~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ Suomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.


Kaikki mitä näät voi olla harhaa
tai yhtä hyvin unelmaa
On kaikki sekavaa
se jokin saapuu aikanaan

~ Ilkka Alanko


Draco Sinister
3. luku ~ Näkyvä pimeys

"Anturajalka," Remus Lupin sanoi pehmeästi tuijottaen työhuoneensa takan kuolevan tulen jättämiin hiilloksiin. "Oletko siellä? Kuuletko minua?"

Hän istui pimeydessä työpöytänsä ääressä kädessään tyhjä viinilasi. Hän ei ollut juonut - hän ei juonut alkoholia juuri ollenkaan, eikä varsinkaan yksin ollessaan - mutta hän piti siitä tunteesta, kun voi pitää viinilasia kädessään samalla katsoen, kun kuunvalo leikki ikkunapuiden ympärillä kuin kipunoiva tulenliekki. Hän laski lasin pöydälle, venytteli ja nosti paperipainon pöydältään. Sirius oli antanut sen hänelle vuotta aikaisemmin. Se oli kirkas lasipallo, jonka sisällä satoi pieniä lumihiutaleita. Pallon sisällä oli pieni, hyvin kaunis, punatukkainen nymfi, joka makasi minikokoisen kiven päällä soittaen harppua. (Se oli tietysti taikapallo, jossa satoi lunta kokoajan - sitä ei tarvinnut heiluttaa). Lupin oli aina ajatellut, että lasipallon hahmo näytti hieman Lilyltä, muttei hän tietenkään olisi koskaan sanonut sitä Siriukselle.

Nymfi laski harppunsa maahan ja katsoi häntä. "Mene nukkumaan Remus," hän sanoi. "On jo myöhä."

"Odotan Anturajalkaa," mies vastasi pehmeästi. "Meidän piti jutella." Hän laittoi lasipallon pöydälle, nousi ylös ja käveli kohti hiipuvaa takkatulta. Hän istui alas ja nojasi selkänsä takan kivireunaa vasten sulkien silmänsä. "Sirius Musta," hän kuiskasi. "Minne olet taas mennyt?"

"Olen täällä," ääni sanoi hänen olkapäälleen.

Lupin avasi silmänsä, katsahti alas nähden Siriuksen pään ja olkapäät takkatulessa ja hymyili leveästi.

"Anteeksi," Sirius sanoi. "Kesti hetken ennen kuin löysin kelvollisen velhotalon, jossa on takka. Tällä puolen Kreikkaa ei ole montaa takkaa. Liian kuuma."

"Kreikka tuntuukin sopivan sinulle," Lupin sanoi. Ja se oli totta; Sirius näytti terveeltä, ruskettuneelta ja hymyilevältä. Se kuihtunut, aavemainen Azkabanin jäljiltä ollut katse oli jo lähes häipynyt hänen silmistään. Lähes häipynyt - Lupin epäili, ettei se koskaan kokonaan lähtisi.

"Se sopiikin," Sirius sanoi. Hän keikautti mustat silmänsä kohti Lupinia. "Sanoit, että haluat puhua kanssani Harrysta," hän sanoi. "Onko hän kunnossa?"

"Harry on ihan kunnossa," Lupin sanoi. "Tai niin kunnossa kuin voi olla. Hän on kuusitoista; hänen harteilleen on kasattu paljon uusia voimia ja nyt hänen on elettävä niiden kanssa. Hänet on erotettu kaikista ystävistään, ainiin ja tietysti joka vuosi siitä asti kun hän on ollut yhdentoista, joku on yrittänyt tappaa hänet. Luulen, että hän on hieman ikävystynyt ja närkästynyt tähän kaikkeen."

"Ei häntä kaikista ystävistään ole erotettu," Sirius sanoi. "Onhan hänellä Draco."

"Se Malfoyn poika?" Lupin sanoi hämmästyen. "Minä kun luulin että he vihaavat toisiaan. Viimeksi tänä aamuna jouduin melkein rautakangella irrottamaan Harryn pois hänen kurkustaan. Hän melkein hakkasi pojan henkihieveriin. Ei sitten ollenkaan Harryn tapaista. Malfoyn poika vain kohautti olkapäitään ja sanoi, että Harry on onneton, koska hänellä on mennyt poikki tyttöystävänsä kanssa."

"Mitä? Hermionen kanssa?"

"Ai, siis sinä tiedät siitä?" Lupin sanoi kiinnostuneesti.

"Ei Harry minulle koskaan kertonut," Sirius vastasi virnistäen. "Luulen, että hän kokisi mielummin kidutuskirouksenkin kuin kertoisi minulle rakkauselämästään, mutta-" Sirius kohautti olkapäitään. "Arvasin."

"Miten?"

"Koiran vaistolla," Sirius sanoi. "Ja tietysti siitä, että aina kun hän näki Hermionen, hän näytti siltä niinkuin ryhmy olisi mäjähtänyt päin hänen kasvojaan. James katsoi aikoinaan Lilyä samanlaisesti. Se on selvä merkki."

Lupin hymyili taas. "Muistan kun sinä olit kuusitoista ja--"

"Ehei," Sirius keskeytti tiukasti. "Me emme nyt puhu minusta. Puhumme HARRYSTA."

"Itseasiassa halusin puhua sinulle siitä Malfoyn pojasta," Lupin sanoi. "Draco. Kaamea nimi, muuten. Poika raukka."

"Just. Aivan niinkuin Remus sitten olisi nimilistojen kärkisijoilla," Sirius sanoi.

Lupin hymyili. "Kuulostat vanhalta kunnon Anturajalalta taas," hän sanoi. "Taidat pitää siitä Malfoyn pojasta.. anteeksi, Dracosta."

"Niin pidänkin," Sirius sanoi. "Hän ei ole ollenkaan isänsä kaltainen. Hän muistuttaa minua hieman itsestäni siinä iässä."

"Toisinsanoen hän on tikittävä aikapommi, joka vihaa koko maailmaa ja kaikkea mitkä siihen sisältyy?"

"Ei kaikkea," Sirius sanoi kuulostaen huvittuneelta. "Kamaan, Kuutamo. Mikä mättää? Onko Dracosta ollut ongelmaa?"

"En tiedä," Lupin sanoi mietiskellen. "Joko hänestä ei ole ollenkaan ongelmaa, tai sitten hän on suurempi ongelma kuin pystyn ikinä edes kuvittelemaankaan."

"Kuutamo.." Sirius kuulosti närkästyneeltä.

"Okei, okei." Lupin kurottautui ottamaan kirjaa työpöydältään ja laski sen sitten polviensa päälle. Se oli sama kirja, jonka Harry ja Draco olivat nähneet päivää aikaisemmin, mutta sitähän Lupin ei tiennyt. "Onkohan kovin viisasta antaa hänen pitää se magid miekkansa, Sirius."

"En minä hänelle sitä lupaa antanut. Se oli Dumbledoren ratkaisu."

"Ehkä hänellä oli omat syynsä," Lupin sanoi epäillen. "Mutta se miekka.. jos se on sellainen miekka joka luulen.. se on hyvin voimakas ja paha esine."

"Se oli Salazar Luihuisen miekka, eikö vain?"

"No tietysti on aina se vaihtoehto, että miekka on väärennetty jäljennös. Voisin nimittäin hyvinkin kuvitella, että Malfoyt, tai kuka tahansa taikamaailman perhe, haluaisi uskotella omistavansa tällaisen miekan. Tarina kertoo, että Salazar Luihuinen myi sielunsa hyvin mahtavalle paholaiselle saadakseen vaihtokauppana miekan, joka muuttaa kantajansa näkymättömäksi."

"Toimiko se?"

"Kyllä vain. Luihuinen voitti kaikki taistelut, joihin koskaan osallistui. Ja sitten eräänä päivänä - hän katosi. Kuin tuhka tuuleen. Kukaan ei nähnyt häntä sen koommin. Miekan piti myös olla kadoksissa. Itseasiassa tarinan mukaan Luihuinen huijasi paholaista; hän ei olisi saanut pitää miekkaa ikuisesti, mutta hän ei suostunut antamaan sitä takaisin sovittuun aikaan, joten.." Lupinia puistatti. "Kukaan ei tiedä mitä hänelle tapahtui, mutta yleinen käsitys on, ettei se ollut mitään kovin hyvää."

"Hän ei varmaankaan lukenut tarpeeksi tarkkaan 'pahan ylijumalan käsikirjaansa'," Sirius virnisti. "Sääntö numero 54: En koskaan hiero kauppoja paholaisolennon kanssa ja yritä sitten pettää sitä vain koska teki mieli olla eri mieltä."

Lupin pyöräytti silmiään. "Sirius..."

"Sori, sori.. En vain voi ymmärtää miten tämä kaikki liittyy Dracoon," Sirius naurahti.

"Se on paholaismiekka, Sirius," Lupin sanoi ärsyyntyen. "Siinä on mieletön määrä voimaa ja oma älykkyytensä. Onko se älykkyys sitten hyväntahtoista vai pahansuopaa - sitä minä en tiedä. Sen kaltaisen esineen omistajalta vaaditaan suuria voimia ja taitoja ja Draco on vasta lapsi."

"Kun me olimme kuusitoistavuotiaita, emme ajatelleet olevamme lapsia."

"Aivan, mutta kun me olimme. Mieti miten erilaisesti asiat olisivat nyt jos olisimme olleet hieman järkevimpiä, hieman kärsivällisempiä ja hieman vähemmän luottavaisempia. Peteristä ei välttämättä olisi tullut sitä mitä hän nyt on ja James-- James voisi olla--"

"Älä," Sirius keskeytti. "Älä sano sitä."

Lupin huokaisi. "Vielä yksi asia."

"Voi ei," Sirius huokaisi.

"Mitä?"

"Tunnen sinut. Aina kun sanot 'vielä yksi asia' se tarkoittaa, että sanot kaikkein pahimman uutisesi viimeiseksi. 'Juujuu kaikki on aivan täydellisesti, mutta vielä yksi asia: Harry sai itsensä syötettyä basiliskille' Jotain sen kaltaista." Sirius huokaisi taas. "No, kerro sitten."

"Miekkaan liittyy eräs ennustus."

"Pahus," Sirius sanoi synkästi. "No, mikä se on?"

Lupin luki suoraan vanhasta kirjastaan: "Kun paholaismiekka on taas kerran kukistanut taistelun Luihuisen perillisen kädessä, itse Luihuinen tulee takaisin maan pinnalle ja kaikki hänen perillisensä yhtywät aiheuttaen katalaa kaaosta koko welhomaailmaan."

"Joskus mietin miten voit sanoa noita juttujasi pokalla naamalla, Remus. Sori, sori!" Sirius lisäsi nauraen Lupinin synkälle ilmeelle. "Ei meidän mistään kannata vielä murehtia. Draco ei ole ainakaan tietääkseni kukistanut miekka kädessä yhtään mitään. Harry oli se, joka käytti miekkaa Luciusta vastaan."

Lupin huokaisi helpotuksesta. "Hyvä. Sen minä halusinkin tietää."

"Pidä miekka vaan pois Dracon ulottuvilta," Sirius sanoi.

"Helpommin sanottu kuin tehty," Lupin lisäsi. "Muistatko kun me olimme kuudentoista ja ihmiset käskivät meidän pitää näppimme erossa jostain tavaroista - kuinka tottelevaisia me olimme?"

Siriuksen silmät kirkastuivat hymyn mukana. Lupin oli nähnyt Siriuksen hymyilevän niin vain muutamille ihmisille. Jamesille. Lilylle. Hänelle. Ja Harrylle. Ehkä hän hymyili nyt Narcissalle niin; sitä Lupin ei tiennyt. Hän kuitenkin toivoi, että asia oli niin. "Olimme hirveitä, vai mitä?" Sirius sanoi.

"Ei," Lupin sanoi hymyillen takaisin. "Emme olleet hirveitä. Olimme suuremmoisia."

***

Hermione kiljui.

Ja raahautui nopeasti taaksepäin kyynärpäidensä varassa, jotta pääsi mahdollisimman kauas ovensuun peittämästä kauheudesta. Hän osui takaseinään ja painautui vasten sitä puristaen silmänsä tiukasti kiinni.

Rauhoitu, hän komensi itseään. Ole rohkea. Ole niin kuin Harry. Harry on nähnyt pahempiakin juttuja. Ole niin kuin Harry.

Hän avasi silmänsä.

Ja näki saman mitä oli nähnyt ennemminkin. Huoneeseen astunut velho seisoi vieläkin ovensuussa liikkumatta, tumma huppu kasvoiltaan taakse vedettynä. Mies oli kasvoiltaan Siriuksen ikäinen - hänellä oli oliivinvärinen iho ja suuret, silmiinpistävät poskipäät. Hänen mustat hiuksensa olivat tuuheat ja takkuiset. Miehellä oli suuri, terävä nenä ja tummat kulmakarvat. Hänen suunsa oli kapea, tiukka linja. Hän oli mielettömän laiha - jopa laihempi kuin Sirius Azkabanin jälkeen. Kumpaankin luisevaan poskeen oli tatuoitu selkeä kuva käärmeestä, joka luikerteli pääkallon suusta ulos. Pimeyden piirto. Sitä oli järkyttävää katsoa, mutta ei Hermione sen vuoksi kiljunut.

