~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ Suomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.


Sun kädessä on maailma
missä mut tehtiin lasista
Aina jotain saa silti lahjaksi
Katsoo ei saa helvettiin
koska se katsoo takaisin
Aina jotain saa vastalahjaksi
~ Toni Wirtanen

Draco Sinister
6. luku ~ Onnekkaat pojat

"Hei isä," Draco sanoi.

Lucius Malfoy laski pitelemäänsä kirjaa hitaasti, muttei noussut tervehtimään poikaansa. Hän näytti paljolti samalta kuin ennen, Draco mietti. Jopa vankilassa Lucius oli onnistunut säilyttämään suurimman osan terävästä arvokkuudestaan - hän näytti siistiltä ja huolitellulta tärkätyssä harmaassa kaavussaan.

"Draco," hänen isänsä sanoi kallistaen päätään.

"En uskonut heidän päästävän minua sisään," Draco sanoi melko pienellä äänellä.

"Jätin heille sellaiset ohjeet, että he päästävät sinut tänne kun tulet," hänen isänsä vastasi. "Malfoyn nimestä on vieläkin jotain hyötyä, vaikka sinä ja äitisi olettekin tehneet kaikkenne sen pilaamiseksi."

"Toisin sanoen siis lahjoit vartijat," Draco sanoi. "Tyypillistä."

Lucius katsoi häntä. Draco pohti ohikiitävän hetken ajan mitä hänen isänsä näki - näyttikö hän yhtään erilaiselta.

"Joskus kysyn itseltäni," Lucius sanoi, "kasvatinko lapsen joka on kiittämätön vai ainoastaan tyhmä?" Hän keikautti päätään sivulle pitäen katseensa silti tiukasti kiinni pojassaan. Draco näki, että miehen ohuet, pitkäsormiset kädet olivat tiukasti lukittuina toisiinsa hänen sylissään. "Mitä mieltä sinä olet Draco?"

"Mitkä ne vaihtoehdot taas olivatkaan?"

Lucius siristi silmiään. "Olinkin jo unohtanut," hän sanoi, "kuinka hauskana itseäsi pidät. Senkö vuoksi tulit tänne? Tekemään minuun vaikutuksen nokkeluudellasi?"

"En," Draco sanoi tasaisen tylsällä äänellä. "Toivoin, että voisimme jatkaa sukumme suurta sisälmyksiä kääntävää kurjuuden ja sanallisten loukkausten perinnettä. Kerro minulle: olisiko niin vaikeaa vain tämän yhden ainoan kerran sanoa 'hei poikani, mistä halusit puhua kanssani?'"

Luciuksen ilmekään ei värähtänyt, mutta hän nojautui eteenpäin ja risti kätensä rinnalleen. Hän potkaisi nopeasti vasemman jalan varpaallaan vastakkaisen tuolin kieppuen huoneen läpi kohti Dracoa, jonka oli hypättävä tieltä ettei jäänyt tuolin alle. Se kaatui maahan hänen jalkojensa juureen.

"Istu," Lucius sanoi.

Hitaasti Draco kumartui ja nosti tuolin pystyyn. Hän istui alas pitäen varovaisen katseensa isässään.

Kuka tahansa heitä katseleva olisi pelästynyt ensinnäkin siitä yhdennäköisyydestä, joka heidän välillään vallitsi - samat terävät, jalot piirteet ja kalpea väritys, vaikkakin Luciuksen silmät olivat mustat - ja toiseksi siitä vihamielisyydestä, mikä kipinöi heidän välillään kuin sähköjännite.

"Noniin poika," Lucius Malfoy sanoi. "Mistä halusit puhua kanssani? Halusitko vain kysyä miten hyvin olen täällä viihtynyt? Erittäin miellyttävä paikka, kerrassaan loistavaa ruokaa ja ystävällinen kohtelu - senkö halusit kuulla?"

"En," Draco sanoi. "Halusin kysyä sinulta jotain suvustamme."

Lucius kohotti kulmakarvaansa.

"Kerroit Harrylle, että suvussamme liikkuu hulluutta," Draco sanoi. "Halusin vain tietää -- minkälaista hulluutta? Kuinka kaukaa se tulee?"

Luciuksen silmissä pilkahti hetkellinen yllätys, joka laantui kuitenkin hetkessä välinpitämättömyydeksi. "Luuletko, että olet tulossa hulluksi?"

"En ole varma."

Lucius katsoi poikaansa ja hetken ajan näki kalpeiden, tuttujen kasvojen riisuutuvan kuorestaan, näki silmien takana vellovan paniikin ja kivun. Hän mietti vaimoaan, jolta heidän poikansa oli perinyt viistot hopeiset silmät ja taipumuksen vahvoihin tunteisiin. Ja siltikin. Siitä asti kun hänen poikansa oli ollut neljän vanha, hän ei ollut itkenyt koskaan. Ei ainakaan Luciuksen muistikuvan mukaan. Epäluonnollista, ettei lapsi itke, hänen vaimonsa oli sanonut.

Draco nousi nopeasti ylös ja nojasi käsiään tuolin selkämykseen. Hän näytti hyvin nuorelta. Hän sanoi, "Olen nähnyt.. unia. En omia uniani. Jonkun muun. Siellä on taisteluja ja paljon verta ja tappamista. Ja nainen. Joskus hän on Hermione, joskus taas ei. Ja lippu, jossa on lohikäärme--"

"Joka katsoo vasemmalle," Lucius keskeytti. "Hopeinen lohikäärme mustalla taustalla."

Draco räpäytti silmiään. "Sinä tiedät kenen unia ne ovat," hän sanoi. "Etkö tiedäkin?"

Lucius kiinnostui sormenkynsistään. "Ne ovat kohtalosi poika," hän sanoi näyttäen tylsistyneeltä.

"Kohtaloni?" Draco tiuskaisi. "Ei minulla ole kohtaloa. Harry on se, jolla on kohtalo."

"Päinvastoin." Lucius katsoi häntä nyt suoraan silmiin, eikä mitenkään kovin kauniisti. "Sinulla totta tosiaan on kohtalo Draco. Itseasiassa voisinkin sanoa, että kohtalolla on sinut."

"Mistä sinä puhut?"

Lucius hymyili. "Annapas kun kerron sinulle jotain poika. Kun mies liittyy kuolonsyöjiin, hän antaa itsensä Pimeyden Lordille. Ja Pimeyden Lordi antaa puolestaan jotain sinulle. Hänen piiriinsä päästäkseen sinun on annettava hänelle yksi asia, joka on puhtaasti sinun. Se voi olla jokin tietty muisto, kielellinen lahjakkuus tai vaikka urheilulliset taidot. Hän saa päättää. Kun minä liityin hänen joukkoihinsa, hän pyysi minulta sinua."

Dracon kasvot valahtivat ihmetyksestä. "Mutta enhän minä ollut edes vielä syntynyt! Olit kuudentoista!"

"Ei, et ollutkaan vielä syntynyt. Mutta hän tiesi, että jonain päivänä syntyisit. Olemme viimeisimpien Luihuisen perillisten perheitä ja sinä.. ajoitus oli täydellinen. Pimeyden Lordi näytti minulle miten tehdään muutamia erittäin vaarallisia ja vaikeita loitsuja ja lumouksia, joilla varmistetaan, että syntyisit juuri sellaiseksi, miksi hän oli sinut kuvitellut. Tietyillä ominaisuuksilla. Magidin voimilla. Pahansisuisena ja charmikkaana. Ilman empatiaa. Kilpailukykyisenä. Ilkeänä..sinun oli määrä seurata hänen jalanjälkiään ja minun--"

Draco keskeytti hänet. "Mitä tapahtui? Eivätkö loitsut tehonneet?"

"Voi kyllä vain," Lucius sanoi. "Mutta sitten Pimeyden Lordi kukistettiin. Et ollut edes vuoden vanha silloin. Eikä kukaan enää suunnannut kasvuasi, kukaan ei enää jatkanut loitsuja ja taikajuomia ja harjoituksia. Oli vain minä. Ja yritin parhaani, mutta jotenkin etäännyit minusta. Sinut on tehty tarkoitusta varten, mutta en tiedä mikä se tarkoitus on. En usko, että olen koskaan tiennyt sitä. Kun Pimeyden Lordi sai voimansa takaisin, hän ei suostunut kertomaan sitä minulle. Hän sanoi, että saisin tietää aikanani." Lucius kohautti olkapäitään. "Nyt taitaa sitten olla se aika."

Draco oli muuttunut hyvin valkoiseksi. Hän tuijotti isäänsä.

"Ajattele sitä vaikka herätyskellona," hänen isänsä sanoi nojaten selkänojaansa. "Mitä tahansa sitten kannatkin sisälläsi, se on elänyt tähän asti ikään kuin horroksessa. Mutta nyt kun magidin kykysi ovat heränneet, nyt kun olet lähes täysi-ikäinen, nyt kun olet löytänyt miekan.."

"Miekan?" Draco toisti.

"Miekka on avain," Lucius sanoi lyhyesti. "Pimeyden Lordi antoi sen minulle kun synnyit. Minä en tietenkään pystynyt koskemaan siihen," hän lisäsi kuulostaen melko katkeralta, "joten en langennut koskaan kiusaukseen." Hän katsoi poikaansa. "Antaako miekka sinulle näkyjä?"

"Painajaisia," Draco sanoi kuristuneella äänellä.

"Näkyjä," hänen isänsä toisti taas. "Näet mitä tahdot, mitä tarvitset, mitä oli ja mitä tulee olemaan."

"Se ei todellakaan näytä minulle mitä tahdon!" Draco huudahti kapinallisesti. "Se näyttää minulle... järkyttäviä asioita.."

Lucius hymyili. "Ensimmäisen kerran kun näit sen," hän sanoi, "halusit sen, etkö niin? Otit sen Harrylta, pidit sen itselläsi ja vastustit kaikkia, jotka yrittivät ottaa sen sinulta. Otat sen mukaasi minne tahansa menetkin - sinulla on se mukanasi nytkin. Et pysty olemaan erossa miekasta." Hän katsoi poikaansa. "Se on tulevaisuutesi poika. Etkä pääse siitä eroon."

"Kyllä pääsen," sanoi Draco, jonka suu oli muuttunut hyvin kuivaksi.

"Et pääse," Lucius karjui nousten yllättäen tuoliltaan. "Sinut on tehty, etkö ymmärrä? Sinut on rakennettu tiettyä tarkoitusta varten. Jopa nimesi--" Hän keskeytti lauseensa ja lakosi takaisin tuolille näyttäen hyvin varovaiselta. "Jopa nimesi on Pimeyden Lordin valitsema. Lohikäärme..."

Draco istui liikkumatta paikoillaan. Katsomatta isäänsä hän sanoi; "Ja sinusta se kaikki oli ihan okei?"

Lucius pysyi hiljaa.

Draco nosti päätään. "Mitä tahansa muuta sitten olenkaan, olen silti poikasi. Sinun vertasi. Näytän sinulta. Minulla on sukumme nimi. Ja sinä vaihdoit minut Pimeyden Lordin kanssa pientä voimanripettä vastaan?"

"Olisin saanut todella paljon voimia," Lucius korjasi. Sitten hän katsoi pois. "En koskaan halunnut lasta," hän sanoi. "Kaikki tämä on vain osa Suurta Suunnitelmaa."

Draco katsoi alas käsiinsä, jotka puristuivat vasten toisiaan hänen sylissään. "Unessani," hän sanoi karkeasti. "Hän sanoo minulle, että minun on tapettava Harry."

"No tapa sitten," Lucius sanoi. "Siihenhän sinut on tarkoitettu."

***

"Lemmenjuomaa?"

Hermione kuuli Ronin äänen aivan kuin se olisi kuulunut jostain hyvin kaukaa. Hän katsoi ylös hitaasti ja väsyneesti. Kaikki tuijottivat häntä - kaikki paitsi Harry - Sirius nojasi kirjahyllyyn kasvoillaan epäuskoinen katse, Lupinin kasvoille nousi hämmentynyt ilme, Ron näytti järkyttyneeltä ja Ginny. Ginny näytti huolestuneelta. Jossain kaiken sen keskellä, mikä Hermionen mielestä tuntui loputtomalta selitykseltä lemmenjuomasta ja sen jälkivaikutuksista (hän jätti kertomatta kuitenkin siitä kohtauksesta Dracon kanssa aukealla, koska se oli Hermionen mielestä jotain mikä hänen oli kerrottava Harrylle kahden kesken) Ginny oli laskenut kätensä Hermionen tuolin käsinojalle, kurottautunut kohti hänen kättään ja puristanut sitä. Hermione piti hetken tiukasti kiinni Ginnyn kädestä, kun hän puhui ja oli hyvin kiitollinen ystävänsä eleestä.

Harry istui työpöydän takana kädet rinnalle ristittynä ja tuijotti tiukasti kaikkien päiden yli kohti lyijylasisia ikkunoita. Tähän asti hän oli ollut täysin hiljaa.

"Luulin aina, että lemmenjuomat ovat vähän niin kuin vitsi," Ron jatkoi punastuen yllätyksestä. "Etteivät ne olisi totta."

"Kyllä ne ovat totta," sanoi Lupin, joka näytti jokseenkin järkyttyneeltä. "Laittomia ne tosin ovat."

Sirius pudisti päätään. "Ei tässä ole mitään järkeä," hän sanoi. "Ajattelin sitä ennenkin ja nyt..."

Nyt Harry katsahti kohti Siriusta.

"Tarkoitan siinä, että Luihuinen haluaa Hermionen lähteekseen. Vain magid voi olla toisen magidin lähde. Rasitus olisi tappanut Hermionen."

"Rowena oli magid," Hermione sanoi. "Ehkä Luihuinen oletti, että minäkin olen."

"Sellainen oletus olisi merkinnyt loppua sinulle," Sirius sanoi näyttäen kireältä.

"Olisin mielummin kuollut," Hermione sanoi raivoikkaalla, mutta pienellä äänellä. "Kuin rakastunut siihen-- siihen ilkeään--"

"Ai mutta Malfoyn rakastaminen on sitten ihan ok vai?" Ron keskeytti pudistaen päätään.

Nyt Harry puhui ja hänen hiljainen äänensä sai kaikki säpsähtämään aivan kuin pommi olisi räjähtänyt. "Jätä Hermione rauhaan Ron," hän sanoi.

Kaikki tuijottivat häntä - Hermione etunenässä. Hän yritti etsiä Harryn katsetta antaakseen hänelle kiitollisen hymyn, mutta poika ei katsonut häntä päinkään. Hän katsoi Siriusta ja hänen kädet liimautuivat tiukasti hänen syliinsä. "Saako sitä mitenkään pois?" hän kysyi. "Onko siihen vastaloitsua?"

Lupin vastasi. "Kyllä varmasti on Harry," hän sanoi, vaikka hänen äänensä kuulosti kyllä kaikkea muuta kuin varmalta.

"Jokaiseen taikaan on vastaloitsu," Hermione sanoi hieman kimakalla äänellä.

"Ei," Lupin sanoi hiljaa. "Ei jokaiseen."

Kaikki tuijottivat Lupinia.

"Mutta melkein jokaiseen on," hän lisäsi nopeasti. "Hermione," hän kurottautui kohti työpöydän laatikkoa ja veti sieltä sulkakynän ja pergamenttia, ojensi ne tytölle ja sanoi, "haluaisin, että kirjoitat ylös kaiken mitä muistat juomasta: miltä se näytti, miltä se maistui, miltä se tuntui - kaikkea mikä saattaisi auttaa meitä tunnistamaan juomaa. Siten voimme paljon tehokkaammin etsiä onko se vastaloitsuttavissa vai ei."

Hermione veti hitaasti pergamentin pöydän pintaa pitkin itseään vasten, nosti sulkakynän ylös ja toisti hijaa, "Miltä se... tuntui?"

"Öhm, niin," Lupin sanoi ja teki utuisen eleen hänen sulkakynää pitelevää kättä kohti. "Kirjoita se ylös. Ei sinun tarvitse kertoa sitä meille ääneen."

Melko huomaamattaan kaikki katsoivat Harrya, joka punastui ja katsoi pois päin. Hermione kallisti päätään ja alkoi raapustaa sulkakynällään pergamenttia vasten.

Lupin katsahti sivuttain Siriusta kohti, joka katsahti takaisin. Oli selvää, että tämä uusi tieto Luihuisen aikeista Hermionea kohtaan oli antanut heille paljon uutta pohdittavaa. Oli myöskin selvää, etteivät he halunneet missään nimessä keskustella siitä Harryn ja Hermionen edessä. Ei varsinkaan Harryn, joka näytti jo melkein siltä niin kuin olisi pitänyt kiinni ohuesta langasta. Ginny ja Ron olivat kääntäneet huolestuneet katseensa nyt Harrya kohti.

Kirjaston ovi aukeni ja Narcissa käveli sisään näyttäen punastuneelta ja hieman huolestuneelta. "Sirius--" hän aloitti ja keskeytti lauseensa kun Harry hypähti tuoliltaan niin kuin häntä olisi ammuttu, tuijotti naista tyhjä ilme kasvoillaan ja ilmoitti; "Minun on mentävä." Hän kiiruhti ulos huoneesta pyyhkäisten Narcissan ohi ja läimäisi oven perässään kiinni.

Hermione nousi jaloilleen katsoen Harryn perään kummaksuen. "Minun varmaan pitäisi--"

Käytävältä kuului vaimea räjähdystä muistuttava ääni. Ron tarrautui Hermionen käsivarteen ja vetäisi tytön taaksepäin.

"Helkkari," Sirius sanoi lopulta. "Magidin kyvyt. Olin jo unohtanut."

Narcissa tuijotti heitä kaikkia suurin silmin. "Mitä kummaa oikein on tapahtunut?"

