~ Kirjoittanut: Cassandra Claire
~ Suomentanut: Ginny
~ Juonipaljastukset: Kaikista neljästä kirjasta
~ Luokitus: PG-13 (ei suositella alle 13-vuotiaille)
~ Vastuuvapaus: Tämä tarina perustuu JK Rowlingin luomiin hahmoihin ja tilanteisiin, joiden © ja ™ kuuluu mm. seuraaville tahoille: Bloomsbury Books, Scholastic Books, Raincoast Books ja Warner Bros. Inc. Osa suomenkielisistä sanoista on kääntäjä Jaana Kaparin käsialaa ja © kustannusosakeyhtiö Tammi.

Nyt päivänvalo haipuu, saa luvan kaipuu,
se tähti joka kiertää tähteään
kun etsii kirkkautta
ja löytääkin vain öiden ikävää
pimeää
~ A.W. Yrjänä

Draco Sinister
9. luku ~ Neuvottelu

¤ Toinen osa - Jossa Draco ottaa vastaan sarjan vierailijoita

Draco heräsi pitäen silmänsä vielä tiukasti kiinni ja hoippuen unettoman nukkumisen tuomasta shokista. Hän kääntyi ympäri, avasi silmänsä ja näki hämäriä värejä, jotka selkenivät hitaasti kirkkaan keltaiseksi Percyn huoneen seinätapetiksi, ikkunan takaa pilkottavan sinisen taivaan muodostamaksi neliöksi, sängyn vierellä sijaitsevaksi punaiseksi nojatuoliksi ja tuolista erottuvaksi sekoitukseksi mustaa, valkoista ja vihreää, joka aaltoili aste asteelta kirkkaammaksi muuttuen lopulta Harryksi.

Harry istui nojatuolissa leuka käsiensä varassa, toinen jalka sängylle nostettuna. Hän näytti kovin hereilläolevalta ja hirvittävän iloiselta ja hänen sylissään kimalsi kirkkaasti ikkunasta tulvivassa auringonvalossa hehkuva Luihuisen miekka.

Draco nousi niin nopeasti istumaan, että hänen päässään pyöri. "Potter, mitä luulet tekeväsi?"

Harry katsoi poikaa oudoksuen. "Istun tuolissa. Onko siinä jotain epätavallista?"

"Oletko oikeasti täällä? Siis, oikeasti oikeasti, etkä vain heijasteena?"

Vastaukseksi Harry potkaisi sängynlaitaa. "Jep."

"Onkohan se kovin viisasta ottaen huomioon varsinkin eilisen päivän tapahtumat? Ihme että Sirius edes antaa sinun hengailla kanssani."

"En kertonut kenellekään eilisestä."

"Et kertonut kenellekään? Mitä - mikset?"
"Kaksi asiaa," Harry sanoi nojautuen asettamaan miekan vasten seinää, jossa se kuulsi sopimattomasti vasten Percyn keltaista seinätapettia. "Numero yksi: olet sellaisessa tilassa, ettet pystyisi hyökkäämään minua kohti edes spagetinpalalla, koska se olisi liian painava sinulle. Numero kaksi: et nähnyt viime yönä mitään unta, ethän?"

"En," Draco sanoi katsoen Harrya varovaisesti. "Joten?"
"Joten ehkä lemmenjuoma ei ollut ainoa loitsu, joka särkyi kun kuolit."
"Potter," Draco sanoi epäilevästi. "Tuo nyt oli melko hatara olettamus."

"No annapa kun kysyn sinulta jotain sitten."

"No mitä?"
"Tuntuuko sinusta siltä, että haluaisit tappaa minut juuri nyt?"

"Ööh. No. Itseasiassa ei."

Harry kohautti olkapäitään. "Siinäs näit." Poika kurottautui kohti yöpöytää napaten siitä vesilasin ja tyrkkäsi sen Dracolle.
"Tässä. Juo tämä. Ja lakkaa hankkaamasta vastaan."
Draco nousi ylös ottaakseen vesilasin vastaan ja vilkaisi alas itseään. Hänet oli nähtävästi puettu kastanjanruskeaan pyjamaan. Weasleyn kierrätyskuteita, poika ajatteli synkästi. Kastanjanruskea oli väri joka näytti hänen päällään vain hieman vähemmän turmiolliselta kuin pinkki. "Miten kauan olen muuten nukkunut? Ja kuka päätti että sinun ruma naamataulusi olisi se, jonka näkisin ensimmäiseksi kun herään?"

"Tarkoitat kai kuinka kauan olet ollut tajuttomana?" Harry vastasi. "Suurinpiirtein kuusitoista tuntia. Ja olemme kaikki vahtineet sinua vuorotellen:"

Draco katsoi Harrya syvästi epäillen. "Kuka puki minulle tämän pyjaman?"

"Ron. Ainiin ja hän antoi sinulle myös mukavan vaahtokylvyn. Hän on sinuun nykyään kovasti kiintynyt. Se on oikeastaan aika suloista."

Draco pärskäytti vettä jokapuolelle sänkyään. "Mitä?!"

"Vitsi," Harry sanoi kirkkaasti. "Älä pelkää, Ron vihaa sinua vieläkin sydämensä pohjasta. Ja äitisi puki sinut tuohon pyjamaan. Hän istui kanssasi koko yön ja aamun, mutta hänen oli pakko lähteä ministeriöön aamupäivällä. Hän lähetti sinulle haleja ja suukkoja, joita en tässä kyllä aio henkilökohtaisesti toimittaa."

"Hyvä," Draco sanoi mulkaisten Harrya hyvin synkästi. "Olet ällöttävän pirteä tänä aamuna Potter. Mikä sinuun on tullut?"

Harry nojasi taaksepäin tuolissaan ja virnisti Dracolle. Draco ei ollut nähnyt Harrya niin iloisena moneen viikkoon. Se tuntui hieman epävakaalta. Hän oli tottunut näkemään Harryn, jonka kasvoilta paistoivat joko pysyvät otsarypyt tai pysyvä huolestunut katse. "No Malfoy, itseasiassa tämä johtuu siitä lemmenjuomasta."

Draco tunsi hieman punastuvansa. Hän ojentautui laskemaan vesilasin mäjähtäen takaisin yöpöydälle. "Ai. Niin?"

"Tiesitkö että se on peruuttamaton loitsu, jonka pystyy kumoamaan vain kuolemalla?"

"En. Ja?"
"No, sinä kuolit."

"No niin tein." Draco räpäytti silmiään hämmästyksestä. "Niin tein," hän sanoi taas, yrittäen selvittää mitä mieltä hän oikeastaan oli tästä uudesta edistysaskeleesta.

Harry oli hiirenhiljaa. Hän oli hieman Siriuksen kaltainen siinä mielessä, Draco ajatteli. Hän tiesi milloin tuli puhua ja milloin tuli olla hiljaa.

"Voinko puhua hänelle sitten?" Draco sanoi lopulta.

"Hermionelle? Uh, joo," Harry sanoi vain pienen epäröinnin siivittämänä. "Mikset? Ai," hän kurottautui taakse ja nosti ruskeaan paperiin käärityn paketin yöpöydältä. "Melkein unohdin. Sait pöllöpostia."

"Aijaa? Keneltä?"

"Kalkarokselta," Harry sanoi ojentaen paketin Dracolle aivan niin kuin se olisi ollut laukeamassa oleva aikapommi. "Malfoy, miksi Kalkaros lähettää sinulle parane pian paketteja?"

"Asuin hänen luonaan hetken. Pitkä juttu." Draco repi paketin ympärille kiedottuja nyörejä, mutta hänen sormensa eivät aina tehneet juuri niin kuin hän halusi.

Tässä.

Draco katsahti ylös juuri kun Harry otti jotain taskustaan ja heitti sen hänelle. Poika nappasi esineen refleksinomaisesti. Se oli Siriuksen linkkuveitsi - se, jolla Harry oli tehnyt arven Dracon käteen. Ja samanlaisen omaansa.

Kiitti.

Draco näpäytti veitsen terän esiin ja leikkasi paketin auki. Hänen syliinsä tippui pullo täynnä asfaltinmustaa nestettä ja nätisti taiteltu viesti. Hän heitti viestin pyjamansa rintataskuun, kiersi pullon korkin auki ja kulautti nesteen kurkustaan alas irvistäen vain hieman, kun nyt jo tutuksi tullut mielenvahvistajajuoman maku täytti hänen kurkkunsa.

Harry katsoi häntä niin kuin olisi odottanut, että pojan korvista alkaisi versoilla koppakuoriaisia. "En voi uskoa että juuri joit tuon. Tiesitkö mitä siinä oli? Siinä olisi voinut olla vaikka myrkkyä. Ja asuit Kalkaroksen luona?"

Draco pudotti linkkuveitsen yöpöydälle ja kohautti olkapäitään. "Siinä on meidän eromme Potter - tai no siis, yksi niistä monista eroista välillämme - että Kalkaros pitää minusta. Hän ei koskaan lähettäisi minulle myrkkyä. Ja kyllä, hän antoi minun asua kanssaan hetken. Ainakin noin niin kuin suurinpiirtein. Vähän niin kuin lähdin kertomatta minne olin menossa."

"Nyt en kyllä ymmärrä. Tuo ei ole ollenkaan tapaistasi Malfoy."

"Okei, nyt voit taas jarruttaa sitä syyllistämisjunaa hieman. Sain kuulla siitä jo tarpeeksi Siriukselta. Hei, olen vieläkin sitä mieltä että tein ihan oikein."

"Teit oikein? Malfoy, sinä kuolit. Luulen että sanat 'minähän sanoin niin' ovat vain pikkiriikkisen liioiteltuja tähän tilanteeseen."