Hän kiljui, koska hän tunsi miehen. Miten hän olisi voinut olla tuntematta? Hän näki patsaita ja muotokuvamaalauksia miehestä joka päivä ympäri Tylypahkaa. Miten tämä voi olla mahdollista?

Pimeyden voimia, hän ajatteli. Tämä on selkeästi pimeyden voimien juttuja. Hänhän on kuollut. Kuollut jo tuhat vuotta sitten. Ja kuolleiden herättäminen vaati manaamista - kaikkein pahinta pimeyden voimaa mitä voi olla.

Velho otti muutaman askeleen häntä kohti. Hermione tuijotti miehen mustiin saappaisiin verhottuja jalkoja, koska ei pystynyt nostamaan katsettaan kohti sitä järkyttävää, arpista, merkittyä naamaa kohti. Kun velho tuli yhä lähemmäs, Hermione haistoi hyvin voimakkaan tuoksun, joka lehahti miehen kaavusta - palavan brandyn tuoksu.

Ilman täytti voimakas tömähtävä ääni kun mies lakosi polvilleen hänen vierelleen. "Katso minua," mies sanoi. Hänen äänensä surisi niin kuin hänen luiseva kurkkunsa olisi täytetty kärpäsillä ja heinäsirkoilla. "Katso minua."

Hermione katsoi ylös, vaikkei olisi halunnut. Hän yritti selvittää kurkkuaan, muttei pystynyt. Lopulta hän sanoi hyvin pienellä äänellä, "Kuka sinä olet?"

"Etkö tunne minua Rowena?" suriseva ääni sanoi. "Tiedän etten enää näytä samalta kuin ennen, mutta tulisi sinun silti tuntea ikioma Salazarisi."

***

"Veritas!

Krum henkäisi kun totuusloitsu otti hänet valtaansa. Draco tiesi miltä hänestä tuntui; hän tiesi sen tuskallisen kivun ja sen revityksi tulemisen tunteen, muttei hänellä ollut aikaa, eikä oikeastaan haluakaan tuntea sääliä Viktor Krumia kohtaan.

"Missä Hermione on?" hän vaati.

"En-en tieda," Viktor sihisi hampaidensa välistä.

"Malfoy-" Ron kuiskasi, "Totuusloitsun käyttö on laitonta - voit joutua Azkabaniin tästä."

"Ei väliä," Draco sanoi katsomatta kohti Ronia, mutta tuijottaen Harrya, joka katsoi poikaa takaisin lähes samanlaisella ilmeellä - tuimalla päättäväisyydellä. Harrylla oli sama ilme aina huispauspeleissä, kun hän oli päättänyt napata siepin vaikka henki menisi. Kun he pelasivat toisiaan vastaan, Harryn ilme sai Dracon aina hermostuneeksi. Nyt hän huomasi sen olevan oudon rauhoittava.

"Siitä vaan Malfoy," Harry sanoi.

"Jatka vain," Viktor keskeytti yhtäkkiä. "Mina-mina haluan tietaa totuuden myos. Kysykaa minulta mita ikina haluatte."

Draco katsoi Viktoria epävarmasti. Krum oli kalpea ja hän puri huultaan kivusta, mutta näytti vilpittömältä. "Selvä," Draco sanoi pitäen vieläkin taikasauvastaan tiukasti kiinni. "Viktor," hän sanoi. "Kerro kaikki mitä muistat eilisestä."

Krum puhui hitaasti ja vaivalloisesti. "Aamulla pelasimme Romaniaa vastaan," hän murahti. "Havisimme ja mina olin siita kovin vihainen. Olin myos vihainen siita, ettei pelaajien teltta ollut tarpeeksi tarkoin vartioitu. Kun tulimme takaisin, teltassani oli mies ja minun piti ajaa hanet ulos."

"Minkälainen mies?" Harry kysyi tiukalla äänellä.

"Hyvin tavallinen mies," Viktor sanoi. "Tiedattehan, etta meilla on teltoissamme jatkuvasti ihmisia - faneja ja muita vastaavia - he murtautuvat niihin sisaan. Tama mies kuitenkin halusi antaa minulle pullon Bulgarialaista viinia, joten join hieman ja han lahti. Kavelin takaisin huoneeseeni ja--" Viktor katsoi alas. "Nukahdin luultavasti. En muista mitaan muuta."

"Viktor," Draco sanoi vakaasti. "Mitä tapahtui kun tulit takaisin huoneeseesi? Et mennyt nukkumaan. Mitä teit?"

Krum oli kalpea ja hikinen. "En muista."

Draco puristi taikasauvaansa niin lujaa, että hänen rystyset muuttuivat valkoisiksi. "Mitä sinä teit?"

Krum pudisti päätään ja piteli rintaansa kivusta. "En muista!"

"Hän valehtelee," Harry sanoi tylysti.

"Totuusloitsun alla ei voi valehdella," Draco sanoi matalalla äänellä kääntäen katseensa Harrya kohti. "Minun jos jonkun pitäisi tietää se."

"Sitten häneen on varmasti käytetty jonkinlaista muistiloitsua," Ron kuiskasi. "Hän kertoo totuuden niin kuin hän sen muistaa."

"Muistiloitsun pystyy rikkomaan," Harry sanoi samalla tylyn päättäväisellä äänellään. "Malfoy. Anna kätesi."

"Miksi?" Draco sanoi varovaisesti. Viimeksi kun Harry oli käskenyt Dracon antaa kätensä hänelle, hän oli viiltänyt linkkuveitsellä pojan kämmenen auki.

"Koska," Harry henkäisi. "Jos pidämme kummatkin kiinni sauvasta ja teemme taian, se voisi olla tarpeeksi voimakas rikkoakseen muistiloitsun."

"Ehkä," Draco jatkoi. "Se saattaa olla myös tarpeeksi voimakas tekemään Bulgarian joukkueen parhaasta huispaajasta pienen rasvaläntin keskelle hotellihuoneen lattiaa."

"En usko," Harry sanoi. "Jos keskitymme."

"Tätä minä juuri tarkoitin kun puhui Rohkelikkojen suunnitelmista," Draco tiuskaisi. Hän ja Harry seisoivat niin lähellä toisiaan, että hän pystyi näkemään oman kuvansa Harryn silmälasien pinnasta. Harry näytti huolestuneelta ja vihaiselta. "Minkälainen suunnitelma on 'hei, keskitytään'?"

"Harry," Ron keskeytti huolestuneesti. Hän ei ollut oikein kuullut mistä pojat keskenään puhuivat, mutta Harryn ilme sai Ronin hermostuneeksi. "Harry, en usko--"

Harry ei kiinnittänyt Roniin mitään huomiota, vaan nappasi Dracon vasemman käden (Mitä? Etkö tiennyt että Draco on vasenkätinen?) ja lukitsi heidän sormensa taikasauvaan. Kun Harry yhdisti heidän kätensä pyyhkäisten kämmenellään Dracon käden arpea, hän tunsi jääkylmän säteen keihästävän hänen ihonsa läpi. Harry näki Dracon levottoman katseen siirtyvän häntä kohti. Hän oli tuntenut sen myös.

"Tämä on huono idea," Draco sanoi ennakoiden.

Tuimailmeinen Harry käänsi heidän kummankin pitelemää taikasauvaa kohti Viktoria. "Veritas," hän kuiskasi.

Draco tunsi kätensä hätkähtävän eteenpäin niin kuin joku olisi kiskaissut sitä. Taikasauva tärisi heidän yhteisessä otteessaan. Draco tiukensi otettaan kun musta valonsäde syöksyi sauvan kärjestä ja osui suoraan Krumin rintalastaan melkein kumoten hänet sivuttain maahan. Krum huusi tuskasta ja lakosi polvilleen pidellen rintaansa.

Ron näytti kauhistuneelta. "Harry, mitä te oikein teitte?"

Harry irrotti otteensa sauvasta ja polvistui Krumin viereen laskien toisen kätensä pojan olkapäälle. "Viktor," hän sanoi kiireellisesti. "Haluan ottaa tämän pois sinusta niin pian kuin mahdollista, mutta sinun on kerrottava meille mitä sinulle tapahtui eilen? Missä olit eilen illalla?"

"Kun tulin takaisin huoneeseeni," Krum sanoi näyttäen kauhistuneelta kuullessaan oman äänensä. Draco tiesi miltä hänestä tuntui; totuusloitsu ei vain pakottanut sinua kertomaan totuutta, mutta se taivutti kielesi puhumaan - ja puhumaan - ja puhumaan. "Menin makuulle sankyyni. Tunsin oloni hyvin oudoksi ja muistan ajatelleeni sen johtuvan siita viinista. Sitten ovelleni koputettiin. Nousin ylos ja avasin sen. Ovella seisoi se mies sielta teltastani. Han osoitti kattaan minua kohtaan ja sanoi 'komennu'."

Hämmästynyt ilme levisi Viktorin kasvoille. Hän ei selvästikään ollut tietoinen mistään tällaisesta. "Sitten han antoi minulle... antoi minulle kak shte kazhesh tova na Angliyski..."

Ron, Draco ja Harry silmäilivät toisiaan - kukaan heistä ei osannut puhua bulgariaa, mutta Viktor näytti olevan taas takaisin raiteilla.

"Lasin ja pullon jossa oli nestetta. Sen jalkeen han antoi minulle ohjeet. Laitoin viittani paalle ja kavelin viistokujalle. Menin Vuotavaan Noidankattilaan. Odotin siella kunnes nain kuinka Herm-oo-nini tuli ovesta sisaan." Viktor kuulosti kaihoisalta. "han naytti hyvin onnelliselta ja kauniilta. Pyysin hanta juttelemaan kanssani hetkeksi. Menimme takahuoneeseen. Han kaantyi kohti minua kysyakseen jotain, mutta kaappasin hanet otteeseeni, tukin hanen suunsa, jottei han pystynyt huutamaan ja pakotin hanet juomaan pullossa olevan liemen."

Krumin silmät suurenivat kauhusta. Draco, Harry ja Ron seisoivat paikoillaan ja tuijottivat poikaa pelon kasvaen heidän sisällään yhä kiivaammin.

"Sitten han oli hiljaa. Han oli saysea ja rauhallinen. Han teki mita kaskin hanen tekevan. Han hatisti sen punatukkaisen tyton pois. Han tuli takaisin huoneeseen. Me odotimme yhdessa, kunnes mies tuli sisaan. Han osoitti kattaan Herm-oo-ninia kohti ja sanoi 'komennu'..." Krum keskeytti hetkeksi. "Han itki. Miehen piti tehda loitsu kahteen kertaan. Lopulta me lahdimme - Herm-oo-nini ja mina. Me lensimme Kotikoloon ja mina odotin kun han haki tavaroitaan ja kirjoitti kirjeen Harrylle. Sen jalkeen lensimme luudallani King's Crossin asemalle." Viktorin äänen käheys kasvoi joko fyysisestä kivusta tai järkytyksestä - sitä Harry ei pystynyt sanomaan. "Jastivaatteisiin pukeutunut mies odotti meita asemalla. Han otti Herm-oo-ninin minulta. Sen jalkeen mina lahdin ja tulin takaisin tanne. Kun herasin..." Hän pudisti päätään. "En muistanut enaa mitaan."

"Harry," Ron sihisi kiireisesti. Hän seisoi ovenraossa näyttäen hetki hetkeltä yhä huolestuneemmalta. "Harry, joku on tulossa - joku on varmasti kuullut Krumin huutavan--"

Mutta Harry vain tuijotti Viktoria. "Minne mies vei Hermionen?"

"En tieda! En tieda! Sinun on uskottava minua. Harry, tiedat etten koskaan tekisi mitaan pahaa Herm-oo-ninille!"

Harry nousi ylös ja perääntyi muutaman askeleen pois päin Viktorista, joka oli vieläkin polvistuneena lattialla nojaten puoliksi sängynpäätyyn näyttäen täysin lopenuupuneelta. Harry näytti lähes yhtä pahalta - hän olisi voinut oksentaa. Harry otti askeleen kohti Dracoa. "Luulen, että meidän pitäisi taikoa hänet vielä kerran," hän henkäisi. "Ehkä hän tietää vielä jotain, ehkä hän--"

"Ei," Ron sanoi yhtäkkiä.

Sekä Harry, että Draco kääntyivät kohti ovensuuhun nojaavaa poikaa näyttäen sekä hätääntyneiltä, että vihaisilta. "Miksi tämä tuntematon mies kertoisi Krumille minne hän Hermionea on viemässä?" Ron sanoi. "He käyttivät Krumia aivan selvästi vain hyväkseen. Jos hän ei olisi niin kuuluisa, he olisivat luultavasti tappaneet hänet. Minä uskon häntä, kun hän sanoo ettei tiedä. Ja Harry," hän lisäsi tiukentaen ääntään, "sinä satutat häntä. Se ei ole sinun tapaistasi. Olen pahoillani, mutta te kummatkin näytätte olevan liian seonneita tästä koko Hermionen jutusta, että minun pitäisi tehdä päätös tässä asiassa." Ron nosti taikasauvansa ja osoitti sillä Krumia. "Lopeti -"

"Odota," Harry sanoi nopeasti. "Yksi kysymys vielä. Vain yksi." Hän kääntyi kohti Krumia. "Sanoit että mies osoitti Hermionea kädellään tehdessään komennuskirouksen. Kädellään - ei taikasauvallaan. Eikö hän käyttänyt taikasauvaa?"