Ron piti vieläkin Hermionen kädestä kiinni samalla kun Sirius selitti koko tarinan kunnioitettavan rauhallisesti. Hänen puhettaan siivitti toistuvat räjähtävät äänet kirjaston ulkopuolelta, jotka saivat Hermionen säpsähtämään joka kerta.

"Lemmenjuoma?" Narcissa toisti epäuskoisena kun Sirius sai kertomuksensa päätökseen.

Kaikki nyökkäsivät.

"Selvä," Narcissa sanoi ja nosti leukaansa. Sillä hetkellä Hermione mietti, että hän näytti kovin paljon pojaltaan - päättäväiseltä, uhmaavalta, jopa hieman ylimieliseltä. "Nyt teemme sitten näin. Ron," hän sanoi kääntyen poikaa kohti. (Ron punastui. Narcissa puhui ensimmäistä kertaa suoraan hänelle.) "Mene Harryn perään. Katso, että hän on kunnossa. Jos esineitä sinkoilee liiaksi, taklaa hänet."

Ron räpäytti silmiään ja nyökkäsi.

"Sirius," nainen sanoi kääntyen kohti työpöytää. "Haluan sinun kirjoittavan Severus Kalkarokselle."

Siriuksen leuka loksahti auki. "Kalkarokselle?"

"Kukaan muu koko maailmassa ei tiedä enemmän taikajuomista kuin hän," Narcissa sanoi. "Pimeyden Lordi käytti samaa miestä hyödykseen silloin kun hän oli kuolonsyöjä. Jos juoma on vastaloitsuttavissa, Severus tietää siitä varmasti."

Nyt Narcissa kääntyi kohti Hermionea, joka kärsi Ronin tiukasta otteesta. Hermione itseasiassa mulkaisi poikaa hyvin vihaisesti, mikä oli sinänsä ihan ok, sillä Ron jos kuka pystyi vastaamaan Hermionen mulkoiluihin vastaavanlaisella mulkaisulla; he olivat harjoitelleet niitä viiden vuoden ajan. "Hermione," Narcissa sanoi paljon lempeämmin. "Haluan, että sinä tulet mukaani."

Hermionen nosti päätään ja sanoi nopeasti, "Minun on puhuttava Harryn kanssa--"

"Ei," Narcissa sanoi. "Et voi."

"Mutta-"

"Viimeiseksi hän nyt tarvitsee," Narcissa sanoi tyynesti, "jonkun suututtavan häntä lisää. Vaikkei hän koskaan satuttaisi sinua, hänen voimansa ovat kovin hallitsemattomat ja hän on vaaraksi muille ja itselleen heitellessään tavaroita ympäriinsä."

Hermione muuttui kalpeaksi, mutta nyökkäsi.

Narcissa katsahti kohti Lupinia. "Katso, että Sirius kirjoittaa sen kirjeen. Ja sinä voit samalla yrittää kääntää sitä kirjaa. Sovittu?"

Lupin kohotti kulmakarvaansa. "Totisesti."

Narcissa ojensi kätensä Hermionelle, joka kääntyi katsomaan kohti Ronia. Ron päästi irti tytön kädestä vastahakoisesti ja Hermione lähti ulos huoneesta pitäen kiinni Narcissan kädestä.

Heti kun ovi sulkeutui heidän perässään, Ginny henkäisi syvään. "Entä minä?" hän sanoi kääntyen kohti Lupinia ja Siriusta. "Eikö minulle anneta mitään tehtävää? Vai olenko ihan tarpeeton?"

Sirius nojasi päänsä käsiinsä. "Ginny..." hän sanoi väsyneesti. "Ei nyt..."

"No ei sitten," tyttö vastasi oikukkaasti, nousi jaloilleen ja marssi ulos huoneesta läimäisten oven kiinni perässään.

***

Heti kun Ginny oli lähtenyt huoneesta Sirius käännähti kohti Lupinia. "Kerro minulle totuus," hän sanoi katsoen ystäväänsä tiukasti silmiin. "Luuletko, että lemmenjuoma on vastaloitsuttavissa?"

"En tiedä," vastasi Lupin, joka kahmi kirjahyllystä useita kirjoja ja heitti niitä työpöydälle.

"Näin kuinka ilmeesi muuttui. Tiedät jotain."

Lupin nosti ylös kirjan, jonka selustassa luki kultaisin kirjaimin: Liemistä tenhoavimmat. "En tiedä mitään varmaksi," hän sanoi ärsyyntyneenä. "Mutta sen tiedän, etteivät lemmenjuomat ole niitä kaikkein hyvänlaatuisimpia taikajuomia. Ne ovat ihan syystä luokiteltu laittomiksi."

"Siis siitä syystä, että ne ovat hyvin hyvin ärsyttäviä?" Sirius sanoi raahaten Hermionen kirjoittamaa pergamenttia luoksensa ja silmäillen tytön kirjoittamia harvarivisiä kynäilyjä.

"Mikä tahansa taika, joka koostuu jonkun syvimmästä olemuksesta on yleensä määritelty pimeyden voimien taiaksi," Lupin sanoi. "Lemmenjuoma on yksinkertaisesti vain yksi muunnelma komennuskirouksesta. Lumous, joka ottaa haltuunsa toisen henkilön tahdon..."

Sirius pudisti päätään. "Hermionella on hyvin vahva oma tahto."

"Siitä minä olenkin huolissani," Lupin sanoi selaten kärttyisänä Liemistä tenhoavimmat -kirjan sivuja. "Olet nähnyt mitä niille on tapahtunut, jotka ovat yrittäneet taistella komennuskirousta vastaan. He ovat tulleet hulluksi.. jos ovat olleet onnekkaita..."

"Älä," Sirius keskeytti hieroen kämmenselkäänsä silmiään vasten. Hän kurottautui kohti pergamentinpalaa, heilautti sulkakynäänsä ja aloitti kirjoittamisen synkkä ilme kasvoillaan.

"Mitä?" Lupin sanoi kurkistaen kirjansa takaa.

"Kalkaros," Sirius sanoi alakuloisesti.

"Niin, mitä hänestä?"

"Kamaan Kuutamo! Jos kirjoitan hänelle ja pyydän palvelusta, luuletko että hän hihkuu innosta ja ottaa tarjoukseni vastaan? Hän VIHAA minua!"

"Ja se johtuu ehkä siitä yleisestä faktasta, että sinä nälvit häntä viisi vuotta putkeen kun olimme koulussa," Lupin sanoi suupielensä nykiessä hymyyn.

"Niin kai. Jätkä on melko helposti ärtyvä," Sirius myönsi. Sitten hänen silmänsä kirkastuivat ja yhtäkkiä hän hymyili.

Lupin katsoi ystäväänsä hyvin epäillen. "Sait juuri jonkun idean, etkö niin?"

"No," Sirius sanoi pienen hymyn leijaillessa vieläkin hänen huulillaan, "Kalkaros ei ehkä hihkuisi innosta ottaessaan tarjousta vastaan minulta.. tai edes sinulta, hänhän vihaa sinua myös - ja hän antaisi varmaan jalkansakin räiskeperäisen sisuliskon nakerreltavaksi ennemmin kuin vastaisi Harryn pyyntöön, mutta on olemassa eräs, josta hän pitää..."

"Draco," Lupin sanoi ja pysähtyi. "Mutta hän ei ole täällä. Hermione sanoi, että hän lähti yksikseen jonnekin."

"En voi syyttää häntä," Sirius sanoi. "Aivan niin kuin hänkään ei varmasti syytä minua tästä," mies jatkoi ja nosti sulkakynän pöydältä ja alkoi kirjoittaa vilkkaasti.

"Väärennätkö Dracon kirjoittaman kirjeen?" Lupin kysyi puolueettomalla mielenkiinnolla.

"Jep," Sirius sanoi. "Hei heitä se Malfoyn sukusinetti tänne jooko? Se on kolmannessa laatikossa.."

"Mutta se on melko epärehellistä," Lupin sanoi ojentaen sinetin Siriukselle.

"Eikä ole," Sirius vastasi raapustaen pergamenttiin raivoisasti.

"Esiinnyt jonain toisena. Sanakirjassa moista kuvataan yleisesti nimityksellä epärehellinen."

Sirius läimäisi sulkakynän pöydälle ja mulkaisi ystäväänsä. "No onko sinulla sitten jokin parempi idea?"

Lupin mietti hetken. "Ei oikeastaan."

"Näit sen ilmeen Harryn kasvoilla, etkö nähnytkin? Ja Hermione -- se ei ole reilua. He ovat vasta lapsia, heidän ei pitäisi--"

"Sirius," Lupin keskeytti nykien sulkakynää ystävänsä kädestä. "Sinun-"

"Kuutamo!" Sirius protestoi kiukkuisesti. "Lähetän tämän kirjeen, etkä pysty estämään minua millään sanoilla--"

"Kätesi tärisee. Se minun vain piti sanoa. Anna pergamentti minulle. Tunnen Dracon käsialan kouluajoilta. Anna minun tehdä se."

***

"En voi," Draco sanoi.

Luciuksen suu muuttui tiukaksi viivaksi. "Olet heikko," hän sanoi. "Ja se on osaksi minun syytäni."

Draco ei vastannut. Ilman ajatustakaan hän perääntyi pois isänsä luota kunnes seisoi vasten sellin seinää. "Mitä tapahtuu ellen tee mitään?" hän sanoi kuivalla, lopullisella äänellä. "Tulenko hulluksi?"

"Mitä luulisit?" Lucius sanoi. Hän alkoi kävellä kohti poikaansa hitaasti näyttäen pohdiskelevalta. "Nyt kun tiedät hänestä, Luihuinen tietää myös sinusta. Joko liityt hänen kanssaan tai hän tappaa sinut."

Lucius seisoi hyvin lähellä Dracoa nyt - niin lähellä, että Draco näki valonsäteen hänen silmissään. Hän tiesi mitä se valo isänsä silmissä merkitsi, eikä se tarkoittanut koskaan mitään hyvää. Poika katsoi alas, mutta oli jo liian myöhäistä - Luciuksen kädet tempaisivat ylös ja ottivat kiinni hänen leuastaan pakottaen pään ylös.

"Sisälläsi on mutkikas mekanismi poika," hän sanoi. "Pimeyden Lordi viritti sinut kuin kellon koneiston ja ohjasi sinut tälle tielle. Tielle, joka johtaa suuruuteen. Tämä voi olla toinen mahdollisuutesi. Meidän toinen mahdollisuutemme. Tähän sinut on suunniteltu. Moniko muu mies voi sanoa syntyneensä jotain tarkoitusta varten? Mutta sinä--"

"Entä jos taistelen sitä vastaan?" Draco vaati äänessään pienoista raivoa. "Entä sitten?"

"Mitä tapahtuu kellolle, jos sitä vedetään taaksepäin?" Lucius vastasi. "Se särkyy."

Draco henkäisi niin kuin häntä olisi juuri löyty täysillä vatsaan.

Lucius ei huomionut.

"Miksi edes haluaisit taistella sitä vastaan?" hän vaati tuijottaen poikaansa edelleen tiukasti silmiin. "Yritätkö olla jotenkin hyvä?"

Luciuksella oli oma erityinen tapansa sanoa sana hyvä - ei niin kuin se olisi ollut adjektiivi, joka kuvaisi hyvää poikaa tai hyvää koiraa, vaan selkeä substantiivi: Hyvä. Eikä mikään miellyttävä substantiivi. Draco tietysti tiesi täsmälleen mitä hänen isänsä tarkoitti.

"En," Draco sanoi nopeasti ja jatkoi, "En tiedä." Hän tuijotti isäänsä. "Haluan vain saada vaihtoehdon."

"Luuletko, että sinulla on mahdollisuutta johonkin vaihtoehtoon nyt? Sinulla ei ole vaihtoehtoa. Olet orja sille, mitä luulet haluavasi aivan niin kuin kaikki muutkin. Luuletko, etten nähnyt kasvojasi kartanolla kun katsoit heitä ja erityisesti sitä tyttöä? Luuletko, etten nähnyt hänen kasvojaan kun hän katsoi teitä kumpaakin? Haluatko vaihtaa kohtalosi ystävyyteen pojan kanssa, joka ei koskaan tule luottamaan sinuun tai sen tytön suosionosoituksiin, joka ei edes rakasta sinua takaisin? Haluatko liittoutua sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan anna sinulle mitään muuta kuin epäilyksiä ja epäluuloja? He eivät ole meidän kaltaisiamme, eivätkä koskaan tule olemaankaan. Et tule koskaan kuulumaan heidän joukkoonsa."

Kun hän puhui, Lucius tarkkaili poikansa kasvoilla vaihtuvia värejä - ensin valkoinen, sitten hyvin punainen, sitten taas valkoinen. Hän pystyi näkemään, että Draco yritti piilottaa jotain mitä hän tunsi ja sen ansiosta Lucius tiesi, että hän satutti poikaansa. Niin kuin pitikin. Draco oli hänen poikansa, jota hän sai auttaa tai satuttaa niin kuin halusi.

"Et pysty muuttamaan sitä mikä olet Draco," hän sanoi äänessään pehmeyttä ja sitkeyttä. "Ja he tietävät sen. Dumbledore, Sirius Musta, jopa uusi ystäväsi Harry Potter - he kaikki tietävät, että heillä on jotain mitä sinulla ei ole. Jokin ytimen osa, mikä puuttuu sinun sielustasi ja tekee sinusta erilaisen. Kutsutaan sitä vaikka moraaliksi, tai miksi tahansa. Mutta sitä sinä et pysty muuttamaan. Et koskaan tule olemaan heidän kaltaisensa. Voit yrittää pukeutua moraaliin, mutta sen alla olet se joksi minä olen sinut tehnyt."

Hetken ajan Draco katsoi isäänsä suoraan silmiin liikkumatta. Sitten hänen silmissään musteni ja hän veti päänsä pois rikkoen Luciuksen tiukan otteen hänen leuastaan.

"Päästä irti," hän sanoi.

Olen menettänyt hänet, Lucius mietti ihmeissään kun hänen poikansa ei enää katsonut häntä silmiin ja vetäytyi pois seinämän mukana. Hän oli jo melkein minun. Olisin voinut sanoa vielä jotain, jotain mikä olisi saattanut toimia, mikä olisi murtanut hänet täysin. Mutta nyt olen menettänyt hänet.

Pettymys ja raivo saivat miehen äänen karkeaksi kun hän puhui, "Minun olisi pitänyt tappaa sinut vielä kun minulla oli siihen mahdollisuus."

Draco pysähtyi. Hän nojasi vieläkin seinään ja jotenkin se nojaus sai Luciuksen miettimään oliko seinä sittenkään se ainoa asia, joka piti häntä pystyssä.

Draco nosti päätään ja katsoi isäänsä. Pelko ja kipu ja raivo saivat hänen silmänsä lähes mustenemaan ja hetken ajan he näyttivät hyvin samanlaisilta. "Haluat, että kuolen?" Draco sanoi. "Selvä." Hän kurotti kättään ylös, otti kiinni kaulansa ympärillä roikkuvasta episyklisestä riipuksesta ja ilman epäröintiä nosti sen päänsä yli ja heitti isälleen. Refleksiomaisesti Lucius Malfoy nosti kätensä ja koppasi kirkkaan ympyrän muotoisen esineen ilmasta. Ja tuijotti sitä.

"Sinulle isä," Draco sanoi. "Noniin. Riko se. Muserra palasiksi. Kuolen ennen kuin vartijat ehtivät huoneeseen." Lucius ei liikahtanutkaan. Hän vain tuijotti poikaansa, joka tuijotti takaisin leiskuvin silmin ja sihisi, "Mitä sinä pelkäät? Olet täällä jo valmiiksi elinkautisessa. He eivät koskaan päästä sinua pois. Tee se!"

"Ei," Lucius sanoi sulkien kätensä hellästi riipuksen ympärille.

Draco tuijotti.

"En halua, että kuolet poika," Lucius sanoi pienellä hymyllä. "Muutin mieleni. Haluan sittenkin sen tyydytyksen, että tiedän sinun olevan elossa ja kärsivän. Että kasvat ja kärsit tietäen mitä olet tehnyt tuhotessasi sukumme ja kuinka olet tuominnut minut palamaan täällä helvetissä. Toivon, että se kaikki syö sinut elävältä." Hän mulkaisi poikaansa. "Lähde nyt pois. En halua enää katsoa sinua."

Draco perääntyi. Sitten hän kääntyi ja koputti kovaa sellin oveen. Hän seisoi hetken odottaen - selkä isäänsä kohti. Sitten kun hän kuuli vartijan avaavan lukkoja toisella puolella, hän kääntyi hyvin hitaasti ja katsoi Luciusta.

"Tämä ei ole helvetti, isä," hän sanoi. "Kun menet helevettiin, luulen, että löydät sieltä paljon enemmän 'meidän kaltaisiamme'."

Ovi avautui ja Draco käveli pois.

***

Jos Ron olisi huolehtinut Harryn löytämisestä, hänen huolensa olisivat kaikonneet nopeasti kun hän pääsi pois kirjastosta. Näytti siltä, että pelkästään räjähtävien ja kilisevien äänten seuraaminen riitti Harryn löytämiseen. Ron käveli hermostuksissaan läpi kiemurtelevien käytävien, pysähtyi suurelle metalliraamiselle tammiovelle, jonka läpi hän kuuli särkyvän lasin ääntä, veti syvään henkeä ja työnsi oven auki.