"Ha ha. Tosi hauskaa."

"Minä vain ajattelin että me olimme -"

"Mitä? Ystäviä? Me emme ole ystäviä."

"Meinasin kyllä sanoa 'tässä liemessä yhdessä' mutta okei, ihan miten vain haluat."

Draco räpäytti silmiään Harrylle. Johtuiko se vain hänen mielikuvituksestaan, vai näyttikö Harry hieman siltä niin kuin hänen tunteitaan olisi loukattu? Mitä siitä sitten? hän ajatteli itsekseen ja sitten paljon katuvaisemmin; tai no...

"Emme voi olla missään yhdessä," hän huomautti paljon vähemmän ristiriitaisemmin. "Ensimmäisen kerran kun näin sinut eilen puukotin sinua. Luulen, että se estää meidän välillemme kasvavan minkäänlaista Batmanin ja Robinin kaltaista suhdetta."

"Hei Malfoy, pointtini ei ollutkaan se, että sinun olisi tullut hengailla niin kauan maisemissa että olisit ehtinyt tyydyttää tappohalusi minua kohtaan. Pointtini oli se, että sinun olisi pitänyt kertoa meille pienestä suunnitelmastasi. Luuletko, että Sirius olisi estänyt sinua hakemasta apua Kalkarokselta? Hän olisi kirjoittanut hänelle vaikka pöllöpostia puolestasi, käyttänyt kaikkia ministeriön kytköksiään, Lupin olisi voinut antaa sinulle mielenvahvuusloitsuja..."

"Tai sitten he olisivat lukinneet minut kahlittuna vankityrmään erilaisten kidutusvälineiden kera." Niin kuin isäni olisi tehnyt.

"Sinä et sitten tiedä keneen voi luottaa, ethän?"

"En luota itseeni," Draco sanoi lyhyesti. "Siinä koko pointti."

"No, minä ainakin luotan sinuun," Harry sanoi, rypisti otsaansa ja näytti siltä niin kuin olisi juuri ollut lisäämässä sanat: "joten siinä" perään, mutta hillitsi itsensä.

"Ja se onkin typerästi tehty," Draco sanoi tylysti.

"En minä ole se, joka tekee typeriä asioita. Se on sinun osaamisaluettasi."

Draco risti kätensä rinnalleen ja mulkaisi Harrya. "Minä en tee typeriä asioita."

"Ai et vai? Ensiksi vaatimalla vaadit että saat pitää esineen, jonka varsin hyvin tiesit olevan puhtaimman pahuuden taikakalu. Sitten et kerro kenellekään, että saat miekastasi järjettömiä painajaisia, tai että se käskee sinun tappaa ystäväsi. Sitten haistatat Lupinille pitkät, vaikka hän yrittää vain auttaa sinua, tiuskit Siriukselle ja marssit ulos kartanosta keskellä yötä paholaismiekkasi kanssa ja yrität syöttää itsesi suurelle ja vihaiselle lohikäärmelaumalle. Mitä seuraavaksi ajattelit tehdä? Mennä seisomaan keskelle korkeinta vuorenhuippua ukkosmyrskyn aikana päälläsi märkä haarniska huutaen kurkku suorana 'Kaikki maailman jumalat ovat paskiaisia'?"

Draco purskahti nauramaan ja heidän välillään vallinnut spiraalinomaisesti kasvava vihainen jännite katkesi.

Harry hymyili kadehtien.

"Tuo oli itseasiassa aika hauska juttu Potter. Ja minä kun olen aina luullut että sinun huumorintajusi on samalla tasolla kuin kulhon, joka on täynnä mädäntynyttä hirssivelliä."

"Joten myönnät olleesi väärässä."

Draco katsoi Harrya.

Harry katsoi takaisin vakailla, järkkymättömillä vihreillä silmillään.

"Okei," Draco sanoi. "Joskus olen väärässä. Tietystikin," hän lisäsi, "joskus taivas muuttuu oranssiksi ja maailma alkaa pyörimään vastapäivään, mutta tiedäthän..."

"Tulkitsen tuon täydellisenä syyllisyyteen myöntymisenä, johon on lisätty vielä anteeksipyyntö. Noniin, nyt on sinun vuorosi tehdä jotain minulle."

"Aijaa? Mitä?"

"Kerro minulle jotain Kalkaroksesta," Harry sanoi melko yllättäen. "Jotain.. pahaa. Niin että aina kun hän mulkoilee minua taikajuomatunnilla limaisien pienien silmiensä kanssa, voin ajatella itsekseni; 'just niin kaveri, mulkoile sinä siinä vaan, mutta minäpä tiedän että olet oikeasti Kolmen Luudanvarren vakio-biljardihai ja vaadit että kaikki kutsuvat sinua siellä Jimboksi.'"

Draco purskahti taas nauramaan. "Potter! Kuulostat ihan minulta!"

"En ollenkaan. Kamaan Malfoy, kerro jotain. Olit hänen asunnossaan. Tiedät varmasti jotain. Kiduttaako hän pieniä eläimiä? Pitääkö hän professori McGarmiwan kuvia tyynynsä alla? Pukeutuuko hän naiseksi kun kukaan ei ole katsomassa?"
Draco virnisti. "Kalkaros? Transvestiitti? Niillä lanteilla?"

"Kamaan Malfoy, on pakko olla jotain."

"No," Draco myöntyi, "kuulin kuinka hän lauloi 'Tahdon sulle olla hyvin hellä' suihkussa."

"Et ole tosissasi."
"Se kuulosti itseasiassa aika hyvältä. Hän pääsi aika korkealle ja kaikkea."

Harry kurtisti kulmiaan. "En oikeastaan tarkoittanut ihan tuollaista paljastusta."

"En ole varma pystynkö parempaan."

"Keksi jotain," Harry ehdotti.

Draco katsoi häntä synkästi.

"Ai niin. Sinä et valehtele. Oletko aina ollut sellainen vai onko tämä vain osa tätä koko Uusi ja Parempi Draco Malfoy juttua?"

Draco venytteli ja kurottautui kohti uutta tyynyä. "Älä huoli Potter," hän sanoi tunkien tyynyn päänsä taakse. "En ehkä valehtele, mutta olen silti kaikkien muiden syntien suuri fani: kateus, seksi, luja musiikki... valehtelun voi jättää pois kun on näin paljon muita virikkeitä."

"Miksi sinä saat aina kaikki hauskimmat synnit?"

"Koska olen hauskansorttinen tyyppi?"

"Jos luulet että-"

Harryn lause jäi kesken kun ovelta kuului koputus. Hän käänsi päätään sivulle ja hymyili. "Hermione," hän julisti. "Taitaa olla hänen vahtivuoronsa."

Draco katsoi poikaa uteliaana. "Mistä tiedät, että se on hän?"

Harry kohautti olkapäitään hieman.

"Tunnet hänen koputuksensa?"

Harryn korvat lehahtivat pinkeiksi ja hän mulkaisi Dracoa uhittelevasti. "Älä yhtään yritä väittää ettetkö sinä muka tuntisi."

Ennen kuin Draco pystyi vastaamaan, ovi avautui ja Hermione tuli sisään. Hän katsoi ensin Harrya, katsahti sitten hänen taaksensa ja hymyili epäröiden. "Ai, olet hereillä. Miten voit?"
Draco hymyili enkelimäisesti. "Voin hyvin."

Hän näyttää tosi suloiselta, Draco ajatteli miedosti kohti Harrya. Ja tuo hame. Hyvin lyhyt. En voi uskoa, että annat hänen pukeutua noin.

Harry äännähti tukehtuvan kuuloisesti. Hermione katsoi häntä yllättyneenä. "Harry, mitä?"

Harry viittoi käsillään Hermionen suuntaan. "Ei mitään. Hengitin vain pölyä tai jotain."

Vedä sanasi takaisin Malfoy.

Hermione hymyili vieläkin Dracolle. "Koska olet herännyt?"

"Muutama minuutti sitten," poika vastasi samalla liiallisesti haukotellen. Katso miten hän hymyilee minulle. Hän taitaa tosissaan tykätä minusta. No okei, ei ehkä ihan sillä samalla kunnes-kuolema-meidät-erottaa tavalla mikä teillä kahdella on meneillään, mutta sellaisella raa'alla eläimellisellä vetovoimalla. Katso, hän riisuu minua katseellaan.

Hän ei todellakaan riisu sinua katseellaan.

Hermione oli huolissaan. "Harry, oletko kunnossa? Näytät siltä niin kuin sinulla olisi paha päänsärky."

Draco näytti olevan lievästi utelias. Oletko taas käyttänyt vanhaa päänsärky-kikkaa lähiaikoina?

Harry äännähti taas kuristavan oloisesti. Pää kiinni Malfoy, tai täällä tapahtuu onnettomuuksia.

Minkälaisia onnettomuuksia?

Sellaisia, joihin sisältyy minä, sinä ja neljäkymmentäkiloinen takorautavasara. Täältä kerätään pieniä Malfoyn palasia matosta vielä vuosienkin jälkeen.

"Ahem," Hermione köhäisi kärsimättömästi. "Miksi te kaksi vain istutte ja tuijotatte toisianne? Olenko kenties keskeyttänyt jotain?"

"Mitä?" Harry käännähti ja räpäytti silmiään. "Ai. Ei. Kaikki on kunnossa."

Draco tuhahti hänen takanaan. Häivy siitä Potter ja jätä meidät rauhaan hetkeksi jooko?

En todellakaan.

Dracon vastaus oli valittavan oloinen. Mutta lupasit...

