." Hän avasi viittansa ja otti povitaskustaan hyvin kolhiintuneen esineen, jonka ojensi Ronille.

Ron tuijotti. "Ilmiskooppi... se jonka ostin sinulle Kairosta! En tiennyt että sinulla on se vieläkin."

Harry hymyili. "Se ei koskaan pyöri kun Malfoy on paikalla," hän sanoi. "Näin ollen.. häneen voi luottaa."

"Näin ollen.. tämä on rikki," Ron sanoi, mutta hymyili kuitenkin takaisin.

"Eh-ei," Harry sanoi. "Se on syttynyt pari kertaa. Kun Malfoy ja minä puhuttiin Lupinille; olen melko varma, ettei Lupin kertonut meille aivan kaikkea mitä oikeasti tiesi."

"Ihanko totta?" Ron sanoi mielenkiinnon herätessä hänen sisällään. "Kuten mitä?"

"Kaikenlaisia juttuja. Kun menimme hänen huoneeseensa, hän heitti Päivän Profeetan nopeasti laatikkoonsa. Hän ei luultavasti halunnut minun lukevan ankeuttajien häipymisestä."

"Niin.. hänhän tietää, että olet jotenkin.. allerginen ankeuttajille," Ron sanoi.

"Jep," Harry sanoi. "Mutta en voi uskoa, että hän pitää minua niin heikkona. Kaiken sen jälkeen mitä olen käynyt läpi--" Hän vilkaisi kohti Ronia. "Kaiken sen jälkeen mitä me olemme käyneet läpi, tarkoitan. En edes olisi täällä, ellei sinua olisi olemassa." Harry näytti olevan hieman hämillään, mutta jatkoi rohkeasti eteenpäin. "Kun Sirius ja Narcissa menevät naimisiin, Malfoysta tulee veljeni, noin niin kuin teknisesti ottaen.. mutta sinä olet oikea veljeni. Tarkoitan, jos voisin valita maailmasta jonkun veljekseni, se olisit sinä."

Ron muuttui helakanpunaiseksi korvien kohdalta, mutta näytti tyytyväiseltä. "Aivan," hän sanoi. "Tarkoitan. Sama juttu täällä."

Harry katsoi häntä ja hymyili. "Mitä nyt? Pitäisikö meidän halata?"

Ron pudisti päätään. "Taidamme olla siihen hommaan aivan liian miehisiä." Hän läimäsi Harrya lempeästi olkapäälle. "Teemme ehkä vain näin."

"Selvä," Harry sanoi ja löi Ronia takaisin. "Meidän on kai parasta mennä takaisin sisälle, ennen kuin siskosi ehtii poistaa Malfoylta sisälmykset paistihaarukalla."

***

Harryn arvio Dracon ja Ginnyn välisen vuorovaikutuksen menestyksestä ei mennyt kovinkaan pieleen. Kun Harry ja Ron olivat lähteneet keittiöstä, Ginny oli kävellyt kohti keittiön pöytää, istunut alas tuolille, ristinyt kätensä rinnalleenja tuijottanut Dracoa.

Draco tuijotti takaisin hämääntymättä tytön suorasta katseestaan. Hän oli tottunut siihen, että häntä tuijotettiin. "Näytät erilaiselta," Draco sanoi.

"Hyvältä erilaiselta vai huonolta erilaiselta?" Ginny sanoi tahtomattaan edes kuulla vastausta.

"Hyvältä erilaiselta," Draco sanoi. "Tulit juuri takaisin jostain vaihto-oppilassysteemistä, etkö vain?"

"Joo," Ginny sanoi leikkien poissaolevasti teelautasellaan. "Oletko sinä ollut koskaan vaihtarina?"

"Isäni yritti myydä minua Armenialaiselle vuorenpeikkoarmeijalle kun olin kolme - lasketaanko sitä?"

Ginny rypisti otsaansa Dracolle, joka katsoi tyttöä kasvoillaan lempeä virne. "Yritätkö olla hauska?"

"Jos minä yrittäisin olla hauska," Draco vakuutti hänelle, "sinä kierisit ympäri lattiaa nauraen."