Omituinen näky kohtasi häntä oven takana. Yhden hämmentävän hetken ajan hän luuli että huoneessa jonkun ihmeen kautta satoi lunta. Ilma oli täynnä pieniä leijuvia, valkoisia muotoja; hän näki Harryn seisovan keskellä huonetta. Heiveröinen tumma varjo keskellä hyöhenpeitteistä, valkoista tornadoa. Ja todellakin höyhenpeitteistä, Ron ajatteli astuessaan sisään huoneeseen. Ilmassa leijuvat kappaleet olivat höyheniä - höyheniä ainakin kymmenestä tyynystä, jotka Harry oli jotenkin onnistunut repimään kappaleiksi. Tyynyliinojen rippeet makasivat lattialla ja Harryn mustiin hiuksiin oli takertunut tusinoittain pienen pieniä valkoisia höyheniä.

"Harry," Ron sanoi puoliksi sympaatiasta ja puoliksi ihmetyksestä. "Mitä olet oikein tehnyt?"

"Miltä näyttää?" Harry sanoi ristien kätensä rinnalleen kuin kapinallinen viisivuotias.

Ron katsoi ympärilleen hitaan epäilyn noustessa hänen mieleensä. He olivat selvästikin makuuhuoneessa - nurkassa oli musta pylvässänky ja toisessa kulmassa valtava vaatekaappi. "Missä huoneessa oikein olemme?" hän kysyi.

"Malfoyn makuuhuoneessa," Harry julisti virnistäen tyytyväisenä.

"No niin ajattelinkin," Ron sanoi.

"Teen pientä remonttia," Harry tiedotti ja Ron katsoi kummissaan kun lasiset kynttilänjalat seilasivat läpi huoneen ja murskaantuivat iloisesti kaukaisinta seinää vasten.

"Sirius tappaa sinut," Ron sanoi kauhistuneena.

"Hyvä," Harry sanoi. "Nopea, kivuton kuolema kuulostaa juuri siltä minkä tohtori minulle määräisi tässä kohtaa."

"Harry," Ron sanoi käyttäen hyväkseen huoneessa vallitsevan myrskyn hetkellisen tauon ja hinasi itsensä lähemmäs Harrya ihan vaan varmuuden vuoksi, jos hänen tulisi sittenkin taklata ystävänsä vasten lattiaa. Vaikkakaan viimeinen vaihtoehto ei tuntunut kovin houkuttelevalta, ottaen huomioon sen suuren lasinsirumaton, joka valtasi lattian. "Se on vain loitsu! Hermionella ei ole mitään oikeita tunteita Malfoyta kohtaan!"

Harry vain tuijotti Ronia.

"Okei," Ron sanoi ärtyneesti. "Ehkä hänellä on jotain, hyvin pieniä, itseasiassa oikein pikkuruisen pieniä tunteita häntä kohtaan. Mutta ei mitään merkittäviä."

"Näit Lupinin ilmeen," Harry sanoi pudistaen höyheniä hiuksistaan. "Hän ei usko vastaloitsun olemassaoloon. Näin sen hänen kasvoiltaan."

Ron oli järkyttynyt. "Tottakai on olemassa vastaloitsu."

"Ei ole," Harry sanoi kuulostaen kohtaloonsa alistuneelta. "Hermione aikoo viettää koko lopun elämänsä rakastuneena Malfoyyn.. ja minun on joko oltava hänen rinnallaan ja katsottava kuinka hän toivoo olevansa Malfoyn kanssa, tai vain päästettävä hänet menemään ja katsoa sivusta kun he menevät naimisiin ja saavat kiharahiuksisia, blondeja lapsia ja minusta tulee Harry-setä, jonka mukaan he ehkä nimeävät yhden järkyttävistä jälkeläisistään ja--"

"HARRY!" Ron keskeytti epätoivoisesti. "Ei nyt liiotella..."

Pam! Yksi sängyn pehmeistä tyynyistä nousi raketin lailla ylös ja räjähti peittäen kaiken höyheniin.

"Se on vain loitsu," Ron sanoi taas pyyhkien surullisena höyheniä hartioiltaan. "Ei se tarkoita mitään."

"Miksei Hermione sitten hertonut minulle?" Harry sanoi mulkaisten Ronia, höyheniä ja koko huonetta. "Hän olisi ihan hyvin voinut kertoa minulle siitä jo alussa, mutta hän valitsi olla kertomatta. Joko hän ei kertonut minulle, koska ei halunnut minun tietävän siitä ja voisi näin ollen nauttia koko Malfoyn rakastamisesta tai hän ei luota siihen, että pystyisin käsittelemään tilanteen täysin hyvin, mikä on ajatuksenakin jo aivan naurettava."

"Just," Ron sanoi pystymättä pitämään itseään enää kurissa, "koska sinähän käsittelet tätä tilannetta NIIN HYVIN juuri nyt."

Harryn silmät muuttuivat viiruiksi.

Sillä hetkellä ovi lehahti auki.

Ginny seisoi ovella näyttäen ärsyyntyneeltä. Hän lukitsi tuikkivat silmänsä Roniin ja rypisti otsaansa. "Minä en ole tarpeeton--" hän aloitti.

"Ginny!" Ron keskeytti kauhuissaan. "Minulla on tässä yksi juttu kesken!"

"Mutta-" Ginny katsoi Ronista kohti Harrya, tuhansia leijuvia höyheniä ja hänen silmänsä suurenivat shokista. "Luulin--" hän aloitti epävarmana.

"Ginny, lähde pois täältä," Ron lisäsi hermostuneena.

Mutta Harry katsoi ovella seisovaa tyttöä siristetyin silmin. "Ei," hän sanoi. "Jää tänne, jooko? Sinähän pidät minusta, etkö niin Ginny?"

"Umm.." Ginny sanoi näyttäen hätääntyneeltä. "Toki pidän sinusta Harry..."

"Haluaisitko lähteä ulos kanssani?"

Yllättyneen Ginnyn suu muodosti pienen O-kirjaimen. "Mitä?"

"Haluaisitko lähteä ulos kanssani? huusi Harry, joka oli jo niin yltä päältä höyhenissä, että hän näytti lähinnä äkäisten pulujen höykkäyksen alle jääneeltä.

"Okei, nyt riittää," Ron julisti ja astui isoveljen klassisena liikkeenä kohti ovea läimäisten sen sisarensa nenän edestä kiinni. Sitten hän kääntyi kohti Harrya katsoen häntä tiukasti silmiin.

"Olet humalassa," hän sanoi.

Harry tuijotti Ronia. "En todellakaan ole."

"Olethan," Ron sanoi synkästi. "Humalassa vallantunteesta." Hän lisäsi osoittaen kohti sänkyä. "Istu alas Harry."

Ronin pienoiseksi yllätykseksi Harry istui. "Tuo ei tainnut olla kovin miellyttävä siirto, eihän?" hän sanoi apeana tuijottaen kohti lattiaa.

"Ei," Ron myönsi, käveli kohti sänkyä ja istui Harryn viereen. "Olet Ginnylle anteeksipyynnön velkaa. Mutta voit tehdä sen myöhemmin. Juuri nyt minusta tuntuu, että voisit paljon paremmin, ellet ajattelisi ollenkaan Malfoyta--"

"En ole ollenkaan vihainen Malfoylle," Harry sanoi.

Ron huomasi tuijottavansa ystäväänsä suu auki ja sulki sen nopeasti. "No, jos et ole vihainen Malfoylle, kenelle sitten?"

"Hermionelle," Harry sanoi hampaidensa välistä.

Ron kumartui kun käärmeenmuotoisen kahvan koristama lasikannu lensi hänen päänsä yli kilisten vasten kiviseinää.

"Helkkari Harry," hän sanoi väkinäisellä kunnioituksella. "Tuo oli makee temppu!"

"Joo, kunhan vaan osaisin tehdä tuon kaltaisia juttuja kun en ole hemmetin vihainen!" Harry huusi samassa kun vaatekaapin ovi rämähti auki ja kaikki sen sisällä olleet vaatteet lennähtivät ilmaan kuin räjähtävä ilotulitusraketti.

Vaatteet kieppuivat halki ilman kuin seonnut lintuparvi ja Ron onnistui kumartumaan juuri kun jokin osui hänen olkapäähänsä. Pino Dracon sukkia ja alusvaatteita. "Kappas," hän sanoi. "Tässä taitaa olla vastaus siihen 'bokserit vai tangat?' ikuisuuskysymykseen." Hän virnisti Harrylle. "Lavender ja Parvati tulevat olemaan haltioissaan kuullessaan, että Malfoy käyttää--" hän etsi tuotelappua - "Calvin Kleinin velhomalliston boksereita. Kuka olisi arvannut?"

Ron katsahti kohti Harrya, joka näytti sekä vihaiselta, että huvittuneelta. "Kamaan Harry, hymyile; ei se tapa sinua." Ron heitti Malfoyn bokserit sivuun ja katsoi kohti ystäväänsä. "Tiedän, että sanoit, ettet ole vihainen Malfoylle, mutta valitsit silti hänen makuuhuoneensa tähän raivokohtaukseen."

Nyt Harry hymyili -- hieman vastentahtoisesti, aivan kuin se olisi sattunut. "Niin no, en toisaalta myöskään sanonut, että minulla olisi kovin vaaleanpunaisia, pehmeitä ja sydämenmuotoisia tunteita sitä kundia kohtaan vai kuinka?"

Ron ei vastannut.

Harry vilkaisi häntä kohti kummissaan ja tuijotti. Ronin katse oli nauliintunut huoneen nurkkaan.

"Mitä..?" Harry aloitti, mutta Ron läimäisi kätensä hänen suunsa ylle yllättävän nopein refleksein.

"Shh," hän kuiskasi. "Katso vaatekaappiin."

Harry katsoi. Ja hänen silmänsä suurenivat. Vaatekaappi oli suuri ja painava huonekalu, jonka sisään olisi mahtunut ainakin kolme Hagridia. Se heilahteli edestakaisin neljällä leijonantassujalallaan. Harry vilkaisi Ronia nopeasti.

"Siellä on jotain," Ron mutisi.

Harry nyökkäsi. "Tai jokin," hän yritti sanoa Ronin sormien takaa.

Ron otti kätensä pois Harryn suulta. "Mikä luulet, että se...?"

Vaatekaappi keikkui taas rajusti lähes heilauttaen koko huonekalun kyljelleen.

"Taikasauvat esiin," Ron sihisi nousten jaloilleen ja etsien kaapunsa taskuista sauvaansa. Harry seurasi esimerkkiä ja otti oman sauvansa esille pitäen sitä edessään.

Liikkuen niin hitaasti kuin ikinä pystyi, he hiipivät läpi huoneen Ron hieman Harrya edellä ja pysähtyivät vaatekaapin eteen. Ron, joka seisoi kaapin edessä kurottautui ja otti kiinni oven kahvoista. Hän vilkaisi sivuttain kohti Harrya, joka tunsi olonsa hieman hölmöksi - mitä kaapissa voi olla? - ja nyökkäsi.

Ron heitti ovet auki.

Hetken ajan mitään ei tapahtunut.

Sitten jokin räjähti vaatekaapin sisällä pienen tykinkuulan voimalla ja kaartui kohti Ronia, joka lennähti maahan. Hänen taikasauvansa syöksyi pois hänen kädestään ja hän huusi ääneen kivusta heittäen toisen kätensä ylös peittääkseen kasvonsa tunkeilijalta. Harry näki, että tunkeilijalla oli harmaa, nahkainen iho, pyörivät punaiset silmät ja pitkät, liuskoittuneet sormet, jotka olivat kietoutuneet Ronin kaulan ympäri.

Se oli paholainen.

***

Tuimailmeinen Ginny käveli läpi käytävien, löysi rappuset ja marssi ne ylös pitäen niin paljon ääntä kuin koskaan pystyi laahatessaan kenkiään kiveä vasten. Ihan niin kuin joku nyt olisi ollut siellä kuulemassa häntä. Hyödytön, hän ajatteli. He kaikki ajattelevat, että olen hyödytön. Jopa Ron iskiessään oven kiinni nenäni edestä; Sirius ja Lupin, käskien minun painua sinne missä pippuri kasvaa...

Mutta toisaalta oli olemassa Harry, joka pyysi häntä ulos. No okei, Ginny ajatteli, se ei ollut kovin vilpitön tarjous. Enemmänkin traaginen avunhuuto. Mutta ei Ginny välittänyt - hän oli itseasiassa yllättynyt, ettei häntä haitannut koko välikohtaus yhtään. Ei suuntaan, eikä toiseen.

Hän käveli läpi suuren, tyhjän aulan kävellen tietämättään vankityrmiin johtavan salaoven yli. Hänellä ei ollut mitään erityistä määränpäärä mielessään - ei ainakaan mitään materialistista määränpäätä. Hän vain toivoi näkevänsä Dracon. Toivoi, että seuraavan käytävänkulman jälkeen Draco seisoisi siellä näyttäen pitkältä ja kalpealta ja ehkä ärsyyntyneeltä, mutta valmiina anteeksipyydettäväksi. Koska Ginny halusi todellakin pyytää häneltä anteeksi sitä kylkiluiden murskaamista. Mitä jos kaikki tämä olisikin tapahtunut minulle vuosi sitten, hän mietti, ja se olisikin ollut Harry, joka olisi ottanut lemmenjuomaa ja ilmestynyt yllättäin ovelleni. Olisinko ollut valmiina lähettämään hänet pois vain minun ja Hermionen ystävyyden takia?

Ginny epäili asiaa hyvin syvästi.

Kun hän käveli pois salista yllättävät äänet naulitsivat hänen mielenkiinnon. Hän oli käytävällä ruokailuhuoneen ulkopuolella ja kääntäen päätään, hän pystyi näkemään Hermionen ja Narcissan istumassa jumalattoman pöydän ympärillä Malfoyn suvun vaakunaryijyn alla. Hermione leikki teekupin kanssa hermostuneesti ja Narcissa näytti hyvin sympaattiselta.

"Olen vain niin, niin pahoillani," Hermione sanoi vaimealla äänellä. "Minun olisi pitänyt kertoa Harrylle totuus jo heti alussa. Ajattelin vain, että pystyn hoitamaan tämän asian yksin. Tunnen oloni niin syylliseksi Harryn puolesta. Ja Draco..." Hän katsoi kohti Narcissaa huolestuneena. "En ole kohdellut häntäkään erityisen hyvin."

Hyvä huomio, Ginny mietti ärsyyntyneenä.

"Hän taitaa pitää sinusta kovin paljon," Narcissa sanoi, "antaakseen sinulle tuon."

Nainen osoitti Hermionen kaulassa riippuvaa episyklistä riipusta.

Hermione näytti surkealta. Ja yhtä surkealta näyttävä Ginny kääntyi kannoillaan ja käveli pois pitkin pimeää käytävää.

***

Draco lensi nopeammin kuin koskaan kiitäen luudallaan läpi pilviryppäiden vasten hitaasti musteen väriseksi tummuvaa taivasta. Jos Harry olisi nähnyt hänet, hän olisi ollut ihmeissään, jopa vaikuttunut - Draco ei pelkästään lentänyt vaan lujaa, vaan täsmällisen uhkarohkeasti hipaisten puunlatvoja, viiltäen lampien pintoja, kiitäen luudallaan välillä sivuttain, välillä kääntyen täysin ylösalaisin. Lopulta hän hiljensi vauhtiaan ja syöksyi kohti maata jarruttaen voimakkaasti.

Hän oli Malfoyn kartanon mailla taas - juuri pohjattoman kuilun reunalla. Taivas oli raudan värinen ja sen kantta viistivät hämärät hiilimerkinnät aivan kuin simpukan sisäkuoressa. Kuilu aukeni hänen edessään syvänä ja mustana ja loputtomana. Hän käveli sen reunalle, polvistui maahan ja tunsi vastassaan hyvin voimakkaan ja melko odottamattoman pahan olon tunteen katsoessaan alas kuilun reunalta. Kun hänen vatsansa lopetti pyörremyrskyn, hän istui alas ja kurottautui ajattelemattaan kohti olkapäänsä takana sijaitsevaa miekkaa.

Hän oli taikonut miekan niin, että se pysyi näkymättömänä. Dracosta tuntui epätodennäköiseltä, että edes Malfoy olisi saanut astella mielisairaalan käytävillä kantaen selässään järjettömän suurta miekkaa - ja nyt, miettimättään hän antoi kätensä sivellä miekan terää. Miekka puhkesi henkiin hänen kätensä alla, kirkkaan hopeisena harmaata iltahämärää vasten - kahvan jalokivet kimalsivat kuin silmät.

Ensimmäisen kerran kun näit sen, kun koskit sitä, halusit sen, tiesit mikä se on: se on tulevaisuutesi, etkä pääse siitä eroon.

Se on sinun kohtalosi.

Draco kierähti toiselle kyljelleen pitäen vieläkin tiukasti miekkaa käsissään ja antoi otteensa lipua kahvalta terälle. Hän puristi terää voimakaasti, tuntien kuiskauksen - miekan terävät reunat viilsivät hänen ihoaan ja verta alkoi valua kohti maata. Se sattui vain hyvin vähän, mutta tarpeeksi saadakseen Dracon taas jaloilleen.

Hän käveli kuilun reunalle, katsoi alas ja näki vain pimeyttä. Hän nosti miekan käsissään ylös ja piti sitä kaukana edessään -

Menneisyyden näyt, tulevaisuuden näyt, mitä tulee tapahtumaan, jos sinä niin haluat -

-- Ja hän heitti sen alas kohti tummuutta.

Mitään ääntä ei tietenkään kuulunut, kun miekka syöksyi kohti pimeyttä kieppuen akselinsa ympäri, kimaltaen, kääntyen ja lopulta kadoten kokonaan näkyvistä kuilun syövereihin.

Hyvin väsyneenä Draco käänsi selkänsä kuilulle ja käveli kohti luutaansa. Kun hän kumartui nostamaan sitä, hän näki jonkin kimaltavan ruohikossa.

Ei.