Krum pudisti päätään. "Ei," hän sanoi takkuisesti. "Han kaytti kattaan."

"Ilmiselvä magid siis," Draco sanoi.

"Se ei ollut mikaan tavallinen kasi," Krum sanoi. "Han oli aivan tavallinen pieni mies. Pieni ja lihava. Mutta hanen katensa oli tehty hopeasta."

Harry katsoi Ronia ja Dracoa, jotka tuijottivat häntä kohti järkyttyneet ilmeet kasvoillaan. Harry puhui ensin.

"Matohäntä," hän kuiskasi.

***

"Rowena?," Hermione haukkoi epäuskoisena henkeään.

"Kaunis Rowenani," Salazariksi itseään kutsuva velho sanoi. Hän kurotti käsineen peittämää kättään ja kosketti Hermionen hiuksia. Tyttö ei liikahtanutkaan, vaikka hehkuva alkoholin tuoksu pisti hänen kurkkuaan.

"Se ei ole minun nimeni," Hermione sanoi. "Olen-- sinulla on väärä henkilö. Väärä tyttö."

"En olisi eri mieltä hänen kanssaan jos olisin sinä," terävä ja häijy ääni sanoi. Hermione käänsi päätään ja näki vähäiseksi yllätyksekseen tutun pienen, lihavan Matohännän hahmon seisovan ovensuulla. Hänellä oli päällään harmaa kaapu ja hänen hopeinen kätensä pilkotti oikean hihan alta. Hänen kasvoillaan oli ruma virne. "Tiedätkö ollenkaan kenen kanssa sinulla on kunnia puhua?"

Hermione piti katseensa tiukasti lukittuna Matohäntään kun hän vastasi. Ei Matohäntäkään ollut mikään Mr. Tylypahka, mutta hänellä oli silti jäljellä kokonaiset kasvot. "Miten jouduin tänne?" hän vaati yrittäen pitää äänensä horjumattomana.

"Matohäntä toi sinut luokseni," särisevä ääni hänen vasemmalla puolellaan sanoi. "Hän on hyvin tunnollinen palvelija."

"No en nyt niinkään sanoisi," Hermione sanoi Matohännälle tärisevällä äänellä. "Ottaen huomioon kuinka hän vielä kaksi viikkoa sitten palveli tunnollisesti Pimeyden Lordia!"

"Nyt palvelen isäntäni isäntää," Matohäntä sanoi. "Suurinta kaikista Tylypahkan neljästä, hirmuisinta velhoa, joka koskaan on pidellyt taikasauvaa." Hän virnisti tyhjästi Hermionelle. "Tiedätkö kenestä puhun? Tylypahka on mennyt lujaa alamäkeä, elleivät he enää edes opeta oppilailleen koulun arvonsamukaista historiaa."

Hermione sulki silmänsä. "Salazar Luihuinen on kuollut," hän sanoi. "Eivätkä kuolleet voi tulla takaisin."

"Kuinka minua sattuu aivan sydämestä asti kun kuulen sinun puhuvan noin, rakkaani," suriseva ääni sanoi hänen korvaansa. Salazar Luihuisen ääni - Hermionen mieli ei halunnut hyväksyä sitä. Ei pystynyt hyväksymään sitä. Mitään näin kamalaa ei voinut tapahtua hänelle. Miehen mustan hansikkaan peittämä käsi lähestyi Hermionen kättä ja sen kosketuksen aiheuttama puistattava vivahdus oli järkyttävintä mitä Hermione oli koskaan kokenut. Salazar kiskoi Hermionen horjuville jaloilleen ja käänsi tytön sitten häntä kohti. "Niin monen harmaassa tilassa vaelletun vuoden jälkeen," hän sanoi. "Sinä toit minut takaisin tähän maailmaan."

"Minä tein mitä?" Hermione henkäisi.

"Se olit sinä, joka loit sen loitsun, joka rikkoi minua vankinaan pitävän taian," Luihuinen sanoi. "Tottahan toki teit sen tahallasi?"

Hermione katsoi epätoivoisesti poispäin luisevakasvoisesta miehestä ja näki Matohännän tuijottavan suoraan häntä kohti. "Pyörremyrskyloitsusi," Matohäntä sanoi. "Ja hyvin nokkela loitsu olikin. Muttei ehkä ihan täysin loppuun asti harkittu. Sillä saattoi olla joitain," Matohäntä irvisti kylmästi, "tahattomia seurauksia."

"En ymmärrä," Hermione huohotti katsoen toisesta miehestä kohti toista ja taas takaisin.

"Etkö muista?" Luihuinen sanoi tuijottaen tyhjillä silmillään Hermionea. "Kun kerroin sinulle etten koskaan oikeasti kuolisi?"

"En!" Hermione tiuskaisi. "En muista, koska en ole se joksi minua luulet." Hän katsoi toivottomasti luisevia kasvoja. "Rowena Korpinkynsi on kuollut," hän sanoi. "Hän on ollut kuolleena jo tuhannen vuoden ajan."

Vastaukseksi yksi miehen hansikkaaseen peitetyistä käsistä kaappasi Hermionea kiinni niskasta. Hetken ajan Hermione luuli miehen kuristavan hänet, mutta huomasi sitten kauhukseen, että mies oli napannut Dracon episyklisen riipuksen käteensä ja puristi sitä nyrkissään. "Pidät jälkeläiseni henkeä oman kaulasi ympärillä," Luihuinen sanoi. "Aivan kuten Rowena piti minun. Kun heräsin, näin ensimmäiseksi sinun kasvosi hänen silmiensä läpi. Ja näin hänen rakastavan sinua - aivan niin kuin minä kerran rakastin häntä. Historia toistaa itseään. Näin myös Godricin hänen silmiensä läpi," Luihuinen sanoi murahtaen. "Kun Rowena jätti minut Godricin vuoksi, hän tuhosi samalla kaiken jonka vuoksi olin tehnyt töitä, kaiken jonka olin jo lähes saavuttanut. Enkä anna sen tapahtua enää koskaan uudelleen, rakkaani."

"En ole rakkaasi," Hermione sanoi toivottoman raivokkaasti.

"Ehkä et vielä," Salazar Luihuinen sanoi. "Mutta tulet olemaan."

***

Ginny istui keittiön pöydän äärellä kuunnellen kellon hiipivää tikitystä kun ovi aukesi ja Harry, Ron ja Draco kävelivät sisään kantaen käsissään luutiaan ja näyttäen täysin uupuneilta. Tai ainakin Draco ja Ron näyttivät uupuneilta. Harry näytti vielä asteen pahemmin uupuneelta - aivan kuin hän olisi käynyt läpi jonkin hirmuisen rasittavan tulikokeen.

Ron ja Draco heittivät luutansa huoneen kulmaan; Harry asetti omansa varovasti nojaamaan vasten vastakkaista seinää. Ginny katsoi heitä keittiöstä. Hänen sydäntään pisti valtava halu juosta Harryn luokse ja heittäytyä hänen kaulaansa; hän näytti niin onnettomalta.

Ron käveli siskonsa luokse ja laittoi kätensä hänen olkapäälle. "Mitään uutta?" hän sanoi hiljaa.

Ginny pudisti päätään. "Ei sanaakaan häneltä."

Kukaan heistä ei näyttänyt eritoten yllättyneiltä. "Kiitos että odotit täällä, Gin," Harry sanoi kuolemanväsyneellä äänellä.

"Saitteko-- mitään selville?" Ginny kysyi varovasti.

Harry kohautti olkapäitään. "Kyllä ja ei."

"Onko Hermione kunnossa?"

Vastaus tähän kysymykseen oli kuolemanhiljainen. Harry sanoi, "Menen pesulle. Tulen kohta takaisin," kääntyi ja käveli yläkertaan.

Ginny katsoi surkeasti Ronia. "Mitä tapahtui?"

Ron huokaisi. Hän katsoi kohti Dracoa, joka nojasi vasten keittiön seinää. "Puhuimme Krumin kanssa," hän sanoi ja kertoi Ginnylle kaiken tapahtuneesta. "Olimme itseasiassa melko onnekkaita," hän sanoi tarinan päätyttyä. "Kukaan ei saanut meitä kiinni ja kun otimme kirouksen pois Viktorista, hän näytti olevan ihan kunnossa. Ei muistanut mitään mitä oli sanonut meille totuuskirouksen aikana. Ei edes muistanut edes miksi olimme hänen huoneessaan."

"Minun oli pyydettävä häneltä nimikirjoitusta," Draco sanoi yrittäen kuulostaa hilpeältä. "Se oli älyttömän noloa."

"Onko Harry kunnossa?" Ginny kysyi katsoen veljeään. Hän yritti etsiä vastausta veljensä silmistä, niin kuin hän aina oli pystynyt tekemään nuorempana. Juuri nyt katse kertoi Harryn olevan kaikkea muuta kuin kunnossa ja kunpa et välittäisi hänestä niin paljon.

"Hänen on saatava unta," Ginny sanoi. "Teidän kaikkien on saatava unta."

"Onnea vaan Harryn suostuttelemiseen," Ron sanoi.

"Hän on todella järkyttynyt Hermionen vuoksi, eikö vain?" Ginny sanoi.

"Itseasiassa hän on järkyttynyt Viktorin vuoksi," Draco sanoi. "Hän on järkyttynyt, koska sai huomata mihin kaikkeen pystyy jos häntä painostetaan."

Ron katsoi Dracoa happamasti. "Mitä sinäkin siitä tiedät.." hän sanoi.

"Enemmän kuin luuletkaan," Draco sanoi äänessään häivähdys vanhaa ivallisuuttaan. Hän kohautti olkapäitään ja käveli läpi kankain verhoillun oven antaen sen mäjähtää kiinni perässään.

"Menen katsomaan onko Harry kunnossa," Ginny sanoi huomioimatta veljensä katsetta ja käveli yläkertaan.

***

Draco seisoi Weasleyjen puutarhassa antaen hopeisen kuunvalon juosta hänen ylitseen kuin kepeä kevätsade. Oli kylmä, märkä ilta ja puutarha tuoksui mintulle, mullalle ja rosmariinille. Weasleyjen puutarhan tuoksu ei ollut mitään verrattuna Malfoyn kartanon tiluksiin, jotka aina tuoksuivat metallille, pippurille ja verelle.

Draco kääntyi ja katsoi kohti etelää - hänen kotinsa ilmansuuntaa ja kurottautui samalla kohti taskuaan, huomaten yhtäkkiä harmikseen minulla ei ole taikasauvaani. Sitten hän mietti: mitä siitä sitten? Hänen ikäisten magidien ei ollut kuitenkaan lupa tehdä taikasauvattomia taikoja. Toisaalta, ei heillä ollut lupaa karata koulustakaan keskellä yötä heittääkseen muutamat voimakkaat ja laittomat kiroukset maailmankuuluun urheilijaan. Taikasauvaton loitsu kuulosti pienemmältä pahalta siihen verrattuna. Ja paskat siitä typerästä säännöstä, hän ajatteli, nosti vasemman kätensä ja piti sitä suorassa linjassa edessään. Kuunvalo lävisti kirkkaan hopeisen salamanmuotoisen arven niin kuin se olisi viilletty hänen kämmeneensä sulalla elohopealla.

Outoa, että Harry oli valinnut viiltää juuri hänen taikoihin käyttämän kätensä. Ja sama juttu hänellä. Olikohan se tietoista?

Draco pudisti kysymyksen mielestään ja keskittyi lujasti siihen esineeseen jonka hän halusi. Miettien minne hän sen oli viimeksi laittanut - missä hän sen oli viimeksi nähnyt. Kutsuloitsun toimimisen kannalta ei ollut tärkeää miten kaukana haettava esine oli, mutta oli tärkeää tietää missä se oli - ja Draco tiesi: hänen isänsä työpöydällä. Hän kuvitteli isänsä kirjaston sellaisena kuin hän oli sen viimeksi nähnyt. Hän rakensi kuvan mieleensä ja lisäsi siihen jopa sen tutun tuoksun; kirjoja, brandya ja pimeyden voimia. Draco sulki silmänsä ja nosti vasemman kätensä.

"Tulejo!"

***

Ginny löysi Harryn Percyn vanhasta makuuhuoneesta. Poika istui sängyn laidalla. Sänky oli ollut koskematon siitä asti kun Percy oli viimeksi ollut kylässä - siinä oli sileät, siniset lakanat pedattuina yhtä geometrisesti kuin sairaalassa. Harry oli ottanut silmälasinsa pois ja istui sängyllä polvet leukaan vedettyinä.

Ginny istui hänen viereensä tuntien kuinka sänky laskeutui hieman hänen painostaan. "Harry," hän sanoi. "Sinun on mentävä nukkumaan."

Harry nosti päätään hitaasti. "En ole väsynyt."

Ginny oli aina hieman hätkähtänyt siitä kuinka erilaiselta Harry näytti ilman lasejaan. Nuoremmalta tietysti, mutta myös jotenkin hieman vähemmän herkältä - jotenkin kylmältä ja kovemmalta. Hänen kulmakarvojensa välissä oli pieni syöpynyt uurre, joka silottui itsestään kun Harry katsoi Ginnyä yrittäen hymyillä. Ginny mietti montako vuotta mahtaa mennä ennen kuin siitä uurteesta tulee pysyvä lovi hänen silmiensä väliin, joka ei koskaan lähtisi pois - ei edes silloin kun hän hymyilisi. Ginny pohti olisiko hän silloin siellä näkemässä sitä.