"Vieläkin näköjään luulet itsestäsi ihan liikoja," Ginny sanoi. "Sama vanha Malfoy."

Dracon silmissä välähti. "Vieläkin näköjään olet rakastunut Harryyn," hän sanoi äänessään pehmeää vihaa. "Sama vanha Ginny."

Ginny muuttui tulipunaiseksi, läimäsi teelautasensa pöytään ja nousi ylös. "Ei ihme, että Hermione valitsi Harryn, eikä sinua," hän sanoi niin häijysti kuin ikinä pystyi. "Olet inhottava."

Ja hän ryntäsi pois paikalta tulenpunaiset hiukset leiskuen.

Draco katsoi tytön perään. "Sanoinko kenties jotain väärin?" hän huusi Ginnylle virnistäen, mutta tyttö oli jo liian kaukana kuullakseen.

Samassa verhotut ovet aukesivat, ja Ron ja Harry kävelivät sisään. Ron katsoi siskonsa jättämää tyhjää paikkaa merkitsevästi. "Missä Ginny on?"

Draco oli pyyhkinyt vihaisen ilmeen kasvoiltaan ja näytti nyt hyvin viattomalta. "Hän juoksi pois," Draco sanoi.

"Mitä sinä teit pelottaaksesi hänet pois, Malfoy?"

"En mitään," Draco sanoi virnistäen, "Hän vain pelästyi silmitöntä rakkauttaan minua kohtaan."

Ron oli aivan selvästi aikeissa sanoa jotain, mutta Harry keskeytti hänet. "Voisimmeko palata siihen alkuperäiseen aiheeseen?" hän sanoi. "Eli Hermioneen ja siihen minne hän on mennyt?"

"Selvä," Ron ja Draco sanoivat yhteen ääneen.

Harry veti syvään henkeä. "Okei. Meidän on käytävä läpi Hermionen tavaroita - katsoa löytyisikö niistä mitään vihjeitä missä hän voisi olla. Mutta minä, uhh.. en halua tehdä sitä. Draco.. miltä sinusta tuntuisi penkoa hänen tavaroitaan ilman lupaa?"

"Minusta tuntuisi ihan hyvältä," Draco sanoi. "Tekeekö se minusta muuten mielenhäiriöisen?"

"Ei sen enempää kuin mitä yleensäkin olet," Harry sanoi.

"Selvä," Draco sanoi ja nousi ylös. "Menen," hän sanoi ja juoksi ylös portaita. He kuulivat hänen aukaisevan Hermionen huoneen oveen ja sulkevan sen sitten perässään. Oli ihan hiljaista.

Harry ja Ron katsoivat toisiaan. "Ajatteletko samaa mitä minä ajattelen?" Ron kysyi.

"Jep," Harry sanoi ja nousi jaloilleen. He rämistelivät yläkertaan ja pysähtyivät Hermionen huoneen eteen. "Malfoy!" Harry huusi. "Löysitkö jotain jo?"

"En!" Draco huusi takaisin. "Mutta luin hänen päiväkirjansa ja kokeilin kaikkia hänen vaatteitaan."

Ron pyöräytti silmiään ja työnsi oven auki. Draco seisoi keskellä Hermionen huonetta kädet rinnalle ristittyinä ja outo ilme kasvoillaan. Huone oli kauniin siisti niin kuin Hermionen huone aina oli. Hänen matka-arkkunsa makasi lattialla sänkynsä päädyssä koskemattomana.

Harry virnisti - hän ei voinut sille mitään. "Et pystynyt tekemään sitä!" hän kiljahti.

Draco näytti hyvin ärsyyntyneeltä. "Yritin," hän sanoi. "Yritin penkoa hänen tavaroitaan, mutta vatsani täyttivät jotkut oudot, kiemurtelevat tunteet."

"Täällä maapallolla me kutsumme sitä omatunnoksi," Ron sanoi.