Miekka kimalsi kirkkaana ja täydellisenä. Draco oli pitänyt käsiään suorassa Tulisalamaansa varten - nyt miekka humisi ja tärisi ja hyppäsi hänen käsiinsä. Aivan kuin se olisi kuulunut juuri siihen paikkaan.

Et pääse siitä eroon.

Se on sinun kohtalosi.

***

"Ron!" Harry huusi ja yritti juosta ystävänsä luokse, mutta liukastui särkyneeseen lasiin ja sulkiin ja kaatui eteenpäin käsiensä varaan. Terävä kipu lävisti hänen kätensä kun ne osuivat lasinsirujen peittämään lattiaan. Hänen taikasauvansa lipesi hänen kädestään kalskahtaen kivilaattoja vasten. En tarvitse sitä kuitenkaan, hän ajatteli noustessaan kepeästi ylös.

Ron taisteli vastaan melko hyvin - hän kieri ympäri selälleen paholaisen ollessa vielä hänen päällään ja potki sitä jaloillaan. Ronin kädet kietoutuivat hänen kurkulleen, kun hän yritti irrottaa paholaisen otetta itsestään. Harry näki, että hän oli tiputtanut taikasauvansa -

Ajattelemattaan Harry nosti oikean kätensä ja osoitti sillä paholaista. "Esteytys! hän huusi.

Valkoinen valo ampaisi hänen sormenpäistään ja osui paholaista suoraan rintaan kaataen tämän taaksepäin. Ron heitti itsensä välittömästi sivuun irrottaen paholaisen otteen kurkustaan ja hyppäsi jaloilleen perääntyen kohti Harrya. Toinen Ronin käsistä oli vieläkin hänen kaulallaan, jota reunustivat tummat, punaiset kuristusjäljet.

Harry vilkaisi ystäväänsä sivuttain. "Oletko kunnossa?"

Ron nyökkäsi haukkoen henkeä.

Harry kääntyi ja tuijotti paholaista, joka oli polvillaan lattialla mulkoillen kumpaakin pyörivin, punaisin silmin. Harry tunnisti paholaisen siksi samaksi, joka oli murtautunut hänen ja Dracon huoneeseen koulussa - miten Harry sen tiesi, sitä hän ei osannut sanoa. Mutta se oli taatusti ainakin samaa rotua. Sillä oli samat, tutut, pitkät ja liuskoittuneet sormet, jonka päitä koristivat treräväkärkiset, pitkät kynnet ja sillä oli samanlaiset punaiset silmät.

"Harry Potter," paholainen sanoi ja sen ääni oli aivan samanlainen kuin sen toisenkin paholaisen ääni - rätisevän takkatulen ääni.

Harryn silmät muuttuivat viiruiksi. "Tiedät kuka minä olen?"

Paholainen sihisi. "Kuolet kohta, Harry Potter," se julisti.

Harryn silmät suurenivat.

Ron näytti tuohtuneelta. "Mitä sillä tarkoitat?" hän vaati käheällä äänellä hieroen vieläkin kaulaansa.

Paholaisen katse pysyi Harryssa. "Sinä tiedät," se sihisi.

"Ei, en tiedä," Harry sanoi epämiellyttävän tyynellä äänellä. "Ja ehdotankin, että selität mitä tarkoitat tai remontoin tuon takanasi olevan seinän erittäin mielenkiintoisella uudella värisävyllä, jonka nimi on 'vihjeitä aivoista'."

Paholainen tuijotti heitä kumpaakin.

"Ei taida olla kovin huumorintajuinen heppu," Ron sanoi pudistaen päätään.

Samassa paholainen syöksyi kohti Ronia kädet eteen ojennettuina. Ron väisti sivuun ja paholainen laskeutui neljälle raajalle, kääntyi ja katsoi heitä kohti. "Harry Potter-"

"Nyt pää kiinni!" Harry huusi astuen otuksen ja Ronin väliin. Hän tunsi sisällään kasvavan raivon tunteen - jokaikinen pisara siitä raivosta, jota hän oli viimeisten tuntien aikana tuntenut kiteytyi nyt yhdeksi kirkkaaksi, jäätäväksi teräksi, joka luikerteli voimakkaasti hänen rintansa sisällä. Hän tunsi jonkin vapautuvan - jokin hänen sisällään irrottautui pois, jokin hyvin tärkeä. Harry heitti taikasauvansa sivuun osoittaen kättään heitä ahdistelevaa paholaista kohti - ja kun se mikä tahansa hänen sisällään sitten olikin noussut, vapautui lopulta kokonaan irti, Harry tunsi sen repivän tiensä läpi hänen veren ja suonien ja lopulta läpi hänen kätensä iskien valkoisen salaman hänen sormenpäistään.

Valosalama osui paholaista suoraan rintaan. Paholainen ulvahti yllätyksestä, kun se heittäytyi taaksepäin ja jysähti suoraan vasten seinää epämiellyttävän lotisevan äänen siivittämänä. Paholainen lakosi hervottomasti maahan ja makasi paikoillaan kuin räsymatto.

Mutta Harry ei ollut vielä valmis. Hän pystyi vieläkin tuntemaan valkoisen valon polttavan hänen suoniaan ja hän halusi tehdä jotain - jotain tuhoisaa, jotain väkivaltaista, jotain -

Hänen katseensa kimalsi kohti vaatekaappia. Sitä samaista vaatekaappia, josta hän oli kerran löytänyt Hermionen suutelemassa Dracoa. Sitä äärettömän suurta, tammipuista, vähintäänkin kolmemetristä vaatekaappia.

Hän kääntyi ja osoitti kätensä sitä kohti ja vaatekaappi nousi pari senttiä maasta. Harry tunsi suuren kaapin suunnattoman painon jossain sisällään, aivan kuin hän olisi itse nostanut kaappia ylös.

Mene, hän ajatteli. Mene.

Hän tunsi sisällään vaikeroivan narinan kun kaappi nousi ilmaan ja nyt se oli jo hänen vaikutusvaltansa yläpuolella aivan kuin hän olisi asettanut kaapin suuren katapultin päälle - kaappi lennähti halki huoneen, romuttautui vasten kaukaisinta seinää, kääntyi kyljelleen ja laskeutui ryminällä paholaisen liikkumattoman ruumiin päälle.

"Harry!" hän kuuli Ronin huutavan, aivan kuin ääni olisi tullut jostain hyvin kaukaa. "Riittää jo!"

Hän tunsi Ronin kädet olkapäillään. Ne ravistivat häntä. Harry laski kätensä alas. Yhtäkkiä hän ei tuntenut saavansa tarpeeksi happea ja kompuroi taaksepäin lähes törmäten kohti sänkyä.

"Harry-" Ron aloitti ystävälleen, joka näytti valkoiselta ja lopenuupuneelta. Hänen hiuksensa ja vaatteensa olivat läpimärät hiestä, aivan kuin hän olisi juuri juossut maratonin. Hän hengitti suurin henkäyksin nojaten itseään eteenpäin kädet polviin liimautuneina. Ron oli hämärästiselvillä siitä, että joku koputti huoneen oven takana, mutta hän kumartui katsomaan ystävänsä kasvoja. "Harry, oletko kunnossa?"

Harry nyökkäsi katsomatta ylös.

"Hengitä," Ron opasti häntä ja mietti samalla oliko hänen ohjeensa edes kovin hyvä. Harrylla ei näyttänyt olevan ongelmia hengittämisessä, itseasiassa hän näytti hengittävän aivan liikaa - hän hyperventiloi. "Noniin, rauhoitu Harry," Ron sanoi. Oven takaa kuuluva koputus vain koveni entisestään. "Aiotko pyörtyä?"

Sillä hetkellä saranoistaan jo lähes repeävä ovi rämähti auki rätisevän tykkitulen äänellä.

Sirius, Narcissa ja Lupin juoksivat sisään - Hermione seurasi heidän takanaan. Hän pysähtyi ovelle käsi suunsa edessä kun aikuiset juoksivat Harryn ja Ronin luokse.

"Mitä helvettiä täällä on tapahtunut?" Sirius vaati laskien kätensä Harryn olkapäälle.

"Vaatekaapissa oli jokin - jonkin sortin -" Ron aloitti. "Se hyökkäsi minua kohti."

"Löin sitä," Harry sanoi lyhyesti yrittäen haukkoa henkeä.

"Millä?" Sirius sanoi tuijottaen suurin silmin raunioita kohti.

"Seinällä," Harry sanoi.

"Ja sen jälkeen vaatekaapilla," Ron auttoi. "Se oli tosi makeen näköistä!" hän sanoi, kunnes huomasi Siriuksen tukistavan katseen, jonka ansiosta lisäsi nopeasti, "ahm, siis hyvin pahalla, tuhoavalla ja luultavasti laittomalla tavalla."

"Se oli paholainen," Harry sanoi kuulostaen tukahtuneelta ja hengästyneeltä.

Kaikki katsoivat kohti paholaisen ruumista. Vain nahkainen, harmaa käsivarsi oli näkyvissä. Se pilkotti kaiken romun ja puoliksi tuhoutuneen vaatekaapin alta.

"Luulen, että tapoit sen kuoliaaksi," Ron sanoi. "Hyvä Harry!"

"Jos se oli paholainen," Lupin huomautti, "niin käytännössähän se oli jo kuollut."

"No, sitten Harry tappoi sen vielä kuoliaammaksi," Ron sanoi katsoen Lupinia aivan kuin mies olisi ollut viiden tähden ilonpilaaja.

"Itseasiassa ei." Sirius sanoi. "Sen sormet liikkuvat vielä."

Monta asiaa tapahtui samaan aikaan.

Narcissa pyörähti ympäri. Lupin näytti yhtäkkiä hyvin huolestuneelta ja kurottautui kohti taikasauvaansa. Ron kääntyi katsomaan kohti vaatekaappia ihmeissään. Ja Harry nousi yhtäkkiä ylös, tuijotti raunioita ja paholaisen nykivää kättä, muuttui hyvin hennon, mutta epämiellyttävän vihreän väriseksi ja julisti:

"Minusta tuntuu, että pyörryn."

Sirius ponkaisi eteenpäin juuri ajoissa kaappaamaan Harryn käsivarsilleen, kun hän kaatui.

***

Hermione näki Siriuksen syöksyvän nappaamaan Harryn kiinni ja heilauttavan hänet käsivarsilleen. Hermione oli seisonut jähmettyneenä ovensuussa, mutta Harryn kaatuminen sähköistytti hänet ja hän pinkaisi sisään huoneeseen lähes kompastuen vaatekaapin ruhjoutuneisiin kappaleisiin päästäkseen Harryn luokse. Hän näki Siriuksen kaappaavan Harryn käsivarsilleen - Harry näytti yhtäkkiä hyvin pieneltä ja paljon nuoremmalta - ja nostavan pojan Dracon sängylle kurottautuen hänen yli, Lupinin ja Narcissan seuratessa esimerkkiä ja kun he kaikki peittivät Harryn Hermionen näkökentästä, käsi pujottautui hänen kätensä ympäri ja hän kuuli äänen sanovan, "Hermione, älä."

Sitten Hermionea raahattiin takaisin käytävälle ja Dracon huoneen ovi sulkeutui terävästi hänen nenänsä edestä kiinni. Hermione pyörähti ympäri ja näki kuka oli kaapannut hänen kätensä: Ron.

"Päästä irti," Hermione sihisi yrittäen nykiä kättään pois, mutta poika piti siitä tiukasti kiinni.

"Ei Hermione," Ron sanoi.

"Sinun on pakko! Minun on mentävä katsomaan onko Harry kunnossa!"

"Hän on ihan ok, etkö kuullut mitä Lupin sanoi. Hän sanoi, että Harry on kunnossa, vaan vähän riutunut kaikesta siitä energiankulutuksesta, joka vaatekaapin nostamisesta koitui-"

"En kuullut mitään!" Hermione kiljui.

"Koska et kuunnellut!" Ron huusi takaisin. "Olet hysteerinen! Ja siksi et voi mennä tuonne nyt!"

He seisoivat vain puolen metrin päässä toisistaan kiljuen ja huutaen täyttä kurkkua - Hermionen mieliin palautui yhtäkkiä ne monet, monet kerrat kun hän oli ollut täysin samanlaisessa tilanteessa Ronin kanssa aikaisemminkin. Tieto ei kuitenkaan hiivuttanut hänen tulista temperamenttiaan - hän tunsi täyttyvän raivosta, joka kohdistui enemmänkin yleisesti elämään kuin Roniin, mutta oli käytännöllisempää raivota ihmiselle, kuin elämälle.

"Kuka sinä olet minua määräämään?" Hermione parkaisi.

"Kaikkien niiden typerien tekemistesi jälkeen sinun tulisi pitää itseäsi onnekkaana, että sinulla on edes joku joka määrää sinua! Koska selvästikään sinulla ei ole itselläsi pienintäkään tietoa siitä mitä olet tekemässä!"

Hermione tunsi kätensä puristuvan nyrkkeihin. "Vihaan sinua!" hän huusi Ronille.

Ron purskahti nauruun.

Hermione läimäisi kätensä suunsa ylle. "Voi luoja," hän sanoi. "Sanoinko tosiaan noin?"

"Näetkö nyt mitä tarkoitan," Ron sanoi vieläkin kikattaen.

"Olen pahoillani," Hermione sanoi tuntien kuinka vihantunne kaikkosi ja korvaantui järjettömällä niiskutuksen tarpeella. Ron katsoi Hermionea ja pieni hymy välkehti hänen suupieliinsä. "Okei," Ron sanoi. "Tule tänne."

Hän ojensi kätensä ja tyttö lähes kaatui kiiruhtaessaan Ronin lähelle. Ron kietoi kätensä Hermionen ympäri ja halasi häntä ja Hermione halasi takaisin, tuntien Ronin vankan ja lämpimän ja hyvin lohduttavan läheisyyden. Hän pystyi kuulemaan Ronin sydämen sykkeet, jotka takoivat tasaisesti hänen kuluneen puuvillapaitansa alla.

"Lupaatko minulle," Hermione sanoi, "että Lupin sanoi Harryn olevan kunnossa?"

"Raivokundi on kunnossa," Ron sanoi. "Vannon."

Hermione keikautti päätään ylöspäin ja katsoi Ronia. "Minun on puhuttava hänen kanssaan."

"Ja niin voitkin tehdä," Ron sanoi. "Mutta myöhemmin."

"En halua salata Harrylta enää mitään. Minun on kerrottava hänelle kaikki. Minun on-"

Ron hellitti otteensa Hermionen olkapäistä ja läimäytti kätensä korviensa ylle. "Älä kerro minulle!" hän huudahti. "En halua tietää jotain sinusta mitä Harry ei tiedä. Siitä saa aikaan vain hulluutta ja lentäviä huonekaluja."

Hermione lähes hymyili. "Ai, okei." Mietiskelevä katse vaelsi hänen kasvojensa ylle. "Ron?"

"Jep?"

"Olemmeko me kaksi täysin samanlaisia vai täysin erilaisia?"

Ron näytti mietiskelevän vastausta tähän naurettavaan kysymykseen, mitä Hermione syvästi arvosti. "Olemme samanlaisia," hän sanoi lopulta. "Koska kumpikin meistä viettää kaiken aikansa seuraten Harrya, huolehtien, nostaen hänet ylös ja tomuttaen kaikista niistä typeristä asioista, joissa hän lähestulkoon menettää henkensä joka ikinen kerta."

"Sitäkö sinä teit? Tomutit häntä?"

Ron kurtisti kulmiaan Hermionelle. "Ennemminkin liimasin häntä kokoon," hän sanoi. "Hermione.."

"Mitä?"

"Ei mitään." Ron nojasi päätään seinää vasten. "Miksi sen piti olla Malfoy?" hän sanoi puhuen ylhäällä vallitsevalle ilmalle. "Kaikista maailman ihmisistä - miksi juuri hän?"

Hermione halusi kertoa Ronille, että hänen mielestään siinä oli kyse kohtalosta, jostain ennaltajärjestetystä, jostain mihin hänellä ei ollut vaikutusvaltaa, jonkinlainen rangaistus - vaikkakaan sitä hän ei tiennyt oliko tämä rangaistus hänelle vai Dracolle. Sen sijaan Hermione sanoi melko hiljaisella äänellä vasten Ronin paitaa, "Draco ei ole niin kamala. Et voi tuomita kirjaa sen kansien perusteella Ron."

"Eikä Malfoyta oikein voi edes kirjaksi kutsua," Ron sanoi. "Ensinnäkin; kirjoilla on yleensä jotain selkärankaa."

Hermione löi Ronia hellästi olkapäähän. "Ei kiva." Sitten hän irrotti otteensa pojasta astuen taaksepäin ja katsahti kohti Dracon huoneen ovea.

"Hermione," Ron sanoi varoittavasti.

"En mene sisään," Hermione sanoi suoristaen paitaansa. "Mietin vaan jotain mitä Narcissa sanoi minulle."

"Mitä?"

"Että olisin onnellisempi, jos saisin auttaa." hän sanoi. "Auttaa Harrya." Hän hymyili laimeasti Ronille. "Luulen, että olen aina onnellisimmillani, kun saan auttaa häntä jotenkin," Hermione jatkoi. "Jopa silloin kun hän ei itse tiedä sitä. Tiedätkö mitä tarkoitan?"

Seinään nojaava Ron virnisti hänelle. "Harvoin, jos koskaan."

Hermione näytti kieltä Ronille, kääntyi ja käveli pitkin käytävää. Ron katsoi tytön perään puoliksi huvittuneena ja puoliksi vihaisena. "Minne olet menossa?" hän huusi Hermionen perään.

"Kirjastoon!" Hermione huusi takaisin kääntymättä ympäri. "Jos haluat auttaa, tule mukaan."

Ron pudisti päätään ja seurasi Hermionea. "No mutta tottakai."