Harry käännähti ympäri, mutta pysähtyi ja katsoi syyllisen oloisena Hermionea, joka tuijotti heitä kumpaakin vihaisesti. "Oletteko jo lopettaneet outona olemisen?" hän sanoi tiukasti. "Koska Ron sanoi, että hän haluaisi puhua kanssasi Harry."

Harry nousi ylös vastahakoisesti, käveli halki huoneen, pysähtyi Hermionen kohdalla ja ilman varoitusta nappasi kiinni tytön harteilta ja suuteli häntä. Eikä mitenkään huolettomasti, vaan niin kiihkeästi, että se suudelma olisi voinut sulattaa järeää rautaakin. Kun hän irrotti otteensa, Hermione horjahti vasten takanaan olevaa seinää ja katsoi poikaystäväänsä suurin silmin. "Harry?"

Harry katsoi Hermionea syyttömänä. "Niin?"

Hermione kaappasi kiinni pojan kädestä ja veti tämän luokseen puhuen hiljaa hänen korvaansa. "Eihän sinulla ole mitään, ööh, ongelmaa siinä jos puhun Dracon kanssa kahden, eihän?"

Harry mulkaisi kohti Dracoa, joka oli nostanut vesilasin yöpöydältä ja tutkaili sitä nyt suurella mielenkiinnolla. "Ai," Harry sanoi. "Ei. Ei siinä mitään. Te kaksi voitte jutella ihan... rauhassa."

Hermione suuteli Harrya poskelle. "Rakastan sinua."

Poika suuteli takaisin ja siinä sekavassa mielentilassa onnistui asettaa suudelman tytön nenänpäähän posken sijasta. "Ja minä rakastan sinua. Nähdään myöhemmin," hän lisäsi kääntyen ja heilauttaen kättään Dracolle. Koske häneen edes kerran Malfoy ja saat pitää sisuskalujasi silinterihattuna loppuelämäsi ajan.

"Nähdään Potter," Draco heilautti kättään. Ja jos et löydä meitä kun tulet takaisin, olemme luultavasti kylpyammeessa pelaamassa saippuanpiilotusta.

Harry sysäsi päänsä vielä ovenraosta ennen kuin se ehti sulkeutua. Muistuta minua vielä kerran miksi pelastin henkesi?

Koska olet yksi hyvistä tyypeistä.

Sehän nähdään.

***

Kuka se sitten olikaan, joka oli ristinyt kadun 'muistojen kujaksi' oli täydellinen vatipää, Sirius mietti katsellessaan ympärilleen. Sanasta kuja tuli yleensä lähinnä mieleen nätti maalaistie kukkasineen, sinisine taivaineen ja lirkuttavine lintuineen. Ehkä muistojen kuja näyttikin siltä joskus, jos satuit sinne oikeaan aikaan. Siriuksen kohdalla kuja oli kuitenkin pikimusta rosoisin kivin päällystetty tie, jota reunustivat ilkeännäköiset piikkikasvit ja jonka laidoille nousivat hänen ystäviensä hautakivet.

Sirius kääntyi hitaasti ympäri. Irvetan sellissä numero 771 oli kylmää ja mies sai aikaan sumean huurrepilven hengittäessään ulos. Siitä oli vuosia kun hän viimeksi oli ollut siellä. Yleensä normaalit tilillepanot ja -otot hoidettiin pöllöpostilla ja itse Irvetaan oli harvoin tarve tulla henkilökohtaisesti käymään. Eikä Siriuksella sitäpaitsi ollut mitään tarvettakaan nähdä edellisen elämänsä jäänteitä.

Yhdessä kulmassa oli hänen moottoripyöränsä, joka kiilsi edelleen täydellisenä kiitos ruostumattomuusloitsujen. Siellä majailivat myös matka-arkut, joissa olivat kaikki hänen vanhat vaatteensa, koulukirjansa, valokuva-albuminsa ja aurorin todistuksensa. Sellissä oli myös paljon kultaa. Ministeriön oli maksettava Siriukselle paljon syyttömyysrahoja, kun hänen Azkabanin tuomionsa oli osoittautunut vääräksi. Tuhat kaljuunaa jokaiselta vuodelta, jonka hän oli joutunut viettää vankilassa. Melko paljon rahaa. Sirius ei juurikaan ollut koskenut niihin.

Hän käveli sellin kulmaan ja polvistui alas erinäisten kirjojen ja papereiden keskelle. Kesti hetken, kun hän selasi ne läpi löytääkseen etsimänsä.

Kirja. Hyvin paksu, nahkakantinen, jossa oli hopeinen kanta. Numerologiatieteen murteelliset tulkintatavat ja tutkimustulokset, kirjoittanut Taru Lothimeth.

Sirius sulki silmänsä ja kuuli Jamesin äänen, terävänä ja huvittuneena, kertoen hänelle kuinka se oli kaikkein epämääräisin kirjan nimi, jonka hän oli pystynyt keksimään.

Mies avasi silmänsä, huokaisi ja painoi peukalonsa kovaa kirjailijan sukunimen L-kirjainta vasten.

-pop-

Kirjan kannet revähtivät auki paljastaen onton sisälmyksen. Se oli ollut Kelmien Kartan piilopaikka, ennen takavarikointiaan. Nyt se sisälsi jotain aivan muuta.

Siriuksen silmät suurenivat. "James," hän kuiskasi henkäisten samalla suustaan pieniä valkoisia hönkäyksiä. "Mitä ihmettä ajattelit hänen tekevän tällä?"

***

Heti kun Harry lähti sulkien ovaen perässään, outo hiljaisuus laskeutui Dracon ja Hermionen välille. Hermione tuijotti lattiaa. Draco katsoi ulos ikkunasta.

Lopulta Draco huokaisi. "Heippa," hän sanoi.

Hermione selvitti kurkkuaan. "Ja heippa vaan sinullekin," hän vastasi ja epäröi.

Draco puoliksi istui sängyllä. Peitot olivat tippuneet hänen päältään ja vaikkakin hänellä oli yllään liian suuri typerä pyjama ja vaikkakin hänen hiuksensa olivat sekaisin kuin platinanvaalealla Harrylla konsanaan (huomaamattaan Hermionen mielen täytti yllättävä kuva blondatusta Harrysta ja hän melkein kiljui), hän oli silti onnistunut säilyttämään oudon oloisen arvokkuuden. "Voit tulla lähemmäs," hän sanoi. "Hukuin, ei se ole mitään tarttuvaa."

Hermione yritti hymyillä hänelle. "En tiennyt haluatko minun tulevan lähemmäs," hän sanoi ja käveli alas istumaan tuolille, jota Harry hetki sitten asutti.

Draco pudisti päätään. "En ole vihainen sinulle, jos sitä tarkoitat."

"Ajattelin, että voisit olla," tyttö aloitti, mutta epäröi sitten. Melkein alitajuntaisesti hän kurottautui kohti hopeista lykanttia, joka riippui hänen kaulastaan ja kosketti sitä. Jotenkin hän oli huomannut, että se antoi hänelle voimaa. "Koska olin todella inhottava sinua kohtaan ja olen niin pahoillani. En tiedä mitä sanoa, muuta kuin että se en ollut oikeasti minä. En olisi koskaan kohdellut sinua niin, jos olisin ollut täysissä järjissäni. En koskaan olisi pakottanut sinua valehtelemaan."

"No, onnistuin välttämään valehtelemisen olemalla vain puhelematta liikoja," Draco sanoi ja hänen suupielensä venyivät pieneen hymyyn.

"Sinut tuntien se taisi olla melkein yhtä paha asia." Hermione hymyili takaisin.

"Se oli ihan okei. Ymmärrän miksi teit sen," Draco vastasi lyhyesti ja hänen hymynsä hälveni. "Jokatapauksessa, se on ohi nyt."

Hermione tunsi vaivautuneisuutta pojan äänessä. "No," hän sanoi niin kepeästi kuin vain pystyi, "ainakin nyt voimme olla taas ystäviä."

"Ei," Draco vastasi katsomatta Hermionea päinkään. "Emme voi olla enää ystäviä Hermione."

Tyttö päästi irti lykanttiriipuksestaan yllätyksestä. "Mitä? Miksemme?"

"Koska sanon niin."
"Tuo ei ole mikään vastaus."

Draco huokaisi. "Koska joku joskus sanoi minulle, että kaikilla asioilla on luontainen tasapaino. Ja tämä -" hän heilautti kättään osoittaakseen heidän välillään olevaa tilaa - "sinä ja minä, mitä me sitten olemmekaan, se häiritsee tasapainoa."

"Mitä? Ei! Tuo nyt ei ole ollenkaan järkevää Draco. Tiedät ettei se ole."

"On se järkevää minulle."

Hermione puri huultaan. "Rakastan sinua," hän sanoi äänellä, joka horjui. "Olen sanonut sen sinulle ennekin. Ehkä en samanlaisesti, kuin mitä rakastan Harrya, mutta minä rakastan sinua. Tiedätkö mitä minulle tapahtui kun luulin että olit kuollut? Tiedätkö miltä minusta tuntui? Ihan niin kuin osa minusta olisi kuollut. Aivan niin kuin olisin menettänyt käden tai jalan tai -"

"Hermione." Draco oli heittänyt peiton taas takaisin päälleen ja liu'uttautunut sängyn laidalle niin, että hän oli kasvotusten tytön kanssa. "Etkö ymmärrä, että juuri tuota tarkoitan?"

Hermione pudisti päätään. "Ei, en ymmärrä."

Draco kurottautui eteenpäin juuri samaan aikaan kuin Hermione. Heidän kätensä kohtasivat ja Hermione tarrautui lujasti pojan käteen yrittäen olla irvistämättä sen kylmyydelle.