"Voi hyvä elämä!" kärsimätön ääni sanoi. Se oli Ginny. Hän pusersi itsensä Harryn ja Ronin välistä ja harppoi keskelle huonetta. "Antakaas kun minä näytän. Minä olen tyttö, hän on tyttö - ja tämä on sitäpaitsi hänen omaksi parhaakseen. Väisty Malfoy," hän tiuskaisi ja Draco, omaksi yllätyksekseen, todellakin totteli ja siirtyi sivuun samassa kun Ginny sai Hermionen matka-arkun lukon auki ja alkoi penkoa sen sisältöä. Pöydän alta hän löysi rutistetun paperin palan, jonka hän kääri auki ja ojensi sanaakaan sanomatta Harrylle.

Harry katsoi sitä ja puraisi huultaan. Se oli kirje, jota Hermione oli aloittanut kirjoittamaan päivää ennen katoamistaan, eikä koskaan saanut valmiiksi löytämättä oikeanlaista nimikettä Harrylle. Paperin yläreunassa luki: Hyvä Harry... Rakas Harryni... Harry, rakkaani.

Harry katsoi ylös ja näki Ginnyn katseen läpi huoneen. "Ethän oikeasti usko, että Hermione on omasta tahdostaan lähtenyt Viktor Krumin mukaan, ethän?" Ginny sanoi kuulostaen väsyneeltä. "Harry? Ethän?"

Harry katsoi taas alas kohti paperia, taittoi sen ja laittoi sitten taskuunsa. "Mennäänpä vähän juttelemaan Viktor Krumin kanssa," hän sanoi lopulta.

"Hurraa!" Draco sanoi. "Mennään vetämään Viktor Krumia turpaan."

"Emme ole menossa vetämään häntä turpaan," Ron sanoi. "Aiomme vain pumpata hänestä informaatiota."

"Jep. Selvä," Draco myönsi hilpeästi, "Ja jos se ei toimi, turpaan vedosta saamme lujan kakkossuunnitelman."

"Suunnitelmista puheenollen," Harry sanoi ja kääntyi kohti Dracoa, "miten se sinun loistava suunnitelmasi saada meidät Lontoon Huispausklubille menee?"

***

"Err... hei," Harry sanoi turvavelholle, joka istui Huispausklubin aulan tiskin takana. Huispausklubi oli suuri ja suunnattoman kaunis rakennus viistokujan takana. Se oli hieman päätiestä kauempana, mutta he olivat huomanneet sen välittömästi lentäessään talon yli, sillä rakennuksen katolla liehui leiskuva lippu: kaksi ristikkäistä luutaa punaisella taustalla kultaisten tähtien ympäröimänä. "Olen Harry Potter ja haluaisin tavata Viktor Krumin."

Vartijavelho tuhahti. "Menkääpäs nyt siitä," hän sanoi katsomatta heitä päinkään. Harry kääntyi ympäri ja katsoi Ronia ja Dracoa, jotka seisoivat hänen takanaan näyttäen kannustavilta. (Ginny oli jäänyt Kotikoloon, jos vaikka Hermione yrittäisi ottaa heihin yhteyttä.)

Harry kääntyi taas kohti velhoa. "Olen Harry Potter," hän sanoi taas. "Ja haluaisin tavata Viktor Krumin. Hän odottaa minua."

"No et varmastikaan ole--" vartija sanoi katsoen vihdoin kohti poikaa. Hänen lauseensa jäi kesken kun hän huomasi tiskin takana seisovan pojan pyöreät lasit ja salamanmuotoisen arven. "Kiesus soikoon," hän henkäisi. "Sinä todellakin olet Harry Potter, etkö vain?"

"Suurinpiirtein kuudentoista vuoden ajan jo," Harry sanoi tyynesti.

"Onko totta, että saatat pelata Englannin huispausjoukkueessa ensi vuonna?" velho sanoi katsoen Harrya suu auki.

Harry vinkkasi hänelle. "Hyvin mahdollista," hän sanoi. "Viktorin pitikin juuri esitellä minut muutamille Englannin pelaajille. Tiedät kai, yritän vähän saada jalkaani ovenrakoon."

Velho näytti haltioituneelta. "Harry Potter - pelaamassa Englannin joukkueessa huispausta!" hän huudahti.

"No, ethän kerro kenellekään," Harry sanoi nojaten kyynärpäillään tiskin reunaan. "Sen olisi tarkoitus pysyä vielä salaisuutena."