***

Draco laskeutui puutarhaan, juuri M-kirjainten ja käärmekuvoiden koristamien porttien sisään. Hän laski luutansa alas, asetti sen seinää vasten ja katsoi ympärilleen.

Alkoi sataa: ei lujaa, mutta hentoa sadetta, ohutta tihkua. Malfoyn kartanon maat olivat hopeanharmaat pilvisessä kuunloisteessa. Jopa pimeydessä Draco pystyi näkemään mustat uurrosjäljet, jotka jäivät myrkyllisten taikakasvien kitkemisestä ja painavien huonekalujen raahaamisesta. Oli outoa olla kartanon mailla, kun ei tarvinnut muistaa miten aitana toimivat tusinat loitsut, taiat ja kuolemankiroukset tehtiin vaarattomaksi. Ilman niitä paikka tuntui vieraalta. Oudolta.

En kuulu myöskään tänne.

Jättäen luutansa seinää vasten, hän käveli sisään taloon kumartuen märkien oksien ali (niitä he eivät ainakaan olleet kitkeneet pois). Hän ohitti aukean, jossa oli kerran asunut jättiläishämähäkkien perhe, kulki läpi lohikäärmeen muotoisen sillan, joka oli joskus sisältänyt räjähdysloitsuja ja lopulta kääntyi talon kulmalta ja lähes huusi ääneen, kun käsi kurottautui pimeydestä ja kaappasi häntä kiinni hihasta.

Vuosien miekkailuharjoitukset ja huispausmatsit olivat antaneet Dracolle nopeat refleksit. Hän pyörähti ympäri, otti tiukasti kiinni kädestä ja käytti sitä heilauttamaan ympäri tunkeilijaa - joka muuten vastusti toimenpidettä hyvin vähän - lennättääkseen hänet suoraan maahan.

Tunkeilija laskeutui mutavelliin tuohtuneen, tukahdutetun parahduksen siivittämänä. Huppu heilahti taakse paljastaen kalpeat kasvot, joita reunusti paljetinkirkas hopeinen hiuspilvi, joiden keskeltä paistoivat kallellaan olevat tummansiniset silmät ja tuttu, tuimailmeinen suu.

"Fleur?" Draco sanoi epäuskoisena. Kun adrenaliini oli hälvennyt hänen kehostaan, hänen jalkansa alkoivat tärisemään ja hän nojasi vasten märkää kiviseinää. "Sinun ei pitäisi hiiviskellä pelottelemassa ihmisiä näin," hän lisäsi tiukasti. "Rymistäisit edes jalkojasi tai jodlaisit tai jotain."

Fleurin kasvoilla oli edelleenkin nyrpeä ilme. "'Eitit minut maahan," hän sanoi. "Se ei ollut kovin kivasti tehty."

"En tiennyt, että se olit sinä," Draco huomautti. "Jos aiot hengailla ihmisten puutarhoissa pitäen päälläsi hupullista kaapua ja näyttäen hyvin salaperäiseltä, motiivisi voidaan helpostikin ymmärtää väärin. Pienenä vinkkinä vaan."

Nyt Fleur hymyili hänelle. Sadepisarat kahlitsivat hänen hennot, hopeiset hiukset ja poreilivat hänen pitkillä silmäripsillään. Se oli melko viehättävän näköistä. Fleur ojensi toisen kätensä Dracolle. Vaikka tyttö istui maassa mutalammikossa, hän onnistui silti näyttämään kopealta. "Auta minut ylös," hän komensi.

Draco kurottautui tytön käteen ja nosti hänet jaloilleen. Fleur katsoi alas mutaiseen, hopeiseen kaapuunsa, rypisti otsaansa ja siveli oikealla kädellään vaatteen yli. "Puhdistumis!" Draco kuuli Fleurin mutisevan ja sillä samalla hetkellä tytön kaapu loisti kirkkaan puhtaana.

"Kiva temppu," Draco sanoi aidolla kunnioituksella. "Mutta miksi olet täällä?"

Fleur katsoi häntä kohti ja hymyili. "Luulen, että tiedät," hän sanoi.

Draco pudisti päätään. "Ei, itseasiassa en tiedä."

"Luulen, että tiedät. Muistatko?" hän lisäsi merkitsevästi. "Sinä ja minä... minun 'uoneessani... pieniä perhosia näteissä väreissä.."

Draco kurtisti kulmiaan. "Pitäisikö tämän olla jonkinlainen arvoitusleikki? Koska vihaan niitä. Onko tämä se, mihin liittyy kääpiö ja jääkuutio?"

Fleur polki jalkaansa maahan. "Nyt olet kyllä tahallasi typerä," hän sanoi.

"Itseasiassa en, mutta olen otettu, että ajattelet niin."

Fleur mökötti. "Koulussa on kovin tylsää ilman sinua."

"Se on varmasti totta, mutta -"

"Ja sinä olet minulle velkaa," tyttö jatkoi.

Draco valpastui. "Minä mitä?" Sitten hän muisti. Moniväriset perhoset, Fleur lyömässä häntä lujaa olkapäähän ja sanomassa Olet minulle velkaa, Draco Malfoy.

O-ou.

"Miten luulit, että löysin sinut?" Fleur lisäsi. "Käytin vanhaa magiaa. Olet minulle velkaa, minkä vuoksi välillämme on yhteys. Voin löytää sinut mistä tahansa."

Draco hieroi kämmenselällään silmiään. "Nyt ei oikeastaan ole hyvä aika, Fleur. Minulla on takanani hyvin, hyvin huono päivä."

Fleur pudisti päätään. "Ei, ei," hän sanoi. "Sinä et saa päättää, koska maksat velkasi Draco. Palvelukset eivät toimi niin. Annoit minulle sanasi."

Draco katsoi tyttöä sivuttain. Oli hyvin helppoa unohtaa, että melko eloisa älykkyys asui niiden suurten silmien ja koristeellisen mutrusuun takana, mutta Draco tiesi, että se oli silti totta.

"Et olisi koskaan löytänyt sitä tyttöäsi, ellen olisi auttanut sinua," Fleur huomautti.

"Hän ei ole minun tyttöni," Draco sanoi automaattisesti. Sitten hän mietti sanomaansa ja tuijotti. "Kauanko olet tiennyt siitä?"

"Muistatko ne veelat sieltä tornin puutarhasta?"

"Kyllä, hyvin elävästi."

"'E olivat serkkujani."

"Ne veelat? He olivat sinun serkkujasi? Mistä tiedät?"

Fleur kohautti tyylikkäitä olkapäitään. "'E kertoivat tavanneensa sinut." Hän hymyili. "'E pitivät sinusta kovin paljon."

"Olen haltioissani kuullessani tämän uutisen. Miten he tiesivät kuka olen?"

"Olin kertonut 'eille sinusta tietysti!" Fleur sanoi avaen suuret tummansiniset silmänsä hyvin suuriksi. "Olin pyytänyt Flora-serkkuani katsomaan vähän Malfoyn suvun veelaperimää. 'Alusin olla varma, ettet ole minulle liian... läheistä sukua."

"Läheistä sukua mihin? Avioliittoon?" Draco sanoi sarkastisesti. Sitten, nähdessään tytön ilmeen, hän toisti lauseensa. "Avioliitto? Oletko järhiltäsi? Olen kuudentoista!"

"Et tule aina olemaan."

"Itseasiassa tällä menolla en varmaankaan elä yli seitsemäntoistavuotiaaksi, joten oikeastaan tulen olemaan kuudentoista aina, mikä on melko masentavaa, joten jatketaanpa tarinaa. Tarkoitatko, että ne veelat jättivät minut rauhaan, koska he tiesivät, että haluat mennä naimisiin kanssani?"

"Aivan," Fleur sanoi hiuksenhienolla yksinkertaisuudella.

Draco mulkoili häntä. "Sehän on naurettavaa!"

"Ei avioliitossa ole mitään naurettavaa," Fleur sanoi näyttäen tuimalta.

"Haluatko vieläkin naimisiin kanssani?"

Fleur pudisti päätään. "Kävi ilmi, että olemme hyvin kaukaisia serkkuja. Joten ei se tulisi toimimaan."

"Onpa hirmu paha juttu," Draco sanoi selvästi huojentuneena.

"Mutta kuitenkin," Fleur sanoi pysähtyen ja laittaen kätensä pojan lanteille, "voimme silti vielä 'arrastaa seksiä. Kunhan kukaan ei saa tietää siitä."

Draco lähes kompastui puunjuurakkoon. "Mitä?"

"Katsos kun olet minulle vieläkin velkaa."

Draco räpäytti silmiään. "Haluat minun rakastelevan kanssasi? Koska olen sinulle velkaa?"

Fleur hymyili hänelle, kohautti olkapäitään ja nyökkäsi. "Kyllä."

"Oletko - oletko ihan varma?" Draco sanoi epäuskoisena. "Tarkoitan, voisit pyytää minulta mitä tahansa muuta. Mitä tahansa. Rahaa? Minulla on paljon rahaa."

Vastaukseksi Fleur risti kätensä rinnalleen ja katsoi poikaa tuimasti silmiin. Draco ei ollut aivan varma, mutta näytti siltä niin kuin Fleur olisi naputtanut jalkaansa maata vasten kärsimättömästi. "En 'alua rahaa," hän sanoi. "'Aluan sinut."

Draco tuijotti häntä täysin epäuskoisena. "Siis juuri nyt? Juuri tässä?"

"Kyllä. Miksi ei?"

"Ai," Draco räpäytti taas silmiään. Fleur oli hyvin kaunis kuultavassa puolivalossa ja olihan se oikeastaan aika imarreltavaa, ja no okei, hänhän oli kuusitoistavuotias poika.

Draco kohautti olkapäitään. "Joo no, okei sitten."

***

Harry heräsi tajuttomuudesta pian tuntiessaan yllättävän tukehtumisen tunteen. Haukkoessaan henkeä hänen olkapäälleen ilmestyi välittömästi käsiä ja naisen ääni kehoitti hänen menevän makuulle ja hengittämään. Kylmä käsi kosketti hänen otsaansa silittäen hänen hiuksiaan. Hän räpytti lujasti silmiään näkemättä mitään ilman lasejaan. "Hermione?" hän sanoi heikosti, vaikkakin hän tiesi, ettei nainen ollut Hermione, hän tiesi ulkoa miltä Hermionen kosketus tuntuu ja tämä oli jonkun muun.

"Narcissa tässä," ääni sanoi lempeästi. "Lepää nyt vain."

"Ei," Harry sanoi kapinallisesti. Hän kömpi ylös ja nojasi selkänsä vasten sängynpäätyä räpytellen silmiään.

Narcissa katsoi häntä huolestuneena. Poika näytti olevan kunnossa, vaikkakin hän oli hyvin kalpea. Narcissa pystyi tuntemaan, kuinka hän hillitsi itseään tekemästä sitä mitä halusi - kietoa kätensä tämän pojan ympäri, joka muistutti häntä niin kovasti omasta pojastaan, vaikkei tämä näyttänyt tai kuulostanut ollenkaan häneltä. Narcissa halusi kietoa kätensä pojan ympäri ja lohduttaa häntä ja silittää hänen hiuksia. Mutta jos hän olisi tehnyt niin, hän olisi kohdellut Harrya kuin pikkulasta ja Narcissa pystyi sanomaan vain katsomalla Harrya, ettei tämä ollut enää lapsi.

Jopa niiden kahden, kolmen viikon jälkeen kun hän ensimmäisen kerran oli Harry nähnyt uhmaamassa Voldemortia vastentahtoisesti, mutta päättäväisesti Luciuksen miekkailuhuoneessa, hän pystyi näkemään ne pienet muutokset pojan kasvoilla. Hänen kasvonpiirteensä olivat aloittaneet sen jalouden keräämisen, joka tapahtui aina niin nopeasti, että se muuttaisi hänet yhdessä vuodessa lapsesta aikuiseksi. Harry ei ollut silti enää mikään lapsi ja vaikka Narcissa olisikin halannut ja pussannut lasta, hän ei olisi koskaan kietonut käsiään vieraan miehen ympäri. Tämän vuoksi hän hillitsi halunsa koskea Harrya ja kurottautui vain pojan silmälaseja kohti ja laittoi ne hellästi tämän käteen ja sanoi "Voitko nousta istumaan?"

"Joo," Harry sanoi laittaen lasit nenälleen ja räpyttäen silmiään. "Olen kunnossa." Osoittaakseen väitteensä todenmukaiseksi, hän istui ylös kalveten vain hieman niin tehdessään. "Tunnen oloni ihan hyväksi," hän sanoi taas. "Missä Sirius on?"

"Vankityrmissä," Narcissa sanoi. "Hän ja Lupin menivät lukitsemaan sen olion, joka hyökkäsi kimppuunne. He laittavat taika-aitoja yhden sellin ympäri parhaillaan."

"Eikö se olekaan kuollut?"

Narcissa pudisti päätään. "Ei kuollut, mutta tajuton. Sirius toivoo, että kun Dumbledore saapuu tänne, hän pystyy kertomaan mikä se oikein on."

"Minä voin auttaa siinä hommassa," Harry sanoi yrittäen nousta ylös. "Olen nähnyt sellaisen ennenkin."

Nyt Narcissa koski häneen - hän laittoi kätensä pojan olkapäälle ja työnsi hänet hellästi takaisin tyynyille. "Lepää hetki, Harry. Tarvitset kaiken voimasi takaisin. Sen jälkeen mitä teit--"

Narcissa keskeytti kun pojan silmät suurenivat ja hän näki kuinka Harry katseli ympärilleen nähden millaisiin raunioihin hän oli huoneen saattanut: murskaantunut vaatekaappi, särkyneet kynttilänjalat ja pullot, repeytyneet tyynyt. "Minä-" hän aloitti näyttäen järkyttyneeltä. "Minä korvaan kaiken, minulla on rahaa, voin-"

"Ei, et voi," Narcissa sanoi tiukasti. "Tämä on sinun talosi, Harry. En siis tarkoita, että voit joka päivä tuhota huonekaluja täällä ja Sirius luultavasti laittaa sinut kitkemään pihatonttuja tästä hyvästä ainakin tuomionpäivään asti, mutta kukaan ei maksa nyt mitään. Ymmärrätkö?"

Harry nyökkäsi näyttäen hieman sekavalta.

"Jokatapauksessa," Narcissa lisäsi. "Luulen, että olet rankaissut itseäsi jo ihan tarpeeksi. Ymmärrät kai miksi pyörryit, etkö niin?"

Harry pudisti päätään.

"Tehdäkseen mitä sinä juuri teit - käytit niin paljon taikuutta yhdellä kertaa - no, energian on tultava aina jostain. Sitä varten taikasauvat ovat olemassa; useimmissa velhoissa ei asu niin paljon taikaa itsessään, että he voisivat tehdä loitsuja ilman minkäänlaista apukeinoa. Taikasauvat myös auttavat sinua keskittämään energiasi yhteen asiaan. Sinä taas äsken käytit niin paljon taikaa itsesi sisältä, että ilman taikasauvaa se heittäytyi ympäriinsä ja virtasi sinusta pois. Se tyhjensi kaiken energiasi. Jos olisit vielä jatkanut, olisit voinut vaikka tappaa itsesi. Sinun on oltava varovainen, Harry."

Harry katsoi alas hieroen käsiään yhteen hermostuksissaan.

"Ja sinun on opetettava poikani olemaan paljon varovaisempi myös," Narcissa lisäsi hieman vähemmän vakaalla äänellä.

Harry katsoi ylös nopeasti ja näytti olevan kummissaan. "Malfoy?" hän kysyi ja selvensi sitten: "Tarkoitan - hänhän on jo kovin varovainen. Hän on kaikkein.. varovaisin henkilö jonka olen koskaan tavannut."

"Et pidä hänestä," Narcissa sanoi.

"Tottakai pidän," Harry sanoi heikosti. "Mielestäni hän on..."

"Omahyväinen ääliö," Narcissa sanoi tasaisesti. "Se on ihan okei. Joskus hän onkin."

Narcissa hymyili Harrylle, joka tuijotti naista suu auki.

"Käytävällä on joku, joka on odottanut että heräät," Narcissa jatkoi matalammalla äänellä.

Harry näytti siltä niin kuin hän olisi tietänyt täsmälleen mitä nainen tarkoitti: Hermione tietysti. Harry sulki suunsa ja veti huulensa tiukaksi viivaksi. "En halua nähdä häntä."

Narcissa katsoi Harrya, joka nosti leukaansa uhmaavasti. Sillä hetkellä Narcissa ajatteli, että Harry todellakin jonkin mutkan kautta muistutti hieman Dracoa. Ainakin hän oli yhtä itsepäinen. "Et edes hetken ajan?"

"En."

"Sinun on nähtävä hänet joskus-"

"Ei yksin."

"Hän rakastaa sinua."

Harry näytti nyt hirmuisen epämukavalta. "En oikein ajattele-"

"Et tietenkään, miten voisit?"

Harry räpäytti silmiään tuntiessaan olonsa surkean häkeltyneeksi ja jotakuinkin piiritetyksi. "Miten voisin mitä?"

"Ajatella. Miten voisit ajatella mitään, paitsi sitä kuinka kamalassa tilanteessa olet ja kuinka täydellisen järkyttävä tämä tilanne on teille kummallekin?"

"Öh," Harry sanoi. "Onko tämä ohje? Koska en oikeastaan tiedä, että.."

"Et ole oikein varma, että minä tiedän mistä puhun," Narcissa sanoi tiukasti. "Koska en tunne sinua. Ja toisaalta olet ihan oikeassa. En tunne sinua kovin hyvin Harry. Ja aikuisena haluaisinkin sanoa sinulle, että olet kuudentoista ja pääset yli Hermionesta ja jatkat elämääsi, eikä sinun tarvitse murehtia sitä. Mutta henkilönä, joka on nähnyt teidät kaksi yhdessä, ainoa mitä voin sanoa, on että en ole eläessäni nähnyt ketään, joka katsoo sinua niin kuin Hermione katsoo. Paitsi jos puhutaan siitä, miten sinä katsot häntä. En heittäisi sitä pois, jos olisin sinä."