"Meitä sitoo jokin yhteen," Draco sanoi. "Aivan niin kuin minut on sidottu miekkaan, aivan kuin isäni oli sidottu ihoonsa leimattuun Pimeyden Piirtoon. Muistatko mitä Luihuinen sanoi minulle, kun hän näki sinut kanssani? Hän oli mielissään. Hän oli iloinen. Koska hän ymmärsi että tämä sidos, tämä yhteys, mikä tahansa meidän välillä sitten onkaan, se toimii."

"Mitä siitä sitten vaikka välillämme onkin sidos? Ei sen tarvitse välttämättä tarkoittaa jotain pahaa."

Draco epäröi. "Joka yö näen-"

"Painajaisia. Tiedän-"

"Niin, painajaisia. Sinusta. Tai no muistakin asioista, mutta sinä olet niissä aina mukana. Ja tiedän, etteivät ne välttämättä ole minun uniani, tiedän, että ne saattavat olla.. lähetetty minulle jostain muualta, mutta silti. Joka yö Hermione, joka yö herään ja minusta tuntuu niin kuin joku olisi lyönyt nyrkkinsä läpi rintani ja repinyt sen auki."

Hermionen korvissa soi. Hän tuijotti Dracoa, hänen harmaita silmiään, joiden lyijyn sävyiset reunat sekoittuivat hopeaan värittäen iiriksen kylmän harmailla väreillä. "Mitä minä teen?"

"Mitä?"

"Niissä unissa. Mitä minä teen?"

Draco katsoi häntä selvän vastahakoisesti. "Joskus olemme naimisissa. Tai, ainakin asumme yhdessä ja kaikki on hyvin tavallista ja miellyttävää. Toisinaan minä... satutan sinua, me tappelemme, ja se taas ei ole kovin miellyttävää. Kerran olimme metsästämässä yhdessä. Kaksi yötä sitten näin unta että olin sairas ja sinä tulit tapaamaan minua..."

"Ja sanoin sinulle, ettei kukaan ole lähettänyt minua," Hermione sanoi hitaasti, hänen äänensä laskeutui kohti unenkaltaista tilaa. "Ja sinä kerroit minulle, että annoit käärmeen purra sinua tahallasi."

Draco oli muuttunut hyvin kalpeaksi. "Ja sitten sanoin sinulle, että rakastan sinua."

"Ja minä sanoin, että voisit uhrata minut niin kuin kaiken muunkin."
Draco pudisti päätään. "En sinua. En koskaan." Huoneen täytti hetkeksi täydellinen hiljaisuus. Draco tuijotti Hermionea kasvoillaan sellaisen henkilön ilme, joka katsoo yötaivasta toivoen näkevänsä välähdyksen sammuvasta tähdestä - huvittunut, sekava, toiveikas. Lopulta hän sanoi, "Miten...?"

Hermione kurotti toisenkin kätensä poikaa kohti sulkien kummatkin kädet omiinsa toivoen niiden lämmittävän häntä edes hieman. "Minä näin tuon unen viime yönä," hän sanoi. "Luulin, että se johtui vain siitä kun olin lukenut Tylypahkan perustajanelikosta kertovia kirjoja ja luin kuinka Salazar Luihuista todellakin puri käärme kerran ja hän lähes kuoli. Mutta se tuntui niin aidolta..." hän kumartui kohti Dracoa ja katsoi häntä jännittyneesti. Veri virtasi takaisin pojan kasvoihin.. hänen poskipäilleen ilmestyi muutama villin värinen läikkä, minkä vuoksi hän näytti lähes kuumeiselta. "Draco, sinun on kerrottava minulle kaikki. Kaikki mitä sinulle on tapahtunut. Voin auttaa sinua ratkaisemaan tämän, lupaan sinulle. Vannon. Uskotko minua?"

Draco epäröi. "Kaikki?"

"Kaikki. Unet, kaikki."

"Senkin, jonka näin Brasilian naishuispausjoukkueesta?"

"Okei, ei ehkä sitä kuitenkaan."

***

"Hei Ron, oletko nähnyt Harrya?"

Levottomana ulos ikkunasta tähyillyt Ron vilkaisi siskoaan, joka oli juuri tullut sisään olohuoneeseen kantaen sylissään kenkäparia. Ron kohautti olkapäitään. "Luulen, että hän on puutarhassa Charlien kanssa purkamassa tunteitaan menninkäisten kitkemisen kautta. Mitenniin?"

Ginny istahti lattialle ja alkoi sitomaan kengännauhojaan. "Halusin vaan kysyä, josko olisin voinut lainata sitä hänen linkkuveistään, mutta ei sillä niin väliä. Miksi hän haluaa purkaa tunteitaan?"
Ron osoitti kohti rappukäytävää nyökäten leuallaan kohti yläkertaa. "Draco. Hermione. Puhumassa. Tai jotain," hän sanoi lyhytsanaisesti.

Ginny näytti harmistuneelta. "Ja Harry antoi heidän jäädä kahden? Hänen ei olisi pitänyt tehdä niin."

"Just, ja sinähän olet tässä asiassa täysin objektiivinen. Oikeasti, mutkikkaat rakkauskiemurat tuntuvat asuvan pysyvästi tässä talossa. Et voi olla antamatta ihmisten tehdä asioita Gin. Sinun pitää luottaa heihin."

Ginny näytti siltä niin kuin hän olisi ajatellut sen olevan erityisen hatara perustelu. "En näe mitään syytä siihen."

"Ihmissuhteet perustuvat luottamukseen."

"Eivätkö ne voi vaan perustua yhteisiin mielenkiinnon kohteisiin ja eläimelliseen, fyysiseen vetovoimaan?"

"Yritä vaan suututtaa minua tahallasi, niin minä vain jätän sinut huomioimatta. Mitä noilla kengillä muuten teet?"

"Olen menossa kellariin tekemään vähän tutkimustyötä."

Ron näytti nololta. "Mitä ajattelit tutkia?"

Ginny kohautti olkapäitään. "Sitä mistä isä aina jauhaa. Meidän Puuskupuhin esi-isistä. Tarkoitan, Hermionehan sanoi että Helga Puuskupuh näytti siinä ryijyssä aivan minulta. Ja jos Hermione itse on Korpinkynnen sukua... no, jos meidät jokin sitoo Puuskupuhiin, sen on pakko olla kellarissa. Siellä on mioljoonittain tunneleita ja asioita, joita kukaan ei ole edes viitsinyt vilkaista tuhanteen vuoteen. Muistatko kuinka George löysi sen keihäänkärkijutun ja isä sanoi, että se oli peräisin vähintäänkin toisen maahiskapinan ajalta?"
Ron pudisti päätään. "Kuulostaa vähän kaukaa haetulta Gin, mutta tee niin kuin lystäät."

"Mikset tulisi mukaani? Ei meitä täällä kukaan tarvitse hetkeen aikaan."

Ronia puistatti. "Hämähäkkejä," hän sanoi lyhyesti.

Olohuoneen ovi avautui ja Harry asteli sisään näyttäen epäsiistiltä. Hänen kätensä olivat yltä päältä liassa ja hänen valkoisella t-paidallaan oli mutaa. Hän katsahti kohti Ginnyä ja sitten kohti Ronia. "Mitä te kaksi puuhaatte?"

"Ginny on päättänyt louhia kellarimme," Ron sanoi kohauttaen olkapäitään.

"Ja haluan, että Ron tulee mukaani, mutta hän ei suostu."

"Hän ei voi," Harry korjasi kaapaten Ronia paidan selkämyksestä. "Tarvitsen häntä johonkin muuhun tällä hetkellä."

Ginny ilveili. "Ihan miten vaan," hän sanoi, nykäisi kellarin oven auki ja tallusti kuuluvasti alas rappusia.

Harry katsoi tytön perään ja käänsi sitten ihmettelevän katseensa kohti Ronia. "Ginny on ollut jotenkin... erilainen lähiaikoina. Eikö sinustakin?"
"Ehkä," Ron puolusti. "Harry, tiputat mutapaakkuja paidalleni."

"Oho, sori. Noniin, tule mukaani yläkertaan."

***

"En voi uskoa, että teet muistiinpanoja siitä mitä sinulle kerron."

"No, et voi koskaan tietää milloin näistä on avuksi, ethän?" Hermione vilkaisi Dracoa ja hymyili sivaltaen eksyneen hiuskiehkuran korvansa taakse. "En voi uskoa että puhuit Tylypahkan perustajien kanssa. Henkilökohtaisesti. Olet niin kuin... kahdella jalalla kävelevä historiankirja nyt."

Draco näytti murtuneelta. "Olisin paljon mielummin kahdella jalalla kävelevä pornolehti."

"Historia voi olla hyvinkin seksikäs aine."

"Ja juuri siksi professori Binns tunnetaankin täydellisenä naistennielijänä Kolmessa Luudanvarressa."

"Professori Binns on kuollut Draco."

"Niin olin minäkin eilen."
"Senkin leventelijä." Hermionen leveä hymy sai lauseen kuulostamaan paljon lievemmältä, kuin mitä sen piti olla. Hän pureskeli sulkakynänsä päätä ja tarkkaili Dracoa mietteliäänä. Poika istui sängyllä polvet leukaan vedettyinä ja kädet jalkojen ympäri kiedottuina. Hermione nojasi tuolinsa selkänojaan avoin muistilehtiö jalkojaan vasten nostettuna. "Noniin, olet siis varma että Rowena sanoi sinun tarvitsevan perustajajäsenten jälkeläiset ja heidän avaimensa."

"Jep. Tarkoittaako se sinulle jotain?"