"Oh, aivan, tietysti, tietysti," vartijavelho sanoi hätäisesti. "Kilautan herra Krumille puolestasi välittömästi," hän lisäsi innokkaasti. "Hän jätti sanan, ettei häntä saa häiritä, mutta koska kyseessä olet sinä Harry -- voinhan kutsua sinua Harryksi?"

"Tottakai voit," Harry sanoi hymyillen hyväntahtoisesti. Yleensä hän oli melko vastahakoinen kaikkeen mikä liittyi hänen kuuluisuuteensa velhomaailman keskuudessa, mutta juuri tällä hetkellä hän huomasi jopa nauttivansa siitä hieman.

Velho kääntyi kohti vastakkaista seinää, minkä reunaan oli kiinnitetty riveittäin numeroituja nappuloita sisältävä paneeli. Velho napautti yhtä niistä taikasauvallaan ja sanoi, "Herra Krum? Oletteko paikalla?"

Hyvin pieni Viktor Krumin kasvojen kuva ilmestyi nappulan sileälle pinnalle. Hän näytti äkäiseltä. "Mita haluat?"

"Harry potter ja--" velho katsoi tiedustellen kohti Dracoa ja Ronia.

"He ovat ystäviäni," Harry sanoi.

"-- Ja hänen ystävänsä ovat täällä tapaamassa teitä."

Pieni hiljaisuus. Sitten Krum sanoi, "Hyva on. Voin tavata hanet," ja kuva häipyi.

Harry vapautti pidättämänsä hengityksen kun velho kääntyi häntä kohti ja hymyili. "Bulgarian joukkue on yläkerrassa, toisessa kerroksessa," hän sanoi. "Herra Krumin ovi on ensimmäinen oikealta. Ja-- saisinko vielä nimikirjoituksesi?"

***

"Näittekö," Draco sanoi kun he kävelivät kohti rappukäytävää. "Parhaat suunnitelmat ovat aina niitä yksinkertaisimpia - aivan kuten parhaat valheet perustuvat aina totuudensiemeneen."

"Oliko tuo taas näitä Malfoyn suvun sanontoja?" Ron kysyi happamasti. "Haluaisin kuulla loputkin niistä."

"Lempparini on aina ollut 'Saat aina enemmän yhdellä kiltillä sanalla ja kunnon kakkosnelosella, kuin mitä saisit vain pelkällä kiltillä sanalla,'" Draco sanoi hilpeästi. "Isäni tapasi sanoa niin. Kas, olemme perillä."

Harry koputti oveen, minkä avasi hetken kuluttua Viktor Krum, päällään Bulgarian punainen huispauskaapu ja näyttäyn hyvin ärsyyntyneeltä. "Harry," hän sanoi ja vilkaisi sitten Ronia nyökäten ja Dracoa mulkaisten. "Hienoa nahda sinua, mutta eiko nyt ole jo vahan myoha?"

"Minun on kysyttävä sinulta jotain Viktor," Harry sanoi. "Se liittyy.. se liittyy Hermioneen."

Yllättyneen näköinen Viktor otti askeleen taaksepäin ja kutsui heidät kaikki käden elkeellä huoneeseensa. Krumin sviittti oli itseasiassa aika kolkko ottaen huomioon muun klubin sisustuksen. Huoneessa oli keskikokoinen sänky, pieni pöytä ja muutama tuoli, sekä suuri määrä kaikenlaisia huispaustarvikkeita.

Viktor ei ehdottanut heille istumista, eikä hän oikeastaan toivottanut heitä mitenkään tervetulleiksi. Hän vain kääntyi, risti kätensä rinnalleen ja rypisti otsaansa. "No? Mista oikein on kyse?"