"Tietysti olet väsynyt," Ginny sanoi. "Olet ollut matkassa yli neljä tuntia ja lentänyt satoja kilometrejä. Sinun täytyy saada unta. Ei sinusta ole mitään hyötyä Hermionelle, jos tiput luudaltasi ja hukut Englannin kanaaliin."

"Ei minusta ole mitään hyötyä hänelle muutenkaan," Harry sanoi katkerasti. "Tämä on kaikki minun syytäni."

"Tämä EI ole sinun syytäsi!" Ginny huudahti. "Miten tämä voisi olla sinun syytäsi? Tämä on ennemminkin minun syytäni kuin sinun - minun ei olisi koskaan pitänyt jättää häntä yksin Viktorin kanssa Vuotavaan Noidankattilaan--"

"Ei," Harry sanoi pudistaen päätään. "Matohännällä ei olisi mitään syytä kidnapata Hermionea, ellei minua olisi. Hermione on vaarassa vain koska hän on niin läheinen minulle. Aivan niin kuin Siriuskin oli, ja Ron ja kaikki joista olen koskaan välittänyt."

"Niin mutta," Ginny sanoi yrittäen kuulostaa iloiselta. "Ainakin Malfoy on turvassa."

Harry pakotti itsensä naurahtamaan. "Niin kai sitten," hän sanoi ja pyyhkäisi mustan hiussuortuvan otsaltaan. "Ginny.."

"Ole niin kiltti Harry," Ginny sanoi. "Lupaa minulle, että menet nukkumaan. Voimme laittaa Malfoyn Charlien vanhaan huoneeseen ja sinä voit nukkua täällä. Aloitetaan sitten heti aamulla kaikki mitä meidän tarvii seuraavaksi tehdä."

Harry harkitsi hetken ja nyökkäsi sitten. "Olet oikeassa," hän sanoi. "Tiedän että olet oikeassa." Harry hymyili Ginnylle, jonka sydän pomppasi kaksi kertaa akselinsa ympäri. "Yksi asia vielä Gin, ellei sinua vain haittaa; en millään haluaisi olla nyt yksin, joten.."

Ginny tuijotti poikaa. "Niin?" Hän sanoi hiljaa.

"Voisitko pyytää Ronin tulemaan tänne? En jaksaisi millään lähteä alakertaan, mutta haluaisin puhua hänen kanssaan."

"Oi," Ginny sanoi ja nousi ylös. "Umm.. tietysti. Menen- menen hakemaan hänet heti."

Ensimmäisellä porrastasanteella Ginny törmäsi Dracoon, joka kantoi suurta vihreää kirjaa käsissään. Ginnyllä oli yhtäkkiä polttava tarve potkaista poikaa nilkkaan, mutta hän tiesi sen olevan vain epäreilua, joten hillitsi itsensä. "Sinä olet sitten tuossa makuuhuoneessa," Ginny sanoi osoittaen kohti Charlien huonetta, joka oli aivan hänen oman huoneensa vieressä. "Komerossa on petivaatteita. Äläkä pyydä minua petaamaan sinulle petiä, koska siihen en suostu."

Draco katsoi tyttöä uteliaasti. "Mikäs sinua vaivaa?" hän kysyi. "Potterin syndrooma taas vai?" Hän ei muuttanut ilmettään, mutta Ginny pystyi kertomaan vain katsomalla Dracoa, että sen siistin blondin pään sisällä harhaili tuttu vanha Malfoyn virne, joka vain yritti etsiä uloskäyntiä.

"Vihaan sinua silmittömästi," Ginny sanoi. "Ajattelin vaan, että haluaisit tietää sen."

"Ja minua ei voisi vähempää kiinnostaa," Draco sanoi, astui siististi Ginnyn ohi ja käveli kohti käytävää, jonka varrella Charlien huone oli. Ginny seisoi paikoillaan hetken tuijottaen pojan perään. Jostain selittämättömästä syystä hän tunsi olonsa nyt vieläkin kurjemmaksi kuin hetki sitten.

***

(Draco nukkuu)

Hän seisoi kammiossa, joka oli jossain maan alla - hän ei tiennyt miten hän sen tiesi, mutta niin asia vain oli. Hänellä oli yllään mustan, vihreän ja hopean sävyinen kaapu ja lohikäärmeennahkaiset saappaat. Hän pystyi katsomattakin kertomaan, että hänen jalkineisiinsa oli lisätty monen sentin pohjat, jotta hän näyttäisi pidemmältä. Hän pystyi silti tuntemaan palavan lattian säteilevän kuumuuden paksujen kengänpohjiensa läpi.

Hän ei ollut yksin. He seisoivat puoliympyrässä hänen ympärillään. Heitä oli seitsemän. Draco tunnisti heidät välittömästi; tunnisti heidän pitkät kaksisormiset kätensä, heidän sileät ja korvattomat päänsä. Paholaisia. Heillä oli päällään musta-punaiset pitkät kaavut ja kaikkein pisimmällä paholaisella, sillä joka seisoi keskellä puoliympyrää, oli ojennetuilla käsillään jokin esine.

Pitkä hopeinen miekka, jonka kahvaan oli upotettu joukkio vihreitä jalokiviä.

"Olet tullut tänne tehdäksesi kanssamme vaihtokaupan," pisin paholainen sanoi.

Draco kuuli itsensä puhuvan. Hänen äänensä ei ollut hänen omansa, vaan paljon vanhemman miehen ääni. "Kyllä olen."

"Tiedätkö mitkä tämän vaihtokaupan ehdot ovat?"

"Annan teille mitä haluatte," Draco-joka-ei-ollut-Draco sanoi. "Ja te annatte minulle miekan."

"Miekan, jolla mies pystyy tekemään ihmeitä," paholainen sanoi.

"Minua eivät ihmeet kiinnosta," Draco-joka-ei-ollut-Draco sanoi. "Minua kiinnostaa valta. Olen kuullut, että tuo miekka antaa minulle voimia ja valtaa. Onko se totta?"

"On olemassa myös liian paljon valtaa," paholainen sanoi.

Uni-Draco nauroi. "Sitä minä en uskoa," hän sanoi.

"Sinun on ainakin uskottava, että kaikilla asioilla on olemassa luonnollinen tasapaino," paholainen sanoi. "Jostain asiasta saa etuja, toisista joutuu maksamaan. Tämän miekan ansiosta saat paljon erilaisia etuja, mutta ensin siitä on maksettava."

Draco tunsi kätensä - jotka näyttivät hyvin kiinteiltä ja aidoilta, eivät ollenkaan unenkaltaisilta käsiltä - kulkeutuvan hänen kurkulleen avaten paksun mustan viitan kiinnittävän soljen. Hän veti viitan ja sen alla olevan paidan pois niin että hänen rintansa oli nyt täysin paljaana.

"Ottakaa maksunne," hän sanoi.

Paholainen kurottautui suomuisella kädellään häntä kohti ja taivutti pitkiä sormiaan. Se upotti kätensä Dracon rinnan läpi yhtä helposti kuin nyrkkeilijä, joka murskasi nyrkkinsä läpi heikon paperiseinän. Tuska oli välitön, raivoisa ja karmea, mutta se kesti vain hetken. Draco huusi ja paholainen veti kätensä takaisin. Se piti verisessä kädessään jotain - jotain mikä vain pysyi paikoillaan ja hytisi heikosti kuin kynttilänliekki tuulessa.

Paholainen hymyili. Sen etuhampaat olivat pitkät, terävät ja piikikkäät.

"Miekka on sinun," se sanoi. "Helvetti on nyt tyytyväinen."

"Malfoy! Malfoy! Herää!"

Joku piteli häntä olkapäistä ja ravisti lujaa. Draco kierähti pois haudaten kasvonsa käsiinsä. Hän oli hämärästi tietoinen siitä, että joku kiljui. Kädet nykivät hänen käsivarsiaan, yrittäen vetää niitä pois hänen kasvoiltaan. "Herää!" ääni sanoi epätoivoisesti. "Malfoy, ole niin kiltti ja herää!"

Hän avasi silmänsä. Kiljunta loppui ja yhtäkkiä oli hyvin hiljaista. Taivaallisen hiljaista. Se kiljuja olin minä, Draco ymmärsi. Se olin minä.

Makuuhuoneessa oli pimeää. Ainoa valonlähde oli himmeän hopeinen kuunvalo, joka tulvi sisään ikkunasta. Se valaisi hänen ylleen kumartuneen tytön, hänen huolestuneet, tummat silmät ja pitkät, laineikkaat hiukset. Hämärässä näytti siltä niin kuin hän olisi ollut---

"Hermione?" Draco kuiskasi vain puoliksi hereillä.

"Ei. Ginny."

Draco veti kätensä hitaasti pois kasvoiltaan. "Tietysti," hän sanoi. "Et olisikaan voinut olla Hermione. Hän kutsuu minua etunimelläni." Draco räpytti silmiään ja tuijotti tyttöä. "Mitä sinä teet täällä?"

"Mitä minä teen täällä?" Ginny toisti vihaisena. "Huusit niin kuin pieni piru, sitä minä täällä teen. Luulin että joku murhaa sinua. Katso missä olet Malfoy."

Draco nousi ylös ja katsoi ympärilleen yllättyneenä. Hän ei ollut enää sängyllään, vaan makasi puoliksi lattialla kietoutuneena sotkeutuneisiin lakanoihin. Hän ei muistanut tippuneensa sängyltä, mutta toisaalta eihän hän muistanut huutaneensakaan. Unensa Draco kyllä muisti. Hän veti henkeä hampaidensa välistä muistaen sen kivun, jonka paholaisen käsi aiheutti sukeltaessaan sisään hänen rintalastastaan. Se kuumuus. Miekka.

Kun Ginny puhui taas, hänen äänensä tärisi. "Malfoy..."

"Mitä?"

"Vuodat verta."

Yllättynyt Draco katsahti alas ja näki kuinka hänen paitansa etumuksessa, juuri hänen sydämensä kohdalla oli leviävä ruokalautasen kokoinen punainen tahra. Draco laittoi kätensä tahran päälle ja näki sormiensa muuttuvan punaiseksi verestä. Ei vanhasta verestä, vaan uudesta.

Hän katsoi kohti Ginnyä. "Hae Harry," hän sanoi karhealla äänellä.

Ginny kömpi ylös lattialta ja käveli kohti ovea.

Kun tyttö oli puolivälissä, Draco huudahti, "Odota!"

Ginny kääntyi ympäri. Draco oli polvistuneena lakanoiden ja peittojen keskellä. Hän oli ottanut paitansa pois ja katsoi kohti rintaansa, joka näytti hopeisessa valossa hieman kalpeammalta kuin hänen kasvonsa. Hänen yläruumiinsa oli täysin tahraton; missään ei ollut haavan haavaa. "Ei sittenkään mitään," hän sanoi. "Näyttääkin siltä, että olen ihan kunnossa."

"Eikö se ollut.. sinun vertasi?" Ginny kysyi tyrmistyneenä.

Draco katsoi kohti tyttöä. Kuunvalo sivalsi hänen hopeisiin silmiinsä kylmiä kipinöitä. "En tiedä. Mutta luulen, että minulla on pieni aavistus.. josta en pidä kovinkaan paljon."

"Liittyykö se jotenkin painajaiseesi?"

"Jep," Draco sanoi ja pudisti sitten päätään. "Tarkoitan ei. Tarkoitan, en ole varma oliko se edes painajainen. Luulen että se oli jonkinlainen takauma. Tai ehkä harha. Tai ehkä harhaan johtanut takauma. Onko sellaista edes olemassa?" Ginny pystyi tuntemaan silmiensä suurenevan. "Minun pitäisi varmaan hakea Harry," hän sanoi, mutta Draco pudisti päätään.

"Älä turhaan vaivaa Potteria," hän sanoi. "Voisitko vain istua tähän kanssani hetkeksi."

Ginny epäröi. Dracon ilmettä oli hyvin vaikea lukea. Hämärässä hänen silmänsä heijastivat valoa kuin kissansilmät. Hitaasti hän käveli kohti poikaa ja istui hänen viereensä keskelle solmuisia lakanoita. Ginny ei halunnut katsoa Dracoa, koska pojalla ei ollut paitaa päällään - se antoi Ginnylle oudon tunteen, joten hän tuijotti sen sijaan tiukasti kohti vastakkaista yöpöytää ja sanoi nopeasti ensimmäisen mieleensä juolahtavan asian. "Sattuuko se?"

"Sattui se kun nukuin," poika vastasi. "Mutta ei enää." Hän katsoi alas kohti paitansa etumusta, jonka suuri tahra oli muuttunut tumman karmiininpunaisen väriseksi. Hänen käsissään oli myös verta. Ginny katsoi niitä mietiskellen samalla huomaten jotain outoa. Dracolla oli lähes samanlaiset kädet kuin Harrylla - sama muoto, samat pureskellut kynnet, samat pitkät kynnet ja luiden kärkevät nivelet. Ginny oli katsonut Harryn käsiä tarpeeksi monta kertaa opetellakseen niiden jokaisen juonteen ja uuman ulkoa; hän olisi tuntenut ne kädet missä tahansa. Samanlaiset arvet vain lisäsivät outoa yhtenäisyyttä.