Harry, joka oli nyt muuttunut vuorotellen punaiseksi ja valkoiseksi Narcissan puheen aikana, tuijotti naista suurin silmin kun hän nousi ylös, laski lempeän kätensä hänen olkapäälleen ja puristi hellästi. "Pidä se mielessäsi," hän sanoi ja käveli pois huoneesta sulkien oven perässään.

***

"Miksi minä?" Draco kysyi kun Fleur alkoi riisumaan takkia hänen päältään.

Tyttö keskeytti toimensa ja katsoi Dracoa. "Miksei?"

"No, olet hyvin kaunis tiedäthän ja saisit oikeastaan kenet tahansa. Ja olen sinua nuorempi. Tarkoitan, tiedän, että olen uskomattoman puoleensavetävä ja erittäin rikas, samoin kuin huimaisevan charmikas ja upea ja fiksu ja kaikenkaikkiaan suurenmoinen ja hetkinen, kaikki tämä alkaa kuulostaa kovin vakuuttavalta. Ei ihme, että pidät minusta."

"Itseasiassa pidän sinusta, koska olet magid," Fleur sanoi kietoen jalkateränsä Dracon nilkan taakse ja kamppasi hänet. Draco kaatui taaksepäin ja laskeutui maahan katsoen ylös kohti Fleuria. "Ja minä oikeasti pidän sinusta." Fleur kurtisti kulmiaan. "Mutta alat ärsyttämään minua." Hän polvistui Dracon viereen asettaen kaapunsa helmat hienovaraisesti laskoksille samalla. "Tiedätkö mitä tapahtuu niille, jotka rikkovat pyhän lupauksen, jonka ovat antaneet veelalle?"

Draco nosti itsensä märkään maahan uponneiden kyynärpäiden varaan ja pudisti päätään. "Jos luulet, että uhkaaminen saa minut tekemään mitä haluat," Draco sanoi ja pysähtyi, "-- niin olet ihan oikeassa. Mutta - ja en sano tätä niin, ettenkö pitäisi sinusta - koulussahan on paljon muita magideja, en varmastikaan ole ainoa."

Fleur laittoi kätensä lanteilleen. "Kuten esimerkiksi?"

"No," Draco sanoi. "Miten olisi Harry?"

Fleur näytti yllättyneeltä. "'Arry?"

"Miksei Harry?" sanoi Draco, joka ei ollut uskoa mitä suustaan päästi. "Tarkoitan, hänessä ei oikeastaan ole mitään vikaa. En aio kiljuen juosta ostamaan Harry Potter uimapukukalenteria tai mitään, mutta tiedäthän; hän on pitkä, hänellä on tummat hiukset ja tytöt pitävät sellaisesta ja - aukaisetko kengännauhojani?"

"No, ethän voi pitää kenkiä jaloissasi, ethän?" Fleur sanoi järkevästi nyhtäisten toisen Dracon kengistä pois. "Voi katso, sinulla on ankkoja sukissasi! Kuinka söpöä. Ja kyllä, 'Arry on hyvin puoleensavetävä. Mutta 'än on aivan liian rakastunut tyttöystäväänsä."

"Niin olen minäkin," Draco huomautti.

Fleur pudisti päätään. "Ei se ole sama asia."

"Miksei?" Draco tiuskaisi ärsyyntyneesti kun Fleur näperteli Dracon toisen kengän kanssa.

"Koska 'Ermione ei rakasta sinua takaisin," Fleur sanoi ja veti toisenkin kengistä pois.

"Kiitos huomiosta," Draco sanoi tylysti. "Haluaisitko ottaa veitsen ja työntää sen sydämeni läpi ja käännellä sitä hieman? Koska en ole aivan varma onnistuitko masentamaan minua vielä tarpeeksi."

Vastaukseksi Fleur laittoi kätensä Dracon rinnalle ja työnsi hänet kovaa vasten märkää maata. Viittansa huppua taaksepäin vetäen Fleur ryömi Dracon päälle antaen hopeisten hiustensa laskeutua heidän ympäri kuin kimaltavien säikeiden häkki. "Sinun ei pitäisi olla masentunut," Fleur sanoi tönien sormillaan Dracoa kylkiluiden väliin. "Olet Malfoy. Olet rikas ja kuuluisa ja kun kasvat hieman, sinusta tulee erittäin 'yvännäköinen. Sinulla on voimia, joista monet vain uneksivat ja olet osaksi veela, mikä on myöskin 'yvä asia. Sinulla ei ole mitään syytä olla masentunut."

"Mitä tarkoitat 'kun kasvan hieman'? Olen hyvännäköinen jo nyt!" Draco protestoi nousten kyynärpäidensä varaan.

Fleur kikatti. Koska Fleur istui hänen päällään pitäen käsiään hänen rinnallaan, Draco pystyi tuntemaan kikatuksen väreilevän pitkin hänen rintakehäänsä.

Eikä se ollut mikään kovin kamala tunne.

"Sinulla ei ole mitään tietoa siitä, mistä olen masentunut," Draco lisäsi. "Ei mitään tietoa."

"Joten kerro minulle."

Ja melko suureksi yllätyksekseen Draco kertoi Fleurille kaiken aloittaen siitä kuinka hän löysi Hermionen, jatkaen aina lemmenjuomaan ja isänsä luona käymiseen asti. Kun hän lopetti tarinansa, hän tunsi olonsa hieman paremmaksi. Ei täysin, mutta hieman. "Siinä se," Draco lopetti. "Isäni on sekopää ja minä olen jonkinlainen Pimeyden Lordin äpärä ja nyt minun pitäisi luultavasti tappaa sinut ennen kuin menet ja kerrot kaiken taikaministeriölle, mutta jos totta puhutaan, olen siihen aivan liian väsynyt."

"Et sinä minua satuttaisi," Fleur sanoi virnistäen salaperäisesti. "Ellet 'aluaisi."

"Kuinka optimistista sinulta. Missasitko kenties sen kohdan tarinasta, jossa kerroin olevani läpeensä paha?"

"Ah, paha," Fleur sanoi heilauttaen kättään torjuen. "Ei sellaista ole olemassakaan." Hän nojasi eteenpäin ja siveli sormeaan mietteliäästi ylös alas Dracon ohimolla. "Asiat eivät koskaan ole niin mustavalkoisia, kuin ajattelet."

"Voi kiva, moraalisaarna - juuri sellaista en tarvitse. Isäni sanoi, että olen paha ja hän on spesialisti sillä alalla, joten luulen että olen melko täydellisen oikeutetusti huolissani ja Fleur tämä alkaa pikkuhiljaa lipua tuhman koskettelun puolelle, mitä oikein teet? Lopeta!" Hän tarttui Fleurin käteen, mikä oli aika määrätietoisesti liikkumassa alaspäin. "Etkö kuullut mitään mitä sinulle äsken kerroin?"

"Kuulin tietysti."

Draco pudisti päätään. "Ihan kuin puhuisi kiviseinälle," hän sanoi. "Paitsi että seinältäkin saa usein enemmän irti."

Fleur risti kätensä rinnalleen ja tuijotti alas Dracoa purien huultaan ja näyttäen joko mietteliäältä tai mielensä pahoittaneelta, Draco ei ollut varma. Fleur oli erittäin kaunis, oikeastaan itseasiassa kaunein tyttö, jonka Draco oli koskaan tavannut. Kaunis ihan täysin eri tavalla kuin Hermione, joka oli kaunis niissä kirkkaissa persoonallisissa ja älykkäissä välähdyksissä, jotka kuulsivat hänen läpi mitä tahansa hän teki.

"Sanotko minulle siis ei?" Fleur sanoi.

Draco siristi silmiään. "Sanon sinulle-" hän aloitti ja keskeytti sitten lauseensa. Hänellä oli yhtäkkiä suunnaton tarve nauraa, mutta hän pidättäytyi siitä. "Äh, ei sillä mitään väliä ole kuitenkaan."

"Joten mitä 'aluat minun tekevän?"

Nyt Draco hymyili. "No, jos aiot vaan istua siinä noin, voisit edes heilutella itseäsi vähän."

Fleur katsoi terävästi Dracoa. "Oliko tuo joku vitsi?"

"En ole varma."

"No katsotaan sitten," Fleur sanoi kumartuen suutelemaan Dracoa.

Ensin suudelma osui aika tukalasti pojan suupieleen, joten Draco kurottautui ottamaan kiinni Fleurin olkapäistä ja veti tämän alas parempaan asentoon. Draco nojasi eteenpäin hieman sulaakseen kokonaan suudelmaan, liu'uttaen käsiään pitkin Fleurin silkinhienoja hiuksia - hänen suunsa oli kylmä ja se maistui sitruunoilta - ja juuri kun hän oli nauttimassa tilanteesta, järisyttävä, räjähtävä ääni kantautui aukealle.

Draco nykäisi itsensä pois Fleurin luota, joka epätasapainossa kaatui sivulle laskeutuen polvilleen maahan. "Auu," hän sanoi ärsyyntyneenä. "Mikä sinua oikein vaivaa?"

Mutta Draco tuijotti tytön ohi kohti lohikäärmeen muotoista siltaa, joka kaartui nyt kuivan lammen yli. Suuri pala rautaista kaidetta oli nyt, ilman mitään näkyvää syytä, rikkonut itseensä kappaleiksi ja kaatunut sivuttain laskeutuen likaiseen maahan suurena metallisena myttynä. Sen äänen hän oli kuullut. "Mitä...?" Draco aloitti.

"Ai," Fleur sanoi seuraten Dracon katsetta. "Niin, tuo tapahtui, koska olemme kumpakin magideja, tiedäthän? Kun tunteet jännittyvät välillämme niin--" Fleur teki hyvin suuren, ranskalaisen käsiliikkeen - "Pum!"

"Pum?" Draco toisti tuijottaen tyttöä epäuskoisena. "Minun suudelmani saa aikaan jonkin sortin - kuoleman säteen - ja sinä vain sanot pum?"

Fleur kikatti. "Ja se johtuu myös siitä, että olemme kumpakin osaksi veeloja. Se on 'yvin 'arvinainen yhdistelmä, tiedäthän. Ajattelin juuri, että meidän pitäisi ottaa siitä kaikki irti." Hän vinkkasi silmäänsä Dracolle. "Se voisi olla 'yvin, 'yvin hauskaa."

"Fleur," Draco sanoi tuntien olonsa yhtäkkiä hyvin ärsyyntyneeksi, "kun ajattelen itseäni tekemässä jotain hyvin, hyvin hauskaa, se ei yleensä päädy siihen, että saatan itseni hyvin, hyvin kuoliaaksi. Minkä ajattelen tässä tapahtuvan, jos jatkamme, joten olen pahoillani, mutta minun on vaan jatkettava sinulle velkaa olemista."

Fleur hymyili. "Ei välttämättä," hän sanoi.

Draco katsoi tyttlä. "Mitä tarkoitat?"

"On olemassa," hän sanoi, "jotain mitä voit antaa minulle.."

***

Kun Lupin käveli kirjastoon, hän löysi Ronin ja Hermionen istumasta työpöydän takaa täysin kirjojen peitossa. Hermione oli delegoinut Ronille Salazar Luihuisen historian läpikäymisen. Pojan punainen pää pilkotti suuren kirjapinon takaa, josta löytyi muunmuassa kirjoja nimeltä Luihuiset kautta aikojen, Pahat pimeyden velhot ja kaikki ne pahat jutut, joita he tekivät, Pahojen ylilordien käsikirja ja Hyvin ovelien juonten yleisopus, kirjoittanut Salazar Luihuinen.

Hermione oli uppoutunut seuraavanlaisten kirjojen keskelle: Selontekoa vastaloitsuihin, Lemmenjuomat: tarua vai totta? ja Kepeä kumouskirjanen: Kun olet todella kiusaantunut ja tarvitset nopeasti apua.

Hermione vilkaisi varovasti kohti Ronia. "Löytyykö mitään?"

"Ei mitään," Ron sanoi kirjojen takaa. "Tai no: mitättömyyden kuusikaistainen juhlaparaati säestettynä helkkarin-tyhjää marssikipaleella. Entä sinulla?"

"Ei mitään hyödyllistä." Hermione käänsi katseensa kohti ovea sulkevaa Lupinia ja sanoi, "Missä Sirius on?"

"Ja hyvää päivää sinullekin vaan," Lupin sanoi kävellessään kohti kirjapinoja. "Hän hakee Harrya."

"Anteeksi professori," Hermione sanoi heikosti hymyillen. "Ja anteeksi, että olemme sekoittaneet kirjaston-" hän heilautti kättään osoittaakseen huoneessa vallitsevaa kaaosta, jonka hän ja Ron olivat onnistuneet saamaan aikaan ja samalla lähes kippasi lattialle yhden pöydän kirjoista.

Lupin otti kirjan kiinni yhdellä kädellä. "Varovasti," hän sanoi. "Tuo on se kirja, jota olen yrittänyt kääntää."

Hermione vilkaisi alas kohti sitä ja outo katse valaisi hänen kasvonsa. "Annapa kun katson sitä," hän sanoi.

Sanaakaan sanomatta Lupin ojensi kirjan Hermionelle. Tyttö aukaisi kirjan, vilkaisi yhtä sivua ja ojensi sen sitten takaisin Lupinille. "Kun Harry tulee tänne," hän sanoi, "näytä sitä hänelle."

Lupinin kasvoilla oli tyhjä ilme. "Näytä tätä Harrylle?"

Ron tuhahti. "Tee niin," hän sanoi. "Hermionella on se ilme, joka hänellä on aina kun hän tietää jotain. Parempi vaan totella."

"Minulla ei todellakaan ole sellaista ilmettä," Hermione sanoi happamasti.

"Onpas," Ron sanoi ja tämä antoisa keskustelu olisi voinut jatkua vaikka kuinka kauan, ellei kirjaston ovi olisi auennut päästäen Siriuksen ja hänen perässään kävelevän Harryn sisään.

Hermione vilkaisi salaa Harrya kirjansa taka. En voi uskoa, että olen alistunut tähän hän ajatteli synkästi, vilkuilen salaa omaa poikaystävääni ja toivon, ettei hän huomaa. Harry näytti Ronin sanoja mukaillen ollen täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikkakin vähän väsynyt: hän oli hieman kalpea ja näytti hieman hölmistyneeltä, aivan kuin olisi juuri herännyt. Harry nyökkäsi yleisesti Hermionen, Ronin ja Lupinin suuntaan ja meni tuijottamaan ulos ikkunasta.

"Sirius," Ron sanoi laskien lukemansa kirjan. "Mitä sille paholaiselle tapahtui?"

"Se on vankityrmässä lukittuna yhteen selliin," Sirius sanoi. "Taika-aidat vartioivat sitä." Hän vilkaisi kohti Lupinia. "Niiden pitäisi pitää se otus aisoissa, kunnes Dumbledore tulee tänne."

"Mitä luulet, että se halusi?" Ron sanoi.

Harry vastasi. "Sen Malfoyn hemmetin miekan," hän sanoi. "Olen melko varma, että se halusi sen."

Sirius vilkaisi Harrya. "Mistä sinä sen tiedät?"

Harry huokaisi ja kertoi koko tarinan paholaisen aikaisemmasta vierailusta. Kun hän oli kertonut koko jutun, Lupin ja Sirius vilkaisivat toisiaan synkästi. "Sanoin Dracolle, että se on paha," Lupin sanoi onnettomana, "Sanoin hänelle, että se on riivattu esine. Miksi hänen piti ottaa se?"

Ron tuhahti. "Sanoa Malfoylle, että jokin on paha on kuin sanoisi Dudleylle, että jokin on tehty toffeesta. Se tuo esiin ihmisessä sellaisen alkukantaisen 'tuo minun on saatava' puolen." Ron huomasi Hermionen mulkaisun ja mulkaisi takaisin. "Ette nähneet häntä kun Harry sanoi, ettei hän saisi hakea sitä," Ron jatkoi. "Se oli pelottavaa."

Lupin katsahti kohti Harrya. "Sanoit Dracolle, ettei hän saisi hakea sitä ja hänestä tuli.. pelottava?" mies kysyi.

Harry katsoi häntä niin kuin olisi halunnut kiemurrella. "No olihan siinä jonkinasteista pelottavuutta," hän lisäsi. "Mutta yleisesti ottaen hän näytti vaan ajattelevan, että miekka on hyvin voimakas ja tarpeellinen esine." Harry kääntyi kohti Lupinia. "Luuletko sinä, että paholainen halusi miekan?"

"Vaikea sanoa," Lupin vastasi. "Paholaiset ovat outoja ilmestyksiä. Ne pyhittävät elämänsä epäsovun kylvämiseen. Mutta hyvin harvoin ne hyökkäävät tai tappavat ihmisiä. Yleensä ne vaan solmivat huijattavia kauppoja. Ne ovat ennemminkin ahneita kuin vaarallisia."

Ron kohotti kulmakarvaansa. "Solmivat sopimuksissa vai?"

Hermione katsoi Ronia kohti. "Mitä?"

Ron naputti sormeaan työpöytää vasten. "No, jos joku tässä maailmassa on sopivaa tyyppiä pimeyden voimien kanssa sopimusten solmimiseen.."

"Ron. Teet liian nopeita johtopäätöksiä," Hermione sanoi hieman liiankin nopeasti.

"En minä mitään nopeita johtopäätöksiä tee," Ron protestoi. "Vaan aika hitaasti kypsyviä päätöksiä."