Katsoessaan kuinka Krum seisoi Harryn ja Dracon edessä, Ron näki vihdoin miten typerältä heidän kakkossuunnitelmansa kuulosti. Oli selvää, ettei Dracon turpaanvetosuunnitelmasta ollut mitään hyötyä. Sekä Harry, että Draco olivat samasta muotista veistettyjä - sitkeitä, mutta hoikkia. Viktor Krum sen sijaan oli erittäin pitkä ja erittäin leveä - ei lihava, mutta vanttera. Hän olisi voinut puristaa Harryn rubiikin kuution kokoiseksi ja hänellä olisi vieläkin jäänyt ylimääräistä energiaa heittää Draco yhtä pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Sanaakaan sanomatta Harry kurottautui kohti taskuaan, otti esille Hermionen kirjeen ja ojensi sen Viktorille, joka luki sen. Kun Krum katsahti ylös, hänen kasvoillaan oli selkeä hämmästys. "Tama kirje," hän sanoi, "onko se todellakin Herm-oo-ninilta?"

Harry nyökkäsi. "Tuntisin hänen käsialansa koska tahansa."

"Siina tapauksessa tama kirje on vitsi," Viktor sanoi ojentaen kirjeen takaisin Harrylle. "En ole nahnyt Herm-oo-ninia kahteen vuoteen. Enka todellakaan ole - tarkoitan, en koskaan olisi-" Hän kohautti olkiaan. "Kuten varmasti naette, en ole Bulgariassa. En ymmarra mita tama kirje tarkoittaa."

"Kirjoititko hänelle ja pyysit tapaamista Vuotavaan Noidankattilaan?" Draco kysyi.

Krum pudisti päätään. "En todellakaan."

"Näin Hermionen," Ron sanoi. "Eilen illalla. Hän sanoi lähtevänsä sinun kanssasi Bulgariaan. Hän nousi luudalle sinun kanssasi -- tai no, ulkona oli kyllä pimeää, mutta hahmo näytti kovasti sinulta."

Viktor näytti jo selvästi vaivautuneelta. "En tieda missa han on," Viktor jatkoi. "Sanoin sinulle, en ole nahnyt Herm-oo-ninia - en ainakaan muista nahneeni hanta-"

"Ellet pistä pahaksesi," Harry sanoi, "kysyn; missä olit eilen illalla?"

Viktor avasi suunsa vastatakseen, mutta sulki sen sitten nopeasti. Hän katsoi Harrystä kohti Dracoa ja Dracosta kohti Ronia - he kaikki tuijottivat häntä kohti. Sitten hän sanoi, "En muista."

"Et muista?" Ron toisti.

"En," Krum sanoi näyttäen nyt hyvin onnettomalta. "Eilen aamulla meilla oli huispausharjoitukset. Sitten tulin tanne takaisin. Luulen, etta menin ehka nukkumaan, koska kun herasin tanaan aamulla, en muista mitaan eilisesta. Minulle on ehka tulossa flunssa tai sitten olin ylirasittunut."

"Tarkoitat siis, ettet muista mitään eilisestä päivästä tai illasta?" Harry kysyi epäuskoisena.

"Tasmalleen," Krum sanoi.

"Kuuliko joku muukin sanat 'heikko selitys'? Koska olin ihan kuulevinani.." Draco sanoi.

"Kerroin teille totuuden!" Krum huusi näyttäen järkyttyneeltä. "En muista mitaan eilisesta! Ja kun herasin tana aamuna, olin hyvin levoton, koska-" Hänen lauseensa jäi kesken.

"Koska mitä?" Harry sanoi siristäen silmiään.

Krumin onneton ilme syveni. Hän selvästikin taisteli jonkinlaista vahvaa sisäistä taistelua. Lopulta hän huokaisi ja sanoi puoliksi itselleen, "Luulen että minun on... Minun on varmasti parasta.."

"Mitä?" Harry yllytti jo lähes epätoivoisena.

"Kun herasin tana aamuna, nain taman," Krum sanoi ja nosti hihansa ylös. Hän ojensi kätensä heidän tarkasteltavaksi.

Syvät haavat juoksivat pitkin Krumin käsivartta ja hänen vasenta rannettaan kiersi viisi tummanpunaista, puolikuun muotoista lovea. Harry tiesi täsmälleen mistä ne olivat peräisin. Viillot olivat selviä kynsien jättämiä jälkiä. Oliko joku yrittänyt raahata häntä ranteesta vetäen? Harryn mielessä välähti yhtäkkiä kuva Hermionesta, joka yritti kiepotella itseään pois Krumin otteesta samalla kun mies piti käsiään tytön suun edessä. Harry tunsi olonsa hyvin sairaaksi.