"Ei, ei ainakaan vielä. Tai no ehkä. En tiedä mitkä muut avaimet ovat, mutta luulisin, että lykantti on yksi niistä. Minun pitää vielä lukea loppuun se kirja perustajista ja käsken Siriuksen tuomaan minulle Luihuisen päiväkirjan. Jommassa kummassa on varmasti selitys."

Hermionen kasvojen energiaa ja innostuneisuutta vasten Draco tunsi itsensä järjettömän väsyneeksi. Hän haukotteli ja liukui peittojen alle. "Onko sinun tarkoitus olla kanssani myös silloin kun nukun?"
"Voin olla, jos vain haluat. Vaikkakin luulen, että nyt on Ronin vahtivuoro."

"Ron? Eikö hän pysty laistamaan vahtivuorosta sillä verukkeella, että hän pelasti henkeni?"

Hermione hymyili. "Teoriassa kyllä, mutta ajattelimme, että olisi hyvä idea antaa teidän kahden vähän jutella."
Draco vaikeroi ja veti peiton päänsä yli. "Tämä on järjestetty juttu."

"Ehkä," Hermione sanoi ankarasti. "Mutta jos me kaikki aiomme työskennellä yhdessä niin kuin luulen että meidän tulee, on parasta että tulemme kaikki toimeen keskenämme."

"Mutta jos Weasley ja minä olemme täysin onnellisia vihasuhteessamme."

Hermione katsoi häntä tiukasti. "Ron ei ole sellainen henkilö, joka voisi vihata ketään," hän sanoi. "Hän ei halua vihata sinua, tai ketään muutakaan. Hän on oikeasti kiltein ihminen, jonka sinulla on koskaan kunnia tavata."

Juuri sillä hetkellä Ronin ääni kantautui käytävästä kuuluvana. "Miksi juuri minun täytyy istua sen pahansisuisen kaaliaivon luona?" hän vaati näkymättömältä kumppaniltaan, joka luultavasti oli Harry. "Tiedät että vihaan häntä."

"Hän ei ole pahansisuinen," Harryn ääni sanoi huvittuneena.

"Tai no toisaalta, jos hän on todella sairas, minun vierailuni saattaisi sysätä hänet tuonpuoleiseen."

"Kamaan Ron, etkö halua anteeksipyyntöäsi?"

"Hän ei koskaan tule pyytämään minulta anteeksi!"

"Aivan varmasti tulee."

"Ei varmasti tule."

Hermione pyöräytti silmiään vihaisena. "Voimme kuulla kaiken mitä sanotte senkin palikat!" hän huusi täysillä oven toiselle puolelle.

Hetken hiljaisuus. Ovi aukeni ja Harryn käsi sysäsi Ronin sisään huoneeseen ja heilautti oven pojan perässä kiinni. Punaiset hiukset villissä sekasotkussa Ron mulkaisi Dracoa ja Hermionea kasvoillaan yhtä hermostunut ilme kuin kissalla, joka oli lukittu huoneeseen tuhansien keinutuolien kera. "Mitä?" hän vaati jokseenkin sotaisasti.

Hermione katsoi poikaa levollisesti. "Ron, kukaan ei sanonut mitään."

"Hyvä," Ron sanoi.

Hermione kääntyi kohti Dracoa. "Eikö sinulla ollut jotain sanottavaa Ronille?"

Hetken hiljaisuus. Draco veti syvään henkeä ja sanoi, "Tule tänne Weasley."

Ron hiipi vastahakoisesti halki huoneen kunnes hän seisoi suurinpiirtein metrin päässä Dracon sängynpäädystä.

"Weasley," Draco sanoi näyttäen siltä niin kuin jokainen sana olisi raahattu hänestä ongenkoukulla. "Minä, uh, tiedän etten ole aina ollut kaikkein mukavin heppu ja tiedän, että ihanteellisessa maailmassa et olisi koskaan valinnut minua ystäväkseni, tai minä sinua, jos niikseen tulee. Mutta ottaen huomioon mitä olet hyväkseni tehnyt ja kaiken sen mitä olemme lähiaikoina käyneet läpi, halusin vain sanoa, että ajattelen sinua nykyään niin kuin... niin kuin.. ihmisenä jolle olen joskus sanonut jotain."

Ron tuijotti Dracoa. "Ja tuo oli anteeksipyyntösi?"

Draco onnistui näyttämään nololta. "En voi sille mitään. Malfoyt eivät pyydä anteeksi. Vanhoina hyvinä aikoina isoisäni olisivat vain sahanneet irti yhden raajoistaan ja lähettäneet sen sille ketä sattuivatkaan loukkaamaan, tai tehneet rituaalisen itsemurhan."

"Kuulostaa lupaavalta."

"Ei se minun vikani ole," Draco sanoi kuulostaen loukkaantuneelta. "Minulla nyt vaan sattuu olemaan sellainen luonne."

"Niinkö? Jos minä olisin saanut lahjakseni tuollaisen luonteen, pyytäisin kyllä rahat takaisin."

"Nyt saa RIITTÄÄ!" Hermione raivosi. Hän nousi seisomaan ja mulkoili poikia syvästi harmistuneena. "Olette kummatkin idiootteja," hän sanoi vankasti, napautti muistilehtiönsä kiinni ja hiihti ulos huoneesta.

Ron mulkaisi Dracoa. "Jaahas," hän sanoi. "Sinä olet nyt sitten Poika Joka Kuoli."

Draco näytti tylsistyneeltä. "Mietinkin kuinka kauan menee, ennen kuin joku keksii tuon tylsän vitsin."

Ron pudisti päätään. "Olet todellakin aivan mieletön pälli."

"Mitä, vain koska pelastit henkeni minun täytyy nyt myös nauraa vitseillesi? Taidat odottaa hieman liikoja ottaen huomioon vitsiesi yleisen tason."

Ron heitti kätensä ilmaan. "Tiedätkö mitä Malfoy? En edes välitä. En halua mitään sinulta - en anteeksipyyntöä, en kiitollisuuttasi, en mitään. En pelastanut henkeäsi, koska ajattelin että se olisi mahdollisesti pelastamisen arvoinen. Sinun olisi syytä tietää se."

Huoneen täytti hetken hiljaisuus. Sitten Draco sanoi, "Se ei muuta asioita."

"Mitä asioita?"

"Pelastit henkeni. Malfoyn suvun käytösoppaan säännöissä on pykälä tällaisia tilanteita varten. Olen sinulle elämäni velkaa. Se tarkoittaa sitä, että minun on hengailtava kanssasi kunnes saan tilaisuuden pelastaa sinun henkesi, tai--"

"Sanoinhan jo, en halua-"

"Ei sillä väliä mitä haluat tai et halua. En voi ohittaa käytösoppaan protokollia." Draco heitti jalkansa sängynlaidan yli, testasi niiden kantavuutta ja nousi sitten hitaasti seisomaan. Hän oli hieman lyhyempi kuin Percy, joten hänen oli varottava kompastumasta pitkiin pyjamanlahkeisiinsa. Draco kurottautui kohti yöpöytää, jolle Harry oli jättänyt linkkuveitsensä ja napautti sen auki. Hän heitti veitsen Ronille. "Weasley. Ota koppi."

Ron nappasi veitsen ilmasta ja katsoi poikaa ihmetellen. "Malfoy, mitä...?"

Vastaukseksi Draco alkoi napittaa auki pyjamapaitaansa.

Ron peruutti niin nopein askelin taaksepäin, että hän kompastui matonreunaan ja tömähti istumaan latttialle, mistä hän katsoi Dracoa lautasen kokoisin silmin. "Mitä oikein teet?"

"Hetki vain." Draco hoiti kolmen ylimmän pyjamanpaidan nappien avaamisen tyynesti loppuun ja löyhäsi paidan kaulusta kurkkunsa ympärillä. "Nouse ylös," hän sanoi Ronille.

Ron näytti siltä niin kuin olisi juuri vahingossa kävellyt huoneeseen kesken McGarmiwan kylpyhetken, mutta hän nousi jokatapauksessa haparoiden ylös. "Okei, mutta pidä vaatteet päälläsi Malfoy."

Draco virnisti. "Kaikki on vain osa protokollaa, mutta okei. Jos vain haluat." Hän suoristi selkäänsä, veti olkapäät taakse ja katsoi suoraan Ronia kohti. "Pelastit henkeni," hän sanoi. "Malfoyn suvun käytösoppaan säännön numero 613 mukaan olen sinulle vereni velkaa. Se tarkoittaa sitä, että saat yhden yrityksen minuun tuolla veitsellä."

Ron näytti nyt siltä niin kuin olisi vahingossa kävellyt huoneeseen kesken McGarmiwan ja Kalkaroksen yhteisen kylpyhetken. "Ai niinkö? No, Weasleyn suvun käytösoppaan sääntöä numero 1 lainatakseni: 'en todellakaan, senkin psykopaattinen sekopää.'"

"Kamaan. Yksi yritys. Isosisäni tekivät tätä jatkuvasti. Heitä veitsi minua kohti. Katsotaan pysyykö se. Ei sinun tarvitse välttämättä edes tähdätä mihinkään tärkeisiin hengityselimiin tai mitään. Sen jälkeen kaikki velat väliltämme on selvitetty, enkä enää koskaan vaivaa sinua."

Ron näytti hieman vihreältä. "Mitä jos vaihdettaisiin tämä silpova veitsi vaikka taikasauvaani?"

Draco pudisti päätään. "Sen on oltava verta."

Ron tuijotti häntä. Sitten pienen pieni virne muodostui hänen huuliensa vasempaan nurkkaan. "Onko minun pakko heittää tämä? Enkö voisi vain kävellä luoksesi ja tyrkätä veitsen kurkkusi läpi jos haluan?"