"Solmisi sopimuksen mitä vastaan?" Hermione sanoi vihaisesti.

Ron katsoi häntä. Samoin teki Sirius, Lupin ja jopa Harry, vaikkakin hän käänsi katseensa nopeasti pois.

"No," Ron sanoi äänellä, joka varmasti kuului sillä hetkellä kaikille huoneessaolijoille. "Sinua vastaan. Hän on saanut sinut rakastumaan itseensä. Eikö hän ole sitä aina halunnut?"

***

Harryn luota lähtemisen jälkeen Narcissa mietti hetken pitäisikö hänen lähteä etsimään Siriusta -- hän halusi nähdä hänet - mutta Narcissasta tuntui, että Siriuksella oli vähän liikaa mietittävää tällä hetkellä. Talo on täynnä lapsia Narcissa mietti kääntyen alakertaan vieviä rappusia kohti. Toisaalta koko juttu oli miellyttävän ironinen, koska hän oli aina halunnut lisää lapsia Dracon jäkeen, mutta Lucius oli tehnyt siitä, kuten monesta muustakin asiasta, mahdottoman. Talo on täynnä lapsia, hän ajatteli taas, paitsi omiani.

Hän oli huolissaan Dracosta. Ei paniikissa, sillä hän tiesi tarpeeksi hyvin, että Draco pitäisi huolen itsestään. Hän aina piti huolen itsestään. Mutta huolissaan hän silti oli. Tietystikin oli täysin Dracon tapaista lähteä yksikseen jonnekin kun asiat vaivasivat häntä. Se taas mikä Dracoa vaivasi, oli se mikä Narcissaa eniten huoletti.

Viimeiselle portaalle päästessään Narcissa kääntyi oikealle ja käveli läpi salin kohti pienempää huonetta sen takana. Huone oli aina ollut yksi hänen lempipaikoistaan koko talossa - se oli paljon pienempi kuin muut kartanon huoneet ja siinä oli suunnattoman suuri takka. Seiniä reunustivat kirjahyllyt - tavallisia kirjoja, ei niitä taiottuja, joita Luciuksen kirjasto oli pullollaan. Huoneessa oli myös monta pehmeää nojatuolia, jotka näyttivät kuluneilta, mutta samalla myös hyvin mukavilta. Narcissa käveli huoneen halki kohti kirjahyllyä, otti haalistuneen sinisen valokuva-albumin käsiinsä ja istui takan eteen suurelle nojatuolille. Hän avasi albumin, mutta huoneessa oli aivan liian hämärää, joten hän kurottautui kohti taikasauvaansa ja osoitti sillä kohti tyhjää takkapesää.

"Sytyjo!" hän mutisi.

Samassa takkaan leimahti iloinen punaisenoranssi tuli, joka lämmitti ja valaisi koko huoneen. Nyt oli tarpeeksi valoisaa Narcissan nähdä, ettei hän itseasiassa ollut yksin huoneessaan. Ginny Weasley oli käpertynyt sohvalle, kädet pään alla. Narcissa kurottautui taas kohti taikasauvaansa himmentääkseen takkatulen loimua, mutta oli jo liian myöhäistä; Ginny nousi jo ylös räpytellen silmiään unisena. Kun hän huomasi Narcissan, hän punastui.

"Anteeksi," Ginny sanoi istuen ylös tasoittaen pörröisiä hiuksiaan. "En tarkoittanut nukahtaa olohuoneeseenne - olin vain niin väsynyt ja-"

"Ei se mitään," Narcissa sanoi hymyillen. "Olette kaikki varmasti lopenuupuneita."

Ginny kallisti päätään niin, että hänen hiuksensa laskeutuivat pitkin hänen kasvojaan. "Mietin tässä," hän sanoi ja keskeytti lauseensa. "Onko, er.. Draco tullut jo takaisin?"

"Ei, ei vielä," Narcissa sanoi kääntyäen huomionsa taas kohti albumia, joka oli täynnä velhovalokuvia. Hän katsahti kohti Ginnyä. "Olin juuri katsomassa joitain vanhoja valokuvia... haluaisitko nähdä?"

Ginny heilautti hiuksensa pois kasvoiltaan ja hymyili. "Onko siellä vauvakuvia Dracosta?"

"Vaikka kuinka paljon," Narcissa sanoi.

"No joo," Ginny sanoi hartaasti ja hyppäsi istumaan Narcissan viereen sohvalle.

Narcissa selasi läpi vanhimpien kuvien, joissa hän itse oli Tylypahkan päättäjäispäivänään - "Onko tuo Sirius?" Ginny kysyi kurkkien taustalla vilkkuvia hahmoja.

"Itseasiassa on," Narcissa sanoi. "Kuudentoista ikäisenä."

"Ei ollenkaan paha," Ginny sanoi hyväksyvällä äänensävyllä.

Luciuksesta tai heidän häistään ei ollut ainuttakaan kuvaa, mutta Narcissan lupauksen mukaan Dracon vauvakuvia oli sitäkin enemmän. Draco oli ollut Ginnyn ennakkoaavistusten mukaan hyvin suloinen vauva. Ginny oli nähnyt vauvakuvia Harrystakin, mutta Harry oli ollut erittäin lihava ja vihaisen näköinen vauva. Mikä oli sekin toisaalta ihan suloista omalla tavallaan, mutta Draco oli ollut lähes kuvankaunis, täydellinen poikavauva suurine harmaansinisine silmineen ja hopeisine hiuksineen, jotka sojottivat joka suuntaan villeinä kiharoina.

"Awww," Ginny sanoi sulaen kuin lämmin kynttilävaha.

"Pitääkö minun edes kysyä," ääni heidän takaansa ovensuusta sanoi, "mitä te kaksi oikein teette?"

Ääni kuului Dracolle, aikuisversiolle siis, joka katsoi heitä kohotetuin kulmakarvoin. Hän oli läpimärkä ja hänen kenkänsä olivat täynnä kuraa ja mutaa, samoin kuin hänen takkinsa selkämyskin. Aivan kuin hän olisi maannut mutalammikossa. Märkänä hänen hopeanhohtoiset hiuksensa olivat lähes valkoiset, värittömän oloiset ei-minkään-väriset. Hänen silmänsä muuttuivat viiruiksi, kun hän vilkaisi äitiään, sitten Ginnyä ja sitten taas äitiään.

"Hei kulta," Narcissa sanoi näyttäen hieman syylliseltä. "Katsoimme tässä vaan vauvakuviasi."

"Vauvakuvia," Draco sanoi tylsällä äänellä ja pudisti päätään. "No, sepäs lisää mukavasti sydämettömyyden kirsikan tänään kertyneen epätoivon jäätelöannokseni päälle. Nyt jos sallinette, menen tästä etsimään vähän kuivia vaatteita."

"Voi kulta," Narcissa henkäisi kun poika kääntyi ja käveli pois. Sitten hän vilkaisi sivuttain Ginnyä. "Mene," hän sanoi lempeästi. "Mene hänen peräänsä." Narcissa hymyili. "Parempi sinä kuin minä."

Ginnyä ei tarvinnut kahdesti käskeä. Hän nousi nopeasti jaloilleen ja juoksi ulos huoneesta saaden Dracon kiinni portaiden kohdalla.

"Malfoy," hän huusi. "Odota vähän."

Draco pysähtyi portaiden juureen, kääntyi ja katsoi Ginnyä. "Mitä?" hän sanoi melko epämiellyttävästi. "Haluatko, että menen maahan, jotta voit potkia kylkiluitani taas?"

Ginny pudisti päätään. "Olet vähän jäljessä asioista," hän sanoi lempeästi ja astui ensimmäiselle portaalle Dracon kanssa. Yllättävää, että Draco oli niin läpimärkä, Ginny ajatteli - ei ulkona nyt niin lujaa satanut. Hän oli varmasti seissyt siellä hyvin kauan. Ginny avasi suunsa sanoakseen jotain tyyliin miksei Dracolla ollut tarpeeksi järkeä tulla sisään sieltä sateesta, mutta sulki suunsa sitten nopeasti nähdessään pojan kasvoilla olevan ilmeen. "Hetkinen," Ginny sanoi kurottautuen lanteilleen kiedottua neuletakkia kohti. Hän avasi hihojen solmun ja alkoi kuivaamaan Dracon kasvoja ja hiuksia paidallaan sisarellisesti. Draco katsoi Ginnyä viistoon hetken ajan, mutta suvaitsi tytön eleet melko armollisesti. "Missä olet muuten ollut?" Ginny kysyi.

"Vähän jokapuolella," Draco vastasi.

"Et näytä kovin iloiselta," Ginny sanoi.

"En olekaan," Draco sanoi. "Olen läpimärkä, minun on kylmä, minulla on mutaa paitani sisällä ja olen melko varma, että jokin hyvin inhottava tyyppi haluaa tappaa minut."

Ginnyn silmät suurenivat. "Mitä ajattelit tehdä?" hän sanoi.

"Kuolla, luultavasti," Draco vastasi näyttäen mietteliäältä. "Ehkä seuraavien parin päivän aikana, mitä todennäköisemmin. Tai no, onhan tässä jo enemmän varoitusaikaa kuin useimmilla ihmisillä. Yleensä se on vaan: 'Hei varo tuota bussia!' 'Mitä bussia?' 'Splat'."

"Tuo ei ole hauskaa!"

"Ai, kyllä minusta vaan."

"No, minusta ei. Päinvastoin kuin mitä varmaan luulet, minä en halua että kuolet."

Draco kohotti kulmakarvaansa Ginnylle.

"Hermione kertoi meille," Ginny sanoi. "Lemmenjuomasta."

"Miksi?"

Ginny yllättyi pojan kiivaudesta. "Harry kuuli vahingossa kun puhuimme," hän sanoi. "Luulen, ettei Hermionella ollut oikein muita vaihtoehtoja."

"Harry," Draco sanoi puristaen kämmeniään otsaansa vasten aivan kuin hänellä olisi ollut suunnaton päänsärky. "Ja kaikki muutkin? Sirius?" hän lisäsi kuulostaen kaihoisalta.

"No, me kaikki. Mutta tiedämme, ettei se ollut sinun vikasi-"

"Mitä veljesi sanoi?"

Ginnyn ilme valahti.

"Niin vähän ajattelinkin," Draco sanoi. "Ja Harry?"

Ginny puri huultaan. "Hän ei ole-"

"Ei ole valmiina sitoutumaan hellään ystävyyteen allekirjoittaneen kanssa, luulisin?" Draco sanoi kepeästi. "Ellei sitoutuminen sitten tarkoita jotain mihin liittyy tuubillinen superliimaa ja vesikauhuinen hamsteri?"

"Hän ei oikeastaan ole-" Ginny aloitti, mutta lopetti lauseensa sitten kesken pudistaen päätään. "Puhu hänen kanssaan itse," Ginny sanoi. "Luulen, että he ovat kirjastossa."

"Selvä," Draco sanoi liikkumatta minnekään. "Sen teen."

"Olen pahoillani, että potkaisin sinua," Ginny sanoi nopeasti. "En tiennyt lemmenjuomasta ja luulin, että-"

Draco räpäytti silmiään yllätyksestä. Ginny pystyi tuntemaan Dracon olkapäällä levänneen kätensä kautta kuinka poika tärisi hieman kylmästä. "Olet pahoillasi?" Draco sanoi. "Vai olet pahoillasi puolestani?"

Kun Ginny ei vastannut mitään, Draco kallisti päätään katsoakseen tyttöä silmiin. Ginny perääntyi taaksepäin tuntiessaan olonsa kiusaantuneeksi, mutta Draco otti kiinni hänen vasemmasta kädestään - siitä mikä ei pitänyt kiinni neuletakin hihasta - ja nosti sen ylös sipaisten sillä huuliaan niin nopeasti ja kevyesti, että jos Ginny olisi räpäyttänyt silmiään, kohtaus olisi kiitänyt hänen ohitseen kuin salama.

"Kiitti," Draco sanoi pudottaen tytön käden otteestaan ja kääntyen pois päin.

"Mistä?" Ginny tuijotti pojan perään ihmeissään, kun hän käveli ylös portaita. "Kiitti mistä?"

Mutta Draco oli jo liian kaukana kuullakseen.

***

"Draco ei koskaan tekisi niin," Hermione sanoi lopullisesti.

Ron pyörähti ympäri ja katsoi Hermionea. "Oliko tuo joku vitsi?" hän vaati terävästi. "Puhumme tässä nyt Malfoysta. Hän tekisi niin aivan varmasti. Hän on rakennettu tekemään niin. Hän on tee-niin-kundi!"

Sirius keskeytti. "Olen samaa mieltä Hermionen kanssa," hän sanoi. "Draco ei tekisi niin. Hän on aivan liian ylpeä sellaiseen. Lisätty rakkaus ei ole sellaista, josta hän olisi kiinnostunut."

"Ei ehkä normaalioloissa," Lupin sanoi näytteän synkältä. "Mutta kuten kerroin hänelle: miekka on elävä ja sillä on oma vahingoniloinen älykkyytensä. Liiallinen läheisyys miekan kanssa saattaa vääristää kantajan mielen ja persoonallisuuden ja saattaa hänet tekemään asioita, joita hän ei yleensä tekisi. Se tekee hänestä vaarallisen.. itselleen ja kaikille, jotka ovat hänen lähellään."

Hermione pudisti päätään. "Tämä ei ole vain jotain ala-arvoista ilkeyttä, josta puhumme," hän sanoi hiljaa. "Draco ei koskaan saattaisi meitä vaaraan ja oikeasti uskon niin."

"Sori Herm," Ron sanoi karkeasti. "Mutta koska olet rakastunut siihen kundiin, et ole kaikkein objektiivisin silminnäkijä tässä. Ei se ole sinun vikasi, mutta niin asia vain on."

Hermione horjahti ja oli hiljaa näyttäen raivoisalta.

"Itseasiassa," Ron lisäsi silmissään kimaltavaa tummuutta, "mitä jos Malfoy teki jonkinlaisen - jonkin vaihtokaupan Luihuisen kanssa? Jos hän liittoutui hänen kanssaan, tarjosi hänelle jotain ja vastapalkkioksi hän sai Hermionen. Hermione ei koskaan saisi tietää. On ihan järkeenkäypää, että Luihuinen olisi tarjonnut Malfoylle jotain sen kaltaista - Malfoy ei olisi kiinnostunut rahasta tai maagisista voimista, mutta tämä olisi jotain, mitä hän ei voisi mitenkään itse saada. Luihuisella on varmaan oma pieni paholaisarmeijansa, jonka joukoista hän lähetti yhden kotikäynnille Malfoyn luokse, mutta hänen sijastaan paholainen törmäsikin minuun ja Harryyn..."

Hermione näytti järkyttyneen Harryn mielestä epätoivoiselta Lupinin ja Siriuksen synkkien katseiden takana. "Harry," Hermione sanoi ja hänen äänensä kuullessaan Harry hätkähti hieman ja kääntyi kohti tyttlä. "Ethän sinä usko tähän kaikkeen, ethän?"

"En tiedä," Harry sanoi hitaasti. "En tiedä mitä uskoa-"

"Ehkä sinun pitäisi kysyä minulta," matala, kylmä ääni ovensuusta sanoi. "Tai ehkä et halua tietää mitä tee-niin-kundi haluaisi sanoa puolustuksekseen?"

Se oli Draco.

Hän seisoi ovensuussa nojaten karmiin hyvin rennon näköisenä - mutta Hermione pystyi kertomaan pojan olkapäiden kiemuraisesta jännityksestä, että hän oli todellisuudessa kaikkea muuta kuin rentoutunut.

Harry laski kätensä ja katsoi kohti Dracoa. Hän sanoi, "Kuinka kauan olet seissyt siinä Malfoy?"

"Tarpeeksi kauan," Draco sanoi sivumennen. "Saatan olla kylmäverinen paahtiksenpala, mutta minulla on virheetön ajoitus."

"Draco -" Hermione aloitti ottaen askeleen eteenpäin.

Ron otti kiinni tytön käsivarresta. "Kuunnellaan mitä hänellä on sanottavana puolustuksekseen, Hermione," Ron sanoi.

Kaikki huoneessaolijat käänsivät katseensa kohti Dracoa. Poika ei liikkunut, eikä vaihtanut ilmettään, mutta hänen hopeiset silmänsä kipinöivät vihaisia välkkeitä. "Minulla ei ole mitään sanottavaa," hän ärähti. "Paitsi että jos luulette, että myisin sieluni tämän vuoksi, teillä on vielä vähemmän mielikuvitusta kuin luulin."

"Siihenkin tarvitaan jo mielikuvitusta, että pystyy ajattelemaan, että sinulla olisi sielu Malfoy," Ron sanoi.

Hetken ajan Draco näytti lähes siltä niin kuin hän olisi alkanut nauraa. "Olisit yllättynyt," hän sanoi.

"Draco," Sirius sanoi matalalla äänellä nojaten työpöydällä eteenpäin. "Sinun on kerrottava meille mitä on tapahtunut. Harry kertoi meille asioita, jotka ovat hyvin häiritseviä, ja meidän on saatava tietää oletko-"

"Et ole isäni," Draco sanoi jäätävällä äänellä mulkaisten Siriusta. "Minun ei ole pakko kertoa sinulle yhtään mitään. Mitä edes luulette, että teidän on tiedettävä? Että en ole vaarallinen? No, sitä minä en voi teille luvata. Varsinkaan jos-"

"Kukaan ei luule, että olet myynyt sielusi," Lupin keskeytti lähestyen Dracoa varovasti työpöydän takaa, aivan kuin poika olisi ollut tikittävä aikapommi. "Ylireagoit. Pelkäämme vain, ettet-"

"Pää kiinni ihmissusi," Draco sanoi tasaisesti. "Äläkä tule yhtään lähemmäs."