Ginny kurottautui kohti Dracoa ja kosketti pojan vasemman kämmenen arpea hellästi. "Miten sinä ja Harry saitte nämä?"

Draco katsoi suoraan Ginnyä silmiin. "Eikö Ron kertonut sinulle?"

Ginny pudisti päätään.

Draco katsoi taas alas kohti hänen paitaansa. "Onnettomuus yhden erittäin terävän korttipakan kanssa," hän sanoi. "Emme useinkaan puhu siitä. Liian tuskallinen muisto."

Ginny ilvehti. "Tiedätkö mikä se juttu on mitä vihaan sinussa Malfoy?"

Draco katsahti ylös ja hymyili. "Olen järkyttynyt," hän sanoi. "Järkyttynyt kuullessani että vihaat minusta vain yhtä juttua. Olisin luullut että sinulla on kokonainen lista minuun liittyvistä epäkohdista - ehkä vieläpä numeroituna."

Ginny tunsi yhtäkkiä kasvojensa nytkähtävän hymyyn. Järkyttävää. Miksi hän hymyili Draco Malfoylle? Tämä ei voinut olla hyvä asia. Yhtäkkiä hän tajusi kuinka oudolta varmasti näyttäisi jos Ron tulisi huoneeseen - hän oli polvistunut lattialle paidattoman Draco Malfoyn kanssa keskelle lakanoita ja peittoja ja he hymyilivät toisilleen niin kuin mitkä tahansa vanhat ystävät. (Starlingin kuva)

"Haen Harryn," Ginny sanoi nopeasti, nousi ylös ja tasoitti yöpaitansa helmoja.

"Älä," Draco sanoi. "Ei tämä ole niin tärkeää."

"Vuodat haamuverta," Ginny sanoi. "Mielestäni siinä on aika hyvä syy herättää Harry."

"Unohda," Draco sanoi äänensä yllättävän lempeänä. "Voisitko vain hakea minulle toisen paidan?"

"Paidan?" Ginny toisti epäuskoisena.

"Paidan. Sinulla on monta veljeä. Tässä talossa on varmasti paljon paitoja."

Ginny jännitti huulensa tiukaksi linjaksi, asteli ulos huoneesta ja tuli takaisin heittäen kantamansa nyytin Dracon syliin. Se oli yksi rouva Weasleyn kuuluisista villapaidoista.

"Pinkki," Draco sanoi kärttyisästi. "Vihaan pinkkiä."

"Hyvää yötä Malfoy," Ginny sanoi virnistäen ja sulki oven perässään.

***

Ginny ja Ron olivat jo hereillä kun Harry käveli alas aamiaiselle seuraavana aamuna. Hänellä oli päällään vihreä villapaita, jonka rouva Weasley oli tehnyt hänelle vuosia sitten; se oli hänelle jo liian pieni, eivätkä paidan hihat peittäneet hänen ohuita ranteitaan. Harry lysähti Ginnyn viereiselle tuolille, nosti ylös lusikan ja tökki tylsistyneenä kaurapuurolautastaan, jonka Ginny oli työntänyt hänen eteensä. Ron vilkaisi Harrya kohti hetkellisesti ja nyökkäsi; hän oli liian kiireinen lukiessaan Päivän Profeettaa.

"Mitään uutisia?" Harry kysyi.

"Ankeuttajat ovat vieläkin kadoksissa," Ron sanoi suu täynnä paahtoleipää. "Jotkut ovat ilmoittaneet nähneensä ankeuttajia etelässä erään velhokaupungin lähellä, mutta kaikki ilmoitukset osoittautuivat vääriksi." Hän tuhahti. "Percyn toimesta. Percy sitten onnistuu aina näissä jutuissa."

Ginny kohautti olkapäitään. "Mieti miltä tuntuisi nähdä ankeuttaja omassa kaupungissaan," hän sanoi. "Omalla etupihallaan.."

Harry ja Ron katsoivat nopeasti ulos ikkunasta.

"Ginny älä," Ron sanoi närkästyneesti.

Mutta Ginnyllä oli mielessään jo jotain muuta mistä hän halusi puhua. "Harry," hän sanoi. "Malfoyssa on jotain vialla."

Ron ja Harry katsoivat tyttöä uteliaina. Ginny levitti päättäväisesti voita paahtoleivälleen.

"Jotain muuta kuin mitä hänessä yleensä on vialla?" Harry sanoi.

"Niin," Ginny sanoi tiukasti. "Viime yönä hän huusi niin lujaa unissaan, että onnistui herättämään minut. En ole koskaan kuullut kenenkään huutavan niin lujaa. Kun menin hänen huoneeseensa, hän makasi lattialla ja hänen paitansa oli yltäpäältä veressä."

"Hänessä oli verta?" Harry sanoi.

"Menit hänen huoneeseensa?!" Ron sanoi näyttäen yhtäkkiä hyvin pelästyneeltä.

"Kyllä ja kyllä," Ginny sanoi. "Mutta se huonejuttu ei ole tämän tarinan pääasia. Se huuto ja se veri - siinä ovat ne tämän jutun pointit." Ginnyä puistatti. "Tiedän miltä pimeyden voimat tuntuvat," hän sanoi hieman hiljempaa. "Ja Malfoy on suorastaan hukutettu niihin."

"Jäitkö sinne hänen huoneeseensa?" Ron kysyi.

"Ron, kuunteletko ollenkaan mistä minä puhun?" Ginny tiuskaisi.

"Sinä jäit, etkö niin!?" Ron sanoi näyttäen kauhistuneelta. "Ginny! Malfoy?"

"Sehän kuulosti aika hyvältä," Ginny sanoi virnistäen sadistisesti. "Ginny Malfoy."

"Ginny," Ron pärskähti. "Haluan sinun lupaavan minulle - vannovan minulle - ettet-- ettet koskaan-- et Malfoyn kanssa!"

Ginny puraisi paahtoleipäänsä ja kohautti olkapäitään. "Meidän rakkautemme on ah niin kahlittu." hän sanoi.

"Ginny, älä ärsytä Ronia," Harry sanoi yrittäen peitellä hymyään. "Ja Ron, lopeta olemasta noin palikka. Olen varma ettei Ginny viipynyt Malfoyn huoneessa kauempaa kuin oli tarvis. Gin, mitä tarkoitat sillä, että Malfoy on hukutettu pimeyden voimiin?"

Ginny kurtisti kulmiaan. "Se on vaan sellainen tunne," hän sanoi. "Siitä asti kun olin salaisuuksien kammiossa, minulla on ollut outo kylmä tunne aina kun olen pimeyden voimien ympärillä. Tunsin sen kun olimme tapaamassa Viktoria viistokujalla. Ja tunsin sen Malfoysta myös."

"No ei mikään yllätys" Ron sanoi. "Tarkoitan, hän on ollut pimeyden voimien ympäröimänä koko elämänsä ajan. Hän on kuin kävelevä iskunkiertokuja."

"Ehkä niin," Harry sanoi pureskellen rystystään - hän teki aina niin mietiskellessään.

"Luuletko, että hän on vaarallinen?" Ron kysyi kuulostaen lähes toiveikkaalta.

Jokseenkin tahtomattaan Harry ajatteli miekkaa, puhtaimman pahuuden taikakalua, ja sitä kylmää hohdetta joka oli tullut Dracon kädestä kun he taikoivat yhdessä totuuskirouksen Krumiin.

"En usko," hän sanoi.

"Jokatapauksessa," Ron sanoi kurkoittaen kohti paahtoleipälautasta, "on täysin mahdollista, että Malfoy on pahansisuinen, kylmäverinen--" Ginny vingahti. Ron katsahti ylös ja näki Dracon seisovan ovensuussa päällään rouva Weasleyn pörröinen, pinkki villapaita ja käsissään paksu vihreä kirja. "Hups. Umm... paahtiksenpala?" Ron sanoi ontuvasti ja tarjosi lautasta Dracolle.

"Minua on kutsuttu monilla eri nimillä elämäni aikana," Draco sanoi katsoen kohti Ronin ojentamaa lautasta. "Muttei koskaan pahansisuiseksi, kylmäveriseksi paahtiksenpalaksi."

Ron soi itselleen luvan näyttää nololta. "Sori Malfoy," hän mutisi. "Mutta Ginny--"

"Kertoi teille viime yöstä," Draco sanoi katsahtaen Ginnyä kohti ilmeessään tiettyä kylmyyttä. Ginny katsoi suoraan takaisin. Draco oli ollut oikeassa pinkin värin suhteen, Ginny ajatteli. Se ei todellakaan ollut hänen värinsä. Se ei sopinut ollenkaan hänen vaalean ihonsa ja hopeisten hiustensa kanssa. Poika näytti nyt lähinnä pinkillä marsipaanilla kuorrutetulta synttärikakulta. "Näin painajaisen," hän sanoi. "Mitä siitä sitten?"

"Minä näen painajaisia jatkuvasti," Harry sanoi. "Mutten yleensä herää yltä päältä veressä."

"Yltä päältä on aika vahva sana," Draco sanoi istuen alas pöydän ääreen. "Ennemminkin.. roiskutettuna."

"Joo just, aivan," Ron sanoi syvän sarkastisesti. "Ei sitten mitään. Roiskutettu verihän ei ole ollenkaan outoa."

"Täsmälleen," Draco sanoi jättäen huomioimatta Ronin viiltävän vihaisen katseen ja kääntyi kohti Harrya. "Potter," hän sanoi. "Minulla on idea." Hän heilautti kättään Ronille, joka oli juuri aikeissa sanoa jotain. "Eikä ainuttakaan sarkastista kommenttia, kiitos."

"Okei," Harry sanoi. "Mitä?"

"Episyklinen riipus," Draco sanoi. "Minun episyklinen riipukseni. Sitä ei ole kylläkään testattu, mutta teoriassahan Hermionen pitäisi pystyä löytämään minut mistä tahansa maailman kolkasta kun hänellä on riipukseni. Tiedän, että hän löysi minut sen avulla Tylypahkassa, joten hän on käyttänyt sitä jo muutaman kerran."

"Mutta siitä on hyötyä vain jos hän yrittää etsiä sinua," Harry sanoi. "Ei toisinpäin."

"Totta. Jos on olemassa vain yksi episyklinen riipus," Draco sanoi. Hän nosti vihreän kirjan pöydältä - juuri sen jonka hän oli edellisenä iltana kutsunut loitsulla luokseen. Kirja oli hänen isänsä Episyklisen taikuuden laadinta. "Mutta jos teemme toisen riipuksen, ne voivat löytää toisensa."

Harry, Ron ja Ginny tuijottivat Dracoa. "Toisen episyklisen riipuksen?" Harry sanoi hämärästi. "Mutta eikö se ole hirveän monimutkaista ja vaarallista?"

"Ei oikeastaan," Draco sanoi. "Olen vähän liian vanha sen oikeastaan kunnolla enää toimiakseen, mutta kyllä sen pitäisi tähän tarkoitukseen vielä sopia. Ainiin ja annan osan itsestäni vapaaehtoisesti, joten sekin auttaa hiukan."

"Tarkoittaako tämä nyt siis sitä, että saamme motata sinulta hampaita irti?" Ron kysyi suurella mielenkiinnolla.

"Ajattelin enemmänkin hiusta tai jotain vastaavaa," Draco sanoi, "ja sitäpaitsi haluaisin nähdä sinun yrittävän motata minua, Weasley."

"Ahem," Harry keskeytti. "Onko meillä kaikki mitä tarvitsemme loitsuun?"

"Ei kaikkea," Draco kierteli. "Ei vielä. Tarvitsemme pujonvarsia, ukonhattuja ja Thessalan renkaan."

"Minkä renkaan?" Ginny kysyi.

"Thessalan renkaan," Draco sanoi. "Sitä käytetään muodonmuutoksessa ja muodonmuutosloitsuissa. Se liittyy jotenkin sielunsiirtoon. Sitä ei ole kovinkaan hankala käyttää, mutta aika hankala löytää. Isälläni varmasti oli sellainen, mutta minulla ei ole hajuakaan missä hän sitä piti."

"Joten.. mistä me sitten sellaisen saamme?" Harry sanoi. "Vai myydäänkö niitä muka jossain viistokujan kaupassa?"

"Itseasiassa ei," Draco sanoi. "Mutta olen nähnyt sellaisen muodonmuutosopettajamme työhuoneessa."

"Lupinin," Harry sanoi. "Hän ei koskaan antaisi meidän lainata sellaista esinettä."

"Totta," Draco myönsi. "Ja sen vuoksi aiommekin murtautua hänen työhuoneeseen ja varastaa sen. Meidän on mentävä jokatapauksessa takaisin koululle ja kun kerran siellä olemme--"

Harry räpäytti silmiään. "Meidän täytyy lähteä takaisin kouluun?"

"Tietysti," Draco sanoi aivan niin kuin se olisi ollut täysin päivänselvä asia. "Meidän on haettava miekkani."

Harry työnsi tuolinsa vingahtaen taakse. "Ei," hän sanoi tylysti. "Emme todellakaan ota sitä kapistusta mukaamme."

Dracon harmaat silmät vilkkuivat vihasta. "Miksi emme?"

"Koska," Harry sanoi aivan niin kuin se olisi ollut täysin päivänselvä asia. "Se on paha. Se on pahuuden esine, enkä halua sitä lähellekään minua."