Draco ei räpäyttänyt silmiäänkään. "Jos haluat. Mutta siinä tapauksessa koko eleen huomaavainen tarkoitus jäisi huomioimatta."

"Olet mielisairas," Ron sanoi tylysti. "Tiesit kai?"

"Olen Malfoy."

Ron vilkaisi alas veitseä, huokaisi ja kokeili kahvaa käteensä. "No," hän sanoi. "Jos se kerran on tapana suvussanne..."

Draco tunsi vatsanpohjassaan pienen hermostuneisuuden nykäisyn. Ron näytti pitävän kiinni veitsestä tietynoloinen... tarkoitus silmissään. Eihän hän voinut arvioida Weasleya niin väärin.

Alistetulta näyttävä Ron käänteli veistä ympäri, otti sormenpäillään kiinni terän päästä ja tähtäsi kohti Dracoa.

Dracon vatsa kääntyi ympäri hitaasti mutta varmasti. Eihän...

Ron heitti veitsen.

Se viuhahti Dracon pään ohi monen metrin päästä ja uppoutui takaseinään terä edellä (suoraan keskelle Percyn vanhaa valvojaoppilas-rintamerkkikokoelmaa itseasiassa).

Draco katsoi Ronia.

Ron katsoi takaisin.

"Meni vähän ohi," Ron sanoi.

"No," Draco sanoi lempeästi, "ainakin se oli hyvä yritys."

"Hmm," Ron sanoi mietteliäästi ja raapi korvalehteään. "Voisin ehkä yrittää vielä kerran-"

"Ei."

"Vain ihan-"

"Ei."

"Pelastin henkesi," Ron huomautti ja Draco mietti mahtoiko se olla sittenkään viimeinen kerta.

"Ja sitten heität minua veitsellä! Mikä sinua oikein vaivaa Weasley?"

Ron ei näyttänyt kuulevan häntä. "Malfoy?"

"Mitä?"
"Onko Malfoyn suvun käytösoppaassa oikeasti sääntöä numero 613, jossa sanotaan, että saan heittää sinua veitsellä, vai teitkö sen vain minun vuokseni?"

Draco katsoi takaisin. Ja virnisti. "Nyt kun tarkemmin ajattelen," hän sanoi, "sääntö numero 613 taitaa olla se, jossa proteesiraajoja omaavia Malfoyn suvun jäseniä kehoitetaan olla harrastamasta seksiä vallihaudassa. Hups."

Ron pudisti päätään. "Niin vähän ajattelinkin."

Draco oli kiireinen napittaessaan pyjamapaitaansa kiinni ja yllättyi huomatessaan, kuinka Ron tuijotti häntä utelias ilme kasvoillaan. Ron pysähtyi, veti syvään henkeä ja sanoi: "Hei Malfoy."

"Niin?"

"Pelaatko shakkia?"

"En."

"Haluaisitko oppia?"

***

"En ole aivan varma osaanko auttaa teitä herra Musta." Tohtori Branford katsahti kohti tummunutta selliä ja sitten taas kohti Siriusta. "Tai koiraanne," hän lisäsi hermostuneena.

"Hän ei ole koira."

"Ei niin, luulen että hän taitaa olla ennemminkin susi, eikö vain? Hyvin suuri, ilkeännäköinen susi."

"Hän on tajuton."

"Kuinka onnekasta. Kuulkaa, en ole aivan varma ymmärrsinkö miksi kutsuitte minut tänne."

"Ystäväni Kuuttis Ruususade Pyhän Mungon sairaalasta kertoi minulle, että olette paras pimeyden voimien sairauksien parantaja."

"Aivan," tohtori myönsi. "Olen paras pimeyden voimien sairauksien parantaja. Koskien ihmisiä. Ei eläimiä."

Sirius kiristi hampaitaan. "Hän ei ole eläin. Hän on ihmissusi."

"Hän ei voi olla ihmissusi," tohtori Branford sanoi ihailtavan arvokkaasti, ottaen huomioon kuinka Sirius mulkoili häntä tuhkahduttavalla julmuudella. "Nyt on päivä."

"Tiedän sen. Siksi kutsuinkin teidät tänne. Hänen olisi pitänyt vaihtua takaisin, mutta hän on vieläkin suden muodossa."

"En ole mikään eläinlääkäri herra Musta. Olen lääkintävelho. Eikö aurori--"

"Mitä auroreihin tulee, minä olen aurori ja voin kertoa tässä samantien, että aurorikoulusta ei ole tähän mitään apua. He haluaisivat vain viedä hänet laboratorioonsa ja tehdä tutkimuksia."

"Vain koska hän on ihmissusi?"
"Ei, vaan koska nyt on päiväsaika ja hän on vieläkin susi. Koska hän kärsii jostain, jota en ole koskaan aikaisemmin nähnyt."

"Kerroin sinulle jo," terävä paholaisen ääni toisesta sellistä sanoi, "häntä kutsutaan. Kun hän herää, kuulette sellaista ulvontaa, jota ette koskaan aikaisemmin ole kuulleet. Hän repii teidät palasiksi yrittäessään pois kaltereiden takaa, yrittäessään palata isäntänsä luokse."

Sirius katsahti paholaisen kuultavia pieniä kasvoja inhoten, joskin myös melko tyytyväisenä siitä että sen pää oli hieman litistynyt siitä kohtaa johon Harry pudotti vaatekaapin. "Käskin sinun pysyä hiljaa paholainen," mies aloitti ja lopetti lauseensa kesken nähdessään pienen tohtori Branfordin kasvoille nousevan ilmeen, joka kertoi selvästi, ettei hyvä tohtori pitänyt Siriuksen mielentilaa kovin vakaana sillä hetkellä ottaen huomioon ne tosiasiat, että miehellä oli kellarissaan lukittuna sekä paholainen, että ihmissusi ja mies itse näytti siltä niin kuin hän ei olisi kammannut hiuksiaan viimeiseen kahteen päivään ja näytti nyt lähinnä samalta kuin aikoinaan Azkabanin etsintäkuulutusilmoituksen valokuvassa.

Sirius kääntyi kohti tohtoria huokaisten syvään. "Kuulkaa... hän ei ole mikään eläin. Jos hän olisi, olisin kutsunut tänne eläinlääkärin. Voisitteko vaan.. katsoa häntä hieman?"

Tohtori huokaisi ja polvistui lopulta vankityrmän märälle lattialle kasvoillaan huolestunut ilme. Hän tyrkki taikasauvallaan kaltereiden läpi koskettaen sauvan päällä ihmissuden turkkia. Kun hän veti taikasauvansa takaisin, sen kärjestä syöksyi epätasainen pyörivän violetti valonsäde. "Näyttää tosiaan siltä, että hän on todellakin ihminen," tohtori sanoi nousten ylös ja käännellen taikasauvaansa kädessään tutkien sädettä. "Ja häneen on taiottu melko voimakas tainnutusloitsu. Magidin voimilla, sanoisin. Jos et herätä häntä, hän tulee luultavasti olemaan sammuneena kuin hehkulamppu ainakin päivän ajan."

"Onko hän vaarassa? Kuoleeko hän?"

"Ei. Hän on vain tajuton. En voi sanoa varmasti kauanko tajuttomuus kestää, mutta voin antaa teille joitain kipuloitsuja siltä varalta, että hän herää. Muuta en oikeastaan osaa tehdä."

"Kiitti tohtori," Sirius sanoi haluttomasti ottaen vastaan loitsupaketit, jotka tohtori Branford ojensi pienestä mustasta salkustaan. "Paljonko olen teille velkaa?"

"Ette mitään," tohtori sanoi perääntyen pois päin Siriuksesta. "Minä tästä sitten tuota.. lähdenkin."

"Lähetän teille pöllöpostia, jos tulee jotain muutoksia-"

"Ei, älkää," tohtori Branford sanoi ja käveli nopeasti tiehensä.

Sirius huokaisi nojaten otsaansa vasten sellin kaltereita kuullessaan kuinka tohtorin askeleet haihtuivat kaukaisuuteen. Hän otti hitaasti taikasauvansa kaapunsa hihasta ja näpäytti sen kärjellä kaltereita. "Alter orbis attinge," hän sanoi käyttäen loitsua, jonka hän oli oppinut auroriajoillaan. Sen tulisi hälyyttää hänet taikasauvan tärinällä, jos Lupin heräisi. Sirius katsoi alas ihmissutta kohti. "Vanha ystävä," hän sanoi pehmeästi. "Mihin liemeen olenkaan sinut saattanut?" Susi ei vastannut. Itseasiassa koko selli oli hiirenhiljaa, ellei otettu huomioon paholaisen karheaa hengitystä ja Siriuksen oman sydämen syyllistä sykettä.

***

"En ole varma auttaako tuo lykantin tuijotus tuolla ilmeellä niin kuin se olisi menossa pois muodista Herm," Harry sanoi.

Hermione nosti katseensa lykantin tutkiskelusta ja mulkaisi Harrya. He istuivat kummatkin keittiön pöydän ääressä. Hermionen ympärillä oli kasoittain kirjoja ja muistiinpanoja ja lykantti lojui ruokalautasella hänen edessään. Radio Magia kohisi hiljaa taustalla. Lucius Malfoyn kuoleman tutkinta jatkuu ministeriön pääkonttorissa Lontoossa.. ja sitten paljon maallisempiin uutisiin; eteläisessä velhomaailmassa on tehty kymmenittäin ihmissusihavaintoja...

"Tai no toisaalta," Harry lisäsi nopeasti, "jos tykkäät hyperrellä lykanttia, niin nyt taitaisi olla hyvä hetki harjoittaa sitä."