Draco reagoi ensin. Hän otti taikasauvansa esille ja osoitti sillä Krumia ennen kuin Harry tai Ron olivat edes liikahtaneet.

"Kerroin teille," Krum sanoi näyttäen epätoivoisen onnetomalta pidellen vieläkin raadeltua rannettaan heidän edessään. "En muista mitaan!"

"Sehän me saadaan kohta selville," Draco sanoi heilauttaen taikasauvansa kärkeä Krumin ohimoilla. "Veritas!"

***

Herääminen oli kuin hiljalleen nousemista jostain hyvin tummasta, synkästä vedestä. Hermione makasi paikoillaan useita hetkiä, ajautuen kohti epätarkkaa harmaata tilaa, joka vallitsi unen ja valveillaolon välissä. Hämärät kuvat siirtyivät hänen suljetuilla silmäluommillaan -- höyhenenkevyt musta savu, tummien, märkien puiden takaa paljastuva aukea, juna. Kasvoja, joita hän ei tunnistanut. Sitten Harryn kasvot, jotka näyttivät väsyneiltä ja huolestuneilta. Mutta miksi?

Hermione aukaisi silmänsä. Kesti hetken ennen kuin hän pystyi keskittymään ympäristöönsä. Hän istui ylös ja tuijotti ympärilleen hämmästyneenä.

Hän makasi pienen, pyöreän huoneen lattialla. Huone ei ollut suurempi kuin hänen Kotikolon vierashuoneensa, vaikkakin tämän huoneen seinä oli vähintään kymmenen metriä korkea. Huone oli kasattu kivitiilistä. Tiilistä, jotka näyttivät hyvin, hyvin vanhoilta. Yhdellä seinällä oli tammipuinen ovi, jonka lävisti takorautaiset saranaraudat. Ovi näytti lähes yhtä muinaiselta kuin koko huone. Yksi rautakaltereiden peittämä ikkuna, korkealla hänen päänsä yläpuolla, päästi sisään pienen määrän harmaata valoa. Huone oli täysin kalustamaton, lukuun ottamatta suurta olkikasaa, joka oli pinottu kivilattialle.

Hän ei ollut koskaan tuntenut niin suurta kuulumattomuuden tunnetta koko elämänsä aikana. Nämä puitteet eivät enää näyttäneet vain tuntemattomilta, vaan lähes epätodellisilta, eivätkä ne vastanneet mitenkään sitä olotilaa, josta hän oli luullut heräävänsä - turvallisesti Kotikolon sängynpeittojen välistä. Hermione vei mielensä hetkeksi taaksepäin -- missä hän voisi olla? Viimeinen asia minkä hän muisti, oli se kuinka hän käveli Vuotavaan Noidankattilaan Ginnyn kanssa - hän näki Viktorin - hän seurasi Viktoria takahuoneeseen ja sitten -

Jostain kuului kalisevaa ääntä. Hermione katsoi ympärilleen hätääntyneenä ja näki kuinka jumalattoman suuren oven kahva liikkui. Hän yritti nousta ylös, muttei pystynyt - hänen jalkansa olivat vielä liian vetelät. Sen sijaan hän raahasi itseään kyynärpäiden varassa taaksepäin kauemas ovesta.

Ovi aukesi hitaasti ja pitkä, huppupäinen hahmo käveli sisään. Mies -- jos se nyt edes oli mies -- oli kääriytynyt lattiaa viistävään, paksuun tummanvihreään, samettiseen velhokaapuun, jonka kauluksia viistivät hopeiset resorit. Hänellä oli kädessään mustat satiinihansikkaat.

Hermione avasi suunsa kysyäkseen missä hän oli ja miten hän oli sinne joutunut, mutta hänen kurkkunsa oli tukahtunut, eikä hän saanut äännettäkään aikaiseksi.

Velho nosti kätensä ylös hyvin hitaasti, otti kiinni huppunsa etumuksesta ja veti sen taakse.

Hermione kiljui.

***