"Se on hyvin voimakas ase," Draco sanoi. "Siihen liittyy voimia, joita emme osaa edes kuvitella."

"Jep," Harry myönsi. "Koska ne ovat älyttömän, älyttömän järkyttäviä voimia."

"Sitähän sinä et tiedä," Draco sanoi tiukasti. "Edes Lupin ei tiedä mitä ne voimat ovat. Hän sanoi, että hänen on pakko testata sitä vielä. Se on magid miekka," Draco lisäsi, "ja minä olen magid ja se kuuluu esi-isilleni. Se on ollut suvussani ikuisuuksia ja minä haluan sen."

Nyt Harry näytti vihaiselta. "Etkö muista mitä siinä kirjassa luki?" hän tiuskaisi. "Voit kantaa miekkaa, mutta tiettyä maksua vastaan."

"Olen Malfoy," Draco sanoi. "Me emme kysele hintojen perään." Hän virnisti ilman suurempaa iloa. "Minulla on varaa siihen."

"Luulen ettei sinulla ole," Harry sanoi.

Ginny katsoi Harrya, sitten Dracoa ja taas Harrya. Pojat tuijottivat toisiaan - Dracon poskilla hehkuivat punaiset vihan läikät ja Harry oli hyvin kalpea.

"Mitä jos sinä et olekaan se joka suorittaa maksun miekasta, Malfoy?" Harry sanoi kuolemanvakavalla äänellä. "Mitä jos jonkun muun on maksettava siitä? Mitä jos maksaja onkin--" Hän sanoi melkein Hermione, muttei halunnut kuulostaa Dracolta - ei halunnut sekoittaa Hermionen nimeä joihinkin heidän välisiin taisteluihinsa. "minä?" hän lopetti lauseensa.

Dracon silmät kimalsivat. "Otan sen riskin," hän sanoi.

Tällä kertaa Ron avasi suunsa. "Olet paskiainen Malfoy," hän sanoi tylysti.

Draco ei katsonut häntä - hän tuijotti vain Harrya. "Mitä jos Hermione on vaarassa ja se miekka on ainoa keino pelastaa hänet?" Draco sanoi. "Otatko todellakin sen riskin, että hänelle tapahtuu jotain vain koska sinä olet niin turhantarkka?"

Harryn kädet puristivat pöytäliinan kulmaa tiukasti. "Turhantarkka," hän toisti koleasti. "Toivottavasti muistat kertoa minulle tämän jossain vaiheessa kun olet saattanut meidät kaikki kuoliaiksi."

Hetken aikaa kukaan ei puhunut. Sitten Draco sanoi katsomatta Harrya päinkään, "Ellet luota minuun, ehkä haluat mennä ilman minua," ja siinä tavassa jolla hän sen sanoi, oli sekä kaihoa, että vihaa. Ginny mietti mahtoikohan Draco edes tietää kuulostavansa kaihoisalta; ja jos hän tiesi, hän ei olisi varmaankaan sanonut mitään.

"En luota sinuun Malfoy," Harry sanoi. "Mutten halua lähteä ilman sinua." Hän katsoi kohti arpista kättään ja taas kohti Dracoa. "Jos Krumin loitsuamisesta voimme päätellä mitään, meidän voimamme ovat tuplasti vahvemmat kun olemme yhdessä. Ehkä olet oikeassa kaikkien keinojen käyttämisessä."

"Olen oikeassa," Draco sanoi, mutta näytti samalla hyvin huojentuneelta. Huoneen kireä tunnelma katosi yhtä nopeasti kuin oli syntynytkin. "Näet kyllä," hän sanoi Harrylle. "Mennään suoraan takaisin koululle hakemaan miekkaa ja sitten lähdemme etsimään Hermionea."

Hän suoristi selkänsä ja puhui kylmällä päättäväisyydellä. "En välitä mitä minun täytyy tehdä; en välitä vaikka joutuisimme kohtaamaan itse Pimeyden Lordin -- jos hän on tehnyt jotain satuttaakseen Hermionea, mitä tahansa, kuolonsyöjät saavat etsiä isäntänsä ruumista vuosia."

Draco pysähtyi. Harry, Ginny ja Ron katsoivat kaikki häntä omituisesti.

"Okei," hän sanoi. "Se olisi kuulostanut varmaan vähän julmemmalta, ellei minulla olisi päälläni pinkkiä pörröistä villapuseroa, vai kuinka?"

Harry nyökkäsi.

"Muuten se oli kyllä hyvin vakuuttava puhe," Ginny lisäsi rohkeasti. "Ja pidin siitä kohdasta missä sanoit heidän etsivän Pimeyden Lordin ruumista vuosien ajan. Se oli hyvin tunteita herättävä kohta."

"Olen silti vieläkin varma, että olen oikeassa tästä," Draco sanoi, vaikka suuri osa hänen ilmeensä äkäisyydestä oli jo kadonnut.

"Ja minä olen vieläkin varma, että olet hullu," Harry sanoi. "Ja ehkä paha. Mutta olet selvästikin hyvin vakuuttunut asiastasi, ja jotenkin ihailen sitä." Hän hymyili ensimmäisen kerran moneen päivään. "Ja se sopii sinulle Malfoy."

"Niin sopiikin," Ginny lisäsi melko yllättäen. "Mutta tuo villapaita ei kyllä sovi sitten yhtään."

***

"Katso Ron," Ginny sanoi virnistäen. "Malfoyn syvin olemus. Se on purppuranpunainen."

Ginny sekoitteli noidankattilan kuplivaa juomaa taikasauvallaan ja katsahti kohti isoveljeään. Ron istui Harryn sängynpäädyssä murskaten ei-niin-ahkerasti koppakuoriaisten kuoria vanhassa morttelissa taikajuomaa varten yrittäen olla haukottelematta. He olivat nousseet luudilleen heti aamiaisen jälkeen ja saapuneet Harryn ja Dracon koululle jo melko aikaisin aamulla. Kaikkien neljän luudat nojasivat Harryn sängyn viereistä seinää vasten.

Draco ja Harry hiipivät näkymättömyysviitan alla alakertaan Lupinin työhuonetta ryöstämään. Ginny olisi halunnut kysyä mitä he aikoisivat tehdä jos Lupin onkin huoneessaan, mutta malttoi kuitenkin mielensä. Se oli kuitenkin heidän hommiaan. Taikajuomien tekeminen oli sitten taas Ginnyn hommia. Hän oli aina ollut hyvä taikajuomissa ja tämä nimenomainen juoma oli yllättävänkin helppo valmistaa.

Vaikea osa tulisi myöhemmin, sillä episyklisen taian luominen oli yhdistelmä taikajuomaa, lumousta ja muodonmuutosloitsua. Ginnyn juomasta, mikä oli episyklisen taian ensimmäinen osuus, puuttui kuitenkin vielä monia olennaisia osia. Siinä oli toki jo tippa Dracon verta ja jossain vaiheessa siihen lisättäisiin myös hänen hiussuortuvansa. (Draco oli jo antanut Ginnylle yhden suortuvansa siihen tarkoitukseen - se oli niin hieno ja hopeinen, ettei se juuri näyttänyt ihmisen hiukselta ollenkaan.)

"Ei tuo ole purppuranpunaista," Ron sanoi katsoen noidankattilaan jumalattoman haukotuksen säestäessä hänen ääntään. "Tuo on fuksianpunaista. Ja melko kamalan näköistä muuten onkin."

"Ron, sinun on oikeasti murskattava ne koppakuoriaiset, ei vaan heiteltävä niitä ympäri morttelia," Ginny soimasi veljeään.

"En pysty," Ron sanoi nyrpeästi. "En voi olla ajattelematta, että tämä kaikki on vain Malfoyn hyväksi. Ja vihaan häntä vieläkin ylikaiken, mitä tahansa Harry sitten sanookin."

Ginny huokaisi. "Tämä on Hermionen hyväksi, Ron," hän sanoi. "Jos antaisit minun murskata koppiksia ja sinä sekoittaisit vuorostasi kattilaa?"

Ron myöntyi lähes ystävällisesti ja he vaihtoivat paikkaa juuri kun huoneen ovi aukesi ja hyvin harmistuneen näköiset Harry ja Draco harppoivat sisään.

"Hän oli siellä!" Harry sanoi heittäen kätensä ilmaan. "Miksi hän oli siellä? Eikö hänen pitäisi olla opettamassa tai jotain?"

"Paskiainen," Ron sanoi sarkastisesti. "Mitä helkkaria hän oikein ajattelee oleskellessaan omassa huoneessaan?"

Harry puri rystysiään mietiskellen. "Meidän täytyy jotenkin houkutella hänet ulos sieltä," hän sanoi. "Mutta miten? Jos joku meistä yrittää havitella häntä ulos, hän huomaa heti aikeemme."

Draco lopetti edestakaisin kävelemisensä. "Minulla on idea," hän sanoi. "Ooh, ja nyt toinenkin idea."

Ron kääntyi katsomaan häntä mielenkiinnolla, hölkkäsi sitten noidankattilan toiselle puolelle loiskien osan taikajuomasta lattialle.

"Noniin ja nyt se idea kaikkosi," Draco sanoi. "Weasley, pidä moukkamaiset kätesi pois siitä liemestä. Keitätte siinä minun sieluani, tiedäthän. Se on minun elämäni syvin olemus, se on minun ytimeni, se on--"

"Suunnattoman tehokas uusi puhdistustuote!" Ron julisti katsoen alas. Juoman tahraamaan kohtaan oli pureutunut suuri reikä suoraan läpi maton ja puoliksi sen alla olevan kivilattiankin. "En ole koskaan nähnyt mitään tuollaista. Sehän on täyttä myrkkyä."

Kaikki tuijottivat Dracoa yhtä aikaa.

"Kieltäydyn pitämästä tuota persoonallisuuteni heijastuksena," Draco sanoi katsoen hiiltynyttä mattoa.

Harry naurahti ja sanoi sitten; "Mikäs se sinun ideasi olikaan?"

Draco katsoi poikaa kasvoillaan hyvin hilpeä ilme. "Saat tietää sen aikanasi Potter," hän sanoi kävellen kohti ovea. "Odottakaa hetki, tulen kohta takaisin."

***

Fleur istui huoneessaan täysin yksin. Se oli hirmuisen pieni ja hirmuisen hento huone, joka oli koristeltu kirkkaan värisillä perhosilla, jotka hän oli loihtinut aivan itse piristääkseen huoneen yleisilmettä. Kun Draco käveli sisään, viisitoista sinistä perhosta laskeutui hänen hiuksiinsa ja kymmenet vaaleanpunaiset parkkeerasivat hänen olkapäilleen.

"Oi," Fleur sanoi katsoen poikaa utuisesti. "Kuinka 'erttaista."

Draco nielaisi ja yritti kaikin voimin olla huutamatta Ota nämä hemmetin perhoset pois minusta! "Tarvitsisin sinulta pientä palvelusta," hän sanoi kiljumisen sijasta ja katsoi Fleuria vakavasti. Tyttö istui sängyllään jalat suoristettuina. Hän muutti pitkällä, hopean hohtoisella taikasauvalla varpaankynsiään kaikiksi pinkin eri sävyiksi. "Haluan että menet houkuttelemaan professori Lupinin pois huoneestaan. Vain muutamaksi minuutiksi," hän lisäsi huomatessaan tytön epäilevän katseen. "Heii, luulin että pidit hänestä."

"Niin pidinkin," Fleur sanoi muuttaen vasemman peukalovarpaankyntensä malvanpunaiseksi. "Mutta olen muuttanut mieltäni. 'Än on 'yvin komea, mutta kovin... yksitoikkoinen."

Draco puri huultaan turhautuneena. "Fleur. Mieshän on ihmissusi. Kuinka yksitoikkoinen hän voi olla?"

"'Än on tylsä," Fleur sanoi tiukasti. "'Än on tylsä ja kuiva ja englantilainen. Ei niin kuin sinä," Fleur lisäsi nopeasti. "Sinä olet englantilainen poika, mutta sinulla on ranskalaiset vaistot," hän hymyili. "Ja olet osaksi veela. Sinä et ole tylsä. Mutta Lupin - 'än on niin ennui."

"Mutta sehän on vain hänen opettajapersoonansa," Draco sanoi toivoen, että kuulosti siltä niin kuin olisi tiennyt mistä puhui. "Kuivahko päivisin ehkä, mutta illalla hän on pelkkää viinaa, huoria ja tekokarvakauluksia."

Fleur rypisti pientä sievää nenäänsä. "En usko sinua," hän sanoi.

"Kamaan Fleur. Tee se minun vuokseni," Draco sanoi vavahtaen sisältä. Kuka tietää mitä tyttö haluaa vastalahjaksi. "Ole niin kiltti."

Fleur katsoi Dracoa pohtien ja nousi sitten ylös heilauttaen pitkiä, hopeanhohtoisia hiuksiaan. "Selvä sitten," hän sanoi hieman nyrpeästi. "Teen sen sinun vuoksesi. Mutta sinä--" hän koski kepeästi Dracon olkapäätä kädellään, antaen sen viipyä siinä kenties hetken kauemmin kuin oli tarvis, "sinä jäät minulle velkaa, Draco Malfoy."

***

"Oletko varma että tämä on hyvä idea?" Harry sanoi kuulostaen hyvin epäilevältä.