Charlie katsahti heitä kohti uteliaana hellan äärestä. Hänen lanteilleen oli kiedottu esiliina ja hän sekoitti kattilassa porisevia vihanneksia pitkällä puukauhalla. Ron oli kiusannut häntä armottomasti esiliinasta, mutta Hermionen mielestä mies näytti suloiselta. Jokin Charlien asusteessa sai Hermionen miettimään mahtoiko Harry osata laittaa ollenkaan ruokaa. Ehkä ei, sillä eihän hänellä ollut siihen paljoa mahdollisuuksia, ottaen huomioon kuinka Harry oli aina kiireinen maailmanpelastamisessa tai pahuuden kukistamisessa. Harry Potterilla ei ollut aikaa varmaan keittää edes yhtä kananmunaa. "Mistä te kaksi oikein puhutte?" Charlie kysyi.

"Tästä," Hermione sanoi hieman innottomasti nostaen lykantin ylös ilmaan. "Olen yrittänyt miettiä mikä tämä oikein on, mitä se tekee ja niin edelleen, mutta toistaiseksi..."

"Olen nähnyt tuon muodon ennekin," Charlie sanoi pyyhkien käsiään keittiöpyyhkeeseen ja kävellen seisomaan Hermionen viereen. "Se oli kaiverrettu puunrunkoon metsässä. Se oli vanha."

"Se on lykantti," Hermione sanoi. "Se suojaa matkustajia ihmissusilta. Vaikkakin luulen, että sillä on myös muita käyttötarkoituksia. Kun pidän sitä kädessäni-"

"Voinko katsoa sitä?" Charlie kysyi ja ojensi kätensä.

Tuntien sisimmissään oudon vastahakoisuuden tunteen Hermione kuitenkin antoi esineen miehelle. Charlie käänteli lykanttia uteliaana sormissaan. "Monitum ex quod audiri nequit," hän mutisi ja esine välähti oudon terävästi kuin tulikuuma sula tina. "Au!" Charlie huudahti ja pudotti lykantin takaisin Hermionen käteen näyttäen hieman nololta. "Se ei tainnut oikein toimia."

Hermione oli huojentunut saadessaan esineen takaisin ja hän hymyili. "Ei se mitään."

Kellarin ovi mäjähti auki ja Ginny sukelsi sisään syvyyksistä näyttäen sekä pölyiseltä, että ärsyyntyneeltä. Hermione katsahti ystäväänsä. "Löytyikö mitään?"

Ginny pudisti päätään. "Löysin Fredin ja Georgen lehtikokoelman kivilaattojen alta. Ja kun sanon kokoelman, tarkoitan todellakin kokoelman. Se oli mieltäylentävä." Hän pudisti päätään. "Kellari on mielettömän suuri," hän lisäsi. "Ja siellä on kaikenlaisia kiemurtelevia käytäviä jokaiseen ilmansuuntaan."

Ilman täytti tömisevä ääni joka osoittautui Roniksi, joka harppoi alas rappusia. Hän tuli keittiöön, avasi jääkaapin oven, otti esiin maitotölkin ja joi suoraan sen suusta.

"Ron," Charlie sanoi varoittavasti läpäyttäen esiliinaansa.

"Sori," Ron laittoi maitotölkin takaisin ja kääntyi kohti Harrya, Ginnyä ja Hermionea, jotka kaikki katsoivat häntä samankaltaiset uteliaat ilmeet kasvoillaan. "Mitä?"

"Pyysikö hän anteeksi?" Harry vaati.

"Ei niinkään ainakaan sanallisesti. Hän piti kyllä puheen, sitten minä heitin häntä veitsellä, sitten opetin hänelle shakkia ja sitten hän nukahti kesken toisen pelimme tiputtaen kaikki shakkinappulat lattialle."

Kaikki räpäyttivät silmiään hänelle. "Tuo veitsijuttu oli siis tietysti vitsi," Harry sanoi lopulta.

"Ehkä," Ron sanoi puoliksi hymyillen. Hän kurottautui kohti taskuaan ja otti esille linkkuveitsen heittäen sen samalla Harrylle, joka otti sen kiinni ilmasta ja katsoi esinettä huvittunut ilme kasvoillaan.

"Noniin, eihän Draco ole niin käsittämättön idiootti kuin ennen, eihän?" Hermione sanoi voitonriemuisasti.

Ron pyöräytti silmiään. "Ei, kyllä hän on vieläkin käsittämätön idiootti. Nyt hän on vain käsittämätön idiootti, joka on minulle kolmekymmentä kaljuunaa velkaa."

"Pelasitte shakkia rahasta?"
Ron ei kuunnellut. "Jos nukahtaa kesken pelin, onko automaattisesti hävinnyt pelin?"

Charlie katsahti veljeään. "Nukkuuko hän? Eikö jonkun pitäisi istua hänen seurassaan?"

"Minä en ainakaan," Ron sanoi tiukasti, "aio istua ja katsoa kun Malfoy nukkuu. Ja sitäpaitsi hän heräsi pari sekuntia sitten ja sanoi 'lähde vetämään täältä Weasley, senkin imbesilli dorka.' En usko, että hän haluaa minun katsovan vierestä kun hän nukkuu."

Ginny nosti katseensa pöydästä. "Minä voin mennä katsomaan Dracoa. Sitäpaitsi, hän ei ole syönyt mitään eilisen jälkeen. Kysyn jos hän haluaisi vaikka lounasta." Tyttö häipyi keittiöstä pudistaen kellarin pölyjä nopeasti farkuistaan mennessään.

Ron katsoi siskonsa perään ja pudisti päätään.

***

Draco näki unta.

Hän käveli pitkin kapeaa ja kimaltavaa siltaa, joka halkoi pimeyttä ja tummempaa pimeyttä. Kummallakin puolella polku haihtui pois jyrkästi, niin jyrkästi, ettei hän nähnyt sen äärettömän syvän kuilun pohjaa tai kaukaisinta laitaa, jonka yli hän kulki.

Sillan keskellä seisoi mies. Kun Draco kurotti kättään miestä kohti, hän näki yllätyksekseen, että miehellä oli hänen kasvonsa; muutamaa vuotta vanhemmat ehkä, mutta vain muutamaa. Hän näki oman kaksoisolentonsa: hoikan miehen hopeisilla hiuksilla ja silmillä, jotka kimalsivat kuin kaksi kalpeaa jalokiveä, jotka eivät sisältäneet raivoa, eivätkä sääliä.

Draco voihkaisi ja hautasi kasvonsa käsiinsä. "Luulin, että olin jo päässyt eroon sinusta."

Toinen mies hymyili hänelle. "Melkein kadotin sinut, se on kyllä totta. Luulin, että minun olisi pitänyt seurata sinua harmaisiin taivaisiin, mutta tulit takaisin."

Draco löysi haluamansa sanat ilman sen suurempaa etsintääkään. "Miksi sen on oltava minä?" hän sanoi. "Muissakin on sinun vertasi, muutkin ovat kaltaisiasi."

"Ehkä, mutta maailmassa ei ole toista sinun kaltaistasi."

"Minussa ei ole mitään erityistä."

"Kuinka tappiollinen asenne poika," mies sanoi ja hänen suunsa venyttäytyi häijyyn hymyyn. "Ei niinkään yllättäen, toimit oman sielusi pimeyden kaikupohjana."

Dracon ääni kantautui hänen korviinsa valittavana. "Mitä minun täytyy tehdä päästäksesi sinusta eroon?"

"Voit yrittää tuhota minut jos haluat. Et saa aikaan mitään muuta kuin oman tuhosi."

"En usko sitä." Draco nosti miekkaa käsissään - tässä toisessa maailmassa se oli höyhenenkevyt -- ja heilautti sitä kohti miestä, johon hän seisoi kasvotusten, heilautti sitä suoraan ja varmasti kohti yrittäen halkaista miestä kahtia.

Miekka lensi, osui -

Kuului hajoavan lasin ääni. Draco hypähti taaksepäin kun häntä vastassa ollut peili särkyi siruiksi, jotka satoivat hänen ympärilleen kuin lumi.

Poika ponnahti ylös sängyssään kuullessaan omat käheät haukkomisensa aivan kuin ne olisivat tulleet jostain muualta. Hänen rintansa täytti raastava kipu ja hän painoi nyrkkinsä sydäntään vasten tuntien kuinka se heikentyi hitaasti. Hänen pyjamansa oli hiestä märkä ja se liimautui vasten hänen ihoaan epämiellyttävästi. Hän heitti jalkansa sängyn yli riisuen pyjamapaitansa, kun hänen silmänsä näkivät huoneen toisessa kulmassa kimaltavan jotain -

Miekka nojasi seinää vasten juuri siinä kohdassa, johon Harry sen oli jättänyt. Valo joka taittui miekan terästä oli punertavan sävyinen.

Draco sulki silmänsä. Tunne oli taas tullut takaisin. Se tunne, joka tuntui siltä niin kuin olisi nukkunut ilman lepoa, herännyt entistä väsyneempänä kuin nukkumaan mennessään. Hän pohti pitäisikö hänen kirjoittaa Kalkarokselle ja pyytää lisää hereilläolohuomaa mielenvahvistajajuoman lisäksi, mutta sillä hetkellä hänellä ei ollut energiaa siihen. Draco tunsi olevan epätoivon vallassa ja ennen kaikkea hän tunsi sisällään kasvavan vihan.

Ja edelleenkin hän oli loppuunväsynyt.

Hän heittäytyi takaisin sängylle, veti peiton päänsä yli ja sukelsi takaisin painajaisten maailmaan.