Hermione näki uppoavalla sydämellä, että Draco oli hyvin vihainen. Hän ei ollut aivan varma miksi, mutta ei tämä varmastikaan ollut ensimmäinen kerta, jossa Draco joutui puolustamaan kunniaansa. Hermione yritti tehdä katsekontaktia poikaan huoneen halku, mutta Draco ei katsonut häntä, hän katsoi Harrya. Ja Harry katsoi takaisin oudolla, tyhjällä katseella, jota Hermione ei oikein pystynyt tulkitsemaan.

"Malfoy," Harry sanoi lopulta. "Jos sinussa ei todellakaan ole mitään vikana - niin anna meille miekkasi." Hän ojensi kätensä. "Anna se minulle."

Draco otti askeleen taaksepäin. "Haista vittu Potter," hän sanoi ja kääntyi ympäri niin kuin olisi aikonut rynnätä ulos huoneesta. Mutta Lupin - joka liikkui hyvin, hyvin nopeasti tarpeen vaatiessa - onnistui estämään hänen reittinsä.

"Sinä et ole menossa yhtään mihinkään," Lupin sanoi ja kurottautui ottamaan kiinni Dracon käsivarresta.

Draco yritti nykiä kättään pois Lupinin otteesta, kiertyi sivuttain ja lähes iskeytyi miestä vasten niin tehdessään.

Lupin huudahti yhtäkkiä aivan kuin olisi ollut suunnattoman kivun vallassa - hän kaatui taaksepäin, horjui ja laskeutui maahan.

Draco peräänty pois päin hyvin kalpeana pitäen kiinni kädestään tuojottaen suurin silmin kasvoillaan ilme, joka olisi voinut kuvata yllättyneisyyttä, tai kauhua, tai syyllisyyttä.

"Malfoy---!" Harry sanoi.

Draco kääntyi ja juoksi ulos huoneesta vaivautumatta edes läimäisemään ovea kiinni perässään.

Sirius, joka oli pudottautunut polvilleen Lupinin viereen maahan katsoi nopeasti kohti Ronia, Harrya ja Hermionea. "Menkää hänen peräänsä!" hän huusi.

Heille ei tarvinnut kertoa kahdesti. Kaikki kolme ampaisivat ulos kirjastosta kohti käytävää.

Mikä oli täysin tyhjä.

Harry katsoi nopeasti kohti tyhjää käytävähallia, sanoi: "Mennään eri teitä. Menkää te tuohon suuntaan," ja syöksyi oikealle. Hermione ja Ron juoksivat vasemmalle, mutta erkanivat toisistaan käytävän päässä. Ron juoksi alas portaita ja Hermione kääntyi vasemmalle -- ennen kuin hän yhtäkkiä pysähtyi ja mietti. Mitä minä oikein teen? Olen niin tyhmä!

Ja hän kurottautui kohti kaulassaan roikkuvaa episyklistä riipusta.

***

"Näpit irti Sirius. Olen ihan kunnossa," Lupin sanoi ärsyyntyneenä työntäen ystävänsä käsiä pois samalla kun rämpi irse ylös. Hän nojasi vasten kirjahyllyä pitäen oikeaa kättään tiukasti vasten rintaansa. "Olen kunnossa!" hän toisti ponnekkaasti.

"Mitä tapahtui?" Sirius vaati. "Mitä hän teki sinulle?"

Lupinin silmät suurenivat. "Draco?" Hän ei tehnyt minulle mitään."

"No siltä se kyllä näytti. Sinä tartuit häneen, sitten sinä huusit ja kaaduit maahan. Löikö hän sinua? En kyllä nähnyt, että Draco olisi edes liikkunut."

"Ei, hän ei lyönyt minua. Ei hän edes koskenut minuun," Lupin sanoi. "Se oli tuo."

Mies osoitti himmeän hopeisena loistavaa esinettä, joka lojui maassa metrin päässä heistä.

"Hänellä oli se varmasti taskussaan," Lupin sanoi mietteliäänä.

Sirius kurtisti kulmiaan. "Mikä se on? Onko se vaarallinen?"

"Ei sinulle," Lupin sanoi. "Nosta se ylös."

Epäilevältä näyttävä Sirius haki kimaltavan esineen ja piti sitä valoa vasten. Se oli hopeinen riipus, jonka Luihuinen oli heittänyt Dracolle porttiavaimena, vaikkakaan sitä Sirius ei tietenkään tiennyt. Hän katsoi outoa sivuttain käännettyä X-merkkiä, joka oli melkein, mutta ei aivan risti.

Hän käveli takaisin Lupinin luokse, joka istui vieläkin maassa hellien kättään. Sirius polvistui hänen viereensä ojentaen hopeista X:ää Lupinille, mutta mies pudisti päätään. "En voi koskea siihen," hän sanoi.

"Mikset?"

"Se on lykantti," Lupin sanoi. "Vanhaa taikuutta. Suojaa sinua ihmissusia vastaan."

"Ai, minä luulin, että se on krusifiksi," Sirius sanoi. "Krusifiksithan eivät haittaa sinua, eiväthän?"

Lupin näytti loukkaantuneelta. "Olen ihmissusi, en vampyyri," hän tiuskaisi. "Se on lykantti, kuten sanoin. Ei krusifiksi. Kaksi täysin eri asiaa. Hyvin, hyvin vanhaa taikuutta."

"Oudon muotoinen," Sirius sanoi käännellen esinettä käsissään.

"Ei oikeastaan," Lupin sanoi ja hymyili hassua puolihymyä. "Sanotaan vaikka, että kävelisit metsässä keskellä yötä," hän jatkoi. "Yksin. Lähistöllä ei ole ristin sielua, eikä sinulla ole taikasauvaa mukanasi. Sitten susi hyppää pimeydestä suoraan kurkkuusi. Mitä teet?"

Ajattelemattakaan Sirius heitti kädet kaulalleen - yhden kurkkuunsa ja toisen sen yli suojatakseen kasvojaan. Tehden käsillään sivusuuntaisen X-merkin.

"Noniin," Lupin sanoi. "Lykantti. Vanhaa taikuutta. Kuten sanoin."

Sirius räpäytti silmiään ja laski kätensä alas.

"Kysymys kuuluukin," Lupin mietti, "miksi Dracolla on tämänkaltainen esine hallussaan? Ne olivat melko yleisiä tuhat vuotta sitten - kun ihmissusista oli vielä ongelmaa --- mutta nyt-"

Hän jätti lauseensa kesken kun kirjaston ovi avautui. Sirius hyppäsi jaloilleen ja käännähti nopeasti ympäri toivoen selvästikin, että Harry, Hermione ja Ron olisivat onnistuneet löytämään Dracon - mutta ovella oli Narcissa.

Hän oli hyvin kalpea. "Sirius -" hän sanoi epävarmasti. Hän piti käsissään kahta kirjettä - yksi oli sidottu vihreänhopealla nauhalla ja Sirius tiesi välittömästi, että se oli kirje Kalkarokselta. Toisen Narcissa oli jo aukaissut ja hän piteli sitä avoinna tärisevässä oikeassa kädessään. Sirius näki jopa huoneen halki, että se oli hyvin virallisen näköinen asiakirja ja siinä oli mustat reunukset. "Sirius," nainen sanoi taas. "Dumbledore - hän ja Toffee olivat matkalla tänne, kun heitä kohti hyökättiin - ankeuttajat - oi Sirius, olen niin pahoillani..."

***

Draco marssi alas vähänkäytettyjä portaita, joista hän oli melko varma, ettei kukaan muu tiennyt. Hän sukelsi ulos puutarhaan ja juoksi kohti porttia, jossa hän piti luutaansa. Hän oli puolivälissä matkaa - ei juossut, mutta käveli nopeasti - kun hän kuuli askeleita polulta hänen takaansa.

Harry, hän ajatteli. Hän ei tiennyt miksi, mutta jostain syystä hän oli varma, että se oli Harry. Eihän siinä ollut mitään järkeä, eihän. Siis siinä, että Harry tulisi hänen peräänsä - Harryhan tiesi ---

Draco hidasti vauhtiaan kävelyyn. "Niinkuin sanoit Potter," hän sanoi kääntymättä ympäri. "Minä lähden pois. Etkä voi tulla mukaani."

Ilman täytti hetkellinen hiljaisuus ja askeleet hänen takanaan hidastuivat. Sitten hän kuuli äänen sanovan, "Draco. Minä tässä."

Draco pyörähti ympäri ja näki Hermionen ja tunsi jotain, mitä ei olisi koskaan uskonut tuntevansa nähdessään hänet. Mutta siellä se nyt oli.

Pettymys.

Se halkaisi hänen lävitseen kuin kirkas rautaterä ja sai hänen äänensä kuulostamaan karkealta, kun hän puhui. "Sinun ei olisi pitänyt tulla perääni," hän sanoi.

"Minne olet menossa?" Hermione vaati. "Minne luulet pystyväsi pakenemaan?"

"Ajattelin vaan lähinnä 'pois' ja mietin, että täytän loput suunnitelmastani sitten matkalla."

"Ja tämä kaikki kundilta, jonka mielestä Rohkelikot eivät osaa tehdä suunnitelmia?" Hermione laittoi kätensä lanteileen ja tuijotti Dracoa. "Et voi lähteä," hän sanoi. "Tämä on sinun talosi ja sinä kuulut tänne. Mistä muualta uskot löytäväsi ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua?"

"Ehkä en halua apua," Draco sanoi tietäen kuulostavansa lähinnä seitsemänvuotiaalta, mutta hän ei pystynyt pidättelemään itseään.

"Ehkä tuo juuri todistaa, että tarvitset sitä," Hermione sanoi.

"Ja sinähän olet täysin objektiivinen siinä lähdenkö vai jäänkö, vai kuinka?"

"Luoja, kuulostat ihan Ronilta," Hermione sanoi kuulostaen enemmänkin yllättyneeltä kuin arvostelevalta. "En tietenkään ole objektiivinen. Mutta sanoisin näin sinulle vaikken - vaikken olisi rakastunut sinuun."

"Et sinä olekaan rakastunut minuun," Draco näpäytti. "Se on vain loitsu. Loitsu, jonka ansiosta ajattelet, että välität minusta. Mutta et välitä."

Hermione näytti siltä niin kuin poika olisi juuri löynyt häntä. "Älä sano noin. Olen silti vielä ystäväsi."

"Ja siksikö ryntäsit perääni? Ystävyydestä?"

"En ollut ainoa, joka ryntäsi perääsi!" Hermione tiuskaisi. "Kaikki ovat huolissaan -"

"No missä he sitten ovat?"

"Etsimässä sinua!" Hermione huusi. "Mutta he eivät tiedä minne menit, senkin idiootti. Olen ainoa, joka voi löytää sinut, koska minulla on tämä-" Ja Hermione otti esiin episyklisen riipuksen, joka kiikkui kultaketjussaan pitäen sitä heidän välillään. "Tiedän aina missä olet," Hermione sanoi. "En voi vaikuttaa siihen, etkä voi sinäkään."

"Miksi sinun pitäisi pystyä vaikuttamaan?" Draco lähes huusi. "En minäkään pysty! En pysty vaikuttamaan perheeseeni tai elämääni tai kohtalooni, jos minulla edes sellaista on. Enkä pysty vaikuttamaan siihen, että rakastan sinua, vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sinut on luotu tähän maailmaan vaan tuottamaan minulle tuskaa. Tarkoitan, tiedän etten ole mikään mukava henkilö, mutta ajoinko minä hevosrattaallisen nunnia alas jyrkäänteeltä entisessä elämässäni vai mitä oikein tein ansaitakseni tämän kaiken?"

Hermione henkäisi täristen. "Kun saan selville miten tämän loitsun saa pois - jos siihen edes on jonkinlainen vastaloitsu - haluatko, että käytän sitä sinuun? Niin ettet -"

"Niin etten rakastaisi sinua enää?" Draco katsoi tyttöä epäuskoisena. "Luoja, tuo on typerin asia minkä olen koskaan kuullut. Tuo-- tuo ei ole edes sinua," hän sanoi. "Sinä et ole tuollainen. Se juoma muuttaa sinut joksikin muuksi." Draco nauroi epämiellyttävästi. "Ironista vai mitä? Se osa sinua, jota rakastan rakastaa Harrya. Kun taas se toinen osa sinusta, se jota en edes tunne.." Draco katsoi Hermionea ja jokin tytön ilmeessä sai hänen pehmentämään ääntään hieman. "Ei mitään," hän sanoi. "Eihän se ole sinun vikasi."

"Minä vaan ajattelin-"

"Unohda," Draco sanoi, käveli Hermionen luokse ja laski kätensä hänen olkapäilleen. Hermione puri huultaan. Hän tiesi täysin hyvin, että jos Draco suutelisi häntä, hän suutelisi takaisin. Hermione oli aina ollut ylpeä itsekuristaan ja nyt hänellä ei ollut sitä enää - se oli Hermionen mielestä kauheampaa kuin äkillisesti näön tai kuulon menettäminen. Hän vihasi sitä tunnetta ja jotenkin juoman lisäämän rakkauden alla hän pystyi tuntemaan, että hän alkoi vihaamaan Dracoa myös. Sitä mitä Draco teki hänelle.

Draco tuli häntä kohti ja kietoi kätensä hänen ympäri - mutta ei tehnyt elettäkään suudellakseen häntä. Draco vain piti häntä sylissään, piti kasvojaan hänen hiuksissaan ja käsiään nyrkeissä hänen selkänsä takana. Se oli hyvin kiusallinen halaus - ensimmäinen kiusallinen asia, jonka Hermione oli koskaan nähnyt Dracon tekevän. Aivan niin kuin hän ei olisi koskaan halannut ketään aikaisemmin. Tai ehkei hän ollutkaan.

Sillä hetkellä kun Hermione nosti omat kätensä - joko halaamaan tai heivaamaan hänet pois, siitä Hermione ei ollut aivan varma - Dracon kädet työnsivät hänet nopealla liikkeellä pois luotaan. Hermione tunsi yllättävän viiltävän kivun niskassaan, kulta kimalsi hänen silmiensä edessä kun Draco perääntyi hänen luotaan. Hermione näki episyklisen riipuksen kuultavan pojan kädessä. Draco oli napannut sen pois hänen kaulastaan.

"Nyt et pysty enää löytämään minua," Draco sanoi.

"Senkin idiootti," Hermione huudahti ja juoksi kohti Dracoa tarttuen pojan hihaan ja pitäen siitä kiinni tiukasti. Hän kohotti ääntään ja huusi, "Harry! Ron! Olemme täällä! Harry! Kuka tahansa!"

"Hermione pää kiinni," Draco sanoi yrittäessään nykiä itseään irti tytön otteesta, mutta Hermione piti päättäväisesti hänestä kiinni. "Päästä irti."

"En," Hermione sanoi.

Draco katsoi tyttöä. "No siinä tapauksessa olen pahoillani," hän sanoi ja nosti kättään niin, että riipus ja sen ketju roikkuivat hänen sormistaan kun hän ojensi ne Hermionea kohti. "Olen pahoillani Hermione," hän toisti. "Tainnutu!"

Hermione ei edes ehtinyt näyttää yllättyneeltä. Hän vain kaatui taaksepäin ja laskeutui tajuttomana ruohikolle. Draco halusi polvistua hänen viereensä katsomaan, että hän oli varmasti kunnossa, mutta maaperän täytti yllättävä juoksuaslekeiden kumina. Draco katsoi ylös ja näki Ginnyn seisovan keskellä polkua tuijottaen heitä kumpaakin vuorotellen. "Tainnutit hänet?" Ginny sanoi näyttäen totaalisen yllättyneeltä. "Draco, mitä ihmettä---?"

"Oli pakko," Draco sanoi lyhyesti ja alkoi perääntyä kohti seinää tunnustellen kohti luutaansa. Useiden juoksuaskeleiden ääni kantautui hänen korviinsa nyt jo kuuluvana - Harry ja Ron, hän mietti synkkänä kun hänen kätensä löysivät Tulisalaman. Hän suuntasi sen kohti taivasta ja katsoi Ginnyä, joka seisoi Hermionen vieressä märällä nurmikolla.

"Kun hän herää, kerro hänelle -" Draco aloitti, mutta tunsi kurkkunsa kuivuvan nopeasti. Ginny katsoi häntä kuunvalon valaisemilla kasvoillaan tulkitsematon ilme. "Äh, unohda," Draco lopetti lauseensa varovasti. "Mieti jotain siistiä. Ja kerro hänelle, että minä sanoin sen."

Siinä samassa hän potkaisi itsensä ilmaan nojautuen tiukasti vasten Tulisalamaansa vasten, liitäen ylös ja kaikoten kohti yötaivasta.

***

Lucius Malfoyn sellissä oli juuri sen verran valaistusta, että hän pystyi näkemään ympyrän, jonka hän oli piirtänyt lattiaan omalla verellään. He eivät tietenkään antaisi hänelle taikasauvaansa, joten hänen oli pitänyt purra yhden ranteensa suonista auki omilla hampaillaan saadakseen tarvitsemansa. Eikä se ollut lähellekään kamalinta, mitä Lucius Malfoy oli elämänsä aikana joutunut tekemään.

Varovasti liikkuen hän istui keskelle ympyrää laskostaen kaapunsa varovasti ympärilleen. Sitten hän ojensi kätensä eteen pitäen hellästi vasemmassa kädessään poikansa episyklistä riipusta, joka kimalteli kultaisena puolihämärässä. "Kutsumu," hän kuiskasi ja pysähtyi. Muistiko hän vielä, miten tämä tehtiin? Kyllä, kyllä, tottakai hän muisti. "Kutsumu," hän aloitti taas kun kutsumusloitsun sanat tulvivat hänen mieleensä paljon helpommin nyt. Isäntäni, minulla on sinulle jotain...

***