Draco vääntelehti epämukavasti näkymättömyysviitan alla. Vaikka viitta oli suuri, he joutuivat tekemään töitä mahtuakseen kaikki neljä sen alle. "Miksei olisi?" hän sanoi.

"No," Harry sanoi, "joko se ei toimi - ja silloin olemme melkoisessa liemessä, tai sitten se toimii - ja silloin minulla on sinulle tasan kaksi sanaa."

"Jos ne sanat ovat 'vankila' ja 'Fleur', olen paljon sinua edellä, Potter," Draco sanoi.

"Niin?"

"Hän on kaksikymmentävuotias! Okei, melkein kaksikymmentävuotias. Hän on ihan laillinen Lupinille. Kaikki on ok."

"Kaikki EI ole ok," Ron sanoi kaukaisella, äksyllä äänellä.

"Miksei?"

"Koska Lupin on todella, todella vanha ja... koko juttu on ällö," Ron sanoi terävästi.

"Ei hän minusta mikään niin vanha ole," Ginny sanoi.

Viitta kahisi kun Harry, Ron ja Draco yrittivät kääntyä katsomaan Ginnyä, ennen kuin huomasivat, että se oli mahdotonta. Harry oli melko varma tytön äänestä päätellen, että hän hymyili.

"No ei ole," Ginny intti.

"Ginny," Ron sanoi varoittavasti.

"Itseasiassa hän on aika hurmaava," tyttö sanoi.

"Voisimmeko puhua sittenkin niistä etupihan ankeuttajista?" Ron sanoi. "Koska tämä keskustelu puistattaa minua enemmän."

Juuri sillä hetkellä Fleur kääntyi heitä vastaan kulman takaa. Hän oli laittanut ylleen hyvin vartalonmyötäisen hopeisen kaavun ja vinkkasi heidän suuntaansa pysähtyessään koputtamaan Lupinin ovelle. He näkivät Fleurin avaavan oven ja lykkäävän päänsä sisään. He eivät kuulleet Fleurin sanoja, mutta hetken kuluttua Lupin tuli ovelle näyttäen sekä hämmentyneeltä, että hieman yllättyneeltä. "Miksemme voi puhua kotitehtävistäsi täällä työhuoneessani?" Lupin sanoi samalla kun astui ulos ja löi oven kiinni heidän perässään.

"On paljon mukavampaa kävellä samalla kun puhumme," Fleur sanoi laskien kätensä miehen olkapäälle.

"No, jos kerran sanot niin," Lupin sanoi kuulostaen hyvin epäilevältä.

"Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että olet erittäin 'yvä opettaja?" Fleur kysyi käyttäen olkapäälle laskettua kättään ohjatakseen Lupinin kohti käytävää.

"Oi kyllä vain. Monet sanovat minulle niin jatkuvasti," hän sanoi samalla kun tietämättään ohitti näkymättömyysviitan alla lymyävän Ronin, Dracon, Harryn ja Ginnyn.

"Onko kukaan koskaan kertonut sinulle, että olet myös 'yvin viehättävä?"

"Ööh," Lupin sanoi kauhistuneen kuuloisella äänellä kun he hävisivät kulman taakse. "Ei, jostain syystä se jää monilta yleensä sanomatta.."

Ja he olivat kadonneet.

Vaikka Harry ei nähnyt muiden ystäviensä kasvoja, hän pystyi tuntemaan heidän kaikkien tärisevän naurusta. Jopa Ron nauroi. Aivan niin kuin hän olisi ollut keskellä pientä maanjäristystä. "Shh," Harry sihisi yrittäen olla nauramatta. "Shh, odottakaa että pääsemme sisään työhuoneeseen.."

Kun he vihdoin pääsivät sisään toimistoon, Harry heitti näkymättömyysviitan heidän yltään antaen jo lähes kiljuen nauravan Dracon lyhistyä Lupinin työpöydän päälle. "Melkein rakastan Fleuria," hän sanoi lopulta keräten itseään kokoon. "Onko kukaan koskaan kertonut sinulle, että olet 'yvin viehättävä?"

Ginny pudisti päätään. "Mies raukka - hän ei oikestaan ansaitse sen kaltaista hyväksikäyttöä."

"Tämä on hyvää tarkoitusta varten, Ginny," Ron sanoi virnuillen. Kaikki ne pienet mustasukkaisuuden pistokset mitä hän oli saattanut Fleurin vuoksi tuntea, olivat selvästi kadonneet. "Hei Malfoy," Ron lisäsi. "Mitä oikein teet?"

"Kokoan tarveaineita," Draco sanoi kyyristyen maahan Lupinin kirjahyllyn viereen. "Jossain täällä se oli.. ah, tässä." Hän veti esiin pienen sinisen pullon, kiersi auki korkin, haistoi pullon sisältöä ja nyrpisti nenäänsä. "Ukonhattua," hän sanoi ja ojensi pullon Harrylle, joka katsoi esinettä kulmiensa alta ja siirsi sen sitten Ginnylle. "Pujonvarsia meillä onkin jo yläkerrassa... ja tässäpä tämä.. Thessalan rengas."

"Tuo on kylläkin ihan tavallinen lasipallo, Malfoy," Harry sanoi. "Hyvä yritys."

Pallon sisällä makaava nymfi vinkkasi Dracolle, kun hän laski sen alas.

"Sori," Draco sanoi ja jatkoi etsimistään. "Noniin," hän sanoi hetken kuluttua. "Kas tässä."

Hän ojensi jotain Harrylle - jotain mikä näytti mustalta lasiselta tennispallolta.

"Oletko varma?" Harry sanoi katsoen Dracoa terävästi.

"Minähän se tässä olen se, joka lentää taivaan tuuliin ellei tuo ole Thessalan rengas," Draco sanoi. "Joten kyllä, olen varma."

"Lennät taivaan tuuliin?" Ginny toisti näyttäen hyvin kalpealta kun Harry ojensi renkaan hänelle.

Draco heilautti kättään ilmassa. "No ei sitä yleensä tapahdu," hän sanoi. "Tee taika vain oikein niin olemme kaikki ihan kunnossa."

Ginny katsoi Ronia, joka katsoi sisartaan takaisin yhtä hermostuneesti. "En oikein tiedä.."

"Tee se nyt vain," Draco sanoi katsoen heitä nyt Lupinin työpöydän alta. "Ja nopeasti. Meidän on päästävä täältä pois niin pian kuin mahdollista. Menkää te jo edeltä meidän huoneeseen, me tulemme takaisin parin minuutin päästä. Ottakaa näkymättömyysviitta." Hän vilkaisi pöydän yli nähden kuinka kaikki kolme tekivät lähtöä ja lisäsi nopeasti, "Potter. Jää sinä tänne minun kanssani."

Harry pysähtyi. "Okei," hän sanoi astuen takaisin huoneeseen. Ron ja Ginny kääntyivät katsomaan häntä; Harry kohautti olkapäitään ja he vetivät viitan ylleen kadoten näkyvistä.

Työhuoneen ovi aukesi ja meni kiinni heidän perässään. Harry kääntyi kohti Dracoa, joka nousi ylös Lupinin pöydän alta kantaen sylissään Luihuisen miekan timanttikaappia. Hänen silmissään oli kirkas valo ja Harry tunsi sisällään pienen pahan aavistuksen pistoksen.

"Potter," Draco sanoi. "Auta minua avaamaan tämä."

***

"Luulin, että pimeyden piirto oli Voldemortin merkki," Hermione sanoi katsoen Matohäntää. Hän oli päättänyt, ettei Voldemortin nimen sanomattomuudessa ollut mitään järkeä, ottaen huomioon, kuinka hän oli jotenkin onnistunut juuri sen ainoan velhon kidnappaamaksi, joka oli vielä pahempi kuin Voldemort.

Luihuinen, jolla ei näköjään ollut mitään käyttöä taikasauvalle (ei tietenkään, Hermione mietti hän on magid, aivan kuten Harry.) oli sitonut tytön kädestään Matohäntään ja käskenyt heidän kummankin seuraamaan häntä pois huoneesta. He olivat juuri kävelemässä pitkin kivikäytävää kohti vielä tuntematonta päämäärää. Luihuinen käveli tietysti edellä ja Hermione ja Matohäntä seurasivat perässä.

"Ei Voldemort sitä keksinyt," Matohäntä sanoi näyttäen hyvin omahyväiseltä. "Se kuului ensin Luihuiselle. Melkein kaikki Pimeyden Lordin tekemiset olivat lainattu Luihuiselta."

"Kuulostat hyvin omahyväiseltä," Hermione sanoi. "Etkö ole huolissasi, että Voldemort on vihainen sinulle hänen pettämisestään?"

"En," Matohäntä sanoi antaen hymynsä venyä hyvin epämiellyttäväksi virneeksi. "Koska Voldemort on kuollut."

"Kuollut?" Hermione melkein kaatui maahan. "Hän ei voi olla kuollut!"

"Miksei?" Matohäntä sanoi. Hän virnuili vieläkin. "Vanha järjestys nousee voimaan ja uusi järjestys väistyy tieltä," hän lisäsi ja kikatti. "Ellet ole huomannut," hän jatkoi, "historia toistaa itseään. Sitä vastaan on turha taistella. Ja tämä kaikki on jo ennakkoon tiedetty. Dumbledore tiesi tästä. Miksi luulit, että hän--"

Matohäntä lopetti lauseensa kesken kun Salazar Luihuinen pysähtyi ja kääntyi katsomaan heitä. Hänen luisevat kasvonsa olivat ilmeettömät. He olivat päässeet käytävän päähän, joka avautui suureksi pyöreäksi huoneeksi, jonka seinällä riippuivat kudotut ryijyt. "Matohäntä," Luihuinen sanoi suriseva äänensä kaikuvan kiviseinissä. "Ole hyvä ja odota meitä kauempana käytävällä. Haluaisin näyttää vieraalleni jotain." Hän heilautti kättään Hermionea kohti ja hänet Matohäntään sitoavat narut kaikkosivat. "Tule tänne," Luihuinen sanoi Hermionelle, joka käveli miestä kohti samalla kun Matohäntä asteli heistä pois päin.

"Haluasin näyttää sinulle tämän," Luihuinen sanoi osoittaen sormellaan seinän suurinta ryijyä. "Ehkä se auttaa sinua ymmärtämään."

Ryijyyn oli kirjailtu neljä hahmoa, jotka seisoivat yhdessä kudotun holvikaaren alla. He olivat nuoria. Korkeintaan parikymppisiä. He katsoivat hymyillen kohti Hermionea, aivan kuin he olisivat poseeranneet kohti kameraa. Vasemmalla olevan miehen Hermione tunnisti heti. Hänen muotokuvansa roikkui Rohkelikon oleskeluhuoneen seinällä. Pitkä ja komea mies, jolla oli mustat hiukset ja musta parta, sekä yllään kultaisen ja helakanpunaisen sävyinen kaapu. Godric Rohkelikko - näyttäen hyvin paljon Harrylta.

Hänen vierellään seisoi pullea, punatukkainen nainen, joka näytti ystävälliseltä ja kiltiltä keltaisessa kaavussaan. Hän muistutti Hermionen mielestä hyvin paljon rouva Weasleytä. Nainen oli tietysti Helga Puuskupuh.

Ryijyssä oli toinenkin mies. Hän ei ollut aivan yhtä pitkä kuin Godric ja hän näytti tietävän sen. Miehellä oli myös mustat hiukset ja julma virne muotoutui hänen huulilleen. Ellei hän olisi virnuillut niin, hän olisi näyttänyt yhtä komealta kuin Rohkelikko. Miehellä oli yllään musta-hopea kaapu, jonka käsivarsissa kiemurtelivat hopeisesta metallista kaiverretut käärmekuviot. Hänen silmänsäkin olivat hopeiset. Hän oli se, jota Matohäntä oli kutsunut kaikkein suurimmaksi Tylypahkan nelikosta. Hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan niin tietoinen omasta suuruudestaan. Hän näytti epätoivoisen onnettomalta.

Mutta se ryijyn toinen naishahmo oli se, joka kiinnitti Hermionen huomion. Hän seisoi Luihuisen ja Rohkelikon välissä ja hänen kaapunsa oli syvän tummansinisen värinen. Hän kantoi käsissään monia kirjoja ja hänen erittäin kiharat hiuksensa olivat palmikoitu ympäri hänen päänsä. Naisen poskessa oli mustetahra, mikä ei näyttänyt vain ryijylankojen virheeltä. Hän oli kaunis - ei mikään erityisn kaunis, mutta hän näytti jotenkin hyvin... elävältä. Näyttääkö hän minulta? Hermione mietti kummaksuen. Ehkä hiukan, hän myönsi. Eivät he selvästikään täysin identtisiä olleet. Rovena Korpinkynnen silmät olivat siniset. Mutta jotain hänessä oli. Hänessä oli ehdottomasti jotain.

Se ei ainakaan tehnyt Salazar Luihuisesta -- tai siitä mitä miehestä enää oli jäljellä -- yhtään vähemmän vihaista.

Luihuinen katsoi kohti Hermionea, joka näki pimeyden piirron tatuoinnit loistavan kalmankalpeina ja järkyttävinä hänen lihattomilla kasvoillaan. Hermionea puistatti, mutta ei niin kuin häntä puistatti Voldemortin läsnäollessa. Salazar Luihuinen oli melko hirveä ja kaikesta päätellen ilkeämpi kuin voi kuvitella, eikä siitä ollut tietysti epäilystäkään, etteikö hän hirvittäisi Hermionea. Mutta jostain kumman syystä Hermione tunsi miestä kohtaan.. sääliä.