***

Ginny sulki Percyn huoneen oven hiljaa perässään ja räpytti silmiään totutellakseen uuteen valaistukseen. Oli melkein iltahämärä ja huone oli hyvin hämärä. Sen valaisi vain pienen pieni röyhelövarjostimella peitetty yöpöydän lamppu. Ginny pystyi erottamaan huonekalujen ääriviivat, sängyn ja nukkuvan Dracon käpertyneen muodon peittojen alla.

Tyttö käveli hiljaa sängyn viereen. "Draco," hän sanoi pehmeästi. "Hei, herää."

Draco ei vastannut. Ginny kallisti päätään katsoen poikaa puolivaloon jo tottuneilla silmillä. Hän makasi kyljellään paidattomana lakanat vyötärön ympärille kietoutuneena. Poika nukkui nyrkki päänsä alla ja hänen toinen kätensä oli peiton alla. Ginny näki missä kohtaa hänen hyvin haalea kesärusketuksensa loppui kaulan pohjassa ja miten himmeänä hänen silmänsä alla loisti arpi, jonne Harryn särkynyt mustepullo oli häntä veistänyt. Useat ihmiset näyttivät erilaiselta nukkuessaan, Ginny ajatteli, nuoremmilta, lempeämmiltä, turvattomammilta, mutta Draco näytti samalta kuin aina ennenkin. Hillitty ja pidättyväinen.

Tyttö kurottautui kohti ja laski kätensä Dracon olkapäälle aikomuksenaan ravistaa hänet hereille. Dracon reaktio oli välitön. Hänen kätensä ampaisi peiton alta niin nopeasti, ettei Ginnyllä ollut aikaa reagoida. Draco tarrautui hänen käteensä, veti tytön alas sänkyyn ja kierähti itse hänen päälleen käsivarsi Ginnyn kaulan ylle puristuneena ja toinen käsi taakse vedettynä aivan kuin hän aikoisi lyödä häntä.
"Mitä oikein luulet tekeväsi?" Draco sihisi mulkoillen alas päin.

"Au!" Ginny huusi närkästyneenä. "Au! Senkin pässi, heivaa kyynärpääsi pois kaulaltani!"

Draco jähmettyi ja laski kätensä alas räpytellen silmiään. Ginny ei ollut koskaan nähnyt Dracon kasvoilla niin yllättynyttä ilmettä. "Ai, minä... luulin, että olit joku muu."

"Kuka? Voldemort? Irti minusta senkin käpyaivo," Ginny näpäytti ja alkoi kiemurrella pois pojan alta huomaten yhtäkkiä jotain ja pysähtyi. "Minä, uh.."

"Niin?"

Ginny huomasi änkyttävänsä. "Minä, uh, vaan tulin katsomaan jos haluaisit jotain ruokaa. On jo melkein teeaika ja.. Charlie on tehnyt ruokaa. Se on melko hyvää. Ja, uh, me ajattelimme, että saattaisit ehkä haluta vähän ruokaa. Sanoinko sen jo? Minä, siis, ööh, voisin tuoda sinulle vähän tai jos haluat voit tulla alakertaan, jos vaan pystyt."

Draco pysähtyi hetkeksi ja heikko hymy nousi hänen kasvoilleen. "Kyllä pystyn," hän sanoi.

"Selvä. No, sitten tuota, ehkä sinun kannattaisi nousta päältäni, jotta pystyn nousemaan ylös."

Draco epäröi hetken, hymyili ja kierähti sitten pois Ginnyn päältä. Tyttö nousi ylös, suoristi melko tarpeettomasti paitaansa ja katsomatta Dracoa päinkään sanoi, "Kerronko muille, että tulet alas muutaman minuutin päästä?"

"Vaikka. Tee se."

"Okei. Ja tuosta alastomuusjutusta..."

"Laitan jotain vaatteita päälle ennen kuin tulen alas."

"Se voisi olla hyvä idea." Huoneen täytti hetken hiljaisuus. Draco katsoi tyttöä kysyvästi.

"Selvä se sitten," Ginny sanoi. "Minä tästä sitten.. lähdenkin... pois."

"Nähdään," Draco sanoi pirteästi ja Ginny juoksi ovelle, ryntäsi ulos käytävään ja läimäytti oven perässään kiinni. Hän nauraa minulle, Ginny raivosi sisäisesti kävellen pitkin rappukäytävää. Hän on se, jolla ei ole vaatteita päällä ja minä tulen nauretuksi. Ei ole reilua. Hän potkaisi rappusten puista kaidetta ja sai palkkioksi ikävän tikun jalkaansa. Siitäs sait Draco Malfoy, hän ajatteli, senkin ällöttävä, virnuileva alastoman sorttinen henkilö.

Ginny oli puolivälissä portaita kun hän kuuli kuinka etuovi remahti auki.

***

Auringonlasku levittyi taivaalle ruusunpunan ja safiirin sävyinä ja muutti Kotikolon ylle kaartuvan taivaan mosaiikin väriseksi. Sirius ei kuitenkaan ollut taivaantähyilemistuulella. Hän oli järjestänyt tapaamisen Narcissan kanssa pienen välimatkan päähän Weasleyiden talosta, jotta he pystyivät keskustelemaan rauhassa hetken. Kun hän illmiintyi keskelle tummenevaa metsikköä, Narcissa oli jo paikalla. Nainen kiiruhti Siriusta kohti, hänen hiuksensa kuulsivat puolivalossa ja iltahämärä taittui hänen tummanpunaista kaapuaan vasten. Hän kallisti päätään ylös; Sirius suuteli häntä ja sanoi, "Onko kaikki kunnossa?"

"Ei. Tutkimukset ovat kauheita. He eivät tiedä ollenkaan mitä Luciuksen kuolemasta pitäisi ajatella ja kaikki hänen vanhat paperinsa on käyty läpi tuhanteen kertaan -" Narcissan lause jäi kesken. "Mutta ei sillä niin väliä, miten Remus voi? Saitko tohtorin katsomaan häntä?" "Sain," Sirius sanoi kun he kävelivät kohti Kotikoloa vievää polkua. "Mutta hän ei pystynyt tekemään mitään. Hän katsoi minua niin kuin olisin ollut täydellinen kaistapää. Mikä sinänsä on aika lannistavaa."

"Sirius, luulen, että meidän on parasta viedä Draco takaisin kartanolle. Et voi juosta edestakaisin kahden sairashuoneen välillä. Saatat itsesi aivan sekaisin." "Tiedän, olet oikeassa. Tiedätkö, minä sain juuri ajatuksen. En halunnut kääntyä aurorikoulun puoleen tässä asiassa, mutta mitä sanoisit Villisilmä Vauhkomielestä? Hän on hieman höperö, ja hän tietää enemmän pimeyden voimien historiasta kuin kukaan muu. Olen varma, ettei hän kokisi velvollisuudekseen kertoa ministeriölle Remuksesta."

"Hmm. Ehkä. Tiedätkö kuka muu saattaisi osata auttaa?"

"Kuka?"
"Severus Kalkaros."

"Ei."

"Sirius, älä ole härkäpäinen nyt."

"En olekaan. Sanoin vain ei, siinä kaikki. Koska vihaan sitä pientä rotanhäntäistä limasilmää, enkä aio pyytää häneltä mitään koskaan ikinä."

He näkivät Kotikolon jo polun päässä. Narcissa huokaisi vihaisesti. "Severus tietää paljon kutsumuksesta-"

"Tämä on jo toinen kerta kun ehdotat Kalkarosta johonkin; luulen, että tunnet hänet hieman paremmin kuin mitä annat ymmärtää."
"No kieltämättä vietimme kerran melko villinsorttisen viikonlopun Bora-Boralla."

"Mieleeni on nyt juurtunut ikuisiksi ajoiksi hyvin ikävänpuoleinen mielikuva ja se on täysin sinun syytäsi."

"Sirius, älä ole typerä. Tottakai tunnen hänet, koska hän ja Lucius olivat suurinpiirtein erottamattomat vuosia ennen kuin hän lähti kuolonsyöjistä. Kalkaros tietää todella paljon-"

Narcissan lause jäi kesken.

Sirius kääntyi katsomaan häntä. Hän ehti vilkaisemaan naisen kasvoja hetken; silmät suurina kauhusta tuijottaen hänen ohitsensa ennen kuin hän kiljaisi.

"Narcissa?"

Nainen repi tiensä Siriuksen ohi katsomatta päinkään kiiruhtaen kohti Kotikoloa vievää polkua. Sirius pyörähti ympäri yllätyksestä - ja jähmettyi.

Ei. Ei voi olla totta.

Hän seisoi paikoillaan liian kauhistuneena liikkumaan ainakaan fyysisesti. Hänen mielensä oli jo lennähtänyt taaksepäin suurinpiirtein viisitoista vuotta. Ilta oli täsmälleen samanlainen kuin tämä, ilta joka ei enää ollut pimeä, vaan valo leiskui oransseina liekkeinä pimeyden ylle - talon reunat antoivat myöden aivan kuin sitä kohti olisi potkaistu suunnattoman suurella kengällä. Tukahduttava savupilvi ja rappaussirut polttivat hänen kurkkuaan, pistivät hänen silmiään kun hän ryömi läpi särkyneiden kivimurskalevyjen kohti itkevän vauvan ääntä - ja talon päällä oli tappava vihreänmusta pilvi, jonka muodosta ei voinut erehtyä, aivan niin kuin siitä ei voinut erehtyä nytkään:

Pääkallo, jonka suusta tunkeutui ulos käärme. Tappavan mustat silmäkuopat täynnä tähtiä.

Pimeyden piirto.

***

Arvostele/Lähetä palautetta