Ei paljoa. Mutta hieman.

"Noniin," Luihuinen sanoi. "Haluan kertoa sinulle tarinan."

***

Draco työnsi hikiset hiuksensa pois silmiltään ja kiroili mutisten. Timanttikaappi ei ollut vielä antanut ollenkaan periksi heidän yrityksilleen. Draco oli yrittänyt avausloitsuja, murskauskirouksia ja jopa muserrustaikaa niin, että sekä hän ja Harry olivat pitäneet yhtäaikaa kiinni taikasauvasta. Mitään ei tapahtunut. Draco olisi halunnut yrittää pyörremyrskyloitsua, mutta Harry huomautti, ettei niitä pystynyt kontrolloimaan kovin hyvin ja että hän voisi säästää Dracoa vaivalta ja vain posauttaa heidät kappaleiksi saman tien.

Draco oli luopunut toivosta kaapin maagisin keinoin avauksesta ja oli alkanut hakkamaan sitä raivokkaasti kohti kiviseinää. Se ei ollut aiheuttanut kaapille naarmun naarmua, mutta Dracolle kyllä hyvinkin tukalan kivun ranteisiin. Raivon vallassa hän oli heittänyt kaapin maahan ja alkanut hyppiä ylös alas sen päällä samalla kiroillen.

Kun hän lopulta katsoi ylös huohottaen, Harry hymyili hänelle.

"Mitä?" Draco sanoi ärsyyntyneenä. "Mitä nyt?"

"Näytät typerältä," Harry sanoi pudistaen päätään.

Draco pysähtyi näyttäen mietiskelevältä. "Näytänkö?"

Draco lopetti hyppimisen ja katsoi Harrya hyvin omituinen ilme kasvoillaan. "Saanko sinut nauramaan?"

Harry kohautti olkapäitään. "Älä nyt liikaa innostu, Malfoy."

"No kun minä vain--" Draco huokaisi. "Tunnen oloni niin syylliseksi."

"Syylliseksi?" Harry sanoi rauhattomasti. "Minkä takia?"

Draco siirtyi sivuun lasikaapin päältä, kumartui nostamaan sitä ja lähestyi kohti Harrya näyttäen hyvin hermostuneelta. "Potter," hän sanoi. "Minun pitäisi kertoa sinulle yksi juttu."

Harry katsoi häntä yllättyneenä. Draco piteli kaappia liimautuneena rintaansa vasten niin kuin se olisi ollut pieni vauva, ja hänen silmänsä olivat suuret ja niissä oli kiusaantunut ilme. Harry ei ollut koskaan elämässään nähnyt sellaista ilmettä Dracon kasvoilla. Hän katsoi poikaa niin kuin hän olisi juuri nielaissut naulan. "Mi-mitä sinä haluat kertoa, Malfoy?" hän sanoi. "Oletko kunnossa? Oletko kuolemassa? Mitä?"

"Jotain Hermionesta," Draco sanoi. "Olen vain-- sinä olet ollut niin, no, luottavainen Hermionen ja minun ystävyyssyhteesta ja olen alkanut tuntea vähän syyllisyyttä. Tarkoitan, ei se oikeastaan edes tarkoittanut mitään, se tapahtui vain yhden ainoan kerran--"

Harry tuijotti häntä. "Vain yhden ainoan kerran MITÄ?"

Draco näytti ehdottoman nololta. "Kamaan Potter, ei kai minun tarvi sitä vääntää sinulle rautalangasta."

"Ei onnistu," Harry sanoi hyvin kylmästi. "Väännä rautalangasta. Väännä se minulle rautalangasta Malfoy, koska minä en ymmärrä mistä puhut."

"Hei," Draco sanoi, "se tapahtui vain sen yhden ainoan kerran. Luulen, että Hermionesta tuntui tosi pahalta sen jälkeen. Eikä se tarkoita etteikö hän silti rakastaisi sinua."

"Jos yrität sanoa sitä mitä luulen," Harry sanoi katkotuin äänin. "En usko sinua." Hän kohautti olkapäitään. "En todellakaan usko sinua."

"Ihanko totta?" Draco sanoi hymyillen kissamaisen viekkaasti. "Miksi pieni valheenpaljastuskoneesi ei sitten värise tipan tippaa? Se sinun.. ilmiskooppisi?"

Harry katsoi nopeasti alaspäin kohti taskuaan. Draco oli oikeassa. Ilmiskooppi oli täysin hiljaa.

"Sori Potter," Draco sanoi. "Näitä juttuja tapahtuu joskus."

"Sori?" Harry sanoi ahdistavalla äänellä. "Sori? Onko se ainoa mitä sinulla on sanottavana? Miksei-- miksei kumpikaan teistä kertonut minulle?"

Draco kohautti olkapäitään. "Emme oikein päässeet yhteisymmärrykseen siitä miten olisimme sen sinulle kertoneet." hän sanoi. "Hermione päätti, että sinun olisi parempi vain olla tietämättä. Ehkä hän oli oikeassa," Draco lisäsi katsoen Harrya epäilevästi. "Et näytä ottavan tätä kovin hyvin.."

Mustat pisteet tanssivat Harryn näkökentällä. Hän ei muistanut olleensa näin vihainen kuin muutaman kerran elämässään - yleensä Voldemortille. Malfoy valehtelee, Harry sanoi itselleen - mutta miksei ilmiskooppi mennyt päälle? - Hermione ei ikinä tekisi mitään sellaista - mutta miksei ilmiskooppi mennyt päälle? - olin aina ajatellut että minä olisin se ensimmäinen - se ainoa. Tämä selittääkin sen miksi Hermione on kirjoitellut Malfoylle koko tämän ajan.. kirje päivässä - tiesin, ettei se ollut normaalia ---

"Hei," Draco sanoi - hänen äänensä kuulosti hyvin kaukaiselta. "Muista Potter. Kontrolli, kontrolli, kontrolli--"

BANG!

Pöydän lasipallo räjähti kuin pommi pirskottaen vettä ja synteettisiä, hopeisia lumenpaloja ympäri Lupinin papereita. Lasipallon sisällä asunut nymfi kirkui. Draco virnisti kun ikkunalasit halkeilivat ja pöydällä ollut viinilasi rikkoontui siruiksi. Anna hänen olla tarpeeksi vihainen, Draco rukoili. Anna hänen olla tarpeeksi vihainen--

KRAKS!

Draco kumartui kun hänen käsissään ollut timanttikaappi murtui ja halkesi kahtia päästäen ilmoille äänen, joka muistutti lähinnä selkäluun murtumalta. Se toimi! Draco pudotti kaapin käsistään antaen sen sisällä olevan miekan tippua kivilattialle. Timantinpalaset pirstoutuivat lattialle hänen ympärilleen kuin sädekehä. Draco kaappasi kiinni Harryn paidan etumuksesta.

"Valehtelin!" hän huusi lasinsirusateen ja ulisevan tuulen keskeltä. "Valehtelin!"

Harry katsoi poikaa nopeasti. "Mitä?"

"Valehtelin! Tietysti valehtelin! Lopeta jo!"

"Sinä vain pelkäät," Harry sanoi siristäen silmiään kun paperipaino lensi halki huoneen ja mäjähti vasten vastakkaista seinää. Dracon mielestä Harry näytti jotenkin kaukaisesti jopa nauttivan siitä kaikesta kaaoksesta, jonka hän onnistui luomaan.

"Älä ole idiootti!" Draco karjui. "Luuletko, että jos olisin maannut Hermionen kanssa, en olisi levennellyt sillä jo tuhat kertaa aikaisemmin? Ja koska meillä muka olisi ollut aikaa siihen? Te kaksi olette aina yhdessä. Ole nyt looginen, Potter."

"Entä ilmiskooppini?" Harry huusi itsepäisesti. "Miksei se mennyt päälle?"

"Koska se on viitantaskussasi yläkerrassa!" Draco huusi. "Palikka!"

Huoneen täytti yhtäkkinen hiljaisuus, jonka rikkoi vain lattialle laskeutuvien lasinsirujen hento kilinä ja kodittoman miniatyyrinymfin raivoisa manaus. Harry ei kuullut sitä; hän katsoi Dracoa järkyttyneenä. "Mutta miksi--?" Hän seurasi Dracon katsetta kohti Lupinin työhuoneen lattiaa, joka oli nyt täynnä vettä, revenneitä paperinpaloja ja lasikaapin rikkoutuneita siruja. Miekka makasi Dracon jaloissa; kimaltavana ja hopeisena - juuri sellaisena jona he olivat sen nähneet ensimmäisen kerran. Draco kumartui ja nosti miekan vasemmalla kädellään puristaen sormensa sen kahvan ympäri. Hän nosti sen ylös ja ojensi Harrylle, joka vain tuijotti miekkaa. "Ai," Harry sanoi ymmärtäen yhtäkkiä mistä oli kyse. "Ai." Hän katsoi hämärästi Dracoa. "Senkin kurja paskiainen," hän sanoi, muttei lauseessa ollut juuri pontta. "Et sitten keksinyt mitään muuta keinoa?"

"Sori," Draco sanoi tunteettomasti. "Sanoit itsekin eilen, että voimme käyttää mitä keinoja tahansa."

Harry pudisti päätään. "Vihaan sitä, kun teen asiat niin helpoiksi sinulle," hän sanoi. "Vihaan sitä."

"Kuin ottaisi tikkarin pois pikkulapselta," Draco sanoi virnistäen katsoen sitten käsiään, jotka vuosivat verta timanttilasinsirujen jäljiltä. "Tai siis," hän lisäsi, "hyvin suurelta ja hyvin vihaiselta pikkulapselta."

"Olen aivan liian väsynyt lyödäksesi sinua, Malfoy," Harry sanoi tyynesti. "Mutta voin vannoa, että kostan tämän sinulle jotenkin."

Draco ei pystynyt kertomaan pilailiko Harry vai ei. "Odotan sitä innolla," hän vastasi. "Noniin, lähdetään nopeasti pois ennen kuin Lupin pääsee irti Fleurin kynsistä ja tulee takaisin." Hän kohautti olkapäitään. "Tai mikä pahempaa, he tulevat takaisin yhdessä."

***

Kun pojat saapuivat takaisin huoneeseensa, he löysivät Ginnyn ja Ronin polvistuneina lattialle noidankattilan viereen. Ginny oli juuri poistamasta jotain sieltä. Hän kääntyi kuullessaan poikien astuvan sisään huoneeseen ja viittoi heidät luokseen.

Ginnyn tekemä riipus ei ollut ollenkaan niin kaunis tai tappavan näköinen kuin Luciuksen tekemä. Tämä oli hieman toispuoleinen, eikä niin täydellinen ympyrä - itseasiassa hieman pitkulaisen muotoinen. Draco mulkoili sitä epävarmasti.

"Ei se ole vielä valmis," Ginny sanoi. "Tässä," hän heitti sen Dracolle. "Pidä sinä sitä. Minun on tehtävä vielä viimeinen loitsu."

Draco piti riipusta käsissään samalla kun Ginny osoitti sitä kohti taikasauvalaan. Pitkä, tulenpunainen hiuskiehkura tippui hänen silmilleen kun hän alkoi puhua. Ginny pyyhkäisi hiuksen kärsimättömästi sivuun. "Ullus res muta. Anima irreti. Sanguinum ad vitrum transmuta!"

Ilman täytti kirkas valonsäde, ja riipus pyörähti ympäri Dracon käsissä.

"Valmis," Ginny sanoi.

Draco nousi ylös katsoen riipusta, joka oli edeltäjänsä tavoin läpinäkyvä. Tämän sisällä oli kylläkin pala hänen hiustaan hampaan sijasta. Nyt maailmassa on kaksi esinettä, jotka voisivat tappaa minut sekunnissa, hän ajatteli synkästi. Hermionella on ensimmäinen. Kenelle annan toisen riipuksen, joka sisältää elämäni?

Hän pystyi tuntemaan kaikkien kolmen silmät porautuneina häneen kun hän käveli kohti ikkunaa pitäen riipusta edessään ja pysähtyen sitten paikoilleen tuijottaen ulos. Hän sulki silmänsä, antaen kaiken vain valua pois niin kuin hän oli tehnyt lapsena niinä monina kertoina kun hänet lukittiin yksin huoneensa vaatekomeroon. Hän pystyi tuntemaan riipuksen sykkivän hänen kätensä sisällä kuin pieni sydän, ja vaikka hän tiesi ettei tuntenut juuri enempää kuin oman pulssinsa, hän keskittyi siihen pitäen kiinni riipuksesta tiukasti, tiukasti..

Pyöreä torni puiden keskellä. Seinät olivat ikivanhaa kiveä, osittain mustuneet aivan kuin tornia olisi joskus poltettu. Puissa ei ollut lintuja. Nopeita välähdyksiä: paljas huone, jonka lattialla oli olkia, mies jonka käsi oli tehty hopeasta, ryijyjen peittämä huone ja Hermione - tummat silmät täynnä huolta ja pelkoa, kun tyttö tuijotti häntä.

Missä olet? Missä olet?

Draco avasi silmänsä, kääntyi ja katsoi kohti Harryn vakavia kasvoja huoneen toiselle puolelle.

"Etelään," hän sanoi. "Lähdemme etelään."

***